Mulle ei avaudu millään toi miehen logiikka. Kyse on siis yhteenmuuttamisesta. Ollaan jo reilu puoli vuotta periaatteessa asuttu yhdessä. Välillä mulla ei ollut omaa asuntoa, joten ns. hätävara-ratkaisuna asuin miehen luona. Sitten taas löytyi asunto, mutta en saanut millään muuttoapua miehestä, koska hän halusi, että olisin hänen asunnollaan. Joka tapauksessa minulla sitten oli oma asuntoni, mutta en sitä paljon käyttänyt. Sitten aloin puhua virallisesta yhteenmuuttamisesta ja hän otti takapakkia. Sanoi, että olen varmasti ymmärtänyt hänet väärin eikä hänellä ole ollut aikomustakaan muuttaa yhteen vielä pitkään aikaan. Ja minä katsoin huuli pyöreänä, että mitä toi nyt höpöttää. Tässähän ollaan oleskeltu koko ajan saman katon alla ja mies selvästi halusi minun olevan siinä. Mistä siis kenkä puristaa? Hän jopa hommasi isomman asunnon, että meillä riittäisi tilaa paremmin. Toki hän on sanonut minulle syitä, kuten että on jo kokeillut yhdessä asumista exän kanssa ja että se oli yhtä helvettiä. Lisäksi sanoi, että se saattaa vaikuttaa meidän saamiin tukiin, kun molemmat opiskelevat. Lisäksi hän sanoi, että haluaa pitää valtakuntansa omanaan, eikä halua ketään tasavertaista henkilöä päättämään asioista esimerkiksi kaverin majoittamisen suhteen yms. En ole todellakaan mikään nalkuttaja enkä laiskiainen, olen enemmänkin rento ja hauska seuralainen ja kumppani. Saatan olla tempperamenttinen, mutta lepyn nopeasti. Ainoastaan tämä asia on sellainen, mistä en pääse yli enkä ympäri ja tämä vaikuttaa myös minun tunteisiini, koska koen tämän minun tunteideni syrjäyttämisenä. Tuntuu, että kelpaan epäviralliseksi makuualustaksi, mutten tasavertaiseksi kumppaniksi.
Mies on 25-vuotias, hän on selvästi vakavissaan, koska kosi minua ja on puhunut naimisiin menosta, mutta yhteenmuuttaminen saa hänet jänistämään. Mikä siis avuksi? Minua tämä kassialmaelämä alkaa ahdistaa, kun koko ajan tavarat ovat väärässä paikassa tai jossain varaston nurkassa, koska minun tavaroille ei ole tarpeeksi tilaa. Sanokaahan, olenko liian vaativa ja olenko minä se miehen tunteiden syrjäyttäjä? Onko minulla jäänyt joku asia ymmärtämättä ja miksi mies todellisuudessa pakoilee tällaista asiaa?
Mies on 25-vuotias, hän on selvästi vakavissaan, koska kosi minua ja on puhunut naimisiin menosta, mutta yhteenmuuttaminen saa hänet jänistämään. Mikä siis avuksi? Minua tämä kassialmaelämä alkaa ahdistaa, kun koko ajan tavarat ovat väärässä paikassa tai jossain varaston nurkassa, koska minun tavaroille ei ole tarpeeksi tilaa. Sanokaahan, olenko liian vaativa ja olenko minä se miehen tunteiden syrjäyttäjä? Onko minulla jäänyt joku asia ymmärtämättä ja miksi mies todellisuudessa pakoilee tällaista asiaa?
Vastaukset 7
Vanhimmat
pako- / turvapaikan menettäminen hirvittää.
Mihin sitten mennään olemaan itsekseen, kun asutaan saman katon alla ja on vain yksi yhteinen asunto? Ja älä sano, etteikö kummallekin tulisi välillä sellaisia hetkiä, että toinen vituttaa niin rankasti, ettei haluta vähään aikaan nähdäkään. Normielämässä niitä tulee. Sitten pitää murjottaa siellä yhdessä ja samassa asunnossa. Sekö sitten on kivaa?
Hei, kiitti vastauksesta! Tossa on hyvä pointti ja sitä varmasti pelkää jokainen. Mutta sen takia hommataan isompi asunto, ettei toinen oo aivan nenän alla. Ja onhan niitä pakopaikkoja, kuten voi mennä salille tai kavereille. Noiden jälkeen tulee yleensä paremmalle tuulelle ja on helpompi selvittää erimielisyydet. Koettu ja nähty.
Ja yhdessäasuminen on hyvä koetinkivi suhteelle. Jos suhde on kaatuakseen, niin varmasti se kaatuu yhdessä asumisen seurauksena tai sitten se vahvistuu entisesään. Mun mielestä siinä ei oo mitään pelättävää.
tukisysteemistä en tiedä mitään.
Vastaavasti "ei opiskelijoiden" kohdalla yhteenmuuttaminen vaikuttaa tukiin, varsinkin kun toinen tekee enemmän tai vähemmän palkkatyötä.
Kosinta saattoi olla puhdas keino saada pysymään hänen luonaan.
Ajattele asiaa siten: tapahtuu tulipalo, etkä ole kirjoilla huoneistossa.
Sinä pyörryt toiseen huoneeseen mies toiseen.
Palokunta löytää miehen, sinua ei osata etsiä.
ehtii. Nauti tuosta vaiheesta elämässä. Se pitää suhteen tuoreena kun ei ihan koko arkea tarvi jakaa.
Tulipa mieleen yksi entinen alivuokralaiseni. Se asui naisystävänsä luona, joka oli kaiketi kova kiristämään ja uhkailemaan. Kun nainen ajoi tahtoaan läpi ulosheittämisen uhalla, kaveri otti kassinsa ja yöpyi alivuokralaishuoneessaan. Tätä tapahtui vuoden verran noin kerran kuukaudessa, ylensä viikonloppuna.
Eikä ollut kertaakaan, ettei nainen olisi ollut seuraavana aamuna maanittelemassa kaveria takaisin luokseen. Oma majapaikka siis piti daamin ruodussa ja minä sain vähällä vaivalla kuitattua puolet asuntolainastani.
Ehkäpä mieskin pelkää, että saadessasi tasavertaiset oikeudet asuntoon, alat pirttihirmuksi. Sitä kun ei voi tietää ennen kuin tilanne on oikeasti päällä. Puheet kun ovat usein puheita ja sohvatyynyn paikastakin voi aikaansaada mehevän riidan. Kavereista puhumattakaan.
Kiitos kaikista vastauksista. Oikeastaan tämä purkaminen helpotti ja nyt ajattelen, että täytyy vain odottaa. Painostaminen on huono keino ja voin vain uskoa ja toivoa, että miehellä tulee ajan myötä myös tarve muuttaa saman katon alle. Ehkäpä minun elämäni pyörii liikaa miehen ympärillä, kun tällaisia asioita murehdin. Mutta mielestäni asian täytyy olla joko tai. Joko asutaan yhdessä tai sitten asutaan kunnolla erikseen. Molempia ei voi saada. Asioita täytyy hieman fiksailla, mutta kyllä ne tästä sutjaantuvat.
Onkohan tämäkin nyt sellainen hieno esimerkki siitä, ettei osata, uskalleta eikä etenkään haluta kommunikoida mieltä vaivaavista asioista, vaan eletään helppoa elämää ja oletetaan. No, ennemmin tai myöhemmin ne asiat tapaavat tulla eteen. Voisi vain kuvitella, että jos niistä keskusteltaisiin melko heti kun ne havaitaan, niin voitaisiin päästä vähemmällä kuin silloin, milloin asioiden annetaan mennä tiettyyn pisteeseen ja ollaan "tämä on nyt sitten joko tai" tilanteessa.
Opiskelijoiden tuista en niin tiedä, mutta pistäpä työssä käyvä ja työtön samaan osoitteeseen, niin työtöntä kyllä rokotetaan.
Yhteenmuutosta. Mies ei halua sinua (syystä tai toisesta) kokopäiväisesti samaan osoitteeseen, ja sinä taasen haluat. Jos kävisi niin, että mies vastentahtoisesti, sinun mieliksesi huolisi sinut asumaan, niin olisitko tyytyväisempi?
"Ja yhdessäasuminen on hyvä koetinkivi suhteelle. Jos suhde on kaatuakseen, niin varmasti se kaatuu yhdessä asumisen seurauksena tai sitten se vahvistuu entisesään"
Niin varmasti on. Mutta vielä parempi on se, että miten ongelmat osataan yhdessä ratkoa, riittääkö ymmärrystä toista kohtaan ja osataanko tehdä kompromisseja. Minusta jos teidän suhde "jo periaatteessa reilun puolenvuoden yhdessä asumisen" perusteella kaatuu tuohon, niin eipä taida olla kaksista muutoinkaan? Kyllä: miksi just sinun pitäisi antaa periksi??? Miksi ei miehen? Mutta miksi SINÄ et voisi antaa periksi?