Erosta on nyt jo kohta puoli vuotta, yhdessä oltiin viisi vuotta. "Suhde" jatkui sen jälkeen, kaverisuhteena, seksisuhteena.. kunnes nyt on kuulemma jatkanut elämäänsä ja päässyt täysin yli surusta. Toisin kuin minä. Tämä oli mulle toinen pitkä suhde, ja olen jo yli kolmekymmentä, mutta tästä vaan en tunnu pääsevän yli. Ei se suhde ollut täydellinen, en minä tyhmä ole, ongelmia oli.. ja ajattelin jossain vaiheessa eronkin jälkeen että parempi näin. Mutta kun ei vain ole. Mun rakkaus ei ole hävinnyt minnekään, ja nyt väännän taas itkua jatkuvasti. Tiiän että näitä tarinoita on tuhansia ja miljoonia ja jokainen tuntee oman tuskansa henkilökohtaisesti.. mä en vaan tajua, että miten näin voi käydä, ettei toinen vaan enää rakasta. Ja miksi sitten omat tunteet eivät lopu? Miksi sitä jatkaa rakastamista, kun hajoaa palasiksi joka päivä :( Miten sitä selviää, kun kakkaa tulee niskaan jokapaikasta muualtakin? Jos olisi se oma rakas rinnalla niin kaiken muun kestäisi, nyt tuntuu ettei vaan kestä. Ja miettii että loppuuko tää oma vahvuus jonain päivänä, kun ei jaksa enää elää ees perheen takia, jolle mun menetys olis varmasti pahinta mitä mikään muu.
Kauan itkua riittää?
Joyless-
3481
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Olen itsekin kokenut saman, ja sanon, että se on maanpäällinen helvetti. Jälkeenpäin aika kultaa muistot. Kai se on sitten sitä elämää?
Kyllä ne omat tunteet exää kohtaan pikkuhiljaa loppuvat.Ne on usein vain kulutettava loppuun. eivHakeudu uusiin tilanteisiin vaikka vähän väkisin vääntämällä. Näin saat uutta ajeteltavaakin. Se, että kerrot tunteistasi muille, on myös hyvä juttu. Kun saa asiat kirjoitettua ulos, niitä on helpompi käsitellä. Tsemppiä sinulle ja voimaa! Olet urhea! Täällä on moni, joka tukeaa sinua mielessään.
Maanpäällinen helvetti kyllä kuvaa olotilaa aika hyvin, elän omaa henkilökohtaista painajaistani. Kun suhde loppui, rukoilin ettei kävisi niin että hän löytää toisen ja jatkaa onnellisena.. näin kuitenkin saattoi käydä, enhän tietenkään tiedä, vielä pahempaa on jos kuulen kihloista tms. niin en varmaan kestä. Onhan se itsekästä ajatella ettei toinen saisi olla onnellinen, mutta itsekkäästi minusta toimi mieskin, kun jatkoi kuukausitolkulla minun kanssa näkemistä (tietenkin hänelle sopi hyvin kun ei ollut muutakaan) ja nyt lopetti yhteydenpidon erittäin jäätävästi. Sitä vaan tyhmästi luotti siihen, että toinen vielä välittää, kun itsekin halusi olla kaveripohjalla.. Nyt olen yhtäkkiä "ei mitään". Kuulemma ei voi pitää exään yhteyttä, kun on katse uusissa jutuissa. Hyväksikäytetty olo, vanha rätti, joka on heitetty pois uuden tieltä nyt kun se sopii. Ja minä olen sitten se vaikea, kun yritin kysyä syytä tälle yhtäkkiselle mielenmuutokselle.