rakkautta riitti

Koin niin erikoisen eron etten ymmärrä sitä ollenkaan enkä tiedä, miten sen koskaan saan niputettua. Olimme keski-ikäinen pari ja rakastuimme. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Suunnittelimme jo häitäkin, koska hän on avioliiton kannattaja. Joulun aikoihin hän alkoi puhua, että tämä on kovin monimutkainen kuvio; minulla on vielä nuori poika, hän joutuisi myymään talonsa, raha-asiat ym. On kuulemma liian vanha isähahmoksi. Viimeisenä iltana hän sanoi, ettei hänen tunteensa ole minuun muuttunut eikä ole kenellekään naiselle sanonut rakastavansa tätä kuin minulle 10 vuoden takaisen eronsa jälkeen. Itku silmissä hän tämän kertoi. Tietysti hän oli sanonut tämän minulle jo monasti aiemminkin. Sanoi, että on päätöksensä tehnyt eikä sitä muuta.

Miten ihmeessä tällaisen yli pääsee ? Tunteet on molemmilla. Pelkkien tunteiden varaan ei kuulemma voi hänen mukaansa laskea ! Minulle ne ainakin merkkaa niin paljon, että muut asiat on varmasti ratkaistavissa, jos haluaa. Kannattaako ainutkertainen rakkaus heittää näin menemään ?

2

534

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • loppu.

      Ja heidän typerät päätöksensä !

    • sarasvat

      ihmismieli on kummallinen. Koskaan ei voi toisesta ihmisestä tietää, millaisia päätöksiä ja ratkaisuja hän tekee. Ihminen toimii ja tekee päätöksiä usein tunteensa pohjalta, vaikka toisen on varmasti vaikea ymmärtää näitä ratkaisuja. Jokin syy siihen on kuitenkin, että mies on sellaisen päätöksen tehnyt.
      Se syy voisi mahdollisesti löytyä miehen menneisyydestä, aikaisemmasta parisuhteestaan ja hänen kokemuksistaan. Vaikka hänen erostaan on jo 10 vuotta, hän voi kokea silti lopullisen sitoutumisen toiseen vaikeaksi tai ahdistavaksi. Taustalla voi olla myös pelko, rakkaan ihmisen, sinun menettämisestäsi. Silloin ihminen voi tehdä ratkaisun katkaista itse suhde, ettei joutuisi kokemaan sellaista menetystä, että toinen jättäisi hänet.
      Keski-ikäisellä ihmisellä on yleensä myös omaisuus ja raha-asiat aika vakiintuneita, ja hän on saattanut esimerkiksi kiintyä taloonsa, josta ei haluaisi luopua. Hänellä on ollut jo vuosia omat raha-asiat ja omat menot, joita hänen voi olla ehkä vaikea muuttaa, kun parisuhteessa raha-asioiden hoito on osittain ainakin yhteistä.
      Monenlaiset käytännön asiat sekä jonkinlaiset pelot ovat voineet vaikuttaa hänen päätökseensä. Kirjoituksesi perusteella olen kuitenkin vakuuttunut siitä, että hän rakastaa sinua edelleen niin kuin ennenkin. Sinä haluaisit parisuhdetta nyt hänen kanssaan, mutta voi olla että hän taas tarvitsee jonkinlaista aikaa. Hän tavannut ihanan ihmisen, sinut, mutta ristiriidat hänen omassa mielessään ovat tällä hetkellä suuremmat kun halu saada se onni, jota sinun kanssasi voisi olla.
      Ehdottoman päätöksen tekeminen ja siitä kertominen itku silmässä, voivat kertoa siitä että hän kamppailee kovasti itsensä ja tunteidensa kanssa.
      Ihmisten kesken voi tapahtua vaikka mitä, varsinkin kun on rakkautta ja tunteita. Joskus asiat vievät aikaa vähän enemmän, ja voi joutua odottamaan. Mitään ei tietenkään voi luvata, mutta kun vaikutat olevan ymmärtävinen ja viisas nainen, niin luulen että mies arvostaa sinua paljon, ja varmasti ajattelee sinua ja miettii asioita.
      Tuossa tilanteessa ei voi itse tehdä paljoakaan, mutta sinulla on poikasi ja onko työpaikka ja ystäviä, ne ovat nyt tärkeitä. Asiat eivät menneet ihan suunnitelmiesi mukaan, mutta voi olla että ne menevätkin paremmin kuin olit suunnitellut, kun jaksat odottaa. Elämä on yllätyksellistä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      85
      1335
    2. Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella

      Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä
      Suomussalmi
      35
      1041
    3. Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?

      Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk
      Kuhmo
      19
      855
    4. Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..

      Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita
      Maailman menoa
      153
      680
    5. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      13
      670
    6. Hei sinä nainen

      Haluaisin koko ajan olla kiinni sinussa😟❤️❤️
      Ikävä
      46
      659
    7. Kuka oli kuskina

      Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?
      Suomussalmi
      13
      627
    8. Nythän todellisuus on kuitenkin se

      että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja
      Sinkut
      184
      616
    9. Onko kaivattusi

      hyvä ihminen? Kerro
      Ikävä
      31
      542
    10. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      39
      528
    Aihe