Olemme asuneet vuoden yhdessä.
Olen huolissani miehestäni. Ja lisäksi häpeän häntä. Hän näyttää kaksikymmentä vuotta vanhemmalta kuin minä.. Hän tekee niin paljon töitä, että se näkyy hänessä. Olen parikymppinen ja hän on kolmekymppinen mutta näyttää lähes 50 vuotiaalta..
Pidän hänestä paljon, mutta en usko, että jaksan enää..
Onko normaalia hävetä miestään? Olen itse urheilullinen ja pidän huolta itsestäni. Olenko vain ylipinnallinen??
Olen jopa sanonut miehelleni etten kehtaa ottaa häntä sukulaisteni häihin yms. Hän ei ole nähnyt sukulaisiani tai edes kaikkia kavereitani. Onko minulla joku ongelma kun ajattelen mitä muut ovat mieltä??
Voiko tällainen suhde kestää? Vai pitäisikö minun vain päästää irti? Se on vain todella vaikeaa, enkä tiedä pystynkö siihen.
Miltä tuntuisi jos olet lihava ja kumppanisi sanoisi häpeävänsä sinua?
Olen puhunut hänelle asiasta ja sanonut, että hänen täytyy aloittaa liikunta ihan hänen oman terveytensäkin kannalta.. Että se kun hän ei pidä huolta itsestään on vastoin arvojani, sillä terveys on minulle tärkeää..
Ihmettelen miten olen päätynyt tällaiseen suhteeseen..Ajattelin ja uskoin vain silloin alussa, että kaikki muuttuu(hän nimittäin sanoi niin), mutta mitään ei kuitenkaan ole vielä tapahtunut.
Olen huolissani miehestäni. Ja lisäksi häpeän häntä. Hän näyttää kaksikymmentä vuotta vanhemmalta kuin minä.. Hän tekee niin paljon töitä, että se näkyy hänessä. Olen parikymppinen ja hän on kolmekymppinen mutta näyttää lähes 50 vuotiaalta..
Pidän hänestä paljon, mutta en usko, että jaksan enää..
Onko normaalia hävetä miestään? Olen itse urheilullinen ja pidän huolta itsestäni. Olenko vain ylipinnallinen??
Olen jopa sanonut miehelleni etten kehtaa ottaa häntä sukulaisteni häihin yms. Hän ei ole nähnyt sukulaisiani tai edes kaikkia kavereitani. Onko minulla joku ongelma kun ajattelen mitä muut ovat mieltä??
Voiko tällainen suhde kestää? Vai pitäisikö minun vain päästää irti? Se on vain todella vaikeaa, enkä tiedä pystynkö siihen.
Miltä tuntuisi jos olet lihava ja kumppanisi sanoisi häpeävänsä sinua?
Olen puhunut hänelle asiasta ja sanonut, että hänen täytyy aloittaa liikunta ihan hänen oman terveytensäkin kannalta.. Että se kun hän ei pidä huolta itsestään on vastoin arvojani, sillä terveys on minulle tärkeää..
Ihmettelen miten olen päätynyt tällaiseen suhteeseen..Ajattelin ja uskoin vain silloin alussa, että kaikki muuttuu(hän nimittäin sanoi niin), mutta mitään ei kuitenkaan ole vielä tapahtunut.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Ei siinä sen kummempaa.
itselläni oli ylipainoinen tyttöystävä ja rakastin häntä sellaisena,mutta tieto ylipainon vaaroista pelotti.Pidän pullukoista,mut se on epäterveellistä heille itselleen :(
Tosin poltan itsekin tupakkaa ja se se vasta vaarallista onkin. :D
miksi olet miehesi kanssa enää edes yhdessä??
jos kerta miehesi ei ole tavannut sukuasi ja vielä kaiken lisää häpeät häntä... niin miksi olet yhdessä???
miksi annat miehesi luulla että olette onnellisia???
lähde kävelemään... miehesi ansaitsee vierelleen naisen joka arvostaa häntä juuri sellaisena kuin on....
ite olen saanut kuulla monestikin että olen muka niin "läski" että eksäni häpesi mua.... no arvaahan kaksi kertaa mikä oli yksi muutamasta syystä joiden takia on eksä???!!!!
anna miehesi mennä ja etsi sitten itsellesi se "täydellinen" prinssi vierellesi.... en voi sanoa muuta kuin et onnea etsintään...
"Onko normaalia hävetä miestään?"
Ei ole.
"Olenko vain ylipinnallinen??"
Kyllä.
"Onko minulla joku ongelma kun ajattelen mitä muut ovat mieltä??"
Kyllä. Valitettavasti, itsesi kannalta.
"Voiko tällainen suhde kestää?"
Ei se ole terveellä pohjalla.
" Vai pitäisikö minun vain päästää irti?"
Voit myös muuttaa itseäsi, omaa ajatteluasi, opetella arvostamaan ihmisiä, vaikka he eivät täyttäisi kiiltokuvamaailmasi ehtoja.
"Että se kun hän ei pidä huolta itsestään on vastoin arvojani"
Itsestään huolehtiminen on jokaisen velvollisuus, etten sanoisi ensisijainen velvollisuus. Se, ettei miehesi (sinun sanojesi mukaan) huolehdi itsestään ja on siksi sinun arvojesi vastainen, on vähäinen syy. Pariskunnalla voi olla myös erilaisia arvoja ilman, että toisen arvot ovat oikeammat. Mutta arvoista sanan oikeassa merkityksessä sinulla ei ole kyse, vaan siitä, "miltä näyttää".
"Ajattelin ja uskoin vain silloin alussa, että kaikki muuttuu(hän nimittäin sanoi niin)"
Ajatus siitä, että toista voi ja pitäisi muuttaa, tai toisen pitäisi muuttua, kun itse niin haluaa, on todella vinoutunut. Mutta itseäsi voit muuttaa, se tosin on se paljon vaikeampi rasti, jos vakaasti uskot olevasi "oikeassa". Voit yrittää muuttua suvaitsevaisemmaksi. Ja tietysti, ikä ja kokemus tuovat näköaloja, joista sinulla vielä ei näytä olevan aavistustakaan, valitettavasti itsesi kannalta.
Kyllä voi hävetä.Mulla oli sama tilanne et mies vaan näytti karseelta lähes aina.Tottakai kokonaisuus vaikuttaa.Ei pelkkä rakastaminen riitä jos ulkoisesti saa hävetä.Tiedän tasan tarkkaan mistä alkuperäinen kirjoittaa.Nytkin kun näen exää aikaajoin en voi kun ihmetellä mitä siinä näin.
Sellainen ihminen, joka tietää oman arvonsa ja antaa sen toisillekin, ei häpeä valitsemansa puolison ulkonäköä. Jos puoliso tekee jotain typerää, kuten toikkaroi kännissä, siitä saattaa tulla häpeän tunteita, vaikka silloinkin ne ovat turhia, koska puoliso on itse vastuussa tekemisistään. Mutta toisen ulkonäön häpeäminen kertoo vain omasta epävarmuudesta, siitä, mistä aloittaja puhuu sanoessaan, että merkitystä on sillä, mitä muut ajattelevat. Tai tarkemmin ottaen, sillä, mitä omassa päässään ajattelee muiden ajattelevan.
Meitä mahtuu tänne monennäköistä ja -kokoista, eikä suurimmalla osalla riitä mielenkiintoa toisten ulkonäön päivittelemiseen ehkä yksittäistä toteamista lukuunottamatta. Mutta sen sijaan kovin moni kuvittelee olevansa sillä tavalla maailman napa, että kaikki olisivat kiinnostuneita juuri hänen tekemistään ja ulkonäöstään. Vaikka samaan aikaan oma terve itsetunto on hukassa. Sillä omasta itsetunnon puutteesta on kysymys silloin, jos täytyy toisia arvostella. Ja jos vielä päättää hävetä valitsemaansa puolisoa, niin itsetunto on aika heikoissa kantimissa.
Et sinäkään ketään, siis entistä miestäsi, "saa hävetä". Kyllä sinä ihan itse valitsit häntä hävetä. Eikä se kerro mitään entisestä miehestäsi.
Mies on kaikin tavoin ihana ja minusta on ihana olla hänen kanssaan. Hän saa minut nauramaan ja onnelliseksi.. Ja kyllä minä hänen terveytensäkin puolesta pelkään. Ei se täysin ulkoista ole..sanotaan että meillä suvussa on ilmeisesti sen verran arvostelevaa porukkaa että pelkään muiden reaktioita..ehkä pitäisi tosiaan unohtaa mitä muut ovat mieltä!!
Jos täällä olisi joku psykologi niin kertoisi miksi pyrin täydellisyyteen...
miksi kodin ulkopuolella haluan antaa itsestäni täydellisen kuvan..ehkä pitäisi olla ylpeä miehestään tuollaisena kun hän on... koska hänessä ei ole mitään muuta huonoa kuin ei urheilullisuus ja mä nyt oon jopa ammatiltani terveys -ja liikunta-alalla..
"ehkä pitäisi tosiaan unohtaa mitä muut ovat mieltä!!"
Kyllä. Ainakin siinä tapauksessa, jos olet ajatellut elää omaa elämääsi. Jos annat jatkossakin muiden sanomisten tai oletettujen sanomisten ohjailla elämääsi, niin silloin ei tietysti ole mitään tarvetta muuttaa nykyistä toimintaasi.
" miksi pyrin täydellisyyteen... miksi kodin ulkopuolella haluan antaa itsestäni täydellisen kuvan.."
Alussa jo kerroit olevasi vielä suhteellisen nuori. Elämänkokemuksesi on vielä kovin vähäinen. Ilmeisesti sinuun vaikuttaa vielä koulumaailma, jossa voi tosiaan saavuttaa "täydellisyyden", kokeista kympit ja yo-kisoista ällät. Kun tarvot elämänkoulua eteenpäin, joudut pakostakin huomaamaan, että tulee tilanteita, joissa et voi saada kymppiä. Saattaapi joskus lipsahtaa viitosen puolelle... Aikaa myöten opit antamaan itsellesi anteeksi, että olet vain samanlainen ihminen kuin muutkin (mitä pidempään pidät yllä täydellisyyskulissiasi, sen vaikeampaa on siitä luopuminen). Ja sitten, kun huomaat, että elämää voi elää "suorittamatta", niin alat löytää niitä vivahteita, jotka putkinäköisesti täydellisyyteen tuijottamalla jäävät huomaamatta. Sinun tapauksessasi nykyisessä ongelmassasi, opit todella arvostamaan miestäsi, jonka kerrot olevan ihmisenä hyvän tyypin, mutta adoniksena vain viitosen...
Terveytensä ylläpitäminen on sinänsä jokaiselle tärkeää, mutta pidä varasi, ettet liikunta-alan ihmisenä sorru terveysterrorismiin miestäsi kohtaan. Et voi elää hänen elämäänsä etkä päättää hänen puolestaan, pitääkö terveydestään huolta. Oma positiivinen esimerkki on aina paras, mutta sen pitää olla aitoa eikä hampaat irvessä "lähdetään lenkille, kun se on niin ihanaa (vaikka oikeesti mä haluun saada sut näyttään kansikuvapojulta, että sä kelpaisit mun suvulle...)". Sen nimittäin vaistoaa, jos yhteisen hauskan ajankulun takana onkin häpeä toisen kiloista tai rypyistä, ja moni käpertyy vain enemmän itseensä.
Muista tärkein sääntö: vain yhtä ihmistä maailmassa voi muuttaa ja sen tapaat peilistä.
itsellesi sattuisi vaikka joku palovamma tai pahempaa, halvaantuminen ja pyörätuoliin...
Jättäisikö miehesi sinut oitis. Ku hävettää.
Mieti hetki, MIKÄ ON TÄRKEÄÄÄ
Niin meikänkin mies sanoo aina tietynlaisissa tilanteissa, että hän häpeää minua ja käytöstäni. Eikä syy vuorenvarmasti ole ulkonäössäni ja / tai tavoissani. Syynä ovat hänen omat, sisäiset, jotenkin vinksahtaneet käsitykset elämisestä ja olemisesta. Ehkä myös huono itsetunto tai joku muu sellainen 'kunto'.
Hän ei ei kestä sitä, että näyn ja 'kuulun', minut, persoonani huomataan. Siksi mun olisi pitänyt muuttua harmaaksi hiirulaiseksi joka on hiljaa ja häivyttää itsensä taka-alalle, jotta kukaan ei huomioisi (eikä varsinkaan miehenpuolet). - Joten; pitäisikö sinunkin tutkia omia sisäisiä maailmojasi. Mikähän on ollut se syy, miksi olet hänen kanssaan alkanut joskus olemaan ? Mikä "kaikki muuttuu" ? Jos hänen olemuksensa ei silloin ollut kummoisempi, niin joku muu syy on täytynyt olla että olet hänestä kiinnostunut. Aloita vaan asian tutkailu itsestäsi, niin kuin muuttuminen ja muuttaminenkin.
No harmittaa minuakin kun poikaystävä on ylipainoinen, se ei ole kovin terveellistä. Mutta jos toista rakastaa, pitäs pystyä elämään tommosten juttujen kanssa.
Oma kolmekymppinen miesystäväni näyttää 10 vuotta vanhemmalta kuin onkaan... varmaankin johtunut pahasta tupakkariippuvuudesta, huonosta ruokavaliosta ja vähäisestä ulkoilusta paljosta työnteosta. Tai no mistäpä minä tiedän...kuullut monilta kuulemma näyttävänsä vanhemmalta kuin on.
Joskus havahdun huonoina päivinäni jolloin muutenkin kaikki näkyy negatiivisena, katsomaan ja näen hyvin hyvin vanhan näköisen miehen edessäni. Se on onneksi vain joskus, hieman ahdistava sellaista vain nähdä. No ei näytä täysin terveeltä ikäisekseen ja siitä terveydestään juuri huolissani olenkin välillä... Sen verran kuitenkin täysillä rakastan etten suurinta osaa ajasta muista ikä-eroa. Olen saanut miehen nyt edes hieman innostumaan ulkoilusta ja syömäänkin hieman monipuolisemmin :) näkee että kuntokin kasvanut.
Itsekin olen parikymppinen...myönnettäköön, että alkuaikoina kun seurustelu oli hyvin tuore asia, minua kyllä hieman pelotti esitellä rakkaani perheelleni. "Hieman". Se oli aivan karmiva ajatus jota halusin pitkittää ja pitkittää...noh, olisin varmasti pelännyt aikas yhtälailla kenen tahansa muunkin suhteen, mutta no siis sitten oli vaan esitettävä mies kun sekä mies että vanhemmat halusivat toisensa tavata kun olivat kuulleet semmoisesta mahdollisuudesta. Olin kyllä ylpeä miesystävästäni kun hän niin hyvin suhtautui ja rohkeni mennä siihen tapaamiseen vaikka itsekin näytti pelkäävät aivan hirmuisesti.
Loin vaikka minkälaisia mörkikuvia päähäni siitä tapaamisestani, sillä ei meidän suku todellakaan ole mikään kovin avarakatseinen. Yli 5 vuoden ikä-ero on jo aikamoista sietämistä siinä ja varmasti mollataan mikä jaksetaan pareja jotka ovat jotenkin ns. "poikkeavia" vaikka sen ikä-eron suhteen tai jos vaikka on joku mitätön ulkonäköasia jolle ei edes voisi mitään... Noh tapaaminen meni ihan hyvin! paljon paljon paljon paljon paremmin kuin ikinä olisin voinut kuvitellakaan. Kaikki viihtyivat toistensa seurassa eikä mitään pahaa sanottavaa siitä tapaamisesta sinänsä. onneksi ovat pitäneet vanhempani nyt pitkän aikaa turpansa kiinni täysin miesystäväni suhteen minun kuulteni, en kestäisi vaan murenisin kasaan pettymyksestä perheeni käytöstä kohtaan. Alkuaikoina se oli kyllä vähän semmoista savustamista että "oletko nyt ihan varma, oletko nyt täysin varma tästä...eikö se jo alkaisi riittää se leikkiminen sen miehen kanssa... oletko nyt varmasti onnellinen kun et vaikuta siltä..." ja sen semmoista outoa. Tottakai siinä tulee pahalle päälle ja voi vaikuttaa "onnettomalta"kin jos sellainen pahahko ilmapiiri leijailee yläpuolella ja toiset yrittävät löytää jatkuvasti vain negatiivisia asioita että lopettaisin suhteen. Onneksi se kesti vain hetken eikä ollut ihan täysin jatkuvaa. Nyt saadaan olla täysin vapaasti hyvin mielin yhdessä pelkäämättä reaktioita :)
En oikein usko että tuo sinun tilanne tuosta muuttuu miksikään jos et kerran tunne mitään vetoa miestäsi kohtaan, ei se miehen ulkonäkö siitä miksikään muutu noin vain... onko suhteessa järkeä jos miehesi ulkonäkö kuvottaa sinua ylitsepääsemättömästi ja se pyörii jatkuvasti mielessä? Sinun on joko aikuistuttava tai jätettävä se mies ja etsittävä joku lähes ikäisesi kiiltokuvapoika jos niiiin häpeät. Kuvailemallesi miehelle kyllä varmaan löytyy ottajia joille hänen ulkonäkönsä ei ole este eikä mikään...
En oikein usko että tuo sinun tilanne tuosta muuttuu miksikään jos et kerran tunne mitään vetoa miestäsi kohtaan, ei se miehen ulkonäkö siitä miksikään muutu noin vain... onko suhteessa järkeä jos miehesi ulkonäkö kuvottaa sinua ylitsepääsemättömästi ja se pyörii jatkuvasti mielessä?
Kyllä tunnen vetoa sillä pidän häntä miehekkäänä. Ainoa mistä en pidä on ylipaino ja huono terveys..... Eikä se kuvota..eikä se pyöri jatkuvasti mielessä..
Onko miehesi terveys todellamenossa noin hurjaa vauhtia alaspäin?
Sen sijaan että tuhlaat energiaasi murehtimaan miten jotkut yksinkertaiset sukulaisesi arvostelevat miehesi ulkonäkoä, vie miehesi lääkäriin ja ottakaa kaikki kokeet näyttääkseen miehelle tilanteen vakavuus.
Melko varmasti hänen itsensä havaittua että tilanne on todella vakava, hän saa innostusta (sinun tuellasi) ja alkaa loytämään sen nyt puuttuvan ajan liikuntaan ja kehonsa yleisen kunnon parantamiseen.
Miehesi kuulostaa todelliselta aarteelta, hänessä on liian paljon hyvää tyoholismin tuhottavaksi.
Tytto hyvä, ala ajattelemaan miehesi puolesta, ei noiden vähän tyhmien ja arvostelevien ystäviesi tai sukulaistesi puolesta! Et sinä heidän kanssaan elä yhtä tiiviisti jokapäiväistä elämää.
Aloittajalle, kerropa vielä miehesi BMI tai pituus ja paino että hieman päästään kartalle mikä on mielestäsi "lihava"?
On siis aivan älytöntä lähteä tuomitsemaan ihminen jonkun painon perusteella. Siis rakaudessa nyt on kyse aivan muusta kun mistään painosta. Ja on mun mielestä törkeetä miten sä puhut sun miehestäs, ite en vois koskaan sanoa noin miehestäni vaik hänellä muutama ylikilo onkin. Nimittäin rakkaus on todellakin niin vahva tunne ettei siinä rupea kumppaniaan tuomitsemaan jonkun painon takia vaan rakastaa häntä juuri sellaisena kuin hän on..se on aitoa rakkautta!
Eli tästä voimme päätelllä niinkuin tuolla jo joku aiemmin sanoikin että et rakasta miestäsi, niin yksinkertaista se on. Eli nyt tee miehesikin kannalta oikein ja kerro hänelle totuus et häpeät häntä ja lähde etsimään itsellesi sitä täydellistä jonka ulkonäköä voit rakastaa yli kaiken...mutta muista ettei ulkonäkö ole ihmisessä se tärkein. Jos ihminen ei ole luonteeltaan mulle sopiva niin silloin ei kiinnosta, ulkonäkö ei merkkaa kovinkaan paljoa.
"Muutama ylikilo" on kyllä iiihan eri asia kuin sairraalloisen lihava. Ja jos ihminen on 'kehitellyt' itsestään sellaisen (kaljamahan tai muuten läskin) parisuhevuosien aikana, niin ihan eri kaveri se on kuin se, jonka kanssa on yhtynyt. "Ulkonäkö ei merkkaa kovinkaan paljon" - ehkä - mutta kyllä se kuitenkin jotain merkkaa ja kertoo ihmeisen persoonasta ja siitä, millä on mitäkin väliä.
Miltä susta tuntuisi jos rakastat liikuntaa ja terveyttä..Etkö toivoisi että elämänkumppanisi tekisi myös niin...
Tai jos vaikka haluat lapsia...miehesi ei niitä halua....taivutko aina siihen mitä miehesi haluaa..
Mielestäni aito rakkaus ei ole toista nuoleskelemista.. Se on myös mieheni omaksi parhaaksi jos hän alkaa miettiä terveyttään.
Onko mielestäsi normaalia tehdä 15 tunnin työpäiviä ja elää heseruualla??? Eikö siihen asiaan juuri kuulu puuttua jos välittää..
Eiköhän se rasvaprosentti ole tärkeämpi kuin BMI...jos vyötäry on yli 100cm niin eikö silloin ole lihava? Tai jos kysyy toiselta läskiltä niin ei varmaan..KUN TÄÄ SUOMI NYT ON LÄSKEJÄ TÄYNNÄ...
Yes, olet oikeilla jäljillä. No. ihminen joka oikeasti välittää, koettaa saada toisenkin omaksumaan terveellisemmät elämäntavat, hänen omaksi parhaakseen.
ja olet asunut vuoden itseäsi kymmenen vuotta vanhemman äijän kanssa? Miten ihmeessä olet päätynytkin moiseen suhteeseen? Vanha äijä, joka ei edes pidä itsestään huolta, vaikka sillä on nuori nainen? Roikut suhteessa, vaikka ilmiselvästi et edes rakasta miestä! Muutenhan et edes puhuisi noin. Luulenpa, että sinua kiinnostaa suhteessa vain ja ainoastaan miehen kovalla työllä tienaamat rahat ja kuvittelet sinä lapsellisuuksissasi rakkaudeksi.
Voi herranjumala...Mitkä rahat...??? Ihan vain tiedoksi, että ei hän mitään tienaa...Ja hänellä on niin paljon velkaa, ettei hän tule koskaan varmaan maksamaan edes niitä..taidat ite olla miehissä vain rahan perään.
Jos olisit hiljaa vain kun et mistään mitään tiedä..
Yksi asia mikä hänessä on parasta on, että hän on mies eikä kakara. Nykyajan nuoret ryyppää tuolla kaduilla ja ei tiedä oikeasta elämästä yhtään mitään kun asuvat vanhemmilla ja saavat kaiken kultalusikka suussa...Mieheni ahkera ja tekee töitä paljon..inhoan ihmisiä, jotka ovat laiskoja ja saamattomia..
Lyön jopa vetoa että mulla on enemmän elämänkokemusta kuin sinulla.
Eivät kaikki parikymppiset miehet rilluttele kaupungilla. Suotta yrität perustella asiaa siten, sillä ei pidä paikkaansa. :) Olet etsinyt vääristä paikoista. Minulle kertoo miehestäsi paljon se, kuinka paljon nuorempaan tyttöystävään(/tyttöystäviin) hän on päätynyt. Siksi ottaisin jalat alleni ja pian.
Itse olen ikäisesi nainen, naimisissa muutaman vuoden itseäni vanhemman vastuuntuntoisen, luotettavan, rehellisen, erinomaisen työmoraalin sekä samanlaiset arvot ja elämänasenteen omaavan, yhteisiä tulevaisuuden haaveita rakentaneen, terveydestään huolehtivan ja hirvittävän rakkaan miehen kanssa. Hän ei juopottele ja tupakoinninkin lopetti kuin seinään vuosi sitten. Hän puhuu ja pussaa, tietää kuka on ja mitä haluaa. Olen hänestä ylpeä. Rakastuin ihmiseen kuoren alla, eivätkä ulkoiset ominaisuudet olisi sitä rakkautta pyyhkineet pois. Minulle ei ole merkitystä sillä, että mieheni on suhteellisen lyhyt (saman pituinen kanssani), vaikka aiemmin minulle oli tärkeää että mies on vähintään päätä pidempi. Hän on komea, miehekäs mies ja pituutta enemmän minua kiehtoivat puhumisen helppous, toveruus ja rehellisyys jotka hänestä huokuivat. Ja silmät. Rakastan hänen silmien ympärille tulevia uurteita silloin kun hän hymyilee tai nauraa.. Olen onnekas nainen. Kun itselleen sen vastakappaleen löytää, ei ulkoisia "puutteita" tai "ongelmia" edes huomaa. Ja vaikka huomaisikin, niiden kanssa oppii elämään.
Ei ole reilua hävetä toista.
oma avomies taas sanoi kuittaavansa illanviettokutsut, jotka sisältävät minutkin sillä, että vastaa puolestani(minulta ensin kysymättä) ettei minua kiinnosta osallistua. syy, koska en voi olla täysin vapautunut "miehen" ystävien seurassa...tuossa sitä onkin kuningasratkaisu..ei niitä ystäviä opi ikinä tuolla tavoin tuntemaankaan. aika pahaltahan tuo tuntuu..
Kokemuksesta sanon ettei tilanne tuu muuttumaan parempaan. Jätä se. Vaikka kuulostaa pahalta niin ei toi "vaan mene ohi" vaikka niin varmasti toivotkin.
et sinä ole noin hyvän miehen arvoinen,jos mies yrittää tehtä työtä jotta saisi talouden kuntoon.etsi joku luuseri se on sinulle sopivampi kuin kunnon mies häpeä itseäsi!!!
heh alkoi hymyilyttään oikein urakalla :D
siis itselleni kovin tuttu tilanne .
ja voin sanoa että se häpeän tunne ei todellakaan mene ohi.
meillä oli ikäero 11v olin 22 kun alettiin seurusteleen ja hän 33.
mulle oli ihan ylitsepääsemätöntä ottaa häntä sukujuhliin tai muuten esitellä sukulaisille,
jopa kaupassa käynti yhdessä tuntui oikeesti pahalle.
rakastin tätä ihmistä todella, tunsin eläväni hänen kanssaan.
hän oli läsnä ja aidosti kiinnostunu asioista.
asuttiin maalla ja kotona ollessa mikään ei painanu.
elin unelmaani...oli talo, elukat ja sitten tuli lapsi.
sitten vaan kaikki kaatu ja romuttu...
hetki sitten oltiin keskustelemassa lapsen asioista ja se miten hän oli rinta rottingilla
puolustamassa lastaan sai minut tuntemaan itseni todella typeräksi
ja samalla tunsin niin suunnatonta ylpeyttä siitä että hän on lapseni isä eikä kukaan muu :)
siinä tilanteessa oikeesti heräsin ja mietin että mix ihmeessä mä olen koskaan hävenny tuon ihmisen rinnalla kulkea mutta niinhän se kai on että jotkut asiat sitä vaan tajuaa liian myöhään.
Kehotan sua antamaan itsellesi aikaa, jos todella pidät tästä ihmisestä joka rinnallasi nyt on.
itse ajattelin yhdessä ollessamme asioita niin että mitä hittoo sillä on väljä mitä muut ajattelevat...
pakko kysyä mutta jos sua tulisi vastaan teidänlaisenne pari niin ajattelisitko siitä oikeesti mitään sen kummempaa...tuskin :)
meillä vaan on títse tapana ajatella pahimpia mahdollisia asioita :)
ja meidän on kohdattava ne asiat joita pelkäämme, jos emme kohtaa niin ne seuraavat meitä läpi elämän tavalla tai toisella.
heh tuolla piti lukea että häpestä on todellakin mahdollisuus päästä :D