Koen myötätunnon puutetta erästä petettyä naista kohtaan. Hänellä on varakas mies, erittäin hieno talo, kauniisti puetut lapset jne. Mies on paljon työmatkoilla ulkomailla. Nainen on oman elämänsä (kulissinsa) vanki. Mies on pettänyt vuosikausia ja saan kuulla siitä usein. Nainen itkee minulle kohtaloaan. Kuitenkaan nainen ei halua lopettaa avioliittoa. Menisi taloudellinen varmuus. Olemme tunteneet tämän naisen kanssa jo lapsesta saakka ja jo nuorena hänelle kelpasivat vain ne komet ja hyvinkoulutetut sekä varakkaat miehet. Ensirakkaus teilattiin kun vastaan käveli tämä nykyinen mies.
Oma elämäni on hyvin erilaista. Ei liiallista varakkuutta, miehen kanssa vietetään päivät toistemme ja lastemme kanssa. Kotimme ei ole kuin viimeisestä sisustuslehdestä. Harrastamme kaikenlaista yhdessä. Mies ei muista syntymäpäivinäni ostaa koruja. Joskus vie jonnekin Rossoon syömään :) Ei siis mitään hienoja illallisia. Mieheni tuskin pettää minua, hakee lapset tarhasta töistä päästyään, minä vien lapset tarhaan jne. Ei hän oikeastaan missään välissä kerkeäisikään, paitsi ehkä roskia viedessään ja jos niin nopea on toimissaan, niin antaa mennä ;) Enpä olisi kakkoselle kateellinen siinä tapauksessa. Ja hänen työpaikallaankin on vain miehiä. Elämäni on turvallista ja onnellista. Ei todellakaan mitään jännitystä tai luksusta. Arkirutiineja perä perään, joskus perhejuhlia. Samppanjan sijaan yksi saunasiideri lauantaina.
Pointtini on vain se, että usein me valitsemme oman elämämme, se joka haluaa jännitystä tai luksusta, joutuu ehkä luopumaan siitä turvallisuuden tunteesta. Jos valitsee kumppanikseen sen komean, kaikkien haluaman varakkaan unelmamiehen, niin mahdollisuudet tulla petetyksi ovat todennäköisesti suuremmat. Tottakai ne kiltitkin voivat pettää, sitä en sano, ja osa pettää kriisien aikana, mutta tämän ystäväni kuvio on myös hyvin tyypillinen. Otsikkoon liittyen en jaksa aina sitä itkemistä ja itsesääliä, mitä tämä ystäväni tarjoaa. Kerran kaksi jaksaa aidosti olla pahoillaan, mutta sen jälkeen alkaa jo ottaa päähän. Ei se mies lopeta koskaan pettämästä, eikä se nainen koskaan ota eroa. Kenties se mies jossakin vaiheessa ottaa ja taas saan olla lohduttajana.
Oma elämäni on hyvin erilaista. Ei liiallista varakkuutta, miehen kanssa vietetään päivät toistemme ja lastemme kanssa. Kotimme ei ole kuin viimeisestä sisustuslehdestä. Harrastamme kaikenlaista yhdessä. Mies ei muista syntymäpäivinäni ostaa koruja. Joskus vie jonnekin Rossoon syömään :) Ei siis mitään hienoja illallisia. Mieheni tuskin pettää minua, hakee lapset tarhasta töistä päästyään, minä vien lapset tarhaan jne. Ei hän oikeastaan missään välissä kerkeäisikään, paitsi ehkä roskia viedessään ja jos niin nopea on toimissaan, niin antaa mennä ;) Enpä olisi kakkoselle kateellinen siinä tapauksessa. Ja hänen työpaikallaankin on vain miehiä. Elämäni on turvallista ja onnellista. Ei todellakaan mitään jännitystä tai luksusta. Arkirutiineja perä perään, joskus perhejuhlia. Samppanjan sijaan yksi saunasiideri lauantaina.
