Minun tarinani on ihmeellinen. Se on niin ihmeellinen etten oikein itsek'ään jaksa käsittää. Minulla on mies joka on ulkopuolisille maailman suloisin ja seurallisin ja hurmaavin. Hän on hývä isä lapsiillemme. Mutta. Hän kontrolloi kaikkea minun tekemisiäni. Hän kohtelee minua kuin lastaan. Minä saan kuulla joka ikinen päivä valituksia siitä, kuinka en toimi hänen odottamallaan tavalla. Minun pitäisi pystyä lukemaan hänen ajatukisaan. Hän ei ymmärrä sitä, että tykkään kirjoittaa, tai että teen jotakin muuta luovaa työtä. Rakastan säveltämistä ja laulamista. Silloin kun uppoudun omaan maailmaani ja teen omaa luovaa työtäni laulamalla tai säveltämällä uusia biisejä, hän käyttäytyy oudosti. Hän ei puhu minulle mitään, eikä kommentoi mitään, vaikka saan ulkopuolisilta hyvää ja kannustavaa palautetta saavutuksitani. Hänen mielstään se kaikki on poissa perheeltämme.
Olen kuitenkin äiti, joka aina laittaa perheensä ja etenkin lapsensa etusijalle aivan kaiksessa.
Minä olen niin väsynyt olemaan kuin nurkkaan potkittu rakkikoira jo häntä koipiensa välissä uikuttaa, sen minkä uskaltaa. Minun mieheni on maailman komein. Minun mieheni on oman alansa suvereeni, hän osaa ja tietää kaikki ratkaisut kuinka tulisi toimia oikein milloin missäkin tilanteessa.
Päivitt'äin saan kuulla valituksia, huutoa, moittimista ja syytöksiä siitä kuinka en ole täyttänyt hänen odotuksiaan. Jos hän olisi minä, hän tekisi niin ja näin. Minä en täytä hänen odotuksiaan millään tasolla. Olen epäonnistunut vaimo. Jos minä käytän vapaa-aikaani johonkin, esim. säveltämiseen, sanoiukseen tai sovittamiseen, hän pitää sitä ´kaikkkea poissa muulta perheelt'ä-
Lapsemme ovat 10- 11 vuotiaita. Eihän minunun luova työskenteky kotonamme ole lapsitlamme mitään pois. Olen kyllä keskittynyt omaan luomistyöhöni, mutta olen sitli läsnä lapsillemmekin.
Onko teillä muilla miehiä, jotka mittaavat vaimojen tekemisä omiin tekemisiin? Minä saan kuulla joka päivä kuinka surkea vaimo ja äiti olen. Vaikka kaikessa asetan perheeni etusijalle. Minulla ei ole voimia =harrastaa= niin kuin mieheni tekee lapsiemme kanssa. Kun hän lähtee pariksi tunniksi uimaan tai luistelelemaan lasten kanssa, minä jään kotiin siivoamaan. Käymme molemmat töissä ja minun työaikataulut eivät ole säännölliset kuten miehelläni.
Olenko huono äiti?
En k'äy kapakoissa, enkä tuhlaa koskaan rahaa itseeni´. Silti saan kuulla kuinka huono äiti ja vaimo olen . Mieheni valittaa jokaisesta pikkuasiasta. Olen lopen uupunut. Peilistä katsoo vastaan vanha pyryharakka. En tiedä miten keräisin voimavaroja ollakseni hänelle enemmän mieliksi. Olen aina laittanut lasten ja perheen hyvin voinnin edelleni. Minä hukun, tai tapan itseni, en jaksa enää. minun mieheni on komea, hyvä työssään, aivan erinomainen, kaikki pitävät hänestä. Minussa täytyy olla jotakjn vialla, en vain mahdu hänen mittakaavoihinsa. Minulla ei ole enää omanarvontuntoa. En ole paha, olen kiltti. Silti minua surettaa että saan haukkuja aina vain. En miellytä, eikä minusta ole tyydytttäjäksi. Olen finaalissa, hei hei kaikki, rakastin mennyttä elämääni, nyt ei ole enää mitään. Olen surkeasti epäonnistunut.
Olen kuitenkin äiti, joka aina laittaa perheensä ja etenkin lapsensa etusijalle aivan kaiksessa.
Minä olen niin väsynyt olemaan kuin nurkkaan potkittu rakkikoira jo häntä koipiensa välissä uikuttaa, sen minkä uskaltaa. Minun mieheni on maailman komein. Minun mieheni on oman alansa suvereeni, hän osaa ja tietää kaikki ratkaisut kuinka tulisi toimia oikein milloin missäkin tilanteessa.
Päivitt'äin saan kuulla valituksia, huutoa, moittimista ja syytöksiä siitä kuinka en ole täyttänyt hänen odotuksiaan. Jos hän olisi minä, hän tekisi niin ja näin. Minä en täytä hänen odotuksiaan millään tasolla. Olen epäonnistunut vaimo. Jos minä käytän vapaa-aikaani johonkin, esim. säveltämiseen, sanoiukseen tai sovittamiseen, hän pitää sitä ´kaikkkea poissa muulta perheelt'ä-
Lapsemme ovat 10- 11 vuotiaita. Eihän minunun luova työskenteky kotonamme ole lapsitlamme mitään pois. Olen kyllä keskittynyt omaan luomistyöhöni, mutta olen sitli läsnä lapsillemmekin.
Onko teillä muilla miehiä, jotka mittaavat vaimojen tekemisä omiin tekemisiin? Minä saan kuulla joka päivä kuinka surkea vaimo ja äiti olen. Vaikka kaikessa asetan perheeni etusijalle. Minulla ei ole voimia =harrastaa= niin kuin mieheni tekee lapsiemme kanssa. Kun hän lähtee pariksi tunniksi uimaan tai luistelelemaan lasten kanssa, minä jään kotiin siivoamaan. Käymme molemmat töissä ja minun työaikataulut eivät ole säännölliset kuten miehelläni.
Olenko huono äiti?
En k'äy kapakoissa, enkä tuhlaa koskaan rahaa itseeni´. Silti saan kuulla kuinka huono äiti ja vaimo olen . Mieheni valittaa jokaisesta pikkuasiasta. Olen lopen uupunut. Peilistä katsoo vastaan vanha pyryharakka. En tiedä miten keräisin voimavaroja ollakseni hänelle enemmän mieliksi. Olen aina laittanut lasten ja perheen hyvin voinnin edelleni. Minä hukun, tai tapan itseni, en jaksa enää. minun mieheni on komea, hyvä työssään, aivan erinomainen, kaikki pitävät hänestä. Minussa täytyy olla jotakjn vialla, en vain mahdu hänen mittakaavoihinsa. Minulla ei ole enää omanarvontuntoa. En ole paha, olen kiltti. Silti minua surettaa että saan haukkuja aina vain. En miellytä, eikä minusta ole tyydytttäjäksi. Olen finaalissa, hei hei kaikki, rakastin mennyttä elämääni, nyt ei ole enää mitään. Olen surkeasti epäonnistunut.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Et ole epäonnistunut. Olet naimisissa luonnehäiriöisen kanssa.
Käy katsomassa sivustoa
www.narsistienuhrientuki.info
tai
hae kirjastosta kirja
Naimisissa narsistin kanssa
Sata tapaa tappaa sielu
Hae ammattiauttajan apua, jos vain on mahdollista miehesi tietämättä.
Koita jaksaa toimia heti.
Minullekin tuli heti mieleen, että olet naimisissa jonkin asteisen narsistin kanssa.
Hän muistuttaa todella paljon isääni. Minä tosin olen jo keski-ikäinen.
Lue nuo mainitut kirjat, niin viisastut.
Miten ihmisestä voidaan näkemättä ja kuuntelematta tehdä diagnooseja. Miettikääs nyt kaksi kertaa...
