Olemme pitkään yhdessä ollut pari, ja meillä on pieni lapsi. Suhteemme on ajautunut kriisiin, josta tulisi aivan liian pitkä tarina kerrottavaksi, mutta tämän hetkinen tilanne on, että emme voi keskustella mistään riitelemättä. Jos olen hiljaa, on se riittävä syy puolisolleni alkaa huutelemaan ja syyttelemään. Kaikki suhteemme epäkohdat ovat kuulemma minun syytäni. Puolisoni soittelee sukulaiseni ja yhteiset ystävämme läpi, ja kertoo kuinka kamala ihminen olen. Hän on myöntänyt soittelevansa ja mustamaalaavansa minua (tosin kiisti kaiken hetkeä myöhemmin). Hän tonkii poissaollessani tavaroitani. Vuoronperään hän selittää kuinka meidän pitää keskustella ja sopia, hän haluaisi että asiat olisivat niinkuin ennen, ja toisella hetkellä hän haastaa riitaa, yrittää saada minuakin suuttumaan, ja on heittämässä minua pois kotoa.
Olen kai jo päättänyt mitä teen, ja oikeastaan kai kaipaan vain tukea päätökselleni. Mitä siis tehdä? Jatkaako kärsimistä narsistisen ja vainoharhaisen naisen pompoteltavana, vai muuttaa pois ja tehdä kaikki tehtävissä oleva että saisin pelastettua lapseni tulevaisuuden (saada osoitettua, ettei lapseni äidistä ole kasvattajaksi ja roolimalliksi), ja pyrkiä pääsemään yksinhuoltajaksi?
Olen kai jo päättänyt mitä teen, ja oikeastaan kai kaipaan vain tukea päätökselleni. Mitä siis tehdä? Jatkaako kärsimistä narsistisen ja vainoharhaisen naisen pompoteltavana, vai muuttaa pois ja tehdä kaikki tehtävissä oleva että saisin pelastettua lapseni tulevaisuuden (saada osoitettua, ettei lapseni äidistä ole kasvattajaksi ja roolimalliksi), ja pyrkiä pääsemään yksinhuoltajaksi?
Vastaukset 28
Vanhimmat
Se olisi ihan viimeinen niitti että veisit vaimolta vielä lapsetkin. Sen jälkeen voit ihan heittää hyvästit rauhalliselle elämälle, sen jälkeen tuskin voisitte mistään lapsiin liittyvästä keskustella järkevästi. Mietihän nyt toisenkin kerran, onko vaimosi tilanne oikeasti niin paha ettei kykene lapsistaan huolehtimaan? Pitää olla aika raskaat perusteet että saat äidin ja lapset erotettua toisistaan.
Noita inhottavia akkoja valitettavasti vielä on, jotka jauhaa **skaa selän takana ja mustamaalaa muita. Tajuamatta että ainoa asia minkä saavat sillä aikaan, on se että toinen lähtee lopullisesti. Missään nimessä tuollaista ei tarvitse kestää, mutta ei ole oikein kostaa vaimolle lasten kautta.
Kyllä narsku kouluttaa lapsensa häiriöiseksi. On se aivopesu niin totaalista. Ei ole lapselle ollenkaan hyvä "kohtalo" joutua narskuäidin "hoidettavaksi".
Jos todella kyseessä narsistisesti persoonallisuushäiriöinen, mihin viittaa syyttely, mustamaalaaminen, valehtelu, itsetunnon polkeminen, mitätöinti, raivoominen/kostaminen, niin silloin ei asiat ole yleisesti hyvin.
Isän keinot saada lapsen LÄHIHUOLTAJUUS:
- äiti alkoholisti tai vastaava
- äiti väkivaltarikollinen
- äiti ajattelee lastaan( ei onnistu narsistisesti persoonallisuushäiriöisen kanssa, hän ajattelee vain itseään!)
- isän on oltava suunnitelmallinen ja kaukonäköinen: 1. Jos lapset päivähoitoikäisiä pienokaisia isä ottaa hoitovapaata ja jää hoitamaan lapsia. (Ja hoitaa kanssa)
2. Keinottelee lapsilisänmaksun omalle tililleen (syynä pääasiallinen lastenhoitajuus). Anotaan siirtoa kirjallisesti Kelalta, äidin suostumus tarvitaan. (Voi yritää sossun avustuksella saada äiti hyväksymään tämä) Kannattaa neuvotella sossussa, jos mahdollista, toimeentulotuesta lastenhoitojärjestelyn vuoksi ja kytkeä se Kela-asia tähän. (Ei ehkä onnistu, mutta jos onnistuu se helpottaa asiaasi osoittaa olevasi todellinen lähihuoltaja) Älä paljasta todellista tarkoitusta milloinkaan, syyhän on rahoille lasten hoito.
3. Yritä kuvata videolle (salaa) raivoamiset. Jos tätä lasten läsnäollessa, niin vielä parempi "aihetodiste".
4. Kun teet eroanomuksen pysy kotona hoitamassa lapsia! Vaadi lähihuoltajuutta. Älä allekirjoita yhtäkään paperia jossa sinua ei nimetä LÄHIHUOLTAJAKSI. Älä anna lapsia pois äidin mukaan, ennen kuin huoltajuusasia on ratkaistu. Ole valmis menemään käräjille asian vuoksi, se on lasten etu. Ota ajoissa yhteyttä kuntasi oikeusapuun, älä anna tässä etuasemaa narskulle.
Pysy asialinjalla. Älä sorru huutamaan, sillä sinua tullaan provosoimaan ja manipuloimaan rajusti!
Etkerro miksi tilanne on näin paha? olet ilmeisesti tehnyt jotain, mikä saa vaimosi noin raivoisasti etsimään "totuutta" ?
Jos eroatte, vaimosi rauhoittuu, jatkaa elämää ja huolehtii lapsistaan ihan hyvin..
sinä et halua nähdä metsää puilta? kärsi omantuntosi kanssa loppuelämäsi sitten.. typerää..
En edes muista mistä kaikki on alkunsa saanut, lapsen syntymän jälkeen meno vaan muuttui tältä osin ja pahenee jatkuvasti. Kertokoon se omasta puolestaan, että jatkuvan syyttelyn ja riidan haastamisen ohella saan kuulla nykyisin uhoamista siitä että minun on muutettava pois. Kun vaimoni tarvitsee minua johonkin, hetken päästä ollaan rauhallisesti ja esitetään että meidän pitäisi selvittää asiamme. Ja kun "tarpeellisuuteni" on ohi joutaisin taas muuttamaan. Kaikissa riidan aiheissa on yhteistä se, että aina ne ovat minun syytäni. Jos vaimo alkaa haastamaan riitaa minun kanssani, on se minun syyni. Jos hän riitelee jonkun muun kanssa, on se minun syyni (olen manipuloinut muut häntä vastaan). Minun pitäisi hakea ongelmiini apua, mutta soittaessani sitä jostain, minun ei pidä soittaa ja tehdä itsestäni naurunalaista... ja meillä ei ole mitään ongelmia vaimoni mukaan, minulla on... Sanotaan ettei ole yhden syy jos kaksi tappelee, joten miten voin olla niin täydellinen nuija kun kaikki on minun vikaani. Vaimo on jopa tunnustanut mustamaalaavansa minua, ja nauraa perään etten voi todistaa mitään. En tietenkään, kun ollessani töissä hän penkoo tavaroitani, ja tyhjentelee kamerankin muistikortin mennessään... mitenkäs siis todistat
tiedä, mitä on elää narsistin kanssa..? Siinä ei mitkään normaalit "lainalaisuudet" päde.
On kyllä huomattu, ettei mikään ole koskaan normaalisti, aina saa epäillä onko itse ihan järjissään, ja saa epäillä kaikkea niin, ettei tiedä kenen puoleen kääntyisi, kun omat tarinat kuulostaa ihan hulluilta ja vainoharhaisilta. Kyllä tämä osaa syödä itseluottamusta...
Naisellasi on synnytyksen jälkeinen masennus mitä ei ole hoidettu.
Ehdottomasti: muuta!
Olet vielä selväjärkinen ja pystyt hillitsemään itsesi, minuus on tallella, itseluottamuskin lienee tallella.
Jos jäät, kuihdut ihmisenä luonnehäiriöisen rinnalla, en ihmettelisi, vaikka jossain vaiheessa kävisit käsiksi, kun kunnolla provosoidaan. Tuon jälkeen sinulla ei olisi mitään toivoa saada lapsia.
Etkä jaksaisi taistella edes, sinut olisi jo lytätty maan rakoon.
Olen myös sitä mieltä, että lasten olisi parempi asua terveen vanhemman luona.
http://www.narsistienuhrientuki.info/
Luin lisää, mitä kirjoitit. Tarvitset tukea ja apua, sitä voit saada yo. yhdistyksen kautta.
Älä jää tuohon suhteeseen, on jo korkea aika lähteä.
Olen itse elänyt samanlaisen henkilön naapurina monta vuotta, tunnen "tyypin".
Onneksi pääsin pois.
Mitä kauemmin jatkat yhteiseloa, sitä enemmän on ongelmia ja verkko ympärilläsi kiristyy.
En tiedä mikä taustalla on, mutta ehkä olisi syytä yrittää selvittää missä mättää. Itse olen tilanteessa jossa mies asuu muualla ja huomaan että välillä ajan häntä poispäin ikävillä viesteillä ja välillä pyydän takaisin. Kaikki on käytännössä siitä kiinni etten saa miehestäni mitään "ulos". Oletko itse syyllistynyt siihen ettet puhu vaimollesi, se saa naisen toimimaan tulkintojen varassa ja koska tulkitseminen on hankalaa ja viestit ristiriitaisia niin käyttäytyminenkin on sen mukaista.
Tämä on tietenkin vain arvailua, mutta oletko kunnolla keskustellut vaimosi kanssa muustakin kuin lastenhoidosta, työasioista tai siitä kuka käy kaupassa yms. Tarkoitan sitä miltä sinusta tuntuu ja mitä haluat sekä mitä tunnet vaimoasi kohtaan.
Aina kun yritämme keskustella, seuraus on riita, koska: vaimoni väite; minä aina valehtelen joka asiasta, ja koska kaikki meidän ongelmamme ovat minun syytäni. Ehkä viime aikaisista keskusteluista on parhaimmin jäänytkin mieleen se ainoa mihin en vielä ole syyllistynyt, eli vaimoni kommentti: olisi varmaan helpompaa kun tappaisit itses. Yritä nyt sitten tässä keskustella mistään, ei paljoa lohduta kuulla (jonkun muun ollessa kuulemassa ja todistamassa) ettei hän oikeasti halua erota, kun kahden kesken kaadetaan paskaa niskaa ja nauretaan sille etten voi todistaa mitään hänen sanomisiaan. Välillä epäilyttää jo itseäkin, eihän tällaista voi tapahtua oikeasti, eihän...
Tee jotain järkevää itsellesi, ennekuin olet hermoraunio, etkä hillitse itseäsi. Molemmat tarvitsette juuri nyt ulkopuolista apua, entäs lapsi, miten hänen käy, jos kasvaa tallaisessa ilmapiirissä.
Kuppi nurin!
Ehkä olisi parasta, jos saisitte pelin puhallettua hetkeksi poikki - voisiko toinen mennä hetkeksi ystävän tai sukulaisen luo?
Olette molemmat samalla puolella, sillä haluatte molemmat lapsenne parasta. Korosta tätä.
Jotta voitte keskustella, mikä teille kaikille on parhaaksi, on räjähdysaltis ilmapiiri saatava ensin viilennettyä asialinjalle. Jäähy siis.
Onko vaimollasi jotain hormonaalisia muutoksia? Mielenterveysongelmia? Vai onko hän ollut aina noin kiivas (ei voi hillitä itseään edes lasten turvallisen olon tähden) ja nyt tilanne on mennyt todella pahaksi?
Lähde muutamaksi päiväksi jonnekin, ajattele vain perhettäsi, älä sitä, mitä muut saattavat ajatella. Ja vaimosihan yrittää suolata sinua jo muutenkin. Jätä vaikka kirje tai sähköposti (selitäkin tietenkin lähteväsi) jossa toivot pienen raon jäähdyttävän molempien tunteita, ja että jospa voisitte tuon hengähdystauon jälkeen jutella rauhassa.
Voisiko joku olla lapsen kanssa, jos menisitte vaikka kävelylle tai kahvilaan juttelemaan. Usein jo eri paikkakin saa aikaan erilaisen tavan käsitellä asioita. Huudon sijaan tuleekin puhuttua.
