Yritän hieman valaista kaikille kakkosien ihmettelijöille millaista minun elämäni kakkosena on. Tiedän saavani paljon vihaa ja haukkumista osakseni, silti. Minä rakastan salamiestäni ja hän rakastaa minua. Minulle rakkaus on paljon muutakin kuin sanoja. Teoillansa tämä mies osoittaa minulle rakkauttaan. Otetaan esimerkkinä aivan tavallinen normipäivä jolloin emme tapaa.
Hän herättää minut aamuisin soittamalla työmatkaltaan, lähettää aamupusut ja pienen hetken nautimme hiljaisuuden sanoista, muistoissamme tunnemme millaista on toisen viereltä herätä. Puhumme päivän aikatauluista hetkisen, onko yhteistä vapaata tuokiota työn lomassa. Jos sellainen löytyy soitamme silloin toisillemme. Muulloin lähetämme pienen kivan piristävän viestin kun ehdimme. Välillä valokuvan lähetämme toisistamme. Mies soittaa taas työmatkaltaan kohti kotia, juttelemme päivän tapahtumista. Illan mittaan lähettelemme viestejä toisillemme ja toisinaan mies pystyy soittamaankin jos vaikka kauppareissulla on. Iltaisin nukkumaan mentäessä mies soittaa peiton alta hiljaa kuiskaten, hyvät yöt. Hän on siis koko ajan elämässäni mukana kuten minä hänen.
Tapaamisia järjestämme yleensä kerran pari viikossa. Joko vapaapäivätapaamisia tai yöpymisiä. Näillä teemmekin kaikkea kivaa yhdessä, voimme käydä kyläreissulla (muutamia yhteisiä tuttavia jotka tietävät salaisuutemme) tai käymme kuntosalilla tai lenkillä tai vaan shoppailemassa ja kahvilla/syömässä jossakin.
Yhdessä teemme ruuat ja haemme viinit. Keskustelemme ja vaikka katsomme toistemme kainalossa elokuvan, milloin mitäkin. Tietysti intohimoinen seksi kuuluu asiaan, olla toisen vieressä alasti, nauttia toisen ihon kosketuksesta, hellyyttä ja läheisyyttä. Monta kertaa ne nukkumiset jäävät todella pienelle.
Kaikkea tätä kuuluu elämääni kakkosena ollessa. Kauhean paljon enempää en kykenisi hänelle antamaan ajastani vaikka yhdessä asuisimme. Elämäni on aika kiiireistä, aina olisi jotain menoa, siksi tälläinen salarakassuhde sopii minulle hyvin.
Onneksi en ole mustasukkaista tyyppiä koskaan ollut, ei minua kiusaa mitä hän vaimonsa kanssa tekee. Itsekin olen muutaman kerran treffeillä käynyt toisten miesten kanssa. Mitä syytä minulla olisi lopettaa?
Näin on jo jatkunut kohta neljä vuotta ja olen onnellinen tälläisesta rakkaudesta jota saan kokea.
Naimisissa en ole koskaan ollut enkä edes halunnut mennä. Lapsia minulla on kolme ja yksi lapsenlapsikin jo. Elämä täyttyy monesta eri asiasta, salarakkaani on vain yksi niistä muiden joukossa, tosin valtavan tärkeä sellainen. Ja senverran vielä että vaimo tietää miehensä pettävän, ei hyväksy asiaa mutta ei pysty miehensä puolesta sitä lopettamaankaan.
Hän herättää minut aamuisin soittamalla työmatkaltaan, lähettää aamupusut ja pienen hetken nautimme hiljaisuuden sanoista, muistoissamme tunnemme millaista on toisen viereltä herätä. Puhumme päivän aikatauluista hetkisen, onko yhteistä vapaata tuokiota työn lomassa. Jos sellainen löytyy soitamme silloin toisillemme. Muulloin lähetämme pienen kivan piristävän viestin kun ehdimme. Välillä valokuvan lähetämme toisistamme. Mies soittaa taas työmatkaltaan kohti kotia, juttelemme päivän tapahtumista. Illan mittaan lähettelemme viestejä toisillemme ja toisinaan mies pystyy soittamaankin jos vaikka kauppareissulla on. Iltaisin nukkumaan mentäessä mies soittaa peiton alta hiljaa kuiskaten, hyvät yöt. Hän on siis koko ajan elämässäni mukana kuten minä hänen.
Tapaamisia järjestämme yleensä kerran pari viikossa. Joko vapaapäivätapaamisia tai yöpymisiä. Näillä teemmekin kaikkea kivaa yhdessä, voimme käydä kyläreissulla (muutamia yhteisiä tuttavia jotka tietävät salaisuutemme) tai käymme kuntosalilla tai lenkillä tai vaan shoppailemassa ja kahvilla/syömässä jossakin.
Yhdessä teemme ruuat ja haemme viinit. Keskustelemme ja vaikka katsomme toistemme kainalossa elokuvan, milloin mitäkin. Tietysti intohimoinen seksi kuuluu asiaan, olla toisen vieressä alasti, nauttia toisen ihon kosketuksesta, hellyyttä ja läheisyyttä. Monta kertaa ne nukkumiset jäävät todella pienelle.
Kaikkea tätä kuuluu elämääni kakkosena ollessa. Kauhean paljon enempää en kykenisi hänelle antamaan ajastani vaikka yhdessä asuisimme. Elämäni on aika kiiireistä, aina olisi jotain menoa, siksi tälläinen salarakassuhde sopii minulle hyvin.
Onneksi en ole mustasukkaista tyyppiä koskaan ollut, ei minua kiusaa mitä hän vaimonsa kanssa tekee. Itsekin olen muutaman kerran treffeillä käynyt toisten miesten kanssa. Mitä syytä minulla olisi lopettaa?
Näin on jo jatkunut kohta neljä vuotta ja olen onnellinen tälläisesta rakkaudesta jota saan kokea.
Naimisissa en ole koskaan ollut enkä edes halunnut mennä. Lapsia minulla on kolme ja yksi lapsenlapsikin jo. Elämä täyttyy monesta eri asiasta, salarakkaani on vain yksi niistä muiden joukossa, tosin valtavan tärkeä sellainen. Ja senverran vielä että vaimo tietää miehensä pettävän, ei hyväksy asiaa mutta ei pysty miehensä puolesta sitä lopettamaankaan.
Vastaukset 136
Vanhimmat
Olipa ihana teksti :) tuollaista elämän suolaa me kaikki tarvitsemme. Avioliitossa läheisyys monesti unohtuu ja suhde arkipäiväistyy. Me elämme vain ja tasan tämän yhden kerran, nautitaan siitä. Teidän kahden yhdessäolo ei ole keneltäkään pois, varsinkaan kun eroa ei ole näköpiirissä.
Toivottavasti suhteenne jatkuu ja syvenee edelleen
No ei se asia ihan noinkaan ole. Tuo kaikkihan on miehen vaimolta pois. Hänen elämänsä täytyy olla yhtä tuskaa. Jos hän vielä rakastaa miestään, se tuntuu vielä kamalammalta. Mies ei toimi oikein vaimoaan kohtaan, koska antaa noin paljon aikaa ja huomiota toiselle naiselle ja samalla laiminlyö vaimoaan. Vaimolleenhan hänen kuuluisi sitä huomiota ja hellyyttä antaa, kun on kerran hänen kanssaan naimisiin mennyt. Ja jos mies on jostain syystä tyytymätön avioliittoonsa, olisi ollut reilumpaa erota kuin järjestää vaimo noin raukkamaiseen välikäteen. Mutta mies ilmeisesti haluaa sekä syödä että säästää kakun.
Juuri siksi että elämä on lyhyt, emme saisi tuottaa tuskaa ja pahaa mieltä toisille, vaan meidän tulisi olla reiluja ja oikeudenmukaisia muita ihmisiä kohtaan.
Okei, sinulle siis sopii tuommoinen vapaa suhde. Mutta entä jos salarakkaasi vaimo saisi tarpeekseen ja ottaisi miehestä eron ? Olisitko valmis silloin muuttamaan miehen kanssa yhteen ? Jos olisit, niin mihin suhteenne luottamus silloin perustuisi, kun mies on jo osoittanut taipumuksensa pettämiseen ? Ai niin, sinähän et ole mustasukkaista tyyppiä, joten ei kai sinua haittaisi, jos miehellesi myöhemmin ilmaantuisi uusi salarakas. Niin, ja vielä viimeinen kysymys: Oletko varma, että olet miehen ainoa salarakas ?
on vapaus valita: hän tietää tilanteen eikä sitä hyväksy - silti jatkaa liitossa, miksi? Sitä emme tiedä, mutta hänen valintasa on jatkaa liittoa. Ei kukaan pakota naimissa olemaan, ei sietämään laiminlyöntiä ja pahaa mieltä.
Kiitos, onko täälläkin tosiaan ihmisiä jotka ymmärtävät tälläisen tilanteen?
Eroa ei tosiaan ole näköpiirissä, mutta kyllähän meidän yhdessäolo jostakin pois on, jotainhan se mies noina aikoina tekisi kun minun kanssani on. Toivon itsekin suhteemme jatkuvan ja syvenevän, itse en ainakaan pois ole lähdössä.
En ole aikeissa muuttaa yhteen miehen kanssa vaikka eroaisi. Ihannetapauksessa ,minun kannaltani mies asuisi yksin omassa kodissaan. Mahdollisesti yhdessäoloa olisi silloin enemmän, ehkä liikuntaharrastuksien jakamisessa ja kyläilyn merkeissä, ehkä, ehkä ei.
Luottamus on välillämme vaikka miehellä olisi muitakin salarakkaita. Se ei vie minun rakkauttani pois, ei vie nytkään vaikka vaimo on olemassa. Rakkaus ei vain ole minulla riippuvainen tuollaisista asioista. Minä nautin meidän yhteisistä hetkistämme suunnattomasti, eikä minua haittaa vaikka hänellä olisi samanlaisia hetkiä muidenkin kanssa. Varmasti yksi tärkein asia meissä on että me molemmat ymmärrämme ettemme omista toisiamme ja hyväksymme toisemme sellaisina kuin olemme ja osaamme elää siinä hetkessä mikä kulloinkin on. Kumpikaan meistä ei ole täydellinen, en sitä odotakaan.
Koko juttu on varmasti keksitty. Ei kukaan vaimo sietäisi tuollaista tilannetta että mies periaatteessa on puolet viikosta toisen naisen luona.
Eikä kukaan ole niin tunteeton toisena naisena ettei välittäisi yhtään mitä vaimo ja mies puuhailevat yhdessä.
Jokseenkin oksettavaa.YÄK.
Ei ole keksittyä mikään. Miten mies periaatteessa puolet viikosta luonani? Näemme keskimäärin kaksi kertaa viikossa. Jos tarkoitat soitteluja ja kirjoitteluja niin eihän vaimo todennäköisesti niistä tiedä. En sanonutkaan vaimon kaikkea tietävän mutta pettävän miehen tietää. Ei mies julista vaimollensa luonani käyvän tai yhteyttä pitävän. Lueppas tuolta toisista ketjuista mitä kaikkea pettävät miehet keksivät salatakseen oikeat menonsa.
Ja ei minua häiritse mitä mies tekee vaimonsa kanssa, ehkäpä juuri siksi ettei hän ole mitenkään minun.
vaikka mies olisi kuinka ihana ja !teoillaan" näyttäisi välittävän, en jakaisi häntä toisen naisen, ja tässä tapauksessa vielä ykkösen, kanssa. En kerta kaikkiaan voisi kuvitella olevani oikeassa romanttisessa suhteessa, jossa on toinen, se tärkeämpi, nainen. Rakkauden aito teko, on olla yhdessä rakkaan kanssa, ei salassa vaan päivänvalossa. Rakastavaisten rakkaus tekee hyvää, ei pahaa niin kuin salasuhteet.
Ymmärrän miten vaikeaa kakkosten on tajuta se, ettei rakkaus ole aitoa tai yli päätään onko sitä ollenkaan koska avioliittokin on yhä voimassa. VOisin kuvitella, että kauniista selittelystä huolimatta itseinho ei ole kaukana, koska kakkonen on aina hävijäjä, jos rakkautta ajatellaan. Seksi ja hetken hurma on toinen asia.
Rakkaus näkyy arjessa!
Millä ihmeellä voit ulkopuolisena täysin tuntemattomasta pelkän tarinan perusteella päätellä
rakkauden aitoutta??
Luulet voivasi kun sinun ajatus aidosta rakkaudesta on satukirjojen sinulle luomaa tarua.
Rakkaus on aitoa aina kun sitä tuntee olevan ilmassa, ei se muutu epäaidoksi vaikka kohde vaihtuisi.
Avioliittohan on vain ihmisten itsensä keksimä tapa sitoa toinen ihminen toisen käytettäväksi.
Suomi on täynnä pariskuntia aviliitoissaan ilman rakkauden tunnetta. Ne vaan on!!
Olen sikäli ihan samaa mieltä, että tuommoisessa salasuhteessa, jossa kohdataan vain silloin tällöin, on helppo pitää yllä illuusiota romantiikasta ja rakkaudesta. Sitä kun ei ole vielä arki testannut. Siihenhän näiden salasuhteiden viehätys juuri perustuukin. Jos salasuhde johtaa avioliittoon, niin monesti käy niin että arkielämä syökin romantiikan ja kohta tarvitaan taas uusi salasuhde. Oikea aito rakkaus on nimenomaan kyky sietää tavallista arkista arkea ilman että pakenee sitä salasuhteisiin. Mutta nykyään vain harvat ihmiset ovat niin kypsiä että oivaltavat sen.
Ehkä juuri tuossa on se ero, en koe että toinen meistä on tärkeämpi kuin toinen, en koe kilpailutilannetta samasta miehestä. Jaamme saman miehen mutta eri tavalla. Minä saan niitä asioita joita toiselta tarvitsen.
Avioliitto ei mielestäni sulje pois aidon rakkauden mahdollisuutta. Varmasti mies rakastaa vaimoansa kun kerran naimisissa hänen kanssaan on ja jakaa ison osan elämästään hänen kanssaan.
Uskon ihmisten kykenevän rakastamaan useampaa ihmistä samaan aikaan, ehkä hieman eri lailla mutta kuitenkin. Ja rakkaus todellakin näkyy arjessa, myös meillä.
salasuhteessa on se, kestääkö suhde erossa olot. Niinhän sitä sanotaan, että erossa olo sammuttaa laimeat tunteet, mutta sytyttää vahvat tunteet suurempaan roihuun. Vaikka erossa ollessa elämä on ehkä tavallaan helpompaa ja yksinkertaisempaa, silti se tunne on niin voimakas, että maailma tuntuu autiomaalta ilman rakasta. Pitäkää hölynpölynä - mutta niin se vain ainakin omalla kohdalla on.
Miten tuon "häviäjän" nyt ottaa... Ja kakkosista tulee kyllä myös ykkösiä... Herää siihen.
voi tietää kumpi ko. miehelle on tärkeämpi nainen? Veikkaisin, että molemmat naiset ovat miehelle tärkeimpiä, molemmat omalla tavallaan - ainakin vielä. Tuskin hän muuten heidän molempien kanssaan olisi, eikö vain?
Ihmissuhteissa ei ole voittajia tai häviäjiä, on pelkästään eri suhteiden osapuolia. Toisten suhteista, heidän tunteistaan on melko mahdotonta tietää puoliakaan.
Rakkaudessa on oleellista miten rakastaa. Miten kumppaninne rakastaa (hänen mielestään) teitä? Entä miten te rakastatte kumppanianne ja miten hän teidän rakkautenne kokee?
Olen monta kertaa elämäni aikana törmännyt ihmisiin, pareihin, jotka aivan tosissaan rakastavat toinen toistaan, mutta täysin vastakkaisella tavalla. Riidat syntyvätkin liian erilaisesta käsityksestä rakkaudesta. Yleensä tähän auttaa vain ero, vaikka rakastetaankin aivan valtavasti.
Monet kokevat puolison syrjähypyn itsekkäänä tekona. Mutta eikö puolisolta ole aivan yhtä itsekästä vaatia toista olemaan uskollinen, tahtoa kumppanin jakamatonta rakkautta? "Rakastan sinua, mutta vain silloin, jos sinä rakastat vain minua"- Tämä ei ole ainakaan rakkaudesta jalointa, pyyteetöntä rakkautta. Ja ellei itse pysty rakastamaan ehdoitta, niin miksi kumppanin pitäisi?
Just joo, siinä ne kakkoset ovat avarakatseisia ja kyttäävät jospa sittenkin pääsisivät ykkösiksi, juupajuu.
Ja JOS satttuis niin että niistä tulis ykkösiä niin auta armias että oisivat mustasukkasia tiukkapipoja, koska ovat itse kokeneet miehen uskottomaksi.
Tällaisia tapauksia nähnyt.
Juu kyllähän tuo teoriassa ihan mukavalta lässytykseltä kuulostaa, mutta enpäs vaan oo iki kuuna päivänä nähny tommosen käytännössä toimivan ainakaan pitempiä aikoja.
Kyllä se kuule tuommosen pettäjän ymmärtäminen aina jossakin kohtaa alkaa suoranaisesti vituttaan.
Varmasti tälläisiä tapauksia on, itsekin tiedän. Minä vain olen asunut jo yli kaksikymmentä vuotta ilman toista aikuista enkä haikaile yhteselämän perään enään. Nyt kun lapseni ovat isoja osaan nauttia rauhallisesta kodista, omasta yksinolemisestani. Iltaisinon ihana palata kotiin, sytyttää kynttilöitä, kuunnella musiikkia tai vaikka lukea. Sellaista kaikkea mistä vain haaveili aiemmin.
Olen tuntenut useita tosia naisia ja he ovat olleet jatkuvasti masentuneita, vain hetken loistaneet kun mies on kävässyt rakastelemassa, sitten taas naama synkkänä kulkeneet.
Yksikinn kakkonen oli koko elämänsä suhteessa parhaimman ystävättärensä mieheen ja voi miten onneton hän oli sitten vanhana vaikka se suhde jatkuikin.
Mies asui vaimonsa kanssa upeassa isossa huvilassa ja hänellä oli hyvät varat, tämä toinen nainen asui pienessä yksikössä kerrostalossa slummialueella ja oli sen näköinen että kuolema tullee minä hetkenä hyvänsä.
Ja yksi tuttuni sai jopa lapsen parhaan ystävättärensä miehen kanssa, ja sitten hermoromahduksen.
Ystävätär ei tiedä ollenkaan koko suhteesta saatikka sitten miehensä ja ystävättärensä pojasta, vaikka isä tapaileekin myös poikaansa, tosin hyvin harvoin.
Niin etteivät nuo kakkosnaiset kyllä oikein onnellisilta vaikuta.
suhteissa aina erossa olemista avioparit on yleensä enemmmän yhdessä kun
seurustelevat parit ja eniten erossaoloa testaa kakkoset ja salaparit.
Erossaolo on arkea kakkosille.
Masennukset on nykyään vaan lisääntyneet mutta silti onkohan tilastoitu
onko masennusta enemmän aviovaimoilla vai rakastajattarilla?
Loogisesti olisin sitä mieltä että vaimoilla olisi enemmän syytä masentua
ja rakastajatarhan voi viettää leppoisaa elämää vapaana ilman perhe-elämän tressejä.
Vaimo joka asuu ns upeassa huvilassa on myös isot velat ja kulissin pystyssä pitämisen vuoksi isompi paine ulospäin näyttää upealta se on tressiä ja masennusta aiheuttavaa jos mikä.
Yksiössä vuokratalossa voi asua miljoona onnellista ihmistä kun omaisuus ja ulkoiset puitteet harvemmin ihmisen tekee onnelliseksi.
No tuossa toisessa tapauksessahan nämä ihmiset olivat jo iäkkäitä.
Vaimo oli edelleenkin paras ystävä rakastajattaren kanssa ja mies kulki siellä koko elämänsä rakastajattaren luona, ei mitään lomia eikä mitään yhteisiä juhlia tai matkoja, vaimon elämään sellaiset kuuluivat.
Katkeran näkönen ämmä tuo rakastajatar vanhoilla päivillään oli, ihmettelin että mies yleensä jaksoi häntä vielä vanhanakin katella.
Ja velaton se iso huvila oli jossa vaimo asui.
En usko että vaimo ikinä uskoi että hänen paras ystävätär oli ollut toisena naisena miehelleen koko elämänsä ajan.
Rakastajatar siinä slummiyksiössä sitten kituutti pienellä nälkäeläkkeellä ja ei todellakaan vaikuttanut onnelliselta, kärttysen näkönen kuivettunut ämmä.
Ei juuri ystäviä tai muutakaan harrastusta.
Oon sun kanssas täysin samaa mieltä.
Kakkoset tyytyvät huonoon ihmissuhteeseen, koska ovat jotenkin masokistisia. Nauttivát siitä kun tulevat alistetuksi. Ukkomies alistaa heitä oman tahtonsa mukaisesti, eivätkä kakkoset useinkaan edes tajua tätä. Suostuvat antamaan itsestään lähes kaiken, ja palkaksi saavat asua vaikka kuinka kurjissa oloissa. Ukkomiehelle riittää kun hänen omalla perheellään on kaikki hyvin.
Toisaalta, ap:stä kirjoittajaa hiukan ymmärrän. Hänelle mies on kuin "harrastus". En usko tuohon suhteeseen liittyvän paljonkaan muuta kun kaveruutta. Luultavasti ap on ns. mies-nainen, joka kykenee miesten kanssa tasavertaisiin suhteisiin, koska psyykkiseltä rakenteeltaan on kuin mies.
ja tuon kauniin sadun luulisit jatkuvan, jos mies tulisi ja olisi vain sinun? arki ei koittaisi teille milloinkaan?
et koskaan epäilisi sitä, että tekeeköhän nyt samoin sinulle kuin teki entiselleen?
miten voi luottaa mieheen, joka pettää vaimoaan?
no, niin tai näin... tiedän itse tuon tunteen, se on ihana, elettävä, kutkuttava, inspiroiva, ylipäätään positiivinen tunne, kuten sen pitääkin olla, mutta kestääkö se sen, että se ei kestä kuin pienen ajan siihen nähden, mitä avioliitto sitoumuksineen vaatii?
Vaikka avioliitossa on kuolleita hetkiä, se ei tarkoita sitä, että siitä lähdetään pois ja kaikki lopetetaan, jonkun ihmisen takia, jota on voinut käyttää hyväkseen sen takia, ettei avioliiton kaikki termit täyty. Ja jos nuo termit ja normit ei aina täyty, on se täyttymys haettava muualta kunnes saa sen taas täyttymään.
Surullista, mutta tottaMiten tämä hyväksikäyttö ehkäistään? Sillä, että miehet ja naiset pitäytyisivät kaikesta, ellei toinen ole tosissaan eli eroa nyk. puolisostaan; silloin voi kaikki olla varmoja siitä, että ratkaisu oli oikea.
Voitte toki ihmetellä yhdessä miksi miehen vaimo ei ota ja lähde. Kolmannen osapuolen aivoituksia on mukava moralisoida ja hämmästellä. Kyllähän hän voi lähteä jos haluaa jne...
Kummallisinta on mielestäni se, että miksi et kysy itseltäsi, että miksi armaasi ei itse ota elämäänsä haltuunsa ja lähde. Miksi hän elää jonkun toisen kanssa jos yhteinen elämänne on niin upeaa? Sitä en ymmärrä. Oletko kenties tekemissä täydellisen nahjuksen kanssa joka odottaa naisten päättävän elämästään?
Mutta rakkaus on ihanaa. Siitä pitää nauttia. Parhaimmillaan se on silloin, kun se yksinään riittää ilman salailun tuomaa jännitystä ja kestää arkea.
ei sitten eroa? Mahtaako totuus olla muunlainen. Aika erikoista, että noin vanha nainen kuvittelee tollasen herttasarjan jutut rakkaudeksi. Jos ne kestäisi päivänvalon, asia olisi toinen. Sinä voit olla rakastunut, mutta mies ei ole sinuun. Olet helposti vietävissä "peiton alta soittamisilla". Sen RAKKAUDEN mies olisi sinulle osoittanut eroamalla. Sääli, että tyydyt tollaseen salailuun, et ilmeisesti ole enemmän arvoinen. Omaatuntoa, tuskin tunnistat.
Miksi mies eroaisi kun kukaan ei sitä häneltä vaadi? Itse asiassa, jos mies kykenee elämään kaksoiselämää niin tilannehan on hänelle unelma. Emme me haaveile yhteiselämästä, suoraan olen sen hänelle sanonut etten naimisiin halua. Mies taas haluaa olla naimisissa. Molemmille tilanne sopii. Kyllä ,olen rakastunut eikä mies ole minun vaan vaimonsa. Ei se estä minun rakkauttani. Rakkauden ei tarvitse sisältää omistamisen halua. Tämä näissä keskusteluissa monesti näyttää olevan poissa, ymmärrys, etteivät kaikki halua samoja asioita.
Avoliitossa minäkin olen ollut aikanani 10 vuotta, arki oli kuvioissa, ei se mitenkään sulkenut pois romanttista rakkautta välillämme, hyvin paljon vastaavaa oli silloinkin. Omalla kohdallani vain yksinasuminen sopii paremmin.
Ei kai kysymys nyt ole pelkästään siitä, mitä sinä ja mies haluatte, vaan pitäisihän se miehen vaimokin ottaa huomioon ? Hän siis kärsii syvästi miehensä uskottomuudesta, mutta hyväksyy tilanteen, kun ei muutakaan voi. Millainen mies kohtelee noin vaimoaan ja lastensa äitiä ? Huh huh ! No, onhan tietysti helppo sanoa, että vaimo voisi ottaa eron, mutta ilmeisesti hän rakastaa epätoivoisesti miestään ja yrittää pitää tästä kiinni viimeiseen asti. Ja mies ei arvosta sitä, vaan kohtelee vaimoaan kuin paskaläjää. Onpa reilu ja rehti mies. Oikea herrasmies. Kaikki sympatiat vaimolle, jonka elämä on varmasti henkisesti hyvin raskasta.
Toivotaan, että tämä ketjun aloitus oli provo (vähän siltä vaikuttaa), mutta jos ei ole, niin ei voi muuta kuin ihmetellä ihmisten itsekkyyttä ja hedoinismia. Mulle-kaikki-tänne-heti vaikka toisten kustannuksella. Hyi hitto ! Ikävää, että aikuiset ihmiset on noin lapsellisia. Toivon totisesti, että ketjun aloittaja saa joskus maistaa omaa lääkettään.
Tarina ja kirjoitus todellakin kuin hertta-sarjasta. Ja jos kirjoittaja on oikeasti viittäkymppiä lähestyvä Eila, niin huh-huh.
Jos oletetaan, että kyse ei oo provosta, niin herranpieksut sentään. Tuossa iässä toivoisin itse, että minulla olisi jo takana sen verran elämänkokemusta ja viisautta, että en löytäisi itseäni samasta tilanteesta. Että ihan rakkautta, villiä seksiä ja alastomia ihoja :) Toki taustalla kuuluu vaimon itku kun iho koskee hellästi toista, mutta mitäpä se Eilaa haittaisi.
Empatiaa, solidaarisuutta ja ihmisyyttä ei siis saa kasvamalla vanhaksi :( Sitä ajatusta, että ei omilla teoillaan tietoisesti loukkaisi toista, ja kantaisi siitä ajatuksesta edes jonkinlaisen sisällöllisen vastuun.
Ja tuossa iässä rakkauden käsityskin on niiiin laaaaaja ja avara. Ei haittaa vaikka miehellä on toinen. Ei haittaa vaikka rakas nukkuu yönsä toisen vieressä. Ei haittaa vaikka oma kultamuruinen on ihmisenä sellainen, että satuttaa tietoisesti vaimoaan. Minkäs hän sille voi, että vaimo ei tykkää... Kyllä täytyy rakkauden olla kirkas ja kirjava kun sokaisee silmät niin sumeeksi. Ja itse Eila on avara eikä halua sitoa ketään eikä mitään. Hän haluaa vain täydellisen tyytyväisenä jakaa kauniit ja herkät hetket miehensä kanssa. Miksiköhän? Jos ei mikään nimittäin elämässä hierrä, niin näillä palstoilla pyöriminen on noin vanhalle jo merkillistä.
No,toisaalta Eila alkaa jo olla siinä iässä, että rupsahtaminen ja vaihdevuodet lähestyvät, joten antaa Eilan vielä repäistä, ennen kuin kaikki on liian myöhäistä. Eiköhän se Eilan salarakaskin kohta vaihda Eilan nuorempaan salarakkaaseen, joten nauttikoon Eila vielä sen aikaa kuin pystyy. Kohta Eila on siinä iässä ettei kelpaa edes salarakkaaksi paitsi jollekin 75-vuotiaalle.
Siinä olen samaa mieltä, että ikä ei aina tuo viisautta tai empatiakykyä, kuten näemme tässä Eilan tapauksessa.
Ei minulla ole tunteita vaimoa kohtaan, minkäänlaisia. Olen jo tuolla aiemmin kirjoittanut yksinasumisen olevan minun juttuni ja syy on oma itsekkyyteni. Tiedän minkälainen olen ja siksi en toista asumaan kanssani halua. Itse päätän omassa kodissani kaiken ja haluan näin elää. Rakkautta, hellyyttä, yhdessä tekemistä kaipaan silti. Olen tavannut ihmisen joka tähän tarpeeseeni vastaa. Totta kai otan sen vastaan ja annan omalta osaltani hänelle mitä hän tarvitsee. Tiedän etteivät monet sitä hyväksy, teen sen silti.
Toiset kokevat rakkauden aina yhtenä romanttisena ihanana hieman höppänänä tunteena. Toiset taas tyylillä kyllä mä sitä rakastan joo. Onnellinen olen saadessani kuulua höppänöihin. Rohkeutta on hypätä sen tunteen vietäväksi vaikka takkiin voi tulla hetkenä minä hyvänä. Ainakin olen saanut tuntea ja rakastaa ja nauttia toisen ihmisen läheisyydestä. Kaiken tekisin uudestaan, hyvällä mielin ja onnellisena. En ikinä haluakkaan kasvaa "aikuseksi". Tälläinen höppänä vanha mommo on ihana olla.
Hyvät palstalaiset ! Jos nyt luette tämän ketjun aloittajan juttuja ajatuksella, niin huomaatte kai että ne ovat silkkaa provoa ja tarkoitettu ärsyttämään. Olen itse 45-vuotias nainen ja voin sanoa, ettei kukaan ikäiseni nainen kirjoita nän epäkypsästi ja lapsellisesti, ellei ole mielenterveys-ongelmainen. Älkää ruokkiko tällaista häiriintynyttä provoilijaa. Lukekaapa nämä hänen juttunsa uudelleen, niin huomaatte itsekin.
Sitä paitsi olen tunnistavinani, että tämä sama provoilija on kirjoittanut tänne palstalle ennenkin hieman samantyyppisiä, mutta kuitenkin hiukan erilaisia tarinoita. Yhteistä näille tarinoille on aina se, että on ihana ukkomies, jonka kanssa ei halua asua, mutta vaimo tietää suhteesta mutta siitäpä ei välitetä, jne. Eli tarina on pohjimmiltaan sama, mutta muuttaa aina hiukan muotoaan.
heh.. tuli mullekin semmonen olo kun luin tämän aloittajan juttuja että ihan kun olisin lukenut samantyyppisen jutun ennenkin, mutta kummiskin vähän muunneltuna. Siis joku kirjottelee samaa tarinaa, mutt muuttelee sitä aina sopivasti. Eiköhän tää ihan provoo ole.
Miksi ihmeessä se olisi provo? Tuollaistahan se juuri on kakkosen elämä ja arki. Tai ainakin minun. Tai onhan kai niitäkin jotka vain harrastavat seksiä. Mutta aloittajan pointti taisi olla vain valottaa ykkösille millaista se on, mitä mies saattaa sen toisen kanssa tehdä.
Ei tainnut olla moraalikeskustelusta tässä ketjussa kyse, jokaisella kolmella lie omat motiivinsa rooleihinsa jotka eivät ole yksiselitteisiä.
jäi itku ja poru kakkosen elämästä, kun mies ei pääsekkään tapaamisiin, taas siirtyi. Turhaan odotit.. Entä silloin kun juhlapyhät, lomat yms. vietetään perheen ja ennenkaikkea ykkösen kanssa. Kun vaimo käpertyy miehensä kainaloon iltaisin ja öisin.. eikö kakkoseen iske kaipaus, ikävä, eikö tunnu tuska kun joutuu jakaamaan miehen....Salaamaan, olemaan se piilotettu ei kukaan, jonka olemassa oloa ei edes tunnusteta...entä kun omat toiveet, unelmat odotukset eivät ole mitään, miehen jatkaessa liittoaan..ei kuitenkaan merkinnyt sen kummempaa....Tässä vähän mukana realismia..
Ja roskapuhetta ! Tuo ei ole todellakaan tyypillistä kakkosen elämää. Olen itse kerran elämässäni ollut kakkonen ja oli kyllä ensimmäinen ja viimeinen kerta. Kaikki tapahtui miehen ehdoilla. Tapasimme vain, kun miehelle sopi. Jos perheessä sattui jotain yllättävää, ei mies voinut tullakkaan. Siinähän nielit pettymyksesi. Ja kaikki ne naurettavat temput, mitä mies teki ettei hänen vaimonsa pääsisi selville meistä. Ja juhlapyhät mies vietti perheensä parissa. Jos yhdessä mentiin jonnekin, vaikka ulos syömään, piti ajaa jonnekin helkkarin kuuseen, ettei vaan kukaan tuttu näkisi. Voi helvetti. Vuoden päivät sitä siedin, mutta sitten pinna katkesi ja pistin poikki. Ja nyt kierrän varatut miehet kaukaa.
Väitän, että se kakkosen elämä on useimmin tämmöistä kuin minulla oli kuin mitä tällä ap:lla. Minäkin epäilen, että on joku provo, koska ei kakkosen elämä oikeasti tommosta ole. Ei ainakaan yhdenkään jonka tunnen. Homma haisee...
Täällä jo niin paljon eri epäilyjä ja kysymyksiä etten tiedä mihin vastaisi kun kaikkeen ei kerkeä. Ensinnäkin, aiemmin ette minun tarinaani ole saaneet täällä lukea, jotain kommentteja olen johonkin kirjoittanut mutta alkutekstiä en. Provo tämä ei ole, kaikki on totta mitä kirjoitan. En ole sanonut miehellä olevan lapsia kuten tuossa joku väitti, enkä ole sanonut ettei vaimo välitä. Kauheasti en vaimon mietteitä voi kirjoittaa kun en niitä tiedä.
Pyhät, esim. joulut vietämme sukujuhlissa joka vuosi, lomilla on paljon sukulaisissa kiertelyä ym. pakollista menoa, tälläisiin en miestä kaipaa mukaan. Se mihin eniten kaipaisin lisää aikaa on lähinnä yhteinen liikunta, siihen ei tarpeeksi aikaa.
Tapaamisia on jouduttu peruuttamaan monet kerrat kummankin puolelta, miksi niiden perään itkisin, tulee niitä uusia. Ehkäpä toinen mihin kaipaisin miestä on vieressä nukkumiseen, mutta joskus olemme saaneet nukkua monta yötä putkeen ja kun toisen tuhinaan ei ole tottunut pakkaa se hieman omaa nukkumista häiritä. Kyllä sitä monasti iltaisin toista kaipaa. Ja kuuluukin kaivata kun toista rakastaa ja toisen seurasta nauttii.
Kaipauskin on kivaa, ihana käpertyä viltin sisään ja muistella yhteisiä hetkiä. Ei sen toisen tarvi koko ajan vieressä olla.
Kyllä meitä kakkosia on oikeasti olemassa jotka eivät siitä liittoelämästä enään haaveile. Nuorempana tälläiseen tuskin olisin tyytynyt. Nyt osaa arvostaa omaa itsenäisyyttään.
lääkkeet on jääneet ottamatta. Tätä se tietää. Olen Eilaa varoittanut, elää harhoissaan.
Niin, hieman surettaa jos ette ole saaneet tälläistä ihanuutta kokea kuin minä, eihän sitä silloin voi mitenkään ymmärtää. Pahaa omaa oloa saa varmasti jonkinverran purettua haukkumalla toisia. Vaikka itse en mitenkään voi ymmärtää vaimoja jotka tieten tahtoen petturimiehensä kanssa on en silti koskaan alentuisi haukkumaan heitä, varmasti omansa syynsä kaikilla jatkaa yhdessä.
Kel onni on se sen kätkeköön, niinhän se on. Toivottavasti kuitenkin olette saaneet edes joskus rakastaa, olla hulluna toiseen, se on maailman ihanin olotila.
kakkonen, parin vuoden ajan. Mies vakuutti, että välittää musta..mutta ei se näkynyt käytännön tasolla. Olin aina viimeisellä sijalla, joka ikinen meno meni mun edelle, mitään myönnytyksiä hän ei tehnyt mun suhteen. Luonnollisesti pyhät ja lomat perheen parissa, enkä siitä valittanutkaan, niinhän perheellinen lomat perheensä kanssa viettää. Mutta oikein missään yhteydessä en saanut olla lomien aikana, joitakin s-posteja, ei missään nimessä edes tekstareita työajankaan ulkopuolella. Meni aina useita päiviä, että hänestä ei kuulunut. Kun kysyin perään, hän vastasi, että on ollut niin kiire..ja mä hölmö roikuin siinä miehessä, jolle selvästikin olin pelkkää ilmaa..! Kaikkiin viesteihin hän ei vastannut, oli kuulemma ollut niin kiire, ettei ihan kaikkiin ehtinyt vastata...silti mun piti olla käytettävissä silloin hyvin harvoin, kun hänelle sopi. Meni useampi kuukausikin,ettei nähty. Asuttiin tunnin matkan päässä..kiirettä kiirettä piti hänellä:)
samaa mieltä maailman ihanimmasta tunteesta, mutta sitten se pointti, että oikea rakkaus ei satuta ketään, jos niin kovasti rakastat voit luopua miehestä. Jos on oikeasti rakastunut, ja tiedät että mies ei eroa, niin sinä pystyt luopumaan. Puhu vasta sen jälkeen rakkaudesta. Lapsellista sepustusta, selittelysi ovat. Ja toiset eivät koskaan alennu olemaan kenenkään kakkosena. Ihmettele sinä vaimoa, minä ihmettelen sinua. Petturimiehessä roikut, tieten tahtoen. Aika säälittävä.
Kyllä varmasti pystyisin luopumaan hänestä jos haluaisin. En vaan halua luopua vielä noista hyvistä hetkistä, mutta ehkäpä jonain päivänä kaikki ei tunnu enään samalta huumalta, silloin voisi olla aika luopua ja jatkaa matkaansa. Tänään vielä viivähdän tässä.
Sanottakoon vielä ettei alkukirjoitukseni ollut tarkoitettu provosoimaan tai ärsyttämään ketään. Näitä viestiketjuja lukiessa vaan monta kertaa törmäsin ihmettelyyn miksi kakkonen suostuu olemaan kakkonen. Omalta kohdaltani yritin valottaa tätä muille. Tiesin monien ärsyyntyvän. Mutta kysemykseen pyrin vastaamaan totuudenmukaisesti.
Roikun petturimiehessä, kyllä, ja itse olen hänet vielä valinnut rooliin. Alusta lähtien olen tiennyt hänet naimisissa olevan. Mistään alentumisesta ei mielestäni ole kyse vaan kahden aikuisen ihmisen keskenäisestä suhteesta joihin kumpainenkin omasta tahdostaan suostuu.
Tätä ketjua lukiessani, herätti tämä sellaisia ajatuksia, että miksei sitä voi olla mahdollista suhde tuttavaperheen miehellä on jo kymmenisen vuotta ollut ns. kakkonen. Tietenkin jokainen pettävä puoliso, ykkönen ja kakkonen itse joutuu valitsemaan haluaako elää tuollaista elämää. Enkä kyllä usko ettei se vaimo tietäisi suhteesta joka on kestänyt vuosia elämä on valintoja ja toiset elävät syystä tai toisesta monenlaisissa suhteissa ja ovat ehkä jopa tyytyväisiä omaan elämäänsä. Minulle on aivan sama miten jotkut elävät, enkä ketään tuomitse sehän on heidän elämäänsä ei minun.
Ei Eila mistään harhoistä kärsi, vaan sillä on ilmiselvästi vaihdevuodet.
luovun sitten kun en tarvitse miestä enää, eikö?Tämä muka rakkautta? Ja edelleen sinä olet kolmaspyörä, hyvin itsekäs ja omahyväinen. Toivottavasti "avara" sydämesi särkyy.
aloittaja, että hänen elämänsä on nimenomaan TYYPILLISTÄ kakkosen elämää? Ei minusta.
Yllätys yllätys - oma elämäni nelikymppisenä, eronneena kakkosena on lähempänä aloittajan elämää kuin kuvailemaasi miehen ehdoilla pyörivää karusellia. Kaikki nääs eivät suostu elämään varatun miehen ehdoilla, vaan aikataulut voidaan sovitella molemmille sopiviksi, jos vain on halua (lue: miehellä on halua...)
Kyllä, tiedostan että rakkaus voi myös loppua ja silloin on myös luopumisen paikka. Ehkäpä voi jatkua ystävyytenä, vaikka epäilen. Itsekäs olen aina ollut ja sen myös aina myöntänyt ja varmasti omahyväinenkin. Kolmas pyöräkin, kyllä, hehän ovat naimisissa. Sydämeni ei tässä suhteessa voi särkyä, en voi miestä menettää kun minulla ei häntä edes ole, lainassa vain kuten toiset sanoo. Juuri minun "avaran" sydämeni vuoksi se tuskin koskaan voi särkyä. En odota mahdottomia enkä tuomitse muita. Näen elämän hyvin monimuotoisena myös ihmiset siinä omina erilaisina yksilöinään joista toisille sopii aivan eri asiat kuin toisille. Ja kyllä varmasti olen monien mielestä omituinen lapsellinen höppänä. Mutta minä tahdonkin olla, se tekee minut onnelliseksi.
Tässä katselen Bridget Jonesia ja vähän tuollainen höpsö uneksija minäkin olen. Kaikenlaista kivaa ja mukavaa tapahtuu ja suhtaudun niihin rennosti, ei elämää pidä niiin kovin vakavasti ottaa. Kerranhan täällä kuleksitaan.
Joopa joo. Uskokaa nyt jo, että Avara Eila on pelkkä provoilija. Se on kirjoitellut tänne ennenkin samantyylisiä juttuja. Ei kukaan oikeasti ole noin typerä. Joten antakaa olla !
Mukava välillä lukea asioita tältäkin kantilta. Itse olen juuri lopettanut 2 vuotta kestäneen suhteen varattuun mieheen koska koin, että moraaisesti minun kuuluu niin tehdä. Aiheuttaen molemmille hirvittävän tuskan. Kaksi kuukautta on mennyt erossa ja edelleen molemmat kaipaavat .
Juuri tuon kaltaista meidänkin yhdessäolo on ollut.. Tuli ihan hirmuinen ikävä :( Nauti suhteestasi, tiedän mistä puhut.. ;)
Kiitos, tiedän että teitä on monia muitakin.
Älä ny valehtele että sinun erosi johtui pelkästään siitä että yksinasuminen sopi sulle paremmin.
Kyllä jo naurattaa.
Kuhan ei vain se entinen miehesi ollut uskoton sinulle ja nyt kostat ottamalla toisen oman?
Olet kaikkea muuta kuin vaaraton höppänä, olet raaka julmuri vaimoa ja lapsia ajatellen.
Raastat ja revit yhdessä miehen kanssa vaimon elämän riekaleiksi, en näe siitä mitään hempeää höppänöintiä, vaan juuri raakuutta ja petosta ja itsekkyyttä.
Etkö ole huomannut että nainen johon samaistut on sinua puolta nuorempi, sinun sentään pitäisi osoittaa hieman enemmän vastuuntuntoa ja viisautta elämänkokemuksesi kautta. Vai oletko sittenkään ikäisesi?
oli minunkin suhteeni ukkomieheen, ihan kuin ap olisi kirjoittanut meidän suhteesta.Ja olen myös keski-ikää lähestyvä nainen. Ja tätä suhdetta kesti melkein 10 vuotta. Puhuimme puhelimessa monia tunteja päivässä, jos emme tavanneet ja muutenkin vietimme aikaa yhdessä kuten ap kirjoitti.
En vaatinut miestä eroamaan, koska en olisi halunnut häntä "kokonaan",koska olen itsenäinen nainen ja koen että en tarvitse ketään miestä täyspäiväisesti saman katon alle. Eli minulle riitti myös nämä ns. varastetut hetket.
Huvittaa hieman kun lukee täällä näitä kommentteja, ap:n kirjoituksen tulee olla provo jne. Tässä on varmaan kysymyksessä se, että ns. ykkösten mielestä kakkonen on vain se "patja" kuten täällä usein kirjoitetaan, joten eihän suhde voi olla sellainen kuten ap. tässä kuvailee. Totuus sattuu.
Vai ei rakkaus muka satuta ketään?
Oikea se aidoista aidoin rakkaus varmaan satuttaasen tietää kaikki jotka
joskus on rakkautta kokenut. Ensirakkaus usein päättyy katkeriin kyyneliin.
Sattuu todella ja se joka nyt väittää ettei teini rakasta aidosti puhuu tietämättä rakkaudesta mitään.
Ei rakkautta voi vaatia tai voi mutta ei vaatiminen ole oikea tapa. Rakkaus pakenee pakkoa.
Ihminen on heikko suurien tunteiden äärellä ja ikävä todeta rakkaus muuttaa muotoaan kokoajan elämäntilanteiden mukaan.
Jos tuntuu kipeältä antaa rakkaimmalle vapautta puhutaan läheisriippuvuudesta.
Mikä saa ihmisen kirjoittamaan tuollaisen provon.Jokin hätähuuto tai katkeruus, kenties kostonhalu jollekin, jonka kokee onnellisemaksi, kateellisuus? Tukea ja hoitoa tuo aloittaja kaipaa.
Käytännössä tuollainen voisi onnistua suurkaupungissa ja silloin kuin puoliso tekee vuorotyötä ja kotona ei ole hoidettavia lapsia eli petturi eläisi ns. kaksoiselämää. Sairas yksilö olisi hänkin.
saat 3-kymppisestä puolet nuoremman kuin 45:sta?
Sinun mittari terveenpapereita varten on erilaiset kun jollain muulla.
Kova olet arvostelemaan ja arvioimaan toisten psyykkistä kuntoa ja hoitoonhan täällä saisi mennä kaikki jos sen perusteella terapiaan mentäisi ollaanko kaikki samanlaisia.
Isoin ongelma nykyään on ihmisten suvaitsemattomuus varsinkin jos jonkun käytös tai mielipiteet poikkeaa omista.Tähän vaikuttaa kaikki myös ulkonäkö, menestys opiskeluissa ja työssä. Kaksoiselämää on joku onnistunut elämään maailman alusta asti turhaa väittää ettei olisi näin. Ikävää ettei unelma toteudu ihanasta puhtoisesta paratiisista.
Jokainen elää oman elämänsä omalla tavallaan ja tekee siitä itselleen nautinnon ja siihenhän
elämä perustuu, kukaan halua elämästään kurjaa kitkuttamista jos voi nauttiakkin.
Vaikka siinä sivussa hiukan joutuisi toisten etuja polkemaan.
Niin me tehdään kaikki ja niin teet sinäkin. Katso peiliin ja avaa ne silmät kunnolla.
Toinen kertoo elämästään ja toiset päättää etteihän noin voi olla onnellinen kun se tyyli ei mahdu minun asettamiin kaavoihin.
Voi mitä hurskasteua. "Siinä sivussa hiukan joutuisi toisten etuja polkemaan". Mene ja kerro hänen vaimolleen, hiukan huoraan miehesi kanssa, kun hiukan haluan, kun hiukan se mulle sopii, kun hiukan tarvitsen. Siinä sitä nautintoa elämään. Avara- Eiloja kyllä riittää.
ilmeisesti seuraavaksi.. Säälittävä vanha eukko. Jos mun äiti olis tollanen, niin häpeäisin silmät päästäni.
Mikä saa jonkun tekemään sitä pahoittaakseen toisen mielen. Ei ole minun mielipiteestäni salajuttuja kohtaan. Tosin kaksoiselämää elävä on jotenkin vinksahtanut.
alkuperäinen kirjoittaja vain miettisi sitä, että mitä jos hän olisi ukkomiehen vaimon asaemassa... Että hänen selkänsä takana puuhattaisiin salaa....
Se sattuu, voin sanoa, kun minä ainakin rakastan vaimona miestäni hyvin paljon. Mutta tämä alkuperäinen kirjoittaja sanoi,ettei hänellä ole tunteita vaimoa kohtaan.
Ei voi ollakkaan, koska tuskin kukaan tunteva ihminen, joka ajattelee muitakin, voisi tehdä tuollaista. Ei minusta olisi tahallaan satuttamaan kenenkään toisen vaimoa, en voisi, kun tiedän miltä se tuntuu.
Miksi ihmiset ovat niin itsekkäitä? Miksi mennään avioliiton väliin? Miksi, kun vapaita ihmisiä on maapallo pullollaan?
Ihmettelen todellakin, kuinka ihminen voi elää vuosikausia valheessa? Miksi satuttaa vaimoa, jolle on joskus sanonut sanan tahdon? Jos mies ei herää koskaan, että tekee väärin, hän ei ole mikään ihminen....
Fantasiamaailmassa elelevä ja elämäänsä pettynyt. Tavalla tai toisella. Surullista luettavaa.
Mutta elävässä elämässäkin on valitettavasti näitä Eiloja. Joskus oikeasti mietin, että missä hitossa on meidän naisten välinen solidaarisuus? Miksi taistelemme äijistä toisiamme vastaan? Tutkimuksessakin on paljastunut, että ukkomies on houkutteleva saalis. Miehelle puolestaan naimissa oleva nainen taas ei käy ollenkaan niin helposti. Miksi miehille "toisen" oma pysyy useammin pyhänä ja rajan takana, kun taas naisille "toisen oma" tekee joillekin saaliista houkuttelevamman.
Jotenkin toivoisin omassa fantasiamaailmassani, että me naiset emme olisi näin susia toisillemme. Pelaisimme enemmän toisiamme kunnioittaen, rehellisemmin ja ilman kissatappeluita. Eli näitä ykkönen-kakkonen -vääntöjä täälläkin. Jotenkin maailma voisi olla lempeämpi ja mukavampi paikka. Ainakin siellä fantasiatasolla.
kysymyksiä ja ajatuksia. Hieno pointti; kukaan tunteva ihminen, joka ajattelee muitakin, ei voi tehdä tuollaista. Pettävät, mutta myös kakkosena olevat ovat tunneköyhiä, omaan napaan tuijottavia ja empatia kyvyttömiä, jotka ovat hukassa itseltään. "Rakkaudessaan" tuhoavat ja satuttavat, nämä muka aikuiset toimivat aivan vastuuttomasti. Sitten paatoksellisesti julistetaan, että en tuomitse muita, sillä ovat olevinaan muiden yläpuolella, pah. Omaa pahuuttaan on vaikea kohdata. Meissä kaikissa on hyvää, mutta myös pahaa. Oma pahani on, että tuomitsen pettäjän ja kakkosen toiminnan. Kakkonen tekee tietoisesti pahaa kahden puolison väliseen suhteeseen, vaimo kärsii vuosia, ehkä vuosikymmeniä. Tälläiseen pahan tekemiseen en pystyisi. Ja tämä on minun näkemykseni.
Siksi, että pohjimmiltaan on kyse biologiasta, mutta tätähän eivät monet naiset halua ikinä myöntää. Eli tämä nainen vastaan nainen-taistelu on ihan biologinen vietti naisilla eli ikiaikainen halu päihittää toinen nainen "viemällä" tämän mies ainakin hetkellisesti. Näin ovat naiset toimineet vuosituhansia, että halutusta miehestä taistellaan kynsin hampain ja jos miestä ei saada kokonaan itselle, niin hänestä ainakin "varastetaan" pieniä paloja. Kyse on siis vietistä, mutta sitä ei tunnisteta, koska nykyään se naamioidaan puhumalla kauniisti "rakastumisesta". Kyse on kuitenkin ihan puhtaasta biologiasta. Vielä menneinä vuosikymmeninä, kun yleinen moraali oli tiukempi, niin se hieman hillitsi ihmisiä niin etteivät he antautuneet täysin biologisten viettiensä vietäviksi, mutta nykyään kun moraali on löystynyt niin monet tekevät mitä huvittaa. Ja seuraukset ovat tietysti sen mukaiset.
Se, että kysymys on biologisesta vietistä, ei siis mitenkään tee asiasta hyväksyttävää. Kyllähän ihmisen tulisi voida hallita viettejään yhteiseksi hyväksi, koska viettien hallitsemattomuus aiheuttaa ympäristölle pelkkää harmia, kuten voidaan todeta. Mutta tämä kuitenkin selittää sitä ikiaikaista mysteeriä, miksi monet naiset ovat niin kiinnostuneita varatuista miehistä, vaikka vapaita miehiäkin olisi saatavilla. Kaiken takana on biologia.
Lastensa äitiä? Mistä lapsia on miehelle ilmaantunut?
Vaimon puolesta en kauheasti voi kirjoittaa, joitain asioita tiedän. Mutta alkuperäinen tarkoitukseni oli kertoa miksi minä olen tälläisessä suhteessa, en aio vaimon motiiveja tai tunteita tässä yrittää arvuuttelemaan.
Lapset? Miehellä ei ole lapsia. Vaimon elämää en revi riekaleiksi. En ole miehen ensimmäinen enkä uskoakseni viimeinen. Vaimo on jo ennen minua tiennyt minkälainen miehensä on. Ei syytä minua. On suoraan sanonut ettei mahda miehensä käytökselle mitään, varoittanut minua että uusia tulee ja menee.
tässäkin ketjussa ne kakkoset ovat ns. pahan alku ja juuri?
Miten se pettävä mies? Itse olen sitä mieltä, että kukaan ei väkisin vie sitä miestä mukanaan, vai ovatko miehet täysin aivottomia,omaa tahtoa vailla olevia "eläimiä"?
Täällä vastuutetaan kakkosta pettämisestä, miten miehen vastuu asiasta? Jos kakkosta vastuutetaan pettämisestä, silloin mielestäni vaimo on vastuussa miehensä pettämisestä? Kuten kaikki tiedämme, aikuiset ihmiset (ketkä eivät ole holhouksen alaisia) ovat vastuussa vain ja ainoastaan omista tekemisistään ja tietysti omien alaikäisten lasten tekemisestä.
Ja vielä, onko tämä kakkonen luvannut vaimolle rakastaa häntä myötä- ja vastoinkäymissä ja antanut hänelle uskollisuuslupauksen? Mielestäni ei.
Jotenkin nyt menee jauhot hieman sekaisin...
Ihan samastumisesta en ole maininnut vain vertasin itseäni vähän samanlaiseksi höppänäksi. Elämänkokemusta on jo sen verran että siksi tälläisia asioita ymmärtää paremmin kuin nuorena ehdottomana. Viisas en koskaan ole väittänyt olevan.
Sinkkuelämästä en tiedä kertoa mitään kun en seuraa. Pidätkö tosiaan 45 vuotiasta vanhana eukkona? Ehkäpä olet vielä nuori, minä ajattelin kakskymppisenä nelikymppiset jo ihan vanhoiksi joilla ei mitään elämää enään. Voinpa kertoa ettei rakkaus ole iästä kiinni. Minä tulen varmasti oikeasti vanhana harmaapäisenä kulkemaan sen vaarin kanssa käsikädessä, kuhertelemaan ja kihertelemään kuin teinit. Istumaan puiton penkillä syömässä yhteistä jätskitötteröä. Toivottavasti saan tuollaisenkin kokea.
Kukaan ei ole koskaan selittänyt "biologiaan perustuen", mikä saa sinkkumiehen seksisuhteeseen varatun naisen kanssa? Ai niin, biologiaan perustuenhan sekin johtuu tietysti siitä, että naiset vain ovat "pohjimmiltaan sellaisia"... Eikö?!
Ukkomiehet ovat vietämissä, sinkkumiehet seuraavat viettejään, kun aulis nainen itseään tarjoaa... Näinhän se tietysti menee biologian ja ties minkä valossa!
Täällä on ne ykköset ja kakkoset sekaisin tasitelemassa. Harvempi petturimies. Ei kakkonen vastaa petturimiehen teoista, vaan omistaan. Siis omistaan! Ja oma osuuskin sillä kakkosella on. Vai onko joku oikeasti sitä mieltä, että toiselta saa ottaa miehestä palasia, eikä se ole mitään???
Ja se vaimokaan ei voi vastata miehensä puolesta. Vaimot eivät kuitenkaan petä kakkosta tietoisesti, eivät aiheuta tälle tietoisesti omillilla teoillaan pahaa mieltä, tuskaa ja sattumusta. Vaikka mies pettää vaimoaan, niin sitä pettämistä ei tapahdu ilman kakkosta. Usein vaimo on se, jolta pimitetään ja salataan. Viedään mahdollisuus vaikuttaa omaan elämäänsä, omaan parisuhteeseensa, omien lastensa perheeseen. Se sattuu. Kun kaksi ihmistä pelaa ja leikkii kolmannen IHMISEN elämällä. Kai molemmilla on vastuu? Ainakin noin inhimillisessä mielessä. Ainakin toivon, että maailmasta ei ole tullut niin kyyninen ja kova paikka.
Vai onko mun logiikka jotenkin ihan outo? Kolmiossa kun on muistini mukaan kolme sivua. Voi olla tietty, että olen vanha ja tyhmä.
Missään en tuollaista ole väittänyt vaan sanonut yksinasumisen sopivan minulle paremmin. Miten ymmärsit sen olevan eron syy? Entinen mieheni ei tiettävästi ollut uskoton enkä muutenkaan oikein ymmärrä tuollaisen kostamista täysin ulkopuoliselle vieraalle hankilölle.
Eroni syyt ovat asia erikseen, eivätkä liity tähän hetkiseen suhteeseeni. Vaikka rakastimme kovasti toisiamme, muutimme erilleen. Vaikea oli toisesta irtaantua, muutaman vuoden yhdessä silti kuljimme muuton jälkeen ja kolmannen lapsemmekin teimme jo vuosia erillään asuessamme. Palasimme jopa yhteen kin pari kertaa vielä yrittämään. Yhteensä tuo kaikki kesti kymmenisen vuotta, osa samassa osoitteessa osa eri. Muutama vuosi elämästäni on siten häilyvää, asuinko yksin vaiko avoliitossa.
Edelleenkään ei provo. Oikeassa olet siinä että tietyt ulkoiset puitteet pitää olla olemassa. Asun todellakin suurkaupungissa, mies eri kaupungissa. Miehellä vuorotyö, aamulla menee mutta ei tarkkaan aina tiedä koska pääsee pois ja muutoksia jatkuvasti. Myös vaimolla vuorotyö. Hoidettavia lapsia ei ole. Ja vielä itsellä mahdollisuus tehdä iso osa työstäni minulle sopivana ajankohtana.
Missään en ole olevinani muiden yläpuolella. Ei tuomitsematta jättäminen tarkoita sitä. Tulee mieleen kun aikanani olin elävän ravinnon syöjä. Työpaikalla nähtiin asiasta aina vaivaa, kuviteltiin minun jotenkin olevan muidenkin syömisestä kiinnostuneita ja kyseltiin onko tämä minun evääni nyt pahaa ruokaa vaiko hyväksyttävää. Ei minua todellakaan kenenkään syömiset kiinnostaneet mutta jotenkin toiset odotti että tuomitsen heidät kun he itse syövät esim. lihaa. Niin, olet oikeassa toiset pystyvät toisenlaiseen pahaa kuin toiset, toisten mielestä joku teko ei ole pahaa toisen mielestä taas on. Olen paljon elämässäni tehnyt pahaa ja varmasti tulen tekemään, mitenkään täydellinen en kuvittele olevani.
Kyllä ihan tässä elämässä elän. Tuo naisten välinen solidaarisuus, sitä en itsessäni ole koskaan tunnistanut. Lapsesta lähtien olen ollut ns. poikatyttö, viihtynyt paremmin poikien kuin tyttöjen seurassa. Käynyt poikien kanssa omppuvarkaissa jne. Liekö tällä osuutta asiaan.
Tietoisesti ukkomiestä en jahdannut, ihastuin ennenkuin tiesin. Olisinhan toki voinut perääntyä kun sain tietooni, en vain kyennyt ja halunnut.
Hassua on lukea näitä kirjotuksia kun monet tietävät kaikenlaista minusta, sallittakoon se kuitenkin, pieni välähdyshän teksteistä vaan käy ilmi, loput pitää lukija keksiä itse. Ne eivät vaan aina pidä paikkaansa.
Tuossa juuri on se ero. Sinkkumies voi kyllä hyvinkin haluta seksisuhteeseen varatun naisen kanssa, mutta harvemmin vakavempaan suhteeseen. Sen sijaan sinkkunainen haluaa usein muutakin kuin vain seksiä varatulta mieheltä ja usein haluavat lopulta koko miehen itselleen. Toki poikkeuksia aina löytyy, mutta yleensä se menee näin. Naiset nimenomaan ovat niitä, jotka voivat jopa vuosia suostua elämään "moniavioisuudessa" mutta miehet aniharvoin siihen suostuvat paitsi ehkä vähän aikaa, jonka jälkeen pistävät naisen valitsemaan. Tämäkin on ihan biologiaa.
Myös miehet kilpailevat naisista ja haluavat päihittää toisen miehen. Yksi tälläinen miehen kilpailuvietti on se, että pääsee "hallitsemaan" useita naaraita ja keräämään itselleen haaremia toisten miesten nenän edestä. Tämä juuri johtaa siihen, että mies tuntee suorastaan sikamaista tyydytystä, jos hänellä on useampi kuin yksi nainen. Se tyydyttää heidän kilpailuviettiään. Tämäkin on silkkaa biologiaa. Ihan samalla lailla nainen kokee tyytyväisyyttä, kun saa "vietyä" toisen naisen miehen. Sekin tyydyttää hänen kilpailuviettiään. Kun nämä kaksi biologista tarvetta yhdistetään, syntyy juuri tilaus syrjähypyille. Kysymys on siis biologiasta, mutta eivät ihmiset näitä alitajuisia viettejään tunnista, vaan puhutaan kauniisti "rakkaudesta". Totuus on rumempi.
Juuri tästä syystä kulttuurit ovat kehittäneet tiettyjä seksuaalitabuja ja moraalisääntöjä, jotta ihmiset eivät tuhoaisi yhteiskuntaa seuraamalla sokeasti viettejään.
Et ole huomannut vai mikä mättää, kyynärpäätaktiikalla täällä maapallolla edetään. Nopeet syö hitaat ja pienemmät jää aina jalkoihin.
Ikävien tosiasioiden myöntäminen on alku selviämiselle tästä taistelusta.
Siinä sivussa voit jatkaa haaveiluasi kyllä se vaimo jos ei elä haavemaailmassa tietää ja on jo huomannut missä mennään. Vaimo ihan itse punnitsee miten hänen on paras toimia jatkaako petturimiehensä kanssa vai ei. Elämässä jokainen joutuu tekemään valintoja.
Antaisitte vaimot miestenne huomata ettette ole nössöjä ja noin riippuvaisia siitä miehestä.
Älkää menkö naimisiin ennen kun ootte opetellut itse ihan ominvoimin pärjäämään ja elättämään itsenne. Sen jälkeen on erotessakin helppoa kun ei tarvitse parkua rahan perään.
pelkkää asiaa. Pitäisi tyhmemmänkin ymmärtää!!
"Tuo naisten välinen solidaarisuus, sitä en itsessäni ole koskaan tunnistanut..."
No joo, sen kyllä tosiaan huomaa. Enpä haluaisi olla sinun ystäväsi. Sinä olet niitä naisia, jotka varmaan rupeaisi suhteeseen vaikka hyvän ystävän miehen kanssa.
musta tuntuu, että jo 45 vuotiaalta naiselta, on jäänyt jotain muutakin tunnistamatta;)
niin, kumma että "miehellä ei ole lapsia", toisaalla tekstissä miehellä" ei ole hoidettavia lapsia". Satutädin logiikka ei pidä.
Nämä molemmat lauseet olivat vastauksia kirjotuksiin missä käytettiin kyseisiä ilmaisuja ja niihin mukaillen vastasin.
Minulle ei juhlapyhät ole koskaan merkinneet mitään erityisen romanttista, joulun olen viettänyt vanhempieni ja sisarteni kanssa, uuden vuoden ja juhannuksen ystävieni kanssa. Ei siis tarvitse yksin olla. Ystävänpäivän vietin hänen kanssaan rauhallisesti. Meillä on paljon yhteistä aikaa koska naisystävä asuu muualla. Ajan myötä olemme saaneet sopivan rytmin tapaamisiin, enkä ole mustasukkainen ykkösestä sillä hänellä on etuoikeus mieheen, he ovat virallisesti yhdessä, me emme. En tiedä mitä tulevaisuus tuo, eikä tiedä mieskään, hän taitaa olla vielä enemmän hukassa. Tietynlainen todellisuuden kieltäminenhän tätä pitää pystyssä jokaisen osapuolen kannalta. Myönnän sen. Tälläisessä suhteessa voi elää vain hetki kerrallaan, unelmointi ei kannata. Toivon että tapaisin jonkun vapaan joka päihittäisi tämän ja pystyisin unohtamaan hänet. Valitettavasti hän on tuntunut sopivammalta kuin edelliset seurustelukumppanini.
Meistä tietää moni yhteinen tuttu joten en voisi varsinaisesti sanoa olevani "ei kukaan". Voimme liikkua salailematta julkisesti yhdessä "kavereina", mutta he jotka tietävät, tietävät että liikumme parina.
riippuu varmaan paljolti siitä onko pettäjällä perhettä
muistisi mukaan KOLME sivua eli vaimo on myös yksi tekijä kolmiodraamassa..hänen osuutensa ei ole olematon tai nolla. Kun jompikumpi parisuhteessa tulee petetyksi, tulee pystyä arvioimaan tilannettaan, avioliittoaan..miksi näin kävi? Sen sijaan, että vastuu sysätään kolmion yhdelle sivulle, jolloin kolmio ei ole tasapainossa.
oikea rakkaus ei satuta ketään??niinkö mielestäsi on?
elin kakkosena vuoden,puoli vuotta meni miehen ehdoilla,nähtiin kun ehdittiin.Toiset puoli vuotta vietimme tiiviisti aikaa,miehellä oli perhe,pieniä lapsia ja vaimo.Mies saattoi olla puolet päivästään vain minun kanssani.Totta se,mitä joku kirjoitti,että kahville tai muulle piti mennä hiukan harkittuun paikkaan.Mutta on niitäkin kakkosia,joiden näkeminen oli miehelle niin mieluista,että teki kaikkensa voidakseen viettää aikaa kakkosensa kanssa monen päivänä viikosta ja useita tunteja päivässä.
etkö itse ole kokenut koskaan sitä kipeää,repivää,kyyneliä,mutta silti niin ihanaa,onnellista tunnetta,joka luultavasti rakkautta on?ei rakkaus ole pelkästään sitä ruusuilla tanssimista.Entäpä sellainen rakkaus,että rakastaa toista niin paljon,että on valmis itse luopumaan onnestaan että toisella olisi hyvä olla ja perhe ei hajoaisi?jos lapset on miehelle kaikki kaikessa,niin mies ei kovin herkästi eroa ota.Ainakaan kakkosen takia,koska vihainen vaimo voi estää tapaamiset lapsien kanssa.
jokainen kokee rakkauden eri tavalla,mutta väärin on kyllä sanoa ettei rakkaudessa satu ketään.
taas yksi, joka uskoo ettei lasten takia erota, juu juu..vihainen vaimo, ei seksiä... Voi raukkaa. Onneksi on kakkosia, joiden kanssa voi leikkiä, unohtaa realielämän...Tämä ukko ei vissiin edes työssä käynyt, ei millään ehdi. Voi teitä. Siellä "kahvillako" tulee se tosi rakkaus? Kyllä kait se on arkielämä yhdessä, iloineen suruineen, intohimoineen KAHDEN ihmisen välillä. Ei kolmansien. Mies eroaa, jos kokee NIIN RAKASTUNEENSA, se vaan on niin. Älkää uskoteko itsellenne muuta. Rakastumisessa ja rakastamisessa on vielä vissi ero.
rakasta kakkosta..mutta rakastaako hän vaimoa? Onko se sinun mielestäsi rakkautta, että on salasuhteessa toiseen naiseen jopa vuosien ajan? Sellaista rakkauttako vaimo mieheltään haluaa..tuskinpa. Kyllä se romanttinen rakkaus on monasti jo kuollut, kun sitä lähdetään kodin ulkopuolelta hakemaan.
se aina on sitä.. Romanttisen rakkauden hakemista.. Päänsisältä useasti löytyy pettäjän syy...On vaan kakkosena niin helppo uskoa R-A-K-K-A-U-T-E-E-N.
Voi ystävä hyvä ! Että kuljet vanhana vaarin kanssa käsi kädessä. Veikkaanpa, että juuri sitä sinä et tule tekemään. Ensinnäkin vaareja on paljon vähemmän kuin mummoja, koska miehet kuolevat nuorempina. Eli sitä omaa vaaria tuskin sinulle riittää. No tietysti voit tapasi mukaan yrittää pokata jonkun toisen mummon vaaria, mutta harmaapäisenä mummona se ei taida enää kovin hyvin onnistua. Ja koska nykyinen miesystäväsi on naisiinmenevää tyyppiä, niin tuskin hänkään jää rinnallesi vanhenemaan, vaan etsii nuoremman. Taitaa kuule edessäsi olla yksinäinen vanhuus.
Vai noin ois hyvä mies että vaimo vaan tyyneenä kattelee miten vierita naisia vain tulee ja menee ja tulee ja menee....
Älä nyt sentään näin paksua köyttä täällä syötä.
Luulishan sitä jo 15 vuottakin olla aika pitkä aika kypsyä yli 30.
Ei tyynenä varmaan asiaa kohtaa tämä vaimo. Tästä voin vain kertoa miehen sanoin että asiasta kovat riidat, nyt jo laimentuneet. Ehkä vaimo jollain lailla alistunut asiaan tai ehkä kerää lopullista päätöstä erosta. En voi tietää. Nyt, taas, miehen sanoin, kun mies jää kiinni, lupaa lopettaa ja hetkeksi rauhoittuu mutta jatkaa salaa kuitenkin kunnes taas jää kiinni. Monet itkut kuulemma itketty. Ymmärrän kyllä jos mielessään mennyt toisen kanssa yhteen loppuelämäksi ei sitä heti luovuta. Aikoinaan monta vuotta taistelin minäkin, lopulta se kypsyminen totaaliseen eroon tuli ja pystyi irrottautumaan.
Väitän silti näitä vaimoja olevan olemassa jotka varmasti tietää miehensä menemiset. Tuollaisia tekstejä saa täältäkin lukea. Ja kuka näistä kaikesta ottaa selvää vaikka pettämistä näkisikin, onko se kaikki sitä, toisinaan voi lupakin olla ja silloinhan se ei pettämistä ole vaikka toisista siltä näyttää.
Voi kuule, tiedän itsekin muutaman aivan ihastuttavan yksinäisen vanhan vaarin joka vielä kovasti kaipaisi naista vierelleen. Ja juuri me tälläiset elämäniloiset mummelit niitä miehiä kiinnostavatkin. Jos vaikka saisi vielä jonkun onnellisen yhteisen ajan toisen kanssa viettää. Paljon olen vanhuksien kanssa ollut ja paljon kaikenlaista nähnyt ja kuullut. Ikä ei rakkauden suhteen tee ihmisestä järkevämpää, väittäisin ehkäpä päinvastoin. Olisiko enemmän luonteesta johtuva piirre miten rakkauteen suhtautuu ja pystyykö siitä täysillä nauttimaan, juuri siitä kulloiseta hetkestä missä elää. Joku täällä kirjoittikin että näissä tälläisissä suhteissa ei voi elää unelmoiden tulevasta vaan pitää heittäytyä hetkeen silloin kun se on.
En usko koskaan alkavani suhteeseen ystäväni miehen kanssa. Minulle ystäväni ovat tärkeitä ihmisiä joita en halua loukata. Ymmärrän tuon naisten välisen solidaarisuuden tarkoittavan hieman eri asiaa, en siis koe mitään yleismaailmallista solidaarisuutta minulle tuntemattomien naisten kanssa. En myöskään koe nais/miessukupuolten välistä keskenäistä kilpailua joista monta kertaa saa lukea. Ymmärrän miksi nainen saattaa haukkua miehiä sioiksi. Moni varmaan onkin, mutta eivät silti kaikki. En kiellä etteikö itselläni olisi ennakkoluuloja, niitä tuskin kukaan pystyy välttämään. Yritän silti pysyä silmät avoinna ja uteliaana eri ihmisten ja tapahtumien syihin ja motivaatioihin.
Et lukenut vastaustani kunnolla. Ei kysymys ollutkaan siitä, etteikö vanhuksetkin voi rakastua ja rakastaa, sillä kaikkihan tietävät, että voivat. Kysymys oli lukumäärästä. Vanhuksissa naisia on niin paljon enemmän kuin miehiä, että väistämättä osa naisvanhuksista jää yksin, koska miesten elämänkaari on lyhyempi. Siksi ne naiset, jotka ovat naimisissa ja vanhenevat yhdessä miehensä kanssa, ovat etulyöntiasemassa. Eli vanhuksena sen elämäntoverin löytyminen voi oikeasti olla vaikeaa, koska miehiä yksinkertaisesti on vain vähemmän. Kuten sanoin, voit tietysti yrittää taas pokata jonkun toisen mummon vaaria, mutta se tuskin onnistuu enää samalla tavalla kuin nuorempana. Se on karu tosiasia.
Meillä oli hyvin kaltaisenne suhde vuosien ajan. Eroa teimme pari kolme vuotta. Rakastamme edelleen toisiamme, mutta hän ei vaan enää jaksanut kaksoiselämää. Ei kylläkään osaa oikein elää täysin erossakaan, vaikkemme ole 2,5 vuoteen nähneet toisiamme niin silti olemme säännöllisesti yhteydessä toisiimme. Emme voi tavata, tiedämme heti molemmat seuraukset. Ja kaipaus on lähes sietämätön vieläkin.
Eräs sukulaiseni (nainen) oli liitossa, jossa mies hyppi vieraissa vuosikaudet. Asioiden kirkastuttua vaimolle tilanteen tasaannuttua hän totesi, ettei olisi millään arvannut asiaa sillä hän ei koskaan ollut jäänyt k os k a a n m i s t ä ä n paitsi. Mies hoiti kodin, perheen ja vaimonkin täysin kuten kunnon aviomies konsanaan - eli hänestä riitti useammallekin naiselle! Harrasti lasten kanssa, laittoi kotona ruokaa ja siivosi, leipoi pullat, hieroi vaimon jalat ja piti kaikin tavoin hyvänä, kohteli kuin kuningatarta. Että ei ne asiat aina niin mustavalkoisia ole ja vaimo pelkkä heittopussi, vaikka mies eläisikin kaksoiselämää..
En tuossa tarkoittanut,että tällä kyseisellä miehellä olisi ollut vihainen vaimo.Tosiaan näin ei ollut,tai toki hän on varmasti vihaakin tuntenut kun totuus paljastui.Ja totuus nyt vain on se,että lasten takia yritetään viimeiseen asti,että lapsilla säilyisi se ehjä perhe.Tähän voisin taas kommentoida itse,että lasten takia suhteeseen jääminen on silkkaa valhetta itselleen ja lapset kärsii siitä eniten.Sanokaa mitä sanotte,mutta tuo on totuus.
Kuka väitti ettei tämä mies olisi töissä käynyt?
Ja ilmesesti sinulta puuttuu jokin ymmärtämisen taito,kun et sitä huomaa,ettei me suinkaan kahviloissa istuttu päivästä toiseen salaa kahvia juomassa.Tarvitaanko siihen yhteinen arkielämä että voi toista rakastaa?väitätkö,ettei iloja,suruja ja intohimoa voi toisen kanssa kokea,ilman tätä arkielämää?
Ja miehen rakkaus lapsiaan kohtaan...siihen väliin en ole ollut koskaan tunkemassa,enkä siihen olisi ikinä kyennytkään.
No me kakkoset tiedämme kyllä,mistä minä puhun.Sinä joka näytät olevan niin kovin viisas ja kaikkitietävä,et tälläisiä tunteita voi koskaan ymmärtääkään.
Sinä,jos kuka,olet säälittävä.
on aivan pakko sekaantua tähän keskusteluun ja sanoa mielipide, jokainen ihminen on vapaa tekemään mitä haluaa ja miten parhaaksi näkee, minä itse olen ollut ns. kakkosena mutta en ole tuntenut sellaista kakkosena olemisen tunnetta, ketään ei voi omistaa eikä kukaan ole kenenkään niin ettei osa voisi kuulua jollekkin muulle, uskollisuus ja uskottomuus on jokaisen henkilökohtainen valinta jota kunnioitan mutta en aseta kumpaakaan mitenkään erityisasemaan, vaikka siirtyisin ykköseksi niin en olettaisi koskaan että mieheni olisi minulle uskollinen kun ei ole uskollista tyyppiä, ja jos ottaisin sellaisen miehen niin kantaisin vastuun ratkaisustani, en vaatisi ja olettaisi että olen ainoa. Sellaisita uskollista liittoa missä kumpikaan ei ole koskaan kenenkään toisen kanssa on todella, todella harvassa, ihminen kun ei ole luotu kovin uskolliseksi, ihminen ei ole yksiavioinen, sehän on nähty.
Ja tuohon että se on vaimolta pois, no miten niin? en tajua miten se voi olla niin, tarkoittaako se sitä että jos mulla on hyvä ystävä niin mulla ei voi olla muita ystäviä koska se on niiltä pois? Ystävyys ja rakkaus kulkevat käsi kädessä, ei ihmisistä tarvitse eikä pidä olla
mustasukkainen. Ei meidän tunteet ole niin vähäisiä että niistä vain yhdelle kerrallaan.
Yrittäkää rakkaat ihmiset muistaa että me olemme erilaisia, suhtaudumme asioihin eri tavalla ja ajattelemme omalla laillamme.
Yksilönvapaus kunniaan! Jokainen saa pettää, olla pettämättä, jos nyt tuota maailman typerintä sanaa käytetään, ihan niinkuin parhaaksi näkee.
hirmu hyvää kevättä ykkösille, kakkosille, kolmosille ja meille muillekkin
sua sattui. Toisaalta se on ymmärrettävää selitellä lapsilla, miksi sua ei huolittu ykköseksi. Se vaan on niin, että EDES SINÄ et tiedä puolisoiden välisestä asiasta totuutta, vaikka kuinka yrität vakuutella lapsilla. Eiköhän isän ja lasten välinen rakkaus ole täysin eriasia kuin parisuhde. Ei sua vaivannut miehen lapset, kun aloitit suhteen varatun miehen kanssa? Ja siinä olet oikeassa, että sinunlaisiasi en tule ymmärrtämään, eikä edes tarvitse. Sen säälin voit säilyttää ihan itsellesi, tarve on suurempi;)
Mä olen jo vanhempi nainen yli 50. Minä en ole koskaan ollut kakkos nainen. Oon senverran komea ja mukava ihminen, että aina on riittänyt vapaita miehiä. Enkä kyllä alistuiskaan moiseen valheelliseen elämään, vailla mitään todellisuus pohjaa. Todella säälittävää, ilmentää jotain riippuvuus ongelmaa. Oma mies kun jäi kiinne salarakkaastaan, niin kuinka se ivasi, aliarvioija hävyttömästi puhui
tästä ihmisestä. Puhdistaakseen omaa itseään. Lempinimikin oli vittutyrkky. Tuli sääli kumpaistakin, vaikka sääli onkin sairautta. Kuinka nainen voi alentua moiseen odotteluun ja käytettävissä oloon?
Ei ole niinku mitään omanarvontuntoa, eikä itse kunnioitusta. On kuin kynnysmatto. Mulla ei luonne riittäisi siihen. Voi olla, että oon itsekeskeinen paska, mutta en kuuna kullan valkeana haluis "seurustella" jonkun ukkomiehen kanssa.
ihminen olet. Eiköhän nämä kakkoset kuulu tähän "itsekeskeisen paskan" kategoriaan paremmin kuin sinä. Pidä lippu korkealla;)
No menetit miehen hänen omalle vaimolle. Varo vaan, asia voi paljastua ja vaimosta voi löytyä naarasleijona, joka NÄYTTÄÄ SINULLE PAIKKASI.
"Rakkaus ei vain ole minulla riippuvainen tuollaisista asioista. Minä nautin meidän yhteisistä hetkistämme suunnattomasti, eikä minua haittaa vaikka hänellä olisi samanlaisia hetkiä muidenkin kanssa. Varmasti yksi tärkein asia meissä on että me molemmat ymmärrämme ettemme omista toisiamme ja hyväksymme toisemme sellaisina kuin olemme ja osaamme elää siinä hetkessä mikä kulloinkin on. Kumpikaan meistä ei ole täydellinen, en sitä odotakaan. "
Jotain tuollaista olen itsekin miettinyt, että kuuluisiko rakkauden olla tuollaista aidoimmillaan, siis ilman minkäänlaista omistamisen halua.
Onko se edes mahdollista? sinulla näyttäisi nyt olevan kyllä.
Mutta yksi asia minua häiritsee. Tiedät varmaankin että vaimo kärsii tuosta tilanteesta (hän varmaankin haluaisi "omistaa" miehensä..)
Miten voit siis rakastaa ja kunnioittaa miestä, joka kohtelee vaimoaan tuolla tavalla?Ettekö ymmärrä että satutatte viatonta ihmistä toiminnallanne niin kauan kuin mies on naimisissa! ja niin kauan rakkautenne ei mielestäni ole kaunista, vaikka saat sen siltä kuulostamaan.
toisaalta olet hetkeen heittäytyjä ja toisaalta unelmoiva höppänä?? miten ne sopivat yhteen?
minusta ei voi olla yhtaikaa molempia.
niin juuri,itse kuulun petetyksi tulemiseen.Se on jotain niin kamalaa etten ikinä toivo sitä edes pahimmalle vihamiehelle.Minä sairastuin vakavaan masennukseen en syönyt en nukkunut paino putosi,olin kävelevä ruumis.Asiasta on kulunut pian 3 vuotta ja vielä minä välillä mietin teinkö oikein kun en lähtenyt.Mieheni ei eroa halunnut vaikka meillä ei yhteisiä lapsia eikä velkaa ole eikä lapsia edes asu enää kotona.Sitä tässä välillä olenkin ihmetellyt että miksi sitten ei halunnut sitä elämää sen kakkosen kanssa,miksi se yhtäkkiä ei kelvannutkaan ja myös puhuessaan siitä käyttää sanaa hutsu,en oikeen ymmärrä.Mutta ehkä minulla tämä eron tekeminen kestää koska itse rakastan niin paljon,ja kai se mieskin jotain tuntee kun ei halunnut eroa.Mutta sen sanon että kukaan ei ansaitse tulla petetyksi,kyllä aikuisen ihmisen pitää pystyä puhumaan jos kyllästyttää ja tuleee sellainen olo että haluaa mennä muitten kanssa.Minä olin niin täynnä itsetuho ajatuksia että oli pakko mennä hakemaan apua.Ja ikävä kyllä niitä ajatuksia on edelleen,kuinka moni näistä kakkosista osaa ajatella kuinka paljon tämä asia satuttaa,minäkin syytän kyllä miestäni mutta kyllä sillä kakkosellakin osansa on.Toivottavasti ymmärrät kun sitä suhdetta jatkat että voi tulla pahaa jälkeä,oletko sitten onnellinen.
Eli juuri sitä perussettiä, tuollaista se minullakin oli, mutta silti mä jaksan jopa itsekin ihmettellä kakkosuutta. Sillä oikeasti vaikka tuollainen riittäisi, niin eikö ihmiset oikeasti tiedä, että ihmisiä voi tapailla (ei tarvitse muuttaa yhteen ja jakaa konkreettisesti sitä arkea) tai elää etäsuhteessa? Ei salarakkaussuhde ole ainoa, jossa perusrakenne on se, että nähdään silloin tällöin kun kummallekin sopii ja pidetään yhteyttä puhelimitse ja sähköpostein.
Toinen seikka on se, että kyllä itseäni kiusasi se, että miten mies pystyy elämään kaksoiselämää ja kyllä se romutti arvostusta suhteessa mieheen. Eli miten voi toisaalta elää salasuhteessa ja sitten vaimonsa kanssa sitä normaalia elämää, johon kuuluu ihan samalla tavalla rakastelut, arjen jakaminen jutustelujen ja kokemustenkin suhteen. Ja juuri siinä mielessä, että miten PYSTYY pimittämään ihmiseltä, jonka kanssa elämää jakanut ja varmasti olleet toistensa tukena ja jakaneet iloja, suruja ja tärkeitä asioita, tuollaisen asian. Aika kylmähköä ja tuo muodostui lopulta kynnyskysymykseksi, koska koen, että mun on voitava arvostaa suhteen toista osapuolta ja nähtävä hänet muunakin kuin jääkalikkana ja oman navan tuijottajana. Sun kaltasia tarinoita löytyy tältä palstalta vaikka kuinka paljon ja mun on jotenkin vaikea ajatella, ettäkö ei muihin kakkosiin vaikuta tuollaiset seikat ja kaipaa sitä, että voi arvostaa toista osapuolta. Vai ovatko nämä tarinat lähinnä kirjoitettu siksi, että halutaan todistella, että salarakassuhteissa on rakkautta ja muutakin kuin seksiä (joka nyt on mielestäni turhaa, koska useimmiten jonkinäkösiä tunteita toiseen on oltava ainakin pitkäkestoisissa suhteissa ja on erittäin hankalaa rajata suhdetta pelkästään seksiakteihin).
Miksei änneljäviis ole töissä, kun ehtii tänne kirjoitella päivät pitkät??? Oiskohan kuitenkin sairaseläkkeellä? Ehtii sitten kätevästi valmistella lämmintä syliä, kun ukkomies taas tulee vieraisille hieman tökkäisemään. ; o
Mitä ihmettä?
Mikä ajojahti täällä on menossa? En ymmärrä nyt ollenkaan!
n45 kertoi suhteestaan ja nyt muutama nainen(?) käy hänen kimppuunsa ala-arvoisilla kirjoituksilla. n45 on mielestäni kirjoitellut aivan asiallisesti.
n45 kirjoittaa ihan asiallisesti haukkumatta ja nimittelemättä ketään täällä vaan nämä siveydensipulit tai siveinä neitoina itseään pitävät eivät kestä sitä karvasta sappea mitä kateus nostaa mahanpohjalta kurkkuun.
Kateus ja elämän tylsyyden aiheuttama katkeruus paistaa näissä teksteissä.
Elämä vaatii rohkeutta toteuttaa haaveita jotka tekee siitä elämisen arvoista.
Hyvä n45 jatka samaan malliin tunnen monia samassa tilanteessa olevia onnellisia ihmisiä.
Missä on ajojahti? Jos aikuinen ihminen pystyy tollaseen elämään, niin eiköhän kestä myös sen, että kaikki eivät ole päätä silittämässä? Vähän on kuin olisi itse aiheutettua, voisi verrata herra kankkuseen. Huom. itse kommentoin vasta nyt, olen kyllä nainen;)
Itse en pystyisi peiliin katsomaan, varastaessani murusia. Kateellista minusta ei saa kirveelläkään. Ällötys on oikeampi sana. Ja kyllä olen haukkumasi siveydensipuli, en pettäisi enkä alkaisi kakkoseksi. Ja elämästäni ei tylsää saa tekemälläkään. Onkohan teillä kuitenkin itsellä niin paha olla, että sitä ns. "suurta rakkautta ja onnea" pitää täällä mainostaa. Mikä siinä on, että suurin osa kakkosista on kuitenkin itse tulleet aikaisemmin petetyiksi? Taitaa se sydämen sopukoissa kuitenkin pahalta tuntua, kun ei voi olla ykkönen, eikä ainoa vaikka itse sitä niin toivoisi...Mutta kun ei pysty edes itselleen rehellinen olemaan..Helpompi elää ja paeta epätodelliseen ja valheelliseen salailuun, josta yritetään muille esittää jotain kummallista.
sydämen sopukoissa kuitenkin pahalta tuntuu kun ei voi olla miehellensä ainoa, vaikka sitä niin toivoisi.
Eiköhän näiden viestien taso selity juurikin tuolla. Joillain "ykkösillä" on niin paha olo, että täytyy kirjoitella netissä asiattomuuksia tuntemattomille ihmisille. Jos on erimieltä asioista, tasapainoinen ihminen osaa kirjoittaa asiallisiakin vastineita.
Ei ole ap provo. Ehkä hieman luonnonlapsi,avoin. Järkevä aikuinen vain luulee voivansa hallita itseään, elämäänsä,tekojaan ja tunteitaan.
Olen 5-kymppinen nainen, naimisissa 30 v, minua on petetty ja olen kakkonen- siis kaikkea on tullut koettua ja mietittyä. Salarakkaudessa kiehtoo kaikki se , mikä yleensä puuttuu pitkästä aviosuhteesta. Minäkin haluan rakastaa, tulla rakastetuksi , olla lapsellisen rakastunut . Julmista kokemuksista tiedän kaikkien pettävän ja käyttävän toisia hyväksi. Onko rehellisiä ihmisiä olemassakaan? Ei ole .Enkä tuomitse ketään täällä. Saa saarnata jne. Kaikki me ollaan heikkoja ja alttiita , odottakaa vaan....
itseään täysin nuhteettomina pitävien ihmisten on vaikea ymmärtää, että ap kaltaisia ihmisiä on oikeasti olemassa. Ihmisiä, jotka uskaltavat tunnustaa olevansa olemassa, elävänsä elämäänsä valtavirrasta ja sovinnaisuussäännöistä poiketen.
Jotenkin tulee pakosta mieleen, ovatko nämä suurimmat pilkkaajat perimmiltään onnellisia ihmisiä..? Tuomitsemassa ollaan herkästi, ennustetaan tulta ja tulikiveä ja jopa toivotaan, että toiselle kävisi mahdollisimman paskamaisesti. Lällätetään, ettei se mies sinua rakasta...
Palstan nimi on uskottomuus ja sana on todellakin vapaa... On petettyjä ja pettäjiä - mutta hyvin paljon myös "kunniallisia sivullisia", jotka katsovat tietävänsä kaiken tästä aiheesta. Miten ihmeessä, jos heidän oma elämänsä on kerran niin onnellista ja täydellistä? Itse en näille palsoille eksynyt vahingossakaan silloin, kun asiani olivat vielä kunnossa ; ei ollut tarvetta - joten ihmettelen, miksi täällä käy niin paljon ns onnellisia ihmisiä..?
Kunnioitan kaltaisiasi ihmisiä, joita elämä ei ole kovuudestaan huolimatta katkeroittanut ja tehnyt kaikkitietäviksi muiden tuomareiksi. Opettelen itse tässä samaa läksyä, lopputuloksesta en ole vielä aivan varma: ei kuulunut suunnitelmiini, että minusta tulisi se surullisen kuuluisa ykkönen, jonka selän takana supistaan ja joka viimeisenä saa kuulla miehensä puuhasteluista. Ottihan se luonnolle, otti ja pirusti. Yhdellä kerralla lähti luottamus miehiin ja arvoni naisena - en minä mielestäni tällaista ansainnut! Mutta pikkuhiljaa alkavat palapelin palat taas selkiintyä, ero on näinä aikoina tapahtunut tosiasia ja elämä nostelee suupieliään hiljakseen. Kukaan ei ole kuollut, elämä jatkuu erilaisena. Voisin tietysti huutaa ja messuta tavan vuoksi tulevan ex-mieheni ja hänen uuden naisensa kataluutta ja toivottaa heille kaikkea pahaa... Mutta mitä se muuttaisi? Ei yhtään mitään. Keskityn siis opettelemaan ymmärtämistä ja suvaitsevaisuutta, ja rakennan OMAA elämääni. Jossain taka-alalla ehkä haaveena kokea vielä sellainen "lapsellinen rakastuminen"... Tai jotain. Mihinkään ei voi sanoa "ei koskaan"...
Kun ap-kirjoittaja puhuu täällä sydämen avaruudesta ja suvaitsevaisuudesta, niin on pakko kertoa yksi juttu yhdestä tutusta naisesta. Ja tämä ei nyt sitten ole mitenkään suunnattu ap-kirjoittajaa vastaan tai pyri väittämään, että hän olisi tällainen, mutta koska jutun naisen elämä muistuttaa niin paljon ap:n elämää, niin siksi kerron tämän jutun.
Tämä tuttavani oli siis eronnut rouva, jolla oli useamman vuoden ollut suhde varatun miehen kanssa. Kaikki, jotka suhteesta tiesivät, ihmettelivät sitä. Mutta nainen vastasi aina, että hänelle tällainen suhde sopi oikein hyvin, kun hän sai tavallaan pitää vapautensa mutta sai kuitenkin seksiä ja hellyyttä tältä varatulta mieheltä. Hän sanoi aina, että rakastaa miestä, mutta ei halua mitenkään omistaa häntä eikä viedä tämän vaimolta. Hänelle riittivät pienet onnen hetket miehen kanssa kerran tai pari viikossa ja muulloin hän nautti itsenäisestä elämästä. Nainen ei myöskään tuntenut mitään mustasukkaisuutta miehen vaimoa kohtaan, mutta toisaalta ei myöskään mitään empatiaa. Hän sanoi aina, että eihän hän väkisin miestä vie, vaan tämä tulee hänen luokseen omasta tahdostaan. Mikä tietysti oli tottakin. Nainen aina korosti, kuinka avarakatseinen ja suvaitsevainen hän on ja tähdensi aina sitä, ettei toista voi omistaa.
Mutta sitten tapahtui jotain, joka muutti tilanteen. Näyttämölle astui kolmas nainen, jonka vuoksi mies yhtäkkiä lopettikin tapaamisensa tämän tuttavani kanssa ja rupesi vuorostaan suhteeseen tämän kolmannen naisen kanssa, joka oli vielä tätä toista naista huomattavasti nuorempi. Ja miten siihen reagoikaan tämä suvaitsevainen ja avarakatseinen nainen. Itkemällä, raivoamalla ja haukkumalla vuorotellen miestä ja vuorotellen nuorempaa kilpailijatarta. Tavallaan oli huvittavaa, ettei tämä nainen ollut mitenkään mustasukkainen miehen vaimolle, mutta tälle uudelle rakastajattarelle hän oli ja syytteli tätä miehen "viemisestä". Kun tämä tuttavani oli aiemmin puhunut avarakatseisuudesta ja siitä, ettei toista voi omistaa, niin hän oli varmasti ihan vilpitön ja uskoi itsekin omiin sanoihinsa. Mutta kun tosipaikka tuli eteen, niin hän reagoikin voimakkaammin kuin olisi varmaan itsekään koskaan uskonut. Ihmismieli on siitä kummallinen, että voi joskus yllättää ihmisen itsensäkin. Sitä voi luulla olevansa hirveän suvaitsevainen, mutta tosipaikan tullen käyttäytyykin ihan toisin kuin itsekään kuvittelee. Sitä ei vaan etukäteen koskaan tiedä.
Ei kukaan noin järkeile ja luovuta miestään tyyneesti toiselle.
Kyllä miehestä täytyy myös ykkösen taistella jos hän miestään rakastaa.
Muutenhan kakkonen on onnistunut mielistelemään itselleen miehesi, ja ei varmaankaan ole sen kummempi arjessa tämäkään naimatunnekone kuin sinäkään olit.
Oisit pannu miehen vaan valitsemaan, mies useimmiten valitsee vaimonsa.
Voithan sinä nyt puolestasi vietellä silloin tällöin miehesi ja ilmoittaa siitä tuolle avarakatseiselle kakkoselle.
Kakkoset tarttee hiemann ohjausta omista harhoistaan poispääsemiseksi.
Tuo uudempi nainen, se kolmas nainen, oli lyönyt hänet rakastajattarena laudalta ja sitäpäs ei tämä avarakatseinen ymmäränyt.
Kova hinta vääristä kuvitelmistä, mutta oikeudenmukainen.
Aivan totta. Jos huudat ja mesoat ja lähdet kostamaan (niin kuin täällä heti ehdotettiin), niin loppuviimein et saa sen pahan mielen kuin itsellesi. Tietyissä tilanteissa on hyvä pitää kiinni miehestä, toisissa se ei ole ollenkaan viisasta.
Tuolla asenteella tulet samaan elämässäsi paljon hyvää. Ja toivottavasti myös sellaisen ihmissuhteen, jossa sinua arvostetaan niin kuin kuuluukin. Kaikkea hyvää!
Tästä voisi tehdä omankin aloituksen, mutta kerrohan, miten sinä selviät miehesi pettämisestä! Eli miksi olette vielä yhdessä, vaikka mies pettää? Uskotteletko ettei mitään ole tapahtunut, vai petätkö sitten itsekin? Vai syytätkö oikeasti miehesi toisia naisia miehesi petoksesta?
on sinun ratkaisu? Viettelet välillä entisen miehesi? Eli et ole sen parempi kuin se kakkonen, joka miehesi vei. Samanlainen naimakone, sori vaan. En käsitä. Jos mies on mennäkseen, niin ei todellakaan ole niin hyvä mies, että ansaitsee naisten välisen kilpailun. Sinulta taitaa puuttua itsekunnioitus kokonaan, vaikka aina sanotaan, ettei kakkosella sitä ole. Ei näköjään kaikilla vaimoillakaan.
Ed. kirjoittaja on mielestäni erittäin kypsä ja järkevä ihminen. Käsitellyt tulevan eronsa ja jatkaa hymyssä suin eteenpäin, ilman koston ajatusta.
Esitätkö kummallista?
Puhuitkin itsestäsi, siltä ainakin vaikuttaa että vakuuttelet itsellesi omaa oikeaa kantaasi.
En hauku siveyttä, sitä on niin hyvää kun sen siveyden nimissä maapallolla sattuu pahaakin.
Ei ole siveyden syy että ihmiset tulkitsevat sen eritavoin.
Ällöttely on turhaa jos se ei sinua itseäsi paranna ihan konkreettisesti. Rakkaus on juuri niin suuri kuin sen rakastunut ihminen kokee. Toisten ulkopuolisten on aika mahdotonta arvioida. Sydämmen sopukoissa tiedät itsekkin että ykkösen palli on aika keikkuvalla alustalla ja voi koskavaan kaatua se sitten siitäkin ihanuudesta. Tietysti voi hakea jännitystä ykkösenä ns. testailla arkea ja omaa viehätysvoimaansa niinhän naiset tekevät.
Elämä on seikkailua voit tyrmätä mutta kun katsot avoimin silmin huomaat sen olevan totta. Liian vakaa käy äkkiä tylsäksi ja ihminen tarvitsee haasteita, siksi ihmiset etsivät seikkailulle uusia ulottuvuuksia. Avioliittokin on haaste. Aika usein ei maaliin ole kovinkaan pitkää matkaa jos eropapereita voisi avioliiton täyttymykseksi/maaliviivaksi kutsua.
Itselleen rehellisyyttähän ap.nkin kirjotus on, itselleen ja meille uteliaille lukijoille.
Jos noin ajattelet että kakkoset kaipaa opetusta eikös sen voi
tulkita myös että kaikkia naisia on syytä opettaa ja pettyminen mieheensä on opettavainen kokemus myös ykkösnaiselle?
Elämä opettaa, onkohan monikin aviovaimo huomannut ajatella jalostuvansa ja sisäisesti sivistyvänsä kun saa petturimiehen kiinni toisen naisen päältä?
Niin, mielenkiintoisia kysymyksiä heitit. Yhtäkkiseltään sanoisin ison eron olevan siinä etten ajattelekaan tätä miestä mahdollisena puolisonani. Kyllä minäkin vaatisin ja odottaisin tuntevani arvostusta toisesta jos elämäni jakaisin hänen kanssaan. Oleellista taitaa olla juuri tuo ettei odotakaan sellaista. Oma ex-mieheni oli aivan erilainen, arvostin hänen miehistä osaamistaan eri asioihin, arvostin hänen ehdotonta rehellisyyttään. En koskaan huomannut hänen valehtelevan. Tämä mies aivan toista. Hän taas sopii täyttämään tämän hetkiset tarpeeni. Onko se sitten jonkinlaista toisen hyväksikäyttöä monen mielestä? Kun ei koko paketti kelpaa. Mutta mies tietää tilanteen ja hyväksyy sen. Kyllä minäkin noita valehteluja ennen mietin, miten pystyy moiseen? Ei tämä kaikki ole helppoa aina miehellekään ja joskus sitä katumusta kaikkeen on ilmassa, itsensä käyttäytymisen ymmärtämyyttä, itkuja on itkenyt, masentuneena ollut. Varmasti jollain lailla hukassa itsestään. En millään lailla pidä häntä kylmänä kalikkana ja pelkästään omaan napaan tuijottajana. Hän osaa ja kykenee olemaan aivan ihana ja tekee monia asioita toisen hyväksi vaivaa näkemättä. Petturi ja valehtelija hän silti on, en kiellä, mutta niin rakas minulle vikoineen päivineen.
Se on kyllä ihan totta, että rakastajatar ei välttämättä ole mustasukkainen vaimolle, mutta jos kuvioihin tosiaan tulee se kolmas nainen eli mies ottaa uuden rakastajattaren, niin vanha rakastajatar voikin yhtäkkiä muuttua tosi mustasukkaiseksi ja omistavaksi. Mikä sitten mahtaakaan olla se psykologinen tekijä, että miehen vaimo ei välttämättä mustasukkaisuutta herätä, mutta se kolmas nainen kylläkin. Varsinkin jos on tosiaan tätä vanhempaa rakastajatarta paljon nuorempi. Hassua, mutta totta.
Tämä on helppo. Se vaimo ei ole kilpailija. Sehän jo oli olemassa, siihen on sopeuduttu. Uudet suhteet ovatkin eri juttu. Ne koetaan uhaksi.
Vaimo kokee kakkosen uhaksi, kakkonen kolmosen ja kolmonen... jne. Eihän tuo nyt mikään ihmejuttu ollut. Ainahan sen oman asemansa menettäminen tuntuu pahalta.
tällä palstalla. Joku tuolla yläpuolella mesosi vaimoista ja tiukkapipoista ja palstalla kävijöistä ja tuomitsemisesta ja teki itse sitä kirjoituksissaan. Kyllä tällä palstalla käy monenlaiset ihmiset niinkuin muillakin keskustelupalstoilla, voi olla ajankulua surfailla netissä esim. kerran-pari viikossa. Tietty keskustelupalstoista kiinnostaa se, mikä on ajankohtaista.
Oletko Ap ajatellut, että jos jotakuta vahingoitat, on se tämä mies, jota sanot rakastavasi. Vaimot yleensä näyttävät selviävän erosta ja kriiseistä paljon helpommin. Tälläinen mies, joka jo nyt itkee petoksiaan ja pettymystä itseensä, voi toipua hitaasti ja kun vaimo on jo uusilla ulapoilla, mies pitää ja pitää kiinni. Ja tuossa joku kirjoitti kakkosen mustasukkaisuudesta kolmoseen, niin mieshän on usein mustasukkainen vaimon uudelle miesystävälle, vaikka on itse eron aiheuttanut, joskus niin mustasukkainen, että sen ajamana päätyy odottamattomiin ratkaisuihin.
Tämäpä tästä jja onnea ja menestystä kaikille!
No minä ainakin muuttuisin raivoavaksi jalopeuraksi jos saisin äijän kiinni toisen päältä, ei kyllä sivistyksestä ois tietookaan.
Elukan raivon se syttyttäis.
Murhanhimon.
Minulle sopii tuollainen tapa, se antoi minulle mielihyvää, kun kakkonen sai kärsiä samoja tuskia kuin oli minulle antanut.
Ole sinä vain parempi, mutta minulle tämä sopi.
Parasta terapiaa ja huomattavasti huokeampaa kuin pitkä terapia jossa itken mieheni pettämistä.
Pidän suorasta toiminnasta.
Petetyn naisen kosto voi olla tosiaan kaamea. Tiedän yhden tositapauksen, jossa petetty ja jätetty vaimo sai tilaisuuden kostaa, kun hänen ystävänsä sattumalta näki hänen ex-miehensä baarissa pussailemassa ja kaulaleimassa jotain naista ja ystävä lähetti tekstiviestin tälle vaimolle "ex-äijäsi on täällä jonkun naisen kanssa ja se ei ole hänen uusi vaimonsa" johon vaimo vastasi "otas kuva kännykälläs jos onnistut". Ystävä onnistui ottamaan pari pusukuvaa ja vaimo mailasi ne miehensä uudelle naiselle ja oli tavattoman tyytyväinen, kun sai jälkeenpäin kuulla, että kuvista oli miehen ja uuden vaimon välille noussut kaamea tappelu ja haloo ja että uusi vaimo oli jopa uhannut lähteä. Ei kuitenkaan lähtenyt, mutta luottamus mieheen meni varmasti pitkäksi aikaa.
Usein sanotaan, ettei kostaminen mitään auta, mutta sanoisin että tässä tapauksessa se auttoi. Nimittäin ennen tätä "kostoa" tämä nainen oli tosi katkeroitunut ja rypi itsesäälissä ja haukkui jatkuvasti ex-miestään ja tämän uutta vaimoa. Mutta kun hän sitten sai näpäytettyä ex-ukkoaan ja tämän uusikkoa tällä valokuvatempulla, niin hän sen jälkeen jotenkin rauhottui ja alkoi pikkuhiljaa päästä erosta yli ja toipumaan siitä. Ja nykyään hänellä menee jo paljon paremmin. En sano että kostaminen olisi mitenkään hyvä asia, mutta tässä tapauksessa se näytti toimivan positiivisesti.
Kyllä se kummasti helpottaa ku saadaan niinkuin tasapeli aikaan.
Siitä on hyvä sitten jatkaa omaan suuntaan, muuten voi jäädä märehtimään nuita pettämisiä katkerana, ei muuta ku töpinäks vaan ja tasaamaan puntteja.
Ja vielä jos on mahdollista nähdä itse tulosta toiminnastaan omin silmin, niin ai miten suloista.
Kummasti parantaa omanarvontuntoa mikä on vähän niinku haihtunut osittain tuon sian tempuista.
Ole sika sialle ja susi sudelle.
telu.