Pyytäisin kokemuksia odotusajan jälkeisiin ukonäkö- ja palautumis asioihin. Olen ihan normaalikokoinen 25vuotias nainen ja olemme nyt mieheni kanssa jättäneet ehkäisyn. Ajattelin, että kun aloittaa hyvissäajoin treenaamisen, sujuisi odotusaikakin paremmin. Kaipaisin ajatuksia ja kokemuksia, esim. raskausajalla liikunnan harrastamisesta, ruokahaluista yms.. Onhan se odottaminen kropalle melko rasitus, kun paikat venyy ja hormoonit on sekaisin. Mukava olisi kuulla myös miesten näkökulmaa, miten olette kokeneet naisenne ukonäkömuutokset raskauden aikana ja sen jälkeen. On vähän hassua tässä vaiheessa kysellä moista, mutta en varmasti ole ainut joka tätä asiaa on pohtinut.
Selventääkseni vielä; en turhamaisuuttani ole miettinyt näitä asiota sillä suurin haaveeni olisi saada oma terve lapsi vaikka halkeisin kahtia enkä todella pidä lapsensaantia itsestäänselvyytenä. Jos kuitenkin lapsi meille suodaan, niin itselläni olisi varmasti mukavempi olla, jos omalla panostuksella voisi lieventää raskauden jälkeisiä ulkonäköongelmia ja helpottaa palautumista.
Selventääkseni vielä; en turhamaisuuttani ole miettinyt näitä asiota sillä suurin haaveeni olisi saada oma terve lapsi vaikka halkeisin kahtia enkä todella pidä lapsensaantia itsestäänselvyytenä. Jos kuitenkin lapsi meille suodaan, niin itselläni olisi varmasti mukavempi olla, jos omalla panostuksella voisi lieventää raskauden jälkeisiä ulkonäköongelmia ja helpottaa palautumista.
Vastaukset 12
Vanhimmat
etukäteen. Se nyt vaan on niin, että jokainen raskaus on omalla tavallaan täysin hallitsematon muutosprosessi, sekä fyysisesti että henkisesti. Jos olet hyvässä kunnossa ennen raskautta, se voi auttaa palautumista. Mutta toisaalta raskauden aikana voi sattua niin kaikenlaista, että mitään takuita ei voi antaa. Palautuminen kestää vaurioista ja ongelmista riippuen sen ajan minkä kestää, jotkut palautuvat muutamassa kuukaudessa, jotkut vuosien ja korjausleikkausten avulla, jos silloinkaan. Periaatteessa liiallisen painonnousun välttäminen raskauden aikana voi helpottaa palautumista, mutta aina painonnousullekaan ei voi mitään, kun esim. nesteen kertyminen ei ole pelkästään omista syömisistä kiinni.
Elämä on. Ei auta kuin heittäytyä.
Etukäteen ei voi tietää, tosiaan. Itse sain lapseni 26- ja 30-vuotiaana. En treenannut ennen enkä jälkeen synnytysten, mutta imetysaikana parissa kuukaudessa palauduin molemmilla kerroilla 16-17 kilon painonnoususta normipainooni n. 51 kiloon. Olen 154 cm pitkä ja verenpaineen nousut ja turvotukset saivat olon todella tukalaksi molemmissa raskauksissa. Raskausarpia ei ole jäänyt kuin haaleat muistumat vatsalle. Vatsa on samanlainen kuin ennen raskauksia. Välilihakaan ei revennyt eikä sitä leikattu, siinäkin mielessä mahtava tuuri vaikka molemmat ponnistukset olivat tukalia. Vasta n.35-vuotiaana aloin harrastaa juoksua pysyäkseni vastakin kunnossa ja olen edelleen normipainossa ja yleensä 42 ikävuodestani putoaa arvauksissa 10 vuotta pois.
Tsemppiä ja hyvää tuuria mukaan kysyjällekin!
se että olet kunnossa ja huolehit itsestäsi jo ennen raskautta auttaa palautumisessa huomattavasti mutta myös raskauden aikana. Kun treenaat itsellesi hyvät vatsa- ja selkälihakset, selän kivut eivät ole niin voimakkaita vaikka vatsa kasvaa. Vatsalihaksistahan ei ole mihinkään ison vatsan kanssa ja selkä on tosi tiukoilla. Ennenkaikkea treenaaminen pitää yllä itsetuntoasi ja miehesikin nauttii sinusta ennen, aikana ja jälkeen raskauden. Spinning on oikein hyvää liikuntaa alusta loppuun saakka.
Minä oikein odotan että saan tämän tyttären ulos itsestäni (vielä pari viikkoa) ja pääsen täysillä treenaamaan reidet ja persuksen kuntoon :) Kaksi poikaa ei aiheuttanut tällaisia selluliittejä reisiin mutta tyttöpä aiheutti, yök! Mies lähinnä naureskelee että ompas muhkuroita, mää sille muhkurat näytän!!
turhamaisuutta pitää huolta kropastaan ja onhan siitä ihan psyykkistä ja fyysistä etua. Itse treenasin säännöllisesti ennen raskautta ja jouduin lopettamaan melko varhaisessa vaiheessa. Lihoin raskausaikana noin 7-8 kg ja palauduin TÄYSIN omiin mittoihini VIIKKO SYNNYTYKSESTÄ!
Onhan se tietty yksilöllistäkin. Mutta liikunta on aina hyväksi (jos sikiöllä kaikki ok) ja täytyy muistaa myös syödä terveellisesti, eikä antaa itselleen syödä kahden edestä.
Muistattehan sitten ettei kannata reenata liikaa. Liian timmi lihaksisto saattaa pistää vastaan ponnistusvaiheessa.
No, mun tarina meni sitten näin. Olen aina ollut todella urheiluhullu, tulin raskaaksi ja oksensin 4 kk ( olin niin heikossa kunnossa että sängystä ylosnousu oli jo saavutus), sitten meni selkä. Kaiken kaikkiaan lihoin 30kg. Puoli vuotta synnytyksen jälkeen sain ruveta liikkumaan enemmän ja pikku hiljaa kilot karisivat. Raskausarpia ihan tajuttomasti, vatsa edelleen löysä röllykkä...eipä siihen auta kun plastiikkakirurgia! Ja synnytyksestä siis reilu 4 vuotta. Mutta tärkeintä että poika on terve, iloinen vesseli:)!
Esimerkiksi raskausarpiin ei auta mikään vaikak treenaisi ja voitelisi vaseliinilla kehonsa joka ikinen päivä koko raskauden ajan koska raskausarpien tuleminen on perinnöllistä ja ainahan niitä voi tulla vaikka ei suvun muilla naisilla olisi tullutkaan.
Liian timmejä vatsalihaksia ei kannata hommata. Voi revetä vatsapanta, ja ei palaudu koskaan takasin, vaan vatsa jää pömpöksi vaikka kuinka treenaa. Tee voinnin mukaan, ja muista ettei sinun tarvitse syödä kahden edestä. Sellanen 8-10 kg raskausaikana on jees painonnousu. Itse synnytin 21 v, ja 2 päivän päästä laitoin kotiin lähtiessa normaalit farkut jalkaan, kaikki kertynyt paino jäi synnärille. Mutta kuten on todettu, kaikki on yksilöllistä. Ja turhaan mietit etukäteen, imetys kuluttaa kyllä liiat pois. Liikut mikä hyvältä tuntuu raskausaikana ja sen jälkeen. Pitää muistaa, että synnytys vastaa maratonin juoksemista monilla ensisynnyttäneillä rasituksen määrää mitatessa, ja ainakin itse olin heikko vielä kuukaudenkin jälkeen. Tsemiä ja iloa lapsen tekoon/yritykseen:)
raskausarpia ja vielähän niitä ehtii tulla, rv 34 meneillään.
Äidilläni on jäänyt meistä kahdesta lapsesta ihan järkyttävät raskausarvet ja niinpä olen yrittänyt satsata siihen ettei niitä tulisi. Murrosiässä lihotuista muodoista on itselläkin haalentuneita arpia lantiossa ja rinnoissa eli taipumusta on.
Mutta yhtäkään ei ole vielä tullut, olen pyrkinyt pitämään painonnousun tasaisena, mikä on paljon olennaisempaa, ei niinkään mitkään rasvailut. Näin iho ehtii venyä uusiin muotoihin sopivaksi. Joillakin arvet on pakahtaneet siinä vaiheessa kun maha laskeutuu loppuraskaudesta ja siihen ei oikein voine vaikuttaa (?), mutta se on sitten vaan hyväksyttävä.
Joku kirjoitti yllä hyvin raskaudesta, että se on hallitsematon muutosprosessi, niin fyysisesti kuin henkisesti. Juuri niin. Hyvät liikunta-aikeet voi kaatua mielettömään kuukausia kestävään pahoinvointiin mutta yllättyä voi iloisestikin. Olin ihan satavarma että selkä brakaa, lihon hallitsemattomasti ja saan tosiaan arpia mahan täyteen. Ja mielialavaihtelut kaataa parisuhteen. No, näin loppuraskaudessa voin kertoa että selkäkipuja ei ole tullut, olen saanut kiloja kymmenkunta, arpia ei toistaiseksi ole ja mielialavaihtelut...sama tyyppi olen ollut kuin ennenkin. Kyllä vielä ehtii tapahtua kaikenlaista, mutta toistaiseksi olen yllättynyt erittäin positiivisesti.
Kaveri ei imettänyt kumpaakaan lastaan ja ne vararavinnot jäi sitten kroppaan. Kroppa kerää raskauden aikana vararavintoa, jotta olisi energiaa valmistaa maitoa vauvalle. Imetys vie hurjan paljon energiaa, monesti äiti saa syödä koko ajan ja silti on koko ajan nälkä ja vaatteet alkavat roikkumaan päällä kun ollaan jo posket lommolla.
Ekan lapsen sain 21-vuotiaana ja siitä palauduin nopeasti. Massu oli suht pieni jo synnärillä. Mutta mitä useampi synnytys, sitä huonommin kroppa on palautunut.
Alavatsa mulla on sellanen "käsilaukku", roikko. Raskausarvet ovat vuosien varrrella haalenneet, eivätkä ne enää edes muistu mieleen. Kuljen rauhallisin mielin bikineissä, olen 40:nen ja voin rauhassa näyttää ikäiseltäni. En kaipaa kenenkään vakuutteluja että näyttäisin nuoremmalta enkä ole koskaan ymmärtänyt sitä että äidin pitäisi ennätysajassa laihduttaa ja treenata synnytyksen jälkeen.
Sen huomasin, että liian nopea ja raju laihdutus imetyksen loppupuolella hävittää kyllä tissit. Lihomisen myötä ovat palanneet takaisin, mutta mikään varsinainen PamelaAndersson en ole :)
Jos nyt tekisin jotain toisin, niin tukisin mahani synnytyksen jälkeen. Luin joskus että ennen niin tehtiin ja se ehkäisi roikkomahan syntymistä. Totta toinen puoli, luulen.
Moikka
Mulla alkaa huomenna rv 39. Olen aina liikkunut paljon mutta jo ennen plussausta alko olla sykkeen kanssa ongelmia, puuskutin ja puuskutin ja syke nousi aina ihan huimiin sfääreihin! Ennenkuin tiesin olevani raskaana mietin että olen ehkä syönyt huonosti/nukkunut liian vähän/juonut liian vähän (vettä!) tai jotain muuta että on heikko olo ja tykyttää. Urheilu jäi siis hyvin pian vaikka olin varma että multahan ei liikunta jää raskauden myötä. Ei vaan voinut mitään. Pahoinvointikauden jälkeen (ekat 4kk yötä päivää) alko maistua kevyt liikunta; vesijuoksu ja kevyet kävelylenkit. Ei ihan sama kuin hikijumpat ja kunnon adrenaliinipamaukset mutta pakko jotain tehä oman mielenterveytensäkin kannalta..
Painoa tullut parikytä kiloa mutta maha on pieni. Ihmiset arvailee että joo varmaan elokuulla la mutta hahaa, onkin jo parin viikon päästä! Reisiin tullut tavaraa viiden sentin verran kumpaankin ja paikat roikkuu ainakin omasta mielestä ja niinku yksi edellinen kirjottaja oli laittanut niin minäkin odotan että pääsen treenaamaan reidet ja persuksen takasin kuntoon. En siis ole armottoman lihava vaikka painoa on tullut paljon, pitkä olen ja sekin "hävittää" tulleita kiloja, lyhyemmällä näkyisi ehkä helpommin. Raskausarpi nro 1 ilmestyi viikko sitten, rasvaillut olen plussasta asti.. Kasvot pyöristynyt ja sekin harmittaa kyllä... Ei ole oma olo mutta kyllä tämä pieni ihminen mun sisällä on NIIN AARRE meille miehen kanssa että tuntuu pieneltä hinnalta ulkoset muutokset vaikka en vähättele yhtään niiden merkitystä siinä miten oman itsensä kokee. Ja vielähän synnytyksessäkin ehtii tapahtua vaikka mitä tai sitten mennä kaikki tosi ihanteellisesti - kun ei sitä tiedä. Kaikki raskaudet on erilaisia samallakin naisella. Vaikka toivon että pääsen pian salille tositoimiin, niin sitä ennen täytyy katsoa raskaus, synnytys ja siitä toipuminen kunnolla loppuun ja mennä sen mukaan. Siitä hetkestä kun tulee raskaaksi, ei oma keho ole enää sillälailla oma ja pelkkien omien päätösten alla, vaan pitää alkaa ajatella vauvaa ja laittaa se etusijalle. Luonto pakottaa siihen ja ehkä siitä tulee se että vauvan synnyttyä osaa laittaa sen vauvan etusijalle..
Mukavaa kesää kaikille!