Hei vaan,
Laitan tämän vielä tännekin, vaikka avoero puolelle laitoin josko täältäkin tulisi mielipiteitä.
Meillä tuli lapseni isän kanssa ero, ja olemme muuttamassa erilleen.
Olemme päättäneet yhteishuoltajuudesta pienen poikamme osalta.
Minua pelottaa että jään yksin, kun yhteiskunta tuntuu olevan niin
yksinhuoltaja tai nainen-jolla-jo-lapsi- vastainen. Olen 25-vuotias ja
järkevä hyvän ammatin hankkiva nainen, hoikka ja ulkonäkökin kunnossa,
mutta pelkään etten saa oman ikäistäni miesseuraa sitten kun sen aika on.
Ex-mieheni oli väkivaltaisuuteen taipuvainen ja suhteemme aikana hänestä paljastui
piirteitä joita en olisi voinut tietää ennen lapsen syntymää, se kun tuo kaikenlaista ihmisistä esiin.
En ole alkoholisti enkä muutenkaan retku, ihan kunnollinen nainen, mutta asenteet yh:ta kohtaan
ovat todella surullisia. Olen ihan surkeana että kävi näin huonosti lapseni isän kanssa, mutta hänen kanssaan eläminen oli täysin mahdotonta.
Joten nuoret miehet, ja muutkin miehet, mielipiteitänne kaivataan! Tuntuuko ajatus lapsen omaavan naisen kanssa seurustelusta täysin mahdottomalta?
Laitan tämän vielä tännekin, vaikka avoero puolelle laitoin josko täältäkin tulisi mielipiteitä.
Meillä tuli lapseni isän kanssa ero, ja olemme muuttamassa erilleen.
Olemme päättäneet yhteishuoltajuudesta pienen poikamme osalta.
Minua pelottaa että jään yksin, kun yhteiskunta tuntuu olevan niin
yksinhuoltaja tai nainen-jolla-jo-lapsi- vastainen. Olen 25-vuotias ja
järkevä hyvän ammatin hankkiva nainen, hoikka ja ulkonäkökin kunnossa,
mutta pelkään etten saa oman ikäistäni miesseuraa sitten kun sen aika on.
Ex-mieheni oli väkivaltaisuuteen taipuvainen ja suhteemme aikana hänestä paljastui
piirteitä joita en olisi voinut tietää ennen lapsen syntymää, se kun tuo kaikenlaista ihmisistä esiin.
En ole alkoholisti enkä muutenkaan retku, ihan kunnollinen nainen, mutta asenteet yh:ta kohtaan
ovat todella surullisia. Olen ihan surkeana että kävi näin huonosti lapseni isän kanssa, mutta hänen kanssaan eläminen oli täysin mahdotonta.
Joten nuoret miehet, ja muutkin miehet, mielipiteitänne kaivataan! Tuntuuko ajatus lapsen omaavan naisen kanssa seurustelusta täysin mahdottomalta?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ei tunnu mahdottomalta
Olet nuori, sinulla ei ole kiirettä löytää miestä. Itse olen vanhempi, ja nyt olen muutaman vuoden ollut yksin, toipunut edellisestä suhteesta, yrittänyt tutustua itseeni ja muuttaa vanhoja ajatusmalleja jotta en enää vetäisi puoleeni huonoja miehiä. Tämä on kannattanut, nyt en enää kiinnostukaan noista tyypeistä, ja olen tavannut normaaleja, kunnon miehiä joita en ennen tiennyt olevankaan.
Sen oikean löytäminen ei ole helppoa meille lapsettomillekaan. Ja jos esimerkiksi pystyt kiinnostumaan esim. kolmikymppisistä miehistä, niin heillähän on itselläänkin joskus jo lapsia, heitä ei varmasti yh-äitikään pelota.
Olen yksinhuoltajanainen.
En ole törmännyt minkäänlaisiin ennakkoluuloihin. MUUALLA PAITSI TÄÄLLÄ SUOMI24:ssa. Eli rohkeasti vaan oikeaan elämään. Täällä on vain häiriintyneitä miehiä (ja katkeria naisia) haukkumassa yksinhuoltajia.
Voin vakuuttaa sinulle, ettei ole mitään syytä pelätä yksinjäämistä. Hiukan kärjistetysti sanoisin, että tänne nettiin pakkautuvat parinetsijät, jotka eivät ole kelvanneet vikoineen muualla. On kunnollisiakin, mutta häiriintyneiden mielipiteitä ei kannata pitää normaalien ihmisten mielipiteinä.
Älä pahoittele tilannettasi. Huomaa, että se on parempi kuin aikaisemmin :)
Lisäksi vielä... Monen "unelmakumppani" olisi varmaankin Brad Pitt tai Angelina Jolie. Todellisuus on kuitenkin jotain muuta. Kun kolahtaa, niin toisen hyväksyy vikoineenkin. Eikä lapsi ole vika, eikä avioero. Kun toivut erosta, alat taas kunnioittaa itseäsikin.
Hoida itseäsi ja lastasi, ja muista elää :)
Kiitos vaan hyvistä vastauksista.
Se on totta että netissä purnaa ne joilla sitä purnaamisen aihetta on.
Jotenkin vain olen ajatellut etten enää kelpaa, toivottavasti olen väärässä.
Sain ehkä huonon kokemuksen siitäkin, kun eräs samaa alaa opiskeleva pari vuotta nuorempi mies
minuun ihastui tulisesti ja minä häneen, vaikka nyt ei olekaan oikea hetki suhteelle.
Meillä synkkasi saman tien, hän on sellainen joita en ole aikaisemmin tavannut. Tuntuu niin hyvältä että hän todella halusi minut, siihen asti kunnes...
Kun kerroin lapsesta hän oli jotenkin pettynyt ja yllättynyt, kyseli ex-miehestäni paljon kysymyksiä ja selkeästi ei ole enää ollut niin kiinnostunut. Mitäpä muuta sitä voisi reilu parikymppiseltä mieheltä odottaa, silti se tuntuu pahalta että en voi enää saada kenet haluaisin koska kaikki ei halua naista jolla on lapsi. On se tietysti ihan ymmärrettävää kun tämäkin henkilö on niin nuori vielä.
Näinkö sitä seuraa sadan vuoden yksinäisyys. Jotenkin pelottaa.
Mutta ajan kanssa ja pikku hiljaa eteen päin. Vuoden päästä on jo varmaan helpompaa.
Vastasin lyhyesti tuonne ihan alkuun, jos kuitenkin lisäisin.. On varmaan ollut raskasta tullut jätetyksi lapsen takia, tai kuulla negatiivista kommenttia lapsellisuudesta, mutta älä anna niiden syödä itsetuntoasi nollille. Muista siis kaikesta huolimatta arvostaa itseäsi, ajatella positiivisesti itsestä, ja tehdä niitä asioita jotka saavat sinut onnelliseksi. Onnellisuutta ei kannata kuitenkaan rakentaa täysin muiden (miehen tai ystävien) varaan. Itselläni on muutoin 24 -vuotias kaveri, joka seurustelee parhaillaan naisen kanssa jolla on entuudestaan lapsia, joten kyllä ikäisiäkin miehiä on olemassa, joille lapsi ei ole ”este”.
Yleensä se lapsi haittaa noita nuorempia miehiä. Kovinkaan moni ns. kunnollinen 25v mies ei ala kovinkaan helpolla seurustella yh-äidin kanssa. Ongelmatapauksia ja pelkästään seksin perässä juoksevia 25v miehiä se lapsi ei useimmiten paljoa hidasta. Mitä vanhempi mies on, ja varsinkin jos hänellä itselläänkin on jo niitä lapsi päässyt kertymään, niin sitten siitä sinunkaan lapsestasi ei varmaankaan paljoa haittaa hänelle ole.
Hoida omat asiasi ensin kuntoon ja ala sitten etsiä itsellesi sellaista 30-35v miestä. Ei sinun enää noihin 25v pojan planttuihin kannata alkaa enää aikaa tuhlaamaan...
