Herrasmiehiä on - hyvätapaisia naisia ei

Suomi on todellakin Junttila isolla L:llä jos katsotaan naisten tasoa nettitreffeillä sekä heidän käytöstään.

Tässä on jo useamman kerran ollut puhetta tuttujen kanssa että miten he ovat kokeneet erilaisiksi viestittelyn suomalaisissa deittisaiteissa ja ulkomaisissa (ei sotketa mitään itälän ostotyttöjä ja huijauksia mukaan) deiteissä.

Ihmisiä kohdellaan ulkomailla ihmisinä ja miestä kohdellaan miehenä naisen taholta. Vaikkei tunnettaisi niin huomaavaisuutta sekä kohteliaisuutta riittää. Molemmilla on valinnanvaraa joten ei ole tarvetta käyttäytyä kuin pienet lapset tai junttipissikset.

Suomessa taasen herrasmiehenä yrittää vastailla kaikille vaikka olisi kiire, vastaa kohtuullisessa ajassa viesteihin, kertoo syytä miksei joku kiinnostanut, antaa pakit kohteliaasti, lopettaa viestittelyn asiallisesti, vie asioita eteenpäin toista huomioiden jne.
Mitä saa vastakaikuna?

Osa ei vastaa ekaan viestiin joka toki on ymmärrettävää jos ei kiinnostus herännyt mutta sitten on näitä jotka eivät vastaa esimerkiksi toiseen tai kolmanteen viestiin enää tai viestittely päättyy pitkänkin viestittelysession jälkeen siihen ettei vastausta enää tule. Kuvien vaihdon yhteydessä voi käydä myös samaten. Ei mitään selityksiä joita kyllä en kaipaakkaan vaan yksinkertaisia hyvän jatkon toivotuksia.

Eniten tässä riepoo se että tällaisen käytöksen myötä koko ajan nousee kynnys enää kohdella toisia hyvin tai että jaksaa ottaa yhteyttä naisiin kun siellä on kuitenkin samanlainen junttipissisprinsessa kuin muissakin tapauksissa vaikka muuta voisi ajatella profiilin perusteella.

Missä ovat ne hyvätapaiset fiksut naiset jotka eivät keksi tekosyitä huonoille tavoilleen?

Onhan se huvittavaa että parasta kohtelua olen saanut lähes 40-vuotiaalta naiselta joka totesi minun olevan liian nuori hänelle (olen just päälle 30) ja toisaalta muutamalta 20-vuotiaalta jotka ovat todenneet että olen heille liian vanha. Ovat olleet ystävällisiä ja kypsiä. Samaa ei voi sanoa lähes kenestäkään naisesta 25-35 ikäryhmästä.

Kovin ovat kovat tavoitteet monella mutta taitaa haaveiksi monella jäädä puhumattakaan että miten voi perustaa mitään parisuhdetta moiselle käytökselle?
38486
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

ei voi yleistää mutta kai treffit ja niihin suhtautuminen antaa viitteitä siitä mitä tällainen henkilö suhteeseen tuo - vai onko niin että hän vain ottaa.

Äänestä
  • Noinhan se on. Ajattelin vain joskus että kyse on netin vaikutuksesta ihmisiin mutta kun olen vaihtanut mielipiteitä ulkomaisten kamujen kanssa (osa suomalaisia jotka asuvat ulkomailla) niin ero on aika huomattava.

    Tämä taitaa kertoa enemmänkin koko maan naisten vaivasta kuin pelkästään netin naisten.
    Vaikea vain niellä tuota ajatusta että tilanne voisi olla tämä ja sopivaa naista ei Suomesta löydy vaan ovat omaksuneet ottamis-asenteen ilman antamista puhumattakaan huonotapaisuudesta.

    Äänestä

  • Herrasmies isolla H kirjoitti:

    Noinhan se on. Ajattelin vain joskus että kyse on netin vaikutuksesta ihmisiin mutta kun olen vaihtanut mielipiteitä ulkomaisten kamujen kanssa (osa suomalaisia jotka asuvat ulkomailla) niin ero on aika huomattava.

    Tämä taitaa kertoa enemmänkin koko maan naisten vaivasta kuin pelkästään netin naisten.
    Vaikea vain niellä tuota ajatusta että tilanne voisi olla tämä ja sopivaa naista ei Suomesta löydy vaan ovat omaksuneet ottamis-asenteen ilman antamista puhumattakaan huonotapaisuudesta.

    Antaisitko, jos ottaisin? :)

    Äänestä

  • uuuteliaaaassss... kirjoitti:

    Antaisitko, jos ottaisin? :)

    Suhteissa olipa kyseessä vain keskustelu tai sitten vakava parisuhde ei ole kyse siitä että kuka antaa ja kuka ottaa vaan jakamisesta.

    Jakamiseen liittyy toisen ihmisen arvostaminen ja kunnioittaminen tasavertaisena.

    Jos olet valmis raaputtamaan minun selkääni niin toki raaputan selkääsi. Nettideitissä olen lähinnä törmännyt naisiin jotka kääntävät selkäänsä rapsutettavaksi en hirvittävästi raaputushaluisia naisia. Enintään raapivat verille.

    Ui, siehän kauhia peto oot :D

    Mutta totta puhuen: on niitä miehiäkin, jotka odottavat passausta koko ajan, tavalla tai toisella.
    Ja kaiken lisäksi vielä luulevat itse olevansa anteliaita. *huoh*
    Jotkut heistä teoretisoivat samalla tavalla kuin sinäkin tuosta antamisesta ja ottamisesta.
    Käytännössä se olisi kyllä lähinnä ottamista silloin kun heille itselleen sopisi.

    Tuo kunnioitus on tärkeä asia. Monesti huomaa, että nettimiehet suhtautuvat jotenkin
    halveksivasti nettinaisiin. (Ei toki kaikki). Ehkä osa naisista suhtautuu samoin miehiin.
    Parasta on jättää tällainen henkilö sukupuolesta riippumatta omaan arvoonsa, ettei
    vahingoita itseään ainakaan enempää.

    Ja kuten olet huomannut, ei netti ole mikään webbi"kauppa", josta voi tilata itselleen
    sopivan henkilön. Jotenkin epäilen, että täältä on vielä vaikeampi löytää ketään, kuin
    live-elämästä. Tiedä tuota sitten.

    Onneksi täällä voi purkaa turhautumistaan. Tosin käytännön hyötyä siitä ei ole aloituksesi
    asiassa.

    Äänestä

  • utelias... kirjoitti:

    Olin aikeissa sanoa samaa naisista tuon ottamisen suhteen mutta sinä ehdit ensin.
    Kovasti jauhetaan tasa-arvosta ja miehen sikamaisuudesta mutta aika kovilla näkyy olevan tuo toisten huomioinen ja hyvät tavat naisilla olevan. Ainakin oman kokemuksen mukaan naiset teoretisoivat tuolla tavoin mutta tekeminen jätetään sitten miehille.

    Sen voin sanoa ettei kunnioitusta itsellä ole naisia kohtaan jotka eivät kunnioita minua, miehiä tai ihmisiä yleensä. Sen takia on helppo kutsua tällaista naista vaikkapa juntiksi.

    Koskaan en ajatellut nettideitin olevan mikään webbikauppa vaan oikeiden hyvätapaisten ja kohteliaiden ihmissuhdetta etsivien kohtauspaikka.

    Kassaneidiltä tai random ihmiseltä saa parempaa kohtelua tuolla kaduilla ja turuilla kuin nettideitissä naisilta.

    Mitä tulee turhautumiseen niin omalla kohdallani se on johtanut siihen johtopäätökseen että naiset netissä sekä mahdollisesti suomalaiset sinkkunaiset ovat kykenemättömiä suhteisiin ja hyviin tapoihin. Ehkä heidät pitäisi lähettää armeijaan 20 vuoden iässä että oppisivat. ;)

    Hyviä tapoja ja jatkoja kaikille suomalaisessa nettideitissä.

    ja tämän ketjun ja just samanlaisia kokemuksia minulla on miehistä netissä.

    Olen sitä mieltä että netti tarjoaa anonymiteetin, joka puolestaan tarjoaa mahdollisuuden olla häipyä, lopettaa, haihtua ilmaan, toimia juuri sen mukaan mikä itseä miellyttää. Sosiaalisen paineen aiheuttama tiettyjen käyttäytymissääntöjen noudattaminen puuttuu, livenä sinulla on kasvot ja haluat säilyttää se. Täällä olet kasvoton, anonyymi, ja teet vain ja juuri sen mikä itseä huvittaa.

    Toinen ongelma on tuo reaaliaikaisuuden puuttuminen. Olen huomannut, että monen miehen kohdalla, jos olet online yhtäaikaa, mielenkiintoa löytyy, mutta jos kirjaudut ulos, mies alkaakin "metsästää" seuraavaa, joka on online.

    Äänestä

  • puolin ja toisin kirjoitti:

    Voi olla noinkin. En tunne laajasti miehiä jotka nettideittaavat paitsi pari hyvätapaista joiden tiedän potevan samaa ongelmaa, heidän kohteliaisuuteen vastataan huonosti.

    Harmittavasti en tiedä mistä löytää reaalimaailmassa sopivia kumppaniehdokkaita.

    Ainakin itsellä meni maku tästä nettipelleilystä täysin lopullisesti. En ymmärrä mitä mieltä on olla ihmisten kanssa jotka ovat teinien tasolla käytöstavoissa (anteeksi teinit, teissäkin on paljon hyviä käytöstapoja omaavia).

    Nettideitissä ei pysty antamaan oikein mitenkään sellaista negatiivista sosiaalista palautetta joten olet oikeassa ettei kasvoja voi menettää.

    Tuosta online-metsästyksestä en tiedä itse mitään. Pitäisi omaksua varmaan tuollainen taktiikka/tekniikka että netissä jaksaisi naisista kiinnostua.

    Tällainen oli minun nettideittimatkani. Toivottelen muille mukavaa matkaa ja yrittäkää kohdella toisia matkustajia ihmisiksi.

    Ehkä ongelma on siinä että olet liian negatiivinen. Et ole tavannut kaikki jotka liikkuvat netissä....ainkin toivon niin. Sinulla on huonoja kokemuksia, mutta niin on aika monilla naisillakin. Jos toinen on idiootti niin ei se tee kaikista idiootteja.

    Äänestä

  • Nainen kirjoitti:

    yleensä metsä vastaa niin kuin sinne huutaa, ja eri ihmisten tulkinta toisista on hyvinkin erilainen.
    Se miten näemme ja koemme maailman lähtee meistä itsestämme ja kertoo vain meistä itsestämme.

    Millä tavoin oma asenteeni on negatiivinen?

    Ei se alunperin ollut kun tulin nettiin kokeilemaan mtuta nyt vähitellen on muuttunut. Säilytän hyvätapaisuuteni ja positiivisuuteni viestiessä tietysti aina.

    Ei se tee kaikista idiootteja mutta junttien määrä näyttää olevan huomattava joten omalla kohdalla tuli se toteamus ettei kannata etsiä neulaa heinäsuovasta koska muutenkin sen kumppanin löytäminen netistä on vaikeaa. Jos siihen lisätään vielä epämiellyttävät ihmiset ja hyvien tapojen puute niin miten siitä voi nauttia?

    Äänestä

  • oma asenne syyniin kirjoitti:

    yleensä metsä vastaa niin kuin sinne huutaa, ja eri ihmisten tulkinta toisista on hyvinkin erilainen.
    Se miten näemme ja koemme maailman lähtee meistä itsestämme ja kertoo vain meistä itsestämme.

    Tuo nyt on typeryyttä.

    Junttilassa ollaan juntteja ja herrasmiesmäisyys ei tuota odotettua tulosta eli että juntit oppisivat hyviä tapoja.

    Aluksi ajattelin että syy oli minussa mutta nyt tajusin mistä asia kiikastaa varsinkin kun vertailin kokemuksia ihmisten kanssa jotka ovat nettideitanneet muualla kuin suomessa.

    Suosittelen teille huonotapaiset juntit tutkimaan omaa asennetta ja kuinka se pilaa sen ilmapiirin tuolla nettideitissä.

    Äänestä

  • Herrasmies isolla H kirjoitti:

    Millä tavoin oma asenteeni on negatiivinen?

    Ei se alunperin ollut kun tulin nettiin kokeilemaan mtuta nyt vähitellen on muuttunut. Säilytän hyvätapaisuuteni ja positiivisuuteni viestiessä tietysti aina.

    Ei se tee kaikista idiootteja mutta junttien määrä näyttää olevan huomattava joten omalla kohdalla tuli se toteamus ettei kannata etsiä neulaa heinäsuovasta koska muutenkin sen kumppanin löytäminen netistä on vaikeaa. Jos siihen lisätään vielä epämiellyttävät ihmiset ja hyvien tapojen puute niin miten siitä voi nauttia?

    jutteina ja epämiellyttävinä ... hmmm, se heittää kieltämättä aikamoisen epäilyksen varjon puhujan päälle, koska meillä monilla on myös paljon hyviä kokemuksia nettitreffeistä.

    Etkö näe mitään negatiivista viesteissä, joita kirjoitat tänne? :)

    Äänestä

  • Nainen kirjoitti:

    Ehkä ongelma on siinä että olet liian negatiivinen. Et ole tavannut kaikki jotka liikkuvat netissä....ainkin toivon niin. Sinulla on huonoja kokemuksia, mutta niin on aika monilla naisillakin. Jos toinen on idiootti niin ei se tee kaikista idiootteja.

    Olet vaan liian negatiivinen:D Voi teidän naisten kanssa...

    Äänestä

"Missä ovat ne hyvätapaiset fiksut naiset jotka eivät keksi tekosyitä huonoille tavoilleen?"

Villi arvaus: toimivassa parisuhteessa.

Äänestä

Tosta häipymisestä kuvien vaihdon jälkeen vois todeta, että useimmat eivät vain henno sanoa, että kuva ei miellyttänyt, he mieluummin häipyvät.

Äänestä
  • kaikki ihmiset, jotka ei toimi kuten itse, kertoo myös jotain tuomitsijasta.

    Äänestä

  • 4 + 5 kirjoitti:

    kaikki ihmiset, jotka ei toimi kuten itse, kertoo myös jotain tuomitsijasta.

    Tämä oli varmaan vitsi sinun osaltasi?

    Huonot tavat tulisi aina tuomita koska mitä mieltä on siinä että kohdellaan toisiamme huonosti?

    Tietysti jos ei tuomita niin sittenhän pääsee pälkähästä ja sama jatkuu niin kauan kunnes joku laittaa sille stopin.

    Sinun asenne on hyvin nykyaikaista muka coolien junttien näkemystä. Ei tuomita koskaan mitään paitsi tuomitsija.

    Todellakin tuomitsen pettäjät, ihmisten hyväksikäyttäjät, valehtelijat sekä hyväkäytöksiset kuten pitääkin. Siinäpähän vetoat sitten "erilaisuuteen" kun joku toimii itsekkäästi ja tekee sinua kohtaan väärin ja kohtelee sinua ihmisenä paskasti.

    Seuraavaksi kai sanot että raiskaajia ja murhaajia ei pidä tuomita koska ne ovat vain erilaisia toimintapoja omaavia?

    Tuomintani kertoo minusta sen että olen hyvätapainen herramies en junttimainen tuomitsematon "antaa kaikkien kukkien kukkia ja tallon toisten kukkien päälle jos mua huvittaa" ihminen.

    Jätetään ne raamatunlauseet niistä kivien heittelyistä niille jotka ovat niin surkimuksia etteivät kykene yksinkertaisiin käytöstapoihin edes netissä.

    Mutta pyydän toki anteeksi jos loukkaannuit "tuomiostani".
    Annathan anteeksi kamaluuteni?

    Jospa löydät kaltaistasi junttiseuraa deitistä. Sitä toivon kovasti niin sellainen ihminen varmaan jaksaa möys huonoja käytöstapojasi.

    Äänestä

  • Herrasmies isolla H kirjoitti:

    Mutta pyydän toki anteeksi jos loukkaannuit "tuomiostani".
    Annathan anteeksi kamaluuteni?

    Jospa löydät kaltaistasi junttiseuraa deitistä. Sitä toivon kovasti niin sellainen ihminen varmaan jaksaa möys huonoja käytöstapojasi.

    ole hyvä, että toinen paljastaa junttiutensa heti alkuun, niin ei tarvitse pettyä myöhemmin?