Jokaisella pitäisi olla oikeus omaan aikaan ja omaan harrastuksiin. Olen mies, olen apuna ja tukena naiseni luovassa harrastuksessa, siitä tulee sitä kautta mukavasti myös yhteinen. En voi millään ymmärtää miehesi käytöstä, vaikuttaa että hän vain koittaa hallita sinua, eikä ajattele sinua omana itsenäsi. Koittakaa parisuhdeneuvontaa lasten vuoksi. Muista myös, että vaikka se tuntuisi vaikealta, voit myös erota. Älä tapa itseäsi, sinulla on kuitenkin lapset, vaikka et miehesi kanssa enää haluaisi ollakaan. Vaikka ero voi olla vaikea, se on myös uusi alku.
Olen pahoillani sinulle tapahtuneista käänteistä miehesi taholta. Minuuun kiinnitti huomiota tuo ulospäin näkyvä ja ja sinuun päin näkyvä puoli; aikamoinen ristiriita. Komeus ja kyky hurmata tms. ei paljon auta ellei voi olla oma itsensä kyseisen henkilön seurassa. Siinä väsyy, kuten olet huomannut.
En usko sinun epäonnistuneen mutta miehelläsi voi olla jokin sairaus(PSY) tai jokin stressitila. Tosiasia on kuitenkin ettei suhteessa ketään kontrolloida tai narista jatkuvasti. Hän on myös itse vastuussa saamastaan kohtelusta ja onnestaan.
Kaiken kaikkiaan sinä kaipaat arvostusta ja aikuisen miehen seuraa. Vaikutat väsyneeltä ja yksinäiseltä ajatustesi kanssa. Suosittelen hankkimaan omia menojasi ja ystävien tapailua, äläkä pidä väkisin suhdetta jossa sinä uuvut...päätös on kuitenkin sinun.
etäisyyttä mieheesi ja tarkastele häntä mahdollisimman objektiivisesti. Mitä hän kertoo käytöksellään ja puheillaan itsestään? Olisiko edellä mainittujen seikkojen lisäksi panemassa vahinkoa eli omaa riittämättömyyden- ja alemmuudentunnettaan kiertämään siihen, johon uskaltaa? Siitähän tuo ylimakea rooli ulospäin voisi myös olla merkkinä. Nauti hyvällä omallatunnolla harrastuksistasi ym. Tiedät itse, että olet ihan riittävän hyvä äiti ja kodinhoitajakin. Patista myös miehesi tekemään ne työt, joista hän valittaa, niin näet, onko hän todella siinäkin asiassa loistava vai esittääkö vain... Kuittaile vain viileästi, että sopii tehdä itse, jos ei normaali työ kelpaa, että itse olet kuitenkin tyytyväinen. Voit myös todeta joskus, että tuo kontrollin tavoittelu on niin läpinäkyvää, ei mene enää läpi. Ehkä voisit myös sanoa, että "Mulla menee ihan hyvin, menispä sullakin." Kun kuittaa jotain omasta erinomaisuudestaan, niin sano, että olet ruvennut vähän ajattelemaan, että onkohan tuontyyppinen itsetunto pelkkää silmänlumetta. Älä anna kieputella hyväksynnän ja torjunnan välillä, sekin on vallankäyttöä. Pidä se varaus, että tarkkailet asioita pidemmällä aikavälillä, niin kuviot rupeavat näkymään ja se, mihin kaikella pyritään.
Olet kirjoittanut tekstisi yöllä unettomana, jolloin epätoivo pahimmillaan?
Ensiksi:
sinussa ei ole mitään vikaa! Näkee kaikesta, että olet hyvä äiti.
Miksi ihmeessä sinussa pitäisi olla jotain vikaa, niin että ansaitsisit jokapäiväisen haukkumisen? Ei meistä naisista KUKAAN ole täydellinen. Ei läheskään täydellinen.
Sinun EI pidä pyrkiäkään olemaan täydellinen.
Riittää että olet oma itsesi. SE riittää.
Miehellä on kaksi persoonaa. Toinen kodin ulkopuolisille ihmisille ja toinen sinulle. Kodin ulkopuolella on komea, hurmaava ja erinomainen mies. Sinulle on varattu se haukkuva, syyllistävä vähemmän miellyttävä paskamainen mies.
Miehesi ei osaa käsitellä omia ahdistuksiaan eikä paineitaan. Ne siirretään automaattisesti sinun kannettavaksesi. Sinä olet osa miestäsi, miehesi pahempi puolisko. Ei hän näe sinua kuin itsensä jatkeena, kylkiäisenä, olet hänelle kuin kääpä puun kyljessä.
Aidon ja kypsän ihmisen merkki on se, että kykenee kärsimään ja kykenee tuntemaan oman tuskansa. Kykenee nimittämään tuskansa aiheet. Kykenee tuntemaan häpeän. Kykenee tuntemaan syyllisyyttä.
Miehesi ei kykene. Sinä kykenet.
Tämän vuoksi olet hyvä vaimo ja hyvä äiti.
Sinun ei tarvitse sietää tällaista miestä. Sinun on kasvettava hänestä eroon. Etsi ammattiauttaja, joka auttaa sinut ylös tästä suhteesta, joka pilaa ainoan elämäsi.
Vapaudu syyllistämästä itseäsi. Voisit ensin hakea masennukseen apua. Sinä olet elämäsi päähenkilö ja tarvitset apua. Tällaisen miehen nöyristely ja alistuminen hänen odotuksiensa täyttämiseen vie sinut tuhoon.
Usko siihen, että olet erittäin hyvä äiti ja ihminen. Olet saanut komean, mutta kieroonkasvaneen miehen puolisoksesi. Älä usko hänen keuhkoamistaan. USKO VAIN ITSEESI JA OMAAN JÄRKEESI.
Keskity ajattelemaan järjellä. Se auttaa. Se on mitä suloisin apu, sillä vaikka mies olisi älykäs ja komea, puutuu häneltä suhteellisuuden taju ja järki.
Älä mene mukaan hänen järjettömyyteensä.
olen ollut samassa tilanteessa. mies kohteli todella huonosti myös tytärtäni. ota reippaasti ero. kiusaaminen ja kontrolointi vaihtuvat yleensä pahoinpitelemiseksi. kuvaamasi kaveri ei tule koskaan muuttumaan, koska on sitä mieltä että on oikeassa.
Luonnevammainen : Älä itsellesi ainakaan mitään tee. Muuta ennen vaikka pois. Vaikka ei sekään helppoa ole.
Homatkaa keskustelu apua ulkopuoliselta.
Jos se sais miehesi lue..orjapiiskurisi. silmät auki.
Tuohan on ihmisarvoa loukkaava. Sulla on myös oikeus omaan aikaan ! Ehkä miehesi on myös kateellinen lahjastasi.,kun hän ei voi loistaa sillä ! Narsisti ehkä.
tapahtua ???? Vastuu omasta elämästäsi on sinulla ITSELLÄ !! Mitä siinä miestä syytät.......
OTA OMA ELÄMÄSI ja kanna vastuusi itsestäsi.....jos se ei muille käy se on niiden ongelma, mutta älä syytä muita jos sinua pompotetaan (annat sen tapahtua) Marttyyri sinä olet......
Kunnioitus pitää ansaita.....ole joskus RÄVÄKKÄ nainen, ota oma tilasi, äläkä ruikuta mistään henkisestä pahoinpitelystä. Sinun hiirulaisuuteen on kyllästytty. VAUHTIA.........
myös. Erona se että minä tykkään rempata, askarrella, hoitaa puutarhaa ja tehdä kaikkea maan ja taivvaan välillä. Olen siis myös nainen ja ennen avioliittoamme rakentanut jopa itse talon.
Mieheni ei ymmärää minua ja hänestä kaikki mitä teen on ajan haaskausta. samoin on tosi tarkka siitä että en saa käyttää perheen rahoja harrastukseen. onneksi yleensä on omat riittänyt.
Meillä on myös kriisi ja yksi lapsi täyttää 3 vuotta. Kiriisinä tulla aiemmin kethussa olen omia tuntojani mieheni nettiuskottomuudesta olen purkanut..:)
Ymmärän sinua täysin. sinulla on tuota samaa taiteellisuutta kuin minulla. Sinulla se purkautuu taiteena minulla remparttuna autotallin ovena tai lampun jalkana. Itse en pystyisi olemaan jos en saa toteutettua itseäni ollenkaan. Minusta tulisi apaattinen ja varmaan ikävä kumppani jos en saisi toteuttaa itseäni.