Lyhyesti vastattuna, mielestäni ei missään nimessä ole mahdottomuus alkaa tapailla naista, jolla on lapsi entuudestaan. Kyseisessä tilanteessa pitää vain edetä sen verran hitaammin, sillä jos suhde kariutuu esimerkiksi puolen vuoden jälkeen, lapsi on todennäköisesti ehtinyt kiintyä mieheen (tai miksei naiseenkin, jos asetelmat ovat vastakohtaiset), ja erossa tulee kolme pahaa mieltä kahden sijaan. Yh-äidille sellainen vinkki, ettei missään nimessä kannata väkisin etsiä miestä itselleen, vaan tosiaan kaikessa rauhassa tutustua ennen kuin antaa lapsen tutustua kyseiseen herraan...
Tähän lisäisin vielä, että etene lapsen ehdoilla.
Kun tuot uuden ihmisen lapsen elämään, seuraa miten lapsesi ottaa
tämän ihmisen vastaan. Lapset ovat äärettömän hyviä 'mittareita',
he ovat hyvin herkkiä vaistoamaan asioita, joten jos lapsesi
ei pidä tästä ihmisestä, niin sitä kannattaa kuunnella.
Aikoinaan itse törmäsin tilanteessasi (lapseni olivat silloin 3- ja 4-vuotiaat)
ihanaan ja mukavaan mieheen, mutta tyttäreni eivät pitäneet tästä lainkaan,
vaikka olivat hyvin sosiaalisia kumpainenkin. Ihmettelin tätä, mutta muutaman
kuukauden kuluttua paljastui miehestä hyvin ikäviä piirteitä. Muutaman saunaoluen
jälkeen hänestä tuli ärtyisä, kovakourainen, käytti rumaa kieltä lapsilleni, jne...
Jätin hyvissä ajoin tämän kaverin, sillä en halunnut ottaa riskiä, että lapseni joutuvat kokemaan
väkivaltaa tai ylipäätään huonoa käytöstä alkoholin(kaan) vuoksi.
Myöhemmin tapasin oikeasti ihanan miehen, jotka lapseni ottivat avosylin vastaan.
Seurustelimme muutaman vuoden eli emme muuttaneet hätiköidysti yhteen, vaan
annoimme meille kaikille aikaa sopeutua. Nyt olemme viettäneet perheenä 10-vuotta
ja asiat ovat sujuneet mielestäni hyvin, ihan normaalia perhe-elämää ilman suurempia
uusioperheen kommelluksia.
Kyllä sinullekin mukava ihminen löytyy. Älä huoli! Kaikella on aikansa ja paikkansa
Kiitos kannustuksesta.
Tuntuu se silti pahalta, että tämä ihastus lopetti piirittämisensä kun sai kuulla lapsestani.
En saa häntä päästäni, kuinka jotain niinkin ihanaa oli käsissäni. En ole nähnyt häntä missään korkeakoulullani, vahingossakaan, mutten aio edes yrittääkään tuoda itseäni esille vaan yritän unohtaa koko ihmisen. Vaikeaa se silti on.
Aion tietenkin tapailla ihmistä pitkään ennen kuin esittelen hänet lapselleni, sitten kun sellaisen sopivan miehen löydän.
Jotenkin elämä ilman miestä tuntuu oudolta, kuinka siitä selviää.
En ole ollut teini-iän jälkeen ilman miestä ja vihaan yksinoloa.
Kai se on vain pikku hiljaa opeteltava. Tuntuu että katselen koko ajan ympärilläni olevia miehiä kaupungilla, haistan partaveden linja-autossa ja haaveilen että joku jonain päivänä löytyisi omakseni.
En ole mikään puolisossaroikkujatyyppi, olen vain tottunut siihen että minulla on mies, ja miksei olisi, kukapa nuori nainen haluaa olla ilman miestä ;)
Hienoa kuulla nimim.Happy me että toimit noinkin nopeasti etkä jäänyt roikkumaan huonoon suhteeseen, fiksu nainen olet siis. Hyviä vinkkejä jaoit minullekin. :)
Ei tunnu, ainakaan sillä varauksella, että nainen pystyy ainakin ensialkuun elättämään itsensä. Mikään ei ole synkemäpää kuin parikymppinen kouluttamaton ja/tai huonopalkkainen nainen, joka on lähinnä taloudellinen rasite.