    Tosi on, että ulkomaalaiset ovat ystävällisempiä ja kirjoittelevat kohteliaammin. Niin minäkin heille.
    Mutta en silti usko, että todellisuus ja mukavien kirjoittelusta saatu käsitys vastaisivat toisiaan.

    Äänestä

  • Herrasmies isolla H kirjoitti:

    Tämä oli varmaan vitsi sinun osaltasi?

    Huonot tavat tulisi aina tuomita koska mitä mieltä on siinä että kohdellaan toisiamme huonosti?

    Tietysti jos ei tuomita niin sittenhän pääsee pälkähästä ja sama jatkuu niin kauan kunnes joku laittaa sille stopin.

    Sinun asenne on hyvin nykyaikaista muka coolien junttien näkemystä. Ei tuomita koskaan mitään paitsi tuomitsija.

    Todellakin tuomitsen pettäjät, ihmisten hyväksikäyttäjät, valehtelijat sekä hyväkäytöksiset kuten pitääkin. Siinäpähän vetoat sitten "erilaisuuteen" kun joku toimii itsekkäästi ja tekee sinua kohtaan väärin ja kohtelee sinua ihmisenä paskasti.

    Seuraavaksi kai sanot että raiskaajia ja murhaajia ei pidä tuomita koska ne ovat vain erilaisia toimintapoja omaavia?

    Tuomintani kertoo minusta sen että olen hyvätapainen herramies en junttimainen tuomitsematon "antaa kaikkien kukkien kukkia ja tallon toisten kukkien päälle jos mua huvittaa" ihminen.

    Jätetään ne raamatunlauseet niistä kivien heittelyistä niille jotka ovat niin surkimuksia etteivät kykene yksinkertaisiin käytöstapoihin edes netissä.

    joka kuvaa hyvin ketjun viestien perusteella ´hyvätapaista Herrasmiestä isolla H:lla´:
    "Kukas kissan hännän nostaa ellei kissa itse".

    Äänestä

  • laskusanan kirjoitti:

    Olen ollut ällikällä kaaliin lyöty aloittajan herrasmiesmäisyydestä.
    Mutta netti nyt on täynnä ihmisiä, jotka luulevat itsestään muuta kuin mitä oikeasti ovat.

    Äänestä

  • koko ajan.

    "Huono selitys ja kertoo aika paljon ihmisestä jos ei kestä käsitellä moista asiaa tai kertoa siitä toiselle.
    Ihmissuhteessa on kovempiakin tilanteita.

    Varmaan näitä ihmisiä jotka päätyvät baariin pettämään kumppaniaan jonka jälkeen piilottelevat totuutta erehdyksestä kumppanilta ikänsä kun eivät "hennoa" sanoa."

    Vertaat sitä että ihminen ei sano sinulle, että kuvasi ei miellytä, pettämiseen suhteessa. Siihen viittasin kun kirjoitin, että on väärin tuomita kaikkia joiden toimintatapa ei miellytä. Siis se että jos ei halua sanoa tuntemattomalle ihmiselle, jota ei ole ikinä nähnyt, että valitettavasti et kiinnosta minua ulkonäöllisesti.

    Äänestä

  • juurihoito kirjoitti:

    Olen ollut ällikällä kaaliin lyöty aloittajan herrasmiesmäisyydestä.
    Mutta netti nyt on täynnä ihmisiä, jotka luulevat itsestään muuta kuin mitä oikeasti ovat.

    että herrasmiesmäisyys ei ensimäisenä tule mieleen.

    Äänestä

  • laskusanan kirjoitti:

    joka kuvaa hyvin ketjun viestien perusteella ´hyvätapaista Herrasmiestä isolla H:lla´:
    "Kukas kissan hännän nostaa ellei kissa itse".

    Olen aina ollut hyvätapainen nettideitissä.

    Äänestä

  • ---- kirjoitti:

    että herrasmiesmäisyys ei ensimäisenä tule mieleen.

    Asiattomaan trollaukseen en jaksa vastata, pysykää aiheessa.

    Äänestä

  • joooooopa kirjoitti:

    koko ajan.

    "Huono selitys ja kertoo aika paljon ihmisestä jos ei kestä käsitellä moista asiaa tai kertoa siitä toiselle.
    Ihmissuhteessa on kovempiakin tilanteita.

    Varmaan näitä ihmisiä jotka päätyvät baariin pettämään kumppaniaan jonka jälkeen piilottelevat totuutta erehdyksestä kumppanilta ikänsä kun eivät "hennoa" sanoa."

    Vertaat sitä että ihminen ei sano sinulle, että kuvasi ei miellytä, pettämiseen suhteessa. Siihen viittasin kun kirjoitin, että on väärin tuomita kaikkia joiden toimintatapa ei miellytä. Siis se että jos ei halua sanoa tuntemattomalle ihmiselle, jota ei ole ikinä nähnyt, että valitettavasti et kiinnosta minua ulkonäöllisesti.

    "Vertaat sitä että ihminen ei sano sinulle, että kuvasi ei miellytä, pettämiseen suhteessa. Siihen viittasin kun kirjoitin, että on väärin tuomita kaikkia joiden toimintatapa ei miellytä. Siis se että jos ei halua sanoa tuntemattomalle ihmiselle, jota ei ole ikinä nähnyt, että valitettavasti et kiinnosta minua ulkonäöllisesti."

    Vertaan kyllä jos ei ole yksinkertaisia käytöstapoja edes netissä niin mitä voi odottaa parisuhteessa?
    Olipa kyse sitten ulkonäöstä tai mistä hyvänsä niin kyllä viestittelyn lopettamisviesti kuuluu asiaan.

    Jos se henkilö on tuntematon niin eikös silloin se asia ole helpompi sanoa kuin jos sen tuntee?

    Äänestä

  • jaaaahaaa kirjoitti:

    ole hyvä, että toinen paljastaa junttiutensa heti alkuun, niin ei tarvitse pettyä myöhemmin?

    Tosi on, että ulkomaalaiset ovat ystävällisempiä ja kirjoittelevat kohteliaammin. Niin minäkin heille.
    Mutta en silti usko, että todellisuus ja mukavien kirjoittelusta saatu käsitys vastaisivat toisiaan.

    Todellisuus ja mukavien kirjoittelu vastaa toisiaan koska jos molemmat ovat vilpittömästi liikkeellä (emme puhu mistään itäisistä tytöistä jotka kyselevät rahaa) niin silloin on helppo olla kohtelias.

    Tällöin myös jos toisesta ei ole kiinnostunutkaan on paljon helpompi sopeutua asiaan.

    Asioita voi tehdä joko hyvässä, miellyttävässä hengessä tai huonossa hengessä.

    ja muodollisesti korrektit viestit välttämättä osu yksiin. Ei edes sinun kohdalla.

    Äänestä

  • Se että ihminen on muodollisesti korrekti ei indikoi, että hän on sivistynyt, fiksu, oikeasti ystävällinen tai sydämellinen ihminen.

    Esim sanojen juntti tai epämiellyttävä käyttäminen jokaisessa viestissä viittaamaan muihin, kertoo omaa kieltänsä.

    Myös se, että muilla on roppakaupalla positiivisia kokemuksia, mutta sinulla vain negatiivista sanottavaa muista. Ai niin juntit viihtyy yhdessä :)

    Hyvää jatkoa.

    Äänestä

  • Pidätkö ihan oikeasti kaikkea sellaista provoiluna, jossa esitetään poikkevia mielipiteitä? Sori nyt vaan, mutta sinun käytöksestäsi ei tule herrasmies mieleen.

    Äänestä

Se on muuten ihan totta että tuohon naikkosten vastaamattomuuteen tms. huonoon käytökseen kypsyy äkkiä. En itsekään viitsi enää alkaa sepostamaan jos toinen ei kiinnosta. Vähän aikaa sitten keskustelin hetken jonkun naisen kanssa mutta kun näin kuvan, kiinnostus lopahti välittömästi ja häivyin takavasemmalle vähin äänin enkä sanonut mitään. Eipä huvita nähdä vaivaa kun ei itsellenikään sitä suoda. Vaikka kirjoittaisit naiselle asiallisen ja pitkänkin yksityisviestin, ei useimmilla nirppanokilla tunnu olevan kykyä vastata edes sitä "kiitos mielenkiinnostasi mutta..".

