Elikkäs ihan noin ilmoitusluontoisena asiana kerron seuraavaa: kaksi aikuista ihmistä (N 47v & M 50v) löysivät toisensa S24 Treffeiltä lokakuun lopulla. Profiilit poistimme heti alussa, ja tavattiinkin hetikohta, kun samasta kaupungista ollaan. Vaikka oltiinkin ennestään tuntemattomia toisillemme, kaikki asiat alkoi loksahtelemaan kummasti kohdilleen. Nyt tuli kolme kuukautta täyteen, ja luomme tässä vankkaa pohjaa loppuelämän mittaiselle suhteelle. Että ilman sen suurempia hehkutuksia sanon vaan, että ensin ihastuttiin, sitte rakastuttiin ja nyt ollaan matkalla kohti lempeää, hyväksyvää Rakkautta. Tässä iässä sen jo tietää, miten sellaista hoidetaan ja vaalitaan. Ei siis aina valitusvirsiä treffipalstaa kohtaan, vaan että näinkin voi käydä. Ollaan onnellisia!
Kiitos, Suomi24 treffit!
IloinenTäti
131079
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Kaikkea hyvää teille! Ihana kuulla, että joskus käy noinkin.
Siis tuollaistakin tapahtuu..upeaa!
Itse olen törmännyt täällä kaiken maailman omituisiin otuksiin :)
Kiva kuulla että joiltakin se onnistuu.
Minulla on samanlainen kokemus. Ensi viikolla on vuosipäivä ensimmäisestä irl-tapaamisesta. Jotain todella ihanaa tästä kehittyy vielä. Kerroin kesällä itse tästä ja sain kummallisen paljon vastauksia, joiden tarkoitus oli vain mollata. Toivottavasti teille ei käy samalla tavalla.
Todella mukava kuulla, että näin on tapahtunut! Itse olen tavannut vasta samaa palvelua käyttäen oikein mukavan tuntuisen miehen ja tunne on ennen kokematon! Useammilla treffeillä piti käydä ennen kuin oikean oloinen ihminen sattui kohdalle...
Mutta se on tosiaan kumma juttu, miten monet suhtautuvat, kun kerron tästä omalle kohdalleni osuneesta iloisesta asiasta. On niin kyynistä ja katkeraa sakkia, että ei ole tosikaan!! Heti ollaan vaikka minkälaista pirua maalaamassa seinälle. Onko se tämä suomalaisen perusluonne sellainen, että ei voi olla vilpittömästi iloinen toisen kohdalle sattuneesta onnesta?
Mekin löysimme toisemme 24:stä yli 3v sitten. Nyt olemme naimisissa ja edelleen tosi onnellisia yhdessä :)
On totta että niitä pessimistejä oli alussa paljon ja jotenkin huomasi että moni oikein toivoi että emme onnistuisi. Mutta aina löytyy ihmisiä jotka itse eivät ole onnellisia, niin silloin toivovat ettei muillakaan mene hyvin. se vaan kuuluu joillain luonteeseen eikä osata/haluta nauttia toisten onnesta. Onneksi täältä on voinut lukea että monet muutkin ovat onnistuneet.
toisensa tapaa. Kyllä netissä on ihan täysjärkisiä tavallisia ihmisiä niinkuin muaallakin maailmassa.
Joo onnea vaan aloittajalle ja toivotaan että onnenne kestää! =)
Itsellä kävi ihan samalla tapaa, täällä suomi24 treffit palstalla tutustuin yhteen tosi ihanaan mieheen ja nyt ollaan oltu onnellisesti yhdessä 9 kk ja nyt jo yhteenmmuuttoa ym asioita miettimässä. :) niin, kyllähän täällä paljon kuulee kaikkee negatiivista jos onnestansa täällä muille kertoo muttei siitä kannata välittää..se on vaan sitä kateellisten puhetta ja ollaan me vaan onnellisia keillä se onni on! =)
se onnen kätkeköön....
Onnea vaan, ei siinä mitään. Ihailen ja ihmettelen tapaa millä varmuudella asian ilmaiset - vaikkakin nimettöminä.
Itse en halua/pysty, vaikka löysin miehen jo 4 kuukautta sitten - no joo etenemme kyllä hitaasti, mutta eikös ne aikuiset yleensä?
Olen myös ihastunut ja mies paljasti oman ihastuksensa itsekin nopeasti ja ennen minua. Ystäväni sanoivat minun ihastuneen jo ennenkuin itse tajusin. Ja juu jo alussa oli selvää, että meillä synkkasi miehen kanssa poikkeuksellisen hyvin.
Joka toinen päivä silti mietin että hieno homma, joka toinen päivä vähän epäilen. Harvoin (kerran viikossa) näkeminen aiheuttaa omia hankaluuksia. Toisaalta pysyypä suhde tuoreena.
Huooh... Mitenkähän vastaavanlaista saisi 22v opiskelija onnistumaan.
Mutta onnea teille kummallekin!
Minäkin löysin puuttuvan puoleni treffien kautta (N 24 & M 22). Ensi viikolla on vuosipäivä siitä, kun tapasimme netissä ensimmäistä kertaa. Siitä alkoi viestittely sekä soittelu. Tapaamista ei saatu aivan heti järkättyä, kun mies oli siihen aikaan vielä armeijassa. Mutta ensi tapaamisesta lähtien olemme tienneet, ettemme muuta tarvitse. Tapasin jopa tulevat appivanhempani heti seuraavana päivänä. Nopeasti olemme suhteessa edenneet, mutta on ollut sellainen olo, että miksi pitäisi odottaa, kun elämämme ja ajatusmaailmamme sopivat täydellisesti yhteen. Kahden kuukauden tapailun jälkeen muutin mieheni perässä toiselle paikkakunnalle, josta sain myös oman alan töitä heti. Kaikki tuntui menevän silloin niin täydellisesti. En ole katunut päivääkään tekemiämme ratkaisuja. Vieläkun saisi lapsia, niin sitten olisi maailman onnellisin nainen.
Olemme seurustelleet kohta vuoden, ja meillä on yhteinen talo-laina sekä menimme jouluaattona kihloihin. Ei elämä ole ollut ruusuilla tanssimista, enkä sellaista elämää haluakkaan. Mutta siihen voin aina luottaa, että mieheni tukee minua mitä ikinä päätänkin tehdä. Ja kotona odottaa aina syli, johon voi käpertyä niin ilossa kuin surussakin. En kadu, että laitoin ilmoituksen treffeille, sekin oli vähän vitsi-mielessä, että jos sieltä jotain löytyisi. Ja löytyihän sieltä; elämäni mies.
Tapasin mieheni Suomi24Chatissa 4,5 v sitten ja se oli menoa. 2v sitten mentiin avioon ja niitä piruja, joita joku tässä mainitsi tuttujen maalailevan olen minäkin yrittänyt skeptisenä ihmisenä nähdä, mut ei ole näkynyt. Onnea onnellisille ja onnen etsijöille!
Löysimme (avo)mieheni kanssa toisemme n. 1,5 v sitten täältä (kuvattomat profiilit muuten... hitto että oli jännät paikat vaihtaa kuvia), ja pisin aika, jonka olemme olleet erossa ensi tapaamisesta on tähän mennessä 3 päivää työmatkan takia. Molemmilla oli heti sellainen tunne, kuin oltaisiin "vanhat tutut", vaikkei oltu ikinä nähtykään ennen. Juttu paranee vain koko ajan :-)
Kyllä tällaistakin tapahtuu :-)