Välillä menee jaksoja jolloin en saa tehdä mitään. Ei suoraan sanottu mutta pitäähän äidin hoitaa lapsi, koti yms eikä sovi haahuilla jolloin minulla ei vaan ole aikaa tehdä mitään. silloin olen tyhjä ja masentaa. Tunnustan rakastan laudanpätkiä mutta se ei ole perheeltä pois jos niitä trakastan vaan sen jälkeen heillä on uusi ja ehompi äityli.
Pitäisi meidän naistenkin saada aina välillä tehdä mitä me halutaan.. eikö näin ole asiat..:!
Rupea vaatimaan miheltäsi sämalla lailla vai´kka moitit mietäsi siitä etteihan anna seksiä tarpeeksi ja jos tuollainen moittiminen ei lopu niin uhkaa miestäs avioerolla laita myös oma tahtosi perheen edelle tai muuten sinusta tulee katkera nainen kun aina miehesi ei kehu sinua olleenkaan vaan keksii iana negatiivistä sanottavaa. Miehesi on varmaan oppinut tavan lapsuudenkodista jossa hänen isänsä on moittinut hänen äitiään tai on narsisti ja kontrollifriikki koska haluaa kontrolloida kaikkea. Rureat ottamaan omaa aikaa ja käydä myös viihteellä noi 10 kertaa vuodessa sanot mihelleismyös vastaan ja vaadit kunnioittamista puolisolta tai jos ei tyyli muutu ota ero niin muuten voit romahtaa henkisesti kun aina painostetaan ja mikään ei ole hyvin.
Tunnen hyvin voimakkaan viilloin sydämessäni. Itselläni oli samanlainen mies 20v. Rakastin häntä niin. Avioero tuli sen myötä kun hän oli toisen naisen kanssa ja siinä samaisessa silmän räpäyksessä tajusin, että nyt on valittava ja annoin miehelleni lähtöpassit. Itkin ikävää muutaman kuukauden. Voi että ole nyt onnellinen valinnastani. Minulla on mitä ihanin uusi puoliso ja hän rakastaa lapsiani. Ja arvostaa lapsiani aivn erilailla kuin entinen "ihana mieheni".
Aika paljon samankaltaisia kokemuksia täälläkin. Niiden kanssa tulee kamppailtua ja mietittyä elämän tarkoitusta. Mitkään eroprosessit ei ole helppoja 13 vuoden yhdessäolon jälkeen. Sen vain olen omalta kohdalta huomannut, että se narsismi ja ne asiat pahenee vuosien kuluessa ja itse menee pikku hiljaa aina vaan ahtaampaan nurkkaan, kunnes kohta ei enää vaan jaksa. Meillä se juttu meni nyt niin, että mun oli pakko hakea apua ja nyt käyn yksin tällä hetkellä pariterapiassa...Siis terapia on aluillaan vasta ja muutaman kerran käyn yksin ja sitten mies kyllä ihme kyllä suostuu tulemaan mukaan. Narsismissahan tulee jonkunlainen symbioosi, että siinä vaiheessa, kun sunkin mies huomaa ettet oikeesti jaksa enää, niin tekeehän se ja suostuuhan se varmaan terapioihinkin, koska sillähän on muuten hirvee menettämisen pelko, jos vaikka lähtisitkin jonnein. Narsisti kun ei pärjää ilman uhriaan ja nyt sinä olet valitettavasti joutunnu siihen uhrin asemaan samoin kuin itsekin ja aika finaalissa varmaan ollaan molemmat. Itse toivon kuitenkin terapiasta olevan jonkunlaista apua, jos ei ole, niin sitten voi ainakin sanoa, että on yritetty ja paljon. Tsemppiä sulle!
Minun piti mielistellä miestä 24/7, mistään epäkohdista ei saanut puhua. Olin aina mielisairas, jos yritin kertoa miltä miehen käytös minua kohtaan tuntuu. Hän sai sanoa ja tehdä mitä huvittaa ja minun piti osoittaa kiitollisuutta. Hän alisti ja kiusasi minua ja kosti aina jos ikinä rohkenin kieltäytyä seksistä. Minun olisi pitänyt olla aina käytettävissä, mutta hänet piti kuitenkin jättää rauhaan silloin kun hän kyllästyi minuun. Piti olla mieliksi ja silti en koskaan kelvannut. Hän aina arvosteli minua.
Aina jos sain ulkopuolisilta kehuja mies oli inhottava minua kohtaan, löysi puutteita toiminnastani. Sain aina olla varpaillani ja odottaa seuraavaa nälvimistä. Minun piti omistautua miehelle eikä häneltä saanut vaatia mitään. Myös äitini alisti minua joten en ole koskaan saanut osakseni arvostusta, aina olen ollut alempiarvoinen.
Luulin vuosikausia olevani huono ihminen (mielisairas nalkuttaja) kun joskus yritin puhua miehen kanssa jostain muusta kuin miestä kiinnostavasta asiasta. Pääsääntöisesti kaikki mitä sanoin tai tein oli miehen mielestä pitkästyttävää. Hänen mielestään naiset ovat tylsiä eiväktä tarjoa hänelle tai ylipäätään kenellekään miehelle virikkeitä.
Kyllä mies puhui paljon, kehui itseään ja kavereittensa kanssa oli seurallinen. Minun jutut eivät vaan kiinnostaneet.
Erosin miehestä kun en jaksanut enää mielistellä.
Saman kokenut.
Koti täytyi olla aina viimeisen päälle steriili ja illallispyödässä alkupala, pääruoka ja salaatti. Jos ateria oli liian arkinen niin mies sanoi "jos olisin tiennyt miten tylsä ruoka täällä odottaa, niin olisin mennyt suosista ravintolaan syömään".
Kun kuulin mieheni aukaisevan ulko-oven kotiin tullessa, niin pomppasin heti ylös jotakin touhaamaan, Muuten olisi tullut haukut. Tosin en saanut imuroida kun mies oli kotona, se häiritsi.
Kerran mies sai minut rysän päältä kiinni, istuin nimittäin eräänä sunnuntai-iltapäivänä sohvalla ja katsoin olympialaisten kaunoluistelua. Hän laittoi kaukosäätimellä telkkarin kiinni ja katsoi minua epäuskoisesti kuin täysin tärähtänyttä ja sanoi "en tunne ketään yhtä laiskaa vetelystä kuin sinä". Minulla oli silloin polvivamma ja odottelin vuoroani tähystykseen kyynärsauvojen varassa konkaten. Se ei kuitenkaan kevannut "tekosyyksi luistaa muista hommista".
No, mies on nyt ex ja tyrannisoi uutta vaimoa. Toivon, että uusi vaimo osaa nauraa miehen tarpeen tullen pihalle ja laittaa kovan kovaa vastaan. Itse olin siihen liian arka. Nykyisin osaisin jo pitää puoleni.
Kannustan myös tutustumaan narsismiin. Miehelläsi ei välttämättä ole se pahin versio, jota on hankala hoitaa ja sietää, mutta jo yhdenkin oppaan lukeminen saattaisi auttaa sinua suhtautumaan miehesi käytökseen mieltäsi pahoittamatta.
Minä olen lukenut narsismia käsittelevia kirjoja enkä tiedä onko ex-mieheni edes sellainen. Joitain piirteitä kyllä löytyy. Exän mielestä minun piti totella aina häntä mutta sellainen oli myös äitini. Isää piti aina kunnioittaa eli häntä piti myös mielistellä. Olen siis jo lapsuudessani saanut sellaisen mallin, että minun pitää mielistellä ja totella kaikkia ihmisiä.
Eivät kai he kaikki voi olla narsisteja kuitenkaan. Ex-mieheni aina nälvi minua jos laitoin itseäni, vaikkapa kampasin hiuksiani. Kuitenkin hän aina kehui lähinnä missitason kaunottaria ja sanoi että minun tulisi olla kiitollinen hänelle että hän suostuu olemaan kanssani.
