Onko kukaan sitä mieltä, ettei halua tulevaisuudessa hankkia lapsia? Vai onko kaikki varmoja, että haluaa itselleen lapsiperheen arjen?
Ei lapsia tulevaisuudessa?
Emilia.
20368
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Periaatteessa haluan kyllä jälkikasuva joskus. En siksi että erityisemmin pitäisin lapsista, vaan siksi että en oikein tiedä mitä elämälläni muuten tekisin. Mistä sisältöä?
Jukka Kärkkäisen ansiokas dokumenttielokuva "Kansakunnan olohuone" toi omiin olohuoneisiimme sellaisia tarinoita, joita menestystä ilman sen kääntöpuolia korostava nyky-yhteiskuntamme ei mieluusti kerro. Dokumentin keskeisimmäksi hahmoksi nousseella Terolla oli ihailtavan pragmaattinen asenne isäksi tulemiseen: hän sanoi äidilleen suoraan, että kun on lapsi, ei tule liian helposti tapettua itseään elämän alamäissä.
Tässä lähestymistavassa on mielestäni jotakin perisuomalaista ja kaunista.
tunne itseään mieheksi ennen kuin on pistänyt lapsen itämään!
Itse en tunne itseäni yhtään enempää mieheksi lapsien syntymän jälkeen. Melkein päinvastoin kun on tullut aivan uusi pehmeä puoli esille.
Aivan. Miehellä on lisääntymisvietti ja naisella hoivavietti. Miehelle siis riittää että pääsee kylvämään siementään ja nainen saa sitten aivan rauhassa hoitaa loput.
Itse en halua lapsia. Olen sinkkunainen, ollut koko elamani sinkku... Miehen kylla haluan, mutta siis sellaisen joka myos samaten haluaisi vain elamankumppanikseni jakamaan yhteisen arjen ilman perheenlisaysta. Naimisiinkaan minulla ei suurta hinkua ole - mutta kylla mina silti ihan oikean suhteen, jossa on mukana myos sita rakkautta haluan enka mitaan epavakavaa himoihin perustuvaa saatamista.
Saanko kysyä että mikä on se tuollaisen suhteen koossapitävä voima? Olet ollut koko elämäsi sinkku eli tuskin olet kovinkaan kaunis, siispä fyysisestä viehätysvoimasta ei ole sinulle apua. Kyllä mies mieluummin on yksin kuin suhteessa ruman naisen kanssa jos edes lapsia ei ole.
Se ettei minulla ole ollut suhdetta ei tarkoita etteiko olisi ollut vakavastikin kiinnostuneita miehia. He olisivat olleet kiinnostuneita ihan vakavasta suhteesta - mika tietysti arsyttaa sinua kun et osunutkaan nappiin. Ongelma vain on ollut ika (siina 6-8 vuotta minua vanhempia, ja maksimina pitaisin kylla 5:tta vuotta) tai jokin muu seikka mika ei ole saanut minua kiinnostamaan.
Minkäs ikäinen olet? Kyllä kaikki kauniit naiset ovat olleet suhteessa viimeistään 18-vuotiaana.
21. En vaita olevani kaunis. Mutten rumakaan vaan lahinna tavis. Meikeissa olen kuulemma kaunis, muttenpa pahemmin arkisin kayta
Et ole kaunis meikeissäkään. Se että joku humalainen on sinua kehunut ei tarkoita yhtään mitään.
Haha. Kyseessa ei ole kukaan humalainen. Jos lukuisat omat TUTTAVANI kehuvat minua meikeissa (eivat meikeitta ole aiemmin sanoneet vastaavaa) niin eikohan se tarkoita vahan enemman kuin humalaisen vonkaajan puheet? Moni heista on jopa sanonut ettei tunnista minua meikeissa. Ja koska he eivat meikeitta samaa jauha, kyse ei ole pelkasta kaverikohteliaisuudesta.
Itsekin miellan itseni meikeissa ihan kauniiksi, vaikka ilman meikkeja osaan kylla sanoa realistisesti olevani vain tavis.
Postaa kuvasi. Muuten kukaan ei usko että ikänsä sinkkuna ollut 21-vuotias nainen on edes tavis.
Kernaasti heti kun olet itse postannut ensin. Eikohan sen joka aloitti taman inttamisen jonkun itselleen tuikituntemattoman naisen 'rumuudesta' olisi syyta aloittaa se kuvapostaus.
Voin kertoa, etta olen kylla tavannut myos omantyyppisiani miehia, mutta yla-asteaikoina olin naurettavan nirso (ei huolta, en enaa) ja lukioiassa taas en osannut tulkita ujommanpuoleisten poikien katseita ja tervehdyksia oikein (nain ne pelkkina kohteliaisuuksina) ja sain tietaa asiasta vasta jalkikateen. Nyt osaisin nahda nuo merkit jo paremmin, mutta nyt miehet ovat enemman vaarantyyppisia.
Kun olen haaveillut tulevaisuudesta, niissä ajatuksista ei ole esiintynyt omaa yhteistä lasta. Toisen lapsi niissä on joskus ollut, sillä olen kuitenkin sen ikäinen, että monella ikäiselläni ja nuoremmalla vastakkaisen sukupuolen edustajia kuitenkin nyt vain sattuu olemaan lapsi.
Mitään ehdotonta ei-kantaa itselläni ei kuitenkaan ole, eli jos kohtaan naisen, joka haluaa lapsen kanssani, pitää asia sitten miettiä. Jos toisella on ehdoton kyllä kanta etukäteen, niin kyllä se laittaa itseni miettimään ja epäilemään, olenko oikea henkilö. Eli mieluiten etsin kumppania jolla on ei tai ehkä kanta yhteiseen lapseen. Mitä tulee arkeen, niin mistään ”perinteisestä” velkainen ok-talo, farmari auto, häät, koira, jne. arjesta/elämästä en nyt oikein innosta muutoinkaan, kuului siihen sitten lapset tai ei.
Niin ja 33v ikisinkku (suhteita 0) tässä ollaan…
En ole ikinä ajatellut lasten olevan mikään itseisarvo, pikemminkin olen aina ajatellut, että voisin aivan hyvin elää ilman. Tosin olen sikäli jäävi vastaamaan, että niitä lapsia on siunaantunut. Ja sanon siunaantunut, sillä vaikka en vieläkään ajattele eri tavalla, niin jo tulleet lapset ovat kuitenkin tärkeintä elämässäni, vaikken heidän arkeensa pääsekään niin paljoa osallistumaan, kuin haluaisin (jos sekä äiti, että isä lasta luokseen haluavat asumaan, niin tasa-arvo ei siinä kohtaa toteudu).
Eli lasten hankinta ei kyllä kaduta, päinvastoin, mutta voisin hyvin ajatella, etten lapsia tekisi. Sitä on vaikea selittää, miten se oma pikkuinen tulee niin rakkaaksi, vaikkei lapsista niin perustaisikaan. Toivottavasti tästä sekavasta vastauksesta nyt jotain järkeä sai irti.
En halua lapsia. Eikä naimisiin meno ole minulle tärkeää. Sen oikean kanssa voi elää muutenkin jos niin haluaa. Mutta ehkä muutaman vuoden päästä otan itselleni miehen.
Joskus ajattelin että olisin äiti 26 ikävuoteen mennessä, mutta se ikä on jo auttamattomasti ohi.
Vuodet vierivät, enkä haluaisi olla kovin vanha ensisynnyttäjä joten olen tässä pikkuhiljaa surumielellä totutellut ajatukseen etten koskaan niitä lapsia tule hankkimaan vaikka lapsia rakastankin.
Hieman katkeralla mielellä katselen sivusta kun ystävä toisensa jälkeen lisääntyy, mielestäni jokaisen kunnollisen naisen pitäisi saada kokea äitiys, jotenkin koen että olen naisena vajavainen ilman tätä kokemusta.
etten tahdo lapsia, nyt olen jo päälle 30.
Pidän sisarusteni ja kavereideni lapsista mutta rakastan omaa rauhaa. En voisi luopua vapaudestani, sen vuoksi en ole koskaan edes harkinnut yhteenmuuttoa miehen kanssa. Ja kyllä, ottajia olisi ollut mutta yksin on niin paljon helpompaa. En kaipaa turhaa kompromissintekoa ja uhrautumista toisen mieliksi. Elämme vain kerran, minä olen ainakin elänyt niin ettei tarvitse valittaa. Jokainen tyylillään.
Olen 30v. nainen. Minulle on lapsesta asti ollut päivänselvää etten halua omia lapsia. Pieniä lapsia omaavan kaverin luona vieraillessa vakaumukseni aina vain vahvistuu. En kestä sitä huutoa ja kiukuttelua! Hermoni eivät vain kestä sellaista ja olen aina helpottunut päästessäni pois. Pidän kyllä lapsista, kunhan ne ovat jonkun muun lapsia! Rakastan liiaksi omaa rauhaa, hiljaisuutta ja kiireettömyyttä. Vapautta. Lapset ei vaan oo mun juttu.