Uskottomuutta on monenlaista: salaa kahvilla jonkun kanssa, kun tuntuu niin hyvältä saada ihailua osakseen...Toisilla on vakipano, jos kotiseksi ei suju, mutta avioliitto halutaan pitää kasassa. Joillekin osuu elämään "täysvahinko suhde", jonka kanssa on vaikea elää jälkeenpäin. Toiset antavat anteeksi, toisilla menee kaikki hajalle. On näitä elämäntarinoita!
En kannata kumppanille tunnustamista - ellei kyse ole sitten kriittisestä tilanteesta, esim. että puoliso kuulisi muualta.
Haluaisin kuulla oman kokemuksesi siitä, miten onnistuit "tekemään käännöksen" ja sitoutumaan täysillä avioliittoon? Eli miten elät houkutusten kanssa jne...
Olen 35v nainen, jolla on hyvä & pitkä avioliitto (oikeasti! olemme toki eri luonteisia, mutta rakkautta & kunnioitusta on ja seksi tyydyttää)
Silti parin miehen huomio, hauskuus, keskustelut ja ystävyys vetävät välillä liikaa puoleensa. Ja siitä on lyhyt matka iholle! Tiedän mitä sanon, sillä olen käynyt läpi yhden pitkähkön au-suhteen. Tiedän senkin, että avioliittoon pitää satsata jne.
Mutta: Olisi kiva psyykata itsensä niin, ettei uskottomuus toistuisi. ->Miten sinä onnistuit?
On petkusta vierittää syytä puolisolle tyyliin: "Jos me juttelisimme enemmän ja tekisimme kivaa yhdessä,seksi olisi upeaa, sitten en petä" Pötyä! uskottomuusalttius on enemmän `luonnevika` ihmisessä. Ja valinta...kun arkea ei tahdo muuten jaksaa. (vertaan joskus alkoholin tissutteluun)
Nyt ei analysoida enempää.
t.
Laatuvaimo
PS. Meillä on 2 lasta ja yhteinen aika välillä kortilla.
En kannata kumppanille tunnustamista - ellei kyse ole sitten kriittisestä tilanteesta, esim. että puoliso kuulisi muualta.
Haluaisin kuulla oman kokemuksesi siitä, miten onnistuit "tekemään käännöksen" ja sitoutumaan täysillä avioliittoon? Eli miten elät houkutusten kanssa jne...
Olen 35v nainen, jolla on hyvä & pitkä avioliitto (oikeasti! olemme toki eri luonteisia, mutta rakkautta & kunnioitusta on ja seksi tyydyttää)
Silti parin miehen huomio, hauskuus, keskustelut ja ystävyys vetävät välillä liikaa puoleensa. Ja siitä on lyhyt matka iholle! Tiedän mitä sanon, sillä olen käynyt läpi yhden pitkähkön au-suhteen. Tiedän senkin, että avioliittoon pitää satsata jne.
Mutta: Olisi kiva psyykata itsensä niin, ettei uskottomuus toistuisi. ->Miten sinä onnistuit?
On petkusta vierittää syytä puolisolle tyyliin: "Jos me juttelisimme enemmän ja tekisimme kivaa yhdessä,seksi olisi upeaa, sitten en petä" Pötyä! uskottomuusalttius on enemmän `luonnevika` ihmisessä. Ja valinta...kun arkea ei tahdo muuten jaksaa. (vertaan joskus alkoholin tissutteluun)
Nyt ei analysoida enempää.
t.
Laatuvaimo
PS. Meillä on 2 lasta ja yhteinen aika välillä kortilla.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Vähän kuin omasta kynästä kirjoitettua.
Sitä samaa tässä mietin. Mulla myös hyvä ja pitkä avioliitto ja lapset.
Jotain kuitenkin huonosti, koska rakastuin päätä pahkaa toiseen. En kuitenkaan ajattele tätä luonnevikana, ennen ei ole tehnyt edes mieli muuta, mutta nyt en pysty lopettamaan toista suhdetta.
Hei, suhde loppui samalla tavalla kuin avioliitotkin väljähtyvät: ihastus haihtuu, oppii tuntemaan toisen realistisesti vikoineen jne. Siihen meni tosin pari vuotta!
Pidän pahimpana hankaluutena sitä, että kaipaa jännitystä / huomiota / vaihtelua. Joskus koen niinkin, että uskottmuus kielii myös siitä, että on vaikea elää niin lähellä rakastamaansa aviomiestä. Eli ottaa itselleen oman ajan, paikan ja elämän. Kuin kävisi etelänmatkalla...
(anteeksi köpelö vertaus, mutta siltä se tuntui.)
Mulla on tilanne juuri nyt täysillä päällä, en osaa valehdella ja kerroin miten asiat ovat. Ja valintaa pitäisi nyt kai tehdä, mutta on se niin vaikeata. Ja vaikka kuinka punnitsee, molemmat ovat huonoja vaihtoehtoja. Ollako onneton avioliitossa ja pitää perhe tyytyväisenä vai tehdä itsensä onnelliseksi ja perhe murheelliseksi.
Minä en niinkään etsinyt mitään, tai tietänyt etsiväni, rakkaus yllätti minut täysin.
Mutta omaa aikaa ja paikkaa tarvitaan vaikka olisi naimisissa, ei kaikkea voi eikä tarvitse jakaa. Tämä ei tietysti puolusta pettämistä, siinä tiedän olleeni väärässä.
Mihin rakkaus oman miehen kanssa katosi? millaista se on? Kerroit rakkauden uuteen yllättäneen...
Itse olen kai enemmän vähätellyt ulk.suhdettani, ja löydän hyviä syitä tykätä miehestäni -mutta se ei tee uskollisuutta välttämättä helpommaksi.
Ota aikaa -elä tee hätiköityjä päätöksiä!
Sitä ihmettelen itsekin, muuttuiko liian arkipäiväiseksi. Yhteistä aikaa ei ole ollut tarpeeksi.
En voi vähätellä ulkoista suhdetta, se on ystävyyttä ja rakkautta hienoon ihmiseen, joka ei halua painostaa minua mihinkään hätäisiin ratkaisuihin.
Tässä on mietitty jo kauan, olen epätoivoinen.
Hyvää jatkoa sinulle.
Kaipa se vastaus olisi että löytyisi enempi aikaa slle puolisolle. Arkipäivä on jo paljastanut totuuden siitä ihmisestä ja se on se elämä tässä ja nyt. Ymmärrä että ihastus, rakastuminen on vain yksi kupla siellä omassa päässä. Se poksahtaa, kun aikaa kuluu. Voisiko asiaa vielä miettiä , ymmärtää ja antaa sulle aikaa kuluttaa tää ihastus "loppuun" siellä kotona. Kysyy tosin paljon siltä vakipuolisolta mutta kannattais ehkä. Jo lastenkin kannalta kannattaa aina yrittää.
Siinäpä se. Aina tyrkytetään yhteistä aikaa ratkaisuksi kaikkeen, sellaisiinkin asioihin, joiden ei edes pitäisi olla ongelma!
Parisuhde alkaa voida aivan hemmetin huonosti jos aina nyhrätään yhdessä ja ajatellaan lasten ja kumppanin parasta. Mikään suhde ei toimi pitkään tällä periaatteella. Mitä vähemmälle huomiolle on jäänyt/jättäytynyt suhteessaan sitä epärealistisemmaksi kuvittelee uuden suhteen. Vaikkei hetkeäkään edes harkitse eroa kumppanistaan ja parisuhde voi kaikin puolin hyvin, ei silti ole immuuni ihastumaan/rakastumaan toiseen.
näin:
"Vaikkei hetkeäkään edes harkitse eroa kumppanistaan ja parisuhde voi kaikin puolin hyvin, ei silti ole immuuni ihastumaan/rakastumaan toiseen."
Ulkopuolisen suhteen tekee houkuttavaksi se,ettei
siinä ole arjen rasitteita,kaikki on juhlaa.
Pitäisi pystyä ajattelemaan rationaalisesti,mutta
se on siinä huumassa vaikeaa.Toisaalta haluaa
jotain muutakin kuin sitä normaaliarkea.Ajattele
että lapset kasvavat ja teille jää joskus aikaa
toisillennekin.Mieti kestäisivätkö ne suhteet arkea.Ero on lapsille karmea juttu ja mitenkähän
uusi mies mahtaisi lapsiin suhtautua.
huumassa pystyy ajattelemaan rationaalisesti. Pitää vain yksinkertaisesti tajuta, että se on ohimenevä tila.
Arjen rasitteiden puuttuminen ei ulkopuolisesta suhteesta tee kuitenkaan pelkkää juhlaa. Myös siinä on omat vaikeutensa.
Mun uskottomuuteni loppui kun silloisen avioliittoni kulissit romahtivat ja aloin viimein uskomaan itseeni. Nostin kytkintä ja olen uudessa aviossa naisen kanssa jota ei tulisi mieleenkään pettää. Mun mielestä pettäminen on jokaisen oma valinta tai heikkous, ei siitä voi toisia syyttää. Jos nykyisessä liitossani tulisi ylitsepääsemättömiä ongelmia en silti lähtisi pettämään vaan yrittäisin kaikkeni saadakseni suhteen toimimaan. Toiset naiset kutsuvat vasta sitten jos liitto katkeaa.
Petin kaveriani ihan minkäänlaista syytä tai estoa. En ajatellut yhtään mitään seurauksia, enkä paljon muutakaan. Sitten aloin ajattelemaan, miten kiltti ja luotettava minun kaverini oikeasti olikaan. Hän luotti minuun kuin vuoreen.
Minulle tuli paha olo siitä kun petin häntä. Voin lopussa niin huonosti, että en voinut nukkua enää öitäni. Ajattelin vain miten olen voinut tehdä tätä, jos kaikki tulisi julki, mitä siitä seuraisi. Millainen kauhea pettymys se olisi minun monivuotiselle kaverilleni. Luultavastikin hän saisi hermoromahduksen minun takiani.
Silloin pettämisestäni tuli loppu. Sen jälkeen meillä on ollut lämmin ja läheinen suhde ja minulle ei ole enää tullut pettäminen mieleenikään. Nukun yöni hyvin oman kullan kainalossa ja muutenkin elämä on tasapainoisempaa.
...tilanteen voittajana. Miehesihän on jo kärsinyt vahingon ja kantaa sen seurauksia koko ajan, vaikkei sitä tiedäkään. Hän luottaa sinuun kuin vuoreen, ja sinä toisaalta tiedät, ettet ole sen luottamuksen arvoinen. Se on suunnilleen sama, kuin jos vaikkapa sabotoisit hänen autonsa jarrujärjestelmää siten, että se pettää kesken ajon, ei ehkä heti, mutta jossain vaiheessa. Kenen kouraan Musta Pekka jäikään... ?
En sanoisi kahvittelua salaa uskottomuudeksi. Käynhän joskus naispuolisten ystävienkin kanssa "salaa" vaikkapa siiderillä. Miksi kommentoida joka riennosta miehelleni - ei hän sitä edes odota.
En vieritä kahvittelua, kaljoilla käyntiä enkä syntisiä ajatuksiani toisista miehistä oman mieheni syyksi. En myöskään koe, että minulla on mitään ihmeempää luonnevikaa, vaikka muutkin miehet kiinnostavat kuin mieheni. Elän houkutusten kanssa sovussa, koska TIEDÄN, että ohjaimet pysyvät hallussani: Hauskuudesta toisen kanssa on hurrrrrjan pitkä matka ihokontaktiin, ainakin siihen hurjimpaan...
No. Kerran on kyllä ottanut päähän, etten tehnyt aloitetta lähempään kontaktiin, koska mielestäni se on miehen tehtävä; olen sen verran vanhanaikainen ;D. Jos taas mies olisi vienyt homman liian pitkälle en olisi voinut kunnioittaa häntä ystävänäkään, joten hyvä näin. Ollaan sitten kiltisti ystäviä.
Sitäpaitsi mitä järkeä olisikaan luopua hauskanpidosta, ystävyydestä ja keskusteluista muiden miesten kanssa? Eihän parisuhde parane siitäkään, että lopettaa yhteydenpidon kaikkiin naispuolisiin tuttaviin eikä naura kenenkään muun kuin kumppanin kanssa??!!
Mutta minullapa eivät tahdo ohjaimet pysyä hallussa. Allekirjoitan kyllä muuten sanomasi...Esim. pieni flirtti piristää ja nostaa kaikkien itsetuntoa. Ja liian tiivis yhdessä nyhjääminen tukahduttaa tunteet ja erotiikan. Kummallakin on oikeus omaan elämään ilman raportointia.
Taidan kysellä tukea sille, miten oma käytös ja ajatukset saadaan paremmin hallintaan?
"Kylvä ajatus, niitä teko" on osoittautunut kohdallani kiusallisen todeksi. Ja jos on kerran tehnyt aloitteen, on hyväily toisella (tai 9.) kerralla paljon helpompaa. Käsi "lipsahtaa" tuosta vain hiuksiin, kädelle jne. Tai olen suorastaan transsissa toisen suudellessa niskaa...huh.
Olen vahvan seksuaalinen / astillinen. Ja että tilanne olisi mahdollisimman hankala: myös naimisissa ja syvästi uskonnollinen! Helkkari sentään!
Ehkä tässä "projektissa" on jotain samaa kuin alkoholismista paranemisessa? ;)
Pakko mielestäni uskoa, että voi "parantua". Toki vaatii itsekuria ja -kontrollia onnistuakseen. Ehkä kannattaa selvittää itselleen molempien asioiden plussat / miinukset siis vakisuhde vs. jännityksen haku. Ja keskustella niistä.
Harvapa meistä tarkoituksella haluaa loukata toista ihmistä, kumppaniaan. Tilanteet vaan ehkä tietyssä suhteen vaiheessa ajautuvat liian helposti siihen, että mitä vakisuhteesta ei enää "saa", haetaan muualta.
Ei uskottomuus / uskollisuus ole ihan mustavalkoista kuitenkaan. Mustavalkoisuuden kautta sortuu vaan moralisointiin... Toki pettäminen on väärin, mutta tuskin kukaan on niin tahdoton itsensä kanssa että tekisi sen vain hetken mielijohteesta. Siihen on aina joitain syitä. Ehkä se on vaan silloin äärimmäinen oire ja seuraus siitä, ettei kaikki ole suhteessa kohdallaan.
sanoisi, että suhteessa on jokin rempallaan jos ihastuu/rakastuu toiseenkin. Se kuuluu elämään. Mutta mitä sitten tapahtuu on pelkästään järjenkäytön ja itsekurin tulos.
Alkuperäiselle kirjoittajalle annan ohjeen: Käytä järkeä. Jos haluat todella jatkaa vakisuhteessa mieti mitä tuhoa voit saada aikaan väärällä käytökselläsi, mutta älä ole liian ankara! Pieni tai vähän suurempikin hipaisu voi joskus olla paikallaan, mutta tavaksi asti se on huonompi juttu.
Toinen ohje: Pelaa aikaa. Vaikka tänään sinusta tuntuisi mahtavalta antautua toisen vieteltäväksi, loppuun asti... niin ODOTA. Edes huomiseen. Huomenna ylihuomiseen jne. Esim. 2 vuoden päästä kiität itseäsi, että odotit. Tai sitten et, muttei siinä mitään ainakaan menetä että odottaa.
Ajan pelaaminen oli oikeastaan hyvä ja kivan konkreettinen neuvo!
Kokeilen sitä myös takaperin: se mitä minun ja X:n välillä tapahtui, on ikivanha asia...mitä sitä muistelemaan, olin suorastaan eri ihminen...
hienoa että täällä pystytään asialliseen keskusteluun kipeästä aiheesta. Tämä aihe usein menee moralistiseksi tuomitsemiseksi ja sehän ei auta ketään