Annan mieheni toteuttaa unelmaansa ja harrastaa musiikkia soittamalla parissa bändissä.
Musiikkia harrastetaan siis töiden ohella. Tämä tarkoittaa sitä, että mies on kotona parina iltana viikossa. Usein tämäkin aika menee uusien biisien sanojen ja soiton harjoitteluun. Sitä niin sanottua "laatuaikaa" vietämme muutaman kerran vuodessa. Eli ajaksi muutettuna VUODESSA olemme kahden 10 tuntia!
Harrastuksen parissa miehellä menee viikossa 15-30 tuntia.
Haluaisin kannustaa miestäni enemmän, mutta pakko tunnustaa että se on kohta mahdotonta kun katkeruus ja mustasukkaisuus astui kuvioihin.
Olisi ihanaa istua yleisön joukossa kuuntelemassa oman rakkaan soittoa ja laulua ja kulkea miehensä rinnalla. Mutta totuus on kuitenkin se, että vain kerran olen keikalle päässyt mukaan, muuten odotan kotona aamutunneille asti, että mies kotiutuu ja hehkuttaa kuinka upea ilta hänellä on ollut.
Bändiporukka pitää tiiviisti yhteyttä ja ovat paljon tekemisissä toistensa kanssa. Mustasukkaisuutta on aiheuttanut bändin naispuolisen laulajan ja mieheni välit. Tekstiviestit, jotka olen "ymmärtänyt ihan väärin", puhelinsoitot, halaukset ja poskisuudelmat. Nainen järjesti saunaillan juuri silloin kun olin reissussa, on vieraillut kotonamme kun minä olen ollut poissa ja mies käy hänen kotonaan monesti kahvilla.
Tämä harrastus alkaa olla suhteemme mörkö joka syö kaiken yhteisen mitä meillä on. Ja minulla on unohdettu ja petetty olo. Perheelle on aikaa vain silloin kun sitä kaikelta muulta jää. Ja sitä harvoin jää.....
Miten tällaisen perhe/muusikko elämän voi siis yhdistää etten jäisi yksin vai onko se ylipäätään mahdollista.. ??
Musiikkia harrastetaan siis töiden ohella. Tämä tarkoittaa sitä, että mies on kotona parina iltana viikossa. Usein tämäkin aika menee uusien biisien sanojen ja soiton harjoitteluun. Sitä niin sanottua "laatuaikaa" vietämme muutaman kerran vuodessa. Eli ajaksi muutettuna VUODESSA olemme kahden 10 tuntia!
Harrastuksen parissa miehellä menee viikossa 15-30 tuntia.
Haluaisin kannustaa miestäni enemmän, mutta pakko tunnustaa että se on kohta mahdotonta kun katkeruus ja mustasukkaisuus astui kuvioihin.
Olisi ihanaa istua yleisön joukossa kuuntelemassa oman rakkaan soittoa ja laulua ja kulkea miehensä rinnalla. Mutta totuus on kuitenkin se, että vain kerran olen keikalle päässyt mukaan, muuten odotan kotona aamutunneille asti, että mies kotiutuu ja hehkuttaa kuinka upea ilta hänellä on ollut.
Bändiporukka pitää tiiviisti yhteyttä ja ovat paljon tekemisissä toistensa kanssa. Mustasukkaisuutta on aiheuttanut bändin naispuolisen laulajan ja mieheni välit. Tekstiviestit, jotka olen "ymmärtänyt ihan väärin", puhelinsoitot, halaukset ja poskisuudelmat. Nainen järjesti saunaillan juuri silloin kun olin reissussa, on vieraillut kotonamme kun minä olen ollut poissa ja mies käy hänen kotonaan monesti kahvilla.
Tämä harrastus alkaa olla suhteemme mörkö joka syö kaiken yhteisen mitä meillä on. Ja minulla on unohdettu ja petetty olo. Perheelle on aikaa vain silloin kun sitä kaikelta muulta jää. Ja sitä harvoin jää.....
Miten tällaisen perhe/muusikko elämän voi siis yhdistää etten jäisi yksin vai onko se ylipäätään mahdollista.. ??
Vastaukset 14
Vanhimmat
Kestä tai ole kestämättä. Musiikki vaan on miehesi elämä et sinä.
Kyllä hänen varmasti olisi mahdollista järjestää yhteista aikaa, mutta valitettavasti kuullostaa siltä ettei kiinnosta.
Jos miehesi käy toisen naisen luona kahvilla ja teidän kahden yhteinen aika on kortilla, niin hälytyskellot soimaan.
Heillä taitaa olla jotain menossa.
Epäilyttävää on myös saunaillan järjestäminen, kun olet pois.
Kysy suoraan molemmilta. Vastauksen voi tietenkin jo ennakoida.
Miksi et jatka omaa elämääsi yksin? Löydät varmaan jonkun, jolla on aikaa sinulle ja kohtelee
sinua paremmin.
Mietippä miksi oikeastaan olet tuon miehen valinnut? Hänellä ei ole kiinnostusta sinua kohtaan. Etkä sinä ole tarpeeksi innostunut menemään hänen mukaansa kuuntelemaan soittoaan. Tai hän ei halua sinua mukaansa.
Jos olette ystävätasolla, ei pitääisi olla valittamista: kaikki ystäväthän tekevät mitä haluavat ja sitten kerrotaan kavereille omista hommistaan.
Kuulostaa kuitenkin että te olette enemmän, tai sinä luulet että te olette, seurusteleva pari. Mies ei näe eikä koe suhdettanne sellaisena.
Jos todella haluat ja haet aviomies ehdokasta, tämä nykyinen kaverisi ei ole sitä eikä tule olemaan valmis siihen vielä pitkään aikaan, tuskin koskaan, sinun kanssasi.
Tietenkin voit hakata päätäsi seinään halutessasi. Se ei kuitenkaan muuta mitään.
kuin ystävätasolla. Eli yhteisiä vuosia on jo kertynyt 13. Ja rakastan miestäni yhtä paljon kuin 13 vuotta sitten, ellen enemmänkin. Nuoria ihmisiä ollaan vieläkin ja olisi kiva kulkea ja kokea yhdessä. Ikävä kyllä eletään aika paljon kumpikin omaa elämää... :(
Kyllä miehen täytyy saada pitää unelmistaan kiinni, kyllähän elämästä lähtee iso pala pois muuten. Mutta onko hänen pakko soittaa kahdessa bändissä? Miksei yksi kerrallaan riitä, jos rahaa tulee muistakin töistä. Sekin vähän hämmentää, että hän tuntuu viettävän enemmän aikaa sen bändinaisen kanssa kuin sinun. Voisit ehkä mennä keikoille mukaan useammin? Jos se ei sovi, niin miksei?
"Kyllä miehen täytyy saada pitää unelmistaan kiinni, kyllähän elämästä lähtee iso pala pois muuten."
kyllähän se näin on, mutta kumppaniinkaan ei tarvitse romuttaa unelmiaan perhe-elämästä, jos ei halua.
muusikon kanssa nyt vaan ei kannata seurustella, heistä ei ole perhe-elämään. veri vetää tielle ja siellä sitten vedellään sitä sun tätä.
Juu, muusikon vaiomona ei ole aina kivaa. Viikonloput ja illat kuluvat. Mutta mikäs siinä, itse tiesin alusta lähtien kun mies vasta opiskeli musiikkia, että tämä on meidän suhteen olemus.
Olen opetellut elämään omaa elämääni, enkä kiristä miestä luopumaan. Tuskin luopuisikaan, ja olisi kauheaa jos luopuisi.
Eli kun musiikki on iso osa elämää, ei siinä voi kuin joko hyväksyä se tai lähteä. Mutta jos muusikkoelämä vie kaiken ja on jutun ydin, se on sitten eri asia. Se on vain hauskanpitoa. Älä kahlitse musiikkia ja sen tekemistä, mutta muuhun hörhöilyyn kyllä voi puuttua jos se syö kohtuuttomasti parisuhdetta.
Paljon kun on tutuissa muusikoita, niin moni on rautaisia ammattilaisia jotka ovat ihan hyviä perheenisiä. Tekevät keikan ja tulevat kotiin. Se on työtä. Jos insinööri viettäisi todella paljon aikaa, iltoja ja viikonloppuja, työkavereidensa kanssa, ei kukaan ihmettelisi jos siitä valittaa. Samoin minkä tahansa työkaverin kanssa liian läheinen hengailu ei oo ok. Ei muusikollekaan.
erilaisesta näkökulmasta toiselle muusikon vaimolle.
Haluan vain selventää että en ole koskaan pyytänyt (kiristänyt) enkä tule pyytämään luopumista muusikon elämästä. Kun toista rakastaa ja arvostaa, ei sellaista voi tahdäkkään, eikä toisen unelmia voi murskata tai vähätellä.
Jutun pointtina on se, että kun ehdimme jo perustaa perheen ja "leikkiä kotista" vuosia ennen kuin tämä muusikon elämä alkoi ja tottakai se vaikuttaa molempien elämään. Toisen elämästä tuli paljon hauskempaa ja tosen elämästä sitten päinvastoin. Olen hoitanut kotia ja luopunut omista menoista, jotta mies voi kulkea. Rahat laitetaan soittimiin, oli sitä tai ei. Olen tämän kaiken hyväksynyt, välillä hammasta purren, mutta kuitenkin.
En halua olla se tyhmä kotona istuva pikkuvaimo, mutta en myöskään katkera ja mustasukkainen. Mutta niinhän siinä lopulta käy jos yhteinen elämä loppuu toisen itsensä toteuttamiseen. Pahimmassa tapauksessa olen kohta noita kaikkea, eli kotona istuva ja odottava, katkeran mustasukkainen tyhmä pikkuvaimo.
Sellainen ei ollut mielessä kun yhteistä elämää aloiteltiin.
Eikö todellakaan ole mahdollista elää onnellisessa parisuhteessa jos antaa toisen toteuttaa unelmaansa? Eikö sillä, että antaa toiselle mahdollisuuden harrastaa ja olla onnellinen pitäisi saada puolisoltaan paremminkin kiitosta ja kunnioitusta kuin välinpitämättömyyttä.....
Silläkö sitä kiitosta sitten saa että vaimo käskee miestään valitsemaan "Minä tai musiikki". Luulin että ei, enkä haluaisi kokeilla.
Mie kerran seurustelin muusikon kanssa. Jo suhteen alussa hän tokaisi että "Joo mie en sitten halua kuulla mitään 'Minä tai musiikki' -paskaa, et tule sitä kisaa kuitenkaan voittamaan" ja no, mitäs minä siihen, en halunnutkaan tulla hänen unelmiensa tielle. Hänellä kuitenkin oli kuulema ollut kokemuksia tytöistä, jotka olivat ataneet hänelle kyseisen ultimaatumin.
Joskus oli päiviä jolloin hän soitteli toisessa huoneessa kitaraa ja mie kattelin telkkaria, kunnes yhtäkkiä hän tulee sanomaan että "Musta vähän tuntuu että sua haittaa mun musiikkiharrastus". Ajattelin että wtf, johon hän hymähti että mie kuulema vaan vaikutan siltä että minuu häiritsee. Kai hän oletti että miun pitäisi taputtaa hänen rämpytyksilleen ja olla läsnä jatkuvasti "hyväksyäkseni" hänen harrastuksensa :D En ikinä lopulta ymmärtänyt kyseistä käytöstä. Ehkä hänelle oli jäänyt mielikuva että tyttöystävä = fani.
Jonkun ajan päästä tilanne meni siihen että musiikki meni totaalisesti minun edelle. Kestin vielä sen että hän halusi toisinaan treenailla biisejä mielummin kun viettää aikaa miun kanssa. Yhden kerran olin sitten suunnitellut juhlat jossa tämä poikaystäväni voisi tutustua vaihteeksi minun kavereihin (mie siis luonnollisesti tunsin hänen bändikaverinsa perinpohjin). Varmistelin jo viikkoja ennen juhlia että poikaystävä ilmaantuu paikalle, ja sitten juhlapäivänä hän -yllätys yllätys- toteaa ettei ole "fiilistä" ja että hän haluaa mielummin jäädä kotiin soittamaan kitaraa. Loukkaannuin mielettömästi, mutta hän ei koskaan pyytänyt anteeksi. Valitti vaan että mie oon taas hänen musiikkiuransa tiellä.
Niin ja lisättäköön vielä että silloin harvoin kun olimme kahden hän tosiaan jutteli vain musiikista tai vaihtoehtoisesti etsi sen kitaran käsiinsä ja rämpytteli sitä siinä ns serenoidakseen. Eipä tainnut tajuta että mie olin hänen rämpytyksiään kuullut jo niin paljon ettei niillä minua pahemmin enää hurmattu :D Ja koska itse en ole muusikko hänen musiikkiaiheensa menivät minulta ohi korvien ja hän valitti toisinaan että "Mistä me oikeen voidaan jutella kun et tajua tätä kaikkea musiikkitermistöä ja näitä bändejä". Niinpä hänkin viihtyi paremmin mm bändinsä naisjäsenen kanssa.
Miulle onkin jäänyt muusikoista tosi putkiaivoinen ja itsekeskeinen kuva enkä mielelläni enää koskaan halua sotkeutua heihin :D Jos muusikko haluaa parisuhteen hänen on myöskin paneuduttava siihen, annettava yhteistä aikaa kumppanilleen, kunnioitettava tämänkin elämää. Tottakai kumppani hyväksyy hänen musiikkiunelmansa ja antaa tälle tilaa harjoittaa sitä, mutta tämän ei kuitenkaan missään vaiheessa pitäisi joutua olemaan se ns "toisarvoinen osapuoli". Mie en tajua miten kukaan kestää olla ihminen, jonka pitää orjallisesti totella toisen aikataulua ja unelmia, uhraten omansa.
Musiikistako tämä kaikki johtuukin? Odottelen tässä kanssa yhtä muusikkoa keikkareissulta. Soitto oli jo päivällä, kello on nyt yksi yöllä, enkä tiedä mihin se on jäänyt, kun ei vastaa edes puhelimeen. Itkeskelin aikani sängyssä, kunnes totesin, että pakko saada jotain muuta ajateltavaa kuin yksinäisyyteni. Onhan mulla kavereita, mutta toivoisin myös parisuhdetta.
Ei mulla sen ammattia vastaan mitään ole, eikä se mikään kitaraa jatkuvasti näpräävä teinipoika olekaan. En vain ymmärrä, miksi se ei halua tuttujensa näkevän minua, eikä vastaavasti vaikuta vähääkään kiinnostuneelta minun elämästäni - yhteistä kun ei olekaan. Aina joskus olen tunkenut väkisin mukaan ja saanut sen mukaista kohtelua. Ihan kuin se häpeäisi mua. Viimeisimmän kuukauden kiertueen aikana ei tullut yhtään puhelua. On kuulemma kallista. En ole ikinä pitänyt itseäni mustasukkaisena tyyppinä, mutta nyt huomaan myöskin enenevissä määrin olevani mustasukkainen bändikavereille.
Ei tämä aina ole ollut tällaista. Pari vuotta sitten meillä oli vielä yhteisiäkin menoja ja pidettiin päivittäin yhteyttä, vaikka oltaisiin oltu vastakkaisilla pallonpuoliskoilla. Ymmärtäisin, jos se haluaisi erota, mutta siitä ei kuulemma ole kyse. En minäkään haluaisi, mutta en pysty elämään näinkään.
ollaan kuitenkin pelisääntöjä sovittu, että keikoilta tullaan kotiin yöksi ja selvin päin. Jos näitä sääntöjä ei olisi alun jälkeen sovittu, ei siitä mitään olisi tullutkaan.
Onhan se tietenkin niin, että musiikki ihminen saa eräänlaisen henkisen yhteyden toiseen ja se oma vaimo ei sitten ymmärrä mistään mitään, joten turhahan sitä on sitten kavereilleen esitellä kun se ei voi osallistua keskusteluihin ja jää vain jalkoihin. Mutta onko pakko katkaista kaikki yhteys sitten vaimoon. Kun on jo onnellisesti yhdessä oltu 13 vuotta, niin ei kai kaikki voi lysähtää sitten näin. Ero ei ole vaihtoehto. Aion kyllä sinnitellä ja jostakin repiä sitä yhteistä kiinnostusta takaisin. Tuomonen musiikki mies varmaan innostuis tanssikurssista.... Siinä saisi sitten laatuaikaa ja läheisyyttä samalla kertaa :)
Olen kuitenkin vasta 28 vuotias, eli ei sitä vielä tahtoisi ihan kaikesta kodin ulkopuolisesta elämästä jäädä poiskaan. Kesäkin tulee, olisihan se mukavaa pyörähdellä vaikka lavatansseissa silloin tällöin.....
Pakko laittaa lusikkani tähän soppaan kun on niin ajankohtainen. Ollaan/oltiin 40 v pari josta miespuolisko soitteli bändissä basistina. Kun tutustuttiin reilu vuosi sitten bändejä oli kaksi. On hänellä "oikeakin" ammatti. Silloin reilu vuosi sitten katsoin touhua kuukauden ja sanoin ettei tämä ole mun juttu. Harkat kesti viikonloppisin 4h ja vielä senkin jälkeen piti "rämpyttää" kitaraa. Minulle täytyi näyttää vanhoja nauhoja, jotta todella ymmärsin minkälaisen "suuruuden" kanssa olin tekemisissä.
Sitten tuli eka keikka. Keikan jälkeen juotiinkin pää ämpärissä sitten juomaa. On kuulemma "keikkapalkka".
Oltiin siinä vaiheessa vähän aikaa erossa mutta minut puhuttiin ympäri ja palttiin yhteen. Sama homma jatkui ja yritn sopeutua. Harkat viikonloppisin 4h ja minusta yritettin tehdä fania. Puhelin rillasi taukoamatta kun bandikverit soittelivat ja kehuivat kilpaa toinen tosiaan kuinka he ovat sitten hyviä. Hei, haloo yli 40v miehet jotka soittavat maakuntatasolla. Sairasta !!! Olin kahdella keikalla ja minulle riitti. Keikat menivät suht. hyvin mutta ne jälkipelit. Aivan kuin olisi ollut teinien kanssa juhlimassa. Juopottelua ja riehumista, siis aivan älytöntä. Tosin huomasin, ettei miehen pääkopassa ollut muutenkaan kaikki kotona, joten lopullinen eropäätös oli helppo tehdä. Huom. tykkään kaikenlaisesta musiikista yli kaiken ja jos tuo edellä oleva olisi osattu toteuttaa oikein, olisin saanut minäkin jotain tuosta irti.
Nyt on helppo hengittää !!
ne tanssikurssit. Olen myös muusikon vaimo ja yritin tätä keinoa, tuloksetta. Käytiin muutamilla kursseilla, mutta lavoille ei ehditty yhdessä koskaan, koska oli samaan aikaan keikkaa tai treenejä.
Muusikon vaimona olet ikuinen kakkonen. Sori.