Olemme avomieheni kanssa vasta 1,5v yhdessä olleena ajautuneet monenlaisiin ongelmiin. Ongelmista pienin ei ole se, että miehelläni on tytär, jota hän muistaa aina rakastaa (mikä on tietysti hyvä juttu!), mutta samanaikaisesti unohtaa minut. Olen monessa asiassa ollut ymmärtäväinen ja myötäävä, toisaalta olemme moneen otteeseen keskustelleetkin ongelmistamme, ja tuntuu, että ongelmien ratkaisu ei olleskaan olekaan tärkeätä miehelleni.
Ennen olin suorastaan kiimainen kissa, innostuin sänkyhommista jopa enemmän kuin mieheni. Nykyään en jaksa innostua miehestäni, koska olen niin monessa asiassa joutunut pettymään. Ehkä alusta asti olen antanut periksi liian monessa asiassa, ja nyt kun olen alkanut vaatimaan asioita myös MINULLE, vaadinkin liikaa.
Minullakin on tarpeeni. Olen huomannut vilkuilevani jo muita miehiäkin. Oma käsi ei minulle toimi ratkaisuna, yritetty on. Ja sitä paitsi, on kyse lähinnä läheisyyden tarpeesta ja hyvänä pitämisestä kuin seksuaalisesta tarpeesta. Kauanko pitää yrittää saada suhde palautumaan, ennenkuin alkaa luovuttamaan? Pettäjäksi en itseäni ole koskaan uskonut, mutta välillä tuntuu, että se palauttaisi naiseuden tunteeni, kun joku osoittaisi minulle ihanuuteni. Pettäminen ei ehkä haittaisi, jos en kertoisi miehelleni, mutta en ikinä voisi olla kertomatta. Olen jo yrittänyt kertoa, että nyt pitää jotain vipinää saada suhteeseen, muuten en kestä, kun on niitä muitakin ongelmia. Olen myös vihjannut, että olen huomannut sen toisen sukupuolen myös muissa miehissä...
Mitä tehdä? Voi kurjuus!
Ennen olin suorastaan kiimainen kissa, innostuin sänkyhommista jopa enemmän kuin mieheni. Nykyään en jaksa innostua miehestäni, koska olen niin monessa asiassa joutunut pettymään. Ehkä alusta asti olen antanut periksi liian monessa asiassa, ja nyt kun olen alkanut vaatimaan asioita myös MINULLE, vaadinkin liikaa.
Minullakin on tarpeeni. Olen huomannut vilkuilevani jo muita miehiäkin. Oma käsi ei minulle toimi ratkaisuna, yritetty on. Ja sitä paitsi, on kyse lähinnä läheisyyden tarpeesta ja hyvänä pitämisestä kuin seksuaalisesta tarpeesta. Kauanko pitää yrittää saada suhde palautumaan, ennenkuin alkaa luovuttamaan? Pettäjäksi en itseäni ole koskaan uskonut, mutta välillä tuntuu, että se palauttaisi naiseuden tunteeni, kun joku osoittaisi minulle ihanuuteni. Pettäminen ei ehkä haittaisi, jos en kertoisi miehelleni, mutta en ikinä voisi olla kertomatta. Olen jo yrittänyt kertoa, että nyt pitää jotain vipinää saada suhteeseen, muuten en kestä, kun on niitä muitakin ongelmia. Olen myös vihjannut, että olen huomannut sen toisen sukupuolen myös muissa miehissä...
Mitä tehdä? Voi kurjuus!
Vastaukset 14
Vanhimmat
...ensimmäinen asia on ottaa ns hähkää sarvista ja puhua miehelles. Voit olla aivan varma että jos et ota asiaa puheeksi niin ei suhde siitä ainakaan parane. Saattaa olla että miehesi ei heti ole vastaanottavainen mutta yritä ainakin ennenkuin teet jotain sellaista jota kadut. Tsemiä!!
..ja kerro siis mitä oikeesti ajattelet asioista äläkä kaunistele mitään.
kyllä se riski, että mieskin kertoo mitä oikeasti ajattelee kumppanistaan, kaunistelematta. Ydinkysymys onkin pitääkö seksinnälkäinen vaimo itseään virheettömänä? Luuleko, ettei hänessä ole miehen mielestä rutkasti parantamisen varaa? Jos kumppanin mielestä toisessa on vikaa ei se tarkoita, että sitä olisi omasta mielestä. Luulen, että motivaatio tällaisten "virheiden "korjaamisen on melko pieni itse kullakin.
Parisuhteessa on mielestäni tärkeintä keskittyä hyvien puolien etsimiseen kuin tonkia, etenkään toisen, huonoja puolia. Niin tekemällä päästään usein vain ilmiriitaan ja erkaannutaan toista vielä enemmän.
Tuota noin, nyt musta tuntuu, että käsitit väärin. En oikeastaan ole seksinnälkäinen (mies ehkä onkin), mutta jokainen nainen varmaan tietää, että harppaus rakasteluun on suuri, jos suhteessa ollaan muutoin etäällä. Asioista on keskusteltu tuhanteen ja tuhanteen kertaan... Hyvistä ja huonoista, ja nimenomaan suoraan on puhuttukin. Olen myös oikein kaivamalla kaivanut vikaa itsestänikin, ja ne viat mitä on, kyllä hyvin tiedostetaan. Olen vain alkanut epäillä, kuinka tärkeä suhde on miehelle, jos hän ei voi joskus keskittyä johonkin yhteiseen (kuten "kulta, oon ajatellut, että meidän ois hyvä tehdä jotain yhdessä, kiinnostaisko vaikka käydä leffassa..?") yhtä suurella innolla kuin keskittyy esimerkiksi työasioihin ja lapsensa viihdyttämiseen lapsen ollessa meillä hoidossa (esim. silloin on jo kauan mietitty, käytäiskö eläintarhassa vai missä kivassa paikassa).
Jos joku osaisi oikein ihanan piristävän viestin laittaa siitä, kuinka taas pääsen näkemään enemmän hyviä puolia (kyllähän esim lapseenkin panostaminen on juuri sitä) miehessäni, ehkä hyviä puolia ilmestyisikin kuten silloin aiemmin:)
Niin se on miten "Iina" tuossa kirjoitti, että kannattaa vain keskittyä miettimään niitä kumppanin hyviä puolia, sillä juuri niiden takiahan sitä yhdessä ollaan! On täydellisen turhaa anoa ja pyytää toiselta huomiota enempää kuin hän antaa. Kaikilla on omat resurssinsa, joita ei noin vain lisätäkään.
Mietihän. Jos itse keskittyisit täysillä mielenkiintoiseen työhösi ja lapseesi (joka asuu isänsä luona ja jota avioeron jälkeen ikävöit..) niin tuskin jaksaisit osoittaa jakamatonta huomiota uudelle kumppanillesi kaikenaikaa eikä se suinkaan sitä tarkoittaisi, ettet hänestä piittaisi. Ihmisen vain on kovin vaikeaa ja raskasta keskittyä moneen asiaan kerrallaan ,etenkin miehille!
Joten: jos haluat vaikkapa leffaan, kysy mieheltäsi lähteekö hän mukaan. Ellei niin mene yksin tai ystäviesi kanssa.
Ystäviesi kanssa (tai yksin!) voisit käydä myös baareissa tms. joissa ainankin itse liikkuessani olen monesti todennut oman mieheni maailman parhaaksi.. Aikoinani minuakin kypsytti, koska halusin olla "liikkeessä" n. 90% enemmän kuin mieheni. Aikani ihmeteltyäni totesin, että sillä on puolensa. Voin varsin vapaasti mennä ja tulla eikä mieheni jupise vastaan eikä änkeä mukaan kuten joissain suhteissa on ongelmana.
kokonaan, ettei toiselta voi vaatia rakkautta? Nimimerkiksesi sopisi pikemminkin "iso beibe"... Sori.
