Lapset kirjastossa

ÄLKÄÄ ANTAKO LASTENNE JUOKSENNELLA KEMIN PÄÄKIRJASTOSSA!

USKOMATTOMIA ASIOITA SIELLÄKIN TAPAHTUU, EIVÄTKÄ VÄLTTÄMÄTTÄ SOVI PIKKULASTEN SILMILLE.

JOS ETTE USKO, NIIN KYSYKÄÄPÄ KIRAJSTON HENKILÖKUNNALTA, ETTÄ MITÄ.
3682
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

.... sen, että ilmeisestikin täysin lukutaidottomat ja kaikenikäiset sellaiset tupakoivat siinä OVEN EDESSÄ vaikka tupakointipaikka on selkeästi merkitty MUUTAMAN METRIN PÄÄHÄN OVESTA.

Viime viikolla kirjastossa käydessämme siinä ovella tönötti savuavia MUMMOJA. Oikein mukavaa on astmaatikon lastensa kanssa sukeltaa savun lävitse.
Seuraavaa ovella tupakoivaa potkaisen

Äänestä
  • Harmillista tuokin.

    Mistä varoitin liittyy seksiin.

    Uskokaa tai älkää, sitä tapahtuu kirjastossa. Rahasta ja miespuolisten välillä. Eikä edes piilossa, vaan ihan reilusti hyllyjen välissä.
    Tapauksessa on ollut mukana aikuinen mies ja ryhmä nuorisoa.

    Tapauksesta tietää kirjaston henkilökunta, mutta tämä seksipalvelujen ostaja käy yhä edelleen kirjastossa normaaliin tapaan ja juttelee henkilökunnalle kuin ei mitään olisi tapahtunut.
    Mies juttelee myös asiakkaana oleville nuorille, mutta siihenkään ei henkilökunta puutu - kaikesta huolimatta.

    Äänestä

  • tosi on kirjoitti:

    Harmillista tuokin.

    14v, enkä kyllä käy enään siellä. :S

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Varoitus kirjoitti:

ÄLKÄÄ ANTAKO LASTENNE JUOKSENNELLA KEMIN PÄÄKIRJASTOSSA!

USKOMATTOMIA ASIOITA SIELLÄKIN TAPAHTUU, EIVÄTKÄ VÄLTTÄMÄTTÄ SOVI PIKKULASTEN SILMILLE.

JOS ETTE USKO, NIIN KYSYKÄÄPÄ KIRAJSTON HENKILÖKUNNALTA, ETTÄ MITÄ.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu