Ainakin jos on uskomista tämän alueen keskusteluja...
Minä petin ex-miestäni. Erottiin siitä parin kuukauden päästä, koska minä halusin miestä, jonka kanssa petin enemmän kuin omaa miestäni. Eikä minusta olisi ollut salasuhteeseen. Tein siis niin kuin oikeaksi koin. Miksi petin... En toden puhuakseni tiedä. Halusin sitä toista miestä niin älyttömästi. Olin taistellut tunteita vastaan jo pidempään. En ollut koskaan ennen pettänyt, ja olisin luullut, etten siihen koskaan pystykää. Mutta tässä tapauksessa päätin (kyllä, päätin, en kännisekoilut tms.) että tulen sen tekemään jos tilaisuus tulee.
Mutta siis nyt. Kun olen kerran pettänyt, niin minulla ei ole enää muuta mahdollisuutta kuin pettää toistamiseen? Voin heittää menemään kaiken toivon onnellisesta parisuhteesta kun kerran joka tapauksessa tulen pettämään? Niinkö? Ja minun nykyisen miehen ei tule koskaan luottaa minuun? Peli menetetty, olen tahdoton yleisen mielipiteen aalloilla... =D
Minä petin ex-miestäni. Erottiin siitä parin kuukauden päästä, koska minä halusin miestä, jonka kanssa petin enemmän kuin omaa miestäni. Eikä minusta olisi ollut salasuhteeseen. Tein siis niin kuin oikeaksi koin. Miksi petin... En toden puhuakseni tiedä. Halusin sitä toista miestä niin älyttömästi. Olin taistellut tunteita vastaan jo pidempään. En ollut koskaan ennen pettänyt, ja olisin luullut, etten siihen koskaan pystykää. Mutta tässä tapauksessa päätin (kyllä, päätin, en kännisekoilut tms.) että tulen sen tekemään jos tilaisuus tulee.
Mutta siis nyt. Kun olen kerran pettänyt, niin minulla ei ole enää muuta mahdollisuutta kuin pettää toistamiseen? Voin heittää menemään kaiken toivon onnellisesta parisuhteesta kun kerran joka tapauksessa tulen pettämään? Niinkö? Ja minun nykyisen miehen ei tule koskaan luottaa minuun? Peli menetetty, olen tahdoton yleisen mielipiteen aalloilla... =D
Vastaukset 130
Vanhimmat
Aika paha.
Mulla on suhde tapapettäjän kanssa. On pettänyt avoaan koko niiden 10-vuotisen suhteen ajan. Minä en luota mieheen lainkaan. Tulin huijatuksi suhteeseen enkä ole vielä päässyt irti...
Niinpä minäkin päätin hankkia muita miehiä tähän rinnalle, olis helpompi irrottautua ja onhan tämä tasapuolisempaa näin. Hiukan myös epäilyttää, tuleeko tästä nyt tapa. Ei kai? ;) No en minä kuitenkaan petä ketään, kaikki tietää missä mennään.
Anna mennä vaan. Kerran täällä vain eletään. Ja jos tekee myöhemmin mieli sitä vihreämpää ruohoa, niin mieti sitten uudestaan :)
nimenomaan voisi hyvin luottaa siihen, että tapapettäjä pettää jatkossakin?
minäkin odotan, koska petän toistamiseen... Petin ensimmäistä miestäni suhteemme vedellessä viimeisiään 16 vuotta sitten. Nykyisen aviomieheni kanssa olemme olleet yhdessä kohta 14 vuotta ja joka aamu herään kauhusta kankeana, että onko tänään SE päivä, kun TAAS petän... Pitäisikö kertoa miehelleni jo valmiiksi, että kun kerran olen niin tehnyt, se tulee väistämättä tapahtumaan... Ai niin mutta: mies petti myös vaimoaan ennen kuin erosivat aikoinaan (minä en ollut se pettämiskumppani)... Peli on tosiaan menetetty!
Ihanaa! Jännitystä ilmassa siis. Ei käy elämä tylsäksi... =D
(Kiitos hyvistä nauruista...)
Ei sitä oo mhinkään kirjoihin kirjoitettu että petät taas uudestaan se on sun päässä ja jos sä haluat ettei niin käy niin niin ei käy!!! ihan oma kohtaisella kokemuksella voin sanoa!!!! mulla oli todella monta suhdetta missä petin ennenku löysin tän täydellisen miehen jonka kanssa oon ollu monta vuotta eikä pettäminen oo edes käyny mielessä!!!
" Mutta tässä tapauksessa päätin (kyllä, päätin, en kännisekoilut tms.) että tulen sen tekemään jos tilaisuus tulee. "
"Mutta siis nyt. Kun olen kerran pettänyt, niin minulla ei ole enää muuta mahdollisuutta kuin pettää toistamiseen?"
jos tilaisuus tulee. ajatellaan ett suhteessa on joku kriisi ja työpaikalle/baariin tms. sattuu sopiva mies.
silloin se on menoa.
"Ja minun nykyisen miehen ei tule koskaan luottaa minuun? "
jos hänellä on yhtään järkeä, niin ei luota sinuun. miksi luottaisi?
Baariin on elämän aikana sattunut monen monta sopivaa tilaisuutta ja miestä. Vaan kertaakaan en ole pettänyt. Eikä edes ollut tosissaan mielessäkään. Miksi siis yhtäkkiä haluaisin? Ja työpaikalla on ollut kyllä ihastuksia, mutta sillä hyvä. Ei tapahtunut koskaan mitään. Vain tämä yksi poikkeus. Siis toiminko vastasuudessa aina "poikkeuksen" mukaisesti, vai aiemman käyttäytymiseni.
Ja miksipä se mies minuun luottaisi. Minhänä olen karmaiseva tapapettäjä... =D
Yksi syrjähyppy ei toki tee sinusta tapapettäjää. On toki mahdollista, ettet petä enää toista kertaa. Mutta toisaalta ikävä totuus on sekin, että kun ihminen kerran pettää, niin kynnys madaltuu tehdä niin uudelleenkin. Ensimmäinen kerta on aina vaikein ja seuraava kerta jo helpompi. Voithan taas kohdata miehen, jota haluat aivan hirveästi. Miehiähän on maailma täynnä. Varsinkin, jos sinulla on useinkin tapana käydä baareissa ilman miestäsi.
Moni katkera on selkeästi herännyt väärällä jalalla tänä aamuna. Pikku syrjähyppy virkistää ja tuo arkeen säpinää. Syrjähypyn voi tehdä monella tavalla, oma suosikkini on sängyssä kontallaan ja mies roikkuu minussa kiinni. Ei se ole mitään tapapettämistä, jos vähän kokeilee rajojaan.
Kyllä varmasti on totta, että kynnys madaltuu. Mutta toisaalta myös minulla on tiedossa se miltä tuntuu jos pettää. En minä sellaista tunnetta halua. Ja tiedän myös sen, etten pysty siihen peliin mitä ns. kakkossuhteelta vaaditaan. Eli ennemminkin minä koen omalta kohdaltani niin, että olen kerran pettänyt ja tiedän mitä se tuo tullessaan. Joten jos toisen kerran tulee tapaus, jota en pysty olemaan käyttämättä, niin silloin se tarkoitata, että minun täytyy pystyä eroamaan ensin ja vasta sitten mennä toisen tykö.
Pettäminen ei ollut/ole minulle huvia, eikä piristystä arkeen.
"Baariin on elämän aikana sattunut monen monta sopivaa tilaisuutta ja miestä. Vaan kertaakaan en ole pettänyt. Eikä edes ollut tosissaan mielessäkään. Miksi siis yhtäkkiä haluaisin?"
"Vain tämä yksi poikkeus."
aina löytyy sopivia selityksiä, miksei petturi olekaan pohjimmiltaan petturi, vaan juuri tämä petos oli special-case ja jotenkin erikoislaatuinen tapahtuma, suorastaan aivan ainutkertainen universumissa. varmasti suurin osa pettureista on tuota mieltä ainakin niin kauan kun sattuu toinen vahinko. mutta silloinkin se on joko hyvin perusteltu (en rakastanut enää) tai sitten ihan puhdas vahinko (olin niin kännissä).
tärkeintä on että voi selittä itselleen olevansa oikeasti hyvä ihminen ja jos ei täysin hyvä, niin ainakin parempi kuin muut. ja olethan sinä tosi uskollinen. mitä nyt vain olet pettänyt. mutta muutenhan uskollinen. varmaan kohta olet pikkasen raskaana, et paljoa mutta vähäsen.
"Ja miksipä se mies minuun luottaisi. Minhänä olen karmaiseva tapapettäjä... =D"
no tuskinpa se sun ex-miestäsikään paljoa lohduttaa, että petit vain yhden kanssa.
En minä itseäni hyväksi ihmiseksi tunnekaan tuon pettämisen takia. En siis suhtaudu siihen kevyin mielin. Ja juuri siksi kritisoinkin täällä keskusteluissa olevaa ajatusta, etteikö sinulla olisi enää muita vaihtoehtoja kun olet kerran jo pettänyt niin tulet pettämään loppuelämäsi.
Eikä mikään tässä elämässä ole niin varmaa kuin epävarma. Enkä voi vannoa, ettenkö koskaan enää ketään pettäisi. Mutta en minä halua pettää enää kertaakaan. Enkä oikein usko, että jos kymmenen vuoden päästä joudun perumaan puheeni ja toteamaan pettäneeni, niin siihen syy olisi se, että kun petin silloin vuonna 2004...
" Enkä oikein usko, että jos kymmenen vuoden päästä joudun perumaan puheeni ja toteamaan pettäneeni, niin siihen syy olisi se, että kun petin silloin vuonna 2004..."
haloo! sulta nyt menee syyt ja seuraukset pahasti sekaisin. jos menet taas pettämään niin sehän tarkoittaa että olet horo, mistä tietenkin ensimmäinenkin pettämisesi johtui.
siksihän ne ihmiset yleensä pettävätkin usein, eli siksi koska ovat luonteeltaan jakorasioita tai pukkeja sekä sopivan itsekkäitä, eivät siksi että jonkun surkean tähtimerkkien takia sattuivat kertaalleen haksahtamaan, jonka jälkeen touhusta ei ole irtipääsyä.
Kiitos kovasti luonnehdinnastasi, mutta jakorasia en tunne olevani. =) Pieleen meni myös sinunkin selitysyrityksesi...
Jokainen sivistynyt ihminen tietää pettämättä, mitä pettäminen tuo tullessaan. Koska asia on aina ollut esillä kirjallisuudessa, elokuvissa, tv-sarjoissa, musiikissa, lehdissä, keskustelupalstoilla, ystäväpiireissä. Vain täydellinen idiootti olisi tietämätön niistä oleellisista asioista, joita pettäminen tuo tullessaan.
Totta kai petät, jos vastaava tilanne tulee uudelleen eteen. Voi tulla tai olla tulematta. Mutta miehesi voi vain uskoa, toivoa ja luulla - ei "luottaa".
Jokaisella on pettämiskynnys jollakin hänelle ominaisella korkeudella. Kun kynnys ylittyy, petetään. Sun kynnys on mitattu vuonna 2004, ja sen on todettu olevan "melko matala". Seuraavan pettämisen syynä on järkevämpää pitää matalahkoa kynnystä kuin tehtyä mittausta.
luin aloituksesi, niin valitettavasti olet selvääkin selvempi jakorasia. Vaikka kuinka yrität selittää asiaa muuksi, niin tosiasia on se että olet huorahtava nainen joka jakaa pilluuaan aina tarpeen tullen.
Mun mielestä se on ihan hyvä katsoa realistisesti asiaa. Olitko exääsi joskus rakastunut, hullaantunut? Aika useassa parisuhteessa se meno vuosien aikana tasoittuu. Työ-, rahapaineita, mahdolliset asuntolainat ja itkevät vauvat jne. Ei ehditä enää niin raivaamaan sitä aikaa toisilleen. Kuvitteletko, että tuo mies on se ainoa, joka voi saada sun jalat vipattamaan jaloissa? Yhtä puoleensavetäviä miehiä pallolta löytyy enemmän kuin tarpeeksi. Jos tässä tilanteessa kokee (kun ei se rakas olekaan enää ihan niin rakas), että koitetaan nyt vielä kerran tuota pettämistä, niin siinä alkaa olemaan tavan alku. Ja musta noiden riskien ja realiittien tiedostaminen ei vähennä nyt teidän rakkautta mitenkään, liian kepoisesti suhtautuminen sen sijaan voi aloittaa tapahtumaketjun, joka on tuhoisa suhteelleenne.
Ja hyvä on aina erottaa "yleiset mielipiteet" ja oma elämä. Sitäpaitsi suomi24 ei välttämättä edusta aina yleistä mielipidettä, koska palstoillekin valikoituu tietyntapaisia ihmisiä.
Kirjat, elokuvat jne eivät herätä samanlaisia tunteita kuin pettämisen jälkeen. Joillekin tulee elämänkriisi ja masennus, koska oma arvomaailma on romahtanut (ehkä tilapäisesti mutta silti). Maailma ei ole mustavalkoinen.
Olen samaa mieltä. Kyl ihminen voi oppia virheistään.
meiningiltä tuollaiset romahtelut ja kriisit kyllä kuulostavat. Jos haluaa ainakin kerran kokeilla, miltä pettämisen jälkeen tuntuu, niin miksei haluaisi kokeilla, miltä tunuu kahden pettämisen jälkeen?
taustalla lienee negatiivinen ihmiskäsitys. Ihminen on jotain mikä on valmis eikä hänellä ole kykyä oppia. Hokema ”kerran sitä aina sitä” on oikeastaan tuomio, jonka avulla varmistetaan että ko. henkilö tuleekin käyttäytymään ”toivotulla” tavalla. Tehdään siitä siis itseään toteuttava ennuste. Kun kyllin kauan toista lyödään tuolla leimalla, kohde murtuu lopulta. Hänkin voi alkaa ajattelemaan samoin eli uskoo tuon hokeman ja toimii sen pohjalta.
Täällä puhutaan paljon ns. tapapettäjistä. Jos tarkemmin ajattelee, ei sellaisia liiemmin ole. Takana on usein asenteita, joiden muuttaminen on tunnetusti työlästä. Ihminen ei muuta asenteitaan, ellei hän toistuvasti joudu vastaamaan niistä ikävistä seurauksista joita siitä mahdollisesti koituu. Ero ei ikävä kyllä ole heille se ikävä seuraus, sillä nämä henkilöt löytävät aika pian uuden kumppanin.
Samoin on erilaisia mielialasairauksia, joihin voi liittyä esim. alkoholismia, jotka johtavat kontrolloimattomaan käytökseen. Pettäminen on siis seuraus, ei syy.
Tapapettäminen on oikeastaan vain huonoa käytöstä, epäsosiaalisuutta. Ihminen joka ei ole tasapainossa itsensä ja ympäristön kanssa. Riippuu siis paljon siitä, havahtuuko tällainen ihminen pohtimaan itseään ja omaa käytöstään vai ei. Se taas riippuu siitä, kuinka ympäristö antaa tuohon tilaa tai torjuu sen.
Kamalinta on tämän uskomuksen iskostaminen lapsiin. Kun leima lyödään lapseen, että olet sellainen, se tuhoaa nuoren kasvun jopa lopuksi elämäänsä. Nuori ei uskalla enää edes yrittää mitään, koska pelkää noita tuomioita niin paljon. ”Mitä ihmiset sanovat, jos teen näin tai näin…”? Hän on henkisessä pakkopaidassa.
Hauskaa että tätä hokema ei käytetä milloinkaan myönteisessä merkityksessä, eli; kun kerran lenkkeilee, aina lenkkeilee, tai kerran syö kasviksia, niin aina syö kasviksia, kun kerran on ystävällinen, on aina ystävällinen, kun kerran suutelee, niin aina suutelee jne.: )
Rimahan alenee tuntuvasti!
"Kerran pettää - aina pettää" on realismia. Se on sääntö, josta on toki harvinaisia poikkeuksia. Pettäjä on yleensä aikuinen ihminen, jonka arvot ja luonne ovat mitä ovat. Pettäminen on tapahtuma, joka paljastaa, minkälaisia nämä arvot ja luonne ovat. Pettäminen on tosiaan seuraus, ei syy. Mutta se ei asiaa muuta.
Eikä se mistään negatiivisesta ihmiskäsityksestä seuraa. Eihän pettäminen edes ole mitenkään yksiselitteisesti negatiivista: jos olisi, niin ei kukaan pettäisi - kyllä se jollekulle on ihan positiivista.
"Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa" sanoo saman - monen mielestä - myönteisessä sävyssä.
pettäjä aina vain selittelevät itselleen etteivät he oikeasti ole pettäjiä.
ihminen joka pettää on tietynlainen. se petos on tosiaan seuraus luonteesta ja ajatusmaailmasta. luonne ja ajatusmaailma harvemmin muuttuvat radikaalisti vuodesta toiseen.
Mutta siis olette tosiaan sitä mieltä, että kun ihminen on tehnyt yhden pahan teon (pettänyt, polttanut tupakkaa, juonut kännin, tms.) niin sen jälkeen ei ole enää mitään tehtävissä. Että nyt sitten vaan virran vietäväksi. Ettei minulla itselläni ole enää mitään sanottavaa asiaan, olen muuttunut matkustajaksi, eikä minulla enää ole vastuuta omista teoistani... Hullua sanon minä. Ennemmin tuolla ajattelulla pakoillaan vastuuta.
Onneksi sentään luottoa löytyy sieltä mistä pitääkin. Itseltä ja kumppanilta....
Sulla on tehtävissä yhtä paljon nyt, kuin mitä oli tehtävissä ennen pettämistä, mutta etpä vaan tehnyt. Yhden pahan teon tekeminen kertoo siitä, että kyseisellä ihmisellä on melko matala kynnys pahan tekemiseen. Siksi on luultavaa, että kynnys ylittyy jatkossakin. Omaa kynnystä onnistutaan nostamaan vain poikkeustapauksissa, laskeminen on helpompaa. Moni rikoksen tekijä uusii. Raiskaaja pyrkii yleensä raiskaamaan toisenkin kerran. Mitä muuten teet luotolla, mihin käytät sitä, mitä hyödyt siitä? Sitä joka luottaa on helpompi fuskata.
Mitenköhän tiedät minun pahan tekemisen kynnyksen? Millainen ihminen olen? Tiedät sen, että olen elämäni aikana pettänyt kerran. Et muuta. Ymmärtäisin yskän, jos en tuntisi siitä huonoa omaatuntoa, tai olisin sitä mieltä, ettei se ollut kummoinenkaan juttu.
Minun omaan käyttäytymiseen tämä ei vaikuta mitenkään. Tiedän millainen olen ja tiedän myös miten haluan elämäni elää. Mutta ihmetyttää vaan se miten helposti ollaan sanomassa mitä kukakin tulee tekemään. Ja vielä noin heppoisin perustein. Itse et taida pahemmin yrittää kasvaa ihmisenä. Kun on tullut sellainen kun on, niin mikään ei koskaan muutu.
itse olet sitten niin täydellinen ihminen, ettet ole koskaan esim valehdellut omaa etuasi ajaaksesi?
Ai olet..? No siinä tapauksessa: olet valhetelija loppuikäsi, kynnyksesi tehdä pahaa toiselle on madaltunut tuon kerran jälkeen oleellisesti!
kerran.
Olet siis ihminen joka tekee itselleen pahaa. Keräät tulisia hiiliä päällesi. Miksikö? Siksi että sinulla itselläsi ei ole nyt enää varaa tehdä yhtään virhettä tai erehtyä, sillä sen jälkeen olet itse tuominnut itsesi. Kun kerrankin ole tehnyt itsellesi pahaa, teet sitä vastakin?
Entä jos vähän miettisit?
Kun astut huomen aamulla ulos ovestasi, mieti siis, mitä on tehtävissä ennen kuin teet virheen. Oikeasti tulet tekemään monta virhettä. Parempi on pysyä kotona ja olla tekemättä yhtään mitään.
Jos kerran jätät käyttämättä turvavyötä, et enää koskaan tee niin. Tai et käytä suojatietä et enää koskaan käytä sitä. Jos kerrankin syöt roskaruokaa, et enää koskaan syö terveellisesti sillä olethan ylittänyt sen rajan, Roskaruoka on vain niin hyvää makeaa ja helposti saatavaa että ei tee enää mieli laittaa itse ruokaa. Vai mitä?
Jokainen meistä on tehnyt jotain pahaa, ainakin lapsena ja nuorena. Me kaikki olemme siis pahoja? Me löimme jotakuta, olemme siis väkivaltaisia. Niin, tai kun kerran varastimme jotain tai luimme salaa jonkun kielletyn kirjeen, toki me sen jälkeen AINA teemme niin. Kun kerran me emme tehnetkään niin kuinka lupasimme (vaikka rakastaa puolisomme) me aina teemme niin (emme rakasta ketään).
Kerro miksi vain pahuus tarttuu meihin yhdellä kerralla mutta ei hyvyys? Kun kerran olemme spontaanisti halanneet jotakuta, miksi emme tee niin aina jatkossakin?
Miten teihin kyynikoihin voi luottaa, jos te kerrankin olette olleet inhimillisiä ihmisiä ja erehtyneet? Vaikkapa siinä että ette ole luottaneet toiseen ja tuhonneet tämän ihmisen elämän? Eihän sellainen voi olla muuta kuin pahuutta… (Jos te kerrankin olette nöyryyttäneet, loukanneet tai pilkanneet jotain – sen te teette aina!)
ei voi kuin ihailla tuota ilmaisusi loogisuutta! :-)
ja tällä kerralla tarkoitan edellistä viestiäni yllä. Osoitan täten, mikä erhe, virhe ja typeryys sisältyy mummomuorin kommenttiin yllä:
"Jos kerran jätät käyttämättä turvavyötä, et enää koskaan tee niin. Tai et käytä suojatietä et enää koskaan käytä sitä. Jos kerrankin syöt roskaruokaa, et enää koskaan syö terveellisesti sillä olethan ylittänyt sen rajan, Roskaruoka on vain niin hyvää makeaa ja helposti saatavaa että ei tee enää mieli laittaa itse ruokaa. Vai mitä?"
Lähdetään liikkeelle, olethan valmis. Mitä tarkoittaa sana "aina" fraasissa "kerran pettää - aina pettää"? Aivan oikein, se ei tarkoita sitä, että pettämisen jälkeen pettäisi joka ikinen päivä jotenkin muutoin koko ajan - se tarkoittaa sitä, että ensimmäisen pettämisen jälkeen pettää (luultavasti) toisenkin kerran. Tuskin olen väärässä, jos oletan, että olemme tästä kaikki samaa mieltä.
Palataan nyt lainaamaani mummomuorin kappaleeseen. Edellisen perusteella ei ole johdonmukaista väittää, kuten mummomuori, vaan seuraavasti.
Jos kerran jätän käyttämättä turvavyötä, luultavasti jätän toisenkin kerran.
Jos en kerran käytä suojatietä, luultavasti jätän käyttämättä toistekin.
Jos syön kerran roskaruokaa, luultavasti syön toisenkin kerran. (Jos kuitenkin mäkissä oli pahaa, luultavasti kokeilen seuraavaksi heseä.)
Jospa nyt oppisitte - toisesta kerrasta ;-). Loppuihin mummomuorin kysymyksistä kai jo pystytte tämän perusteella päättelemään oikeat vastaukset. Tosin tuossa luottamus-asiassa varmaan erehdytte ajatuksissanne, joten olkoon saman tien: kyynikkoon tai kehen tahansa voi "luottaa" samalla tavoin kuin siihen suosikkiheppaan, jolle totossa panostaa reippaan summan; sellaista on oikea luottamus, muu on silkkaa typeryyttä.
Sanoisinpa tähän vielä, että jos arvotan samalle viivalle pettämisen kuin roskaruuan syömisen, niin silloin varmasti petän. Mutta kun se on arvoasteikossani huomattavasti korkeammalla. Kyllä. Se on korkealla. Ei sitä tosiasaa muuta se, että olen pettänyt.
Ja ymmärsin kyllä tuonkin ajatuksen, ettei joka päivä petä. Mutta jos ensimmäinen kerta pettää on ollut jotenkin hienoa, niin (luultavasti) pettää toisenkin kerran. Jos tapaus on jättänyt pahan olon, niin (luultavasti) ei petä enää koskaan. Minä ainakin koen asian niin, että nyt voin vielä suuremmalla varmuudella sanoa etten petä kuin aiemmin. Ja tiedän, että silloin aiemmin olin väärässä, siitä on turha muistuttaa. Mutta ihan samanlaisia ovat kaikki muutkin jotka nyt vannovat etteivät koskaan petä. Kymmenen vuoden päästä kun kysytään, niin heistä on puolet pettäneet (jos puheita uskotaan). Enkä oikein usko, että ne puolet ovat läpihuonoja ihmisiä tai eivät ole tarkoittaneet sitä mitä nyt sanovat.
"Kymmenen vuoden päästä kun kysytään, niin heistä on puolet pettäneet (jos puheita uskotaan). Enkä oikein usko, että ne puolet ovat läpihuonoja ihmisiä tai eivät ole tarkoittaneet sitä mitä nyt sanovat."
Juuri näin se on: noin puolet on pettäjiä. Joko tiedät, kumpi olet (retorinen kysymys)?
Kun nyt filosofiaan mennään…
Se tarkoittaa ettei poikkeuksia voi olla. On ihan eri asia sanoa että luultavasti, todennäköisesti, tai ehkä. Sanonta pitäisi silloin kuulua ”se joka kerran pettää, ehkä (luultavasti, kenties) pettää uudelleen”. Silloin puhuisimme realismista. Voi olla että niin käy, mutta siitä ei voi olla varma. Saattaa olla että niin ei käykään. Silloin myös ”se joka kerran on uskollinen, saattaa olla ehkä uskoton” on aivan yhtä tosi.
En usko että kukaan haluaa tulla tuomituksi, edes se kyynikko, että häntä pidetään epämiellyttävänä ja inhottavana ihmisenä. Kaikki mitä hän sanoisi, pidettäisiin pelkkinä ilkeyksinä. Voihan siihen luottaa, että joku on aina yhtä inhottava kuin ennenkin?
Hyvä että olet huomannut tämän seikan. Ei ihmistä voi tuomita vain yhden kerran perusteella, eikä vain edes kahden, olemaan samanlainen loppuikänsä. Emme me voi sitä tietää emmekä etenkään päättää. Voihan olla että kokemus olikin hyvin epämiellyttävä tai se ei vastannut odotuksia. Sekin on mahdollista että olosuhteet muuttuvat tai niitä itse muuttaa ja muutos on mahdollinen. Olen kohdannut monta entistä ateistia joista on tullut uskovia ja uskovia joista on tullut melkoisia ateisteja.
Minusta on se mielenkiintoista että tämä fraasi tulee aina esiin negatiivisessa sävyssä eikä koskaan positiivisessa. Kertoo siis lausujansa arvomaailmasta jossa ensisijassa on paha ihminen. Ihminen on siis paha pohjimmiltaan ja vain rangaistuksien ja palkintojen avulla hän saattaa kenties olla hetkittäin hyvä. Ihmisiin ei siis kannata luottaa vaan aina epäillä!
on suurelta osin seksiriippuvuutta, jota puolestaan ilmenee monissa eri muodoissa. Seksiaddikti ei voi olla terveessä parisuhteessa eikä missään muussakaan ihmissuhteessa, koska hänen elämän sisältönsä on pakonomainen seksin ajatteleminen ja toteuttaminen. Se ei ole huonoa vaan epätervettä eli sairasta käytöstä. Aivan kamalan traagista.
ihmisessä on sekä hyvää että pahaa. Jokainen ihminen kokee hyvän ja pahan toisin. Joskus paha voi hyvää, ja hyvä voi olla pahaa.
Jotkut ajattelevat olevansa vain hyviä. Jotkut taas pelkästään pahoja. Toiset sanovat olevansa syntyneetkin pahoina, toiset taas hyvinä. Olen elämäni varrella kohdannut todella erilaisia ihmisiä, monesta eri maastakin. Kaikilla on ollut tämä sama perustavanlaatuinen jako: olen hyvä tai olen paha. Kaikkein hassuinta tässä onkin, ettei sillä ole juurikaan käytännössä eroa ajatteleeko ihminen itsestään hyvää vai pahaa :).
Joskus on niinkin, että ihminen joka ajattelee itsensä pahaksi, tarkoittaa vain, että hänelle on sattunut pahoja asioita elämässään. Ihminen, joka on kohdannut elämänsä aikana enimmäkseen hyvää, ajattelee itsensä hyväksi, mutta voi kokea ympäröivän uuden ja oudon paikan, erilaiset ihmiset todella uhkaavina ja pahoina. Usko tai älä, mutta hyvä ihminen ei hevillä pääse näistä epäluuloistaan: kun ihminen ei ole samanlainen (hyvä ja kokenut vain hyvää) hän voi todella pahoin eikä ymmärrä ihmisiä, joilla on ollut elämänsä aikana paljon vastoinkäymisiä - ja jotka kokevat itsensä pahoiksi. Kun taas itseään pahana pitävä ihminen, jonka elämä on ollut yhtä vastoinkäymistä kokee edes kerran jotain hyvyyttä - sillä voi olla ratkaiseva merkitys koko hänen elämänsä kulkuun. Siksi en menisi väittämään, että hyvä tarttuu pahemmin kuin paha. Enkä myöskään ajattelemaan turhan mustavalkoisesti ihmiselämästä.
Sehän on hyvä nyrkkisääntö ja puhekielen sanonta, eikä sellaisiin laiteta disclaimereita.
Esimerkiksi "katso aina kumpaankin suuntaan kun ylität junaradan", eikö ole hyvä neuvo? Mutta entä jos junarata ei ole käytössä, ts. näin talvella ratakiskot ovat metrin lumen alla? Pitääkö silloinkin katsoa kumpaankin suuntaan? Eikä säännön pitäisi olla "katso aina kumpaankin suuntaan kun ylität junaradan ellet tiedä, ettei junaa voi tulla". Mutta mistä voi tietää tuleeko junaa, siinähän on selvä erehtymisen vaara?
Pitäiskö säännön sittenkin mennä "katso aina kumpaankin suuntaan kun ylität junaradan, ellet ole etukäteen todennut, että juna ei voi fyysisesti liikkua radalla esimerkiksi lumikinosten takia". Noniin, nyt se kuulostaa melko kattavalta, mutta tulikohan siitä turhan monimutkainen? Meinköhän pilkunnussimiseksi?
Eli "Pettäjä pettää todennäköisemmin kuin henkilö joka ei petä ja tämä johtuu siitä, että pettäjän luonne on todennäköisemmin itsekäs ja petokseen taipuva kuin sellaisella, joka ei ole todistettavasti pettänyt". Joko mummomuori on tyytyväinen?
Huomaat itsekin että joudut puhumaan todennäköisyyksistä. Elävässä elämässä et siis voi tietää, milloin tuo todennäköisyys todentuu, sillä siinä on myös poikkeuksia. Voihan olla että juuri sinun kohdallasi tuo epätodennäköisyys tapahtuukin? Pettäjä ei petäkään enää tai se ikuisesti uskollinen pettääkin.
Meillä ihmisillä on kiivas halua tietää tulevaisuutemme. On ihan järkevää että yritämme ennakoida mahdolliset vaaranpaikat. Mutta tosiasiassa emme me niitä niin hyvin tiedä kuin haluaisimme tai toivoisimme, vaikka meillä olisi minkälaiset ennustusvälineet hyvänsä. Tilalatotiede on muuten yksi niistä. Niiden avulla voimme Olettaa, mutta emme tietää.
Eiköhän enin osa ns. pettäjistä ole ollut sellaisia, jotka aiemmin olivat uskollisia?
Ei se käytöksen piirre että on epäluotettava ja itsekäs tarkoita että AINA on seksuaalisesti uskoton, voihan hän olla pelkästään vaikka talousrikollinen, varas tai miksei hyvin liike-elämässä menestyvä tyyppi – sillä siellähän tällaisesta luonteesta on paljon etua.
Sen pitäisi olla selvä kaikille, että todennäköisyyksistä tietenkin puhutaan. Mutta se ei vähennä "kerran pettää - aina pettää" -kiteytyksen arvoa. Lottorivillä voittaa pienellä todennäköisyydellä ja vastaavasti suurella todennäköisyydellä häviää. Juuri todennäköisyyksien suuruusluokan tunnistaminen auttaa järkevässä päätöksenteossa.
Sen sanominen, että itsekäs ihminen ei aina osoita itsekkyyttään vieraissa käymällä, ei tuo mitään uutta tähän keskusteluun.
on myös vaatia tai oikeastaan edes toivoa, ettei toinen käy vieraissa :/. Mitä muutakaan se tarkoittaa kuin "sinun on rakastettava minua ja VAIN minua?"
hahaha :D kiitos hyvistä nauruista.Minä ymmärsin täysin tuon kirjoituksesi ja ymmärsin myös sen,mitä rivien välistä vihjasit.
Totta tosiaan nuo vastaukset joita sait,ei todellakaan ole tullut ihmisiltä,jotka olisivat tämän sarkasmisi ymmärtäneet.
Eli siis,olen joskus ala-aste ikäisenä näpistänyt kaupasta karamelliä,olenpa siis koko loppuelämäkseni tuomittu varastamaan.
Olen joskus valehdellut,etten loukkaisi totuudella toista ihmistä(ei kyse nyt pettämisestä),joten valehtelen siis koko loppu elämäni,jokaisessa lauseessa,jonka suustani päästän.
Olen myös suudellut nuoruudessani kerran naispuolista ihmistä vitsillä,mutta olen lopun elämääni lesbo,koska kerran olen naista pussannut.
Ja koska sinä olet kerran pettänyt,joskus vuonna 2004,niin tulet aivan takuu varmasti pettämään aina,joka käänteessä kun ehdit...:D
Toki on totta,että valtaosa pettäjistä varmasti pettääkin uudelleen,mutta he tuskin ovat edes katuneet tekoaan.Ei voi mun mielestäni yleistää joka ikisessä asiassa.
No tämä on vain mun mielipide..olenhan mä lopettanut tupakoinninkin joskus vuonna 2001 mutta eihän sitä tiedä vaikka ratkeaisin uudelleen..mutta se on sitten minun valintani ja teen sen tietoisesti.
sillä tällainen tuomitseminen on pahinta, mitä tuollainen tuomari voi itselleen tehdä. He eivät voi sallia edes sitä ENSIMMÄISTÄ virhettä tai erehdystä itselleenkään!
Fariseuksia...
Minusta ainakin olisi kamalaa olla täysin erehtymätön. Ihminen joka ei itselleen eikä muille voi antaa anteeksi. Minusta ihmisen tulisi olla armelias niin itselleen kuin muilllekin. Ei se tarkoita että pitäisi tehdä tai suvaita pahaa. Mutta näyttäkääpä yksikin ihmminen joka vanhaksi elää ja on virheetön ja synnitön...
Ja mummomuori tuo sinun ylempi kirjoituksesi oli todella hieno! =)
"Kerran pettäjä - aina pettäjä" on toki yleistys, joka kertoo, miten homma useimmiten toimii - poikkeukset avhvistavat säännön. Se tarkoittaa, että kerran pettänyt luultavasti pettää toisenkin kerran, ei tietenkään aina ja koko ajan ja joka paikassa. Tässä valossa esimerkkisi ovat väärin aseteltuja olkinukkeja; oikein aseteltuna näin:
- Näpistysesimerkki on kelvoton, koska luonne ja arvot muotoutuvat ensimmäisten noin 15 vuoden aikana.
- Olet joskus valehdellut syystä tai toisesta, siis luultavasti valehtelet joskus toisenkin kerran syystä tai toisesta.
- Olet suudellut naista, siis saatat suudella vielä joskus tulevaisuudessakin.
- Olet pettänyt vuonna 2004, siispä ei ole ollenkaan mahdotonta, että petät tulevaisuudessakin.
Se, että katuu tekoaan, kertoo siitä, että on omasta(kin) mielestään tehnyt typerästi eli on ollut typerä eli on typerä. Se, että on typerä, taas aiheuttanee vastakin tilanteita, joita kadutaan. Toiset ovat typerämpiä kuin toiset. Typerämmällä liene usein pettämiskynnys alempana.
Joka sallii virheen itselleen, sallii sen usein toisillekin. Kuinka moni sallii pettämisen, sanotaanko tulevassa parisuhteessaan?
asian joka on Iso. Se mitä me itsellemme sallimme, pohjautuu varsin syvällisiin juttuihin.
Mitä itsekkäämpiä, kokemattomampia ja rakkaudettomampia olemme, niin sitä enemmän itselle sallitaan ja toisilta kielletään (etenkin kun se on meidän etujemme vastaista). Rakkaus on sitä, ettei itse tee sitä pahaa toiselle, mitä ei itseään kohtaan haluaisi tehtävän. Mutta että se on niin vaikeaa – niin vaikeaa…
ei sitten minkäänlaista. No, rivien välistä oli luettavissa moraalisääntö: "salli virheet itsellesi, vaikka et toisille sallisikaan". Tarjoan pohdittavaksi vaihtoehtoa: "älä salli virheitä itsellesi, varsinkaan jos et salli niitä toisille".
laajasta kysymyksestäsi.
Voihan tuon kääntää muotoon; sen minkä sallit itsellesi, salli se myös toisille?
uskottomuutta joko on tai sitten ei ole. Riippumatta siitä hyväksyykö kumppani - tai edes uskoton itse sen! Niinikään uskottomuus ei yleensä ole virhe vaan ohimenevä tapahtuma elämässä.
Ole armollinen itsellesi ja toisille. Ihminen voi toki tehdä typerästi (omastakin mielestään) - kerran jos toisenkin, muttei kukaan ihminen ole typerä.
Tätä opetimme paljon lapsillemme heidän ollessaan pieniä: jos toinen ottaa toisen kädestä lelun, se on tuhmasti tehty, muttei lelun toiselta pummannutta silti sanota tuhmaksi, koska se, toisen nimittely tuhmaksi (tai miksi tahansa), on todella tuhmaa. Ihmiselossa vaikeinta on kasvattaa lapsi omaksi itsekseen, löytämään oma persoonansa. Kaikenlainen "tuomitseminen" sisältäen nimittelyn on haitaksi. Jos lapsi esimerkiksi on ujo, häntä pitää rohkaista puhumaan, edes pikkuriikkisen, sensijaan että alkaa nimitellä häntä tuppisuuksi. Lun tarpeeksi monta kertaa nimittää lasta tuppisuuksi, hän vetäytyy kertakaikkisen varmasti panssarinsa alle yhä tiiviimmin ja tiiviimmin. Tosiasia on, että meissä ns. aikuisissa elää yhä tuoreessa muistissa tai alitajunnassa lapsena saamamme kohtelu. Lapsi on hauras ja haavoittuva, ikävä kyllä - moni aikuinenkin on yhä. Itseasiassa ainakin suuri ellei suurin osa.
Moni uskoton ei kadu koskaan tekoaan. Ihmiset katuvat tekemättäjättämisiään enemmän.
ohimenevä vaihe, vaan kertoo uskottoman tavasta toimia (siis paljon syvemmällä persoonassa oleva asia) ja kunnioituksen puutteesta aviopuolisoa kohtaan. Kyseessä on todellakin paljon enemmän kuin mikään "ohimenevä juttu". Jos luet tämänkin palstan juttuja ja luet esimerkiksi kokeneiden perheterapeuttien kertomuksia, voit huomata, että uskottomuus on tuhoavaa ja satuttavaa, ei mikään pikku juttu.
aika raakaa, jos ei kadu toisen ihmisen satuttamista. Onko aviopuoliso jotenkin arvottomampi kuin muut ihmiset? Eikö omaa aviopuolisoa pitäisi kohdella kunnioituksella?
heistä, jotka pettävät puolisoon seksuaalisesti se jää ”vaiheeksi” elämässä. Toisin sanoen ajanjakso voi olla vaihteleva, liittyy omaan henkiseen kasvuun, sen hetkiseen parisuhteeseen tai muuhun elämäntilanteeseen, muutamista kerroista aina joihinkin vuosiin. Vähemmistö on ihmiset, jotka pitävät tuota käytöstä yllä läpi elämänsä.
Seksuaalinen uskottomuus ei ole persoonallisuuden piirre. Se on ulospäin ilmenevä ”oire”. Eli sen syyt ovat erittäin moninaiset, eikä sille ole yhtä selittävää syytä. Pettäminen liittyy mm. alkoholismiin, moniin mielenterveyden häiriöihin ja sairauksiin, neurologisiin sairauksiin, samoin se liittyy opittuihin arvoihin ja käyttäytymiskaavoihin. Se että ihminen oppii myös negatiivisiksi katsottuja asioita, kertoo vain että persoona kykenee OPPIMAAN.
Yrittäkääs erottaa nämä kaksi toisistaan!
Uskottomuuden kokemus puolestaan voi hyvinkin satuttaa sen kokeneita persoonia. Se voi rikkoa monen ihmisen elämänhallintaa, riippuen persoonasta joko totaalisesti tai ohimenevästi.
on yleisimmin ohimenevä vaihe ihmispoloisen elämässä. Suurimmassa osassa tapauksista kumppani ei edes tiedä "hairahduksesta". Uskottomuutta on aina ollut ja tulee aina olemaan, riippumata siitä kuinka se sattuu vai sattuuko, hyväksyykö puoliso sen vai ei. Tärkein kysymys kuuluu kannattaako tunnustaa, jos pettää. Kerran tai kaksi, viisi kertaa vuodessa, viikottain - tai miten se nyt kunkin kohdalla meneekin.
Parhaimmillaan uskottomuus on rakentavaa. Parisuhteen tilaan tulee ikäänkuin lisäsiipi, joka sisältää kaikkea sellaista, josta pari ei osannut edes unelmoida ennen uskottomuutta. Yksinkertaistettuna- suhde oli joltain osin hukassa, mutta pari löysi uuden - entistä ehomman - tavan olla parisuhteessa. Kaikki eivät tietenkään löydä, eivätkä edes halua löytää eikä niin ole tarkoitettukaan. Jokainen elää omaa elämäänsä.
Kun puoliso kertoo pettäneensä tai se "paljastuu" - niin jokainen petetty valitsee itse miten asiaan suhtautuu. Tietysti sen pohjalta millainen suhde hänellä on kumppaniinsa. Aina kannattaisi vaihtaa rooleja, edes muutamaksi sekunniksi. Pettäjä on usein monestikin ajatellut miltä tuntuisi, jos kumppani olisi uskoton. Niin myös petetyn pitäisi sihtailla asiaa toisinpäin.
Yhteenvetona: tragediat , ja etenkin tragediat, kuuluvat elämään siinä missä komediatkin. Komediat ovat viihdettä. Viihdettähän ihminen haluaisi elämänsä olevan, koska niissä ei mennä mukavuusrajojen ulkopuolelle. Tuo "etenkin tragediat" tarkoittaa sitä, ettei ihminen voi ymmärtää oikeastaan mistään mitään, ellei hänelle aina silloin tällöin jokin asia mene mukavuusrajan toisellepuolelle.
myötä alkaa muodostua mielikuva, että elämä on sinulle jotenkin ”elokuvaa”? Voin olla väärässä, en sitä kiistä.
Niin, kun pettäminen pohjautuu tuohon lapsen uskoon, ettei kukaan koskaan saa tietää, niin silloin taidetaan pettää myös itseään? Että olen niin mahtava ja minulla on valtaa pimittää se, mitä oikeasti tapahtui? Olen niin älykäs ja osaava, että kykenen peittämään jälkeni?
Huvittavaa että pettämien tapahtuu nimenomaan luottamuksen takia. Luotetaan ettei kukaan koskaan eikä ikinä tule paljastamaan minua ja tekemisiäni. Voin siis sekoilla toisen ihmisen kanssa, ja tuoda hyvää rakastamalleni henkilölle. Voin nauttia hänen tarjoamastaan nautinnosta ja ilosta täysin rinnoin, koska se tuo hyvää sille toisellekin.
Tavallaan tuo pitää paikkansa. Esimerkki; Kun peitän ja salaan vaikka sen että tykkään vähän kiihkeämmästä seksistä. Siitä että minut vain otetaan ja se tehdään tanakammin ja pidempään, kuin mitä ikinä kumppani on tehnyt. Huumaannun siitä, että se tapahtuu riskialttiimmin, kenties joku voi nähdä! Toki alkuun se kaverin kanssa oli sitä, mutta enää hän ei tarjoa tuota. Hän käy kuin leipään kiinni ja toki saa tyydytyksen, muttei samaa.
Voiko olla niin, että tuo toinenkin kaipaa ihan samaa? Ei vain uskalla siitä puhua, ettei loukkaisi tai muutoin latistaisi toisen itsetuntoa? Hän yrittää, mutta jotenkin on vähän outo olo. NO. toinen käy vieraissa ja tuo fiilinkiä seksiin. Yhtäkkiä toinen alkaakin tehdä kummallisia. mutta toisaalta kivoja juttuja.
Lähentääkö tämä paria toisiinsa? Alkavatko he nyt tosiaan avautua ja kohdata toisensa? ”Voi kulta, kun nyt tiedän että minua pitää naida ihan eri tempolla kuin mitä tähän asti?” vai ””En pidä ollenkaan sellaisesta suuseksistä että se on liian nopeaa”.
Kuinka ihmeessä se petetty voi tietää mitä toinen haluaa, vasta sitenkö kun toinen on sen kokeillut jonkun muun kanssa?
Miten petetty joka olisi halunnut ehkä opetella ja tietää muitakin tapoja voi sen tehdä, ellei sitä kerrota hänelle?
olet saanut käsityksen, että uskottomuus satuttaa automaattisesti kaikkia? Suhteita on niin erilaisia. Lisäksi, jos uskoton kokee tulleensa satutetuksi tai tuntee, ettei hänen tarpeitaan huomioida (toistuvista yrityksistä huolimatta), niin uskottomuus on tietyllä tavalla luonnollinen "vastaveto". Ja pikemminkin sääntö kuin poikkeus.
Kunnioittaminen ja arvostus on toisaalta vähän niin ja näin. Ex-mies sanoi kunnioittavansa ja arvostavansa minua. Niin hän tekikin, mutta täysin omalla tavallaan. Hän mielestään osoitti kunnioitusta "sallimalla" rinnakkaissuhteeni, sain tehdä muutenkin mitä halusin. Ainoa vaatimus oli, että kustantaisin kaiken, hoitaisin kotitalouden ja lapset moitteettomasti. Eli hän arvosti helppoa elämäänsä, joka oli mahdollista minun avulla. Siksi hän sanoi arvostavansa minua.
Elämä taitaa olla draamaa. Käsikirjoituksetkin pohjautuvat suurelta osin henkilöiden erilaisiin luonneanalyyseihin ja tapahtumiin niiden pohjalta.
Lapsenusko on vilpitön ja yksinkertainen kuten lapsikin. Jos joku pistää päänsä pensaaseen ja uskoo täysin varmasti, ettei kukaan näe hänen pyllypuoltaan pensaan ulkopuolelle, niin se on herttaista enemmän kuin mitään muuta. Lapsen syödessä salaa karkkipurkkinsa tyhjäksi, hän todella uskoo, ettei jää teostaan kiinni, koska ottaa purkin nimenomaan SALAA. Lapsi ajattelee myös, ettei karkkien syöminen pahasta ole, nehän ovat niin herkullisiakin (=hyviä). Pahaa teossa on vain se, että äiti suuttuu ja on vihainen HÄNELLE. Siksi täytyy toimia salaa.
Lapsen kasvaessa tilanne hieman muuttuu. Hän ymmärtää varsin hyvin, ettei hänen sallita tehdä jotain, mutta tekee kuitenkin. Mikään rangaistus ei ole liikaa, jos haluaa jotain oikein kovasti. Nuori jo ymmärtää, ettei äiti eikä isä voi kontrolloida kaikkia hänen tekemisiään - eli siis kiinnijäämisen riski pienenee huikeasti. Vastuu omista tekemisistä sensijaan kasvaa sekä tietoisuus siitä, että vanhemmat yhä vähemmän vaikuttavat hänen valintoihinsa. Kukaan ei silti väitä, etteikö nuori todella rakastaisi vanhempiaan tästä huolimatta.
"Kuinka ihmeessä se petetty voi tietää mitä toinen haluaa, vasta sitenkö kun toinen on sen kokeillut jonkun muun kanssa?"
Jos kumppani on uskoton, niin siitä voi tietää ja päätellä vain yhden asian: kumppani halusi jostain syystä seksiä nimenomaan jonkun toisen kanssa, ei puolisonsa. Tätä asiaa ei muuta mikään. Ei vaikka kumppanin kanssa olisi koettu mahtavia aistinautintoja ja suurta rakkautta. Ei vaikka kumppanista ei löytyisi ns. mitään vikaa. Joskushan taas kumppanista löytyy vaikka ja mitä vikoja, mutta on ihan suhdekohtaista kannattaako niistä puhua. Itse puhuisin, ellei kyse ole seksistä - JA vielä toivoisi sen yhteisen sävelen löytyvän sieltä suunnalta.
Petetty usein miettii pettämisen tultua julki "mikä minussa on vikana - miksi en riitä?". Tämä on itsensä turhaan syyllistämisen malliesimerkki. Se johtaa siihen, että pettäjä alkaa tuntea suurta syyllisyyttä ja sääliä petettyä kohtaan - pyytelee anteeksi ja näyttelee tehneensä suuren virheen (vaikka oikeasti todella halusi tuota toista). Tai sitten petetty ikäänkuin puolustautuu hyökkäyksellä "sinä senkin ääliö petturi, olet kelvoton ihminen", johon pettäjä yleensä myös vastaa yhtä keljusti.
Nämä molemmat käyttäytymisen tyylisuunnat ovat varmasti yleisimpiä, mutta eivät johda mihinkään. Elämästä tulee loputon ja ikävä draama. Ellei jompikumpi keksi kirjoittaa siihen uutta käsikirjoitusta.
"Yhteenvetona: tragediat , ja etenkin tragediat, kuuluvat elämään siinä missä komediatkin"
kyllä, esimerkiksi uskottomuudesta seurannut perheväkivalta on tragedia. siinä voi sitten nenä poskella miettiä, miksi tämmöinenkin juttu kuuluu ihmiselämään.
"muttei kukaan ihminen ole typerä. "
oletko aivan tosissasi? missä todellisuudessa sinä oikein elät? ainakin täällä missä minä elän, puolet ihmisistä on keskimääräistä typerämpiä.
" Kaikenlainen "tuomitseminen" sisältäen nimittelyn on haitaksi."
älä höpise. jos lapset jätetään kasvamaan kuin pellossa niin huonosti käy. lisäksi lapsillakin toimii vastavuoroisuuden periaate, lapsi huomaa että jos se menee muksimaan toisia, ne muksii takaisin tai vanhemmat puuttuvat asiaan rangaisten.
olet petturihuora, ihmettelinkin tuolla ylempänä noita juttujasi.
ei noita juttuja voi muu kuin lutka kirjoitella. ja tottakai sinua harmittaa nimittely, kyllähäns e harmittaa kun suurin osa pitää huonoa äitinä, jakorasiana. olet varmasti antanut lapsillesikin hyvää esimerkkiä, äitillä on kaksi miestä joita se puksuttelee tasaväelin. kyllä siinä poikalapsi oppii luottamaan naisiin!
(noin muuten tehdään niitä supermustasukkaisia kahjoja)
" Ex-mies sanoi kunnioittavansa ja arvostavansa minua. Niin hän tekikin, mutta täysin omalla tavallaan. Hän mielestään osoitti kunnioitusta "sallimalla" rinnakkaissuhteeni, sain tehdä muutenkin mitä halusin."
en ymmärrä miestäsi ollenkaan, minä olisin vähän opettanut sulle tapoja, olisit päässyt perheväkivaltatilastoihin. semmoista tragediaa, väkivaltahan kuuluu ihmiselämään siinä missä pettäminenkin, itseasiassa seksi ja väkivalta ovat menneisyydessä kulkeneet käsi kädessä.
tämän palstan viestejä vai etkö ymmärrä niitä? Luuletko, että ihmiset huvikseen kertovat siitä, kuinka paljon uskottomuus on satuttanut ja loukannut? Jos uskoton kokee tulleensa satutetuksi ja että tarpeita ei huomioida, vastaus ei ole uskottomuus, vaan omien tarpeiden ja tunteiden kommunikointi toiselle. Jos sitä ei osaa tehdä, suhteessa on varmasti ongelmia.
kuullut kokeneen perheterapeutin suosittelevan uskottomuutta rakentavaksi keinoksi hoitaa parisuhdetta? Parisuhteen hoitamiseen on niin monia muita parempia ja rakentavampia keinoja. Uskottomuus on sen sijaan erittäin hyvä keino tuhota parisuhde. On hyvin surullista, jos ainoa keino, jonka löytää ja näkee, on uskottomuus. Aikuisella ihmisellä on yleensä useita vaihtoehtoja, joista valita: minun mielestäni paras keino on omien tunteiden ja ajatusten rehellinen kommunikointi.
kirjoittanutkaan, että kyse on persoonallisuuden piirteestä kuten huomaat, jos luet viestit vähän tarkemmin. Sen sijaan uskottomuudessa on todellakin kyse uskottoman persoonasta ja ongelmanratkaisutaidoista. Usein myös lapsuudenkodista ja sen ihmissuhteista. Jos uskoton uskaltautuu miettimään käytöksensä syitä, uskottomuus voi johtaa kasvuun. Monissa tapauksissa kasvua ei tapahdu, vaan uskoton vastuuttaa esim. puolisonsa omasta käytöksestään. "Olin uskoton, koska sinä olit sellainen tai tällainen". Vika löytyy aina muualta kuin uskottoman korvien välistä..
on jokaisen oma valinta, josta laki säätää seurauksensa.
Etenkin miespuoliset pettäjät suutuspäissään mukiloivat vaimonsa, vaikkei tämä olisi pettänytkään. He eivät vain siedä vääränlaista katsetta tai ylipäänsä mitään - kaikesta löytyy syy lyödä, heissä itsessään he eivät näe mitään vikaa. Eli siis sairaita yksilöitä. On se traagista.
Väkivaltaisesta puolisosta on todella vaikea päästä eroon. Se vasta on traagista.
uskottomilta kysytään syytä uskottomuuteensa, niin he vastaavat lähes järjestäin tarvitsevansa jotain, useinmiten seksiä/hellyyttä, mitä he eivät saa parisuhteeltaan - joko muodossa tai määrässä on puutteita. Tämä tapahtuu kerran, kaksi tai useamminkin, riippuen tapauksesta. Kokenut perheterapeutti ymmärtää tämän.
Uskottomuus ei tuhoa parisuhdetta. Parisuhteessa, joka päätyy selvittämättömään kriisiin ja eroon ns. uskottomuuden vuoksi, on ollut samat "katastrofin" ainekset jo kauan ennen uskottomuutta. Nämä katastrofin ainekset syntyvät useista vaihtoehdoista, joita elämän varrella on valittu. Sekä molempien omien tunteiden ja ajatusten rehellisestä kommunikoinnista.
Jokaisen ihmisen tunteet, ajatukset ja teotkin ovat vähintään joskus ristiriidassa keskenään. Niitä voi olla vaikea selvittää - ja osa niistä jää selvittämättä. Jokaisessa parisuhteessa on molemmilla enemmän tai vähemmän sekä selvittämättömiä omia henkilökohtaisia ristiriitoja että selvittämättömiä keskinäisiä ristiriitoja. Riippuen ihmisistä, parisuhde voi jatkua uskottomuudesta huolimatta, mikäli molemmilla riittää ymmärrystä omiin, toisen ja yhteisiin ristiriitoihin. Josko vaikka minulla ei riitä ymmärrystä puolisoni uskottomuuteen, niin ei se ole hänen vikansa.
Tämä on minusta tärkeää. Oli se missä muodossa tahansa.
uskottomuus satuttaa jotakuta, pahastikin, niin sori vaan, se on hänen henkilökohtainen ongelmansa. Kukaan ei voi elää omaa elämäänsä, ellei koskaan ajattele itseään.
Hyvin usein parisuhteessa onkin ongelmia juuri sen takia, että vain toinen kommunikoi itseään suorastaan hemmetisti ja vähättelee kumppaninsa kommunikaatiota. Lisäksi vielä tämä hemmetisti komminikoija sanoo, ettei suhteessa ole ongelmia. Yleisin ongelma parisuhteessa onkin, ettei tiedetä TAI haluta tietää mikä edes suurin ongelma on.
Etkö itse ole lukenut näitä kirjoituksia? Kun uskottomat kertovat olleensa uskottomia, niin onko heistä yksikään sanonut korjaavansa sillä vakisuhteensa tilaa? Etkö ymmärrä, että uskottomat ihan oikeasti tahtovat joskus jotain toista - siitä huolimatta eivät haluaisi loukata kumppaniaan millään tavalla? Uskottomuus ei ole koskaan tarkoitettu loukkaamaan kumppania (ehkä kostopettämistä lukuunottamatta), vaan siinä käydään omien mieltymysten, tahdon, tarpeiden ja ristiriitojen välistä kamppailua. Kuka käy omat taistot ellei ihminen itse?
Jos sallit virheen (pettämisen) itsellesi, sallit sen (pettämisen) myös kumppanillesi. Ja virheiden sallimisesta voi toki ilmoittaa paitsi itselleen myös kumppanilleen jo ennen, kuin kumpikaan tekee virhettä.
En nyt käyttäisi sanaa "sallia", mutta kyllä olen valmis antamaan anteeksi pettämisen kerran.
(Ja olen sen myös antanut)
voi vittu, mikä keittiöpsykologi olet. Kun itse olet pettänyt ja julistanut että, se ei satuta... yms. paskaa..niin kaikki me pettäneet ei vastata järjestäin tarvitsevamme jotain seksiä/hellyyttä yms. Meillä parisuhde oli kunnossa ja sain siltä kaiken, mutta mutta, petin ja näin miten se sattui, itse en kestä syyllisyyttä ja kadun..Oma syyni, korvainvälissä ja sattuu myös minuun.
Mitä mieltä olet siitä, kun nainen olisi valmis jättämään kumppaninsa, jos tämä sallisi naiselleen uskottomuuden, mutta tästä huolimatta nainen pettää kumppaniaan?
Jotta ei sekoitettaisi uskottomuutta pettämiseen, niin on paikallaan todeta, että pettämisen suurimpia ongelmia on epärehellisyys ja valehtelu, sitä kautta toisen ihmisen elämän varastaminen sekä kiinni jäädessä luottamuksen menettäminen. Seksuaalinen ulottuvuus on (iso) asia erikseen.
Miksi toista kertaa et ehkä antaisi anteeksi? Mikä maailmassa muuttuu niin oleellisesti sen ekan ja toisen kerran välillä? En pysty näkemään.
(Käytin sallia-sanaa, koska juuri sitä käytettiin yllä.)
Kas en tiedä, koska en ole sitä kokenut. Mutta minun mielestäni ihmiselle tulee antaa toinen mahdollisuus - hieman taustojen mukaan. Minä teen virheitä, niin varmasti muutkin. Ja mikä yhdestä panosta tekee niin ihmeellisen, että kaikki hyvä kannattaa heittää menemään. Siis jos sitä hyvää on. Ja joo, joo tiedän, ettei sitä kertaakaan pitäisi tapahtua jos kunnioittaa, rakastaa, jne. Niinhän se menee. Mutta harva sen koko elämänsä pystyy pitämään. Joten kyllä, minusta toinen mahdollisuus on oikein.
Mutta en minä sentään sitä salli, että voi pettää useasti ja aina vaan tulla "ripittäytymään", saada anteeksi ja jatkaa pettämistä. Se jos mikä olisi sitä paljon kuulutettua tyhmyyttä.
Se onkin sitten toinen juttu, että nollautuuko pettämiskerrat joskus. Jos olisin ollut yhdessä 30 vuotta. Puoliso olisi pettänyt joskus ja taas uudestaan 15 vuoden päästä. Katsoisiko tuon taas anteeksiannettavaksi... En tiedä.
Mun on paljon helpompi ymmärtää, että se on kerrasta poikki jos ollenkaan, koska se ensimmäinen kerta paljastaa uutta tietoa siitä, minkälainen kumppani/pettäjä oikeasti on. Toinen tai kymmenes kerta ei kertoisi mitään oleellista uutta, joten niillä kerroilla ei (enää) ole syytä uusiin johtopäätöksiin tai suunnan muutoksiin elämän isoissa asioissa.
Oma mielipide olisi, että ensimmäinen kerta paljastaa sen, että toinen on inhimillinen ja myös sen että jotain on vialla suhteessa. Tässä vaiheessa asian voi korjata jos tunteet ovat jäljellä, eikä kumpikaan jää siihen tapahtuneeseen kiinni. Toinen kerta lyhyen ajan sisään paljastaa sen, että mitään ei ole saatu korjattua, tunteen ovat haalenneet tai toinen vaan on itsekäs paskiainen... =) Siis tämä oli miten minä asioita ajattelen.
Mutta kieltämättä siinä ensimmäisen kerran pettämisesä tulee olla tiettyjä elementtejä, että asian voin antaa anteeksi. Minulle silloin aikoinaan tärkein kriteeri anteeksi antamisen tiellä oli se, että mies tunnusti itse pian tapahtuman jälkeen. Jos olisin kuullut siitä "kyliltä", niin ehkä lähtökohdat olisivat olleeet toiset.
Ja oma pettämiseni. No se oli lopun alkua ja pitkä parisuhde tuli tiensä päähän. Hullaannuin, petin, erosin, hullaantuminen muuttui rakastumiseksi ja tässä ollaan oltu pidemmän aikaa. Että omaan menneisyyteeni kuuluu kaksi erilaista tarinaa pettämisestä. Elämää ja elämänkokemusta nämä ovat. Tapahtumat ovat hioneet omia ajatuksia, selkeyttäneet ja vahvistaneet niitä. En ole tullut kyyniseksi, enkä liian apäluuloiseksi. Tiedostan asioita toki toisella lailla, mutta omat perusarvot eivät ole radikaalisti muuttuneet. Ja se mikä sai kirjoittamaan alunperin on se, että minusta on väärin pistää kaikki maailman pettäistarinat ja pettäjät ja petetyt samaan muottiin...
Samoin varmasti pidät inhimillisenä miehen, vaimon tai lapsen lyömistä nyrkillä päin kasvoja. Vai että jossain on korjattava vika mutta tunteet jäljellä: luulisi, että vika on nimenomaan tunteissa/tunteettomuudessa - järjessäkö on vika vai tiedon puutteessa?. En kyllä ymmärrä, miten toisen kerran pettäminen olisi vähemmän inhimillistä; pikemminkin päinvastoin.
Joillekin ihmisillä rehellisyys ja oikeudenmukaisuus eivät vaan ole niitä tärkeimpiä arvoja vaan esim. oma (ja muiden) kiva olo menee aina sen edelle. Ja onko se niin paha, jos joku varastaa ison palan elämääni valheiden keinon, niin kauan kuin en tiedä niin tapahtuneen? Yhdet pitävät pahana, toiset eivät.
tarvitsee jotain, mitä ei koe saavansa parisuhteeltaan. Mikä estää kommunikoimasta näitä tarpeita puolisolle? Kukaan ei voi olla ajatustenlukija. Parisuhdeterapeutit kehottavat uskotonta katsomaan peiliin ja muuttamaan käytötään SEKÄ kertomaan selkokielellä omista tarpeistaan (ks. esim. Väestöliiton sivut). Jos omia tarpeita ei osaa tuoda julki, ei niitä koskaan saa täytettyä. Ja parisuhde on paljon muutakin kuin itsekästä omien tarpeiden korostamista. Parisuhde vaatii aikuisuutta.
voi perustella kuvaamallasi tavalla: omien valintojen seurauksia täytyy miettiä muultakin kannalta kuin vain omaltaan. Uskottomuus ei ole vain uskottoman juttu, vaan se vaikuttaa myös muihin ihmisiin. Jos olet uskoton, loukkaat kumppaniasi eikä auta sanoa, että en "halunnut loukata millään tavalla". Jos et halua loukata, et ole uskoton. Omaa elämää voi elää niin, että kunnoittaa myös toisia ihmisiä: esimerkiksi aviopuolisoaan ja lapsiaan.
Jos haluat päättää parisuhteen, siihen on olemassa myös rakentavia ja kunnioittavia tapoja. Uskottomuus ei kuulu niihin keinoihin.
Sehän tässä elämässä on, että asiat eivät ole mustavalkoisia. Tietenkään en ymmärrä enkä pidä inhimillisenä kenenkään lyömistä. En rikoksia, raiskauksia, jne. Pettämisellä kyllä satuttaa toista ja vie (hetkeksi) pois kaiken totuuden menneisyydestä. Mutta minä en siltikään pysty nostamaan näitä asioita samalle viivalle. Ehei.
Se, että puhun tunteiden jäljellä olemisesta, on se että täällä näkee niin paljon näitä "ollaan yhdessä lasten takia" tai jos toinen ei enää rakasta, niin eihän sitä kannata yhdessä jatkaa. Tarkoitan sillä sitä, että jos molemmat haluavat yhä olla yhdessä, jos molemmille se parisuhteen ihminen on yhä se tärkein. Niin silloin on "järkeä" yrittää vielä pettämisenkin jälkeen.
Minua kiinnosta suunattomasti mikä on sinun "mies olen" nimimerkin takana oleva tarina. Vai onko siellä kaksi kirjoittajaa. Välillä kirjoituksesi on hyvinkin fiksuja, vaikka mielipiteet meillä poikkeavatkin. Sitten jossain vaiheessa kirjoituksiin tulee ihmeellisiä "taantumia" ja teet aivan käsittämättömiä vertauksia ja johtopäätöksiä. Uteliaisuuttani mietin, että joko on kaksi kirjoittajaa tai olet keskellä käsittelemättömiä tunteita ja siksi fiilikset heittelevät laidasta laitaan.... (Ei siis millään pahalla, en tiedä tai tunne taustoja, mutta kunhan mietin)
pätee aika hyvin useimpiin pettäjiin: "heissä itsessään he eivät näe mitään vikaa". Se on aika traagista, koska parisuhde vaatii sitä, että pystyy näkemään oman osuutensa asioihin ja kantamaan vastuuta käytöksestään sekä tarvittaessa muuttamaan käytöstään. Pettäminen on aina pettäjän ratkaisu ja valinta - syytkin löytyvät siis pettäjästä, eivät muualta.
mutta kun aina ei ole kyse suinkaan siitä, että pettäjä haluaisi lopettaa vanhan suhteensa. Aina hän ei tiedä mitä haluaa ja siksi toimii kuitenkin väärin, ei osaa hakea parempaa tapaa, yrittää epätoivoisesti hakea ratkaisua väärin keinoin. Uskon vakaasti, että pitkissä pettämissuhteissa on kyse myöskin pettäjän omasta elämänsä kriisistä; varmasti kyselee itseltään, mitä haluaa, miksi toimin näin, miksi valehtelen ja näin ollen syöksyy omassa elämässään johonkin "tunneliin", valheet vie mukanaan ja lopulta uskoo itsekin, ettei oikeastaan tee mitään pahaa. Valheet vievät mennessään, se tavallaan kietoo pettäjän täysin, eikä pettäjä pysty enää irrottautumaan, vaikka monet haluaisivatkin. Ja tietenkin ihastus sekoittaa loppupeleissä pään vielä niin, ettei järjen hitunenkaan toimi. Pitkällä juoksulla elämässä kuitenkin ihastus on jotain aivan muuta, kuin rakastaa vuositolkulla; ei siitä ole aina helppo pelkän ihastuksen takia lähteä. Siinä punnitaan mennyttä elämää kaikelta kantilta, tottakai.
Näin olen kuullut kahdelta psykoterapeutilta. Monessa pettämistapauksessa on todella kyse pettäjän omasta henkilökohtaisesta elämän kriisistä eli aina ei ole suinkaan avioliiton tila ainut syy, miksi petetään.
Jos ajattelen omaa miestäni, niin hän ei suinkaan ollut onnellinen pettäessään minua. Hän oli äärimmäisen kireä, surullinen, hiljainen, oksenteli, sekoili, eli ei hän ainakaan onnellisuutta sivusuhteestaan saanut, päinvastoin. Hän oli äärimmäisen surullinen tilanteeseensa, kun ei osannut tehdä ratkaisua mihinkään suuntaan. Avioeroa hän ei kuulemma koskaan halunnut, eikä harkinnut, mutta jotakin muutosta tietenkin halusi elämäänsä ja voi huonosti, koska teki mitä teki. Jos hän olisi ollut onnellinen, tuskin hän olisi yrittänyt pitää kulisseja kotona pystyssä, miksi ihmeessä yrittääkään sellaista, kun onni olisi ollut nurkan takana?
Ja uskokaa tai älkää, kun lähdetään pettämisen syitä purkamaan, niin lapsuudesta asti voi löytyä käyttäytymismalleja, miksi on tehnyt niinkun teki. Väärinhän se pettäminen on, mutta asiaa auttaa todella ymmärrys, mistä jokin käytös voi johtua.
En todellakaan hyväksy pettämistä millään muotoa ja en tiedä pystynkö kokonaan koskaan täysin anteeksi antamaan, mutta yritän ainakin ymmärrystä asialle hakea, se on minunkin psyykkeelle ensiarvoisen tärkeää.
Tässä on yksi pointti mitä mietin pettämisestä. Pettäiminen on aina väärin ja satuttaa monia ihmisiä. Mutta usein se on myös merkki jostain. Ja jos parisuhteen molemmat osapuolet haluavat päästä sen yli ja pääsevät ja parisuhteessa opitaan uusia tapoja kommunikoida ja hoitaa ongelmatilanteet saattaa tuosta ikävästä tilanteesta seurata jotain todella hyvää: Entistä ehompi parisuhde. Muut vaihtoehdot ovat erota tai jäädä syyttelevään, entisiä tapoja toteuttavaan suhteeseen jossa on vain katkeria ja elämäänsä kyllästyneitä ihmisä. Toiset pystyvät rakentamaan luottamuksen ja suhteen uudestaan, toiset eivät. Yhden esimerkin avulla me emme voi kaikkia laittaa samaan muottiin...
Tietääkseni kukaan muu ei ole kirjoittanut tällä nikillä. Olen mielestäni ollut johdonmukainen ajatuksissani. Mun kannalta katsoen taantumat ja käsittämättömyydet ovat lukijan puolella. Itse en ole huomannut kirjoituksissani vielä ainoatakaan ristiriitaisuutta; pyydän kertomaan, kun sellaisen mielestäsi havaitset.
Esim. pettämisen ja lyömisen vertaaminen on mielestäni johdonmukaista: molemmat ovat moraalisesti kyseenalaisia inhimillisiä toimintoja. Vertauksen esittäminen haastaa lukijaa tuomaan esiin sen ratkaisevan tekijän, mikä erottaa nämä kaksi toimintaa toisistaa ja sitten höllentää vertauksen pitävyyttä.
Henkilökohtainen tarinani saakin jäädä rivien väliin. Kirjoituksiani ei tule tulkita tai ymmärtää kirjoittajan mahdollisten henkilökohtaisten kokemusten kautta vaan kylmän loogisesti sen mukaan, mitä hän kirjoittaa.
Erehdyt, jos oletat mun ajavan näissä asioissa jotain tiettyä moraalista kantaa. Sen sijaan jokainen kanta on väärä, jos se on sisäisesti ristiriitainen: tällainen paljastuu yleensä niin, että joku esittää kaksi väitettä, joista vääjäämättä mutta pienen työn jälkeen seuraa ristiriita; tällöin olisi väittäjän parempi myöntää tilanne ja ottaa takaisin ainakin toinen väitteistään.
Nämä väitteet eivät kuitenkaan yleensä ole auki kirjoitettua vaan osa keskustelun tarkoituksesta on nimenomaan löytää ja kiteyttää se, mitä ollaan väittämässä.
Ristiriitaisuutta en teksteistäsi löydä. Tarkoitus ei ollut väittää sitä (saatoin kirjoittaa väärin). Mutta tunteiden heilahteluun olen kiinnittänyt huomiota. Siksi mietin keskeneräistä tilannetta. Tietysti myös seuraava on minun oma käsitys. Mutta lukiessa osa teksteistä on rauhallisesti kirjoitettuja mielipiteitä perusteluineen ja osa hyvin hyökkääviä ilman suurempaa pointtia. Suuria tunteita ja tilanteitahan käydään usein läpi vastaavasti.
Ja kyllä. Molemmat - lyöminen ja pettäminen - ovat moraalisesti kyseenalaisia inhimillisä toimintoja. Mutta minusta ei ole olemassa viivaa joka jakaa toiminnot jompaan kumpaan ja sillä hyvä. Vaan myös moraalittomissa toiminnoissa on olemassa eri "arvoisia" toimintoja. Ja se on se, jonka jokainen ihminen itse arvottaa. Ja tietysti on olemassa myös yleinen mielipide. Pettäminen on minun omassa arvomaailmassa moraaliton toiminto, mutta ei sellainen, joka on "kerrasta poikki" tapaus. Sinulle se on. Eikä silloin kukaan ole sen enempää väärässä kuin oikeassakaan. Mielipiteistä ja näkemyksistä keskustellaan. Ja parhaimmassa tapauksessa oma näkemys saattaa avartua - puolin ja toisin. Ja parisuhteessa yksi menestyksen avaimista on, että nuo henkilökohtaiset arvotukset osuvat lähelle toisia. Tai ainakin silloin on helpompi elää yhteistä elämää.
vain väkvialtaisetko ovat sairaita, eivätkö uskottomat ole?
väkivalta ja uskottomuus ovat aina kulkeneet käsi-kädessä ja ovat aivan normaaleja tapahtumia luonnonkansoille. ainoastaan länsimaissa on väkivallasta päästy melko hyvin eroon jopa niinkin paljon, että siihen turvautuvat ovat automaattisesti "sairaita" tai "viallisia" kun taas uskottomuuteen turvautuvat vain hieman erehtyvät.
on omat vikansa, niin pettäjissä kuin myös petetyissä. Parisuhde ei ole parisuhde, jos vain toinen muuttaa käytöstään vuodesta toiseen - ja/tai sopeutuu.
minkä minä sille voin, että uskottomuuteni sopi exälle. Häntä sattui vain, kun hain eroa, vaikka hän olisi halunnut jatkaa. Ex-liittoni puolestaan sattui minuun, nyt olen siitä vapaa ja todella iloinen siitä. Jokaisen elämä menee erilailla.
Arvaa kommunikoinko näitä tarpeitani exälle? Ihan hävettää omasta puolestani, kun hän todella sai minut vuosikaudet uskomaan haluavansa muuttaa itseään (oletko kuullut manipuloinnista?). Pisti todella mietteliääksi, kun aloin hiljalleen ymmärtää, ettei hänellä ollut mitään aikomustakaan muuttua. Tämän tajusin vasta silloin, kun hän oli muuttunut monta astetta lisää väärään suuntaan. Voi voi voi. Todella traagista.
"jos parisuhteen molemmat osapuolet haluavat päästä sen yli ja pääsevät ja parisuhteessa opitaan uusia tapoja kommunikoida ja hoitaa ongelmatilanteet saattaa tuosta ikävästä tilanteesta seurata jotain todella hyvää: Entistä ehompi parisuhde."
Näin se menee. Mutta niiiiiin hirmuisen usein toinen kieltäytyy kommunikoinnista, sivuuttaa toisen toiveet/tarpeet täysin - tai sitten kumppanin todellisessa kriisissä näennäisesti huomioi - kuitenkin sen verran, että varmistaan kumppaninsa "pysyvyyden". Voisi ajatella, että tällaisessa suhteessa toinen on poliitikko ja toinen kansa - kansa uskoo mitä poliitikko sanoo. Suhteelta irtoaa pohja, kun kansa huomaa tulleensa jymäytetyksi. Vieläpä niin, että kansa haluaa erota, poliitikko ei - koska ei muuten voi käyttää valtaansa. Seuraa valtaisa vapaus-valta -kamppailu.
Meni nyt vähän ohi tuo kysymyksesi, mitä tarkoitat?
Kun puhuit myös pettämisen ja uskottomuuden välisestä erosta, niin mielestäni se ei ole ihan noin yksinkertainen. Molemmissa on eri tasoja, jotka voidaan määritellä vain asianosaisten kesken. Tästä johtuu ihmisten erilainen suhtautuminen uskottomuuteen/pettämiseen. Erilainen tapa suhtautua riippuu siitä millaisessa roolissa kumpainenkin on suhteessaan ollut ennen uskottomuutta.
Itselläni oli rinnakkaissuhde, joka exän mielestä oli ok. En siis valehdellut enkä ollut epärehellinen. Edes seksuaalisella ulottuvuudella ei ollut mitään merkitystä: olin sanonut irti seksisopimuksen exän kanssa, hän tyytyi siihen, ok. En mielestäni pettänyt exää enkä ollut hänelle uskoton. Mielenkiintoista... juuri minä koin, että ex haluaa noilla toimillaan (siis hyväksymisellä) jatkaa edelleen elämäni varastamista, pysytellä samalla elämän näyttämöllä, vaikka mikä olisi. Luottamukseni itseensä hän oli vienyt jo kauan sitten. Olisin ollut todella onnellinen, helpottunut ja tyytyväinen, jos ex olisi ilmoittanut löytäneensä toisen.
Eräs ystäväni on saanut kokea tällaisen loistavan ajoituksen: kun hän itse ajatteli miten pääsisi miehestä parhaiten ja sovinnolla eroon, niin mies kertoi muutama viikko tämän jälkeen "minulla on toinen". Ystäväni myönteinen suhtautuminen asiaan sai puolestaan hänen miehensä mietteliääksi.
mitä edellä kirjoitin.
Edelleen muistutan, että meitä on moneksi ja kaikki ovat erilaisia. Sitä myöten myös parisuhteet.
Joskus täytyy hajottaa kaikki kappaleiksi, tuntea tuskaa ja ahdistusta - olla niin syvällä, rikki ja niin kriisissä kuin olla voi. Vasta sitten löytää vastauksia kysymyksiinsä. Vasta sitten on valmis rakentamaan uutta.
Koska olet valmis hakemaan ymmärrystä eikä miehesi ole edes ajatelut eroa ja teillä on viestintäyhteys, varmasti löydätte yhteisen tien jota taapertaa :).
kiitos kannustuksesta, harvoin kun kuulee näillä palstoilla sitä; enempi tulee eteen se, että erotkaa.
Sanoit jotenkin asiat hyvin, juuri noin minulle/meille on käynyt, olen käynyt niin syvällä, olen ollut ihan rikki, tunnerata on ollut kamalaa ja joskus oikein on itsekin pelästynyt, että olenko tässä minä....
Mutta siitä olen hyvilläni, että tämä asia on ainakin puitu niin syvälle, että ei tarvitse koskaan tulevaisuudessa miettiä, että miksi en tehnyt niin.
Kaikki on tehty ja tehdään edelleen.
Mutta kuten sanoin, hyvältä tuntuu, kun joku kommentoi ja kannustaa, et voi tietääkään kuinka paljon kirjoituksesi taas auttoi näkemään, että jossakin tuolla koittaa kuitenkin se valoisakin tulevaisuus, kiitos ;)
saanut päähäsi, että vain pettäjät muuttavat käytöstään ja sopeutuvat.? Eiköhän parisuhde ole keitos, jossa kumpikin muuttuu ja ja joutuu myös sopeutumaan. Ainoa keino luoda oikea parisuhde on kommunikoida rehellisesti oma muutoksensa, tunteensa ja ajatuksensa toiselle. Jos ajattelee, että vain itse sopeutuu ja muuttuu, ei pysty näkemään toisen osapuolen tilannetta ja asenteessa on aika paljon marttyyrin sädekehää.
huomioimaan parisuhteen molempia osapuolia, jos vain toinen luulee, että on muuttunut ja sopeutunut. Toinen siis hakee itselleen valta-asemaa. Tosiasia on, että parisuhteessahan molemmat joutuvat sopeutumaan ja muuttumaan, siitä nimi PARIsuhde. Vuorovaikutustaitoja ja empatiakykykyä kannattaa hyödyntää näissä tilanteissa, usein myös parisuhdeterapiasta on hyötyä. Näkökulman vaihdos auttaa kummasti näissä tilanteissa.
exäsi piti muuttua? Entä sinä: millaisia kehitystehtaviä sinulla oli parisuhteessanne? Keskustelu ei varmaankaan tosiaan johda kovin pitkälle, jos sanelee toiselle, miten hänen tulee muuttua. Toisenlainen lähestymistapa olisi varmaan tuonut paremman tuloksen:)
vastannut millään lailla minun viestiini. Lue mitä edelleä kirjoitin.
vuorovaikutustaitoihin. Toinen ei osaa kommunikoida omia tarpeitaan ja halujaan eikä pitää puoliaan. Voi voi: silloin näitä vuorovaikutustaitoja tulisi varmaankin kehittää, koska ongelma näkyy muillakin elämän alueilla kuin vain parisuhteessa.
Kyllä molempien osapuolten panosta tarvitaan. Parisuhteen ongelmatilanteissa, on se sitten pettäminen tai jokin muu, on osapuolten katsottava peiliin, kerrottava toiveensa ja kuunneltava mitä toisella on sanomista. Luulen, että yksi syy miksi pettämisen jälkeen ei saada suhdetta toimimaan - vaikka molemmat sitä haluaisivat - on se että petetty ajattelee, että hän on saanut määräysvallan. Sillä ei pitkälle pötkitä, että toinen sanelee miten tehdään ja toinen syyllisyydentunnoissaan yrittää olla mieliksi. Ei myöskään sillä jos pettäjä pystyy kiristämään sillä, että jos toinen ei muutu, niin saatan pettää uudestaan. Ei näin. Vaan yhdessä kommunikoimalla ja yhteiseen päämäärään pyrkien.
Väännetäänpä rautalangasta: toinen osaa ilmaista tarpeitaan ja tietää mitä haluaa. Toinen puolestaan tyrmää hänen tarpeensa - ja mikä tähdellistä - hän tyrmää ne sellaisella tavalla, jolla saa kumppaninsa uskomaan tarpeidensa ja toiveidensa olevan merkityksettömiä.
Taitavaa eikö totta? Tämäkin on vuorovaikutusta, mutta sitä voi kutsua myös manipuloinniksi. On ajan ja paikan kysymys, milloin manipuloinnin kohde ymmärtää tuleensa manipuloiduksi. Se ei yleensä tapahdu yhdellä jysäyksellä vaan hiljalleen. Arvaa kaksi kertaa haluaako manipuloinnin harjoittajakumppani lähteä toisenlaisia vuorovaikutusoppeja kehittämään? Sehän tarkoittaisi samaa kuin luopumista vallasta.
Parisuhteet perustuvat suurelta osin sairaalloiseen riippuvuuteen - omien traumojen parantamiseen tai vahvistamiseen. Joku neropatti on sanonutkin, että parin yhdistää monesti samanlainen tai täysin vastakkainen trauma. Kun toinen alkaa parantua traumastaan, parisuhde hajoaa käsiin. Elävässä elämässä (kuten myös elokuvissa :)) on todisteita tästä.
pystyisit suhtautumaan toisiin ihmisiin kunnioittavasti. Voit vääntää rautalangasta itsellesi, jos haluat. Minä ymmärrän kyllä kirjoitettua suomea. Kirjoitat ilmeisesti taas omasta tapauksestasi. Sen perusteella et kuitenkaan voi yleistää muihin uskottomuustapauksiin. Sanoisin, että on aika uskaliasta nimittää kaikkia petettyjä manipuloijiksi, jotka vähät välittävät puolisonsa tarpeista. Pettäminenhän on manipulointia, jos mikä.
Sen sijaa yhdyn täysin kirjoituksesi loppuosaan. Omat käsittelemätömät traumat ovat hyvin usein pettämisen ja parisuhdeongelmien taustalla: näiden traumojen tietoiseksi tekeminen johtaa parempaan parisuhteeseen.
kysymys tuli minullekin mieleen. Mitenköhän päin tuo manipulointi on oikeasti mennyt? Ei ole oikein vaatia toista muuttumaan ja kehittymään, jos itse jatkaa toimintaansa samalla tavalla. Parisuhde on kahden kauppa.
oli muuttaa ex-parisuhteeni parisuhteeksi. Siis sellaiseksi ihmissuhteeksi, jossa voi antaa, saada ja jakaa. Jossa on naurua, iloa, onnentunnetta (edes joskus). Niin ja yhteisiä asioita ja mieltymyksen kohteita tietenkin, koska on kysymys parisuhteesta! Meillä ei ollut koskaan mitään muuta yhteistä kuin lapset, mutta toisaalta nekin olivat exän mielestä minun projektini. Lapsetkaan eivät koskaan olleet hänelle tärkeitä, paitsi erossa: surprise! Tragikoomista.
Exään ei tehonnut minkäänlainen lähestymistapa. Ellei toinen suostu oikeasti puhumaan mistään, parisuhdetta ei ole - on vain kaksi ihmistä.
kirjoitan lähinnä omasta, ystävieni ja tuttavien tapauksista. Mitä vikaa siinä on? Kenen tapauksista pitäisi kirjoittaa? Vähän vaikea kirjoittaa tapauksista, joista ei tiedä mitään ja joita ei tunne...
En tosiaan ole väittänyt kaikkien petettyjen olevan manipuloijia, vielä mitä!? Aivan varmasti myös osa pettäjistä manipuloi sen minkä ehtii. Jokainen ihminen manipuloi, joko enemmän tai vähemmän - tietoisesti tai tietämättä.
Uskottomuudesta keskusteltaessa ei ole olennaista, kuka on tehnyt väärin, kuka on tehnyt oikein, kuka on hyvä ja kuka on paha, kuka kärsii eniten, kuka tuntee tuskaa parhaiten. Puhumattakaan siitä, että tuomitaan uskottomat ihmiset ja syytellään heitä kilpaa. Uskottomuudessa ainoa oleellinen asia on selvittää mitä tapahtui, miksi ja miten jatketaan eteenpäin vai jatketaanko. Ts etsitään tähän vaikeaan asiaan ratkaisua. Usko pois, mutta ratkaisua ei löydy, jos keskitytään osoittelemaan toisen virheitä, korostamaan omaa paremmuttaan yms.
"Joku neropatti on sanonutkin, että parin yhdistää monesti samanlainen tai täysin vastakkainen trauma. Kun toinen alkaa parantua traumastaan, parisuhde hajoaa käsiin"
Tarkoitin tällä siis, että toisen parantuessa traumastaan (tai edes tulemalla siitä tietoiseksi) parisuhde hyvin usein päättyy eroon. Tämä siksi, että aniharvoin molempien traumat avautuvat samanaikaisesti - vieläpä toivottuun suuntaan. Kun toisen "Suuri traumanavaus" saa ensi-iltansa parisuhteen näyttämöllä, kumppani tuskin taputtaa sille käsiään, vaan hän tuntee itsensä erittäin uhatuksi. Ellei suorastaan murretuksi. Itseasiassa toinen voi saada kauheimman trauman mitä ikinä, kun kumppani alkaa pyristellä omasta päätraumastaan eroon.
Mä sain pahan kriisin pettämisen jälkeen. Oli pakko tutkia itseni, arvomaailmani, suhteemme ja mitä mä halusin. Mulla oli ahdistusta koska olin pettänyt partnerini luottamus (vaikka hän sanoi ettei luottamus ole mennyt). Välillä tuntui kuin olisin tulossa hulluksi. Kukaan ei tuomitse sua ankarammin kuin sinä itse. Kirjoitin, luin ja kuuntelin muusikkia jotta tulisin järkiin ja löytäisin syyn mun tekoon. Partnerini masentui myös. Pian selvisi että tunteet oli jäljellä ja että kannattaa yrittää vielä. Ja vielä 6 kk pettämisen jälkeen yritämme päästä eteenpäin yhdessä. Ennen mä vihasin pettäjiä, ja ihmettelin miksi joku suostuu elämään pettäjän kanssa. Siitäs sain.. löin nyrkillä omaa naamaa, life is not black and white... certainly not
kuin syiden selvittäminen. Uskottoman on erittäin tärkeää selvittää käytöksensä syyt ja hakea mielellään ulkopuolista apua. Muuten asia vain haudataan ja luultavasti uskottomuus pulpahtaa taas esiin jossain vaiheessa. Kyse on juuri niistä käsittelemättömistä asioista (ei siis välttämättä ollenkaan traumoista, ei käytetä psykologisia käsitteitä väärin:)) uskottoman historiassa, jotka vaikuttavat käytökseen. Ainoa tapa päästä selville vesille on käsitellä niitä kipeitä asioita. Kukaan ei voi tehdä sitä työtä uskottoman puolesta.
ympäripyöreä. Et kerro mitään omasta itsestäsi eivätkä kuvaamasi asiat ole mitään koknreettisia muutosehdotuksia. Ei ole olemassa sellaista parisuhdetta, jota mikään ei muuta. On vain ihmisiä, joilla ei ole kykyä löytää keinoja.
tuo vain onkin niin, että uskoton kyllä tietää mistä hänen uskottomuutensa johtuu, muttei kumppani voi ymmärtää sitä, hänen omien "käsittelemättömien asioiden" vuoksi. Joskus molemmat kokevat toisen ajatukset syyttelyksi, vaikkei niin olisikaan. Siksi myöskään ei voida päästä selville vesille, vaan ero on ainoa vaihtoehto.
Molemmilla on omia käsittelemättömiä asioita sekä yhteisiä käsittelemättömiä asioita. Omia asioita ihminen voi alkaa käsitellä niin halutessaan, huomatessaan jonkin asian olevan pielessä. Sen sijaan yhteisiä asioita ei voi käsitellä, jos toinen kieltäytyy tästä vaativasta tehtävästä.
Ulkopuolisesta avustakaan ei hyödy ketään, jos jompikumpi ei apua huoli.
terapiaan kannattaa mennä, vaikka parisuhteen toinen osapuoli ei haluaisikaan. Muutosta voi aina tapahtua ja jos toinen osapuoli muuttaa käytöstään, usein toinenkin muuttuu. Minun mielestäni ei ole toivottomia parisuhteita, on vain toivottomia ja keinottomia ihmisiä.
Mielestäni jokainen parisuhde on toivoton, jossa ei ole mitään yhteistä eikä toinen huomioi mitenkään. Tahto muuttua täytyy löytyä jokaisesta itsestään eikä sitä voi jäädä loputtomiin odottelemaan, elämä on lyhyt. Joskus taas molemmilla on halu jatkaa, mutta ollaan niin eri linjoilla, että yhteisen sävelen löytymiseen tarvittaisiin vähintään kaksi elämää.
"Muutosta voi aina tapahtua ja jos toinen osapuoli muuttaa käytöstään, usein toinenkin muuttuu"
Usein toinen muuttuu ja toinen kieltäytyy muuttumasta. Todellisuudesssa kieltäytyjäkin kyllä muuttuu, mutta juuri päinvastaiseen suuntaan kuin "muuttuja" tahtoisi.
Jos tuntee olevansa yksin parisuhteessa tai parisuhde tarkoittaa vain loputonta ongelmien vyyhtiä, on parempi erota. Ei ole mitään järkeä tuhlata elämäänsä keskittämällä voimavaransa toimimattomaan suhteeseen, vaan ainoa toivo ja keino parempaan elämään on ero.
toiselle on sallia se minkä itselleenkin, vähintäin. Mutta parisuhteessa on parhaaksi, jos sallii toiselle paljon enemmän kuin itselleen.
Miksi aina kuvitellaan, että jos toinen on "hyvä" hän tekee vain sen minkä minä sallin? Itsekästä ajattelua.
"Jos tuntee olevansa yksin parisuhteessa tai parisuhde tarkoittaa vain loputonta ongelmien vyyhtiä, on parempi erota."
Niin tai sitten voi lähteä selvittelemään omaa menneisyyttään ja parantaa ja muuttaa itseään. Parisuhde paranee, kun itse paranee ja muuttuu. Toivottomuudesta ja toisen muuttumattomaksi leimaamisesta ei ole mitään hyötyä. Kaikki ihmiset voivat muuttua ja aina on toivoa. Pessimismi ei ole hyväksi kenellekään.
Parisuhde huononee ja muuttuu toivottomaksi, jos itse muuttuu ja toinen ei muutu. Näin se menee. Jopa asiantuntijat sanovat samaa. On viisautta myöntää itselleen sekä kumppanilleen, ettei suhteella ole enää tulevaisuutta. Se onkin joskus tosi vaikeaa, etenkin jos molemmat haluavat sitkeästi jatkaa suhdetta ja terapiaakin. Kun pari on vuoden tai kaksi käynyt terapiassa eikä asiat ole edenneet mihinkään entisestä, niin terapeutillakin on kova paikka kehottaa paria vakavasti miettimään eroa.
"asiantuntijoita" ilman mitään asiallista lähdettä. Terapia on sinänsä väärinymmärretty, jos luullaan, että tavoitteena on parin pysyminen hinnalla millä hyvänsä. Hyvinhoidettu avioero voi myös olla terapian tulos. Minun mielestäni kannattaa kokeilla kaikkia keinoja ennen kuin vaipuu pessimismiin. Muutos on aina mahdollista!
laita muistiin katsomiani tv-ohjelmia tai lukemiani lehtiä, puhumattakaan. Psykologeista muistan, että yksi oli trendipsykologi, toinen oli kirjoittanut kirja. Asiaa puhuivat. Mihin niitä nimiä tarvitsee?
Muutos on välttämätöntä. Kaikille se ei tule samaan aikaan ja toiset muuttuvat toisilleen väärään suuntaan. Aina on hyvä, jos terapiasta on hyötyä.
tarvitaan, jotta muutkin voivat tarkistaa, oletko ymmärtänyt ja lainannut tietoja oikein. "Asiantuntijoihin" vetoaminen ilman asiallista lähdetietoa on ihan tyhjää puhetta.
Ei pidä sekoittaa onnellisuutta ja uskollisuutta keskenään. Moni uskoton voi olla onnellinen ja uskollinen puolestaan voi olla onneton.
Olet uskoton toistamiseen, jos joskus kohtaat toisen miehen, jota haluat älyttömästi ja päätät olla uskoton, jos tilaisuus siihen tarjoutuu.
kyllä allekirjoitaisi tuota, että kerran pettää aina pettää, kyllä uskon, että valtaosa ottaa opikseen ja ei jatkossa petä. Ja uskon, että pettäminen johtuu niin monesta syystä, kuten omasta henkisestä kasvusta, kriisistä yms sellaisesta, ei ole läheskään aina se syy, että oman kumppanin kanssa menee huonosti. Syitä on monia, jotka vaikuttaa siihen.
Nyt kun ollaan tilanteessa, jossa oma mieheni on kärähtänyt sivusuhteesta, niin on varmasti vaikeaa katsella, mitä tuhoa se on tuonut tulleessaan. Kyllä mieheni näkee minusta, kuinka teko minuun vaikutti, minun käytökseni, olemukseni on niin muuttunut, että pelkkä katse mieheni silmiin paljastaa sen raastavan tuskan jota tunnen. Ihmettelen todellakin, että hän haluaisi toistamiseen satuttaa minua niin, jos satuttaisi niin tietäisi, että en sen jälkeen enää pystyisi hänen kanssaan jatkamaan.
Kuinka paljon on ollut kyyneleitä meidän molempien silmissä ja tuskaa ja puhumisia, riitelyjä, että se repii välillä niin, ettei tiedä, mihin juoksisi karkuun, kun omia tunteitaan ei aina pysty ymmärämään.
Kun kysyin mieheltäni, että pettäisitkö uudestaan, niin hän vastasi, että ei, kun kysyin, että kerran pettää aina pettää, niin sanoi, että tämän kokemuksen jälkeen on tullut sen verran opittua, että rima pettämiseen on noussut entistä korkeammaksi.
Että kaipa sekin on mahdollista, että kun käy läpi helvetillisen selvitystyön oman itsensä kanssa ja on nähnyt mitä on teoillaan rakkaalleen aiheuttanut, niin kynnys tosiaan pettämiseen korkeentuu. Mieheni sanojeni mukaan ainakin näin on hänen kohdallaan käynyt, hän sanoo, että on sellaisen opetuksen saanut, että ei todellakaan halua enää tätä raastavaa aikaa kokea uudelleen. Ja sanoi, että syyllisuus painaa varmasti hänen rinnallaan hänen kuolemaansa asti.
Tietenkin he, jotka eivät kykene pysyvään suhteeseen pettävät useammin. Joskus kuitenkin pettävät myös he, jotka ovat kykeneviä suhteeseen, mutta eivät ole sellaisen ihmisen kanssa jota oikeasti rakastavat tai jota kohtaan rakkaus kestää.
Ei yksi pettäminen kenestäkään elinikäistä petturia tee kuin vain joidenkin ihmisten silmissä. Jos taas suhteet järjestäen päättyvät pettämiseen niin ei suhteisiin varmaan kannata ryhtyä.
Tällä en tarkoita sitä, että pettämisen hyväksyisin, mutta kyllä minä sitä hyvin ymmärrän enkä pettäneitä liian rankasti tuomitse.
Nainen joka pettää on alhainen Huora.
Samaa mieltä minäkin, ei jokainen ihminen ole tapapettäjä. Olen itse kokenut pettämisen ja syykin siihen kyllä löytyi kun asiaa pohdittiin terapeutilla, yritettiin siis yhdessä. Mutta kun sitä rakkautta ei vaan ollut, vaikka muuten meni ihan hyvin. sisko ja veli suhde ei onnistunut.Pettämiselle on monia syitä, mutta parhaiten siitä selviää tunnustamalla itselleen tosiasiat, eikä jäämällä turhaan roikkumaan tilanteeseen mikä ei etene, tunteita kun ei voi väkisin suhteeseen tuoda. Vaikka olisi vuosien kiintymys ja tottumus, onnellisuus kuitenkin puuttui.
parisuhde on täysin mahdollista, vaikka on kerran pettänytkin! Tuskin mahdat itsekään uskoa, että sinusta tulisi kertaheitolla tapapettäjä ;)
Asiahan on niin että mies tai nainen joka pettää ei ansaitse anteeksi antoa eikä sääliä eikä yhtään mitään muutakaan. Sellanen ihminen joka on niin helvetin raukkamainen ettei uskalla sanoa ettei enää halua olla yhdessä tai jotain muuta vastaavaa miks sitte ikinä päättääki pettää on raukkamainen paska!!!! Jos ruvetaan suhteseen niin sitoudutaan siihen että ollaan vain ja ainoastaan sen yhden ihmisen kans ja jos se ei riitä niin sillon ei pidä ruveta suhteeseen!! Jos se oma mies tai nainen ei riitä niin miks ei voi vaan jättää toista ja sanoa että asia on nyt niin että mä en enää tunne oloani hyväksi sun kanssa yms...
Mikään ei oo niin raukkamaista ku pettäminen toisen seläntakana!!! pitää olla sen verran munaa että jos haluaa jotain muuta enemmän ku omaansa niin sanoo ihan kylmästi hei hei eikä rupee vehtaaman seläntakana se jos jokin on typerää ja säälittävää... Ei oo olemassa mitään selitystä mikä sais tehdyn tekemättömäksi ja ihminen joka pettää niin ajattelee että se satuttaa sitte vähemmän ku saa omansa kiinni pettämisestä ku se että jäättäis vaan kylmästi jos ei enää rakasta!!! Pettäminen on vaan ja ainoastaan sellasille ihmisille jokka on ei ansaitse mitään!!! mulle on aivan sama kuinka monta ekkö sä oo vähä kohtuuton viestiä tulee se on karu totuus jonka jokaisen pettäjän on kohdattava ei oo olemassa mitään poikkeus sääntöä mikä oikeuttais ketään pettämään niin se vaan on!!!
Kännisekoilu menee virheen piikkiin. Sen jälkeen voi aidosti katua. Salasuhde puolestaan menee itsekkyyden piikkiin. Silloin pettäminen on toistunut kerta toisensa jälkeen, eli toiminnasta on tullut täysin tietoista. Jokaisen uuden kerran pettäjä on tehnyt päätöksen pettää. Jokaisella kerralla hän olisi voinut pistää jarrut päälle ja ajatella arvostaen puolisoaan. Hänellä on siis ollut aina vaihtoehto olla pettämättä, mutta hän ei ole sitä käyttänyt. Miksi hän käyttäisi sitä seuraavalla kerralla ollessaan petoskumppaninsa seurassa? Ei auta vaikka on jäänyt jo kiinni, koska anteeksi on pyydetty ja anteeksi on saatu. Mikä siis estäisi pettämästä uudelleen? Ei mikään, anteeksihan saadaan luultavasti muutaman kyyneleen vuodatuksen jälkeen uudelleen. Riskejä ei ole. Oravanpyörä on valmis. Rasittavaahan se on kaikille osapuolille, mutta jokainen valitsee aivan vapaaehtoisesti kenen kanssa vehtaa, pettäjän vai toisen oman kumppanin vai kahden kanssa vai valitseeko uuden suunnan.
Aina on mahdollisuus viheltää peli poikki, kenellä vain missä vaiheessa vain.
mustavalkoista, sanoisin. Liian yksinkertaista ja helppoakin, sanoisin.
"Ei auta vaikka on jäänyt jo kiinni, koska anteeksi on pyydetty ja anteeksi on saatu. Mikä siis estäisi pettämästä uudelleen? Ei mikään, anteeksihan saadaan luultavasti muutaman kyyneleen vuodatuksen jälkeen uudelleen."
Edelliseen kommenttiin sanoisin, että saat anteeksiannon kuullostamaan todella helpolta. Että se menee noin vain, ei se niin mene, ei ainakaan meillä. Voi mennä vuosia, ennenkuin pystyy antamaan kokonaan anteeksi, jos koskaan. Itse ainakin koen asian niin, että tällä hetkellä pystyn joten kuten elämään asian kanssa, sen asian, että miehellä oli pitkä salasuhde. En ole pystynyt anteeksi antamaan, ainakaan kokonaan ja mies on anteeksiantoa monta kertaa pyytänyt, mutta ei anteeksi voi antaa, noin tosta vain, vaikka tiedän, että mies katuu, todella... Meillä on todella paljon vuodatettu kyyneleitä, ei vain muutamaa, ei tämä ole mikään pikkujuttu, kyllä on vuosien työ, että tästä noustaan.
Aina sanotaan, että pettää uudelleen, että pettämiskynnys madaltuu, kun on kerran pettänyt. Joskus voi käydä niinkin, että pettämiskynnys nousee. Kun pettäjä näkee mitä tuhoa on saanut aikaan, niin uskonpa, että on ihmisiä, jotka eivät halua enää loukata. Ihmiset, tilanteet ovat erilaisia. Minulle tämä miehen salasuhteen paljastuminen on ollut tähän asti elämäni kamalin asia. Sanoisin, että pieni kuolema. Mieheni on nähnyt, kuinka minä kärsin, todella. Mieheni pelkää, etten koskaan selviydy tästä. Hän katuu, uskon sen, todella. Hän odottaa, koska minun kyyneleeni loppuvat...
Ja todella, pettäjä on itsekäs, kun ryhtyy pettämään, siitä olen samaa mieltä. Jotakin vääristyy pettäjän päässä, kun siihen leikkiin ryhtyy. On monia syitä, miksi pettäjä tekee niin kuin tekee, ei vain yhtä syytä.
Mutta oman kokemuksen kautta voin sanoa, että kyllä minun mieheni katuu, helpommalla hän pääsisi jos lähtisi nyt, tuskin on kovin mukavaa katsella surun murtamaa naista, joka sinnittelee päivästä toiseen ja yrittää elää tapahtuneen kanssa.
Ei ollut kännisekoilua naisen kanssa, vaan tietoista pettämistä vuodesta toiseen. Mutta oli myös muuta: kännisekoilua miesporukalla, työuupumusta, sairastumista, pahaa oloa, elämä sekaisin kaikin puolin, haki vääriä ratkaisuja tilanteeseensa, ei jaksanut ajatella minua, tuskin ajatteli oikeastaan itseäänkään, oli tavallaan hukassa....
Asiat eivät todellakaan ole aina niin mustavalkoisia. Ja todella, aina on mahdollista viheltää peli poikki ja olla tekemättä sitä uudelleen...
totta. Mielestäni on aivan oikein toimia sen mukaan miltä itsestään tuntuu, eikä antaa väkisin anteeksi. Sillä sitä että antoi anteeksi liian aikaisin, on vaikea antaa anteeksi itselleen. Tarkoitinkin tekstilläni lähinnä pettäjiä jotka tuntevat pääsevänsä kuin koira veräjästä ja petettyjä jotka antavat samantien anteeksi menettämisen pelossa, milloin motiivit eivät ole oikeat. Heikompi petetty saattaa reagoida suuttumuksen sijasta/lisäksi epätoivoisella takertumisella ja miellyttämisellä. Silloin molempien osapuolten tilanne vain hankaloituu, sillä myöhemmin katkeruus nousee pintaan koska toinen tajuaa mitä hänelle on tehty, ja toinen saattaa tuntea että on säälistä ja helppoudesta jäänyt suhteeseen. Väkisin roikkumisesta seuraa vain katkeruutta elämän tuhlaamisesta. Mutta jos pettämisen paljastuttua on rehellinen omille tunteilleen ja kuulostelee itseltään haluaako todella jatkaa sellaisen ihmisen kanssa, on mahdollisuus vielä toipumiseen. Ja myös pettäjä joutuu ajattelemaan tekonsa seurauksia. Se miten käsittelet teidän tilannetta kuulostaa kypsältä.
Ei oikein auennut tuosta kertomuksesta 16, mikä oli oma roolisi asioiden kehittymisessä? Joskus kun toiselle tärkeät asiat ovat itselle vähemmän merkityksellisiä, ja päinvastoin. Toinen ehkä haluaa että tunteita osoitetaan päivittäin avoimesti, ja toinen taas vierastaa sellaista. Toinen haluaa nauttia seksistä monta kertaa viikossa ja toinen 1-2 kertaa kk, jne... Katkeruutesi on hyvinkin oikeutettua, jos sinä olet se osapuoli joka on tullut torjutuksi omien tarpeidesi osalta ja sinua on kohdeltu muutenkin välinpitämättömästi ja vielä petetty. Silloin on vaikeaa antaa anteeksi. Mutta jos itse olet eri tavoin antanut ymmärtää että esim. seksi ei olisi niin väliksi niin useasti, ja juuri kumppanisi kanssa, ja että toisesta on tuntunut että et häntä siinä mielessä juurikaan halua tai arvosta.
Itse olen aina suorastaan jumaloinut omaa vaimoani(yli 20 v.) ja hänen ei taatusti ole tarvinnut ikinä tuntea, että ei olisi haluttava minun silmissäni. Muutenkin olen panostanut siihen, että hänen tarpeensa pyrin parhaani mukaan ottamaan huomioon ja useimmin tehdään asioita kuin hän haluaa. ...Mutta yritänpä lähestyä häntä tai en, aivan sama. Turjuntaa tulee, eikä taatusti pääse tuntumaan, että olisin haluttava hänen mielestään. Seksi vain ei kiinnosta ainakaan minun kanssani. En voi tietää muista koska en ole itseteossa tavannut, vaikka siihen suuntaan näyttöä onkin. ...Pitäisikö nyt sitten elää selibaatissa ja ajatella että olen kenelle tahansa naiselle vastenmielinen seksikumppani? Mutta onko se niin? Ja kun tuo seksi on tärkeää ja varsinkin se tunne että toinen haluaa jakaa sen kanssani, niin ei kait auta muu kuin ottaa selvää...? Vaikka en edelleenkään varmasti tiedä onko vaimolla muita. Jotenkin tässä kyllä joutuu miettimään, että kuka oikeasti pettää ja miten....? Kuinkahan usein muuten on tämänsuuntaisia taustoja, että kylmyyttä kokenut osapuoli hakee kaipaamaansa hellyyttä muualta, eikä suinkaan vain itsekkyyttään halua pettää toista pettämisen ilosta, tai että muutenkaan pitäisi "kaataa naisia" osoittaakseen pystyvänsä siihenkin...
saada asiallisia kommentteja, kirjoitin tuon 16.
En todellakaan puhunut omasta osuudestani ja kyllä, pettää voi myös muutenkin kuin seksuaalisesti. Selventääkseni asioita, niin voin kertoa, että meillä meni vuosia huonosti. Olin väsynyt pienten lasten rumbaan ja totta, minua ei hitusenkaan kiinnostanut oma mieheni, ajattelin vain, että sitten joskus kun on lapset isoja. Olin todella väsynyt, epäilenkin näin jälkeenpäin, että olin masentunut. Sain arjen juuri ja juuri pyöritettyä ja sitten illalla vain rättiväsyneenä sänkyyn. Me molemmat väsyimme arjen rumbaan, enkä osaa kuitenkaan sanoa, kumpi väsyi ensin ja kuinka paljon. Mutta kuitenkin parisuhde ja seksi jäivät täysin ulkopuolelle.
Olenkin tiedostanut sen, että kuinka helppoa miehille on tuossa vaiheessa lähteä vieraisiin ja hakea juuri hyväksyntää muualta. Eli olen ottanut myös tapahtuneesta itselleni ison vastuun, vika ei ole vain miehessäni. Jos meillä olisikin menneet vuodet olleet onnellisia, niin minun olisikin vaikea edes yrittää enää mieheni kanssa. Kun tiedän, että välimme olivat huonot, niin tavallaan löydän asialle jo ymmärrystä, miksi näin kävi, ymmärtänette mitä tarkoitan? Ehkä miehelleni oli lopulta yllätyskin, että kuinka paljon hänen tekonsa satutti, ei varmastikaan ymmärtänyt, kuinka paljon häntä rakastin. Mutta kuitenkin miehellä oli myös omat ongelmansa, jotka juonsivat paljon lapsuudesta asti. Eli pettäminen oli kaiken kaikkiaan monien asioiden summa, osa syynä oli avioliittomme tila, mutta osaksi pettäminen johtui myös miehen omista ongelmistaan.
Sinulle Ehkä petänkin sanoisin, että puhu vaimosi kanssa, ennenkuin petät. Asiallisesti ja rehellisesti suoraan, mitä haluat ja miltä sinusta tuntuu. Sano, että haluat muutosta. Näin jälkeenpäin sanon, että voi kun mieheni olisi ottanut aiemmin kissan pöydälle, mutta mieheni on muutenkin huono puhumaan asiosita, kätkee sisälleen ja on hirmuisen vaikea lukea toisen ajatusmaailmaa, olen yrittänyt tehdä sitä yli 20 vuotta. Nyt me opetellaan puhumaan, mieskin. Eilen minulla oli arvottoman paha olo ja halusin jutella miehelleni tuosta naisesta ja puhuinkin, asiallisesti, en syyttäen, huutaen. Ja puhumisen jälkeen tuli parempi olo ja paha olo siirtyi sivuun.
Kun vain muistettaisi puhumisen tärkeys, niin kaikki olisi paljon helpomaa
Autoit enemmän ymmärtämään näitä ongelmia. Ja kyllä niistä vain löytyy monilla pareilla paljon yhteisiä piirteitä. Ja hyvin harvoin, jos narsistit jätetään pois, löytyy sellaista yhtä syytä tai syyllistä. Kuten saamani kuvan perusteella en voisi sanoa, että kumpikaan teistä olisi tahallaan toista loukannut.
Avoin keskustelu olisi varmasti monille se paras apu, mutta aika usein se helposti kääntyy syyllistämiseksi ja syyttelyksi muuttuen riidaksi mikä aina vain pahentaa tilannetta. Siinä onkin yksi parisuhteen pahimpia sudenkuoppia, joka pitäisi osata tiedostaa ja kyetä suhtatumaan siihen oikealla tavalla. Niin usein energiaa tuhlataan toisen virheiden ja vikojen osoittamiseen sen sijaa että yritettäisiin selvittää mitkä asiat eivät toimi oikealla tavalla suhteessa. Ja yksi pahin lääke, mihin moni sortuu kun asiat menevät huonosti, on alkoholi. Se onkin sitten monilla se viimeinen niitti saada mitään toimimaan.
Mielestäni kahden ihmisen liitto on aina jonkinlaisten kompromissien tekemistä. Eikä se tarkoita että kukaan määräilee ketään, vaan että ymmärretään toisten tarpeiden moninaisuus ja kuinka ne voivat vaihdella elämäntilanteen mukaan. Kuten vaikkapa lapsen saanti voi muuttaa paljonkin asioiden tärkeysjärjestystä juuri naisella. Tai joskus vain joku päiväkin on niin erilainen kuin toinen, ja tarpeet muuttuvat sen mukaan. Ja senhän juuri pitäisi ollakin aivan mahtavaa, että me olemme niiin erilaisia. Aika tylsääkin voisi olla jos kaksi ajatusmaailmaltaan toistensa kopiota asuisi yhdessä. Hyvää kevään jatkoa...
naulan kantaan. Kuinka monestikaan yritin menneinä vuosina myös miehelleni puhua, (liian myöhään) mutta jotenkin mieheni oli jo niin omassa elämässään eksyssissään, ettei oikein se puhuminen auttanut; tuli vain riitaa ja tuntui, että mieheni vain syytti aina kaikesta minua. Lopulta olin hiljaa, enkä sanonut mitään. Ja todella mies sekoili alkoholin kanssa, kauhulla odotin, mitä tapahtuu seuraavaksi...
Mutta mieheni on kyllä jälkeenpäin sanonut, että tuskin minun puhuminen olisi auttanutkaan, koska mieheni eli jotenkin jalat irti maasta; hänessä ei mitään vikaa, muija tekee niin kuin sanotaan yms, yms. Kun mieheni eli vuodet valheessa, niin hänen suurin työ oli pysyä muuten kasassa, ei hän olisi pystynyt silloin keskusteluihin, kun kaikki energia meni valheiden peittelyyn. Siinä se pointti onkin, pitäisi heti puuttua asioihin ennenkuin ne asiat menevät todella vinoon ja pahenevat vaan. Kun välit ovat aina avoimet ja keskustellaan mieltä painavat asiat heti, niin ei tule sellaisia selvittämättömiä asioita. Miksi on niin vaikeaa sanoa toiselle, että mieltä vaivaa joku asia??? Nyt on ollut pakko puhua asioista ja voin sanoa, että helvetin kipeää on tehnyt ja tunteet menee laidasta laitaan. Mutta vaikka on tuntunut helvetilliseltä käydä asioita lävitse, niin se on AUTTANUT. Voin vain kuvitella, kuinka paska olo minulla olisi, jos mieheni ei nytkään, tässä vaiheessa suostuisi puhumaan. Nyt käryn myötä mieheni on ymmärtänyt paljon asioita ja uskon, että nyt vasta todella arvostaakin minua naisena, äitinä...
Se toinen vain pitäisi ravistella hereille kirjaimellisesti ja sanoa, että tämä on nyt vakava paikka, nyt puhutaan!!!! Että toinen todella ymmärtää, että kysymys on todella vakavasta asiasta, joka mieltä painaa, että kyse ei ole tavanomaisesta nalkutuksesta....!