Neuvoja nettideittailijoilla ja miksei muillekkin

Mulla on käynyt kaksi kertaa ihan samalla tavalla. Eli nyt neuvoja naisille. Mä olen netistä parikin miestä löytänyt, toisen kanssa seurustelin pari vuotta toisen kanssa n 9kk. Molemmissa tein just sen virheen, aika nopealla aikataululla sänkyyn ja sit ei sen kummemmin keskusteltu aletaanko olemaan yhdessä ja mitä se tarkoittaa ja mikä on se meidän tulevaisuus ja mitä kuuluu minun tulevaisuuden haaveisiin ja mitkä kuuluu miehen tulevaisuuden haaveisiin ja unohdin kysyä rakastatko minua, haluatko mennä kanssani naimisiin.
Ja molempien seurustelusuhteiden lopputulos oli se, että minut jätettiin ja tunsin itseni kuin hyväksikäytetyksi. Tapailtiin vaan ja sitten aloin pikkuhiljaa hilata tavaroitani miehen luo, oikeastaan en edes sitä niin tietoisesti tehnyt, tavaraa vain jäi sinne. No niin kun näitä kysymyksiä ei oltu kysytty minähän sitten käyttäydyin sillä tavalla kuin nyt rakastunut nainen voi, ostelin onnellisena kaikenlaista pientä sisustustavaraa ja välillä miehelle boksereita ja sukkia tms ja hienoja synttärilahjoja jne.

Haaveilin siitä, että mennään naimisiin jossain vaiheessa ja perustetaan se perhe. En tajunnut ettei se ollutkaan näiden miesten haave, se haave mikä heillä taisi olla oli saada seksiä helposti ja samalla salaa selata muiden naisten ilmoituksia sekä salaa vilkuilla ympärilleen töissä ja baarissa silloin kun minä en ollut kotona. Seksin saanti oli taattu ja kuitenkin samalla pystyi vilkuilemaan muita, ehkäisy piti ottaa tietenkin käyttöön kun eihän sitä heti vauvoja eihän, sanoivat nämä miehet.

Ja lopputulos ei oltu naimisissa ei kihloissakaan, ei mitään sitoumuksia kun miehet päättivät jättää minut se oli vaan morjens ja se asia oli sillä selvä vaikka kuinka itkin ja manguin ja paruin, vetosin tunteisiin, päätös piti.

Jos olisin heti ottanut asioista selvää ja nämä miehet olisivat tunnustaneet, että mikä se heidän suunnitelmansa on, että se ei olekaan välttämättä minun kanssa koko loppuelämä, en olisi turhaan jaellut anteliaasti ruumistani heille.

Jos olisin tiennyt heidän petollisuutensa olisin minäkin voinut olla petollinen ja järjestää itselleni jonkun kiinnityskohdan mieheen, nimittäin lapsen, jonka hankkisin valehtelemalla syöväni epillereitä vaikka mies sitten jättäisikin saisin kuintekin ne elarit, jospa oma lapsi olisikin ollut sellainen juttu että hän tai he eivät oliskaan raaskineet jättää minua?

Olin tyhmä annoin anteliasta ilmaista seksiä ilman sitoumuksia ja pelkoa raskaudesta. Älkää muut tehkö samaa virhettä ja antako miehille jotka eivät oikeasti arvosta teitä ollenkaan!!!!
19579
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

tätä virhettä EI SAA ikinä tehdä:

"Jos olisin tiennyt heidän petollisuutensa olisin minäkin voinut olla petollinen ja järjestää itselleni jonkun kiinnityskohdan mieheen, nimittäin lapsen, jonka hankkisin valehtelemalla syöväni epillereitä vaikka mies sitten jättäisikin saisin kuintekin ne elarit, jospa oma lapsi olisikin ollut sellainen juttu että hän tai he eivät oliskaan raaskineet jättää minua? "

lapsi on ansaitsee tuntea tulleensa maailmaan toivottuna ja rakastettuna.

ja toiseksi : ensin naimisiin, sitten vasta astuu seksi kuvaan. Sitä ne miehetkin haluavat jos ovat tosissaan ..
ainakin mitä täältä lukee miesten kommentteja!

Äänestä
  • viesteistä on kirjoitettu huumorimielellä, ajan kuluksi, provosoimaan muita...

