Tätä palstaa kun lukee, niin osalla tuntuu olevan todellisia vaikeuksia anoppien kanssa ja lähes jokaiselle on annettu vastausviestiä, että anopin toiminta johtuu lähinnä miniän omasta käytöksestä tai vähätellään tätä todellista ongelmaa.
Joskus vuosia-vuosia sitten valittelin myös anopistani tällä palstalla, kun olisi kaikki pitänyt tehdä anopin mielen mukaan, niin itsekin sain täällä palautetta, että kuuluuko muka anopin(kin) olla minun tossun alla.
Anyway, en vaihtanut lasteni nimiä anopin mielen mukaan, en pyytänyt anopilta anteeksi sitä, että hän kävi riekkumassa omassa kodissani enkä ole kyllä vieläkään antanut anopille anteeksi sitä, että jätti pojanpoikansa ristiäiset mielenosotuksellisesti väliin.
Olemme saaneet elää kahdeksan vuotta nyt rauhassa, kun anoppi varmaan vieläkin odottelee, että lasten nimet vaihdetaan. Ei ole siis appivanhempia näkynyt, eikä lapsemme edes tunne/ole koskaan nähneet kyseisiä ihmisiä, vaikka he asuvat alle 30km päässä.
Mieheni on vanhempiinsa yhteydessä sen, minkä katsoo tarpeelliseksi. En ole yhteydenpitoa kieltänyt enkä pahalla katsonut, koska kuitenkin miehelläni on oikeus vanhempiinsa pitää yhteyttä, vaikka nämä ovatkin mielestäni ihan pimeitä. Muutenkin mieheni tekee itse omat päätöksensä siis.
Koskaan ei appivanhemmat edes ole kysyneet lasten vointeja, eikä mieheni ole kovin innokkaasti pitänyt vanhempiinsa yhteyttä, koska nämä eivät voi hyväksyä poikansa omaa perhe-elämää. (olemme olleet 15v. yhdessä ja naimisissa melkein saman verran)
Niille, jotka ihan oikeasti voivat, niin katkaiskaa välit vaikka kokonaan niihin ihmisiin, jotka koittavat teidän elämää ohjailla oman mielensä mukaan. Puolisot ovat valintansa tehneet siinä vaiheessa, kun ovat kotoa pois muuttaneet, niitten vuoksi ei tarvitse väkisin itse yrittää.
Appivanhempien taholta saattaa olla hyvinkin henkistä väkivaltaa havaittavissa, millaiseen esim. työelämässä ja puolisoitten välisessä suhteessa herkemmin puututaan.
Itse olen pärjännyt hyvinkin omien päätöksieni kanssa, kun sisäistin erään kodinhoidonohjaajan neuvot:
A. Mitenkään en ole omista tai perheeni päätöksistä tilivelvollinen appivanhemmille.
B. Minun ei ole pakko pitää yhteyttä appivanhempiini, vaikka mieheni niin tekisi.
C. Minun ei tarvitse kuunnella toisen ihmisen haukkuja ja sietää alentamista ja vi##uilua.
D. Minulla ja miehelläni on sekä oikeus että velvollisuus päättää ala-ikäisten lastemme asioista, samoin kuin appivanhemmilla oli aikoinaan omien lastensa asioista.
Jos ei anopille mitään mahda, niin koittakaapa siis pysyä mahdollisimman kaukana.
Valitettavasti aina ei ole helppoa.
Joskus vuosia-vuosia sitten valittelin myös anopistani tällä palstalla, kun olisi kaikki pitänyt tehdä anopin mielen mukaan, niin itsekin sain täällä palautetta, että kuuluuko muka anopin(kin) olla minun tossun alla.
Anyway, en vaihtanut lasteni nimiä anopin mielen mukaan, en pyytänyt anopilta anteeksi sitä, että hän kävi riekkumassa omassa kodissani enkä ole kyllä vieläkään antanut anopille anteeksi sitä, että jätti pojanpoikansa ristiäiset mielenosotuksellisesti väliin.
Olemme saaneet elää kahdeksan vuotta nyt rauhassa, kun anoppi varmaan vieläkin odottelee, että lasten nimet vaihdetaan. Ei ole siis appivanhempia näkynyt, eikä lapsemme edes tunne/ole koskaan nähneet kyseisiä ihmisiä, vaikka he asuvat alle 30km päässä.
Mieheni on vanhempiinsa yhteydessä sen, minkä katsoo tarpeelliseksi. En ole yhteydenpitoa kieltänyt enkä pahalla katsonut, koska kuitenkin miehelläni on oikeus vanhempiinsa pitää yhteyttä, vaikka nämä ovatkin mielestäni ihan pimeitä. Muutenkin mieheni tekee itse omat päätöksensä siis.
Koskaan ei appivanhemmat edes ole kysyneet lasten vointeja, eikä mieheni ole kovin innokkaasti pitänyt vanhempiinsa yhteyttä, koska nämä eivät voi hyväksyä poikansa omaa perhe-elämää. (olemme olleet 15v. yhdessä ja naimisissa melkein saman verran)
Niille, jotka ihan oikeasti voivat, niin katkaiskaa välit vaikka kokonaan niihin ihmisiin, jotka koittavat teidän elämää ohjailla oman mielensä mukaan. Puolisot ovat valintansa tehneet siinä vaiheessa, kun ovat kotoa pois muuttaneet, niitten vuoksi ei tarvitse väkisin itse yrittää.
Appivanhempien taholta saattaa olla hyvinkin henkistä väkivaltaa havaittavissa, millaiseen esim. työelämässä ja puolisoitten välisessä suhteessa herkemmin puututaan.
Itse olen pärjännyt hyvinkin omien päätöksieni kanssa, kun sisäistin erään kodinhoidonohjaajan neuvot:
A. Mitenkään en ole omista tai perheeni päätöksistä tilivelvollinen appivanhemmille.
B. Minun ei ole pakko pitää yhteyttä appivanhempiini, vaikka mieheni niin tekisi.
C. Minun ei tarvitse kuunnella toisen ihmisen haukkuja ja sietää alentamista ja vi##uilua.
D. Minulla ja miehelläni on sekä oikeus että velvollisuus päättää ala-ikäisten lastemme asioista, samoin kuin appivanhemmilla oli aikoinaan omien lastensa asioista.
Jos ei anopille mitään mahda, niin koittakaapa siis pysyä mahdollisimman kaukana.
Valitettavasti aina ei ole helppoa.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Olet saanut katkottua välit miehesi vanhempiin.. ja kuitenkin itket palstalla .. MIKSI ? eikö tilanne olekkaan mielesi mukainen?
Sinua v-tuttaa että joillakin on vielä hyvät suhteet appi-vanhempiinsa. Niin se vain menee.. toiset tulee toimeen miehensä vanhempien kanssa, ja toiset EI.
Taisi kuule aloittaja haluta vain jakaa oman kokemuksensa palstan lukijoiden kanssa, josko siitä olisi jollekulle hyötyä. Minusta hän ainakin vaikutti ihan tyytyväiseltä omaan tilanteeseensa.
Itse olen onnellisessa asemassa: tulen hyvin toimeen appivanhempien kanssa vaikka mitään parhaita kavereita ei ollakaan. Mutta etenkin nuo neljä viimeistä ohjenuoraa kuulostivat erittäin hyviltä ja monen nuoren vaimon/avovaimon/äidin elämään tervetulleilta.
Valitettavasti et saanut nyt kiinni tuosta, mitä tarkoitin.
Aivan! Tuo oli selkeä raportti ja neuvot perään kokeneelta. Saman voisin kertoa itse, paitsi että lisäisin noihin appivanhempiin myös puolison sisarusten perheet. Eipä kuulu oman perheen sisäiset päätökset heillekään sen paremmin.
Aivan samaa mieltä aloittajan kanssa. En ymmärrä ihmisiä jotka väkisin yrittävät tulla toimeen, ja lyövät kokoajan päätänsä seinään. (siitä kärsii koko perhe) Itse olen katkaissut välit kokonaan anoppiini ja mieheni sisaruksiin. Teinpä mitä tahansa, niin AINA tuli paskaa silmille. Nyt olen ollut yli 10-vuotta etten ole kuullutkaan koko suvusta, ja on kulkaa IHANA olo. Valitettavasti usein nämä anopit ym. on muutenkin työ/koulu ym. kiusaajia, ja helppohan on ottaa ulkopuolinen silmätikukseen. Mitä enemmänm yrität, sitä enemmän annat aihetta kiusaamiseen.
Mikään pakko ei ole olla miehen/naisen suvun kanssa tekemisissä jos siltä tuntuu. Kuulen useasti, että kun se on miehen äiti.. palaap, plaap... se on tekosyy, ja ko. henkilölla itsellä mielyttämisen halu. Miettikääpä mitä mieltä olisitte henkilöstä joka kokoajan matelee jalkojenne juuressa? Minäkään en pitäisi siitä, mutta karttelisin itse henkilöä koska tuntisin itseni kiusaantuneeksi. MUTTA jotkut saavat matelemisesta mielihyvää kiusatakseen.
Meillä taas miniä löi välit poikki lähes 20 vuotta sitten. Nyt pojan ja hänen vaimonsa kaksi lasta ovat ruvenneet käymään meillä melko ahkerasti. He ovat 18 ja 19 - vuotiaita opiskelijoita. Asumme opiskelukaupungin lähiössä ja meillä on tilaa. Lapsenlapset ovat pyytäneet, että voisivat asua meillä, koska meillä on todella iso talo ja suuren osan vuotta tyhjilläänkin.
Emme ole mieheni kanssa erityisen innostuneita. Meillä on oma elämä. Aikoinaan ei seuramme kelvannut, miksi nyt ottaisimme huolta kantaaksemme?
Esimerkiksi en halua käydä enää keskusteluja siitä, mitä heillä kotona on meistä oltu mieltä.
Kummankin tyttäremme lapset ovat aina oleskelleet meillä paljon, niin kuin koko perheetkin.
Mitä mieltä te olette siitä, että aikuiset lapsenlapset haluavat lämmittää välejään isovanhempiinsa? Emmehän heitä oikeastaan tunnekaan, koska vanhempansa tekivät päätökset pysytellä irti meistä.
Lasten vanhemmat tekivät itse ratkaisunsa aikoinaan laittamalla välit poikki. Lastenlapset ovat
syyttömiä tilanteisiin /riitoihin.
Ongelmana on vielä se, että lapsenlapset joutuisivat toimimaan vähän niin kuin salassa, koska heidän äitinsä ei vieläkään hyväksy meitä.
Me emme halua enää uudelleen joutua tähän peliin, joka vuosia sitten puhallettiin poikki.
Meidän on vaikeata enää selittää omaa osuuttamme vuosien takaiseen välirikkoon. Meidän tarinamme ei ole yhtään samanlainen kuin miniän.
Vähän ajattelimme, että kun testamenttaamme omaisuutemme lapsenlapsille - siis jokaiselle - siinä yhteydessä voivat lukea meidän totuutemme asiasta. Tosin silloin ei enää asiasta tietenkään voi keskustella.
Siirrämme siis omaisuutemme yhden sukupolven ylitse kuoltuamme. Tulee halvimmaksi ja on meistä edes jossain määrin oikeudenmukaista tässä tilanteessa, kun poika perheineen ei ole ollut kahteen vuosikymmeneen tekemisissä sukunsa kanssa.
Ikävä tilanee teillä. Tuo testamentin kirjoittaminen lapsenlapsille on ok. Mitä tuota antaa pojalle ja miniälle. Eihän kerran ole muutenkaan tekemisissä. Lapsenlapset kuitenkin yrittäneet ottaa yhteyttä. Tiedän, että heille on varmasti kerrottu erilainen versio välirikosta, ja en usko, että kannattaa tässä vaiheessa edes yrittää kertoa omaa kantaansa. Lapset ovat lojaaleja vanhemmilleen. Teette viisasti jos kerrotte testamentissa oman versionne välirikosta. Ei kannata enään repiä haavoja auki, sillä ne usein pahenee. Omasta kokemuksesta kirjoitan tämän. Itse en olisi uskonut isäni sukulaisia, jos olisivat kertoneet oman version. Nyt kun olen jo aikuinen ja omia lapsia, niin olen alkanut miettimään asioita erikantilta. Vahinko vain, että sukulaiset ovat minulle outoja. En kyllä osaa kaivatakkaan heitä. Myöhäistä on rakenaa vanhemmalla iällä enään sukulaissuhteita. Liian monta vuotta välissä, ja nehän on outoja ihmisiä.
Lapsenlapsenne ovat täysi-ikäisiä ihmisiä. Miksi ette haluaisi tutustua heihin, siksikö vai ettet pidä heidän äidistään? Ovatko he vastuussa vanhempiensa teoista? Jos heidän äitinsä katkaisiaikoinaan välit teihin ja kielsi lapsiaan olemasta teidän kanssanne tekemisissä, niin onko se lastenlastenne syy?
Koska lapset ovat täysi-ikäisiä, voitte pitää yhteyksiä nimenomaan vain hehin, ei heidän vanhempiinsa. Ette tarvitse yhteyksien pitämiselle enää lasten vanhepien suostumusta. Jos eivät hyväksy niin olkoot hyväksymättä, hällä väliä.
Jos se pitää tehdä salassa, niin salailu on lastenlastenne ongelma, ei teidän. Te ette ole tekemässä mitään rikollista tai väärää. Lapsenlapsenne joutuvat hankalaan välikäteen, mutta he tietävät sen itse ja aikuisina ihmisinä he myös itse ottavat vastuun. Ongelma on todellakin heidän, ei teidän. TE ette ole joutumassa välikäteen.
Jos vanhemmat saavat tietää asiasta ja soittavat teille raivoissaan, sanotte vain että
"meillä on oikeus ihan itse päättää keitä tässä talossa asuu, se ei kuuluu teille ollenkaan. Lapsenne ovat nyt täysi-ikäisiä ja päättävät omista asioistaan itse, mm. siitä missä asuvat ja kenen kanssa seurustelevat, ja myös me päätämme itse kenen kanssa olemme tekemisissä, tässä ei teidän hyväksyntäänne tarvita, eivätkä teidän mielipiteenne asiasta ole ollenkaan kiinnostavia. Jos me heidän isovanhempinaan päätämme on että olemme mielellänne tekemisissä lastenlasten kanssa koska nämä sitä haluavat mutta emme teidän kanssanne, niin silloin asia on juuri niin. Älkää soitelko enää, vaan antakaa meidän olla rauhassa; me olemme antaneet teidän elää ilman meitä koska te niin halusitte, joten älkää nyt tässä vaiheessa alkako soitella ja pitää yhteyksiä, ja suokaa elämisen ja päättämisen vapaus myös omille lapsillenne, älkää yrittäkö määräillä heitä kun ei teitäkään ole saanut määräillä eikä teidän elämäänne puuttua!"
Minä teidän sijasasnne ehdottomasti ottaisin ne lapsenlapset asumaan! Sehän on paras mahdollinen "kosto" heidän vanhemmilleen, että heidän lapsensa ITSE haluavatkin pitää teihin yhteyttä ja tutustua ja jopa asua teidän luonanne! Eli eivätpä vanhemmat onnistuneet erottamaan lapsiaan teistä! Eikä kyse ollut siitä että te olisitte tyrkyttäneet itseänne lastenlasten elämään, vaan nämä halusivat itse tulla!!!!!