Exän mielestä kaikki naiset ovat tylsiä eikä kukaan mies ole naisen kanssa muusta kuin seksin ja säälin takia. Isäni oli varmaankin samanlainen kuten myös exän oma isä. Eli en ole ikinä nähnyt lähipiirissäni miestä joka arvostaisi naista.
Tottakai sekä isäni että exän isä käyttäytyivät kivasti kodin ulkopuolella, ainoastaan kotona sitten ollaan sovinisteja.
Ex-mieheni viihtyi omien kavereidensa kanssa, minun seurassani hän ei jaksanut olla. Hän aina kyllästyi minuun ja lähti pois harrastamaan, koska ei jaksa olla kanssani.
Eräänä päivänä exän jutut eivät enää kiinnostaneet minua. Kerron tarinaani sen vuoksi että ajattelen siitä olevan apua muille samassa tilanteessa oleville. Minä en voinut puhua exälle epäkohdista koska olin aina mielisairas, myös äitini oli samanlainen minua kohtaan. Minun piti totella ja mielistellä. Ei alistettu ihminen ymmärrä olevansa alistettu.
Suomessa (ja länsimaissa yleensäkin) taide katsotaan usein ajantuhlaukseksi. Elämme erittäin suorituskeskeisessä yhteiskunnassa. Herkille ja taiteellisille ihmisille se on kidutusta. Älä luovu harrastuksista, ne ovat parasta mitä voit itsellesi tehdä, vaikka kukaan ei arvostaisikaan. Ole itsekäs välillä ja käytä aikasi omaan hyvinvointiin, silloin käytät sen hyvin.
Tsemppiä :)
moititte miehiä narstisiksi mutta mitä sanotte tähän vaimo ollut puhumatta mitään
jo kaksikuukautta enkä tiedä taaskaan miksi onhan näitä kyllä ennenkin ollut olen vaan joskus huomannut että kun minulla on lomaa tai vapapäivä ne on niin väärin
eikait mulla sais olla lomaa tai omaa elämää ollenkaan tuntuu kuin ainatekis väärin teet sitten niin tai näin
Hyvä pehmoisä,
puhumattomuus ja mykkäkoulu on myös henkistä väkivaltaa. Sen avulla nöyryytetään toista, saadaan toinen tuntemaan itsensä epävarmaksi ja mitättömäksi. Kehottaisin sinua sanomaan suoraan vaimollesi mitä mieltä olet mykkäkoulusta. Jos vaimosi ei opi sanoin ilmaisemaan tunteitaan ja ajatuksiaan, niin kerro etsiväsi puhekykyinen kumppani. Johan tollasesta lapsetkin kärsii ja saa ihan vääristyneen kuvan parisuhteesta.
Hyvänen aika, eihän tollanen mykkäkoulu ole ihmisarvoista kohtelua ollenkaan!
Aika lähteä sieltä karaokenurkasta pois muutamaksi kuukaudeksi ja ottaa tilalle vaikka ulkoilu ja lenkkeily miehen kanssa.
Mitä elämää se sellainen on ettei mitään jaksa harrastaa,ihminen on luotu liikkumaan eikä nyhjäämään tuvan nurkassa.
Tuli mieleeni, että ehkä mies on kyllästynyt siihen, että ette koko perheen voimin tee eri asioita, vaan hän käy yksin harrastuksissa lasten kanssa. Ehkä mies toivoo enemmän koko perheen yhteistä aikaa, ja purkaa omaa turhaantumistaan ja pahaa oloaan haukkumalla ja moittimalla. suosittelenkin, että ryhdyt osallistumaan enemmän miehesi ja lasten harrastuksiin, eli niihin uinti ja luistelu reissuihin, olette enemmän yhdessä ja seuraat tilannetta, muuttuuko miehesi käytös, kun saatte enemmän yhteistä aikaa. Nimittäin vaikka työskentelet kotona, ja olet ns. fyysisesti läsnä se ei ole sama asia kun koko perheen kesken vietettyä aikaa,jossa vain keskittyisit mieheesi ja lapsiin.