En tiedä mistä aloittaisin. Olemme kolmekymppisiä, naimisissa oltu runsas vuosi. Ennen naimisiin menoa seurusteltiin kolmisen vuotta. Ei lapsia.
Minusta tuntuu, että olen jatkuvasti kerjäämässä ihan tavallisia asioita (halauksia, suukkoja, kosketuksia). Meillä ei juuri ole läheisyyttä. Mies ei spontaanisti halaa tai pussaa. Halannut on koko aikana kerran, kun yksi lemmikkieläimistämme kuoli. Kaikki suutelut ovat minun aloitteestani ja mies on vastannut niihin sillä lailla innottomasti, että olen viime ajat ollut pussaamatta. Sama juttu halausten kanssa. Olen välillä yrittänyt kysellä, eikö mies kaipaa kosketuksia, mutta ei kuulemma. Ainoa läheisyyden muoto, joka onnistuu helposti, on se kun katsotaan sohvalla tv:tä. Silloinkin minä olen se, joka käpertyy miehen kylkeen - mies ei ikinä vaikka kiedo käsiä ympärilleni tms.
Tajusin vasta, että näinhän tämä on ollut aina. Alussa vaan kuvittelin, että tämä muuttuisi. Kun "vain" seurustelimme, vietimme monesti aikaa ulkona (kahvilassa, keikalla, elokuvissa tms.) ja mies sanoi, että hän inhoaa julkisia hellyydenosoituksia. Noh, vaikka täällä kotonassa ei ole ketään muita, niin edelleen homma on sama. Silloin vasta, kun on aika seksille, niin mies "näkee" minut, ja koskettelee (vie kättä reidelle tai hivelee hartioita).
Meillä on seksiä aina kerran viikossa suunnilleen samaan aikaan. Miehen mukaan se on yksinkertaisinta - ollaan vähän epäsäännöllisissä töissä, ja sunnuntait on aina molemmilla vapaana. Sitten jos sunnuntaille sattuu jokin este (menoa, flunssanpoikanen, mitä vaan), niin seksi siirtyy viikolla. Ikinä ei keskellä viikkoa tapahdu mitään. Mä haluaisin useamminkin kuin kerta viikossa, mutta kun olen välillä yrittänyt ehdotella, niin mies on todennut "vastahan me sunnuntaina" (on siis ollut siitä sunnuntaista 4-5 päivää).
Emme nuku yhdessä. Asutaan kolmiossa ja molemmilla on oma huone. Ihan alussa oli tästä järjestelystä puhetta ja kun ollaan molemmat herkkäunisia, niin minustakin tuntui ihan hyvältä se, että pidetään omat sängyt ja huoneet. Mutta kaipaisin edes joskus yhdessä nukuttuja öitä. Mies ei ota ehdotuksia kuuleviin korviinsa, hällä ei ole mitään kaipuuta yhdessä nukkumiseen. Jotenkin en kehtaa alkaa vänkätä tästä nukkumisesta, kun nimenomaan haluaisin sellaista mutkalla sylikkäin nukkumista edes joskus, ja ei kai sellainen voi toteutua, jos toisella ei ole siihen haluja... Joskus matkalla on nukuttu parisängyssä ja mies on pysynyt visusti omalla puolellaan, ei edes hipaissut mua.
Sen jälkeen kun muutettiin yhteen, emme juuri tee mitään yhdessä (paitsi elokuvien ja tiettyjen telkkusarjojen katsomista). Aikaisemminkaan ei baareja harrastettu, mutta kahvilla tai syömässä käytiin paljon ja keikoillakin. Nyt jos johonkin mennään, niin se on mun aloitteestani ja kun olen suunnilleen määrännyt miehen mukaan. Minä käyn aika paljon lenkillä itsekseni ja välillä kysyn miestä mukaan. Ikinä ei ole lähtenyt. Ei huvita.
Mulla on aika toivoton olo. Toinen on mun kanssani ja ilmeisesti haluaakin olla mun kanssani (hän kosi, hän halus naimisiin, kosinta oli mulle aikamoinen yllätys). Toisaalta tämä arkinen meno on semmoista, että väliin tuntuu, etten ole miehelle lainkaan olemassa. Niin kuin kämppikset eletään. No, kämppikset ei kyllä sekstaa keskenään, mutta muuten...
Minusta tuntuu, että olen jatkuvasti kerjäämässä ihan tavallisia asioita (halauksia, suukkoja, kosketuksia). Meillä ei juuri ole läheisyyttä. Mies ei spontaanisti halaa tai pussaa. Halannut on koko aikana kerran, kun yksi lemmikkieläimistämme kuoli. Kaikki suutelut ovat minun aloitteestani ja mies on vastannut niihin sillä lailla innottomasti, että olen viime ajat ollut pussaamatta. Sama juttu halausten kanssa. Olen välillä yrittänyt kysellä, eikö mies kaipaa kosketuksia, mutta ei kuulemma. Ainoa läheisyyden muoto, joka onnistuu helposti, on se kun katsotaan sohvalla tv:tä. Silloinkin minä olen se, joka käpertyy miehen kylkeen - mies ei ikinä vaikka kiedo käsiä ympärilleni tms.
Tajusin vasta, että näinhän tämä on ollut aina. Alussa vaan kuvittelin, että tämä muuttuisi. Kun "vain" seurustelimme, vietimme monesti aikaa ulkona (kahvilassa, keikalla, elokuvissa tms.) ja mies sanoi, että hän inhoaa julkisia hellyydenosoituksia. Noh, vaikka täällä kotonassa ei ole ketään muita, niin edelleen homma on sama. Silloin vasta, kun on aika seksille, niin mies "näkee" minut, ja koskettelee (vie kättä reidelle tai hivelee hartioita).
Meillä on seksiä aina kerran viikossa suunnilleen samaan aikaan. Miehen mukaan se on yksinkertaisinta - ollaan vähän epäsäännöllisissä töissä, ja sunnuntait on aina molemmilla vapaana. Sitten jos sunnuntaille sattuu jokin este (menoa, flunssanpoikanen, mitä vaan), niin seksi siirtyy viikolla. Ikinä ei keskellä viikkoa tapahdu mitään. Mä haluaisin useamminkin kuin kerta viikossa, mutta kun olen välillä yrittänyt ehdotella, niin mies on todennut "vastahan me sunnuntaina" (on siis ollut siitä sunnuntaista 4-5 päivää).
Emme nuku yhdessä. Asutaan kolmiossa ja molemmilla on oma huone. Ihan alussa oli tästä järjestelystä puhetta ja kun ollaan molemmat herkkäunisia, niin minustakin tuntui ihan hyvältä se, että pidetään omat sängyt ja huoneet. Mutta kaipaisin edes joskus yhdessä nukuttuja öitä. Mies ei ota ehdotuksia kuuleviin korviinsa, hällä ei ole mitään kaipuuta yhdessä nukkumiseen. Jotenkin en kehtaa alkaa vänkätä tästä nukkumisesta, kun nimenomaan haluaisin sellaista mutkalla sylikkäin nukkumista edes joskus, ja ei kai sellainen voi toteutua, jos toisella ei ole siihen haluja... Joskus matkalla on nukuttu parisängyssä ja mies on pysynyt visusti omalla puolellaan, ei edes hipaissut mua.
Sen jälkeen kun muutettiin yhteen, emme juuri tee mitään yhdessä (paitsi elokuvien ja tiettyjen telkkusarjojen katsomista). Aikaisemminkaan ei baareja harrastettu, mutta kahvilla tai syömässä käytiin paljon ja keikoillakin. Nyt jos johonkin mennään, niin se on mun aloitteestani ja kun olen suunnilleen määrännyt miehen mukaan. Minä käyn aika paljon lenkillä itsekseni ja välillä kysyn miestä mukaan. Ikinä ei ole lähtenyt. Ei huvita.
Mulla on aika toivoton olo. Toinen on mun kanssani ja ilmeisesti haluaakin olla mun kanssani (hän kosi, hän halus naimisiin, kosinta oli mulle aikamoinen yllätys). Toisaalta tämä arkinen meno on semmoista, että väliin tuntuu, etten ole miehelle lainkaan olemassa. Niin kuin kämppikset eletään. No, kämppikset ei kyllä sekstaa keskenään, mutta muuten...
Vastaukset 56
Vanhimmat
"Tajusin vasta, että näinhän tämä on ollut aina. Alussa vaan kuvittelin, että tämä muuttuisi."
Naisten virhe nro 1.
Toisaalta, jos naiset eivät ajattelisi noin, kuolisimme sukupuuttoon.
asiathan yleensä tuppaavat muuttumaan... Vissiin ne muuttuvat vain huonompaan. Ainoa mikä on muuttunut yhteen muuttamisen myötä, on se, ettemme enää tee sitäkään vähää yhdessä, mitä ennen tehtiin (siis ei käydä ulkona juurikaan). Olis luullut, että sen tilalle tulisi joitan muuta, mutta eipä ole tullut.
Meillä on kaikki muu kauhean samalla lailla kuin oli suhteen alussa. Esim. seksiä on koko ajan ollut se 1krt/viikossa - en muista, että olis KOSKAAN ollut poikkeusta (paitsi niin päin, että olisi kerta jäänyt välistä).
Toi seksin aikataulutus ahdistaa mua tosissaan. Tuntuu että mun on "pakko" haluta sunnuntaisin, kun jos silloin torjuisin, niin menettäisin tavallaan sen vähänkin yhteyden, mikä mun ja miehen välillä on. Ja periaatteessa pidän seksistä - en vaan pidä siitä, että se on näin ennalta ajoitettua.
Ensinnäkään et ole yksin. Suuri osa miehistä ei kaipaa hellyyttä kuin rakastelun muodossa. Miehet saavat todella suurta hellyyden kokemusta siitä.
Toisaalta tulee mieleen, että eikö miesten itsekkyydellä ole mitään rajaa? Jos joku asia ei koske ITSEÄ, niin ehdotuksia parannuksista ei oteta kuuleviin korviinsa. Minä olen sitä mieltä, että tuo ei ole rakkautta tai sitten yleisempi syy: kommunikaatio ei ole mennyt miehen kalloon perille.
Tietääkö miehesi, miltä sinusta tuntuu? Suhteenne on ajautunut kriisiin ja sille on todella tehtävä jotain. Vie miehesi illalliselle, syökää hyvin ja kerro hänelle rauhallisesti vasta siinä jälkkäriä tilaillessa, mitä arvostat hänessä ja että sinusta tuntuu pahalta asiat, jotka laitat listalle.
Moni mies herää vasta siinä vaiheessa, kun vaimo muuttaa pois kotoa.
Itse en aio koskaan lukeutua tähän mammanpoikasakkiin.
selittää noita juttuja... Kun selitin, että haluaisin edes joskus halauksia/taputuksia/suukkoja, niin mies sanoi, että änestä tuntuu etten minä tarvitse niitä. Olin ihan äimänä. Näytän vissiin miehen mielestä kosketusta kaipaamattomalta, mutta siihen en saanut vastausta, miltä oikein näytän. Ahdistuin koko vastauksesta, näytän "väärältä" hänen silmissään.
Kuin minussa olisi joku vika, kun mies ei halua koska mua kuin seksitarkoituksissa.
Yhteiset menemiset mies taitaa ottaa niin, että pitää niitä uhkana omalle vapaa-ajan puuhastelulle, joillei tarjolla ole jotakin extremeä tyyliin Bruce Springsteenin konsertti. Se meidän yhdessä olo ei ole mikään merkittävä juttu miehelle, kai. Miksi hänen pitäisi lähteä pois omasta kivastaan vaikka vaan syömään ravintolassa kun voi syödä kotonakin ja samalla istua tietokoneella (mies on paljon koneella tekemässä harrastusjuttujaan ja pelailemassa tietsikalla)?
Minäkin tarvitsen aika paljon omaa aikaa (tykkään lukea ja osin tykkään esim. lenkeistä ihan itsekseni). Mutta kun teen _aina_ ne lenkit yksin. Ja esim. ruokakaupassa emme käy ikinä yhdessä. Mies ostaa tasan leipää, maitoa ja makkaraa itsekseen. Muun ruokapuolen kannan mä kotiin itsekseni. Hullua sinänsä, sillä mies kulkee autolla ja olis hänen helpompi tuoda jotain perunapusseja muuta painavaa kotio. Tuo hän kyllä niitä muitakin ostoksia, jos erikseen pyydän häntä ne hakemaan, mut saatan joutua muistuttamaan asiasta n kertaa, ennen kuin mitään tapahtuu. Inhoan sitä, että pitäisi hokea samoja asioita. Se tuntuu nöyrryyttävältä.
Väliin mietin, että yhtä hyvin voisin olla sinkkuna, olen niin paljon vapaa-ajasta itsekseni. Ei joutuisi kärvistelemään näitten läheisyyskaipuittenkaan kanssa, kun ei olisi sitä mahdollista läheisyyden antajaa näköpiirissä. Joku ehdotti, että mene itse ja halaa sitä... Oon halannutkin, mutta kun se on joka kerralla yksipuolista (tuun liki ja halaan), niin se vaatii ponnistuksia. Tuntuu että toinen torjuu koko ajan. Hus pois, menes siitä höperehtimästä...
Millaista on miehesi kotona? Halataanko siellä tms..
Eli millä lailla appivanhempasi käyttäytyy?
halattiin... Miehen vanhemmat on eronneet, tosin vasta kun mies täytti 18. Isänsä on alkoholisti ja taisi olla yksi lapsi muiden joukossa. Miehen äiti on sellainen "vahva" nainen. Halaa kyllä, kun tavataan. Sellaisen muodollisen halauksen.
Oon tainnut saada omistakin syistäni tän nykytilanteen aikaan. Mun vanhempani eivät nekään halailleet tai hellyyttä näyttäneet. Eivät myöskään ole nukkuneet samassa makkarissa. Mun äiti inhoaa vieläkin kaikenlaista kosketusta, oikeen tuntee, miten sen kroppa jäyksistyy, kun joku tulee lähelle (siis minäkin oon sellainen joku, vaikka olen oma lapsi). Isä on lämpimämpi tyyppi.
Oon miettinyt, että alussa miehen etäinen käytös ei häirinnyt mua. Se on alkanut häiritä vasta parin vuoden ainakana ja nyt tuntuu, että ahdistus nousee potenssiin x. Näen nimittäin jo silmissäni, mimmoista homma on joskus kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden päästä. Urahdetaan pari sanaa päivässä ja luikitaan puolin ja toisin karkuun muka välttämättömiin hommiin. Ennen mä kuvittelin, että tärkeintä on keskusteluyhteys. Nyt tuntuu, että monesti sanat vaan sumentaa asioita ja jos olisi sellainen luonteva likeisyys olemassa, niin siitä saisi voimia.
Ilo puuttuu elämästänne ! Jurolle miehelle tekee hyvää,että käytte vaikka uimassa hallissa tai spurttaatte kylpylään. Lähtekää pois kotoa, vaikka viikonloppulomalle hotelliin!
Olette jämähtäneet paikoillenne. Harrastakaa jotain pientä, keilailua, autoajeluita jne.Silloin on hyvä keskustella. Älä vaadi, " ei kukko käskien laula!" Miksi tuotat itsellesi noin masentuneita tulevaisuuden visioita ? Jokainen on kuule OMAN ONNENSA SEPPÄ !
Tsemppiä! Laita rakkaus kukoistamaan, sillähän on tapana enentyä! Mielikuvitusta ja aloitteellisuutta vaaditaan Sinulta nyt, että saa elää haluamaasi elämää!
sanoit: "ei kukko käskien laula" - ei se parisuhdekaan vain toisen yrityksestä elvy! "Laita rakkaus kukoistamaan"... Hei, tässä ei ole kyse jostaan hiipuneen liekin elvytyksestä, vaan siitä, ettei sitä liekkiä ole koskaan ollutkaan.
Karu tosiasia on, että eivät ne aloittajan visiot elämästä jurottajan kanssa tulevaisuudessa ole välttämättä mitään masentunutta maalailua, vaan totista totta. Jossei toinen ole halukas yhteistoimintaan, ei sitä tilannetta ylettömällä ylipirteällä yrittämisellä korjata!
Itse olen vähän vastaavanlaisen liiton elänyt, kuvioon tuli loppuvaiheessa muutakin ikävää kuin jurotus (valheita yhteisiä asioita koskien ym), yritin kyllä piristää arjen tasaisuutta ja kertoa ilman nalkutusta omista toiveistani, mutta kun toinen on vaiti kuin kivi, minkäs teet.
mies ei ole tippaakaan sporttinen. Jos hän ei tähän mennessä ole esim. kesähelteellä halunnut lähteä uimarannalle aurinkoon, vaan istunut mieluummin sisällä tv:n tai tietsikan ääressä, niin en osaa kuvitella, että lähtisi uimahalliin tai keilailemaan tms.
Välillä on tehty lyhytlomia. Ei monta, mutta muutama. Niillekin mies on ottanut kannettavan mukaan ja ollut osan ajasta koneella. Ja ei se paikan vaihdos ole tätä meidän välistä etäisyyttä muuttanut, ympäristö vaan on vaihtunut. Kuvaavaa on se, että miehellä on tapana kävellä tosi lujaa (pitkäkoipinen tyyppi), hän aina kävellessä vetää n. 5 metrin keulan ja mä tulen perässä. Jollain tapaa toi mies havainnoi mun perässätuloni, kun etäisyys ei siitä viidestä metristä kasva, mutta rinnakkain liikkuminen on poikkeus.
Olen aika kyllästynyt siihen, että olen mielestäni yrittänyt yhtä ja toista aktiviteettiä. Yrittämisellä ei vaan tunnu olevan vaikutusta... Mies on pari kertaa meidän yhdessäolon aikana pyytänyt mua mukanaan yhden kaveriporukan tapaamiseen (tapaavat aina kesällä), mä olen monta kymmentä kertaa pyytänyt leffaan/teatteriin/keikalle. Suhteen alkuvaiheessa hän sentään lähti mukaan, nyt viimeisimmän vuoden aikana on ollut enempi näitä "ei huvita" -vastauksia.
sitä mäkin epäilen, ettei miehen puolelta isompaa liekkiä ole koskaan ollutkaan. Jos olisi, niin kai olisi edes siinä suhteen alkuvaiheissa halunnut halailla ja pussailla tms.? Ja mä taas olen ollut niin rakastunut itse, etten ole älynnyt tunteitten epäsuhtaa.
Meillä oli aikaa sitten esim. keskustelu aiheesta käsi kädessä kulkeminen. Mies totesi, että hän inhoaa kädestä pitämistä, kun siinä kumminkin käsi hikoaa epämukavasti. Mä nyökkäilin, että juu ja mietin itsekseni, etten siinä nyt mitään inhottavaa näe. Jotenkin kaikki positiiviset tunneilmaisut on miehelle tosi vaikeita. Ei luonnistu edes se, että jollain pienillä jutuilla joskus osoittaisi välittämistä, toisi kukkia tai suklaata. Kuulemma siitäkin tulee teennäinen olo.
Ehkä peilasin tätä omaa avioliittoani ap:n tilanteeseen ja ujosta jurottajasta tuosta vähäpuheisesta alkuaikojen köriläästä onkin kuoriutunut juuri minulle passeli aviomies. Ongelmia ei ole puuttunut, toisen virheitä on puolin ja toisin pyritty katsomaan läpi sormien.
Kirjoittamani asiat, että elämästä on tehty mahdollimman "nautittavaa", ja pyrimme ainakin siihen välillä onnistuen, välillä epäonnistuen, että tuo rakkauden liekki pysyis ainakin hiilloksella!
Olen optimistinen puurtaja, välillä kuin työhevonen, että saamme kumpikin liitoltamme ja elämältä sitä mitä kumpikin haluamme.
Niinhän se on, että kivi kiveä hioo, ja ihminen toistansa hioo. "Jos haluat parasta, sen myös saat!" On tämä Secret ajattelun ydin Oprahin showssa. No jos en parasta, niin ainakin parempaa, ja näyttääpä tuo jurottaja-miehenikin hymyilevän ja niin todella symppis!(välillä)
ei ole mikään perinteinen mies.....veikkaan että on aseksuaali. Seksiä harrastaa kanssasi vain, koska se on välttämätön paha. (Saattaa olla muuten kiinnostunut miehistä, mutta ei uskalla tuoda sitä julki)
Välttääkseen häpeää sukulaisten ja ystävien silmissä, hänen on oltava naisen kanssa ja saatava turvallinen suhde aikaiseksi = avioliitto.
Sen jälkeen, kun menette avioon, teillä ei ole seksiä enää sitä yhtäkään kertaa viikossa.
Olen itse kokenut kaiken tämän, odotin ja yritin. Kunnes otin eron.
lue se mun eka viesti uudestaan, me ollaan aviossa. Mies halusi naimisiin ja mä siinä kohden sanoin juu. Oltiin jonkun aikaa asuttu silloin yhdessä ja nämä samat asiat oli silloinkin pinnalla. Minusta tuntui, ettei mies musta erityisemmin välitä, mutta sitten kun kosi, niin pidin sitä rakkaudenosoituksena. Ja otin vastaan...
Ja seksi on minusta hyvää silloin kerran viikossa. Tosin olen ekassa suhteessani ja on ollut kaikenlaisia mutkia seksipuolella matkassa... Mulla on esim. ollut yhdyntäkipuja, joita kävin selvittelemässä gynellä (kivut oli vestibuliittia, johon ei oikein ole parannuskeinoa. Kivut häipyy itsestään, jos häipyy...) Osin noista mun kivuista johtuu, että meillä ei yhdyntöjä kovin usein ole, enempi muuta seksiä.
puuttuu täysin kyky kompromisseihin..?
Ei kuulosta lainkaan parisuhteeseen sopivalta ihmiseltä. Pääosassa on hänen mielipiteensä eikä hän halua edes sinua ilahduttaakseen tehdä noita juttuja, vaan irtisanoutuu niistä lyttäämällä kaiken!
En minäkään kaikessa ole samoilla linjoilla kuin mieheni, mutta hänelle tärkeissä asioissa haluan joustaa ja tulla vastaan, ja samoin haluaa hän. Ei miestäni esim kiinnostanut pätkän vertaa aiemmin elokuvissa tai teatterissa käyminen, mutta niinpä hän vaan nykyään välillä kysäisee leikillisesti, että mihinkäs häntä olen seuraavaksi viemässä - ja tiedän, että vaikkei se mikään huippujuttu hänelle ole, niin minun vuokseni lähtee.
Tiettyyn rajaan saakka toista voi tietysti kannustaa esim ilmaisemaan tunteitaan, mutta jos toiselta tosiaan puuttuu tyystin halu toisen huomioonottamiseen, heikoilla ollaan.
Joo..tuosta se johtuu se seksittömyys..mies aattelee sen tekevän joka tapauksessa kipeää,eikä sitten välitä sen vertaa..
Tuosta koneella istumisesta sen verran,että miehelläsi on muodostunut virtuaalinen,toinen maailma,riippuvuus siihen koneen kanssa..vähän niinkuin juopolla pullo,se menee kaiken edelle,muu ei merkkaa sen "tärkeämmän" rinnalla mitään..
Teiltä puuttuu kokonaan sellainen alkukiihko,mikä panee parit menemään yksiin..
Meillä ensimmäiset 5 vuotta naitiin kuin pienet oravat paikasta tai ajasta riippumatta..
Intohimo syttyi heti,kun toista katsoi ja kosketti edes vahingossa..ja eikun naimaan..
Nyt 26 vuoden jälkeen olen uskaltautunut nukkumaan eri huoneeseen miehen kuorsauksen ja epäsäännöllisen työn vuoksi..ja mies mököttää..
Miehelläsi on paha riippuvuus..lähtisikö hän kanssasi johonkin terapiaan purkamaan sitä?
Tuosta nyt ei mitään muuten tule kuitenkaan..lihoo vaan siinä koneen ääressä vuosien myötä! Tuleva plösö! Meillä 50 v.ukko kulkee salilla monta kertaa viikossa,aina kulkenut..
Olen samaa mieltä,kuin tuo Liisa Päivi,mies halusi kanssasi naimisiin vain,että "on sitten sekin asia pois päiväjärjestyksestä!" Ei rakkaudesta..
Miksi muuten edes otit tuollaisen ukon? Että olisi vaan joku???
Ainoa,hyvä asia tuossa teidän jutussa on,ettei varmaan tule menemään vieraisiin,kun on tuo suhde jo koneen kanssa..meillä isännän kiihkon takia on sekin paska juttu tapahtunut..
Että ei oo helppoo kellään suhteissaan..aina on jotain paskaa kaikilla!
Susta itestä on kiinni,miten jaksat ongelmas kanssa?
Tsemppiä mietinnöilles kuitenkin! Älä anna ittes kuitenkaan rupsahtaa!! Ota vaikka koira lenkkikaveriksi,jos et sitä tulevaa läskiä liikkumaan saa ja päätät jatkaa sen kans kuitennii!! ;)
ilmaisin itseäni epäselvästi. Nämä yhdyntäkivut eivät ole olleet yhtä pahoja koko aikaa. Menin niiden takia vasta vuosi sitten lääkärille, ensin luulin pitkään, että ne häipyisivät itsestään. Olin käynyt gynelläkin monta kertaa siinä välissä, joten tiesin, ettei mitään vakavaa vikaa ollut. Puhuin kivuista miehelle samoihin aikoihin kun menin niiden takia lääkäriin. Mutta tää seksin aikataulutus on ollut koko sen ajan olemassa, kun me on tunnettu, siis siitä alkain kun päädyttiin ekaa kertaa seksiin asti.
Mä luulen, että yksinkertaisesti stressaan sitä, että on "pakko" haluta just sunnuntaina kello kuusi (se on se meidän tavallisin seksiaika).
Älä jää tuohon ajatukseen, että näytät väärältä. Kyse ei ole siitä. Kyse on siitä että mies lukee kehosi kommunikaatiota väärin ja toisaalta sinä annat vääriä signaaleja. Kun menee ulkomaille, on opeteltava sanomaan "kiitos" ja "anteeksi" uudella kielellä. Nyt teillä molemmilla olisi opeteltavaa toistenne kielessä.
Helpoin tapa kommunikoida miehen kanssa on aina sanoa suoraan ja mieluiten kehua silloin kun tapahtuu oikein.
Eli siis... ota kissanpennun ilme naamalle ja huuda "miau, haluan haleja mieheltäni". eiköhän se jossain välissä opi... ellei sitten ole perus lapsellinen itsekäs tapaus kyseessä.
Miehelle voi ihan suoraan sanoa, että pe*** kun ahdistaa tää kotona tietokoneella syönnin romantiikattomuus. Sinä mieheni et ehkä romantiikkaa tarvitse, mutta minä sinun naisesi tukehdun ja se on sinun tehtäväsi hoitaa romantiikkaa minulle kuten minä hoidan sinulle seksin ja ruuan kaupasta.
Mietit ihan liikaa itseksesi ja sanot liian vähän suoraan miehellesi. Pane joskus vastaan ja kerro sille, että avioliitto on sitä, että toisen mieliksi tehdään JUURI NIITÄ asioita, joita itse pitää inhottavana ja turhana..
Minä ainakin olen käsittänyt asian juuri näin ja hyvin menee.
ja se taitaa olla mun pahin vikani. Olen arka vaatimaan mitään, sitten kun saan suun auki, niin sieltä lipeää "anteeksi" ja "voisitko kenties".
Tää tuntuu muuallakin. Olen kertaalleen palanut loppuun töissä, kun en ajoissa osannut laittaa rajoja ja sanoa, että vastuita on liikaa ja ne on liian sumeita.
Ei vissiin pitäis tällä päällä olla parisuhteessa lainkaan. Tai jotenkin en osaa ajatella suhdetta niin, että mun pitäisi puolustaa oikeuksiani vähän niin kuin oltaisiin vihamiehiä.
Ei kukaan voi tietää toisen mielitekoja jossei niitä selkeästi kommunikoi. Ei siinä ole kysymyksessä vihamiehisyys vaan yhteisymmärrys, joka syntyy siitä, että puhutaan asiat suoraan.
Kukaan ihminen ei voi lukea mietteitä tai nähdä kasvoista, mitä toinen ajattelee.
silti koko ajan päätellään ihmisten ilmeistä asioita.
Mä olen kyllä kuvitellut, että olisin osassa näitä asioita sanonut omat toiveeni. Mies vaan ei ole pitänyt niitä tärkeinä. Oikeasti kerran oli semmoinen keskustelu, jossa mä sanoin, että kaipaan läheisyyttä, vaikka vaan taputusta joskus. Ja mies vastas siihen, että sun pitäis varmaan hommata lesborakastaja itselles sitä varten. Mun kommunikointikeinot tyssäs sillä kertaa siihen.
Kauheaa...mies on tunnevammainen,..tai jotenkin sellainen tausta, että on alkanut kokea liian ripustautuvana läheisyyden. Ei kannata jatkaa ei muutu.
nuoret ihmiset, liiton alussa ja tarina on kuin viime vuosisadan alkupuolen ihmiskohtaloista suoraan.
Mikään ei muutu, ainakaan paremmaksi. Parisuhteessa kuitenkin kun alkuajat on niitä milloin noustaan korkeimmille vuorille, hullaannutaan ja ollaan pää pilvissä. Sieltä sitten pikkuhiljaa aletaan tulla alas, ainakin jalat alkaa tapaamaan maata. Rakastuneena voi mennä naimisiinkin, ja oppia rakastamaan. Jos varsinaista hullaantumis-rakastumisvaihetta ei ole edes kunnolla ollut, ei ole tavallaan mitään mistä tulla alas, eikä toisaalta mitään, mitä hymyillen miettiä.
Omassa parisuhteessa, seitsemättä vuotta, naurettiin vasta miten ollaan jo vähän opittu hillitsemään. Ennen viskeltiin vaatteet ympäriinsä minnesattui, ja niitä sitten etsiskeltiin rakastelun päättyttyä. Nyt osataan jo heittää kamppeet yhteen kasaan. Voi olla, että joskus vielä viikataankin ne siistiin pinoon ennen kuin ryhdytään toisiimme. Meillä on aina ollut suuri ilo päästä toisiimme, ja on sitä edelleenkin. Emme asu yhdessä, ja siksi tapaamisemme onkin aina yhtä iso juhla, mitä sitten tehdäänkin.
Tarinastasi paistaa ajatus, että olettekohan tehneet naimisiin mennessänne, yhteenmuutaessanne liian suuria kompromisseja.. Onko käynyt niin, että kumpikaan ei ole oikeastaan kokenut sen suurempia tunteita, ja nyt sitten ei ole enää mitään kantavaa voimaa millä jatkaa eteenpäin, mistä löytää riemua.
Ainakaan ei kuulosta siltä, että parisuhteenne olisi sellainen, että itse samanlaisen haluaisin.
Vuosien myötä olen tullut niin tinkimättömäksi, etten suostuisi tuhlaamaan elämääni huonoon parisuhteeseen.
Voisin olettaa, että jos elämäni olisi kuvailemasikaltaista, päätyisin hankkiutumaan siitä eroon. Sellaista pakkoa ei olekaan, että pitäisi elää kylmässä liitossa.
että olen tehnyt kaikki kompromissit ja mies ei yhtään... Siis olisin halunnut sen yhteisen makuuhuoneen (en vaan ihan heti tajunnut haluamistani, kuvittelin että erilliset makkarit on ihan ookoo, ja jos se on miehelle tärkeää, niin...) ja haluaisin noita muissa viesteissä luettelemiani asioita. Ennen yhdessä asumista minä olin isosti rakastunut, kuljin puoli metriä maan pinnan yläpuolella, odotin yhteisiä tapaamisia ja kaihosin sitten eron jälkeen toista. Vaikea sanoa, oliko miehellä mitään tommoista.
Epäilen miehen rakkautta, kun se ei oikein näy. On siitä puhuttukin, mutta homma menee ihmeelliseksi ruotimiseksi tyyliin "mitä se rakastaminen oikein on?" Isot tunneilmaisut ahdistaa miestä jollain lailla eikä ne mullekaan ole helppoja (mutta se vaikeus voi johtua enempi siitä, että mähän huomaan toisen ahdistumisen ja se tuntuu pahalta).
"Epäilen miehen rakkautta, kun se ei oikein näy. On siitä puhuttukin, mutta homma menee ihmeelliseksi ruotimiseksi tyyliin "mitä se rakastaminen oikein on?" Isot tunneilmaisut ahdistaa miestä jollain lailla eikä ne mullekaan ole helppoja (mutta se vaikeus voi johtua enempi siitä, että mähän huomaan toisen ahdistumisen ja se tuntuu pahalta). "
Rakkaus on tunne mutta parisuhde on paljon enemmän. Toista voi rakastaa vaikka ei koskaan edes tapaisi, parisuhteessa voi olla vain elämällä yhdessä. Toimiva parisuhde vaatii paljon muutakin kuin vain rakkautta. Se vaatii halua elää niin että myös toisella on hyvä olla, kykyä huomata toinen ja hänen tunteesa ja näyttää myös omansa. Mieheltäsi tuntuu puuttuvan ne kaikki, valitettavasti. Hän voi hyvinkin sisimmässään sinua rakastaa mutta parisuhteeseen hän ei oikein kykene. Hän voi ajatella että se sisäinen tunne riittää. Mutta se ei riitä. Se sinun pitäisi saada hänet ymmärtämään, tavalla tai toisella. Parisuhteessa molempien tunteet ovat yhtä tärkeitä. Hän ei voi loputtomiin vain sivuuttaa sinun toiveitasi tekemättä peruuttamatonta hallaa suhteelle.
Voisit ehkä ehdottaa että olisitte joskus vähän pidempään erossa, vaikkapa loma-aikana. Muuttuuko mikään ja onko hänellä sinua edes ikävä? Kaipaako hän sinusta mitään vai meneekö elämä ihan samalla tavalla kuin ennenkin. Tarvitseeko hän siis oikeasti juuri sinua vai riittääkö vain tunne että jossain on joku jota rakastaa?
annoit ajattelemisen aihetta tällä "Rakkaus on tunne mutta parisuhde on paljon enemmän".
rakastuneisuus on tunne, suru on tunne, pelko on tunne. Rakkaus on tekoja ja tahtomista.
Ehdottaisin jo eroa. Miehesi ei ollenkaan kuuntele sinun tuntojasi, halujasi, mitään.
Kompromissit teet aina sinä, ja kun toinen ei niihin suostu, seuraat miestäsi.
Sinun on pakko harrastaa seksiä sunnuntaisin, muuten jäät ilman.
Miten siis mies on ottanut huomioon sinun kivut ?
> Mulla on esim. ollut yhdyntäkipuja, joita kävin selvittelemässä gynellä (kivut oli vestibuliittia, johon ei oikein ole parannuskeinoa. Kivut häipyy itsestään, jos häipyy...) Osin noista mun kivuista johtuu, että meillä ei yhdyntöjä kovin usein ole, enempi muuta seksiä.
Sinuna en luottaisi yhden lääkärin mielipiteeseen. Hae useampia.
Kun miehesi on noin ei-halaavaa ja ei-pussaavaa tyyppiä, niin oletko koskaan valmis seksiin silloin kun aloitatte? Jos kipu johtuukin liiasta kuivuudesta?
Jos tämä on ensimmäinen suhteesi, niin onko muita seksikokemuksia?
Toivottavasti sinulla on verrata johonkin, että onko nykyinen sinulle juuri sitä parasta, ja olet päässyt valitsemaan itsellesi seksuaalisesti sopivan kumppanin.
Jos et, siksikin olisi hyvä erota ja katsastaa, mitä maailmalla on tarjottavanaan.
Vaikka seksiä olisi seuraavassakin suhteessa vähän, mies voi muuten olla tunteikkaampi ja sinulle mukavampi.
Joo,mutta näköjään ei sulla niin menekkiä oo miesrintamalla,jos vasta vähän alle 30v aloittanu oot seksielämän..? Ja miehes eka?
Eli varaudu siihen,ettet ehkä kuitenkaan saa enää toista miestä..Joten mieti tarkkaan,mitä teet..
Eihän tuokaan hyvältä kuulosta,mutta jos yrittäisit listata niitä hyviä puolia?
Ei ryyppää?..Ei hakkaa sua?..Ei oo muutenkaan väkivaltainen..? Kunnollinen..?Osallistuu laskujen maksuun..?
On näitä professori-ukkoja ollut iänkaiken..niitten eukot on vaan osannu täyttää sitä elämää omilla harrastuksillaan ja ystävillään..
Se rakkaus nyt tulee ja menee..ei jää suhteeseen pitkäksi aikaa kuitenkaan..arki on kaikilla edessä!
Ne ukot muutenkaan vuosien päästä enää akkojen mukaan elele..alussa vaan sen vitun ihanuuden takia esittävät..semmosia sohvaperunoita ne on loppupeleissä melkein jokainen..muutama poikkeus joukossa ja nekin viihtyy sit paremmin siellä baarin jakkaralla pimujen kans flirttaillen..
Hommaa hieromasauva itelles ja kyhnää ukon kyljessä sohvalla..saat sitä lämpöö siinä..ja tuo oli yksi hyvä neuvo tuo koiran laitto,jos vaan tykkäät eläimistä! Itellä jo 12 vuotta ollut noutaja ja täytyy sanoa,että enempi porisen ja ulkoilen sen kanssa kuin mieheni..
Ei tartte sun kärsii siitäkään toisen kuorsauksesta,joka ennen pitkää tulee melkein kaikkien riesaksi..jotka JOUTUU tilanpuutteen takia samassa sängyssä nukkuun..Minäkin kärsin..
Mietippä asioita tältäkin kantilta..ei kannata heittää kirvestä kaivoon..ja voit huoleti olla siitäkin,kaikkein pahimmasta asiasta liitossa..nimittäin vieraissa käymisestä..ei tunnu ukkos sen sorttiselta ukolta.. :)
Ei se parisuhde oo koskaan helppoo ja seksi on vaan yksi pieni osa siitä..
olen vähän vaille kolmekyppisenä aloittanut seksielämän. Nuorempana olin hirveän ujo ja häpesin omaa kroppaani. Olin myös reilusti ylipainoinen ja syömishäiriöinen.
Olen ollut aikas tottunut yksin elämiseen ja nyt tuntuu siltä, ettei tämä suhde ainakaan kovin monta hyvää juttua tuo elämään enää. Tuntuu että rupean uudestaan inhoamaan kroppaani, kun toiselle en kelpaa kuin seksissä.
Vieraissa käyminen, heh. Silloin kun ei vielä asuttu yhdessä, niin meidän suhde meni joiksikin kuukausiksi poikki, kun mies löysi uuden naisen. Ero oli semmoinen, että mies suunnilleen vaan tokaisi "oon ihastunut toiseen" ja mä jäin h-moilasena tuijottamaan perään. Se suhde kumminkin meni nurin parissa viikossa. En kyennyt pääsemään irti silloin, olin ihan tolaltani erosta. Itkin päivät ja yöt, vaikka noin yleisesti ottain olen "järkevä" enkä mikään ripustautuja. Nyt huomaan miettiväni, että olisi silloin pitänyt erota kunnolla. Mutta mä kuvittelin, että tässä olisi vielä jatkon mahdollisuuksia, kun ei esim. oltu asuttu yhdessä lainkaan.
Mä olen miehen puheista käsittänyt, että siihen naiseen mies oli hirveän rakastunut. Yritti heti muuttaa tämän luo ja olla erottamaton, halusi tämän lähelle... Ja nyt vaikka mies on mun kanssani, niin taidan olla se jonka kanssa ollaan vaan, jotta ei oltaisi yksin. Ei kiva... Mutta miksi mies halusi kanssani naimisiin? En tajua...
Kaikki myötätunto on puolellasi!
En yhtään ihmettele että ahdistut. Kertomasi perusteella olisit voinut ahdistua jo paljon aikaisemmin. Ihmeen kärsivällinen ja joustava olet ollut, moni nainen olisi repinyt pelihousunsa aikaa sitten. Miehesi saisi olla kiitollinen, että olet jaksanut moista jääpuikkoa sietää.
Minulle nousee kolme syytä miehesi käytökseen. Hänellä voi olla pahoja tunnelukkoja, jolloin karttaa kaikkea, mikä nostaa tunteita pintaan.
Tai sitten mies on puhtaasti itsekäs ja kyvytön asettumaan toisen ihmisen asemaan eli empatiakyvytön. Kolmas vaihtoehto on tunne-elämän köyhyys eli aleksitymia.
Miehesi näyttää elävän ihan vaarin elämää, eli elää kuin 65 -ikäinen, jolle eturauhanen tuottaa sellaisia ongelmia, että kerta viikossa riittää. Muutenkin miehen asenne sinuun on kuin vaarin suhde muoriin, kun on elämä eletty ja samaa naamaa katsottu 40 vuotta.
Miehestäsi voi ilman huonoa omaatuntoa sanoa, että hän on ihan pihalla naisten suhteen. Ja vaikuttaa siltä, että haluton miehesi ei ole edes motivoitunut suhteen parantamiseen. Paha puutos hänen ihmissuhdekyvyissään tuntuu olevan.
Kallistuisin sille puolelle, että hän on yksinkertaisesti itsekäs aleksitymiasta "kärsivä", täyttää vain lähinnä omia tarpeitaan omilla ehdoillaan. Kärsimys lainausmerkeissä siksi, että hän tuskin kärsii. Sinä hoidat kärsimyksen hänen puolestaan.
Mitä voisit tehdä? Toista on vaikea muuttaa, jos ei asianomaisella ole motivaatiota ja viihtyy noin hyvin itsekseen. Miestä ei kiinnosta vuorovaikutus, hän yrittää mahdollisimman vähällä vaivalla selvitä sinusta, että saa välttämättömät seksitarpeensa huoltopalvelunsa pelaamaan.
Peset kaiketi hänen vaatteensa ja hoidat ruokapuolen ja lisäksi maksat ison osan niistä? Ehkä suurimman?
Sinulla ei ole muuta kuin kriisin kautta kokeilla, että onko miehellä isompaa tunnetta sinuun ja halua jatkaa. Kriisikokeilu on tietysti se, että etsit asunnon ja muutat pois. Siinäpä miehellä ehkä miettimistä, että hänelle ei kaikki langennutkaan kuin manulle illallinen. JOS mies kokee rakastavansa sinua, niin eiköhän tuossa kriisissä ala isot tunteet löytyä, jos alkavat.
Silloin selviää sinullekin, mikä on rakkautenne laatu.
Lapsia ei missään nimessä tällaisen jääpuikon kanssa pidä alkaa väsäämään. Kaikki kasvatus jäisi kontollesi ja olisit vaikeuksien keskellä yksin. Miehestä voisi löytyä lasten häiritsemänä uusi piirre: kiukuttelija ja murjottaja.
Yleensä tällaiset miehet vetäytyvät lahjakkaasti avioliiton normaaleista keskustelu ym. sosiaalisista ja kasvatuksellisista kuvioista pois. Siinä he ovat taitavia.
Serkullani on juuri tällainen mies, ja raskainta hänelle on ollut se, ettei ole yhteisyyttä silloin kuin eniten tarvittaisiin: raskausaikana, lasten ollessa pieniä. Hänen miehensä sanomat lauseet viikon aikana olivat viisi lausetta, eli kaikkein välttämättömin.
Serkkuni ei kestänyt, vaan joutui vähäksi aikaa psykiatriselle, kunnes siellä hoksattiin, missä sylttytehdas oli. Miehen tunne-elämän viileys, vältteleminen, vähäeleisyys, hellyyden puute, koskettamisen välttely, epäkohteliaisuus, puhumattomuus... kaikki ne johtivat siihen, että pienten lasten äiti ei kestänyt enää.
Tämä äiti selvisi, kun otti eron.
Nyt voi hyvin uuden miehen kanssa. Mies on tavallinen, puhuu ja joskus pussaa, ottaa huomioon ja halailee silloin tällöin. He jakavat arjen yhdessä ja nukkuvat samassa sängyssä.
Mieti nyt AP. kuitenkin kannattako vaihtaa ukkoos..Tuo nim."yksin vai kaksin.." puhuu asiaa..
Oot jo parhaimmat naimavuodet ohittanut..ja tuntuu,ettet ole sen tyyppinen,joka baareissa ukkoja kyttäilis..
kertoo siitä tuokin,että miehesi on työkaverisi samassa työpaikassasi,jos nyt muistan oikein..?en jaksa enää tarkistaa asiaa..Onko sinulla ystäviä? kaipaisit jonkun tukea arkeesi..olet mielestäni vähän omissa oloissa viihtyvä..
Minä puhun nyt kokemuksesta..Olen 16 vuotiaana aloittanut seksikokemukseni ja ollut 2 kertaa naimisissa,ja asunutkin 3 kanssa avoliitossa..joten ukot on tullut kahlattua laidasta toiseen..
On koettu hakkaamiset,miehen alkoholismi.pettämiset puolin ja toisin ja pysyvä ruumiillinen vamma mustasukkaisen miehen toimesta..Sitä hiljaista hissukkaa nuoruudestani vain jäin kaipaamaan sitten kuitenkin..
Jos miehelläsi ei noita kusipääukkojen paheita ole..niin mieti!
Yritä puhua miehellesi edelleen..ehkä löydät kuitenkin sen pienen langanpään jostakin ja alat siitä punoo kerää..miehiä on niin paskojakin,että harvassa on kunnolliset..
Minullakin muuten on nykyään lemmikeitä,niistä saan sitä hellyyttä mielin määrin! ;D
Miehiin en enää kajoa..paitsi jos miehesi kaltainen tulee vastaan..osaisin arvostaa häntä! Ei tarvitsisi lähteä kanssani edes lenkille..kävelyni on niin vaikeaa nykyään. Tuskin huolisi edes minua..;)
Hänellä on joku oma motiivinsa jatkaa suhdettanne (kenties joku jo edellä mainituista tai sitten joku muu syy). Jokin motiivi häntä kuitenkin pitää yhdessä juuri sinun kanssasi, sillä kiinnostunut hän ei ainakaan sinusta ole kuten miehen vaimostaan kuuluisi olla!
Teetkö hänelle liian hyvää sapuskaa, peset hänen pyykkinsä, kerrot missä hänen sukkansa ovat..., koska hän ei ole halukas luopumaan sinusta? Jos näin on, niin lakkaa olemasta äidinkorvike aikuiselle miehelle ja keskity parisuhteenne muodostamiseen, romantiikkaan, yhdessäoloon jne. Jollei miestä ala kiinnostamaan senkään jälkeen, kun lakkaat paappomasta häntä, niin mikä ihme sinua vielä pidättelee hakemasta uutta? Maailmassa on paljon parempiakin miehiä!
Tunge nyt ensi alkuun sen miehesi huoneeseen väkisin ja sano, että nyt kuule laitetaan hippulat vinkumaan ihan näin ronskisti keskellä viikkoa, almanakkojen painatus on lopetettu, ja vastedes olen tässä sängyssä joka ikinen yö ja sinä hoidat ukko hommasi niinkuin miehen kuuluukin!
Osa miehistä luulee, että halauksia kuuluu antaa silloin, kun joku kaipaa lohdutusta, joten selitys voi olla näin yksinkertainen. Kenties miehesi siksi on sitä mieltä, ettet "näytä" halausta tarvitsevalta. Kysy häneltä, että miltä sitä sitten pitäisi "näyttää", että näyttäisit halauksia kaipaavalta. Sanoja enemmän peliin - vai oletteko kuulovammaisia?
Voisi olla noin..et ole ehkä kotona tottunut halauksiin,mistäs ukkos sen tietäisi milloin kaipaat niitä?
Itse olen niin spontaani ihminen,että menen vaan ja rutistan! Mies tietää vaikean isäsuhteeni,joten hän puristaa silloin lujaa ja kovasti!
Suhteessa tärkeää on se puhuminen..jos miehesi ei puhu..puhu sinä!
Kyllä hän kuuntelee,kun et ala sillä "tietyllä" äänensävyllä moittien puhuun..
Mieheni tietää myös silloin minun haluavan seksiä,kun pukeudun seksikkäästi ja pyörin siinä ympärillä himokkaasti hiplaillen..esileikit voit aloittaa jo aamulla..pieniä vihjailevia kosketuksia ja hymyilyä..mies pitää saada syttymään.. Ole seksikäs! Joka naisesta on siihen kiloineen,jos vain uskaltaa olla nainen isolla N:llä! Osta kaupasta liukuvoidetta ja laitat sitä värkkiis vessassa ennen yhdyntää..ei käy kippeetä..
Ootko aatellu viestejä hälle joko tietokoneen avulla tai kännykällä..itse lähettelen vietteleviä vihjauksia kännykkään,kun tiedän hänen olevan kokouksessa tai jossain..
Et vain ,nainen,ole oppinut viettelemisen taitoo! Opettele itse ottamaan se,mitä haluut! :)
Minulta saat neuvoja,kysy pois,jos kiinnostaa!
Muuten..en usko miehesi kieltäytyvän,jos ehdotat suihin ottoa,kun hän tulee suihkun raikkaana kylppäristä..vai mitä,miehet??
olet Risalintu yllä saanut! Nouki niistä parhaimmat vaihtoehdot! Nii- in, toisen elämää pystyt tuskin muuttamaan, mutta OMASI voit! Hanki ystäviä joiden kanssa voit käydä virkistäytymässä! Niinkuin vanha ohje kuuluu: tee kolmesti päivässä niitä asioita joista pidät, ja jotka tuovat hyvää tuulta! Oli se sitten lempiruokaa, musiikkia, jumppaa jne. Laita oma elämäsi niin, ettet ole miehestäsi riippuvainen!
Lohdutus: "Länsimaissa ihmiset hyppäävät kuumaan kattilaan, (= avioliitto) ja pikkuhiljaa vesi jäähtyy.Intiassa ihmiset laitetaan kylmään veteen, ja hiljalleen vesi alkaa lämpeneen. Tsemppiä joka vaihtoehtoosi minkä valitset!
Niin, toi mun ukkoni ei ITSE kaipaa halauksia ja on sitä mieltä, etten minäkään kaipaa. Mulla on jäänyt epäselväksi, miksi hän näin tulkitsee mua.
Meidän suhde alkoi puhumalla. Puhuttiin alkuvaiheessa suunnilleen kaikki mahdollinen menneisyyksistämme, kummallakin kun on ollut vaikeuksia, joista on sitten jollain lailla noustu. Mutta sitten kun se menneen puhuminen oli tehny, niin... nykyhetkessä tunteista puhuminen ei vaan onnistu. Se kiertyy joksikin analysoinniksi tyyliin "miksi sinä nyt noin, johtuuko se sun huonosta äitisuhteestasi".
Kyllä mä ihan märkä olen seksissä, silti on kokeiltu liukuvoidettakin.Sain gyneltä reseptillä puuduttavaa geeliä - se auttaa periaatteessa, mutta kirvelee sitten jälkikäteen. Noi kivut eivät ole kuivuudesta joutuvia, mulla on emättimen suulla muutama yliherkkä hermopääte, jotka ärtyvät kosketuksesta (ei tartte olla mikään kova kosketus edes). Tää kuuluu juuri siihen vestibuliittiin. En tajuu, miten suihinotto tähän liittyy - suuseksi on molemmista kivaa ja minusta on kiihottavaa antaa suuseksiä.
Mä en ole kovin itsevarma fyysisesti. Noihin omiin vanhoihin ongelmiin kuuluu esim. syömishäiriö ja se, että paino on heitellyt /- 30 kiloa. Nuorena olin lihava ja se torpedoi aika tehokkaasti kaikki orastavat suhteet miehiin. Tässä suhteessa oli omassa alkuhuumassa se hyvä puoli, että ihan ilman ponnisteluja laihduin ja ahmimiset jäi vähemmälle. Nyt olen ihan normaalipainossa, mutta tämä halausten ja hellyyden puute saa mut tuntemaan fyysisesti itseni rumaksi. Vaikka mies siis sen kerran viikossa seksiä haluaakin...
enkä muutenkaan ole mikään kodinhoitajatyyppi. En omiakaan vaatteita silitä tai kauheasti järjestä, saati miehen. Siivoan kyllä enemmän kuin mies, sillä meillä on kissoja ja jos tarpeeksi paljon karvoja kertyy sisätiloihin, niin alan niiskuttaa/silmät kutisee. En jaksa odottaa sitä, että miehelle tulis tarve imuroida - kyllä se tulee, mutta saattaisi mennä kuukausi karvojen ja lian keskellä (olen joskus odottanut, kun en ole jaksanut enkä ehtinyt)
Mä laitan ruokaa, mutta teen aikas paljon kasvisjuttuja ja mies haluaisi lihaa. Mies syö sitten itse mikrotettua makkaraa pääateriaksi monesti.
en ole koskaan halunnut. Tuntui helpottavalta, kun mies heti alussa sanoi, ettei hän halua lapsia.
Mutta ei kyllä halua tämmöistä suhdettakaan... Hirvittää vaan eron tekeminen. Mietin että olenko oikeasti tehnyt kaiken voitavani. Tunnen itseni niin tyhmäksi, kun en saa mitään muuttumaan, vaikka yritän.
Tunnelukkoja miehellä varmaan on. Hällä on ollut isompiakin mielen ongelmia aikaisemmin, ollut psykoosissakin. Nyt kokee voivansa hyvin. En minä tiedä, ehkä voikin, vaikka onkin mun mielestäni lukkiutunut kotiin neljän seinän sisälle vapaa-ajakseen.
Ne muutamat kerrat, kun olen ollut jostain syystä itkuinen, mies on kiertänyt mut kaukaa ja näyttänyt hirveän syylliseltä, vaikka olen yrittänyt sanoa, ettei itku hänen syynsä olen.
Niin, yksi juttu listaan lisää. Mies menee lukkoon, jos minä kaipaan lohdutusta, olen itkuinen tai muuten surkea, niin mies menee tupakalle.
on ollut mulle vaikeaa. En ole semmoista tavallista naistyyppiä, jota miehet ehkä keskimäärin hakee. En edes meikkaa koskaan enkä pysty kävelemään korkkareilla (on lievästi kampura toisen jalka). En mä sitä hirveästi ole tavoitellutkaan, kun en lapsia halua. Jonkun läheisen ihmisen kyllä haluaisin, mutta ei mun mies ole tällä hetkellä läheinen ihminen, se on kaukana kuin kuu taivaalla...
Tää liitto vie nyt voimia ja ahistaa ihan helevetisti, vaikkei olekaan alkoholisimia tai väkivaltaa. Olen omissa oloissa viihtyvä, joo. Kirjoittaminen on rakas harrastus ja lukeminen, musa, kulttuuri. Ystäviä on, mutta heillä on omat perheensä ja arkikiireet.
Mä luulen, että voisin paremmin yksinäni, jos pääsisin syyllisyydestä irti. Siis jos nyt lähden tästä, niin miten sitä voi tietää, että olen yrittänyt oman osuuteni?
Joo..Saisitko hänet lähtemään terapiaan kanssasi?
miehellä on ennakkoluuloja pariterapiaa tms. kohtaan. Outoa musta, kun mies on itse käynyt muutama vuos sitten yksilöterapiaa. Miehen sisko kävi ennen omaa eroaan jollakin ammattilaisella ja miehen mukaan siitä ei ollut mitään hyötyä.
Siellä terapiassa kuitenkin voisitte käsitellä asioita..Kirjoitappa ylös mieltäsi kaivelevat asiat ja sano miehelles,et puhutte ne asiat listalta nyt tai sitten terapeutille!
...on aina ajatella, riittääkö oma osuus ? Risalintu, jotainhan voisit vaikka yrittää, niin elämä tuntuisi mielekkäältä, ja ei ..." ahistais niin helevetisti... kun ei olisi niin toisen välinpitämättömässä energiakentässä. Miksi alkaisit rakkauden kerjäläiseksi, jos toisella on noin analyyttinen tunnemaailma ? En tiedä kuinka arkoja olette keskustelemaan, että asuisitte jonkin aikaa erillään? Aikaisemmat traumaattiset kokemukset, jos ne jokseenkin on käsitelty, tuskin vie tässä tapauksessa kumpaakaan täysin paniikkiin.
Ahdistuksen sietokykykin on rajallinen, joten voisit pohtia millaista elämää haluat elää, jotta ois helppo olla. Olet kyllä niiin älykkään oloinen, että varmasti selviät, kunhan et itse laita itsellesi niin korkeita esteitä ettet pääse yli. Mietiskele rauhassa, asioilla on tapana järjestyä! Lycka till !
Vaikka tekisi mieli sanoa, että kyllä varmasti olet yrittänyt oman osuutesi ja helpottaa oloasi. Nimittäin jos syyllisyys on ainoa suhteessa pitävä voima niin suosittelen eron toimellepanoa hetimmiten.
Miestäsi et voi loputtomiin miellyttää. Vaikka parhaasi tekisit. Kaikki ihmiset eivät vain sovi toisilleen. Se, ettet ole onnistunut yrittämään parastasi ei oikeuta mieheltä hylkivää käytöstä. Sisäistä tämä neuvo nyt ensimmäiseksi ainakin. Varsinkin kun olet niin paljon jo tehnyt. Määritteleekö miehesi mielipide kuinka paljon itsetuntoasi?
Sanoit viihtyväsi yksinään. Olet periaatteessa yksin jo nyt. Sinulle voisi todella tehdä hyvää hieman etsiä omaa itseäsi. Revitellä, aloittaa jokin mieluisa uusi harrastus ja kokeilla omia siipiä.
En nyt suoranaisesti haluaisi ehdottaa eroa. Kehotan sen sijaan kasvattamaan omat munat, et ehkä niin kiihkeästi odota sunnuntai kello kuuden tarjontaa enää. Muista, olet kaunis ja viisas.
... nyt kun olen lukenut kaikki kommenttisi ja kuvailusi elämästänne, niin tällaiseen päätelmään päädyin. Miehesi ei tajua elävänsä kahden aikuisen ihmisen parisuhde elämää. Hän on kuin se omassa huoneessaan viihtyvä, sängyssä Aku Ankkoja lukeva pikkupoika, joka odottaa äidin pian kutsuvan syömään. Noin niin kuin vertauskuvallisesti, mutta henkinen asenne on tämä.
Miehesi on vain siirtynyt paikasta A paikkaan B, mutta siellä aivojen tunneosiossa ei ole tapahtunut vastaavaa muutosta.
Vaikka et ole kodinhoitajatyyppiä, etkä muutoinkaan äitimäinen, niin miehesi asenne sinun tarpeisiisi nähden on kuin pikkupojan kyky huomioida äiti erilliseksi ihmiseksi omine toiveineen.
Sinustahan se riippuu kuinka jaksat ja kestät. Suuria odotuksia ei tämän miehen kohdalla kannata rakentaa. Hänen kanssaan ei nainen tule onnelliseksi, mutta ei ehken kovin onnettomaksikaan. Jos tyytyy tähän, niin sitten tyytyy ja pitää miehen.
Vaihtelunhaluinen, tunne-elämältään vahva nainen, joka vaatisi kumppanuutta, vuorovaikutusta ja yhteisyyden kokemista, sellainen nainen kiertäköön kyseisen miehen kaukaa.
Tiedät hyvin, että ratkaisun avaimet ovat sinun käsissäsi, mitä elämältä odotat. Mies elää omaa yksityiselämäänsä, joten häneltä on turha odottaa paljonkaan panostamista, mitä sinun tulevaisuuteesi tulee.
Muista, että meillä kuitenkin on vain yksi ja ainoa elämä. Remixiä ei tule.
Liina Anniina ! Oiskohan nuo mainitsemasi ratkaisut liian radikaaleja tälle parille ? Psyykenongelmat joita tuossa ylläolevissa pa. valoittaa, laittoi minut miettimään, oisko joku tukihenkilö kuitenkin näin alussa turvallisempi vaihtoehto ? On nimittäin melkoinen psyyken kuormitus, jos lähtee suhteesta noinkin ahdistuneena ja yrittää omilla voimavaroillaan selviytyä ? Kyseessähän on ap:n valoittaman kirjoituksen mukaan kummallinen avioliitto, joissa kaikki on aikataulutettu seksiä myöten.
Risalinnulle sanoisin olet saanut todella hyviä vastauksia joissa piilee myös ratkaisun avaimia ongelmaasi !
kommenteista! En ole kehdannut näistä yhteiselämämme piirteistä kenellekään puhua irl. Vaikka mulla onkin hyviä ystäviä, niin jotenkin se parisuhteen ongelmista puhuminen tuntuu liian yksityiseltä - samalla kun siinä itsensä lisäksi puhuu tietysti siitä puolisosta.
Liina Anniinan kommentti osui. Olen väliin miettinyt, että mies on kuin murkku olemukseltaan siinä vaiheessa, kun hän töitten jälkeen vetäytyy omaan huoneeseensa koneelle ja siinä koneella istuessaan samalla syö annoksen mikrotettuja makkaroita. Näkymätön "älä tuu mua määräileen" -kyltti roikkuu kaulassa.
En taida osata ratkaista tätä itsekseni omaa käytöstä muuttamalla. Pitää katsoa apua jostain edes itselle.
Kuulostaa kovasti Asberger -piirteiltä. Kannattais tsekata myös tämä neurologiapuoli.
Luin koko ketjun läpi ja aika ikävältä kuulostaa.
Tunnistin itseni osittain tuosta kuvauksesta. Pidin aikanaan omaa avopuolisoani löyhässä hirressä, vaikka meillä ei tilanne noin huono ollutkaan. Alussa oli enemmän yhdessä oloa, myöhemmin molemmat tekivät suurimmalta osin omia juttujaan, ja joskus sanottiin moi ja puhuttiin jostain. Hellyyden osoitukset karisi pois vaikka joskus pussailtiin ja harrastettiin seksiä. Useimmiten oli "mikro makkarat"
Mikä tähän sitten oli syynä?
Varmaan se oli oma tyytymättömyyteni suhteeseen joka ei edennyt mihinkään (omista syistäni).
Olin liian kokematon tunnistamaan että suhteellamme ei ollut yhteisiä päämääriä enkä uskaltanut irrottautua. Viimeisinä vuosina asuttiin samassa asunnossa mutta enemmän kavereina kuin puolisoina.
Lopulta jäin kiinni pettämisestä joka vielä sovittiin.
Tunnistan kertomuksestasi tuon vetäytymisen tunteistä ja niiden osoituksesta.
En usko että mies on mitenkään sairas niinkuin joku ehdotti. Epäilen että hänellä ei ole tunteita sinua kohtaan (hyvässä tai pahassa), hän vain odottaa että jotain tapahtuu mikä pakottaa muutoksen.
Itselläni kävi niin että ajan kanssa tajusin tarkemmin mitä halusin ja tein eron.
Olihan se aika kamala koko prosessi. Yhdessä oltiin kuitenkin melkein 10 vuotta.
Tuli tunne että teenkö oikein kun heitän hukkaan niin ison osan elämästä, omasta syystäni.
Lopputulos oli se että erottiin suht hyvissä väleissä. Menin avioon noin vuoden päästä ja hän samaten.
Nyt voidaan jo jutella asioista ihan normaalisti.
Tiedän tunteen. Seurustelin miehesi kaltaisen miehen kanssa noin vuoden. Ja miksi noinkin kauan epätyydyttävässä suhtessa? En tiedä, varmaan odotin, että jokin muuttuisi.
Ja muuttuikin. Nimittäin oma suhtautumiseni itseeni. Se, että mies ei ikinä koskenut, halannut tai tullut lähelle sai minut inhoamaan itseäni, tuntemaan itseni epäseksikkääksi, rumaksi ja tyhmäksi. Se oli hirveetä. Läheisyyden kaipuuni oli valtava.
Hän käyttäytyi kuin kaveri. Joka päiviä halusi olla yhdessä, mutta siinä kaikki. Kun luulin, että asiat muuttuisi, kun vain itse menisin lähelle, niin samalla hän oli yhä passiivisempi. Tunsin itseni ihan häiriköksi, kun aamuisin halasin häntä (hänhän pysytteli aina omalla puolellaan visusti).
Nyt kun mietin tuota, niin se oli aivan järkyttävää. En enää ikinä suostuisi moiseen. Henkistä ja fyysistä väkivaltaa ja järetöntä elämän hukkaan heittämistä.
Hänellä oli myös noita ihme pakkojuttuja. Lotto aina lauantaina ja muita arkijuttuja, jotka piti aina tehdä samalla tavalla. Menetti hermonsa, jos kaikki ei mennyt putkeen. Jos vaikka perunavesi kiehui hellalle, niin huuto alkoi. Tai kun isänsä toi pikkasen hiekkaa kengissään hänen autoon: "Saatanan äijä!" se kirosi. Oli aikamoinen siivousfriikki, teki kaikki toimet kuin robotti ja heitti kerran käytetyt rätit aina roskikseen. Pyykkinarullakin oli tarkat paikat eri vaatteille...
No, pikku kummallisuuksia on meilä kaikille, mutta ehkäpä tuossa jotakin vinkkiä siitä, että miehellä varmastikin jonkin sortin häiriö; joku elämänhallinnan juttu ja ylisiivous ehkä sai inhoamaan seksiä. Niin, pesi itsensä ..ja minutkin joka ilta harjalla, vaikka nukuin eri peiton alla. No, kyllä tuo nyt todella hullulle kuulostaa!!!
No, en jaksa muistella enempää. Onneksi tajusin lähteä. Ei vaan ollut mun juttu.
En katsonut, että mulla olis velvollisuutta huolehtia hänestä. Kaipasin normaalia suhdetta.
Mulla ei ole KOSKAAN ollut tuota miestä ikävä.
sanoiksi sen, mitä minä tunnen... Tunnen itseni tosiaan epäseksikkääksi, rumaksi ja tyhmäksi, kun mies ei kosketa.
Mä olen iltaisin halannut häntä. Siitäkin piti suusanallisesti sopia - kun oli muutettu yhteen, mulla tuli ensimmäiset isommat ahdistukset koskettamisen välttelystä ja ehdotin "iltahalia". Minä se meen miestä halaan silloin, ei mies. Oon selittänyt asiaa itselleni sillä, että mies monesti jää valvomaan vielä, kun itse meen nukkumaan, mutta taitaa olla niin, että miehellä ei ole mitään halua koskea mua.
En jaksa alkaa miettiä sitä, onko mies asperger tms. Luulen, että tämä on jokin psyykkinen juttu - hällä on nuorena ollut psyykeongelmia, joita en halua tässä ruveta selittämään, ne kun ovat olleet aikana ennen kuin me tavattiin. Ne jäljelle jääneet ongelmat on sitten tässä ketjussa, enkä taida jaksaa niitä. Pitäisi itse olla teflonista ja loputtoman optimistinen, enkä tunne olevani kumpaakaan...
Itsehän me lopulta vastaamme omasta elämästämme. Sinä kärsit ja voit pahoin. Mielestäni sinullakaan ei ole velvollisuutta huolehtia miehestäsi, eihän hänkään edes yritä tehdä sinua onnelliseksi.
Kuten kerroin omasta kokemuksestani, minuun sattui kovasti eläminen tuossa henkisessä autiomaassa. Ja vaikka se ei kestänyt kovin pitkään, niin silti se on jättänyt jälkensä.
Tuollainen hylkääminen jää elämään omaa elämäänsä ihmisen sisään ja vaikka kuvittelee selvinneensä, niin se ei käykään niin helposti. Vieläkin tunnen itseni usein huonoksi, rumaksi ja tyhjäksi, vaikka tiedän, ettei se ole totta.
Haluaisin, että alkaisit pitää puoliasi ja menisit vaikka ammattiauttajan luo, jotta voisit löytää ratkaisuja sekä tukea unelmillesi.
Ihminen on psykofyysinen kokonaisuus ja ei pidä aliarvioida tuollaisten kokemusten aiheuttamia traumoja. Me usein sopeudumme aivan mahdottomiin olosuhteisiin, jotka kuitenkin järsivät meidät rikki pala palalta, vaikka kuinka pidämme päämme pystyssä.
Mutta, kaikesta voi selvitä. Sinä voit hakea apua ja saada itsesi irtautumaan suhteesta. Voit selittää miehellesi, että et halua tuollaista elämää ja kertoa, miksi lähdet. Jokaisella on oikeus onnelliseen elämään, omanlaiseen. Hänellä se on tuollanen ja sinä tarvitset jotakin muuta. Hellyyttä, läheisyyttä ja rakkautta.
Jokaisella on oikeus, sinullakin.
Omat huoneet on vähän riskipeliä noin varhain suhteessa. Mieti tarkkaan tai kysele miksi tällainen järjestely.