Pettämisestä puhuminen

Samaa olen miettinyt itse paljon. Petetty olen ja kaikki tuli oikeasti ihan puun takaa ja kauheana yllätyksenä kun mies kertoi.

Meillä suhde pettämiseen oli sellainen, että minä olin/olen se menevämpi, ja kaikkien näiden vuosien ajan ajattelin, että jos pettämistä tapahtuu, se tulee minun puolelta. Olin siis jotenkin itse mielessäni työstänyt asiaa ja tehnyt selväksi itselleni, että se on väärin. Toki asiasta puhuttiin miehen kanssa, hänelle oli aina itsestään selvää, että hän ei koskaan petä. Ei koskaan. Ja siinä luulossa minä olin. Ja uskon, että hänkin. Kunnes...

Puhuimme myös joskus siitä, että jos tulisi hairahdus, niin meillä on niin hyvä suhde, että se ei kaatuisi siihen. Asiasta on/oli toki helpompi puhua teoriatasolla ja ajatella, että mikäs meidän ihanan liiton kaataisi.

Eli pettämisestä puhuttiin. Mutta ohimennen pikemminkin kuin "isona keskusteluna".

Miehelläni oli siis yli vuoden ajan "henkinen suhde". Seksiä siinä ei ollut mukana, eikä tapaamisia. Lähinnä viestejä, puheluita ja työpaikalla juttelua. Ei ehkä kauhean vakavaa, mutta silti koen tulleeni pahasti petetyksi.

Ja koko sen ajan meillä oli kotona ihan hyvä suhde. Näin jälkikäteenkin arvioituna. Olimme paljon yhdessä, kerroimme rakastavamme toisiamme ja seksiä oli molempien tarpeisiin. Ehkä siksi miehen suhde työkaveriin pysyikin niin "rajallisena".

Koska miehen suhde oli seksitön, hän oli alussa hyvin hämmästynyt siitä reaktiosta joka minulle tuli. Shokki. Jollain tavalla hän ei ollut täysin mieltänyt viestintää pettämiseksi. Oli ajatellut, että se oli jotain kivaa "harrastustoimintaa" eikä se olisi meiltä pois. Se oli niin raivostuttavaa ja lapsellista! Mutta joidenkin viikkojen jälkeen asia alkoi valjeta hänellekin. Ja nyt suhdettamme hiertää vielä yli vuoden jälkeen kaikista eniten miehen oma syyllisyys. Minä pystyin antamaan anteeksi miehelleni, mutta mies itse ei pysty siihen. Ja se jotenkin ärsyttää kun tuntuu, että emme pääse "normaali" elämään kun kaikista hänen teoistaan paistaa läpi se syyllisyys. Hän kohtelee minua silkkihansikkain, ei väitä vastaan, hyväksyy vaikka mitä minun puolelta. Enkä minä siksi pääse myöskään eroon kaikesta kun välimme eivät ole tasa-arvoiset vaan minä pysyn hänen "hyväntahtoisen" käytöksensä johdosta uhrina.

En tiedä vastasiko tämä kysymykseen. Pettämisestä on siis nyt puhuttu. Ja kummallekin on kiveen hakattuna selvät rajat pettämiselle. En itseasiassa usko, että pariskunta, jonka kumpikaan osapuoli ei ole koskaan pettänyt/tullut petetyksi pystyy keskustelemaan asiasta kauhean syvällisesti. Ainakin minulle tuli itselleni aivan kauheana yllätyksenä miten vaikea, iso ja merkittävä asia pettäminen minulle oli. Olin pitänyt itseäni ja suhdettamme niin vahvana, että kaiken yhdessä kokemamme jälkeen mikään ei sitä nitkauttaisi pois paikoiltaan. Väärässä olin.

Nyt ollaan siis varmaan satojen puhetuntien jälkeen selvemmillä vesillä. Koville on ottanut, ja kun mies saa oman päänsä ja syyllisyytensä aisoihin, niin eiköhän tästä mennä eteenpäin.

enemmän se meni siihen että haukuin huoraksi ja hoputin keräämään tavaroita ja etsimään kämppää. pari viikkoa siinä meni. kerroin että vähän sentyyppiseksi piirteitä siitä oli suhteen aikana paljastunut, että aivan varmasti jakaa pillua jatkossakin seurustelusuhteista välittämättä (ja tässä asiassa olin oikeassa ja siihen meni paljon vähemmän aikaa kuin kuvittelinkaan, ilmeisesti uusi mies ei ollutkaan ihan niin herkku tai jotain).

lopuksi vielä kun oli hakemassa loppukamoja pois niin eukko pyöri tuulikaapissa vaikeannäköisenä ja yritti keksiä miten saisi jotain sanottua. jotain painavaa asiaa sillä olisi ollut, no en minä lutkan kanssa enää halua mitään henkeviä keskustella, käskin sen painumaan ulos ja piti oikein useampaan kertaan sanoa kun ei meinannut muuten mennä, jäi vain vaikeana pyörimään ulkovaatteet päälle käsi ovenkahvassa.

Meillä puhuttiin "normaalisti". Eli selvitettiin molempien käsitys pettämisestä ja siitä mitä ei tule tehdä. Kumpikin aika järkevin ajatuksin. Siis ajatukset menivät yksiin.

Silti mies petti ja kertoi siitä. Minulle merkittävin syy miksi pääsin pettämisen yli, oli se että mies itse kertoi. Olen myös aina ajatellut teorian tasolla, että pystyisin kännisekoilun antamaan anteeksi. En tietystikään oisi halunnut sitä todistaa, mutta oikeassa olin... Teimme myös alkuun joitakin sääntöjä mitkä helpottivat luottamuksen takaisin saamista. Pettämisen jälkeen miehelle suurin murhe oli se, että jos hän pettää toistamiseen. Ja voinko häneen koskaan enää luottaa.

Pettämisen jälkeen ensimmäisten kuukausien aikana puhuimme asiasta paljon. (Ja minä myös huusin.) Mutta sen jälkeen asia haudattiin. Enkä enää koskaan, pahimpien riitojenkaan aikana, ottanut asiaa puheeksi. Se ei oikeasti vaivannut minua. Olemme nykyisin kyllä eronneet. Kuusi vuotta oltiin vielä pettämisen jälkeen, eikä ero mitenkään johtunut siitä tai sen seurannaisista. Onneksi emme eronneet silloin. Ja tiedän myös, ettei tämä mies ainakaan uusinut minun kanssaan pettämistä.

tärkeän asian esiin.

Tämä jos mikä on se keskeinen asia, joka hiertää montaa ihmistä.

Näistä asioista ei mielellään puhuta, kuten ei muistakaan olennaisista seikoista kun sitä parisuhdetta puuhataan. Nyt tuntuu olevan vallalla niin epärealistiset käsitykset rakkaudesta, että hirvittää.

Jos nykyään joku sanoo, ettei usko Jumalaan, niin se kertoo että tuo sama ”usko” on siirretty vallan muualle. Yksi niistä on rakkaus. Kuvitellaan että juuri se minun ”rakkaus” on niin suurta ja voimakasta että se laittaa ne vaikeatkin asiat onnistumaan kuin taikasauvan kosketuksesta.

Vaikeista asioista ei puhuta kunnolla. Kai pelätään että suuri ”rakkaus” tuhoutuu, jos niistä puhutaan. Odotetaan että kaikki järjestyy mystisesti vain jotenkin. Jopa petytään kun tuo mystiikka ei toteudu ja syy on ”rakkauden puute”.

Minua on petetty. Mielenkiintoista on että tarinat eivät ole tavallisia.

Ensimmäisessä avioliitossa teimme sopimuksen, että emme vaadi uskollisuutta toisiltamme. Olimmehan hippikauden lapsia. Vain sen lupauksen halusin, että mies kertoo kun käy muissa naisissa. Asia ei ollutkaan niin, vaan hän sortui vanhanaikaiseen juttuun. Oli kuulemma jännittävämpää niin. No, kun arvasin ja kysyin, hän sentään lopulta myönsi. Teimme uuden sopimuksen, että emme kerro jos käymme. En itse kyennyt vaikka kokeilin. Ehkä ainoa asia oli se mikä veetutti, oli se että hän ei kertonut näille kaikille naisille että olin tietoinen jutuista.

Toinen oli kummallinen juttu. Mutta hän oli oikeasti näitä persoonallisuudeltaan häiriintyneitä. En edes odottanut hänen olevan uskollinen. Hupaisaa oli että hän itse niin halusi minulle alleviivata. Hänellekin sanoin, että en odota uskollisuutta vana rehellisyyttä. Mutta kun on psykopaatti, eihän mikään normaali sellaisen kanssa käy. Hän manipuloi nämä naisensa niin että kaikki mikä ikinä voi nöyryyttä ja satuttaa hän onnistui aikaan saamaan. Siksi nämä tarina täällä ovat ”tuttuja”. Näin jälkeenpäin voi vain sanoa että se oli hurjinta näytelmää mitä ikinä olen elänyt! Paras selitys oli että täytyy pettää että on ”niskan päällä”, ts. ei koske paljoa jos minä EHKÄ petän ensin. En ymmärrä tätä edeleenkään.

Toisessa avioliitossa olin jo ilmaissut että haluan erota. Tämä liito oli eroottinen liitto, ei järkevä. Siinä mies ei halunnut puhua, hän käänsi huumoriksi kaiken. Hänen kanssaan oli työtä ja tuskaa yleensä asioista sopiminen. Motto oli, että ”eletään hetki kerrallaan”. Moni asia alkoi mättää mutta erotiikka pelasi loppuun saakka, vähän liiankin hyvin. Mieheni oli sairaalloisen mustasukkainen. Kun repäisy tuli, yllättäen mies muutti alle kahden kuukauden uuden naisen luo. Toki ymmärsin, ja muistin milloin tämä kohtaaminen tämän naisen kanssa oli ollut. Ei vaan löytynyt selkärankaa sanoa asioita suoraan. Että minua oli kiusattu, nuljuutettu ja nöyryytetty siihen mennessä! Olen yhä kiitollinen siitä että tämä nainen oli olemassa, hän helpotti eroa. Se kiellettiin kuitenkin jyrkästi kertomasta?

Olen seurustellut ja oppinut että näitä sopimuksia tehdään aika kevyesti. Harva tuntee itseään kovin hyvin ja tulee lupailleeksi jotain, mistä ei edes itse ymmärrä mitä se on. Asiaa ei ole ajateltu tarkemmin. Siksi ymmärrän hyvin että vaikka sanotaan että juu, asiasta on juteltu, ei siihen ole oikeasti juurikaan paneuduttu. Oletetaan, kuvitellaan ja ”tunnetaan”.

Kun ollaan ajauduttu vaikeuksiin niin tämä asia on yksi mihin palataan. Vasta sitten aletaan miettiä, mitä tarkoitettiin miten ymmärrettiin sen toisen puheet. Kuina moni parisuhde olisi säästynyt näiltä repiviltä jutuilta, jos olisi osattu jo alussa niistä puhua. Tämä on saanut minut uskomaan että avioliittokoulu olisi erittäin hyvä juttu ennen kuin päätetään, asutaanko yhdessä tai solmitaanko avioliitto.

Ei siis riitä että puhutaan vaan se, että tiedetään mistä puhutaan ja etenkin KUUNNELLAAN.

Meillä oli poikaystäväni kanssa keskusteltu pettämisestä sen verran että hän sanoi että se on aina kerrasta poikki eikä hyväksyisi tai antaisi anteeksi pettämistä. Hän sanoi ettei ole koskaan pettänyt suhteessa ollessaan. Sitten kävikin niin että hän jäi itse kiinni pettämisestä. Hän oli kovin katuva aluksi ja ei osannut selittää mitään. Aloin tarkkailla häntä vähemmän sinisilmäisesti ja huomasin erittäin vahvoja merkkejä siitä että mies petti toisenkin kerran minua tämän edellisen katumisen jälkeen. Hän selitti nämä huomaamani konkreettiset asiat muiden syyksi ja pesi kätensä asiasta. Joitain kuukausia myöhemmin kun keskustelimme asiasta mies alkoi keksiä hyviä syitä miksi oli oikeutettu toimimaan niin kuin toimi. Myöhemmin selvisi että hän oli pettänyt aikaisempia tyttöystäviäänkin. Vielä vähän myöhemmin hän väitti ihan pokkana ettei ole koskaan muita halunnutkaan kuin minua. Uskomattoman valikoiva muisti tai alkava dementia tällä pukkisella ainakin oli.

Epäilin miestäni pettämisestä ja toin asian esille ilman mitään konkreettisia todisteita, ainoastaan tunne siitä ettei kaikki ole kuten pitäisi. No mies tietysti kiisti kaiken, että työkaveri on vain työkaveri ja että ei ole (tietenkään) hänestä kiinnostunut. Kuinka ollakaan, kun nainen vihdoin lähti muihin hommiin niin suhde oli jo sillä tasolla, että työkaverit pitivät heitä enemmän yhteensopivina ja jo parina. Kun nainen lähti, mies huomasi rakastavansa tätä ja aloitti yhteydenpidon (joka tietysti oli ollut käynnissä työpaikalla päivittäisinä kahdenkeskisinä juttelutuokioina ja flirttinä). Tämä rakastuminen yllätti miehen, alkoi vielä pahempi salailu ja asioiden peittely, mies pyörsi vanhat käsityksensä mutta uskottelee itselleen, että kyseessä on "ystävyys".

Odotan hänen itse tajuavan ottaa eron, hän tästä suhteesta lähti ja jätti aviolliset velvollisuutensa hoitamatta ja rakastui toiseen.

Pettämisestä on puhuttu, rajat on sovittu mutta vain minä niitä noudatan. Mitä enemmän mies paheksuu minkäänmoista pettämistä niin sitä vähemmän uskottava hän on. Hän manipuloi ja uskottelee itselleen jotain muuta kuin mikä asia todellisuudessa on.

Eroa odotellessa, toiveissa löytää joskus joku joka ajattelee pettämisestä samalla tavalla kuin itse ajattelen..

Jo kauan ennen pettämistä puhetta pettämisestä oli kun mies tuppasi ihastumaan joka toiseen vastaantulevaan heitukkaan. Miehelleni tuli kriisejä että haluaako olla kanssani jos toisesta tykkää. Ajattelin vain kuitenkin olla kärsivällinen koska mies oli taiteilijasielu ja eli ailahdellen tunteella, ajattelin että kyllä ne ihastukset ohi menee. Ja ainahan hän lopulta tahtoi jäädä. Puhuimme että hän kuitenkin ilmoittaisi jos ihastuu niin ettei voi pitää näppejään erossa, kertoisi minulle etukäteen. Olin luottavainen sopimukseen ja tyytyväinen omaan avarakatseisuuteeni, ajattelin olevani ymmärtävä "taiteilijan vaimo".
Illuusioni yhteisestä sopimuksesta karisi kun mieheni kertoi jälleen ihastuneensa ja tunnusti samalla olleen tytön kanssa suhteessa jo pari kuukautta. Mies otti aikalisän ja mietti mitä halusi. Palasi parin kuukauden päästä häntä koipien välissä luokseni ja hykertelin tyytyväisyyttäni. Jälleen puhuimme pettämisestä ja siitä kuinka hänen tulee olla rehellinen, en voisi muuten jatkaa seurustelua. Hän nyökytteli mukana ja hoki että ainahan me ollaan oltu yhdessä, enhän minä tästä mihinkään lähde. Ajattelin silloin että tässä oli meidän suhteemme alamäki, mutta siitä selvitään rakkaudella ja luottamuksella.
Vuoden päästä hän jäi kiinni pettämisestä ystäväni paljastettua hänet. Kyseessä oli sama tyttö. Halusin tietää kaiken. He olivat pian ensimmäisen petoksen jälkeen alkaneet jälleen tapailla ja mieheni sanoi jääneensä jotenkin koukkuun häneen. Puhuimme ja puhuimme ja puhuimme. Ajattelin että olen nyt viisaampi ja tiedän miksi mieheni petti. Ajattelin että voin välttää samat virheet antamalla rutkasti huomiota ja keksimällä hauskaa tekemistä yhdessä. Ostelin miehelle hänen lempijuttujaan ja järjestin hauskoja iltamia. Kaikki tuntui olevan hyvin.
Kunnes eräänä iltana menin koneelle ja ajattelematta facebookiin, en tajunnut että mieheni oli kirjautunut sisään ja minun facebook oli auki eri välilehdellä. Huomasin olevani mieheni facebookissa vasta kun menin katsomaan postilaatikkoa. Siellä oli viestejä, voitte arvata keneltä, samalta tytöltä. Kaipausviestejä ja youtube-linkkejä romanttisiin kappaleisiin, sekä viestejä joissa he puhuivat heidän suhteestaan ja mikä minua loukkasi, meidän suhteestamme. Mies voivotteli kun ei uskaltanut erota näin pitkästä suhteesta.
Silloin tajusin että mies oli vain nyökytellyt mukana eikä tarkoittanut sanaakaan siitä höpinästä että haluaa olla vain kanssani, hän vain pelkäsi yksinjäämistä! Olin ollut joku turvallinen äitihahmo haahuilevalle miehelle ja hölmö sellainen, ja hyysännyt ja nähnyt vaivaa että hän pysyisi tyytyväisenä. En muistanut ajatella ollenkaan itseäni, ajattelin vain sitä että kunhan minulla on hänet. Kun silmäni aukeni ja tajusin millaista miestä olen niin kovasti yrittänyt pitää kotona ja tyytyväisenä, iski katkeruus ja inho. Tunteet oli sekavat ja välillä ajattelin eten voi elää ilman häntä ja olin melkein valmis antamaan anteeksi, mutta päätin pysyä lujana ja lähdin. Kyllä se kirpaisi syvältä ja itkin monet yöt, kaduin hetkittäin.
Mutta nyt elämälläni on uusi suunta ja pettäjämies taakse jäänyttä elämää!

Sanon teille siskot hyvät, se ken kerran pettää, kerralla jättäkää.