Olen ollut naimisissa mieheni kanssa 26 vuotta. Lapsia on syntynyt 4 kpl, 17 v, 16 v. 14 v, 9 v. Seurustelusuhteen alussa silloinen tuleva mieheni vaikutti ihan mukavalle, eikä ensialkuun ollut mitään merkkejä siitä että hän haluaisi ottaa "elämäni haltuunsa". Mutta vähän pidemmälle mentyä ja miehen muutettua kanssani asumaan hän vähitellen alkoi puuttua siihenkin milloin sain käydä kotonani. Asuimme silloin kaukana synnyinkodistani ja koti-ikävä oli jatkuva. Riidan tullen hän kiristi sanomalla että emme lähdekään käymään kotonasi. Korut saivat jäädä käytöstäni sekä iskelmämusiikki. Mieheni halusta myös ensimmäinen lapsemme syntyi vasta lähes 10 v häiden jälkeen. Vaikka olisin itse halunnut lapsia jo paljon aikaisemmin.
Myöhemmin hän alkoi puuttumaan syömisiini.Synnyinkodissani olin alusta alkaen syönyt lihaa ja juonut kahvia.Se oli minulle luonnollista. Koska hän itse ei käytä lihaa, saivat broileriruoat ja muutkin liharuoat kadota ruokalistaltani, koska kuulemma liharuoka on epäterveellistä kun eläimet sairastavat niin paljon. Kerran lähdimme käymään synnyinkodissani, ja siellä join kahvia. Siitä sain kuulla koko pitkän kotimatkan! Selväksi tuli ettei ole asiaa juoda kahvia. Lopetinkin kahvinjuonnin ja olin monta vuotta juomatta, paitsi joskus kaupassa saatoin juoda jos siellä oli järjestetty kahvitarjoilu. Sitten vielä myöhemmin keksin, että voinhan juoda kahvia salaa mieheltäni, ja sitä onkin nyt jatkunut jo monta vuotta. Kuitenkin saan varoa ettei hän huomaa sitä. Kerran hän haistoi kahvin tuoksun ja siitä alkoi kauhea tenttaus että olenko alkanut taas juomaan kahvia!. Sitten perään hirveä syyttely niinkuin vähintään olisin alkanut käyttämään huumeita tai tupakkaa.
Nykyään hän on varsinainen ruokapoliisi. Hän ostaa kaupasta ruokaa mutta määräilee koska niitä saa ottaa. Osan ostoksistaan hän piilottaa lukittuun komeroon tai vie jugurtteja kellariin, jossa ne vanhenevat reilun kuukaudenkin päiväyksestä. Sitten hän tuo niitä tarjolle, jolloin tietenkään ne eivät enää maistu minulle tai lapsille, itse hän niitä vielä syökin. Kerran vuosia sitten hän oli Norjassa käymässä. Hän osti sieltä ruokaa jota kielsi syömästä, "edes äiti ei saa antaa vaan hän itse vaan" oli hänen kommenttinsa. No, emme tietenkään koskeneet siihen, kunnes viikkojen jälkeen yksi lapsistamme kysyi saako sitä hyytelöä ottaa? Mieheni meni kaapille ja totesi ääneen: eikö näitä ole ollenkaan syöty täältä?? Minä sanoin että itsehän kielsit!!! Sen jälkeen hän laittoi hyytelöt nopeasti pakastimeen. Ne ovat siellä vieläkin.
Mieheni on tosiaan määräileväinen perheessämme. Hän haluaa puuttua joka asiaan ja määrätä kuinka mikäkin asia hoidetaan. Hän onkin nyt jäänyt perheessämme vähän syrjityksi siten, että usein syömme iltapalaa lasten kanssa ilman että kutsuisimme miestäni samaan aikaan pöytään. Hän saattaa pilata tunnelman alkamalla saarnata jostain perheemme epäkohdasta koska sopivasti kaikki ovat paikalla. Tai jos meillä on tunnelmaa kynttilän valosta, hän saattaa laittaa kattovalot palamaan. Viis siis mistään tunnelmoista. Tilanne on mennyt siihen että kaikki nyhjäävät omissa oloissaan, ja mieheni on huomannut jäävänsä monesta asiasta paitsi, hän ei enää tiedä läheskään kaikesta ympärillään tapahtuvasta.
Nyt meillä on ollut rahahuolia, mieheni on ollut työtä vailla marraskuusta asti ja laskut alkavat kasaantua. Hän on tietenkin ollut huonolla tuulella ja yksi lapsistamme (17 v) on sulkeutunut ja tekee vain tietokoneella kaikki vapaa-ajan, käy lukiota. Häneen mieheni ei saa enää kunnon kontaktia, syksyllä heillä oli käsirysy jonka jälkeen vieläkin huonommat välit. Nyt mieheni valittaa olotilaansa ja sanoo ettei kukaan kyllä huomaisi vaikka hän katoaisi taloudesta. Mutta miettikööt myös omaa osuuttaan syrjäytyneeksi tulonsa syistä! Hän sairastui vuosia sitten sokeritautiin jonka vuoksi myös seksielämämme on kokonaan loppunut. Mieheni ei halua enää edes nukkua vieressäni. Olen miettinyt näinkö mennään loppuelämä? Olemme pelkkiä kämppäkavereita ja elämä on "selviytymistarina", yritämme selvitä päivä kerrallaan kulissiavioliitossamme. Onko muilla samanlaisia murheita?
Myöhemmin hän alkoi puuttumaan syömisiini.Synnyinkodissani olin alusta alkaen syönyt lihaa ja juonut kahvia.Se oli minulle luonnollista. Koska hän itse ei käytä lihaa, saivat broileriruoat ja muutkin liharuoat kadota ruokalistaltani, koska kuulemma liharuoka on epäterveellistä kun eläimet sairastavat niin paljon. Kerran lähdimme käymään synnyinkodissani, ja siellä join kahvia. Siitä sain kuulla koko pitkän kotimatkan! Selväksi tuli ettei ole asiaa juoda kahvia. Lopetinkin kahvinjuonnin ja olin monta vuotta juomatta, paitsi joskus kaupassa saatoin juoda jos siellä oli järjestetty kahvitarjoilu. Sitten vielä myöhemmin keksin, että voinhan juoda kahvia salaa mieheltäni, ja sitä onkin nyt jatkunut jo monta vuotta. Kuitenkin saan varoa ettei hän huomaa sitä. Kerran hän haistoi kahvin tuoksun ja siitä alkoi kauhea tenttaus että olenko alkanut taas juomaan kahvia!. Sitten perään hirveä syyttely niinkuin vähintään olisin alkanut käyttämään huumeita tai tupakkaa.
Nykyään hän on varsinainen ruokapoliisi. Hän ostaa kaupasta ruokaa mutta määräilee koska niitä saa ottaa. Osan ostoksistaan hän piilottaa lukittuun komeroon tai vie jugurtteja kellariin, jossa ne vanhenevat reilun kuukaudenkin päiväyksestä. Sitten hän tuo niitä tarjolle, jolloin tietenkään ne eivät enää maistu minulle tai lapsille, itse hän niitä vielä syökin. Kerran vuosia sitten hän oli Norjassa käymässä. Hän osti sieltä ruokaa jota kielsi syömästä, "edes äiti ei saa antaa vaan hän itse vaan" oli hänen kommenttinsa. No, emme tietenkään koskeneet siihen, kunnes viikkojen jälkeen yksi lapsistamme kysyi saako sitä hyytelöä ottaa? Mieheni meni kaapille ja totesi ääneen: eikö näitä ole ollenkaan syöty täältä?? Minä sanoin että itsehän kielsit!!! Sen jälkeen hän laittoi hyytelöt nopeasti pakastimeen. Ne ovat siellä vieläkin.
Mieheni on tosiaan määräileväinen perheessämme. Hän haluaa puuttua joka asiaan ja määrätä kuinka mikäkin asia hoidetaan. Hän onkin nyt jäänyt perheessämme vähän syrjityksi siten, että usein syömme iltapalaa lasten kanssa ilman että kutsuisimme miestäni samaan aikaan pöytään. Hän saattaa pilata tunnelman alkamalla saarnata jostain perheemme epäkohdasta koska sopivasti kaikki ovat paikalla. Tai jos meillä on tunnelmaa kynttilän valosta, hän saattaa laittaa kattovalot palamaan. Viis siis mistään tunnelmoista. Tilanne on mennyt siihen että kaikki nyhjäävät omissa oloissaan, ja mieheni on huomannut jäävänsä monesta asiasta paitsi, hän ei enää tiedä läheskään kaikesta ympärillään tapahtuvasta.
Nyt meillä on ollut rahahuolia, mieheni on ollut työtä vailla marraskuusta asti ja laskut alkavat kasaantua. Hän on tietenkin ollut huonolla tuulella ja yksi lapsistamme (17 v) on sulkeutunut ja tekee vain tietokoneella kaikki vapaa-ajan, käy lukiota. Häneen mieheni ei saa enää kunnon kontaktia, syksyllä heillä oli käsirysy jonka jälkeen vieläkin huonommat välit. Nyt mieheni valittaa olotilaansa ja sanoo ettei kukaan kyllä huomaisi vaikka hän katoaisi taloudesta. Mutta miettikööt myös omaa osuuttaan syrjäytyneeksi tulonsa syistä! Hän sairastui vuosia sitten sokeritautiin jonka vuoksi myös seksielämämme on kokonaan loppunut. Mieheni ei halua enää edes nukkua vieressäni. Olen miettinyt näinkö mennään loppuelämä? Olemme pelkkiä kämppäkavereita ja elämä on "selviytymistarina", yritämme selvitä päivä kerrallaan kulissiavioliitossamme. Onko muilla samanlaisia murheita?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mulla ei nyt samanlaisia murheita kyllä ole mut mitä nyt tuosta jotain päättelin niin aika pahasti on sulla asiat. Oletko nyt ihan varma et haluat suhteenne jatkuvan noin?? must aon käsittämätöntä että olet alun alkaenkaan suostunut tuohon että miehesi määräilee mitä saat syödä ja mitä et. Itse en tuollasita olisi kyllä katsonut en päivääkään mutta minähän en ole sinä. Ja sitten tuo että sanoit että olette kulissi liitossa..mietin tässä vaan että oletko ajatellut että lapsesi todellakin kärsivät tuommoisessa perheessä elämisestä..?? Kyllä lapset vaistoavat että nyt ei vanhemmilla ole kaikki hyvin..
Itse kyllä olisin lähtenyt jo aikapäiviä sitten tuommoisesta liitosta, siis ainahan voit varovaisesti jostain asiasta huomauttaa toiselle jos et tykkää hänen tavoistaan mutta tuo on jo törkeetä että kieltää sulta kahvin juonnin ja ruoan syönnin!! Ja kyllä aika maurettavalta kuulosti tuo ruokien piilottaminenkin. Ei normaalissa liitossa kompikaan toimi noin toistaan kohaan.
Oletko miettinyt, että jos miehesi ei halua syödä lihaa ei se siltikään estä sinua syömästä? Voithan tehdä miehellesi eri ruoan ja antaa lapiesi sitten itse päättää kumpaa syövät, lihaa vai lihatonta. Näinhän monissa liitoissa toimitaan jos ruokatottumukset eivät ole samanlaiset.
Jotenkin tuo miehesi joka asian hallinta tyrannimaisesti kuulostaa minusta äärettömän huolestuttavalta..itse kyllä ottaisin jo eron tuossa vaiheessa mut jokainen päättää itse toki miten haluaa toimia. Ja ainakin sanoisin suoraan miehelleni etten suostu hänen vaatimuksiinsa että hänen pitää hyväksyä minut sellaisena kuin olen tai sit saa olla hyväksymättä ollenkaan. Johan tuon todistaa sinun salassa syömiset ja juomiset ettet ole ollut missään vaiheessa valmis miehesi vaatimuksiin ruokailu tottumusten muuttamisesta.
Tässä on hyvä esimerkki siitä, että kun sairaan dominoivalle ihmiselle antaa pikkusormen se vie koko käden ja tekee vielä lapsistakin sairaita.
Tekisi mieli sanoa että ota ero ja heti. Mutta ei kai se mitään auta, et niin tee kuitenkaan kun tähänkin asti olet tossun alla jaksanut. Mutta tuollaiselle ihmiselle ei voi mitään jos ei ole alun alkaen pitänyt puoliaan. Yleinen ohje on keskustella, mutta koska olen elänyt samankaltaisen ihmisen kanssa, tiedän että sellaista keskustelua ei olekkaan joka auttaisi. Sitä paitsi tuon luonteiseen ihmiseen ei saa keskusteluyhteyttä, koska hänellä ei ole mitään tarvetta keskustella. Asiat on miten hän neuroottisessa päässään milloinkin katsoo hyväksi määrätä ja sillä selvä. Muuta vaihtoehtoa ei ole. Monille muille itsestäänselvät asiat kuten rakkaus, muiden tarpeiden ajatteleminen ja muiden itsemääräämisoikeus ovat hänelle täysin käsittämättömiä palikoita.
Miten olisi pitänyt tehdä heti kättelyssä kun sairas kontrollointitarve tuli esiin? Nauraa paskaisesti ja tehdä mitä itse haluaa. Syödä mitä haluaa ja juoda sitä kahvia. Kiristyksestä ei tule koskaan loppua jos siihen kerrankin suostuu mukaan. Tässä on nyt siis kyse kiristyksestä, ei mistään kompromisseista. Miten kiristystilanteessa voi muka tehdä kompromisseja, toinenhan on tehnyt jo selväksi että asiat tehdään juuri niin kuin hän sanoo tai kukaan ei saa yhtään mitään.
Itsellä olisi ollut tuota elämää luvassa pitempäänkin mutta otin eron. Ei ole muuten mies saanut ketään tilalle. Taitaa muilla naisilla olla parempi ihmistuntemus kuin minulla.
Vaikka oikean diagnoosin voikin tehdä vain lääkäri, kuulostaa tuo mies ihan narsistilta. Ei pelkästään itsekkäältä paskiaiselta.
Suosittelen tutustumista seuraavaan paikaan (sielläkin keskustelualue ja samanlaista stooria yllinkyllin)
http://www.narsistienuhrientuki.info/
Itseä aina ihmetyttää se että tuollaiset miehet vielä osaavat löytää tarpeeksi heikon kumppanin alistettavaksi. En sano tätä pahalla tai loukatakseni, mutta "normaali" ihminen olisi kyllä haistattanut paskat toiselle tuollaisesta määräilystä, oli sitten oma kulta kyseessä tai ei.
En usko että mies pystyy muuttumaan jos tuollainen on koko elämänsä ollut, mutta suosittelen ettei asian vaaan anna olla jos samassa taloudessa on lapsia. Aloita tuosta linkistä.