Eronneella on taipumus häipyä sekä vaihtaa partneria vaikeuksien ilmaantuessa. Kannattaako eronneen kanssa alkaa?
Pelottaa alkaa eronneen kanssa
32
22862
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Ei ehkä ole kovinkaan viisasta alkaa seurustelemaan sellaisen kanssa, jonka erosta on kulunut vasta vähän aikaa, kyllä siinä on vielä eroon liittyvät asiat osittain käymättä läpi. Voi toki jonkun kanssa onnistuakin, jos oikein kemiat kohtaa.
Itsestäni huomasin, että turhan helposti tartuin tilaisuuteen olla jonkun kanssa yhdessä vaikka en todellakaan ollut siihen valmis, luulin vain.
Eipä ne jutut kauan kestäneetkään,nyt tuntuu hyvältä ja oikealta elää yksin eikä ole edes halua parisuhteeseen, ehkä sitten jonain päivänä..
Elämästä ei tule mitään.
eihän se aina pidä paikkaansa.
Itse tutustuin mieheen, jolla oli eroprosessi käynnissä. Ex- vaimo oli jo muuttanut pois heidän yhteisestä kodistaan pari kuukautta aiemmin. Puolen vuoden harkinta-aika päällä.
Minä muutin miehen kanssa yhteen heti, kun harkinta-aika oli päättynyt. Tapauksesta on aikaa 18 vuotta.
Meillä on ollut tosi vaikeaa, mutta mieheni on se, joka jaksaa yrittää vaikeuksienkin aikana. Itse olisin heittänyt hanskat tiskiin jo aika moneen kertaan.
Kyllä se on ihan persoonasta kiinni, pysyäkö vai ei, vaikeuksien ilmaantuessa. Kannattaa hiukan kuulostella, miksi erosivat, mitä kumppani ajattelee ex-puolisostaan ja sen verran olla kiinnostunut kumppanin historiasta, että pystyy edes hiukan arvioimaan miten hän suhtautuu elämässä vastaantuleviin ongelmiin.
Eronneet ovat monesti siinä edellisessäkin liitossaan olleet huonoja selvittään ja puhuun ongelmistaan..
Miten se siis onnistuisi uudessakaan suhteessa?
Mutta se toinen,sosiaalisempi puolisko varmaan pysyy paremmin uudessa liitossaan,osaahan hän keskustella!
Ongelmia pitää osata ratkoa ja siihen tarvitaan osallistumista molemmilta!
Monet ei hae uudesta suhteesta kuin seksiä.
Itse koen eron ja sen käsittelyn kasvattaneen kovasti minua ihmisenä ja kenties vielä joskus jonkun puolisonakin. Erosta nyt reilu 2 vuotta (olen ollut yksin tämän ajan) ja aika rankkaakin itsetutkiskelua takana, peiliin on pitänyt ahkeraan käydä katsomassa ja pohtimassa, mikä meni vikaan.. En syyllistä itseäni kokonaan erosta, molemmissa oli vikaa mutta sen verran on selkärankaan tullut pituutta lisää, että nyt jo näkee omat virheensä selkeämmin, eikä todellakaan ole halua toistaa niitä enää uudelleen mahdollisessa seuraavassa parisuhteessa. Todellisinta tyhmyyttä on se, ettei ota opikseen omista virheistään.. Uskon siis ainakin omalta kohdaltani osaavani välttää ne karikot, joille edellinen liitto karahti. Miksi ihmeessä toistaisin samat virheet uudelleen ja ottaisin taas sen riskin, että liitto epäonnistuu???
Siltä osin,että olet fiksusti erosi läpikäynyt ja oppinut siitä paljon..
Minäkin uskon,että jos erosta on jo aikaa tuo 2 vuotta ainakin,niin voi jo seurustella ilman,että entinen elämä vyöryy mukana ja pilaisi sen..
Luuletko,että uskallat vielä rakastua uuteen ihmiseen yhtä ehdottomasti kuin exääsi?
Moni ei uskalla enää heittäytyä suhteeseen yhtä ennakkoluulottomasti kuin edelliseen..
Pitää vähän niinkuin jalan oven välissä..varulta..luuletko niin?
Tosiasiahan se on, että jos eroaa niin todennäköisyys seuraavan liiton (avioliiton) loppumiseen kasvaa. Puolet ensimmäisistä avioliitoista päättyy eroon, 75% toisista vai jopa suurempi prosentti.
Olennaista lienee selvittää syy, miksi ero ylipäätään tapahtui. Jos eron syy on tavallaan se toinen osapuoli, eli jos ero ei ollut itsellä haluttua vaan siihen päädyttiin esim. toisen uskottomuuden vuoksi. Jos eroon päädyttiin, koska tämä kyseinen henkilö oli uskoton, niin juoksisin pakoon ja äkkiä. Jos eron syy oli vain tylsyys ja tavanomaisuus, niin asiaa voi harkita. No listaa voi jatkaa, mutta pointti siis se, että onko se ollut järkevä se eron syy ja kuinka paljon on tehty sen eteen että ero voidaan estää. (kertoo osapuolen halusta selvittää ongelmat uudessa suhteessa)
Toinen juttu on se, että kauanko erosta on mennyt aikaa. Erosta toipumiseen menee, jos ihminen on ollut tärkeä ja ero on ollut yllätys, ainakin puolet siitä ajasta kun on oltu yhdessä. Eli jos parin kuukauden päästä virallisesta erosta alat seurustella, niin se on ihan liian pian. Vuosi ainakin pitää kulua, koska muuten se uusi ihminen on vain laastari ja se kostautuu myöhemmin.
Ensimmäisessä liitossa syntyvät lapset, on rakennettu yhteinen koti ja perusta elämälle. Kun se perusta hajoaa, pettymys on perheyhteisössä jokaiselle hirvittävä. Aikuinen kärsii voimakkaasti ja kokee suuren pettymyksen perheen hajoamisesta, lapset kokevat hylkäämisen pelkoa ja turvattomuutta. Aikuinen omassa itsesäälissä ei tule useinkaan ajatelleeksi lasten pelkoja. Lapsista tulee heittopusseja jos yhteys molempiin vanhempiin säilyy. Lapsi on avioeroissa alistujan osassa, ei heiltä kysytä.
Hyvällä säkällä yhteys molempiin vanhempiin säilyy ja alkaa täysi-ikäisyyteen asti reppuelämä isän ja äidin kodin välillä. Lapsi tuntee erosta syyllisyyttä, lapsi menettää eniten.
Koti ja kokonainen perheyhteisö pitäisi olla jokaisen pysyvä perusturvallinen pohja elämälle.
Kokonainen pysyvä perheyhteisö on juttu , jota elämässä pitää tavoitella ja elää, sekä kunnioittaa sen yhteisön kestävyydeksi.
Joo, vanhassa liitossa vaikka väkisin ja hampaat irvessä.. tokihan silloin onnellisia ja hyvinvoivia lapsia kasvaa!! Ja vanhemmat voi kuolinvuoteellaan huokaista, että "enpähän ainakaan eronnut"! Kyllä..
"Ongelmalapsia" tulee ihan yhtä paljon ydin- kuin eroperheissäkin. Ei se ydinperheidylli aina niin ainoa oikea malli ole, ihan turha ajatella noin mustavalkoisesti. Jos ydinperheen vanhemmat ovat kylmiä, välinpitämättömiä, tunteettomia, vastuuntunnottomia tai täysinäiseen läsnäoloon kykenemättömiä, en pitäisi heitä lainkaan sen parempina vanhempina kuin yksinhuoltajaäitiä tai -isää, joka puolestaan on läsnä aidosti lasten elämässä ja välittää.
aloittajan kannattaa muistaa, että tällä eroaan läpikäyviä osin katkeriakin ihmisiä. On selvä ettei heistä kukaan helposti kannusta ottamaan eronnutta´.
Itse en oikein jaksa uskoa elämän kestäviin liittoihin, kuin korkeintaan joidenkin uskovien keskuudessa. Maailma on rajusti muuttunut siitä mitä oli isiemme ja äitiemme aikoina. Valitettavaa, mutta tämä on totuus. Nykyään moni yksiavioinen ja uskollinenkin saa huomata eronneensa.
Tapasin syksyllä kesällä eronneen miehen, joka oli liitossaan 30 vuotta. Kirsikan laskentakaavalla hän olisi "valmis" uuteen suhteeseen vasta 15 vuoden kuluttua. Hän on myös kertonut pettäneensä ex-vaimoaan, joten minun pitäisi kai pelätä että sama toistuu kohdallani.
Miksi sitten en pelkää ja tuntuu, että luotettavampaa miestö saa hakea? Toisin kuin exänsä kanssa, minulla ja hänellä on toimiva avoin keskusteluyhteys. Miehen vaatimuksesta. Näyttää että ainakin tältä osin hän haluaa kanssani välttää ne virheet mitä teki vaimonsa kanssa.
En ole menossa naimisiin, suhde on muutenkin erilainen kuin nuoruuden suhteet. Tästäkin olemme sopineet alusta saakka. Aika jonka hän tapaa lapsiaan on toki minulta "pois" mutta toisaalta saampahan harrastaa ja nauttia vapaudesta, johon olen yksinollessani jo tottunutkin. Pysyy suhde tuoreena kun ei tavata joka päivä ja muutenkaan olla kuin "paita ja peppu".
En odottanut prinssiä ja puolta valtakuntaa, harlekiiniromanttista aviohömppää.
Odotin ja sain rehellisen, avoimen aikuisen suhteen jossa molemmilla on tilaa liikkua ja hengittää, olla oma itsensä. Jos sellainen ei kestä, tuskin kestää mikään muunkaanlainen suhde.
Voi se äiti ja isä siinä "kylmässä "liitossaanki olla niille lapsille hyvinkin lämmin..
Vai luuletko näitä ihmisiä,jotka ovat toisiinsa kyllästyneet,olevan jotain ice-ihmisiä kaikille..höh!
Itse en halunnut mieheni kanssa enää seksiä,joten oli kummallekkin helpompaa,että "kosketukset" keskenämme vanhempien välillä loppuivat kokonaan..
Lapsille olemme kuitenkin lämpöä antaneet mielin määrin..emmekä koe tätä ongelmaksi..
Tilannettamme mietimme uudestaan,kun ylä-aste on nuorimmaisella käyty..
Hyvin onnistuu,jos vanhemmat ovat sivistyneitä.
Loppuelämällään voi sitten tehdä mitä haluaa..
eroa... Se, että on eronnut, ei paljoakaan kerro ihmisestä itsestään. Korkeintaan sen, että ihmisellä on ollut jonkinmoinen pyrky olla pitemmässä suhteessa toisen kanssa.
Omalla kohdalla ero meni niin, että toinen osapuoli yks kaks otti ja lähti toisen naisen luo. Sitä ennen kuvittelin olevani kohtuullisen hyvässä suhteessa, jossa toki oli jotain ongelmia (kaikissa suhteissa kai on), muttei mitään niin vakavaa, ettei siitä yhdessä yrittämällä selviäisi.
Jätetyksi tuleminen on ollut mulle sen verran kova paikka, etten voisi kuvitella itse häipyväni suhteesta noin vaan. Muutenkin olin suhteessa ollut aika lailla sinisilmäinen ja kuvitellut, että olisimme yhdessä suunnilleen loppuelämän. Olin vain unohtanut sen, että puoliskolla saattaa olla suhteesta erilainen käsitys.
Nyt taidan olla sillä lailla valmis uuteen suhteeseen, etten kuvittele ex-miehen edustavan kaikkia miehiä. Vaikka yksi petti ja jätti, ei se ole yhtä kuin kaikki. Ja vaikka yksi petti ja jätti, ei minussa ihmisenä ole vikaa. En aiheuttanut toisen tekoja - ex teki mitä teki omista syistään. En niitä syitä ole pystynyt edes selvittämään, eikä se kai ole minun asianikaan. Minun asiani on jatkaa eteenpäin.
En usko siihen, että eron jälkeen pitäisi olla yksin x vuotta, jotta olisi "valmis" uuteen suhteeseen. Sekin riippuu täysin ihmisestä. Jotkut jumiutuvat yksinollessaan katkeruuteen ja kaunaisuuteen. Enemmän kuin aika, merkkaa se, miten pystyy käsittelemään eroa. Sitä käsittelyä voi vain tiettyyn pisteeseen asti tehdä omassa mielessä - ei elämää pelkällä itsetutkiskelulla ja analysoinnilla eletä.
niin että eka liitto on se harjoitusliitto ja toka kestää kun on opittu ekasta ja kasvettu ihmisinä.
Täällä kolmas kerta menossa,jospa NYT ois jo jotain oppinut,eikä toistelis enää niitä virheitä..
Jos keskusteluyhteys pidetään auki!!
Mökötyksillä ja huutamisilla ne erot saadaan aikaiseksi..
Ei oo turhaa puhetta se,että suhdetta pitäisi hoitaa..keinot on vain hukassa..
Kolmas liitto osuu siihen ikään, ettei alapäässä ole enää elämää ja näkö on heikko. Kolmannen suhteen vuoksi on pakko nähdä vaivaa, muuten koittaa yksinäinen vanhuus. Ei jaksa enää vaihtaa, aina tasataan lapset ja omaisuus. Eroihin on päädytty laihoin perustein, katuminen ei ole auttanut tilanteissa.
..hyvän liiton tai suhteen elementtejä ole huono muisti koettujen vääryyksien suhteen, ja hyvä toisen hyvien puolten suhteen:). Ehkä eroissa oppii itsestään, mutta pitäis kai muistaa uusissa, että molemmat ovat todellakin erillisiä olentoja. Karmeeta kun jotkut puhuvat tuttavistaan vaan kaksikkoyksikkönä.
kuinka kauan eka on kestänyt, olin ekassa 20v, erosin kun toinen lapsi jo aikuinen ja toinen 17v ero oli helppo, olin 50v, ja elin pari vuotta yksikseen ja mietin mitä minä olin virheitä ja väärin tehny.
Sitten yhtäkkiä tupsahti eteeni uusi ihminen ja rakastuin ja nyt olen uudessa liitossa, jossa vain kaksi aikuista,ja koira, molempien muksut jo omillaan, ei enää lapsi huolia ja ei myöskään rahahuolia niinkö ekassa liitossa.
On paljon helpompaa elää tässä uudessa liitossa viisastuneena edellisestä ja ei nää mitään ruuhkavuosia saa tehä mitä lystää töitten jälkeen ja harrastaa kaikkea kivaa ja hienoa olla velaton ja lapsista vapaa.
Toivottavasti vaan riittää terveyttä pitkään ja tietty molemmat odotetaan niitä lastenlapsia.
Itse olen muuttanut erilleen uutena vuotena ja lopullinen ero tuli tammikuun lopulla.
Olen vielä hajalla avioerosta, vaikka se olikin kahden tunteensa kadottaneet ihmisen yhteinen päätös. Itse en ole kyllä valmis parisuhteeseen, koska minun on ainakin käytävä läpi monia asioita, jotka liittyvät edelliseen liittoon.
Ja se ei olisi oikein toista ihmistä kohtaan. En voisi kuvitella tuntevani ketään kohtaan mitään romanttista tai rakastumista, en vielä. Toki kaipaan viereeni ihmistä, jonka kanssa keskustella ja olla lähellä monilla tavoin. Siihen on kaipaus, mutta ei sekään ole oikein, jos toisella on tunteita...
Samaa mieltä..onneksi olkoon!
Itsekkään en aio katkeroitua epäonnisten liittojen vuoksi,enkä lähde sille linjalle,että exiä alkaisin täällä haukkuun,niin kuin eräät..
Se lasten tulo liittoon vaan muuttaa kaiken..rakkaus jotenkin siirtyy niihin ja kumppanin kanssa ei olekkaan nyky-yhteisössä aikaa hoitaa suhdetta,eikä rahaa..
Lasten takia olen minäkin sinnitellyt ja kaikki opiskelevat tällä hetkellä hyviin ammatteihin,jossakin olen minäkin onnistunut,kun voin sanoa olleeni hyvä vanhempi ja tuen heitä aina!
Nyt uskallan erota vihdoin toisesta tyhjästä liitostani ja olen sen ikäinen,että toivon vain joskus (ei ole pakonomainen tarve kuitenkaan!!)löytäväni kumppanin,jolla ei ole viina ongelmaa, rinnalleni harrastamaan kaikkea kivaa!
Tsemppiä sulle,onnekas..ymmärrän hyvin sinua!
Yksinäisyys on tila,joka ensin hirvittää,mutta ajan myötä on ystävä..
Opit vain siinä tilassa tuntemaan itsesi ja tulemaan yksiksesi toimeen..
Läheisriippuvaisuutesi siinä vain katoaa..onhan se ollut pitkä aika olla toisen kanssa samassa pedissä..
Minulle kävi niin,että aloin todellakin nauttia esim.yksin nukkumisesta rauhassa niin paljon,etten enää edes halua jakaa vuodettani kenenkään kanssa!
Jos seurustelen välillä,käyn sekstaamassa toisen sängyssä!
Sopii minulle hyvin!
Me tavattiin kun omasta erosta oli kulunut vuosi ja miehen ero vielä harkintavaiheessa. Jotain kuitenkin kolahti ja vaikka koetimme alkuun jarrutella, suhteemme kukoistaa vaikka meillä molemmilla on omat työmme, lapsemme ja välimatkaakin 300km. Asumme molemmat omillamme ja arkemme on ns. kaukosuhde, mutta toisaalta säilyypähän kipinä kun arki ei pääse hiipimään suhteeseen!! ;) Tapaamme vapailla ja nautimme yhteisestä ajasta täysin siemauksin - puhelinlaskut tietysti ovat aika huimia!
Näin on menty jo pari vuotta, tämä järjestely sopii molemmille koska tässä vaiheessa olosuhteiden vuoksi kummankaan muuttaminen on mahdotonta. Olemme sopineet, että nyt mennään näin ja lasten kasvettua isommiksi mietimme tilannetta uudelleen. Ei tämä ikuisuutta kestä ja jossain vaiheessa pääsemme kenties yhteisen katon alle. Aito Rakkaus ja välittäminen eivät katso aikaa eikä paikkaa, saati sitten välimatkaa! Nappaa kiinni vaan, jos tunnet oikean puoliskosi löytyneen!!