    Äänestä

Tiesitkö, että 99,9% miehet ovat juuri kuvaamiasi petoja, aivan sama annatko ruumiisi vaiko sydämmesi tälle, aina sama tulos.

Minulle käynyt melkein samoin kuin sinulle, joten en anna yhtäkään miestä enää repiä itseäni rikki ja pahinta siinä on ettei mies koe tehneensä väärin...

Keskityn omaan elämääni, mihin ei kuulu miehiä romanttisessa mielessä.

Äänestä
  • niinkään että ei mene nopeasti seksiin. Minulla on jonkin verran treffejä takana, enkä todellakaan mene ekoilla treffeillä sänkyyn, en edes toisilla ... mitä ei kauheasti ole tarvinut kyllä pähkäillä, kun niitä toisia treffejä ei juurikaan ole.
    99,9 % miehistä alkaa treffien jälkeen katsella muualle, jos vaikuttaa siltä että pitäisi odotella useampi kuukausi.
    Kyllä minun näkemys on että miehet hakee täältä helppoa seksiä, tai sitten ne on niin sekaisin, että ne kuvittelee, että jos nainen ei halua heitä fyysisesti ekoilla treffeillä, nainen ei ole kiinnostunut, eikä suhteella ole tulevaisutta :)

    Äänestä

  • pihtaaja kirjoitti:

    niinkään että ei mene nopeasti seksiin. Minulla on jonkin verran treffejä takana, enkä todellakaan mene ekoilla treffeillä sänkyyn, en edes toisilla ... mitä ei kauheasti ole tarvinut kyllä pähkäillä, kun niitä toisia treffejä ei juurikaan ole.
    99,9 % miehistä alkaa treffien jälkeen katsella muualle, jos vaikuttaa siltä että pitäisi odotella useampi kuukausi.
    Kyllä minun näkemys on että miehet hakee täältä helppoa seksiä, tai sitten ne on niin sekaisin, että ne kuvittelee, että jos nainen ei halua heitä fyysisesti ekoilla treffeillä, nainen ei ole kiinnostunut, eikä suhteella ole tulevaisutta :)

    Ettei kukaan anna ennen avioliittoa, sitten olisikin miesten hankala siirtyä seuraavaan. Miten tää maailma on mennyt tälläiseksi että kaikki teinitytöt oikein hinkuvat päästä neitsyydestään ja kokeilemaan seksiä. Siitä se alkaa, kokeilunhalusta ja kun sitä on jo maistunut mitä sitä enää pihtaamaan, mutta se juttu on just väärin ja miehet hykertelee kun aina saa joltain naiselta kuitenkin!!!! SE joka lopettaa treffit seksin puuttumiseen se varmaan on naiselle parempi, kuin se, että nainen antaa heti seksiä ja sitten tulee kuitenkn ennemmin tai myöhemmin jätetyksi.

    Aina itsekin ihmettelin kun miehet valittaa kuitenkin toisaalta ettei naiset anna, nyt tajuan, että ei sellaiset naiset anna kuten minäkin. Olen kokenut liian paljon en ole sinisilmäinen en viitsi turhaan vaivautua haarat leviälleen kun se ei merkitse mitään miehelle enkä saa siitä mitään palkintoja, että annan heti, ei oo mies seuraavana aamuna kihlasormuksen kanssa polvillaan kun on ekan kerran saanut ei todellakaan.

    Äänestä

  • suljetaan haarat kirjoitti:

    Toi oli OIKEASTI hyvä, jos vaan toimisi!! Meitä kun on niin joka lähtöön, että nykyään niitä naisia löytyy paljonkin jotka vain hakevat seksiä. Niin tunteettomaksi mennyt tämä nykymaailma :(

    Parin kerran olen "sortunut" menemään ekalla kerralla sänkyyn kun kuvittelin miehen olevan täysin tosissaan kanssani koska olimme keskustelleet aiheesta mitä seksi merkitsee kummallekin. Homma ei kuitenkaan jatkunut muutamaa vkoa pidempään ja sitten lopetinkin tämän "antamisen" sekä siihen liittyvien asioiden "selittely/kommentointi".

    Enpä usko, että nykymaailmassa löytyisi yhtäkään heteromiestä joka ei juoksisi vain sen p....n perässä.

    Äänestä

  • JuubaJaaba kirjoitti:

    Jeesh, asiallista tekstiä naisilta :). Osuisipa joku teidän kaltainen nainen kohdalle, jonka kanssa tunteet kohtaisivat.

    Äänestä

että on tullut koettu viimeisen reilun vuoden aikana hiukan vastaavaa ja kaksi kertaa! Seuraavaa yritystä täytyykin sitten miettiä tarkoin milloin sen uskaltaa lähteä tekemään, jos ylipäätään enää uskaltaa...

Eroa kertomukseesi on ainoastaan sillä erotuksella, että olen mies. Ensimmäinen tapaus oli suhteelta jo sillä tasolla menossa, että tulevaisuudesta oli puhetta ja tein suhteen aikana hyvin paljon mm. kotiaskareita, tavaroiden hankintoja jne... Mutta kuinkas siinä sitten kävi. Yllättäen ne tunteet näyttää joillakin katoavan vähän kuin kirjansivua kääntäisi, ihan ilman mitään varoitusta. Onneksi toiseen tapaukseen osasi jo vähän varautua, että samoin tulee menemään ja niin se meni. Kolmatta ei enää jaksa ottaa vastaan...

Pakostakin tulee mieleen, että oli vain jokin ponnahduslauta tai hyödyke, joka sai toisen itsetunnon nousemaan ja sitten tulee noutaja...

Äänestä
  • Niin tuttua, niin tuttua... Itse luovutin jo miesten suhteen, ja keskitynkin tästä lähin vain omaan itseeni. Siten välttää taas ne sydänsurut mitkä tuntuu aina olevan edessä.. :(

    Ihmiset käyttävät toisiaan häikäilemättömästi hyväkseen, ajattelematta kenenkään tunteita sen enempää eikä tahdota mitään pysyvää, onko tämä tätä nykymaailmaa?

    Äänestä

  • old_profile_851 kirjoitti:

    Niin tuttua, niin tuttua... Itse luovutin jo miesten suhteen, ja keskitynkin tästä lähin vain omaan itseeni. Siten välttää taas ne sydänsurut mitkä tuntuu aina olevan edessä.. :(

    Ihmiset käyttävät toisiaan häikäilemättömästi hyväkseen, ajattelematta kenenkään tunteita sen enempää eikä tahdota mitään pysyvää, onko tämä tätä nykymaailmaa?

    "Ihmiset käyttävät toisiaan häikäilemättömästi hyväkseen, ajattelematta kenenkään tunteita sen enempää eikä tahdota mitään pysyvää, onko tämä tätä nykymaailmaa? "

    Jos et käytä hyväksesi toisia niin löydät itsesi luuserien joukoista, erityisesti tämä koskee parisuhde/seksi-markkinoilla käyttäytymistä.
    Kyllä niitä on miehiä ja vielä todella komeita ja hyvän näköisiäkin (joskaan ei titenkään niin paljon heissä tällaisia ole) jotka ovat aina suhtautuneet arvostavasti naisiin, mutta eipä heillä juuri ainuttakkaan ainakaan asiallisen oloista naista elämässään sitten ole ollut ja lapsettomana sinkkuna kuolevat, ja yleensä vielä ennen aikojaankin.
    Näin olen nähnyt näiden asioiden menevän parisuhde/seksi- markkinoilla nimenomaan käytännön esimerkkitapiusten osoittamana.

    Äänestä

Kaksi netistä alkanutta suhdetta itsellänikin takana, paljon yhteistä tuossa tapahtumaketjussa ja huoletonnahan on mukavaa ja onnellista elellä. Kunnes sitten joku päivä saat kipeän herätyksen ja toinen kertoo painolastinsa ja menneisyyteen liittyvät käsittelemättömät ongelmansa, jotka on pitänyt aikaisemmin tarkasti salassa.

