Oma moraali ja rakkaus omaan mieheen sanelee minun tapauksessa kaiken.
Tai on sanellut, nyt vaan on tilanne muuttunut.
Rakastan edelleen ja moraalikin on sama, mutta luulen etten enää juurikaan hellyyttä
omalta mieheltäni tule saamaan. Olemme olleet naimisissa 20v. Lapsetkin on jo isoja.Olen 48 ja mieheni 52v
Mieheni on sairastanut kauan vaikeaa neurologista sairautta ja nyt on ollut reilun vuoden
sängyssä täysin autettavana. Hän on kotona minä hoidan illat ja päivällä käy kotisairaanhoitaja kääntämässä ja auttamassa esim syöminen ei onnistu enää häneltä ilman apua.
Nukumme viikolla eri huoneissa kun käyn töissä aamulla on pakko jaksaa herätä.
Olen miettnyt myös kotiin jäämistä mieheni hoitajaksi mutta henkisesti en usko jaksavani.
Työpaikalla saan kuitenkin olla ihmisten parissa.
Kirjoitan uskottomuussivulle kun koen jo olevani uskoton kun olen työkaverini kanssa
käynyt kahvilla ja kaipaan jo niitä kahvilakäyntejä.
Saa haukkua tunnen itseni roistoksi pelkästään haaveittenikin vuoksi.
Olen miettinyt jotain harrastusta edes kerran viikossa,
siihen voisin saada mahdollisuuden jonkun hyvän ystävän avulla tai palkkaamalla
siksi aikaa jonkun kotiavun.
Olenko petturi jos katselen ihmisten tanssimista ja käsikädessä kävelyä, haaveillen jos voisin vielä tuntea läheisyyttä.
Halaan miestäni päivittäin ja tunnen että hänkin halaa vaikka se ei ole sama se on vaan tunne
niinkun pieni painaituminen lähelle.
Puhuminenkin on joskus liian vaikeaa silti tiedän hän ymmärtää varmaan asiat vaikka ei kaikkea muista
enää hyvin.
En tiedä oikein miksi tänne purkauduin.
No kuitenkin oen nyt kirjoittanut oman tilanteen ja mieheni.
Tai on sanellut, nyt vaan on tilanne muuttunut.
Rakastan edelleen ja moraalikin on sama, mutta luulen etten enää juurikaan hellyyttä
omalta mieheltäni tule saamaan. Olemme olleet naimisissa 20v. Lapsetkin on jo isoja.Olen 48 ja mieheni 52v
Mieheni on sairastanut kauan vaikeaa neurologista sairautta ja nyt on ollut reilun vuoden
sängyssä täysin autettavana. Hän on kotona minä hoidan illat ja päivällä käy kotisairaanhoitaja kääntämässä ja auttamassa esim syöminen ei onnistu enää häneltä ilman apua.
Nukumme viikolla eri huoneissa kun käyn töissä aamulla on pakko jaksaa herätä.
Olen miettnyt myös kotiin jäämistä mieheni hoitajaksi mutta henkisesti en usko jaksavani.
Työpaikalla saan kuitenkin olla ihmisten parissa.
Kirjoitan uskottomuussivulle kun koen jo olevani uskoton kun olen työkaverini kanssa
käynyt kahvilla ja kaipaan jo niitä kahvilakäyntejä.
Saa haukkua tunnen itseni roistoksi pelkästään haaveittenikin vuoksi.
Olen miettinyt jotain harrastusta edes kerran viikossa,
siihen voisin saada mahdollisuuden jonkun hyvän ystävän avulla tai palkkaamalla
siksi aikaa jonkun kotiavun.
Olenko petturi jos katselen ihmisten tanssimista ja käsikädessä kävelyä, haaveillen jos voisin vielä tuntea läheisyyttä.
Halaan miestäni päivittäin ja tunnen että hänkin halaa vaikka se ei ole sama se on vaan tunne
niinkun pieni painaituminen lähelle.
Puhuminenkin on joskus liian vaikeaa silti tiedän hän ymmärtää varmaan asiat vaikka ei kaikkea muista
enää hyvin.
En tiedä oikein miksi tänne purkauduin.
No kuitenkin oen nyt kirjoittanut oman tilanteen ja mieheni.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olet varmasti väsynyt. Aloita ihmeessä jokin harrastus. Tilanteesi on kovin vaikea. Voimia sinulle!
Kuka on sanonut, että sinun pitäisi itse yksin hoitaa miehesi, onhan olemassa hoitokoteja, vai onko hänelle annettu elinikäennuste?
Kyllä sun täytyy pitää myös itsestäsi huolta, muuten jaksaminen on vaikeaa. Haaveilla saa itse kukin niin paljon kuin sielu sietää, ei se ole mieheltäsi pois. Olet ihminen, ja sinulla on ihmisen tarpeet.
Vai oisko se työkaveri semmonen mies joka ymmätää?
Sun tapaus on semmonen et ihan voisi kukavaan ymmärtää jonkimmoisen salarakkaan tai läheisen ystään.
Ethän varmaan omien lastes mielestä edes ole pakotettu vaan olemaan hoitaja ilman mitään
toisen ihmisen läheisyyttä. Joku lakikin varmaan sulle lomia vaatisi. Mene tanssimaan ja elokuviin,
jotain muuta ajateltavaa. Vaikka se toinen mies sieltä löytyis ei se niin paha rike ole.