..niin ettei toista kovasti loukkaa?
Olen ollut nykyisen avokkini kanssa noin kolme vuotta ja minulla on entisestä suhteestani 5 -vuotias tytär.
Suhteemme on alun alkaen ollut mutkikas, tai no, ensimmäisen ½ vuoden jälkeen on ollut alamäkiä ja sielltä noustu taas jaloilleen. Ollaan aika vahvoja persoonia molemmat, tää varmaa osasyy siihen että aika paljon riidellään.
No nyt, pyysin taukoa suhteessamme jotta saan rauhassa miettiä, mitä haluan. Ja varsinkin tulevaisuudeltani.. Voisin oikeastaan näin kuvailla arkeamme; itse käyn 3 -vuorotyössä ja elätän meidät. Alkoholi maistuu joskus reippaastikkin avokille, mistä vedän taas porot nokkaa aika herkästikkin. On kyllä kiltti mies muuten (selvinpäin), hoitaa kotitöitä ja muuutenkin antaa minun esim. lepää työn vasta painoksi ja on lapsen kans. Mutta.. tässä tosissaan on tapahtunut niin paljon kaikenlaista pientä (tai suurtakin), että olen alkanut miettimään sitä yksin oloa ihan tosissaan.
Mies omien sanojen mukaan rakastaa minua sekä lastani ja kokee eron ylitsepääsemättömäksi. Sanoo ettei hänelle jää elämässä mitään jos jätän hänet. En haluaisi kuitenkaan satuttaa toista enempää, mutta itse koen tilanteen aika ahdistavaksi ja rankaksi. Rakastan kyllä häntä, mutta se ei vaan aina riitä tai ainakin sellainen olo on nyt.. Miten tästä siis eteenpäin? Kellään kokemuksia vastaavasta?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.