Jos sinulla olisi jo vuosikymmeniä kestänyt avioliitto takanasi. Sinulla olisi lapsia ja lapsen lapsia. Olisit elänyt avioliitossa, jossa puolisosi olisi ollut henkisesti sairas. Avioliitossa, jossa puolisosi sisarukset sinua koko ajan olisivat syyllistäneet puolisosi saiauksista, vaikka lääketiede olisikin ne tunnistanut persoonallisiksi, jopa periytyneiksi. Oilisitko kestänyt tätä helvettiä? Jo olisit, niin mietisitkö mitä nyt tekisit kun lapsesi ovat jo elämässä omaa elämäänsä. Vaikuttaisiko sinuun valinnoissasi se, kuinka puolisosi pärjäisi elämässään ilman sinua. Vastaatko elämälläsi myös hänen hyvin voinnistaan. Entäs ne lapset ja lastenlapset. Onko minulla myös oikeus onneen ja omaan elämään?
Mitä tekisit sinä?
???????
43199
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 43
Vanhimmat
kenelläkään ei ole oikeutta omaan elämään
Nyt olen ihan tosissani. Asiallisia vastauksia pyydän.
asiallinen vastaus
.
mutta potkaisisin kaikki varmuuden vuoksi pellolle
.
oikeus omaankin onnellisuuteen, mutta jos olette elämänne läpi kulkeneet yhdessä, miksi nyt onni löytyisi muualta.
En tietoisesti edes etsi uutta onnea. Tiedät jotain elämästäni. Vakkani vain on vaappuvainen. On tarkistuksen paikka elämässäni.
Tyhmyydestäni huolimatta osasin tälläkin kertaa laskea 1 1... Niin,tällä kertaa mulla on kaikki keskimäärin hyvin, paitti se vanhan haamu. Voimia.
se menee laskimella jollei muuten pysty laskeen sitä
Olen voimissani. Toisin kuin joskus.
että uskosi kertoo sulle miten menetellä ja myös miksi.
Mutta kaikki tuo vaikuttaa. En tosin ymmärrä, mitä asia aikuisille lapsille tai lastenlapsille kuuluu.
Minua vain viedään eteenpäin halusinpa tai en. Siksi aloitukseni.
Kuka sua vie? Vai. mikä sua vie?
Oivaltamiseni, jonka jälkeen alkaa työskennellä tahdonvoimani.
taitaa olla kuvitella sitä vaihtoehtoista todellisuutta nykyisen todellisuuden sijaan: miten kaikki sitten olisi. Ihminen ei ole vain oma itsensä, vaan myös kaikki se, mihin hän on kasvanut. Jos muuttaa todellisuutta, joutuu itsekin muuttumaan.
Voipi olla, että henkinen vieteri olisi loppunut jo ajat sitten. Vaimon fyysisen sairauden kanssa uskoisin jaksavani, mutta henkisestä en uskalla luvata mitään. Tosin tuota puolison sisarusten syyllistämistä en laske miksikään koettelemukseksi. Mikä pakko aikuisen ihmisen on niiden kanssa tekemisissä olla?
Jos suhde on kestämätön, ei siinä pidä olla olispa syy mikä tahansa.Kyllä omaa jaksamista pitää ajatella ja puolustaa. Ei ole varmaa, että jaksaisi kantaa toisen taakkaa. Pian siinä voisi olla kaksi autettavaa.
kyllä jaksaa, jos on pakko. Kokemusta on jaksamisesta. Nyt en enää haluaisi edes jaksaa.
.
potki ne kaikki pellolle
niin kaikki muutkin ihmiset tekevät joka ikinen päivä, aivan normia
.
Olen elänyt avioliitossa kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivän kumppanin kanssa. Lisäksi hänet on todettu psykologisissa testeissä heikkolahjaiseksi. Ei siinä kaikki. Ainakin kymmenen psykoosia kannoin häntä yli ymmärtämyksensä. Joko riittää, vai vieläkö jatkan?
hyvältä kuulostaa
.
ala tehdä jotakin itsesi eteen
.
jos sanonkin, että en enää rakasta kumppaniani, vaan haluan luoda omanlaiseni elämän.
Minunhan on pidettävä huolta heikommasta osapuolesta.
mutta mitä sä kumppanilles sitte meinaat tehdä?
ja hyväksyykö sun lapset/lapsenlapset sen?
Kumppani todennäköisesti lähetettäisiin hoitolaitokseen. Saisin perillisten vihat silmilleni. Ei ole helppoa oman elämänsä etsijälläkään.
helpompi olis vaan olla niinku ennenki, mutta jos haluu oman elämän, nii kyllä se sitte kannattaa. kerranhan täällä vaan eletään
Entäs minä, joka uskon tuonpuoleiseen. Minun vastuuni elämästäni on suurempi kuin sinun. Edellenkin sanon, ei ole helppoa ratkaisujen tekeminen minulla.
Sinähän olet henkisesti ihan loppu. Masentunut ja epävarma.
Minä olen voimissani, sinä et liene.
Nii vissihi.
Tosta sisarusten syyllistämisestä ei irtoa puolikastakaan säälipistettä. Se on oma tyhmyys jos semmoisia alkaa kuunteleen, ja ylipäätänsä päästää ne kuulomatkan päähän.
Sinänsä vaikea kuvitella, koska en lähtisi päävikaisen kanssa edes olemaan. Kevyemmät mielenterveyspotilaat, mitä minä olen nähnyt ja kuullut, sairastelee sen mukaan miten ne haluaa manipuloida kumppaneitaan tms. Että oli kumpi vaan, niin ei sovi mulle.
Mutta yritetääs. Ainoa mitä minä ajattelisin on minä itse, koska lapsetkin on näköjään jo lentänyt pesästä niin ei tarvi heitäkään ajatella yhtään. Pohtisin huolellisesti onko tämä todellakin sitä mitä elämältäni haluan ja haittaako että näen itseni samassa jamassa vielä 20v.n päästäkin.
Jos haittaa niin otan heti eron, asia ja ratkaisu on oikeasti niin yksinkertainen.
Joo, mulla on oikeus onneen ja elämään, enkä ole mikään marttyyri eikä kukaan siitä tule koskaan palkitsemaankaan minua joten tuossa tapauksessa mitä suuremmalla todennäköisyydellä ottaisin eron. Me eletään vain kerran.. ei kannata haaskata aikaa.
paska
Ja liikaa nähnyt sekä kokenut.
Uhrautujat ei saa mitään.. ne vaan menettää loputkin ja ne itsekkäät paskat vaan vievät ja imevät loputkin mehut ja jos ei enempää irtoa, hylkäävät surutta.
Ei kannata uhrautua jos kerta tuntuu ettei se tuota edes iloa itselle. Kuten sanoin.. siitä ei lopussa palkita, voi vaan äkkiä tulla katkeraksi "kun minä elämäni sulle uhrasin ja tässäkö on kiitos!!". Ei tarvi kiitellä. Pidetään vaan huoli että eletään sellainen elämä että ollaan tyytyväisiä eikä tarvi odotella kiitoksia.. joita siis uhrautujille hyvin harvoin irtoaa.
Hyvässä lykyssä 10v:n päästä ton äijä päättääkin kuntoutua, kun kaikki on hoidettu, ja jättää ton naisen jonkun 10v nuoremman misun takia. Siinä jää toi sitten ihmetteleen että tässäkö oli elämän uhraamisesta kiitos?? Edelleen.. ei tule palkintoja joten on parempi ottaa vastuu omasta elämästä ja onnesta itelleen ja pitää huoli ettei ole tunnetta uhrautumisesta ja kiitoksienodotteluista.
olisikin. Jos puoliso sairastuu vaikka dementiaan, niin on varmasti vaikea jättää sairas ihminen oman onnensa nojaan, hoitamatta toisten armoille. Useinhan niin tehdäänkin viimeistään silloin kun puoliso/hoitaja uupuu taakkansa alle. Sisaruksilla on yleensäkin taipumus arvostella sitä hoitamaan jäänyttä sairasta ihmistä ymmärtämättä lainkaan millaisessa helvetissä hänen on oltava yötä päivää. Myöskin henkisesti sairaan kanssa on vaikea tulla toimeen, ja jopa omat lapsetkin saattavat hänet hyljätä siitä syystä.
Omaisella varmaan olisi oikeus siihen omaankin onneen, mutta velvollisuuden tunteesta hän useimmiten jää hoitamaan sitä sairasta puolisoaan/vammaista lastaan/muuta lähiomaistaan.
Nykyaikana on saatavilla ammattiauttajien apua ja voi vaikka palkata kotiin hoitajan, jos niin tahtoo, eikä itse jaksa. Se miten lähiomaiset suhtautuvat tälläisiin ratkaisuihin on varmasti monenlaisia tilanteita ja ajatuksia, pitäisi varmasti ajatella tapauskohtaisesti asia kerrallaan.
Joku varmaan hyväksyy sellaisenkin ratkaisun että hylkää puolisonsa ja lähtee etsimään sitä onnea muualta, ajattelematta miltä siitä sairaasta yksinjääneestä puolisosta mahtaisi tuntua.
Ensin vastaan etten tiedä kun en ole pitkää avioliittoa kokenut. Mutta eräs ystäväni nyt kuuskymppisenä yrittää irtautua avioliitosta, joka on kestänyt kolmisenkymmentä vuotta. Puoliso on haahuilija, joka ei ole oikein koskaan elänyt omaa elämäänsä vaan ollut vain toinen vanhemmista ja puoliso. Ensin tuntui järkyttävältä miten joku voi hylätä toisen, koko aikuisen elämänsä puolisolle ja perheelle antaneen ihmisen. Mutta kun se ei ole niin yksinkertaista. Jokaisella on oma elämänsä, sen voi myös löytää niin kauan kuin elää. Eikä kenenkään pidä elää toisen kautta. Ei siis pidä jäädä suhteeseen vain sen takia että pelkää ettei toinen selviä ilman.
kaikille keskusteluun osallistuneille. Aloittamani teema ei ollut helppo, vähiten itselleni. Kovasti koskettava ja mieltäni askarruttava. Halusin vain kuulla ulkopuolisten mielipiteitä asiasta. Siksi aloitukseni. Ratkaisuni avaimet ja päätökset pidätän itselläni. Toimin niin kuin tuntoni käskee minun toimivan. Oivalluksesta ja pysäytyksestä syntyy uusi kipinä, joka johtaa hedelmällisyyteen. Tätä johtotähteä minä seuraan niin en joudu harhaan.
Jk. Kaikkea hyvää teille ystäväni toivotan.
pitää tehdäkin mikä itselle tuntuu hyvälle ja sopivalle. Voimia sinulle, tiedän mitä se on.
Musiikkia murheeseen:
http://www.youtube.com/watch?v=l4BKAF9HWW8
En itsekään tiedosta sitä, miksi tämä Markku Aron biisi minua puhuttelee syvällisemmin. Meninkö minä, menikö hän, vai menikö kukaan.
http://www.youtube.com/watch?v=53mkMfZO7wY
omatsyysi, miksi kestit ky. helvettiä niinkin pitkään.
Joskus myös lapsille on helpotus riitaisten vanhempien ero.
Mikäli päätät ottaa eron, et ole vastuussa hänen hyvinvoinnista.
Myöskin lastenne mahdollinen protestointi on huomioitava, eli pidettävä erossa oma päätös.
Viimeistään lasten lähdettyä kotoa maailmalle, itse pakkaisin tavarani, mikäli saisi pelkkää syyllistämistä.
Se, miten ex-puoliso pärjäisi elämässään, ei olisi minun pääsärkyni.
Todennäköisesti sanoisin hänen sisaruksilleen "Eroamme, joten voitte alkaa parantaa hulluksi tekemääni sisarustanne."
Todennäköisesti tuosta lauseesta tulisi myös syyllistämistä.
Sinänsä tuonkaltaisesta on lähisuvussa kokemusta. Kyse kuitenkin alkoholismiin sortuneesta lankomiehen veljestä. Kun kaikki sisarukset siunaili, että heidän on tehtävä jotain. Lanko sitten ehdotti, että hänen siskonsa voisi ottaa hoiviin tai joku mu, koska langolla pitkät työpäivät.
Sisarukset kieltäytyivät kunniasta oitis, joten veljelle jäi vastuu veljen hyvinvoinnista. Ei edes äitinsä huolinut.
Kun sitten tervehtyi alkoholismista, lähti heti omille teilleen. Myöhemmmin muutti äitinsä luokse.
Sitte
Oli yksi harvoista vastausista, joista jotain oppia sain. Kiitos siitä. Tuota viestiäsi sisäistän kaiken muun ohella. Huomaan, että sinä ymmärrät sen, mitä aloituksessani halusin huutaa maailmalle. Kyllä minä vielä puolisoni olisin sietänyt, en enää sisaruksiansa, jotka minut syyllistivät puolisoni sairaudesta. Tämänhän sinä kyllä ymmärsitkin. Ei, en minä sääliä ruikuttamaan tullut. Jos sitä olisin tarvinnut, olisi minulla ollut muitakin kanavia sen toteuttamiseksi.
Älä täältä kysele mitään tosissasi.
Mitä oikeutta haet?
Ainoat todelliset oikeudet ovat se mitä laki sanoo - ja tässä asiassa laki ei ota mitään kantaa.
Oikeus on itsessäsi. Sotiiko sinussa itsessäsi jokin asiaa vastaan? Sitä vastaan että sinulla olisi "onni ja oma elämä"?
Se on ainoa oikeus/vapaus/velvollisuus joka sinua sitoo. Ei mikään muu.