Itsellä on tällainen tilanne, että olen naisten silmissä näkymätön, ei ole kiinni sen kummemmin ulkonäöstä kuin henkisestä puolestakaan. En vaan herätä kiinnostusta, kun puuttuu kai se "jokin", en ole edes mikään mielipiteetön, arka ja myötäilevä harmaa hiiri, päinvastoin, en ole myöskään "kaveripoikatyyppiä". Itse asiassa moni minut tunteva voisi vailla parempaa tietoa luulla, että saanti olisi vaikka kuinka valtaisaa. Vaan kun ei ole.
Seurustelun, seksin tai edes pussaamisen näkeminen REALISTISENA mahdollisuutena omalla kohdalla on aina ollut mahdotonta, ihan jo lapsesta asti. Taustalla ei kuitenkaan ole mitään itsetunto-ongelmia tms. komplekseja. Olen vaan jotenkin aina tiennyt sen, ja näen tuollaiset asiat edelleen jollain tapaa "aikuisten juttuina". Asia on siis itsellenikin itsestäänselvä, en vaan osaa määritellä miten.
En myöskään pidä itseäni lähtökohtaisesti kykenemättömänä suhteeseen tai seksiin, ettei ole siitäkään kiinni. Elämäni ei ole koskaan - kaikista vähiten nykyään - ollut kovin tapahtuma -ja tunnerikasta, mistään tajunnanräjäyttävistä kokemuksista puhumattakaan. En ole myöskään koskaan ollut onnellinen elämässäni, en edes tyytyväinen. Näihin on kuitenkin omat syynsä, vaikka asenneongelmaakin on joskus ollut, nykyisin ei enää. Voisi kai sanoa, että tuntuu siltä kuin lähempi ihmissuhde olisi jotain liian hyvä kohdalleni, ei sillä ettenkö "ansaitsi" sitä, vaan lähinnä se ettei se millään sopisi "tähän elämään". Se olisi suorastaan räikeää, lähestulkoon väärin.
Vaikka ikääkin on jo 24, en ole juurikaan joutunut edes vastailemaan sukulaisten ym. kiusallisiin kysymyksiin seuraelämästäni, kai se vaan on jollain määrittelemättömällä tavalla niin selvää kaikille. Mitään seksivalistusjuttuja ei myöskään käyty kotona koskaan läpi, tavallaan tietysti hyvä mutta voi jumalauta toisaalta...
Sitten on vielä sekin, että minulla omasta tilastani huolimatta on joitain vaatimuksia mahdollisen naisen suhteen. Voin myöntää, että edellytän itseäni miellyttävää ja kiihottavaa ulkomuotoa niin naamaan kuin kropankin osalta, koska vaikka en mistään kokemusta omaakaan, en usko että mistään voisi muussa tapauksessa tulla mitään. Henkiseltä puoleltakin on se vaatimus, että arvoimaailmat kohtaavat edes jotenkin, ja että saa järkevän, syvällisemmänkin keskustelun aikaiseksi. Huono itsetunto ja hissukkamaisuus ovat myös turn offeja. En ole nähnyt sitä ratkaisuna, että pudottaisin riman kokonaan, näen sen vastaavan huorin menemistä.
Naisia en vihaa tai edes halveksu, mutta aika homogeeninen kuva on kieltämättä muotoutunut. Kun luen esim. naisten deitti-ilmoituksia, ihmettelen monesti, millaisia itsestäänselvyyksiä monet "vaatimukset" ovat. Eikä silti ole mitään mahdollisuutta.
Olen myös vähemmän vakavissani miettinyt tätä tasohommelia, että millainen olisi minun "tasoiseni" nainen? Jos ajatellaan ns. markkina-arvon (kuinka kova saanti) pohjalta, niin vastaavia naisia olisi omassa ikäluokassa jonkin verran, mutta eivät huomattavassa ylipainossaan ja vakavissa mielenterveys/päihdeongelmissaan olisi kovinkaan varteenotettavia. Puhumattakkaan siitä, olisiko mitään yhteisiä kiinnostuksen kohteita, ja tuo mainittu arvomaailma ym. Jos taas ajatellaan puhtaasti määriteltävien ominaisuuksien pohjalta, niin tilanne on sikäli parempi, että aines olisi kelvollisempaa, jopa tasokasta. Tässä siis olisi laatua mutta ei määrää.
Seurustelun, seksin tai edes pussaamisen näkeminen REALISTISENA mahdollisuutena omalla kohdalla on aina ollut mahdotonta, ihan jo lapsesta asti. Taustalla ei kuitenkaan ole mitään itsetunto-ongelmia tms. komplekseja. Olen vaan jotenkin aina tiennyt sen, ja näen tuollaiset asiat edelleen jollain tapaa "aikuisten juttuina". Asia on siis itsellenikin itsestäänselvä, en vaan osaa määritellä miten.
En myöskään pidä itseäni lähtökohtaisesti kykenemättömänä suhteeseen tai seksiin, ettei ole siitäkään kiinni. Elämäni ei ole koskaan - kaikista vähiten nykyään - ollut kovin tapahtuma -ja tunnerikasta, mistään tajunnanräjäyttävistä kokemuksista puhumattakaan. En ole myöskään koskaan ollut onnellinen elämässäni, en edes tyytyväinen. Näihin on kuitenkin omat syynsä, vaikka asenneongelmaakin on joskus ollut, nykyisin ei enää. Voisi kai sanoa, että tuntuu siltä kuin lähempi ihmissuhde olisi jotain liian hyvä kohdalleni, ei sillä ettenkö "ansaitsi" sitä, vaan lähinnä se ettei se millään sopisi "tähän elämään". Se olisi suorastaan räikeää, lähestulkoon väärin.
Vaikka ikääkin on jo 24, en ole juurikaan joutunut edes vastailemaan sukulaisten ym. kiusallisiin kysymyksiin seuraelämästäni, kai se vaan on jollain määrittelemättömällä tavalla niin selvää kaikille. Mitään seksivalistusjuttuja ei myöskään käyty kotona koskaan läpi, tavallaan tietysti hyvä mutta voi jumalauta toisaalta...
Sitten on vielä sekin, että minulla omasta tilastani huolimatta on joitain vaatimuksia mahdollisen naisen suhteen. Voin myöntää, että edellytän itseäni miellyttävää ja kiihottavaa ulkomuotoa niin naamaan kuin kropankin osalta, koska vaikka en mistään kokemusta omaakaan, en usko että mistään voisi muussa tapauksessa tulla mitään. Henkiseltä puoleltakin on se vaatimus, että arvoimaailmat kohtaavat edes jotenkin, ja että saa järkevän, syvällisemmänkin keskustelun aikaiseksi. Huono itsetunto ja hissukkamaisuus ovat myös turn offeja. En ole nähnyt sitä ratkaisuna, että pudottaisin riman kokonaan, näen sen vastaavan huorin menemistä.
Naisia en vihaa tai edes halveksu, mutta aika homogeeninen kuva on kieltämättä muotoutunut. Kun luen esim. naisten deitti-ilmoituksia, ihmettelen monesti, millaisia itsestäänselvyyksiä monet "vaatimukset" ovat. Eikä silti ole mitään mahdollisuutta.
Olen myös vähemmän vakavissani miettinyt tätä tasohommelia, että millainen olisi minun "tasoiseni" nainen? Jos ajatellaan ns. markkina-arvon (kuinka kova saanti) pohjalta, niin vastaavia naisia olisi omassa ikäluokassa jonkin verran, mutta eivät huomattavassa ylipainossaan ja vakavissa mielenterveys/päihdeongelmissaan olisi kovinkaan varteenotettavia. Puhumattakkaan siitä, olisiko mitään yhteisiä kiinnostuksen kohteita, ja tuo mainittu arvomaailma ym. Jos taas ajatellaan puhtaasti määriteltävien ominaisuuksien pohjalta, niin tilanne on sikäli parempi, että aines olisi kelvollisempaa, jopa tasokasta. Tässä siis olisi laatua mutta ei määrää.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mietit ja ajattelet liikaa. Ei elämä oo niin vakavaa, kerranhan täällä vaa eletää. Lähde baariin ja juttele siellä mukavan tuntusille ihmisille ja ties vaik löytyski joku mukava tyyppi jonka kanssa asiat vois edetä vaikka seurusteluun. Kuulostaa, että ajattelet, ette ansaitse ketään ja se taas kuulostaa itsetunto-ongelmalta, mitä väität ettei sulla ole siis ongelmaa. Etkä ole koskaan ollut onnellinen? mitä sitten pitäisi tapahtua että tulisit onnelliseksi? lottovoitto? mitä tuskin koskaan tulee,, Elämän pienistä asioista löytyy joskus onni. joku hyvä iloinen tunne mikä tulee ja kestää yleensä vain hetken, mikä voi tulla esim. hauskoista hetkistä ystävien kanssa tms tekemisestä mistä pitää harrastuksista. että nii :)
Niin, tuo kontaktin ottaminen. Sitä on kyllä yritetty monesti ja myös "kaveripohjalta", mutta tulos on ollut nollaa. Sitten on sekin, että sitä ensin hieman tunnustelee tilannetta, silmäpeliä ym. ennen kuin menee puhumaan. En saa edes sitä silmäpeliä aikaiseksi jos yritän, vaan katseeni vältetään, mikä ei kyllä ole lupaava merkki.
Sellainenkin vaihe kyllä oli, että en yrittänyt mitään, ja nyt viime aikona sitten vaikka kuinka paljon. Tulos on kuitenkin se, että en ole saavuttanut mitään enkä kyllä oppinutkaan. Nyt oma aktiivisuus lähinnä kaduttaa.
Sosiaalinen elämä on muutenkin ollut viimeisten 10 vuoden ajan hyvin vähäistä tai täysin olematonta, painottuen jälkimmäiseen. Tähänkin on itsestäni riippumattomat syyt. Mitään sosiaalista verkostoa ei siis ole eikä ole näkyvissäkään.
Mitä tuohon onnellisuuteen tulee, niin kyllähän normaali sosiaalinen elämä parantaisi tilannetta huomattavasti, siitä seurustelusta nyt puhumattakaan. Noiden kummankin suhteen on kuitenkin ideat yksinkertaisesti loppu.
"Seurustelun, seksin tai edes pussaamisen näkeminen REALISTISENA mahdollisuutena omalla kohdalla on aina ollut mahdotonta, ihan jo lapsesta asti."
Lopeta tää ajattelu...Sun pitää vain löytää se oikea tyttö joka tykkää juuri sellaisena kuin olet, ilman feikkausta, tasoja tai oblikaatioita. Sen jälkeen se "aikuisten juttu" sujuu kuin itsestään- sen vain sitten tietää.
Helppoa se ei ole, ja jos ei yritä ei mitään voitakkaan. Tässä hommassa tappiostakin voi ottaa opikseen.
Tee, harrasta, jtn josta tulet edes hieman onnelliseksi. Jos omat tunteet ovat ihan sekaisin, ei mitään hyvää voi naisellekkaan antaa.
kontaktin ottamisesta, kaikki naiset eivät ehkä pelaile baareissa niin paljoa silmäpeliä, elleivät ole esim. humalassa. Itekki olen hiukan ujompi, joten jos joku mies alkaa pelailemaan jotain silmäpeliä, en välttämättä lähde mukaan ja saatan ajatella, että hän on ns. pelimies. Parempi olisi jos menisit rohkeasti juttelemaan, sillai rennosti. Lisäksi mitä tarkoitat hissukkamaisuudella? ja jos etsit niitä kova äänisimpiä ja itseään eniten esilletuovia naisia, niin ei ihme jos et ole löytänyt ketään. kannattaa tutustua ihmiseen ennenkuin tuomitsee hissukaksi.