Äänestä

niin tuttua juttua.
Tapailtiin silloin tällöin, työmme ja matkan takia harvoin.. koitti aika jolloin hänellä ei ollut töitä ja siltikään aikaa tapaamisille ei tuntunut löytyvän. Koettiin tapaamiset jo painostuksena ja syykin selvisi, tahtoi katsella joka ikisellä treffipalstalla keitä siellä käy.. niin, hänellä oli ja on edelleen profiileja.
Itse poistin oman profiilin sillä hetkellä kun se tuntui etten tahdo sitä enää pitää ja uutta en ole tehnyt.
Sattui se syyllistäminen asioista joihin en ollut edes osallinen ja se että vain kattelee.. ei sitä katella uutta kokoajan jos toista kohtaan jotain tunteita olisi.
Oikeasti sitä lopullista päätöstä nähdäänkö vai ei .. sitä ei koskaan tullut, tuli vain hiljaisuus kun toinen etsii ja etsii.
Ilmeisesti hän kokee asian niin ettei ole koskaan mitään väärää tehnyt vaikka kuinka on syyllistänyt, haukkunut.. anteeksi ei ole osannut pyytää sanojansa mutta on odottanut että jokaisesta pienestäkin asiasta häneltä pyydetään anteeksi.
Hän loukkasi tunteitani sen verran pahoin, että päätin.. netin kautta en tapaa ketään enää ikimaailmassa, siellä ovat vain narsistit sekä muut ongelmaiset, netistä seksiä hakevat luuserit ja sitä jotain etsivät jotka eivät ikipäivänä löydä sitä jotain vaikka se olisi ihan silmien edessä.
Muuta en ole pyytänyt kuin asiallista käytöstä, toisen kunnioittamista ja asioiden jakamista puolin sekä toisin, katsomista miten tunteet kehittyvät .. mutta sekin oli ihan liikaa.
Toivottavasti vielä tulee päivä jolloin nähdään ja voin sanoa hänelle asiat suoraan.
Jatkan elämääni yksin, en tahdo enää satuttaa itseäni enempää, kaksi pettäjää riitti minullekin.

Äänestä

Miksi itkeä ja mankua miesten perään joiden haluat tulevaisuudelta eivät jo alkujaankaan käy yksiin omien tulevaisuuden halujen kanssa? Seksin antamatta jättäminen tai antaminen eivät ole mikään ratakisu testa sitä, kuuluuko toisen tulevaisuuden sunnitelmiin naimisiin meno tai lapsia, vaan keskustelu siitä mitä kumpikin haluaa/toivoo tulevaisuudelta ja suhteelta.

Äänestä
  • jotakuta 2 kk, joka sua kiinnostaa, niin väkisinkin varmaan seksi käy ainakin mielessä.
    Ja itse olen ainakin huomannut, että ihmiset puhuvat yhtä ja tekevät toista.
    Lisäksi joistain ei tunnu saavan mitään irti, jos haluaisi keskustella vakavasti.
    Kun itse on ihastunut, on taipuvainen uskomaan parasta.

    Siinä olet oikeassa että omat unelmat pettävät meidät. Kun toinen lähtee nostelemaan, ja tajuaa, että mitään suhdetta ei oikeasti ollutkaan, että oli vain itse toivonut.

    Toisaalta jos ikinä ei uskalla heittäytyä, ihastua, rakastua ...

    Äänestä

Pahoittelen sukupuoleni johdosta...
Mutta jos ette todellakaan koskaan käyneet keskustelua siitä mihin suhde on menossa, mitä siltä odotatte, millaisia tulevaisuuden näkymiä kummallakin on, niin en voi sanoa että miehet tekivät kovin väärin.

Tottakai on raukkamaista jättää toinen kommentoimatta asiaa pahemmin, jos nyt käsitin oiken, mutta mikäli olet vain myötäillyt miehen tekoja, niin hän on voinut rauhassa olettaa että olette samalla aaltopituudella asiansuhteen. Jotkut eivät halua yksiavioista suhdetta, kysyitkö miehiltä koskaan asiasta?

Jos olet etsimässä vakavaa suhdetta, vaadit uskollisuutta, ja haluat naimisiin niin kerro se JOSSAKINVAIHEESSA! En väitä etteikö se olisi hyvä keino pelotella miehiä pois, mutta jos vain pamahdat raskaaksi valehtelemalla pillereistä, niin onko se sitten parempi ratkaisu?

En voi muuta sanoa kuin onnea matkaan ja toivottavasti jo seuraava kundi osoittautuu sinun arvoiseksesi.

Äänestä
  • Tietää suhteen olevan ei-vakava ym kunhan ei vaan jutella tulevaisuudesta tai muusta. Jos ei lupaa tulevaisuutta mutta ei sitä suoraan kielläkään, jos ei lupaa niin ei voi jäädä kiinni mistään valehtelusta tms, mutta se pitäisi oikeasti kieltää se tulevaisuus jos ei ole tosissaan. Heti kun tavataan pitäisi miehen sanoa suoraan. No oikeastaan haluaisin kokeilla millaista seksi on sun kanssa, mutta en mä nyt sun kanssa niin hirveän vakavissani ole, että älä ala nyt kuvitella mitään naimisiinmenoja, omakotitaloja ja lapsihaaveita. Mutta olis ihan kiva aina välillä käydä sua paneskelemassa kun ei mulla nyt tässä tällä hetkellä ole ketään muutakaan naista joka mulle antais kun olen polttanut sillat takanani. Ja töissä aina katselen ihaillen kun siellä on yksi sellainen tosi kaunis ja timmi nainen, mutta hän ei ole oikein kiinnostunut minusta, mutta ajattelin nyt ensin paneskella sinun kanssa ja nostaa itsetuntoani, ja sitten kenties, kenties saisin iskettyä tämän timmin mimmin itselleni. Ja onhan mulla pari muuta profiilia tuolla vaikka ollaankin yhdesssä ja katselen kyllä pornoakin netistä aina väliajoilla kun en näe sinua.

    Miten me naiset ollaan näin tyhmiä että kuvitellaan jotain sellaista mitä ei ole luvattu ja tehdään haavekuvia sun muita, mä en ainakaan uskalla kysyä mitään näistä asioista ja seksiäkään pihdata, olen vaan ajatellut, että taktiikka hän kiintyy vähitellen minuun toimisi, tai oikeastaan en ole tajunnut sitä etten oikeastaan merkitse miehelle mitään. Kun hän kuitenkin käyttäytyy sillä tavalla, että aina soittelee ja haluaa tavata jne, ja synttärilahjankin saan ja joululahjan. Kuka alkaa itsestään ajatella ettei olekaan se maailman ihanin nainen miehelle, kuka kokoajan alkaisi epäillä rakastaako tuo vai eikö rakasta, mutta pitäisi varmaan olla paljon kyynisempi ja epäillä kaikkea, mistä ei ole lupausta tai tietoa.

    Äänestä

  • turhat haaveeeeeet kirjoitti:

    Tietää suhteen olevan ei-vakava ym kunhan ei vaan jutella tulevaisuudesta tai muusta. Jos ei lupaa tulevaisuutta mutta ei sitä suoraan kielläkään, jos ei lupaa niin ei voi jäädä kiinni mistään valehtelusta tms, mutta se pitäisi oikeasti kieltää se tulevaisuus jos ei ole tosissaan. Heti kun tavataan pitäisi miehen sanoa suoraan. No oikeastaan haluaisin kokeilla millaista seksi on sun kanssa, mutta en mä nyt sun kanssa niin hirveän vakavissani ole, että älä ala nyt kuvitella mitään naimisiinmenoja, omakotitaloja ja lapsihaaveita. Mutta olis ihan kiva aina välillä käydä sua paneskelemassa kun ei mulla nyt tässä tällä hetkellä ole ketään muutakaan naista joka mulle antais kun olen polttanut sillat takanani. Ja töissä aina katselen ihaillen kun siellä on yksi sellainen tosi kaunis ja timmi nainen, mutta hän ei ole oikein kiinnostunut minusta, mutta ajattelin nyt ensin paneskella sinun kanssa ja nostaa itsetuntoani, ja sitten kenties, kenties saisin iskettyä tämän timmin mimmin itselleni. Ja onhan mulla pari muuta profiilia tuolla vaikka ollaankin yhdesssä ja katselen kyllä pornoakin netistä aina väliajoilla kun en näe sinua.

    Mistä tietää ettei toinen ole vakavissaan jos hän ei sitä suoraan kerro. Miksi mies kertoisi, sehän tietäisi ettei seksiä tulisi saamaan. Ei heillä ole myöskään luonnetta sanoa suoraan etteivät he ota ketään vakavasti. Jos kysyy itse suoraan asioita, ei ole ketään toista, katsotaan ja tapaillaan mutta juuri nyt kiireiden vuoksi hieman harvemmin, erehtyy ehkä puhumaan yhteisestä kodista, yhteisestä kaikesta muustakin, mutta loppu peleissä hän ei ollutkaan vakavissaan sitten kuitenkaan. Saattoi jopa erehtyä kosimaankin, mutta ei sitäkään tarvitse vakavissaan ottaa.
    Toivoisinkin että miehet oppisivat sanomaan asiansa suoraan, ei kiertelyä ei kaartelua.. paljon parempi on kuulla asiat suoraan kuin roikkua pienimuotoisessa hirressä aikansa.
    Ihan kuten tuosta, on netissä profiileja..senkin voi sanoa suoraan ja että etsii siellä kokoajan parempaa ja ehkä pyörittää useampaa yhtäaikaa. Miksi niitä asioita ei voi kertoa suoraan..eikö anna hermot, oma minä periksi myöntää miten netti riippuvainen, pelaaja, asiaton toisia kohtaan oikeasti onkaan?!
    Miksi lupailla jos niitä lupauksiaan ei voi koskaan pitää, kysynpähän vain.

    Äänestä

  • turhat haaveeeeeet kirjoitti:

    Tietää suhteen olevan ei-vakava ym kunhan ei vaan jutella tulevaisuudesta tai muusta. Jos ei lupaa tulevaisuutta mutta ei sitä suoraan kielläkään, jos ei lupaa niin ei voi jäädä kiinni mistään valehtelusta tms, mutta se pitäisi oikeasti kieltää se tulevaisuus jos ei ole tosissaan. Heti kun tavataan pitäisi miehen sanoa suoraan. No oikeastaan haluaisin kokeilla millaista seksi on sun kanssa, mutta en mä nyt sun kanssa niin hirveän vakavissani ole, että älä ala nyt kuvitella mitään naimisiinmenoja, omakotitaloja ja lapsihaaveita. Mutta olis ihan kiva aina välillä käydä sua paneskelemassa kun ei mulla nyt tässä tällä hetkellä ole ketään muutakaan naista joka mulle antais kun olen polttanut sillat takanani. Ja töissä aina katselen ihaillen kun siellä on yksi sellainen tosi kaunis ja timmi nainen, mutta hän ei ole oikein kiinnostunut minusta, mutta ajattelin nyt ensin paneskella sinun kanssa ja nostaa itsetuntoani, ja sitten kenties, kenties saisin iskettyä tämän timmin mimmin itselleni. Ja onhan mulla pari muuta profiilia tuolla vaikka ollaankin yhdesssä ja katselen kyllä pornoakin netistä aina väliajoilla kun en näe sinua.

    Miten me naiset ollaan näin tyhmiä että kuvitellaan jotain sellaista mitä ei ole luvattu ja tehdään haavekuvia sun muita, mä en ainakaan uskalla kysyä mitään näistä asioista ja seksiäkään pihdata, olen vaan ajatellut, että taktiikka hän kiintyy vähitellen minuun toimisi, tai oikeastaan en ole tajunnut sitä etten oikeastaan merkitse miehelle mitään. Kun hän kuitenkin käyttäytyy sillä tavalla, että aina soittelee ja haluaa tavata jne, ja synttärilahjankin saan ja joululahjan. Kuka alkaa itsestään ajatella ettei olekaan se maailman ihanin nainen miehelle, kuka kokoajan alkaisi epäillä rakastaako tuo vai eikö rakasta, mutta pitäisi varmaan olla paljon kyynisempi ja epäillä kaikkea, mistä ei ole lupausta tai tietoa.

    ja miksikö mies voi olettaa, että nainen tietää suhteen olevan ei-vakava yms? Siksi että suuri osa naisista haluaa tutustua avoimin mielin ja pilkettä silmäkulmassa. Siksi koska suuri osa naisista (jossain vaiheessa elämää) harrastaa yhden illan tai muita seksilähtöisiä juttuja ja joskus tällaisista jutuista alkaa piiiiitkä Vakava Suhde. Sääntö on siksi se, että se pidetään, mikä luvataan; ja mitä ei ole sanottu, sitä ei ole luvattu.

    Äänestä

  • mies olen kirjoitti:

    "Jos et käytä hyväksesi toisia niin löydät itsesi luuserien joukoista, erityisesti tämä koskee parisuhde/seksi-markkinoilla käyttäytymistä. Kyllä niitä on miehiä ja vielä todella komeita ja hyvän näköisiäkin (joskaan ei titenkään niin paljon heissä tällaisia ole) jotka ovat aina suhtautuneet arvostavasti naisiin, mutta eipä heillä juuri ainuttakkaan ainakaan asiallisen oloista naista elämässään sitten ole ollut ja lapsettomana sinkkuna kuolevat, ja yleensä vielä ennen aikojaankin.Näin olen nähnyt näiden asioiden menevän parisuhde/seksi- markkinoilla nimenomaan käytännön esimerkkitapiusten osoittamana."

    Tälläinen hyvän tahtoinen luotettava ja rehellinen tavismies ei juuri naisia kiinnosta. Ne avoimin mielin naiset silmäkulma pilkkeineen ja teräketjuöljyineenkin kävisi. Saahan sitä yritellä, mutta kohteliaammatkin jäävät, "et ole minun tyyppiä" päätökseen ja "kaveriksi" kiva mutta ei enempää.
    Tosi tarkoitusta voi sanailla joskus, mutta se muuttuu niin harvoille naisille hyväksi jutuksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

älkää antako !!! kirjoitti:

Mulla on käynyt kaksi kertaa ihan samalla tavalla. Eli nyt neuvoja naisille. Mä olen netistä parikin miestä löytänyt, toisen kanssa seurustelin pari vuotta toisen kanssa n 9kk. Molemmissa tein just sen virheen, aika nopealla aikataululla sänkyyn ja sit ei sen kummemmin keskusteltu aletaanko olemaan yhdessä ja mitä se tarkoittaa ja mikä on se meidän tulevaisuus ja mitä kuuluu minun tulevaisuuden haaveisiin ja mitkä kuuluu miehen tulevaisuuden haaveisiin ja unohdin kysyä rakastatko minua, haluatko mennä kanssani naimisiin.
Ja molempien seurustelusuhteiden lopputulos oli se, että minut jätettiin ja tunsin itseni kuin hyväksikäytetyksi. Tapailtiin vaan ja sitten aloin pikkuhiljaa hilata tavaroitani miehen luo, oikeastaan en edes sitä niin tietoisesti tehnyt, tavaraa vain jäi sinne. No niin kun näitä kysymyksiä ei oltu kysytty minähän sitten käyttäydyin sillä tavalla kuin nyt rakastunut nainen voi, ostelin onnellisena kaikenlaista pientä sisustustavaraa ja välillä miehelle boksereita ja sukkia tms ja hienoja synttärilahjoja jne.

Haaveilin siitä, että mennään naimisiin jossain vaiheessa ja perustetaan se perhe. En tajunnut ettei se ollutkaan näiden miesten haave, se haave mikä heillä taisi olla oli saada seksiä helposti ja samalla salaa selata muiden naisten ilmoituksia sekä salaa vilkuilla ympärilleen töissä ja baarissa silloin kun minä en ollut kotona. Seksin saanti oli taattu ja kuitenkin samalla pystyi vilkuilemaan muita, ehkäisy piti ottaa tietenkin käyttöön kun eihän sitä heti vauvoja eihän, sanoivat nämä miehet.

Ja lopputulos ei oltu naimisissa ei kihloissakaan, ei mitään sitoumuksia kun miehet päättivät jättää minut se oli vaan morjens ja se asia oli sillä selvä vaikka kuinka itkin ja manguin ja paruin, vetosin tunteisiin, päätös piti.

Jos olisin heti ottanut asioista selvää ja nämä miehet olisivat tunnustaneet, että mikä se heidän suunnitelmansa on, että se ei olekaan välttämättä minun kanssa koko loppuelämä, en olisi turhaan jaellut anteliaasti ruumistani heille.

Jos olisin tiennyt heidän petollisuutensa olisin minäkin voinut olla petollinen ja järjestää itselleni jonkun kiinnityskohdan mieheen, nimittäin lapsen, jonka hankkisin valehtelemalla syöväni epillereitä vaikka mies sitten jättäisikin saisin kuintekin ne elarit, jospa oma lapsi olisikin ollut sellainen juttu että hän tai he eivät oliskaan raaskineet jättää minua?

Olin tyhmä annoin anteliasta ilmaista seksiä ilman sitoumuksia ja pelkoa raskaudesta. Älkää muut tehkö samaa virhettä ja antako miehille jotka eivät oikeasti arvosta teitä ollenkaan!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu