Olemme yli 50 -kymppinen aviopari. Asumme maalla, mieheni on varhaiseläkkeellä ja minä töissä. Mieheni matkustelee ja kulkee maailmalla paljon, minä käyn töissä : meillä on kaksi lukioikäistä lasta. Ei niin pinetä asiaa ole , ettei mieheni kieltäydy auttamasta tai osallistumasta siihen.Hän kerää kaikkea tavaraa meidän pihallemme, naapurista sokkelintekolaudat ( yli kaksi vuotta ovat sateessa ja lumessa maanneet pihallamme), naulaisia lautoja muka lämmitystä varten , jne. Selvää on, että hän ei jurikaan osallistu puu y. talkoisiin vaan minä ja lapset olemme ne tehneet jo vuosien ajan. Nyt olen kerta kaikkiaan kyllästynyt siihen, että piha on kuin romuläjä. Mieheni oli viime viikon matkoilla ja palasi eilen kotiin. Poltimme viikolla naulaisen lautakasan, sokkelilaudat ja siivosimme muutenkin pihaa. Siitäkös tänä aamuna riemu syntyi, mieheni suuttui ja väitti, että tein väärin . hän olisi muka siivonnut paikat ja että se muka oli hänen tarkoituksensa. Koko muu perhe tietää kokemuksesta, että se puhe ei pidä paikkaansa. Hän väittää, että meidän pitäisi yhdessä keskustella näistä asioista. Olen yrittänyt tarjota apuani pihan siivoamisessa, mutta turhaan. Jotenkin on sellainen tunne, että kun pyydän jotakin, hän luulee, että voi käyttää valtaansa minuun ja kieltäytyy. Minähän en jaksa sellaista peliä vaan toimin. Olen kyllä ajatellut , että olen itsepäinen ja sitä tietysti olenkin, mutta ei sitä jaksa vuosia odottaa ja rukoilla, että jotakin tapahtuisi. Miten teillä muilla ? Meillä on nyt mykkäkoulu , ihmettelen, että mieheni ei ymmärrä asiaa. Tein tietysti väärin, että poltimme ne naulaiset laudat, mutta emme jaksa emmekä enää halua niitä poikani kanssa hakata enkä kestä, että piha on kuin törkyläjä.
pitäisikö keskustella
että tämmöistä
6655
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
että panet ukkoon vauhtia. Minäkin olen joskus sietänyt tuollaista pomottamista. Sitten kun mittani tuli täyteen ja aloin tehdä asiat kuten halausin, mies meni ihan tolaltaan. Ilmeisesti olisin saanut hänet "ruotuun" mutta alkoi inhottaa koko kääkkä. Erohan siitä tuli.
Ja olen ajatellut se johtuu siitä että talo on minun nimissäni. Mies haluaa jättää merkkinsä joka paikkaan ja valloittaa niin pihan kuin ulkovajan ja vintinkin. Sisällä hän jättää kaikki vaatteensa sängyn viereen ja odottaa että minä siivoan ne siitä. Pihassa on rautaromua ja kaksi vanhaa autoa ja kaikki roskat mitä tulee kun laittaa venettä tahi jotain muuta. Olen sanonut nyt neljä vuotta asiasta, sen aikaa olemme olleet aviossakin. Mutta ei mitään tehoa. Ja jos sanon poistan autot pihasta, hän sanoo hän lähtee sitten kanssa. Ajattelen todella välillä, saisi kanssa lähteäkin. Mutta asiaan. Ja se on se, että jos ei miehesi koe olevansa perheenpää, niin näin hän merkkaa alueen kuin koira ikään. Kuseksimalla joka nurkkaan. Samaa ilmiötä olen todennut sukulaisissani ja muissa tutuissa joilla on sama ongelma, vahva nainen emäntänä. Miehelläsi se voi olla masennuksen ilmentymä. Hän on masentunut kun ei enää kykene olemaan perheenpää ja tienaamaan rahoja taloonsa. Sinä olet töissä ja siten miehen ajatusmaailman mukaan arvokkaammassa asemassa.Kun hän ei pysty teoillaan merkkaamaan reviiriään hän tekee sen häiriökäyttäytymällä. Miten sitten siitä päästään eroon? Oletko kehunut kiva kun on jätepuita polttopuuksi että sahaa ne samantien että saadaan ne siitä uunia lämmittämään. ( Ei ilmeisesti tehoa :-) ) Mutta yrittää voit. Minä olen yrittänyt puhua miehelleni että hän on arvokas itsenään ettei hänen arvonsa ole kotiin tuodussa rahassa eikä tittelissä ( hän on automaatioasentaja ja kokee suurta alemmuudentunnetta kun ei ole pomo. Itsekin olen ihan duunari, mutta olen ollut samassa työpaikkassa pitkään joten palkkani vähän isompi,mikä on suuren alemmuudentunteen osasyynä) Ja että kun sukulaiseni halusivat tämän talon ostossa auttaa, niin hän itse hyväksyi, että tämä on myös minun nimissä.Jos saisit miehesi tuntemaan että hänen työllään on merkitystä ja että se apu todella tarvitaan siinä kotona. Että et sinä yksin jaksa. Jos et ole liika vahvana siinä, niin hänkin saattaa ottaa tilansa kotona ja tehdä siinä tehtäviä jotka hänelle kuuluu. Tuo ulkomaille lähteminen voi myös olla tilanteen pakoilua, kun ei löydä paikkaansa kotona niin pitää lähteä tuulettumaan. Meillä paraikaa rempataan ulkovajaa ihan venekäyttöön, mutta aika pessimistinen olen sen valmistumisesta. Tosin mieheni ainakin vielä jaksaa riemuita hyvästä ideastaan. Toivon siitä tulee tosi myös:-)Itse olen juuri viisikymppinen ja tämä minun nykyinen mieheni vajaa 40. Aikaisemmin olin aviossa itseäni 18 vuotta vanhemman kanssa ja silloin huomasin että on se kenkkuaika miehilläkin, juuri siinä 50 tienoilla. Elämä on elettynä takana ja muutama vuoskymmen edessä, ja ei oikein jaksakaan mitään ja masentaa kaikki. Sitten yritetään uutta repäisyä, esimerkiksi matkustelemalla. Toivon että jaksat selvittää syyt ja pystyt tukemaan miestäsi tuolla kivikkoisella etsikkoajalla. Muutama vuosi eteenpäin ja aurinko taasen paistaa.Jospa kokeilisit sopia miehesi kanssa että ottaa vain sen verran pihaan töitä kun oikeasti jaksaa tehdä. Eli vähemmän kuin ennen. Ja että puut voi ostaa valmiina klapina jos ei jaksa niitä tehdä.Toinen vaihtoehto on kova kovaa vasten, ja senkin teho kyseenalainen ja ero aina mahdollisuutena. Mutta itse tunnet miehesi. Sinuna koittaisin ensin hyvää:-)
Voi olla, että olen liian vahva.Mitä muutakaan voi olla, kun mikään ei hoidu ellei itse tee. Kyllä pyydän ja rukoilen, että jotakin tapahtuisi ja olen ilmaissut kiitollisuuteni kun jotakin on saatu aikaiseksi. Selvää on, että kivat sanat vuosien mittaan vähenevät.Mieheni on upseeri ja siksi varhaiseläkkeellä. Olisiko sillä jotakin tekemistä sen kanssa että hän ei itse halua tehdä mitään vaan komennella meitä muita. Masennuksesta en tiedä, mutta jaksaako masentunut jatkuvasti kiertää Suomea ja maaiilmaa. Selvää lienee, että joudun tukemaan häntä myös taloudellisesti. Mikään mitä minä teen kotona, laitan sitten ruokaa, pesen pyykkiä tai pesen keittiön lamppua ei kelpaa hänelle. Ohjeita ja neuvoja saan jatkuvasti, mutta vain minä ne työt teen. Jos sanon poikkipuolisen sanan, hän suuttuu kuin pikkulapsi ja mököttää. olen välillä aivan lopussa ja väsynyt. Sanotaan sitten että vahvuuteensakin voi kuolla, mutta siltä minusta joskus tuntuuu.
Sitten ymmärtää:-) Hänhän ei osaa muuta kuin käskeä. Ehkä hänen tulisi hakea eläkevirka, niin isoisäni, nyt jo edesmennyt teki. Hän oli jämti mies ja kaiken piti olla juuri prikulleen kohdallaan. Teepä lakko:-) sano että tää ei oo armeija. Että tämä on koti ja täällä ei käsketä kuten armeijassa. Ja että sinä aikuinen nainen osaat kyllä asiat hoitaa:-)Upseerina hänellä tuskin on huonoa itsetuntoa. Pätemisen tarvetta taitaa olla, kun kuviot ovat muuttuneet. Jos olet tarpeeksi voimakas voitte rakentaa avionne uudelle tolalle.Ja voisithan vihjata hänelle että jos hän tahtoo päällepäsmärinä olla niin passaa myös ne miestentyötkin tehdä.Äläkä liikaa taloudellisesti tue hänen matkustelujaan:-) Saahan hän kuitenkin ihan riittävän eläkkeen.
Menikkö nää ne laudat akka nyt polttamaan?
Niillä piti ensitalvi lämmitellä!
Kuinka tässä nyt selvitään?
Voisko olla niin että miehesi haluaa, ei nyt tietoisesti mutta alitajuisesti, oman alueen mitä hallita?
Jos ei kotona ole mitään omaa reviiriä minkä asioista saisi päättää?