Muuten olen samoilla linjoilla, mutta
kannattaako ottaa asumaan? Miten käy vanhempien vierailujen
lastensa luona? Taitaisi tulla uutta soppaa ja sekameteliä. Ei ehkä
niin hyvä idea. Ei vanhemmillekaan tarvitse kostaa tai ainakaan
käyttää lastenlapsia (vaikka jo aikaihmisiä ovatkin) välikappaleina,
vuosia sitten tapahtuneista asioista.
Ehkä nämä nuoret aikuiset ovat jopa oivaltaneet sen,
että riidoissa on aina kaksi puolta ja äitinsä kanssa eläneinä ovat
varmaan hoksanneet, ettei äiti olekaan ihan aina oikeassa.
Pitäkää vaan hyvät välit lastenlapsiin ja joku päivä saatatte jopa
pitää heistä =)
aikuistuneet lapset ja omat lapset. Lapsenlapsia ei pitäisi torjua, jos he ovat ottaneet yhteyttä ja tuntevat tarvetta olla isovanhempiensa kanssa väleissä.
Kysymys, kävyvätkö ylipäätään vanhemmat lapsiensa luona? Olenko joku poikkeus, kun minun vanhempani eivät ole käyneet kotonani. Äitini joskus vuonna 1999 ja isä sitä ennen. Emme ole kovinkaan läheiset, elän omaa elämääni, vanhempani omaansa. En ole missään vaiheessa tuntenut sen suurempaa yhteyttä heidän kanssaan.
Lapseni käyvät isänsä äidillä, ja minun vanhemmillani. Minulla ei ole heille kellekään sen enempää asiaa. Omaa isääni tapaan joskus.
Lapsenlapsia ei vielä ole, enkä usko, että minusta kovin hyysäävää isoäitiä koskaan tulee. Voin vain kuvitella tilannetta, että lasteni lapset aikuisina tulisivat kyselemään voisivatko muuttaa luokseni.. Oletettavasti sellaista tilannetta ei edes tule, mutta uskoisin, että vastaukseni olisi, että ei, eivät voi.
Kaikki sujuisi yleensäkin ottaen paremmin, jos äidit opettelisivat päästämään sopivalla tavalla irti lapsista heidän aikuistuttuaan.
Lapsukaiset, kun ovat lainaa meille vain sen hetkisen ja kasvavat sitten aikuisiksi. Sen jälkeen heitä pitäisi kohdella tasavertaisina aikuisina, kuin ketä tahansa muuta aikuista kohdellaan. (Ei pidä puuttua asioihin kysymättä yms. Kyllä neuvoja voi antaa, jos pyydetään jne. Järki käteen ja hienotunteisuus on valttia!)
On kauheata katsottavaa, kun äidit roikkuvat aikuisissa lapsissaan kuin mustasukkaiset aviopuolisot, ja miniät & vävyt ovat vihamiehiä, jotka "vievät" lapsen äidiltä.. Aivan väärä asenne ja selvähän se on mitä tästä seuraa; riitoja.
Eikös se ole vaan ihanaa, kun lapsi löytää itselleen kumppanin ja rakentaa omaa elämää..
Onpas sinulla harvinaisen lapsellinen suhtautuminen asiaan! Omat lapsenlapsennehan tässä ovat välejä lämmittämässä, eikä miniällä ole asian kanssa mitään tekemistä. Lapsenlapset ovat nyt täysi-ikäisiä, joten miniä ei enää pysty heitä määräilemään, ja jos he itse tekivät aloitteen lämmittää välit isovanhempiin, niin täytyypä sanoa, että he ovat huomattavasti kypsempiä, kuin sinä, joka et halua välejä heihin, kun miniä ja poika on kerran välit laittanut poikki. Huhhuh!
Toki tuo teidän taloonne muuttaminen on liikaa, jos ette sitä itse halua, mutta itse ainakin nostaisin hattua lapsille, jotka ovat tehneet aloitteen lämmittää välit isovanhempiin. Muista, että lapset ovat AINA syyttömiä näihin sukusotkuihin ja -riitoihin!!!