Äänestä
  • sulle deittailija, laitappa flirtti naiselle ensin niin se jos mikä,kertoo siitä onko hän sinusta kiinnostunut edes sen vertaa että vastaisi.Äskettäin näin kuvallisen profiilin naisesta joka iältään olisi voinut olla tyttäreni ja yllätyin kun kiitti flirtistä ja viestittely jatkui humoristisella tasolla,välillä tosin syvällisiäkin keskusteluja käydään ja hänen henkisesti ja fyysisesti raskaan ammattinsakin takia hänen sosiaaliset taidot kertoo paljon hänen asenteestaan vastakkaiseen sukupuoleen ikään katsomatta.Suosittelen ainakin aluksi sinulle myös sivistynyttä kielenkäyttöä viestiitelyssä...ei se ainakaan haitaksi ole,kannattaa kokeilla.

    Äänestä

  • stara-36 kirjoitti:

    sulle deittailija, laitappa flirtti naiselle ensin niin se jos mikä,kertoo siitä onko hän sinusta kiinnostunut edes sen vertaa että vastaisi.Äskettäin näin kuvallisen profiilin naisesta joka iältään olisi voinut olla tyttäreni ja yllätyin kun kiitti flirtistä ja viestittely jatkui humoristisella tasolla,välillä tosin syvällisiäkin keskusteluja käydään ja hänen henkisesti ja fyysisesti raskaan ammattinsakin takia hänen sosiaaliset taidot kertoo paljon hänen asenteestaan vastakkaiseen sukupuoleen ikään katsomatta.Suosittelen ainakin aluksi sinulle myös sivistynyttä kielenkäyttöä viestiitelyssä...ei se ainakaan haitaksi ole,kannattaa kokeilla.

    Ainakin oma kielenkäyttöni on moitteetonta.

    Flirttien ongelma on se ettei moni nainen niihin halua vastata, he odottavat viestejä.

    Äänestä

Suomalaiset ei vaan osaa käyttäytyä. Suomessa vallitsee minusta venäläistyyppinen kulttuuri ja pubiruusut loistaa. Mitä enemmän ryyppäät ja riehut sitä kovempi tyyppi olet. Jos mies puolustaa naista väkivallalla se on hyvä asia, mutta sitten kun väkivaltaa esiintyy kotioloissa ollaankin naama väärinpuolin, vaikka sen asian osasi arvata jo etukäteen.

Hyväkäytöksisiä ja hienoja ihmisiä ei enää kunnioiteta. Uskontoakaan ei enää arvosteta. Tasa-arvosta ei minusta ole tietoakaan. Tasa-arvoa ei ole mielestäni se että nainen voi pukeutua kuin mies ja käyttäytyä kuin mies. Tasa-arvoa on se että nainen saa olla nainen ja häntä arvostetaan sellaisena kuin hän on. Hän voi olla hyvin koulutettu ja menestyvä tai hän voi olla kotiäiti.

Sitä kun tulee Ruotsinreissusta takaisin kotiin niin saa jo laivalla järkyttyä suomalaisten niin naisten kuin miestenkin käytöksestä. Tietysti yleensä nämä räikeimmät tyypit on enemmän näkyvillä ja hienommat ja tasapainoisemmat ihmiset jää taka-alalle ja ymmärtää pysyä syrjässä.

Eli kannattaa tosi panostaa kielitaitoon ja hyvää koulutukseen jolloin on mahdollisuuksia myös työskennellä ulkomailla tai muuttaa ulkomaille kokonaan.

Viestittelystä taas sen verran että jos naisella on kymmeniä miehiä jotka laittavat viestejä niin jokaiseen viestiin ei yksinkertaisesti ehdi ja muista vastata. Eikä perusteluja yhteydenpidon lopettamisesta ole aina helppo tehdä jos ei vaan tunnu siltä että haluaisi jatkaa.

Äänestä
  • Ihmettelen suuresti miten nainen ei ehdi tai muista vastata siinä tapauksessa että yhteyttä on jo pidetty hyvän aikaa. En puhunut noista aloitusviesteistä koska oletuksena yleensä silloin on ettei kiinnostus herännyt. Mutta se on mielestäni käsittämätöntä että viestiminen loppuu kesken kaiken ilman ilmoitusta.
    Suotta niitä syitä tarvii välttämättä alkaa puimaan mutta kai nyt jokaiselle opetetaan sanomaan aina vähintää se "kiitos ja näkemiin"?

    En osaa sanoa onko tilanne noin paha yleisesti Suomessa vaikka vähän viitteitä siitä on. Tavat ovat todellakin tiukassa monella.

    Kuitenkin kaikki varmaan haluavat olla myönteisessä ilmapiirissä ja deitata myös sellaisessa käsitykseni mukaan?

    Äänestä

Viesti voisi olla minun kirjoittama mutta olen nainen. Eli miehet käyttäytyvät yhtä huonosti. Yritän aina vastata paitsi jos joku lähettää viestejä jossa lukee vaan lähtisitkö päiväkahville tai jotain muuta siihen suuntaan.

Äänestä
  • Ongelma voi olla myös miesten puolella.
    En tiedä vain miten tilannetta voisi muuttaa parempaan jos kukaan ei ole valmis muuttamaan tapojaan paremmiksi vaan meidän hyvätapaisten pitää yrittää "sopeutua" järjettömyyteen.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 26 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Herrasmies isolla H kirjoitti:

Suomi on todellakin Junttila isolla L:llä jos katsotaan naisten tasoa nettitreffeillä sekä heidän käytöstään.

Tässä on jo useamman kerran ollut puhetta tuttujen kanssa että miten he ovat kokeneet erilaisiksi viestittelyn suomalaisissa deittisaiteissa ja ulkomaisissa (ei sotketa mitään itälän ostotyttöjä ja huijauksia mukaan) deiteissä.

Ihmisiä kohdellaan ulkomailla ihmisinä ja miestä kohdellaan miehenä naisen taholta. Vaikkei tunnettaisi niin huomaavaisuutta sekä kohteliaisuutta riittää. Molemmilla on valinnanvaraa joten ei ole tarvetta käyttäytyä kuin pienet lapset tai junttipissikset.

Suomessa taasen herrasmiehenä yrittää vastailla kaikille vaikka olisi kiire, vastaa kohtuullisessa ajassa viesteihin, kertoo syytä miksei joku kiinnostanut, antaa pakit kohteliaasti, lopettaa viestittelyn asiallisesti, vie asioita eteenpäin toista huomioiden jne.
Mitä saa vastakaikuna?

Osa ei vastaa ekaan viestiin joka toki on ymmärrettävää jos ei kiinnostus herännyt mutta sitten on näitä jotka eivät vastaa esimerkiksi toiseen tai kolmanteen viestiin enää tai viestittely päättyy pitkänkin viestittelysession jälkeen siihen ettei vastausta enää tule. Kuvien vaihdon yhteydessä voi käydä myös samaten. Ei mitään selityksiä joita kyllä en kaipaakkaan vaan yksinkertaisia hyvän jatkon toivotuksia.

Eniten tässä riepoo se että tällaisen käytöksen myötä koko ajan nousee kynnys enää kohdella toisia hyvin tai että jaksaa ottaa yhteyttä naisiin kun siellä on kuitenkin samanlainen junttipissisprinsessa kuin muissakin tapauksissa vaikka muuta voisi ajatella profiilin perusteella.

Missä ovat ne hyvätapaiset fiksut naiset jotka eivät keksi tekosyitä huonoille tavoilleen?

Onhan se huvittavaa että parasta kohtelua olen saanut lähes 40-vuotiaalta naiselta joka totesi minun olevan liian nuori hänelle (olen just päälle 30) ja toisaalta muutamalta 20-vuotiaalta jotka ovat todenneet että olen heille liian vanha. Ovat olleet ystävällisiä ja kypsiä. Samaa ei voi sanoa lähes kenestäkään naisesta 25-35 ikäryhmästä.

Kovin ovat kovat tavoitteet monella mutta taitaa haaveiksi monella jäädä puhumattakaan että miten voi perustaa mitään parisuhdetta moiselle käytökselle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu