nesteenpoisto

abc

Musta tuntuu, että mun elimistöön kerääntyy hirveästi nestettä. Juon päivässä yleensä muutaman kupillisen teetä, aamuisin mehua ja päivän mittaan ainakin yhden lasillisen vettä, mut silti riittäis hyvin vaikka en kävis kuin pari kertaa päivän aikana vessassa. Nyt viikonloppuna oon kitannut kolme litraa vissyä, mutta siltikään ei ole tarvinnut juosta vessassa kuin muutaman kerran päivässä.

Lisäks painan kokoon nähden aika reippaasti (162/62), vaikka en syö karkkia, sipsejä enkä muita herkkuja ja yritän syödä terveellisesti.

What to do? Diureeteista oon kuullut, mut saako niitä apteekista ilman reseptiä? Onko haittavaikutuksia? Entä hyötyä?

13

13217

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sairaanhoitaja

      Diureesilääkkeitä en lähtisi sinulle suosittelemaan, mikäli sinulla ei ole todettu munuaisten vajaatoimintaa. Diureesit kiihdyttävät munuaistesi normaalia toimintaa ja näin ollen rasittavat niitä.

      Oletko turvoksissa? Kokeile painamalla reittäsi peukalolla. Mikäli kohtaan jää kuoppa hetkeksi, näin ollen ödeemaa on.

      Diureesilääkityksen saa vain reseptillä. Laihdutukseen niistä ei ole hyötyä.

      Keväänjatkoja sinulle!

      • abc

        Okei.. pitää varmaan vaan sitten seurata tilannetta ja yrittää vaikka liikkua vähän enemmän, senhän pitäis kiihdyttää aineenvaihduntaa.

        Uus kysymys! (Jos oot sairaanhoitaja niin osaat toivottavasti vastata :). Mulla todettiin punkinpurema pari vuotta sitten, ja verestä löydettiin borrelioosibakteeri. Sain siihen antibioottikuurin, minkä jälkeen puremajälki alkoi häipyä, mut on edelleen havaittavissa. Uusi verikoe otettiin, mut sen tulos jäi vähän epäselväks eikä lääkäri ehdottanut mitään jatkotoimenpiteitä. Kannattaisko mennä ottamaan kolmas verikoe? Voiko sitä borrelioosia olla vieläkin veressä ja miten se vaikuttaa, jos vaikuttaa? Jäljen lisäks en oo tosin huomannut mitään muita oireita.

        Keväänjatkoja sullekin!

      • sairaanhoitaja
        abc kirjoitti:

        Et kertonut, saatiinko punkki (puutiainen)kokonaan poistettua? Todennäköisesti kyllä. Esiintyykö puremakohdassa vain jälki vai onko siinä myös punertavaa ihottumaa? Oletko normaalia väsyneempi? Tässä sinulle hieman faktaa:
        OIREET: nivelkivut, lihassärky, ruokahaluttomuus, kuume, uupumus, vilunväristykset, "flunssamaisuus"
        DIAGNOOSI: verikokeella. Ihottuma on myös diagnoosia tehtäessä huomioitava. Se on usein rengasmainen, punertava ihottuma puremakohdassa. On huomioitava, että verikokeetkin voivat olla epäselviä tai epäluotettavia, kuten tapauksessasikin on. Tärkeintä on siis seurata oireita.
        HOITO: hoitona antibioottikuuri, jonka siis olet jo saanut.Miköli tauti saa kehittyä rauhassa vuosien ajan (sinulla nyt puremasta pari vuotta), antibioottikuureja voidaan tarvita useampi peräkkäin.
        MIELIPTIEENI: mikäli tunnet itsessäsi mainitsemiani oireita, ja haluat ssada varmuuden, mene lääkäriin. Riskinä on saada äkillinen ja paha niveltulehdus.

      • kanssa eloa
        abc kirjoitti:

        Okei.. pitää varmaan vaan sitten seurata tilannetta ja yrittää vaikka liikkua vähän enemmän, senhän pitäis kiihdyttää aineenvaihduntaa.

        Uus kysymys! (Jos oot sairaanhoitaja niin osaat toivottavasti vastata :). Mulla todettiin punkinpurema pari vuotta sitten, ja verestä löydettiin borrelioosibakteeri. Sain siihen antibioottikuurin, minkä jälkeen puremajälki alkoi häipyä, mut on edelleen havaittavissa. Uusi verikoe otettiin, mut sen tulos jäi vähän epäselväks eikä lääkäri ehdottanut mitään jatkotoimenpiteitä. Kannattaisko mennä ottamaan kolmas verikoe? Voiko sitä borrelioosia olla vieläkin veressä ja miten se vaikuttaa, jos vaikuttaa? Jäljen lisäks en oo tosin huomannut mitään muita oireita.

        Keväänjatkoja sullekin!

        Siis sinulta ei ole otettu lumbaalipunktiota??Ellei,niin vaadi se!!
        Verikoe ei todellakaan kerro kaikkea.
        Itse olen uudelleen koulutuksessa,dg.Lymen tauti,joka ei parane koskaan.Entiseen työhöni en enää koskaan kykene.
        On niveloireita,jatkuvia kovia kipuja ym.ym.ym.
        Omaani ei diagnosoitu tarpeeksi tarkasti aikoinaan,tässä tulos.
        Otettiin kyllä verikokeet,sain antibiootit tiputuksena aluksi,sitten pitkän kuurin oraalisesti,mutta......
        Bakteeri on tuhonnut elimistöäni,valitettavasti.

    • !!!

      ja varsinkin vettä, siis vaikka litra ja enemmän.jos ei ryhdy pissittämään, kannattaa seurata tilannetta ja kokeilla seuraavia:ananakaskapselit, koivunlehtiuute/kapselit sekä antisalt ym.kalium-valmisteet.vihreät vihannekset, kuten kaali sisältää myös kaliumia.

      • sairaanhoitaja

        Miksi pitää juoda enemmän, mikäli hän jo nyt juo pari litraa päivässä nesteitä? Lisäksi ruoasta elimistöön imeytyy nesteitä. Oikeammin kysymykseni kuuluu, MIKSI hänen pitäisi käydä virtsaamassa useammin? Hän ei ole kertonut, että esimerkiksi hikoileeko hän normaalia enemmän esim. urheillessa, saati että olisi turvoksissa tai pöhöttynyt. Hänestä vain tuntui, että nestettä kertyy. Ja mikäli se niin tekee, liiallinen nesteiden saanti ei ole kuin pahasta hänen tapauksessaan.

      • ja nyt
        sairaanhoitaja kirjoitti:

        No kyllä vaan terve ihminen virtsaa enemmän kuin 2krt vuorokaudessa!!Etenkin jos juo 2ltr esim vichyä...ja jos hikoilee rankasti, sekin pitää korvata.

        Ja-kun aloita "nestekiihdytyksen" vasta n.3pvä poisto tehokkaimmillaan!!Ja tämä on faktaa.

        Voit varsin turvallisesti kokeilla Bioteekin nestesieppareita kuuriluontoisesti,jälleen-huomaat tosi toimivuuden vasta muutaman pvän jälkeen.

        Punkin puremasta voit saada pitkän ja hankalan,vakavankin vaivan.Suositan lääkärillemenoa.Olen ko.tapaukseen henkilökohtaisesti tutustunut työni puolesta,eli vakava asia "pahainen punkin puremakin"

      • sairaanhoitaja
        ja nyt kirjoitti:

        Mainitsit sanan terve ihminen. Niin, terve ihminen. Meillähän ei olekaan tietoa, sairastaako hän jotakin tautia.... Kyselin munuaisten vajaatoiminnasta, mutta siihen tullut vastausta, joten todennäköisesti hänelle ei olla testejä tehty. Mutta ei kai nyt ihminen voi jatkuvasti juoda, siitä varmasti turvotusta tulee, mikäli pissaa ei tule, hassu! Työsi puolesta olet todellakin tutustunut punkin pistoon....Eläintenhoitaja?

        Toki apteekista ja luontaistuotekaupasta saa "sieppareita", mutta kysyjähän kyseli diureeteista, jotka (ainakin omassa ammattipiirissäni) tarkoittaa lääkärin määräämää lääkettä diagnosoituun sairauteen.

      • noup

        ihan muuta...ja sairaudet tuttu juttu,eksoottisetkin sairaudet...

      • Joku
        sairaanhoitaja kirjoitti:

        Mainitsit sanan terve ihminen. Niin, terve ihminen. Meillähän ei olekaan tietoa, sairastaako hän jotakin tautia.... Kyselin munuaisten vajaatoiminnasta, mutta siihen tullut vastausta, joten todennäköisesti hänelle ei olla testejä tehty. Mutta ei kai nyt ihminen voi jatkuvasti juoda, siitä varmasti turvotusta tulee, mikäli pissaa ei tule, hassu! Työsi puolesta olet todellakin tutustunut punkin pistoon....Eläintenhoitaja?

        Toki apteekista ja luontaistuotekaupasta saa "sieppareita", mutta kysyjähän kyseli diureeteista, jotka (ainakin omassa ammattipiirissäni) tarkoittaa lääkärin määräämää lääkettä diagnosoituun sairauteen.

        luonnondiureetit,joita voi kokeilla tilapäisesti.

        Sieppareilla on munuaisia ja maksaa puhdistavia vaikutuksia.En muista valmistetta,joka on just tuohon tarkoitettu...=(

        Sorry hoitsu, mut jos vetoveikkaukses eläinhoitajasta oli olevinaan piikki tms.oma mutu tuntuma on että niillä on enemmän ammattitaitoa kuin tavallisella hoitsulla.Tehän jakelette lääkkeitä niikun määrätty on,muut tekee duunit.

        Ensiapu,lääkärit ja lähihoitajat on ne jotka duunia tekee.Sori.

        Onko tullut mieleen terveysalan ammattilaisia on muitakin kuin sh tai lääkäri...mä luulen että vetäsit ohi.

      • sairaanhoitaja
        Joku kirjoitti:

        Pyydän anteeksi kamalasti. EI, ei ollut mikään piikki. En ymmärrä miksi kirjoittelet tuohtuneena tuollaista, mutta onko sen niin väliä. Luin itseni aikanani ENSIN lähihoitajaksi, sen jälkeen kouluttauduin sairaanhoitajaksi (amk) ja nyt keväällä aukeavat lääkiksen ovet, joten juu, kyllä heitä muitakin on. Ja Arvostan todella suuresti esim. vanhoja perushoitajia, jotka juotuvat ammatissaan todella raskaaseen työhön. Olin täällä vaan kertomassa nimimerkille abc, mitä hänen ehkä kannattaisi tehdä. Tarkoitukseni ei ollut ylistää taitojani (taitamattomuuttani). Tämä keskusteluaihe nyt lähti rönsyilemään, joten ottakaa herneet pois nenästänne, se on epäterveellistä. Ja sinulle abc, hyviä vointeja. Tämä tyttö menee nyt nukkumaan.

    • hmm

      on esim banaanissa(yllätys)

      Turvotus voipi johtua munuaisten vajaatoiminnasta,jolloinka nesteenpoistoa pitää lisätä.En itsekkään käynyt usein vessassa ja munuaistee ja nesteenpoistolääke laittoi turvotukset veks.

    • Hese

      Itse ole kokenut nesteenpoisto lääkkeistä tosi kauheaa. Lääkäri määräsi mulle lääkityksen koska nestettä oli kehossa paljon ja sanoi että voin huoletta popsia niitä. Söin noin vuoden ajan kunnes tuli olkapäähän kova kipu. otettiin kokeita ja mitään ei löytynyt joten ajattelin vika on sitten korvien välissä. Noin kaksi kuukautta meni ja pyysin lääkäriä ottaa kalium kokeen muuta ei tarvittu todettiin että lääkitys oli aiheuttanut kalkkeutuman olkapäähän. Nyt on sitten leikkaus edessä ÄLKÄÄ SYÖKÖ LÄÄKETTÄ PITKIÄ AIKOJA.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      312
      3665
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      30
      2027
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      44
      1656
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      86
      1507
    5. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      99
      1309
    6. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      145
      1195
    7. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      1074
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      97
      1046
    9. Kannattaa ymmärtää se asia

      että mitään stalkkausta tai hakkerointia ei tapahdu. Oikeasti kannattaa tutkituttaa päänsä.
      Tunteet
      212
      877
    10. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      61
      787
    Aihe