Pointtini on vain se, että usein me valitsemme oman elämämme, se joka haluaa jännitystä tai luksusta, joutuu ehkä luopumaan siitä turvallisuuden tunteesta. Jos valitsee kumppanikseen sen komean, kaikkien haluaman varakkaan unelmamiehen, niin mahdollisuudet tulla petetyksi ovat todennäköisesti suuremmat. Tottakai ne kiltitkin voivat pettää, sitä en sano, ja osa pettää kriisien aikana, mutta tämän ystäväni kuvio on myös hyvin tyypillinen. Otsikkoon liittyen en jaksa aina sitä itkemistä ja itsesääliä, mitä tämä ystäväni tarjoaa. Kerran kaksi jaksaa aidosti olla pahoillaan, mutta sen jälkeen alkaa jo ottaa päähän. Ei se mies lopeta koskaan pettämästä, eikä se nainen koskaan ota eroa. Kenties se mies jossakin vaiheessa ottaa ja taas saan olla lohduttajana.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tää on kovin monen ihmisen todellisuutta tänä päivänä. Kun kulissit painavat vaakakupissa enemmän kuin luottamus, rehellisyys ja oma onni ja oma omanarvontunto.
Tunnen myös tällaisen naisen. Ensirakkaus, köyhä duunari , vaihtui ensirakkauden veljeen kuin lennosta, sillä velipojalla oli koulutusta ja kuuluisuutta. Pettäminen alkoi tässä suhteessa jo ennen kihlausta, jatkui koko kihlausajan, pappi sanoi aamenenkin välillä ja raskauden aikana mies hyppäsi taas vieraissa. Pitkän avioliiton aikana mies on jäänyt kiinni salasuhteista, lyhyemmistä ja pidemmistä, monta kertaa, mutta aina vaan nainen "antaa anteeksi". Syö masennuslääkkeitä ja rauhottavia, itkee olkaani vasten säännöllisesti ja kulkee terapeutilla.
Moneen kertaa oon ihmetellyt, miksi ihmeessä tämä nainen ei yksinkertaisesti vain lähde? Lapset ovat jo aikuisia, varallisuuttakin on molemmilla , joten tyhjän päälle ei tämä nainen jäisi. JA varmaan ois vielä ottajia.
Sosiaalinen asema, yhteinen omaisuus, ympäristön paineet , kasvojen menetys- ne kuulemma painavat vaakakupissa enemmän. Niin- rakkautta toki unohtamatta. Mutta mitä se on sellainen rakkaus- joka jatkuvasti vaan satuttaa??
PAkko myöntää- vaikeeta on tuntea sääliä vuosi ja vuosikymmen toisensa jälkeen. Tyhmästä päästä kun näyttää kärsivän koko ruumis.
arvosta pelkkiä kulisseja vaan sitä mikä niihin LIITTYY, eli mitä itse arvostaa. Kuten upeaa taloa ja varakasta miestä, purjevenettä, matkoja. Suihkuseurapiirejä, golf-lomia, omia ja lasten lähes rajattomia harrastusmahdollisuuksia, kotipalvelua. No, ihan mitä vaan.
Ihmisen vain täytyy tietää ja valita se mikä juuri hänelle sopii. Ja pitää mielessä, ettei kaikkea voi saada. Jostain täytyy aina luopua. Ei pidä tuijottaa liioin siihen kumppaniin, hänen vikojensa kaivelemiseen vaan omaan napaansa: mitä oikeasti haluan, mitä parisuhteeltani odotan sekä mitkä ovat rajani, mitä voin sietää mitä taas en.
kirjoituksestasi huokuu vanhingonilo ja ketkeruus/kateus. SInä elä omasta mielestäsi miehen kanssa joka ei (muka) petä. Olet ilmeisesti tehnyt siitä itsellesi kilven, kun et saanut komeaa miestä etkä rahaa niin näin on ihan hyvä, vai onko?
Jos ystävällesi riittää raha niin kai se on hänen ongelmansa? Lopeta toisten ihmisten murheiden miettiminen, sinunkin "täydellisessä" elämässäsi niitä varmasti riittää.
Eikö ystäväsi voi olla surullinen tilanteesta, eikö hänellä ole oikeutta olla surullinen, vaikka on tilanteeseen rahan takia jäänyt? Olisiko valttaminen ja itkeminen jotenkin hyväksyttävämpää, jos hän olisi huonossa liitossaan vaikkapa miehen vakavan sairauden takia? Silloin ilmeisesti et sanoisi hänelle Että "kuule lopeta valittaminen, itse olet elämäsi valinnut ja jätä mies, koska et ole onnellinen liitossasi"
On paljon yksinäisiä sinkkumiehiä, jotka eivät ulkonäöltään ja varallisuudeltaan vastaa naisten ihannemiestä. Tämä ei tarkoita, että nämä miehet olisivat välttämättä mitään rumia tai juoppoja tai friikkejä, vaan he ovat vaan niin arkisia ja tavallisia, etteivät naiset juuri heitä huomaa. Ja tällainen mies voi etsiä naista vuosikausia ilman että saa yhdeltäkään naiselta juuri vastakaikua. Ei sittenkään, vaikka mies olisi ikionnellinen, jos löytäisi edes sen yhden mukavan naisen ja olisi valmis vakavissaan sitoutumaan häneen. Sen sijaan nämä ns. pelimiehet löytävät aina helposti naisseuraa ja heillä on usein sekä vaimo että rakastajatar tai kaksikin. En tiedä mikä näissä pelimiehissä niin naisia viehättää, että ovat valmiita sietämään vaikka mitä paskaa tämän miehen taholta pitääkseen hänestä kiinni. Enkä tiedä miksi osa naisista on mielummin pelimiehen rakastajattaria kuin tavismiehen vaimoja.
En tiedä tulenko koskaan ymmärtämään naisia ja heidän ajattelutapaansa.
niissä naisissa mitään menettääkään, jotka suostuvat kakkosena olemaan. Huonon itsetunnon omaavia, löyhä moraalisia, arvoista ei tietoakaan, eivät kunnoita ketään, itsekkäitä..
Olemme vain oman itsemme vankeja.
Esimerkissäsi nainen on saanut mitä ilmeisemmin haluamansa; varakkaan miehen, hienon talon, kauniisti puetut lapset. Se ei ole ihan vähän. Hän sietää miehen uskottomuutta, koska joutuisi muuten luopumaan kaikesta muusta, eli kaikesta saavuttamastaan. Miksei sietäisi? Lapsillekin opetetaan jo pienestä pitäen "kaikkea ei voi saada". Ei aikuisenakaan.
Miksi nainen itkee ja vajoaa itsesääliin juuri sinulle? Oletko miettinyt? Veikkaisin, ettei hän voi avautua hienoissa piireissään kenellekään. Sinun hän tietää olevan "normaali"; teillä kun ei juoda shampanjaa vaan yksi saunasiideri lauantaina :). Lisäksi hän saa tasoitusta - ehkä hän kuvittelee, että olet edes hieman kateellinen hänelle. Siksi hänellä on valtaisa tarve kerjätä hyväksyntääsi "katso nyt, ei minullakaan kaikki kunnossa ole, murheensa kullakin".
Mitä ystäväsi tuumaisi, jos sanoisit suoraan, että haluat keskustella jostain mukavasta? Ehdottaisit hänelle myös rakastajaa? Liian rankkaa? Jokatapauksessa sinun kannattaa keksiä mielenkiintoisia puheenaiheita, jotka saisivat hänen itsesäälinsä kaikkoamaan. Varmin tapa on kertoa miten kamalaa toisten ihmisten elämä on.