DOPING
--------------------------------------------------------------------------------
Oikeusministeri Koskinen: Liiton selvitettävä myös vanhat dopingtapaukset
Oikeusministeri Johannes Koskinen (sd.) vaatii Hiihtoliittoa selvittämään dopingin käyttöä myös menneiden vuosikymmenten ajalta. Koskinen esittää Väli-Suomen sanomalehtien tiistaisessa haastattelussa, että Hiihtoliiton tulisi selvittää dopingtapaukset aina 1970-luvulta lähtien.
"Vuosien jälkeen on tullut itsetilityksiä ehkä tuolloin sallittujenkin, mutta eettisesti ja moraalisesti hyvin kyseenalaisten menetelmien käytöstä, kuten veritankkauksesta", Koskinen sanoo.
Koskisen mukaan yksittäisten tunnustusten perusteella näyttää siltä, että arveluttavia keinoja on käytetty aina 1970-luvulta lähtien.
"Herää kysymys, onko Hiihtoliiton tai tämän koko huippu-urheilun ympärillä olevan järjestelmän puolesta kaikki kerrottu", Koskinen huomauttaa.
Koskinen ei usko, että Hiihtoliitto voisi Lahden dopingkohun jälkeen aloittaa puhtaalta pöydältä ilman täydellistä avoimuutta nykyisestä ja menneestä suhtautumisestaan dopingaineiden käyttöön.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.