Sydämesi kertoo, mitä tehdä. Mutta sinun on saatava omaa aikaa sitä kuullaksesi.
Toivottavasti tuo on vain ohi menevää, luultavasti valitettavasti ei.
myös ehdotuksillesi (parin päivän hengähdystauko, kävelyretki kahden..) voit sanoa, että ainakin sinä yrität etsiä konkreettisia keinoja saada tilanne paremmaksi.
Suhdettanne ei ehkä voi pelastaa, mutta välinne on lapsen takia saatava jonkinlaiseen kuntoon.
Tuon tyyppinen nainen usein rauhoittuu myös, kun kerrot mitä asioita hänessä äitinä ja naisena arvostat, ja että toivoisit teidän kaikkien tähden näkeväsi taas enemmän noita ihania puolia. Hän varmaan haluaisi myös itse niin.
Onko hän fiksusta perheestä? Jos hänellä on oikeasti ongelmia, kyllähän sisarukset ja vanhat ystävät sen tietävät ja haluavat siis kaiketi auttaa teitä kaikkia? Olla puolueettomia tukijoita, jotta saatte taas keskusteluyhteyden. Voisiko johonkuhun näistä hänet hyvin tuntevista luottaa?
Luulenpa ettei ihan kävelyllä tai kahvilassa tällaisen naisen kanssa asiat korjaannut minkään vertaa. Kyseessä on niin umpikieroontunut luonnehäiriö, että nämä pelurit saavat vaikka käärmeen ujutettua pyssynpiippuun.
Heidän temppunsa keskeisenä osana on se, että teki "uhri" mitä hyvänsä, niin aina se uhri jollain lailla putoaa. Ja jos uhri ei tee mitään, niin pelurilla riittää kärsivällisyyttä odottaa ja uhrinsa jähmettymisellä keräävät pisteet, kun oikein mustamaalaa ja selittää.
Pelurilla on monta naamaa tilanteiden mukaan ja tuhat vippaskonstia sekä riittävästi röyhkeyttä. Kun hänen kanssaan lähtee sotimaan esim lapsen huoltajuudesta, laittaa peluri täyden höyryn päälle. Siinä ei lasta säälitä. Peluri itseasiassa on huipussaan silloin ja tuntee elävänsä.
Peluri haluaa AINA taistella. Taistella asiasta kuin asiasta oli kyse vaikka makaronien keitosta, jos ei parempaa aihetta ole sillä erää saatavilla.
Jos on valmis tosikoitoksiin lapsen huoltajuudessa, voi varautua vuosien oikeusjuttuhin. Sossutätitkin kun äärettömän helposti asettuvat lapsen äidin puolelle. Pelurinainen kun osaa olla tosimarttyyri ja vedota tunteisiin. He pystyvät suoranaisiin valheisiin, eikä ole harvinaista että pelurinaiset avioerohässäkässä alkavat syyttää miestä insestistä siinä tapauksessa, että mies haluaa lapset itselleen.
Kannattaa harkita, todella harkita, lähteekö taisteluihin, koska nämä riidat ja sosiaalipeuhaamiset huoltajuusriitojen yhteydessä syövät lapsen psyykeä.
Miehen olisi otettava ja etsittävä käsiinsä hyvä lakimies ja haettava neuvot, miten selvitä erosta kaikkein siistimmin luonnehäiriöisen kanssa. Vaikka sitten.... ikävä kyllä ja äärimmäisen surullista... on antaa pelurin pitää lapsen huoltajuus.
Kaikki sopimukset on syytä kirjata pilkulleen ja yksityiskohtaisesti paperille, että ei jäisi mitään tulkinnanvaraa.
Vaan toivottovasti en antanut liian epätoivoista kuvaa. Ainahan tapahtuu ihmeitä. Rohkaisen aloittajaa ottamaan asioista kunnolla selvää ennen kuin ryhtyy eroa puuhaamaan. Mikään ei kestä ikuisesti, ei piinakaan. Valoa löytyy tunnelin päästä ennemmin tai myöhemmin.
Sen kun muistaa, niin jaksaa.
