Sain jokin aika sitten tietooni, että avovaimoni on suhteemme jossain vaiheessa ollut kiinnostunut eräästä yhteisestä tuttavastamme. Hänen mukaansa mitään raskauttavaa ei ole tapahtunut, ja tämä on olosuhteet huomioon ottaen melko todennäköisesti totta. Asia nostaa kuitenkin esiin muutamia ongelmia.
Avokilla on historiaa pettäjänä aiemmissa pitkissä suhteissaan. Lisäksi suhteemme aivan alkumetreillä oli pieni, sinällään merkityksetön juttu, joka niissä olosuhteissa oli ymmärrettävä. Näistä on tietty toimintamalli nähtävissä melko selvästi. Nämä asiat olivat toki tiedossani jo aiemmin ja olemassa olevat riskit tiedostin suhteeseen alkaessa. Tuolloin järkevä puoleni arvioi, että em. asiat eivät olosuhteet huomioiden indikoi niin suuresta riskistä, etteikö suhteeseen kannattaisi ryhtyä. Tunnepuoli toisaalta halusi antaa hänelle ja itselle mahdollisuuden suhteeseen, ja hyvähän se on kaikinpuolin ollut.
Nyt ilmennyt uusin, edelleen lähes merkityksetön tapaus, muuttaa tilannetta kuitenkin siten, että laskennallinen riski petetyksi tulemiselleni suhteen jossain vaiheessa kasvoi huomattavan paljon. Tällä(kin) kertaa tilanteen kehittymiseen vaikutti ulkoiset olosuhteet. Toisaalta opittuani tuntemaan kumppaniani paremmin, huomaan, että hänen kohdalla em. tyylinen käyttäytyminen syntyy herkästi juuri sopivissa olosuhteissa, ei niinkään jatkuvasti, ja että se on vahvasti luonteen aiheuttama asia.
Tällä kertaa mitään raskauttavaa ei ilmeisesti tapahtunut. Olosuhteet olivat toisaalta sellaiset, että pidemmälle menosta olisi koitunut suurta harmia, muillekin kuin minulle. Toisaalta suhteemme oli tapahtuman hetkellä (ainakin mun mielestä) niin terve, kuin suhde voi epätäydellisten ihmisten kesken ylipäätään olla. Kävi mahdollisesti niin, että suuret riskit pitivät pään kylmänä, ja juttu ei edennyt sen enempää... mene ja tiedä.
Ongelmaksi muodostuu se, että 20 vuoden aikajänteellä vastaavia tilanteita ilmaantuu lähes pomminvarmasti, koska ihmiset kohtaavat jatkuvasti uusia ihmisiä, työelämässä, harrastuksissa tms. Seuraavalla kerralla olosuhteet eivät ehkä enää olekaan minun kannaltani yhtä hyvät. Esim. minä en tunne kiinnostuksen kohdetta henk.kohtaisesti, meillä menee suhteessamme sillä hetkellä huonommin tms. Itse asiassa laskennallinen todennäköisyys sille, että olosuhteet ovat seuraavalla kerralla kannaltani huonommat on kasvanut, koska tuo "onnellisempi" tapaus jo toteutui. Lisäksi riskiä kasvattaa vielä se, että kun parilla menee suhteessaan huonosti, on yksilöt lähtökohtaisestikin avoimempia etsimään uutta.
Otetaan huomioon, että ainakin kolmasosa Suomessa solmituista avioliitoista päättyy eroon, valtaosassa näistä tapahtuu pettämistä ainakin toisen puolelta. Lisäksi kaikki liitot eivät edes hajoa pettämiseen. Tämän perusteella voidaan varovaisesti arvioiden sanoa, että pettämistä esiintyy ainakin puolessa kaikista solmituista liitoista. Kun nyt tämän lisäksi otetaan huomioon edellinen pohdintani ja aletaan arvioimaan todennäköisyyksiä, ei tilanne näytä minun kannaltani todellakaan kovin hyvältä. Subjektiivinen arvaukseni on, että tulen suhteen (mikäli se lopulliseksi muodostuu, niinkuin tällä hetkellä näyttäisi) jossain vaiheessa petetyksi ainakin 70% todennäköisyydellä. Arvatkaa, onko kiva elää tämmöisen asian kanssa, varsinkin kun tällä hetkellä itse suhde voi aivan hyvin.
Olen tullut petetyksi aiemmissa suhteissanikin. Viimeisen kerran jälkeen vannoin, että enää en tule. Käytännössä tämä merkitsee sitä, että totaalista luottamusta ei kukaan nainen voi minulta enää koskaan saada. Nykyiseen kumppaniin luotan siinä määrin, kuin ylipäätään on mahdollista. Nyt tämä uusin tapaus vahvisti (jälleen kerran) käsitykseni, että täydellinen luottamus ei kannata, siitä ei lopulta jää käteen muuta kuin Musta Pekka.
Tämä on erittäin ikävää, koska toimiva suhde perustuu rakkauden ohella voimakkaasti molemminpuoliseen luottamukseen. Itse tiedän olevani sen luottamuksen arvoinen ja aina minuun on luotettukin. Minä vaadin kumppanilta uskollisuutta. En siksi, ettenkö ymmärtäisi erilaisia elämäntilanteita, kipuja, suruja, kaipuuta tms, vaan siksi, että vaadin sitä myös itseltäni. Toisaalta ehkä juuri luotettavuuteni vuoksi olenkin tullut petetyksi aiemmin. Omia säätöjä on pystytty tekemään, kun ei ole tarvinnut huolehtia toisen säädöistä ja toisaalta mahdollisesti kiinni jäädessään ei tarvinnut pelätä nyrkin muodossa tulevia seurauksia. Klassinen kiltin miehen syndrooma.
Taidan siis joutua luopumaan vaatimuksesta omasta uskollisuudestani. Ei siitä ole mitään hyötyä, jos kerran lopputuloksena tulee aina kusetetuksi. En voi avokkiani oikein lempatakaan, kun kuitenkin molemmat rakastamme toisiamme vilpittömästi, ja mitään raskauttavaa ei ole ainakaan vielä (todennäköisesti) tapahtunut. Sen verran minussa on miestä, että aisankannattajaksi en rupea ja toisaalta enää en aio olla pelkästään kärsijän asemassa jos/kun tilanne tulee. Vaihtoehdoiksi ei jää juuri muuta, kuin että jatkossa annan itselleni luvan pettää sopivan tilaisuuden tullen. Saanpahan ainakin selustani varmistettua. Inhottaa tällainen pelien pelailu. Vielä enemmän inhottaa se, että kanssaihmiset eivät toimillaan jätä minulle muita vaihtoehtoja kuin alentumisen samalle tasolle. MOT.
Tässä teille naiset yksi analyysi siitä, miksi mies pettää. Toki miesjoukkoon mahtuu paljon ensisijaisia kusipäitäkin, mutta emme me kaikki ole niitä. Itse koen ainakin osittain olevani olosuhteiden uhri.
Avokilla on historiaa pettäjänä aiemmissa pitkissä suhteissaan. Lisäksi suhteemme aivan alkumetreillä oli pieni, sinällään merkityksetön juttu, joka niissä olosuhteissa oli ymmärrettävä. Näistä on tietty toimintamalli nähtävissä melko selvästi. Nämä asiat olivat toki tiedossani jo aiemmin ja olemassa olevat riskit tiedostin suhteeseen alkaessa. Tuolloin järkevä puoleni arvioi, että em. asiat eivät olosuhteet huomioiden indikoi niin suuresta riskistä, etteikö suhteeseen kannattaisi ryhtyä. Tunnepuoli toisaalta halusi antaa hänelle ja itselle mahdollisuuden suhteeseen, ja hyvähän se on kaikinpuolin ollut.
Nyt ilmennyt uusin, edelleen lähes merkityksetön tapaus, muuttaa tilannetta kuitenkin siten, että laskennallinen riski petetyksi tulemiselleni suhteen jossain vaiheessa kasvoi huomattavan paljon. Tällä(kin) kertaa tilanteen kehittymiseen vaikutti ulkoiset olosuhteet. Toisaalta opittuani tuntemaan kumppaniani paremmin, huomaan, että hänen kohdalla em. tyylinen käyttäytyminen syntyy herkästi juuri sopivissa olosuhteissa, ei niinkään jatkuvasti, ja että se on vahvasti luonteen aiheuttama asia.
Tällä kertaa mitään raskauttavaa ei ilmeisesti tapahtunut. Olosuhteet olivat toisaalta sellaiset, että pidemmälle menosta olisi koitunut suurta harmia, muillekin kuin minulle. Toisaalta suhteemme oli tapahtuman hetkellä (ainakin mun mielestä) niin terve, kuin suhde voi epätäydellisten ihmisten kesken ylipäätään olla. Kävi mahdollisesti niin, että suuret riskit pitivät pään kylmänä, ja juttu ei edennyt sen enempää... mene ja tiedä.
Ongelmaksi muodostuu se, että 20 vuoden aikajänteellä vastaavia tilanteita ilmaantuu lähes pomminvarmasti, koska ihmiset kohtaavat jatkuvasti uusia ihmisiä, työelämässä, harrastuksissa tms. Seuraavalla kerralla olosuhteet eivät ehkä enää olekaan minun kannaltani yhtä hyvät. Esim. minä en tunne kiinnostuksen kohdetta henk.kohtaisesti, meillä menee suhteessamme sillä hetkellä huonommin tms. Itse asiassa laskennallinen todennäköisyys sille, että olosuhteet ovat seuraavalla kerralla kannaltani huonommat on kasvanut, koska tuo "onnellisempi" tapaus jo toteutui. Lisäksi riskiä kasvattaa vielä se, että kun parilla menee suhteessaan huonosti, on yksilöt lähtökohtaisestikin avoimempia etsimään uutta.
Otetaan huomioon, että ainakin kolmasosa Suomessa solmituista avioliitoista päättyy eroon, valtaosassa näistä tapahtuu pettämistä ainakin toisen puolelta. Lisäksi kaikki liitot eivät edes hajoa pettämiseen. Tämän perusteella voidaan varovaisesti arvioiden sanoa, että pettämistä esiintyy ainakin puolessa kaikista solmituista liitoista. Kun nyt tämän lisäksi otetaan huomioon edellinen pohdintani ja aletaan arvioimaan todennäköisyyksiä, ei tilanne näytä minun kannaltani todellakaan kovin hyvältä. Subjektiivinen arvaukseni on, että tulen suhteen (mikäli se lopulliseksi muodostuu, niinkuin tällä hetkellä näyttäisi) jossain vaiheessa petetyksi ainakin 70% todennäköisyydellä. Arvatkaa, onko kiva elää tämmöisen asian kanssa, varsinkin kun tällä hetkellä itse suhde voi aivan hyvin.
Olen tullut petetyksi aiemmissa suhteissanikin. Viimeisen kerran jälkeen vannoin, että enää en tule. Käytännössä tämä merkitsee sitä, että totaalista luottamusta ei kukaan nainen voi minulta enää koskaan saada. Nykyiseen kumppaniin luotan siinä määrin, kuin ylipäätään on mahdollista. Nyt tämä uusin tapaus vahvisti (jälleen kerran) käsitykseni, että täydellinen luottamus ei kannata, siitä ei lopulta jää käteen muuta kuin Musta Pekka.
Tämä on erittäin ikävää, koska toimiva suhde perustuu rakkauden ohella voimakkaasti molemminpuoliseen luottamukseen. Itse tiedän olevani sen luottamuksen arvoinen ja aina minuun on luotettukin. Minä vaadin kumppanilta uskollisuutta. En siksi, ettenkö ymmärtäisi erilaisia elämäntilanteita, kipuja, suruja, kaipuuta tms, vaan siksi, että vaadin sitä myös itseltäni. Toisaalta ehkä juuri luotettavuuteni vuoksi olenkin tullut petetyksi aiemmin. Omia säätöjä on pystytty tekemään, kun ei ole tarvinnut huolehtia toisen säädöistä ja toisaalta mahdollisesti kiinni jäädessään ei tarvinnut pelätä nyrkin muodossa tulevia seurauksia. Klassinen kiltin miehen syndrooma.
Taidan siis joutua luopumaan vaatimuksesta omasta uskollisuudestani. Ei siitä ole mitään hyötyä, jos kerran lopputuloksena tulee aina kusetetuksi. En voi avokkiani oikein lempatakaan, kun kuitenkin molemmat rakastamme toisiamme vilpittömästi, ja mitään raskauttavaa ei ole ainakaan vielä (todennäköisesti) tapahtunut. Sen verran minussa on miestä, että aisankannattajaksi en rupea ja toisaalta enää en aio olla pelkästään kärsijän asemassa jos/kun tilanne tulee. Vaihtoehdoiksi ei jää juuri muuta, kuin että jatkossa annan itselleni luvan pettää sopivan tilaisuuden tullen. Saanpahan ainakin selustani varmistettua. Inhottaa tällainen pelien pelailu. Vielä enemmän inhottaa se, että kanssaihmiset eivät toimillaan jätä minulle muita vaihtoehtoja kuin alentumisen samalle tasolle. MOT.
Tässä teille naiset yksi analyysi siitä, miksi mies pettää. Toki miesjoukkoon mahtuu paljon ensisijaisia kusipäitäkin, mutta emme me kaikki ole niitä. Itse koen ainakin osittain olevani olosuhteiden uhri.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Minusta tuntuu siltä, että yrität vahvasti etsiä itsellesi "kunniallista" syytä pettämiseen. Petä, mutta älä yritä saada sitä kuulostamaan toisen aiheuttamalta. Pettäjähän olet kuitenkin lopulta sinä itse ja omasta halustasi. Se, että puolisosi voi joskus tulevaisuudessa ehkä pettää, ei ole oikeutus. Eri asia on, jos itse haluat katsella ja kokeilla, josko ruoho olisi vihreämpää aidan toisella puolella.
Jos noin perusteellisesti kaivelee asioita, pelkää, ei pelkää, epäilee, ei epäile, pettää, ei petä... kannattaako viettää loppuelämä jonkun kanssa ja miettiä että mitä tulee käymään. Kun on rakastunut, elää hetkessä ja nauttii tässä ja nyt, ja jos takkiin tulee, niin se on sitten sen ajan itku.
Ensinnäkin, ei kaikki naiset petä kuten ei miehetkään, sinulla on ollut huono onni. Ja kyllä, ei kannata olla sinisilmäinen. Itse en onneksi luovu uskollisuudestani vaikka mikä olisi, se on periaatteeni(minua on myös petetty, viimeksi yli puoli vuotta sitten ja edelleen tuntuu tosi pahalta)!
Toisaalta tuo sinun "tutkielmasi" ei ollut kovinkaan maanläheinen. Jos saan sanoa suoraan, vaikka olenkin hyvä keskustelija/kuuntelija, tod.näk. nukahtaisin seurassasi. Näytä tunteet ja ole villi, näytä naisellesi mitä tunnet, mistä et pidä-raivoa, itke, näytä miten pahalta tuntuu! Nainen etsii selvästi jännitystä elämään kun olet noin kuiva ja analyyttinen. Ei kaikkea tarvitse analysoida.
Millainen sen "tutkielman" sitten olisi pitänyt olla ollakseen maanläheinen? Koitin juuri siksi ajatuksissani sulkea tunnekuohut pois parhaani mukaan, jotta pystyisin katsomaan tilannetta niin objektiivisesti kuin asianosaiselle ylipäätään on mahdollista. Jos tuo ei ole maanläheistä, niin mikä sitten?
Toki näytänkin tunteitani puolisolle. Totuuden nimessä tunteiden ulos näyttämisen jonkinlainen tasapaksuisuus on ehkä suurin vikani ihmisenä. Sisällä tunnen kyllä voimakkaasti, en vain näytä niitä ulos yhtä paljon kuin jotkut muut. Toisaalta ne villit ja tuntevat tyypit ovat sitten niitä, jotka pätkivät muijaansa turpaan tilanteen "vaatiessa". Molempi pahempi.
En minä jatkuvasti jokapäiväisessä elämässä näin analyyttinen ole. Kyse on pikemminkin siitä, että osaan tarvittaessa olla analyyttinen myös itseäni koskevissa asioissa. Tämä on se (naisten joskus halveksima) kyky erottaa tunne- ja järkiasiat toisistaan (tai tarkastella tunneasioita järkiperäisesti) silloin, kun se tarkemman tilannekuvan saamiseksi on tarpeellista. Kaikkea ei tietenkään tarvitse analysoida, mutta järjen käyttö on sallittua. Itsesuojeluvaisto on ihmiseen sisäänrakennettu ominaisuus.
NeitiQ, tämä on erittäin hyvä neuvo:
"
Näytä tunteet ja ole villi, näytä naisellesi mitä tunnet, mistä et pidä-raivoa, itke, näytä miten pahalta tuntuu!
"
Et NeitiQ kaikessa villeydessäsi ymmärtäne, että kiltinmiehen syndroomassa nainen kieltää mieheltä tämän. Itse kerran vastasin kiukunpurkaukseen tällä tarkalla lainauksella "Huutamallahan ne asiat hoituu".
No mikä oli vaikutus?
=>
Aamulla odotti vihkisormukset poikkivetäistynä keittiön pöydällä vähemmän viehättävällä lyhyellä kirjeellä varustettuna.
Kiltinmiehensyndroomassa miehestä _kuulemma_ tulee mieheksikasvamaton, herneperseinen, kyrpäotsainen prinsessa. Tähän tottuu ja asioita oppii olemaan ottamatta henkilökohtaisesti. Kiltinmiehensyndroomaan sairastunut raukka tekee kaikkensa, että perhe ei hajoa.
... etenkin tunne- ja ihmissuhdeasioiden pohdiskelu estää mielestäni "elämästä". Jos yrittää järkeistää kaikki tunteensa, aitous kärsii ja on tavallaan este heittäytymiselle täysipainoiseen ihmissuhteeseen.Käytä analyyttinen otteesi muihin asioihin :-), niitäkin mualimassa riittää.
Lainaus: "Taidan siis joutua luopumaan vaatimuksesta omasta uskollisuudestani. Ei siitä ole mitään hyötyä, jos kerran lopputuloksena tulee aina kusetetuksi."
PÄINVASTOIN! Mikäli kuitenkin päämääränäsi on pyrkiä luotettavaan suhteeseen ilman pettämisiä, eikö laskennallisesti todennäköisempää ole päästä kyseiseen aiottuun päämäärään toteuttamalla itse funktion toista osapuolta yltiöorjallisesti? Eli, jos itse jääräpäisesti olet aina, joka suhteessasi rehellinen ja uskollinen, osuu lopulta jossain vaiheessa kohdalle joku, joka on sen arvoinen? Yhtälöstä on luonnollisesti poistettava tekijät, jotka viittaavat ei-toivottuun lopputulkoseen. Eli yksi petos= kenkää persuuksiin. Jos taas itse varmuuden vuoksi alat pettää, vesität onnistuneeseen lopputulokseen mahdollisuuden jo alkumetreillä. Eikö niin, kuomaseni?
Olet toki oikeassa, mikäli oletetaan, että minun päämäränä on luotettava suhde ilman pettämisiä, ja että aikaa on käytettävissä rajattomasti.
Mikäli pettämiset tapahtuisivat jo parin kuukauden sisällä suhteen alkamisesta, tuo saattaisi vielä toimiakin. Tämä sillä oletuksella, että uusi todella kiinnostava kumppani löytyy suht nopeasti, mikä on minulle tuottanut ongelmia. Ongelma on siinä, kun suhde kestää hyvänä vaikkapa 5-10 vuotta ja pettäminen tapahtuu sen jälkeen. Tässä tapauksessa tuo 5-10 vuotta on hukkaan heitettyä aikaa. Tämmöisiä suhteita ei tarvitse tulla kuin muutama elämän aikana (erityisesti nuorena) ja elämä onkin mennyttä. Ts. luotin, hävisin, ja menetin aikani turhuuteen.
Koska ajan rajallisuus on reunaehto, mihin itse en voi vaikuttaa, täytyy asia ratkaista toisin. Ainoa konsti käytännössä on luopua vaatimuksesta luotettavaan suhteeseen. Muussa tapauksessa väistämättä häviää pelin, ellei kohdalle sattumalta satu heti alussa luotettavaa vastapuolta. Toinen vaihtoehto on kaatua saappaat jalassa, niinkuin suomalaisen miehen perinteeseen kuuluu. Sitä ei kyllä arvosta kukaan, naiset ainakaan. Minä en enää halua olla muilutettavana, mielummin muilutan itse, vaikkei sekään kivaa ole.
Mitä sä laskennallisuutee luottava setämies murhedit jotain uskollisuutta?
Suhteenne päättyy eroon 50-50 todennäköisyydellä, mikäli avioidutte, avona jopa todennäköisemmin.
Joten nähdäkseni laskelmien mukaan suhteesi ei ylipäätään kannata.
Kuten itsekin jo toteat.
Pilaat vain hetken hauskuuden saadaksesi muka pitävän puolustuksen omalle moraalittomalle käytöksellesi.