Rakkautta on, sekin on hyvin selvää meille molemmille. Mutta niin on vastoinkäymisiäkin. Isin beibe -nimimerkki tulee siitä, että beibeksi mua mies ennen kutsui. Nyt on unohtunut se nimi kai.
Jos tuntuu siltä että, et voi enää jatkaa yhdessä, miksi haluat pettämällä toista loukata?
Ole osaltasi reilu ja lähde pois suhteesta ennen kuin toiselle miehelle menet..Puhtaan omatunnon kanssa on elämää helpompi jatkaa.
Miten ihmeessä olisi kunniakkaampaa ja reilumpaa katkaista koko suhde? Kaikille tulee hankaluuksia. Etenkin noin alkuvaiheessa suhdetta! Pitkä sitoutuminen ja panostaminen kannattaa - joskus odottaminen on tuskastuttavaa...mutta on kiva vanheta rakastamansa ihmisen kanssa.
Mies pitää suorasta puheesta, mutta naisen pitää tosiaan varautua samaan.
Kokeile pitää päiväkirjaa / kirjoittaa miehelle "kirjeitä". Saat pahimmat kivut ulos ja ajtukset jalostettua muotoon, jossa miehen on helpompi kuulla sinut. Ja voithan antaa luettavaksikin... Minua auttoi!
Oma mieheni syttyy, jos pyydän pilke silmäkulmassa: "Mahtaisikohan sua yhtää huvittaa antaa mulle..." Silloin seksiä tai hyväilyjä ei varmasti tipu jos mökötän, että pitäis toisen ymmärtää olla huomaavainen...
Kun mies on saanut, hän saa silloin kokemukseni mukaan otteen myös rakkaudentunteistaan, ja taputtelee vaimoa myös aamulla!
Sekin auttoi kerran, kun vähän flirttailin muiden kanssa...Näytin kai hyväntuuliselta ja nätiltä miehenkin mielestä? vai liekö omistushalu herännyt?
Kyllä se siitä! ;)
Samaa mieltä olen, että ei suhdetta voi ihan eka mäkeen lopettaa. Varsinkin kun mun miehen pikku tyttökin minusta tykkää, ja minä tykkään hänestä. Eroaisin yhtä lailla kahdesta ihmisestä silloin ja näkemykseni omasta itsestäni uusperheen osana katoaisi ja muuttaisi kovastikin elämääni. Pitäiskö mun sitten lähteä sinkkuilemaan hullun lailla, niinkuin useimmilla ystävillä näyttää olevan tapana (oon 22v)? Itsekin oon ajatellut sitä pettämisasiaa lähinnä tuollaisena flirttailuna, josta mainitsit. Se, että huomaa olevansa haluttu (esim jos kävis vaikka tanssimassa jonkun kans hitailla baarissa, ja huomaisi toisen haluavan koskettaa mua), se vois hyvinkin riittää. Ja siihen stoppi sitten hommalle. Jotenkin mietityttää vaan, onko se ajatuksen karkailu hetkeksi muihin syntiä, vai tavallinen juttu, mitä esim miehet tekisivät yhtenään (kaverit väittää:D) Ja omistushaluisena oma mies ehkä haluais näyttää samalla "macho"-tyylillään, että hän on just se ainut mulle, niinkuin silloin alussa teki.
Nuo kirjeet vois kyllä olla kans hyvä juttu. Meidän ongelma keskusteluissa on ehkä se, että itse olen nopeatempoinen ja ajatuksissa menee aina monta asiaa yhtäaikaa, kun taas mies haluaisi hitaaaasti ajatella yhtä asiaa kerrallaan. Se ei minusta tunnu helpolta, jos kerta asiat/ongelmat liittyvät jotenkin toisiinsa:) Kirje vois olla hitaammalle helpompi tapa päästä käsiksi asioihin, ja tosiaan minäkin voisin laittaa sanat juuri oikeaan järjestykseen ajan kanssa.
Kiitoksia vinkistä vaan, ja kiva kun ei kaikki heti teilaa mun mietteitä! Hyviä jatkoja sulle!
Viestini kirjoitin aavistamatta yhtään, mitä mainitsemasi vaikeudet ovat...
Ainahan niitä ongelmia on: kotitaloustöiden jakaantuminen (mies on parantanut tässä, eikä enää ole ongelma!), yhteisten asioiden suunnittelu (lapsi ja hänen äitinsä aikataulu jotenkin huomioon ottaen) ja onhan niitä. Kuitenkin ne suurimmat ongelmat on nyt tämä suhteen aika äkillinenkin laimentuminen (tuntuu, ettei tämä olekaan miehelle kauhean tärkeää) ja uusperheen ongelmat toisena. Niistäkin oon kovasti käynyt keskustelua, voi käydä lukemassa äidit ja isät -aiheen alla, "lapset ja parisuhde"-osassa, samalla nimimerkillä. Sielläkin pitkästi pohdintaa...
Jos muuten jollakin on ajatuksena "mitäs lähdit isä-miehen matkaan, ja luulitko sen/elämän yleensä olevan helppoa?" ...En todellakaan luule elämän olevan helppoa, eikä elämä olisi mitään ellei se olisi kokoajan jossain kehitysvaiheessa. Tuntuu vain, että ehkä mieheni ei lapsen tekoon lähdössään ajatellut asioita tulevaisuuden kannalta, ja hän ehkä ajattelikin, että meidänkin elämä "uusperheenä" olisi helppoa. Tiedä häntä.
En ole käynyt toisilla palstoilla, joten neuvot voivat olla vääriä. Uusperhe on usein ongelma naiselle, jostain syystä naiset ovat "mustasukkaisempia" kuin miehet, muista kuitenkin, että miehesi kaksi tärkeintä henkilöä ovat sinä ja lapsi. Rakkaus on erilaista, eikä toinen vie toiselta mitään. Älä anna eksän häiritä teidän elämää, voi olla että mies kärsii siitä yhtä paljon kuin sinä, yritä sopeutua, koska lapset eivät aina ole lapsia. Anna miehesi hoitaa suhteensa lapseen mahdollisimman hyvin, koska silloin hän ei pode huonoa omaatuntoa.
Mitä tulee tempperamenttien eroon, niin hyväksy se tosiasia, että miehet ovat "hitaampia" = putkiaivoja kuin naiset. Monille miehille (ei kaikille) on vaikea hyväksyä naisen ehdotusta esim. nyt mennään elokuviin, koska se ei ole hänen oma ehdotus. Monet naiset ovat ratkaisseet tämän ongelman käyttämällä sitä ns. naisellisuutta ja pienten vihjailujen jälkeen, mies on ehdottanut omana ideanaan elokuviin menoa. Jos olet liian suoraviivainen hyväksyäksesi tämän, olette törmäyskurssilla.
Miehesi voi olla myös sitä tyyppiä, että ainakin kaksi päivää ennen pitää tietää, lähdetäänkö lenkille vai ei. Älä ratkaise suhdettanne uskottomuudella vaan paneutumalla molempien luonteeseen, keskustelemalla, itsetutkiskelulla ja tee ratkaisut vasta kun olet panostanut em. asioihin. Kaikkea hyvää!
moi luin viestisi itse olen melkei samassa tilanteessa. seurustelen miehen kanssa ollaa oltu jo melkei vuos yhessä vaikka ei siltä tunnu =( hän ei puhu minulle häntä ei kiinnosta mikään mitä teen. olen sanonu hänelle etten luota häneen ja sen mielestä se on ok! emme voi tavata hänen kavereita etenkää yhessä vaikka itse en omia kavereitani piilottele häneltä. toivoisin että se vois jo tajuta ettei tästä voi tulla mitää tällä tavalla. en luota, enkä petä annan sen olla. vaikka se on vaikeaa ja se tietää etten leiki. neuvoni sinulle anna ajan kulua ehkä se siitä vielä iloks muuttuu itse ainakin jollain tasolla yritän uskoa siihen.