Voimia
Erään riidan loppumiseks kun ei ollut silläkään kertaa muuta tehtävissä kuin lähteä ulos, että asunto hiljenisi niin että edes tytär saisi rauhassa nukkua. Muutaman kerran olin jo nukkunut yön autossa (ne olivat ennen pakkasten tuloa, mutta kylmää oli silti) mutta sillä kerralla pakkasin vaatteitakin mukaan mennessäni vanhemmilleni, ja lähtiessäni sunnuntai vai maanantai-iltana palasin takaisin vasta lauantaina, eikä tarina saanut siitäkään yhtään parempaa loppua.
Juuri nyt tilanne on rauhallinen, hän ei ole haastanut riitaa pariin päivään, ja sekös pelottaakin: jotain kamalaa täytyy olla tulossa. Eilenkin hän oli tytön kanssa rattailla ulkona 8-9 tuntia, siinä ajassa ehtii käydä vaikka missä selittämässä vaikka millaisia tarinoita, joten pelkäänkin, että onko poikkeava rauhallisuus ja näennäinen hyväntuulisuus tyytyväisyyttä jonkin mustamaalaamisen menestyksellisestä kertomisesta. Huomenna on kuitenkin minun vuoroni puhua jollekin kasvotusten, mielenterveysseuran paikallisen kriisikeskuksen työntekijän kanssa, toivottavasti nimeäni ei ole jo sielläkin laitettu mustalle listalle (lastensuojelu jo tutkii tapaustamme, koska niin kuin vaimoni ensi käynnillä totesi, "tässä on tullut joku väärinkäsitys, ei meillä ole väkivaltaa kotona", kuitenkin perusteena on kriisikeskuksen kautta tullut ilmoitus jossa huolena on isän agressiivinen käytös).
Jos oma mielenterveyteni olisi ainoa huoli, pakkaisin varmasti tavarani ja muuttaisin lähemmäs työpaikkaani, ja eläisin elämäni onnellisempana loppuun saakka, mutta... jos annan periksi ja lähden, miten käy tyttäreni, millaisen kasvatuksen ja roolimallin hän saa? En voisi ikinä antaa itselleni anteeksi, jos tyttärestäni tulee samanlainen häikäilemätön valehteva oman edun ajaja. Hyvää järjestelykykyä sekin tietysti, että minun suvulleni soitellaan ja mustamaalataan, mutta omalle suvulleen hän kertoo kuinka hirveä minä olen, tai kuten etäisemmille sukulaisilleen, valehdellaan muita syitä miksen lähde hänen kanssaan käymään edes hautajaisiin. Kyllä hänen olisi helppo selittää tytöllekin omiaan kun ei olsi paikalla osoittamassa asioiden oikeaa laitaa (lepertelee nytkin, ettei isi välitä sinusta).
Tulkaa nyt joku tönimään ja sanokaa että näen pahaa unta...
koko tuota juttuus..liikaa taas luulosairauteen viittaavaa sun puoleltas..
Taidat väritellä kaikkia juttujas..liian läpinäkyvää..
Täällä on taas tätä" jokanaisentautiipersoonallisuushäiriöönarsismii" tullu niin tuutin täydeltä,että
ihan vaikuttaa kaikki taas yhden ihmisen kirjottelulta ja jätetyn exän panettelulta..
Tosielämässä narsismi on sairaus,jota diagnosoidaan hyvin harvoin oikeasti olevaksi..
Ei ne kaikki naikkoset,jotka tiettynä aikana kuukaudessa on kärttysii,niin hulluja ole..
ja miehetkin voisi opetella sen keskustelun kultaisen säännön,niin ei tarvis aina täällä itkee ja keksii juttuja..hyvinhän tuo satujen kertominen täälläkin luonnistuu..mikä mättää,ettei emännän kanssa kieli laula?
Jos vain olisikin kyse exän mustamaalaamisesta, mutta: olemme avioliitossa, eroa ei ole hettu vielä, asumme yhdessä, ja kyse on useamman kuukauden jatkuneista ongelmista, eikä mistään "menkkaränkästä". Ja mitä luulet että hyötyisin exänkään mustamaalaamisesta nimettä ja paikkakunnatta? Tästä ongelmassani on juuri kyse, elämäni on yhtä h****ttiä, ja avun saaminen tuntuu olevan vaikeaa ellei mahdotonta, puhukoon sen puolesta pari edellistä en usko-viestiä... Yhteiskunnassa vallitsee muutamia perus olettamuksia joita ei saisi olla, kuten se että lapsen on aina paras oman äidin luona. Juuri siksi kai apua on niin vaikeaa saada, kun olettamukset ovat heti äidin puolella, siksi minun on siis lapseni äidin väittämien mukaan oltava valehtelija ja mielenvikainen, ja juuri siksi lapseni parhaaksi on jäädä äitinsä hoiviin, että totuus paljastuu vasta sitten kun on jo myöhäistä.
Kiitos kuitenkin niistä lohduttavista ja rohkaisevista viesteistä, jotka koittivat kannustaa jaksamaan, näistä viimeisistä rusentavista kommenteista huolimatta.
Tilanne muuttuu välillä, nyt kun en ole lähtenyt vaimon peliin mukaan, vaan jätän hänen provosointinsa omaan arvoon, aseet kovenevat. Syyttelyt ja riidanhaastaminen ovat muuttuneet agressiivisemmiksi, hyökätään entistä kovemmin syytöksin, nyt hän huutelee jo lapsen kuullenkin kuinka minun pitäisi tappaa itseni, kuinka huono isä olen jne. ja raivoaa niin, etten ole nähnyt lastamme koskaan niin peloissaan kuin illalla. Vaati pari isoa annosta halia ennen kuin uskalsi mennä toiseen huoneeseen edes leluja hakemaan. Ei tämä tilanne ole vaimollekaan helppo, kai ne hermot on tiukalla, kun ruokailun mennessä vähän sotkemisen puolelle karjuu lapselle: HELVETTI!... ...LOPUT RUOAT MENEE ROSKIIN, MÄ EN TOLLASTA SAATANAN SIKAA SYÖTÄ! Nämä asiat otetaan kyllä esiin pikapuolin lastensuojelun kanssa (jonka kanssa olemme tekemisissä vaimon järjestämän ilmiannon vuoksi, josta hän itse sanoi ensi tapaamisessa niin viattomana, että tässä on joku väärin käsitys...)
Tämä arki menee niin laidasta laitaan, että "hyvänä" päivänä epäilyttää välillä että mistä oikein on kyse, ja kummassa vika, mutta huonona päivänä kaikki ampuu niin yli, että jos tämä ei ole pahaa unta, niin miten tällainen voi olla mahdollista...
Minkä ikäinen lapsi teillä on? Ensinnäkin, musta on hassua, että täällä kehoitetaan yhtään mihinkään, mehän tiedetään vain sinun puolesi tarinasta ja kaikellahan on aina kaksi puolta. Musta on ihan hassua, että vaimosi on nyt narsisti, ilman, että kukaan täällä häntä edes tuntee.
Jos lapsenne on vielä pieni, niin mulla tulee tollasesta käyttäytymisestä oikeesti mieleen synnytyksen jälkeinen masennus. Sun vaimosi taitaa olla masentunut ja turhautunut ja jos kyseessä on esimmäinen lapsi, niin se muutos minkä lapsi tuo tullessaan, voi olla aikamoinen shokki toisille ihmisille.
Itsenäinen ihminen, joka yht´äkkiä joutuukin olemaan jatkuvasti jossain toisessa kiinni, voi olla todella iso muuten joillekin meistä äideistä. Ja siihen liittyy myös se, että vaimosi on vihainen sinulle, koska sinä elät edelleen normaalia elämää, käyt töissä jne kun vaimosi on lapsen kanssa kotona.
Mä en nyt toki sano, että vaimosi käytös on hyväksyttävää ja sun täytyy vaan kestää, mutta muistan kun itse saimme esikoisen. Oli se eka vuosi aika helvettiä ja olin aika kamala miestäni kohtaan. Onneksi olen myöhemmin itsekin tajunnut asian ja muuttanut käytökseni ja onneksi mieheni ei lähtenyt vaikka mieli teki, sillä nyt meille on tulossa kolmas lapsi ja elämä aika eri tavalla mallillaan.
Ota aikalisä muuttamalla esim. vähäksi aikaa omillesi asumaan. Ota halvin mahdollinen kämppä ja muuta. Aikalisä voi rauhoittaa tilanteen. Ei tarvi kokonaan muuttaa, mutta oma kämppä voi rauhoittaa tilanteen. Mene avioliittoneuvontaan puolisosi kanssa. On halvempaa kuin ero. Voi onnistuakin.
No ei helvetti missään nimessä kannata muuttaa hetkeksikään minnekkään. Sehän on narsistille sama kuin olis jättänyt perheensä, ja kuka siitä sitten hyötyy. Narsistitietenkin.
Neuvolan tai terveyskeskuksen kautta pääsette perheneuvojalle. Ja ennen eroa olisi paras käydä yhdessä siellä perheneuvojalla jotta oppisitte käyttäytymään aikuisen tavoin kun kyseessä on yhteisen kauan odotetun lapsen tulevaisuus.
Kaikissa parisuhteissa on kriisenä ja yleensä ne selvitetään kohtuullisessa ajassa ja kohtuullisella, kumpaakin tyydyttävällä tavalla. Mielestäni puolison mustamaalaaminen on kohtuutonta ja sitä en omassa parisuhteessani hyväksyisi ollenkaan. Kerro miehellesi, ette aioi sietää tuollaista köytöstä ja lähde, ellei muu auta. Mikähän mahtaa olla miehesi motiivi haukkua vaimoaan, siis naista, jonka hän on itselleen valinnut ja joka on lapsensa äiti? Olisi mielenkiintoista kuulla vastaus....
KOhtuus siis kaikessa. Itse elän myös pitkässä parisuhteessa ja todellakin kakenlaisia riitoja on ollut mutta jonkinlainen kohtuus ja sietämisen raja tulee olla. Ne pitää vain ilmoittaa puolisolle ja kummankin tulee sisäistää asiat. JOs toinen haluaa pahaa toiselle ja tarkoituksella yrittää olla inhottava ja ilkeä, silloin on mielestäni katkon ja miettimisen aika; jatkaako näin vai tehdäkö konkreettisesti muutoksia vai jatkaako kumpikin omia teitään.CLoetta
Yritä saada nauhalle noi sinun mustamaalaamiset ja lapsen edessä raivoamiset.
Älä lähde sieltä yksin minnekään, se on lapsesi etu. Lisäksi sillä ON merkitystä, kun huoltajuudesta riidellään.
Voimia jaksaa!
Nimenomaan, jotain todisteita olisi hyvä olla takataskussa, mikäli tilanne jatkossa niitä vaatisi. Siis ihan oman oikeusturvasi kannalta.
Tilanne on varmasti hankala kummallekin osapuolelle. Riitely koettelee kummankin hermoja. Huomasitko viesteissäsi, että haukuit vaimoasi harhaluuloiseksi, vaikka itse teit samaa. Syytät vaimoasi oman asianhoitajaksi vaikka itse teet samaa. Pahinta näissä tilanteissa on kun riita menee liian kovaksi niin ruvetaan keräämään todisteita kumpi on parempi äiti tai isi. Se loukkaa kumpaakin. Riitatilanteessa aloitti sen kumpi tahansa niin kumpikaan ei ole parempi toistaan. Vaimosi tuskin mustamaalaa sinua vaan samallailla hakee lohtua ja purkaa pahaa oloaan muille niin kuin itsekin teet täällä. Syyttää sinua valehtelijaksi ehkä olet luvannut tai tehnyt joskus jotain joka sen on aiheuttanut. Syy on siis molemmissa. Varmasti kumpikin on hyvä äiti tai isi, mutta teidän riita on aiheuttanut paljon ongelmia yhteisiä ja omia. Pitäisi vielä jotenkin jaksaa ettei väsy kun on lapsikin. Itsetuntokin kärsii kovasti kun saa kuunnella toisen haukkumista päivästä toiseen. Se on kyllä totta ettei tälläisiin ristiriitoihin kovin helposti saa apua. Pitäisi olla kummankin mukana selvittämässä ja valmiina parantamaan välit. Ja jos toinen ei yritä ei sille asialle voi mitään. Loppupeleissä kun teillä on lapsia niin jokainen ajattelee sen lapsen etua kävit puhumassa missä tahansa. Aikuisten kun pitäisi osata jo selvittää asiansa, vaikka näin ei aina ole. En tiedä mistä riitanne on syntynyt, mutta paha luottamuspula teillä on toisianne kohtaan.