Kerronpa nyt tänne tarinaani kun ei ole muutakaan kelle kertoa ja en tiedä mitä tehdä?..
Oon seurustellut nykyisen poikaystäväni kanssa 3 vuotta (oon 22 v). Ennen tätä liikuin erään pojan seurassa, johon tutustuin 15-vuotiaana ja oltiin molemmat kovin ihastuneita mutta ei virallisesti seurusteltu. Molemmilla oli suhde siinä 16-17 vuotiaana emmekä sinä aikana tapailleet kunnes taas alettiin tapailla ja sen vuoksi jätin sen aikaisen poikaystäväni. Olin rakastunut tähän tyyppiin ja odotin että aloittaisimme kunnon suhteen (se oli sellaista muuten seurustelua mutta ilman seksiä), mutta olin tyhmä enkä osannut edetä siitä mihinkään mitä meillä oli, eikä myöskään hän vaikka hänen kavereilta kuulin että haluis vaan mut. Sitten yhtäkkiä tämä tyyppi lopetti yhteydenpidon eikä vastannut soittoihin. Olin tosi surullinen ja odotin vaan että jotain kuuluisi..
Sitten tapasin nykyiseni ja se auttoi pikku hiljaa pääsemään yli tästä edellisestä. Silti se pyöri mielessäni paljon ja salaa toivoin meidän vielä joskus kohtaavan. Tuli jopa aika jolloin luulin jo päässeeni yli hänestä, mutta nyt tässä on vierähtänyt 3 vuotta ja ikävä on yhä, koventunut viime aikoina…:(
Sillä tyypillä on nykyisin lapsi, jonka äidin kanssa ei kuitenkaan ole yhdessä vaan on sinkku. Se oli aina kova ryyppäämään ja teki työkseen hanttihommia.. kova alkoholinkulutus ei kuuleman mukaan ole mihinkään hävinny…:/ En ymmärrä miksi en voi vaan unohtaa ja jatkaa elämää. Olen ite hyvässä koulussa opiskelemassa ja nykyinen poikaystäväni tulee valmistumaan todella hyvään ammattiin. Tulevaisuus siis näyttäisi hienolta. Mutta kaipaan vaan tätä ”renttua”. En oo koskaan tuntenu yhtä syvästi nykyistäni kohtaan,mutta oon tosi kiintynyt... Oon ollut tosi haluton seksuaalisestikin viime vuosina, ja tuntuu että se yksi on ainoa ketä haluan.
Oon seurustellut nykyisen poikaystäväni kanssa 3 vuotta (oon 22 v). Ennen tätä liikuin erään pojan seurassa, johon tutustuin 15-vuotiaana ja oltiin molemmat kovin ihastuneita mutta ei virallisesti seurusteltu. Molemmilla oli suhde siinä 16-17 vuotiaana emmekä sinä aikana tapailleet kunnes taas alettiin tapailla ja sen vuoksi jätin sen aikaisen poikaystäväni. Olin rakastunut tähän tyyppiin ja odotin että aloittaisimme kunnon suhteen (se oli sellaista muuten seurustelua mutta ilman seksiä), mutta olin tyhmä enkä osannut edetä siitä mihinkään mitä meillä oli, eikä myöskään hän vaikka hänen kavereilta kuulin että haluis vaan mut. Sitten yhtäkkiä tämä tyyppi lopetti yhteydenpidon eikä vastannut soittoihin. Olin tosi surullinen ja odotin vaan että jotain kuuluisi..
Sitten tapasin nykyiseni ja se auttoi pikku hiljaa pääsemään yli tästä edellisestä. Silti se pyöri mielessäni paljon ja salaa toivoin meidän vielä joskus kohtaavan. Tuli jopa aika jolloin luulin jo päässeeni yli hänestä, mutta nyt tässä on vierähtänyt 3 vuotta ja ikävä on yhä, koventunut viime aikoina…:(
Sillä tyypillä on nykyisin lapsi, jonka äidin kanssa ei kuitenkaan ole yhdessä vaan on sinkku. Se oli aina kova ryyppäämään ja teki työkseen hanttihommia.. kova alkoholinkulutus ei kuuleman mukaan ole mihinkään hävinny…:/ En ymmärrä miksi en voi vaan unohtaa ja jatkaa elämää. Olen ite hyvässä koulussa opiskelemassa ja nykyinen poikaystäväni tulee valmistumaan todella hyvään ammattiin. Tulevaisuus siis näyttäisi hienolta. Mutta kaipaan vaan tätä ”renttua”. En oo koskaan tuntenu yhtä syvästi nykyistäni kohtaan,mutta oon tosi kiintynyt... Oon ollut tosi haluton seksuaalisestikin viime vuosina, ja tuntuu että se yksi on ainoa ketä haluan.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kuuntele järki puhetta nyt hyvä nainen.
Ensiksikin luulen että olet muovannut tästä ihastuksestasi omissa mielikuvissasi sellaisen ihastuksen joka ei varmasti vastaisi oikeassa elämässä.
Näin käy hyvin monelle,vasta oikea asian kohtaaminen saisi sinut huomaamaan todellisuuden ja mielesi muokkaaman vision eron,se henkilö tulisi aivan varmasti tuottamaan sinulle pettymyksen koska hän ei olisi lainkaan sellainen kuin olet kuvitellut.
Tiedän useita vastaavia tapauksia joissa asia on sattumien kautta edennytkin reaalitasolle,ja petytty on joka kerta raskaasti.
Toisaalta kerroit nykyisen miehesi olevan tai valmistuvan hyvään ammattiin,mutta vaikuttaisi siltä ettei hänenkään charmi oikein pure sinuun kuten pitäisi,onko kyseessä siis aitoa rakkautta vai yhdessä olemisen halua muista syistö?
Olet vielä nuori,kannattaisiko katsastella elämää ihan sinkkuna muutama vuosi vielä,jospa se oikea henkilö tulisi vielä vastaan,sen tulet kyllä sitten huomaamaan,siinä ei vanhat ihastukset enää kummitele sen jälkeen.
Hyvin monella nuorella naisella on ailahtelevainen mieli,kun ei oikein tunnu vielä kukaan oikealta mutta täytyy vaan olla yhdessä,tai että on joku jonka kanssa seurustella..
Tämä on väärin toista osapuolta kohtaan,ja jättää myös ikuisen arven omaan tunne elämääsikin.
Miksei ei sitten voisi olla vielä sinkku,tai ainakin edetä rehellisellä pohjalla suhteessaan?
On sanomattakkin selvää ettei suhteesi tule maailman tappiin kestämään nykyisesi kanssa,tai sitten olet hänen kanssaan loppu elämäsi onneton,kun ajattelet,huomaat sen itsekkin.
Useita naisia kiinnostaa renttumies,siinä huolehtimisen halu on päällimäisenä syynä joka sekoittuu rakkauden tunteiden kanssa,todellisuudessa rentun kanssa eläminen ei sitten olekkaan sellaista joka menee siten kuten kuvittelisit.
Lue tämä pari kertaa,ja mieti !
Oltiin muutama vuosi melko tiiviisti yhdessä ja opin kyllä tuntemaan hyvin, joten en siis ole muovannu mielikuvituksissani mitään... Hän vain oli mua kohtaan todella ihana ja huomaavainen vaikka ne ketkä ei tunne,eivät uskoisi heti kovan ulkokuoren takia. Mutta ystäviensä ja mun kanssa oli tosi huolehtivainen ja kiltti.
Muuten puheissasi on kyllä järkeä, kun vaan osaisi toimia sen mukaisesti....
Jokainenhan saa uskoa tunteidensa ääneen,mutta iästänne päätellen ja seurustelun ajasta en millään usko että olisitte voineet tuntea toisianne kunnolla.
Jos voit uskoa että toista ihmistä ei välttämättä opi tuntemaan usean vuoden avoliitossakaan,saati sitten teini-ikäisenä seukkaamisesta.
Olen edelleen sitä mieltä,olet muovaillut tästä kundista itsellesi mieleisen,kovan kuoren alta vain sinä tiedät millainen kaveri on oikeasti..,jos tapaisit tuon kaverin nyt,seurustelisit hänen kanssaan kuukauden huomaisit että olen piru vieköön oikeassa.
Mutta jos se sinua kaivelee,etsi tyyppi käsiisi ja juttele sille,jos se niin oikealta tuntuu niin mitäs siinä sitten aikailet.
Ihminen oppii kantapään kautta,järki ja tunteet eivät kulje yhtä matkaa yleensäkkään.
unohtaa tuon miehen, ei siksi että tällä on lapsi vaan että ei ole henkisesti kasvanut tai hänellä on alkoholiongelma. Olin itse ihan samanlainen kuin kuvailemasi kundi, kunnes seurustelin vakavasti kerran niin muutuin, sen jälkeen kun olin pitkässä suhteessa niin minusta tuli isä. Nykyään kerran 2-3kk:ssa otan brenkkua ja opiskelen tällä hetkellä. Kyllä tuo renttu aika oli teininä hienoa aikaa, mutta silloin viimeistään sitä on muututtava kun tulee isäksi ja jos mies ei ole tippaakaan muuttunut/muuttumassa niin tuskin muuttuu koskaan. Mieti nyt vähän olisitko oikeasti onnellinen hänen kanssaan?
"..Oon ollut tosi haluton seksuaalisestikin viime vuosina, ja tuntuu että se yksi on ainoa ketä haluan.."
Sä teet todella väärin nykyistäsi kohtaan, kerro hänelle tuo tai jätä! Mutta älä pidä kuitenkaan varalle häntä kun et halua olla yksin, mieti jos joku kundi tekisi samoin olisiko se oikein sinua kohtaan? Sinullekin suosittelen henkistä kasvua, kirjoituksessasi on teinimäisiä elementtejä.