Ehkäpä maailman tyypillisimmät riidan aiheet parisuhteessa. Kuvittelin aina, etteivät nuo tule omalle kohdalleni olemaan mikään iso ongelma, mutta nyt niistä tuntuu muodostuvan lähes ylitsepääsemätön este suhteen jatkamiselle. Kerronpa vähän taustoja.
Meillä on avovaimoni kanssa puolitoista vuotias tytär. Avovaimoni meni tämän vuoden alussa töihin ensimmäistä kertaa tyttäremme syntymän jälkeen, juuri sopivasti kun itse jäin työttömäksi. Silloin kun itse olin 'se työssäkäyvä', sain jatkuvasti kuulla huonosta osallistumisestani kotitöihin. Tilanne oli sama, vaikka tein remonttia viime kesänä ostamaamme taloon. Jotenkin tuntui kohtuuttomalta, kun illalla kahdeksan aikaa työskentelyn lopetettuani, sain vielä kuulla listan kotitöistä joita en ollut sinä päivänä tehnyt. Ajattelin silloin, että lapsen hoitaminen ilmeisesti on vain niin aikaa vievää hommaa, ettei siinä välissä kerkeä. Tyydyin siis laittamaan tiskit koneeseen tai tekemään jotain muuta pientä, mitä nyt siinä enää jaksoi.
Nyt kun itse olen päivät kotona, olen huomannut että tiskaaminen koneella, pyykinpesu, imurointi kerran viikossa, ruoan laitto yms onnistuu kyllä sillä aikaa, kun avovaimoni on töissä. Suoraan sanottuna ei tulisi mieleenikään käskeä ketään toista tekemään osaa näistä töistä. Mitä minä sitten itse päivät tekisin? Mitä hän teki päivät?
Tässähän ei ole mitään ongelmaa vielä, mutta entäs kun itse menen taas töihin. Jakaantuuko kotityöt siten, että on vain minun työt ja yhteiset työt?
Sitten ne raha-asiat. Itse osasin etukäteen arvata, että jään jossain vaiheessa työttömäksi. Yritin jo kuukausia sitten puhua tästä asiasta. Otin sen puheeksi aina silloin tällöin, kun avovaimoni halusi ehdottomasti jotain pikaruokaa tai muuta yhtä tarpeellista. Vastaus oli aina sama:"Minä menen kohta töihin, voin sitten maksaa elämisen". Jos jotain ihme vempelettä piti ostaa tai käydä vaikkapa ryyppäämässä, perusteltiin se sanomalla:"Ei me olla köyhiä, on meillä rahaa". Jotenkin minä vain sokeasti luotin noihin vakuutteluihin, ja uskoin että kai hänellä sitten on rahaa. Nyt kun rahat on täysin lopussa ja laskuja tulee, niin kuin niitä aina tulee, haluaisi rakas puolisoni lähteä jälleen kerran ryypylle. On kuulemma pakko päästä, hän tarvitsee sitä. Silloin, kun hän oli kotona arkipäivät, oli pakko päästä, kun ei ikinä pääse pois kotonta. Nyt on vain pakko. Ei hän nyt ihan joka viikko käy, mutta noin 40kertaa/vuosi kumminkin. Otan kyllä itsekin välillä, 1-2krt kuussa, joskus jopa ihan kunnollakin, mutten koskaan juo itseäni rahattomaksi. Se on mielestäni tyhmää, eikä todellakaan sovi pienen lapsen vanhemmille. Yritin selittää paremmalle puoliskolleni, että mitä jos odottaisit seuraavaan tilipäivään, ja joisit ne rahat, mitkä jäi edellisestä tilistä jäljelle. Eipä tainnut oikein ajatus mennä perille. Asia ei ilmeisesti kosketä häntä tarpeeksi läheisesti, koska lähes kaikki laskut tulevat minun nimelläni, joten minullehan se luottohäiriömerkintäkin tulee. Eilen asiasta riidellessämme avovaimoni veti esiin sanan 'alkoholisti'. Pitäisiköhän sitä lähteä miettimään eteenpäin?
Tästä varmaan tulee monelle mieleen, miksemme vain eroa. Ehkä se olisikin kannaltani helpoin ratkaisu. Mutta miten silloin käy tyttärellemme? Joutuuko hän elämään lapsuutensa koko kaupungin vakiintuneessa jatkopaikassa, johon voi aina viikonloppuisin kännissä mennä? Onko hänellä sunnuntai-aamuisin leikkikaverina joku setä, joka heräsi keittiön lattialta? Lisäksi hän joutuisi yksin ottamaan vastaan äitinsä hermostumiset, joita aina silloin tällöin tulee ilman mitään selvää syytä. Kuten seurusteluaikanamme, kun hän hermostui minulle siitä, ettei Hänellä ollut kaapissa tomusokeria (emme asuneet tuolloin yhdessä). Kävin silloin tomusokerin ostomatkalla kaljalla ja mietin, kannattaako enää mennä takaisin. Nyt alan pikkuhiljaa epäilemään, olikohan päätökseni oikea.
Tähän vuodatukseen avovaimoni sanoisi sarkastisesti:"voi kun sinä olet niiiiin täydellinen, kun sinussa ei ole mitään vikaan ja teet aina kaiken oikein ja kaikki muut ovat huonoja". Siltähän se saattaa kuulostaa. Onhan minussakin vikoja, ne on varmaankin lueteltu jossain toisella keskustelupalstalla. Lisäksi jostain hullusta syystä rakastan avovaimoani, enkä haluaisi luopua hänestä. Hän on hyvä äiti tyttärellemme, mutta kuinka kauan, jos viina vie voiton? Loppujen lopuksi haluaisin hänen vain juhlivan sen verran kuin meillä on varaa. Onko se liikaa pyydetty?
Meillä on avovaimoni kanssa puolitoista vuotias tytär. Avovaimoni meni tämän vuoden alussa töihin ensimmäistä kertaa tyttäremme syntymän jälkeen, juuri sopivasti kun itse jäin työttömäksi. Silloin kun itse olin 'se työssäkäyvä', sain jatkuvasti kuulla huonosta osallistumisestani kotitöihin. Tilanne oli sama, vaikka tein remonttia viime kesänä ostamaamme taloon. Jotenkin tuntui kohtuuttomalta, kun illalla kahdeksan aikaa työskentelyn lopetettuani, sain vielä kuulla listan kotitöistä joita en ollut sinä päivänä tehnyt. Ajattelin silloin, että lapsen hoitaminen ilmeisesti on vain niin aikaa vievää hommaa, ettei siinä välissä kerkeä. Tyydyin siis laittamaan tiskit koneeseen tai tekemään jotain muuta pientä, mitä nyt siinä enää jaksoi.
Nyt kun itse olen päivät kotona, olen huomannut että tiskaaminen koneella, pyykinpesu, imurointi kerran viikossa, ruoan laitto yms onnistuu kyllä sillä aikaa, kun avovaimoni on töissä. Suoraan sanottuna ei tulisi mieleenikään käskeä ketään toista tekemään osaa näistä töistä. Mitä minä sitten itse päivät tekisin? Mitä hän teki päivät?
Tässähän ei ole mitään ongelmaa vielä, mutta entäs kun itse menen taas töihin. Jakaantuuko kotityöt siten, että on vain minun työt ja yhteiset työt?
Sitten ne raha-asiat. Itse osasin etukäteen arvata, että jään jossain vaiheessa työttömäksi. Yritin jo kuukausia sitten puhua tästä asiasta. Otin sen puheeksi aina silloin tällöin, kun avovaimoni halusi ehdottomasti jotain pikaruokaa tai muuta yhtä tarpeellista. Vastaus oli aina sama:"Minä menen kohta töihin, voin sitten maksaa elämisen". Jos jotain ihme vempelettä piti ostaa tai käydä vaikkapa ryyppäämässä, perusteltiin se sanomalla:"Ei me olla köyhiä, on meillä rahaa". Jotenkin minä vain sokeasti luotin noihin vakuutteluihin, ja uskoin että kai hänellä sitten on rahaa. Nyt kun rahat on täysin lopussa ja laskuja tulee, niin kuin niitä aina tulee, haluaisi rakas puolisoni lähteä jälleen kerran ryypylle. On kuulemma pakko päästä, hän tarvitsee sitä. Silloin, kun hän oli kotona arkipäivät, oli pakko päästä, kun ei ikinä pääse pois kotonta. Nyt on vain pakko. Ei hän nyt ihan joka viikko käy, mutta noin 40kertaa/vuosi kumminkin. Otan kyllä itsekin välillä, 1-2krt kuussa, joskus jopa ihan kunnollakin, mutten koskaan juo itseäni rahattomaksi. Se on mielestäni tyhmää, eikä todellakaan sovi pienen lapsen vanhemmille. Yritin selittää paremmalle puoliskolleni, että mitä jos odottaisit seuraavaan tilipäivään, ja joisit ne rahat, mitkä jäi edellisestä tilistä jäljelle. Eipä tainnut oikein ajatus mennä perille. Asia ei ilmeisesti kosketä häntä tarpeeksi läheisesti, koska lähes kaikki laskut tulevat minun nimelläni, joten minullehan se luottohäiriömerkintäkin tulee. Eilen asiasta riidellessämme avovaimoni veti esiin sanan 'alkoholisti'. Pitäisiköhän sitä lähteä miettimään eteenpäin?
Tästä varmaan tulee monelle mieleen, miksemme vain eroa. Ehkä se olisikin kannaltani helpoin ratkaisu. Mutta miten silloin käy tyttärellemme? Joutuuko hän elämään lapsuutensa koko kaupungin vakiintuneessa jatkopaikassa, johon voi aina viikonloppuisin kännissä mennä? Onko hänellä sunnuntai-aamuisin leikkikaverina joku setä, joka heräsi keittiön lattialta? Lisäksi hän joutuisi yksin ottamaan vastaan äitinsä hermostumiset, joita aina silloin tällöin tulee ilman mitään selvää syytä. Kuten seurusteluaikanamme, kun hän hermostui minulle siitä, ettei Hänellä ollut kaapissa tomusokeria (emme asuneet tuolloin yhdessä). Kävin silloin tomusokerin ostomatkalla kaljalla ja mietin, kannattaako enää mennä takaisin. Nyt alan pikkuhiljaa epäilemään, olikohan päätökseni oikea.
Tähän vuodatukseen avovaimoni sanoisi sarkastisesti:"voi kun sinä olet niiiiin täydellinen, kun sinussa ei ole mitään vikaan ja teet aina kaiken oikein ja kaikki muut ovat huonoja". Siltähän se saattaa kuulostaa. Onhan minussakin vikoja, ne on varmaankin lueteltu jossain toisella keskustelupalstalla. Lisäksi jostain hullusta syystä rakastan avovaimoani, enkä haluaisi luopua hänestä. Hän on hyvä äiti tyttärellemme, mutta kuinka kauan, jos viina vie voiton? Loppujen lopuksi haluaisin hänen vain juhlivan sen verran kuin meillä on varaa. Onko se liikaa pyydetty?
Vastaukset 8
Vanhimmat
tälle palstalle omia mietteitäsi. Kohta alkaa tulla paskaa niskaan ja jopa miespuoliset haukkuu sua kun et saa eukkoos kuriin.
Kokeilkaa parisuhdeneuvontaa tai ehkä jonkun näköistä taloudellista neuvontaa? Ehkä jos listaisit paperille laskut ja sitten tulot ja näyttäisit konkreettisesti että paljonko teillä on rahaa käytettävissä ja mihin sen saa riittämään. Ja vaikka ihan konkreettisesti listaisitte myös tietyn summan kuukaudessa ulos menemiseen (oli se sitten baari, leffa tms). Monilla ihmisillä ei nykyisessä laina/luottokortti/osa-maksu-kulttuurissa ole minkäänlaista käsitystä rahasta ja sen kulumisesta. Joskus aisan konkreettinen esittäminen auttaa ja joskus ei. Myös toisen auktoriteetin hankkiminen (esim. rahoitusneuvojat) voi saada toisen tajuamaan tilanteen vakavuuden. Huomioi kuitenkin se, että myös avovaimosi tarvitsee tiettyjä asioita eli neuvottelemalla yrittäkää löytää tasapaino huvin ja hyödyn välille.
Siivouksesta ei kannata vielä huolehtia. Sitten kun se on taas tarpeen kannattaa siitäkin puhua. Tällä kertaa sinulla on kuitenkin hyvät asetelmat kun tiedät mistä puhut eli kuinka kauan päivittäisiin juttuihin menee. Mutta huolehdi tämänhetkisistä huolista ensin, sitten myöhemmin voi keskittyä niihin tulevaisuuden juttuihin.
Juttusi oli kuin ekxästäni. Ihan täysin paitsi että hän on mies. Tai ne vehkeet hänellä oli..muuten.. ??
Ja tuo tomusokeri juttu. Itse tein ruokaa.. pöydässä ja kaikkea , syömään oltiin käymässä kun hän huomasi että joku mauste puuttui en enää muista mikä.
Kaikki pilalla kauhea huuto kun sitä "ketsuppia "ei ole. Ruokahaluni meni siihen. Lähdin pöydästä .
Mut avokkiisi..!
Hällä voi olla jotain hormoonihäikkää,kannattas jutella myös lääkärille.Tai sitten alkoholisoitumassa.
Ihana että huolehdit pikkuisesta olet isä !
Pysy isänä.
Kotona niin kontrolli pysyy kun lapsi on hoidettavana eikä sinne baariin atrtte perheellisen lähteä ja jos seuraa haluaa niin voi kotiinsa kutsua vieraina ja niin edelleen.
ja äiti ramppaa 40 kertaa vuodessa ravintolassa? Hyvä äiti? Ota lapsi ja juokse.
Kuule sä!
Haista paska! Minä käyn jokas ilta lähiravintolassa viihtymässä ja mulla on kaks lasta! Ja kuule OON hyvä äiti!
Kuten asian esität niin kyllähän avovaimollasi olisi itsessään kehittämisen varaa ja paljon, vaikeaa. Mutta tuo kohta erityisesti osui silmiini, koska se muistuttaa omasta jo päättyneestä suhteestani:
"Tähän vuodatukseen avovaimoni sanoisi sarkastisesti:"voi kun sinä olet niiiiin täydellinen, kun sinussa ei ole mitään vikaan ja teet aina kaiken oikein ja kaikki muut ovat huonoja"."
Taitaa olla ihan naisten (ainakin tietyntyyppisten) peruspuolustus heti kun yrittää puhua suhteen epäkohdista. Se on raivostuttavaa. Loogisesti ajatellen, jos puolisoilla on erimielisyyksiä, jotka hiertävät jatkuvasti, niistähän kannattaisi keskustella niin että kumpikin nyt ainakin ensin tietäisi kunnolla, mikä toista harmittaa. Mutta käytännössähän homma menee niin, että ensin mies saa ottaa sitä kritiikkiä vastaan täyslaidallisen aiheesta ja aiheetta (joka vie siltä pohjan kokonaan) ja sitten kun mies joskus saa suunvuoron ja saa sanottua pari ensimmäistä virkettä, nainen alkaa hokea päälle tuota "sinähän oletkin herra täydellinen" mantraansa.
Parisuhde meni paskaks kun ei kuulemma puhuttu. MUTTA kun ei voinut puhua kun vastapuolesta ei ollut keskustelijaksi. Ite kyllä jako kritiikkiä ja löysi viat muista. Ite hermostun harvoin mutta avopuoliso hermoili harva se päivä. Ja riitojen aihe saatto oli mitä tahansa maan ja taivaan väliltä. Onneks on jo erottu ja joku toinen saa hänestä kelpo puolison.