kuntoilemassa

Olen menossa inttiin kesällä ja olen pyrkinyt parantamaan kuntoani jo useamman kuukauden. Pohjalla on myös usean vuoden liikuntaharrastus jonka kuitenkin jouduin lopettamaan noin vuosi sitten. Olisi mukava kuulla vinkkejä kuntoharjoitteluun erityisesti inttiä silmällä pitäen. Omakohtaiset kokemukset inttiin treenaamisesta kiinnostavat sekä kunnon kestäminen intissä. Myös pelkät yleiset toimivat kunto/voimaharjoitteet kiinnostavat. Kuntosalit eivät kiinnosta, vaan haluaisin selvitä kotikonstein.

Olen käynyt lenkillä lähes päivittäin kuukausien ajan.(aluksi lähinnä kävellen, viime aikoina myös juosten) Olen myös tehnyt etunojia, vatsoja, sekä "selkiä". Omistan myös käsipainot, joita olen kokeillut muutaman kerran. Pituutta minulla on 178 cm ja painoa VAIN 63 kg. Myös fyysisen painon nostamiseen olisi siis mukava saada vinkkejä. (syön terveellisesti) Alhainen painoni tulee käsittääkseni ottaa myös huomioon kuntoillessani. En siis ole mikään langanlaiha, mutta kuitenkin hoikka, ehkäpä liiankin. Tavoitteenani on selvitä intistä helpolla, sekä saada "sutjakka" toimiva kroppa. En siis tavoittele "kaappimallia". Lihakset kuitenkin selvästi näkyviin. Pohjaa siis on jo hieman ja etenkin jalat ovat jo erittäin hyvässä kunnossa. Yläkroppa on kuitenkin vielä varsin köykäinen. Myös yleiskunnossa on parantamista.

Eli:

Kunto/voimaharjoitteita?
   -kokonaisia viikko- ohjelmia(treenin rytmitys, monipuolisuus)?
   -pikkuvinkkejä nykyisen treenin lisäksi(etenkin käsipainojen avulla, myös muita)?

Intissä hyödyksi olevat lihakset?
   -mitä/miten tulisi erityisesti treenata?

Juoksulenkkien kesto, tempo sekä kertaa/viikossa, jotta kunto nousisi?
   -levon merkitys?

Omakohtaisia kokemuksia intin fyysisestä puolesta?
   -loppuiko kunto/voimat?
   -miten treenasit vai menitkö kylmiltään?
   -mitkä harjoitteet voisivat olla hyödyksi?

Ravinto?(jotta lihakset kasvaisivat ja fyysinen paino nousisi)
   -lisäravinteet?
   -monipuolisuus?
   -vitamiinit?
   -ym ym ym ym.....?

kaikkea kuntoiluun ja inttiin liittyvää?
3466
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Itse olin viime heinäkuun saapumiserässä Suojelukoulussa ja voin ainakin omalta kohdaltani todeta ettei siellä fyysisellä kunnolla niin paljoa merkitystä kuitenkaan ole - psyykkinen puoli on sitten jo ihan eri juttu.
Taakan kanssa kävelemistä/juoksemista voisi tietysti harjoitella etukäteen, jos siitä ei ole kokemusta, sillä kantamuksia voi hyvinkin olla yli 50kg, kun lähette jalka- tai pyörämarssille.

Äänestä

Oikea meininki. Intissä tarvitaan ennen kaikkea lihaskestävyyttä ja toiseksi aerobista kuntoa. Maksimivoima ei ole niin tärkeää.

Suosittelisin treenaamaan kävelyä (ja hiihtoa) raskas reppu selässä. Tässä nimittäin on ne raskaimmat jutut, mitä intissä eteen tulee. Vahvistaa ylävartaloa ja etenkin hartioita. Pystypunnerruksen tekeminen käsipainoilla ei ole sekään huono idea hartioiden kannalta.

Äänestä
  • Maksimivoimalla ei intissä tee mitään ja ne hintelämmät miehet siellä pärjää paremmin. Aerobista vaan runsaasti ennen inttiä. Voimaa tietenkin kannattaa treenata omaksi ilokseen.

    Vatsat, selät, punnerrukset ja leuat testataan intissä, joten niitä kannattaa tietenkin treenata jos meinaa lihaskuntotesteissä päteä. Itse palveluksessa niitä ei tarvitse.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


inttiä varten kirjoitti:

Olen menossa inttiin kesällä ja olen pyrkinyt parantamaan kuntoani jo useamman kuukauden. Pohjalla on myös usean vuoden liikuntaharrastus jonka kuitenkin jouduin lopettamaan noin vuosi sitten. Olisi mukava kuulla vinkkejä kuntoharjoitteluun erityisesti inttiä silmällä pitäen. Omakohtaiset kokemukset inttiin treenaamisesta kiinnostavat sekä kunnon kestäminen intissä. Myös pelkät yleiset toimivat kunto/voimaharjoitteet kiinnostavat. Kuntosalit eivät kiinnosta, vaan haluaisin selvitä kotikonstein.

Olen käynyt lenkillä lähes päivittäin kuukausien ajan.(aluksi lähinnä kävellen, viime aikoina myös juosten) Olen myös tehnyt etunojia, vatsoja, sekä "selkiä". Omistan myös käsipainot, joita olen kokeillut muutaman kerran. Pituutta minulla on 178 cm ja painoa VAIN 63 kg. Myös fyysisen painon nostamiseen olisi siis mukava saada vinkkejä. (syön terveellisesti) Alhainen painoni tulee käsittääkseni ottaa myös huomioon kuntoillessani. En siis ole mikään langanlaiha, mutta kuitenkin hoikka, ehkäpä liiankin. Tavoitteenani on selvitä intistä helpolla, sekä saada "sutjakka" toimiva kroppa. En siis tavoittele "kaappimallia". Lihakset kuitenkin selvästi näkyviin. Pohjaa siis on jo hieman ja etenkin jalat ovat jo erittäin hyvässä kunnossa. Yläkroppa on kuitenkin vielä varsin köykäinen. Myös yleiskunnossa on parantamista.

Eli:

Kunto/voimaharjoitteita?
   -kokonaisia viikko- ohjelmia(treenin rytmitys, monipuolisuus)?
   -pikkuvinkkejä nykyisen treenin lisäksi(etenkin käsipainojen avulla, myös muita)?

Intissä hyödyksi olevat lihakset?
   -mitä/miten tulisi erityisesti treenata?

Juoksulenkkien kesto, tempo sekä kertaa/viikossa, jotta kunto nousisi?
   -levon merkitys?

Omakohtaisia kokemuksia intin fyysisestä puolesta?
   -loppuiko kunto/voimat?
   -miten treenasit vai menitkö kylmiltään?
   -mitkä harjoitteet voisivat olla hyödyksi?

Ravinto?(jotta lihakset kasvaisivat ja fyysinen paino nousisi)
   -lisäravinteet?
   -monipuolisuus?
   -vitamiinit?
   -ym ym ym ym.....?

kaikkea kuntoiluun ja inttiin liittyvää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu