Olen huomannut, että jos vapaa ihminen alkaa suhteeseen varatun kanssa, niin sillä saattaa olla negatiivisia vaikutuksia häneen myöhemmässä elämässä, kun suhde on päättynyt. Esimerkkinä voisin mainita yhden naispuolisen ystäväni, joka on sinkku ja jolla on kaksi kertaa ollut suhde varatun miehen kanssa. Ensimmäisellä kerralla kyseessä oli lähinnä seksisuhde, mutta toisella kerralla oli tunteitakin mukana, mutta sekin suhde päättyi siihen, että mies lopulta valitsi perheensä. Nyt tämä ystäväni on 30 ja biologinen kello tikittää, mutta hän myöntää avoimesti, että hänen on vaikea solmia parisuhdetta, koska hänestä tuntuu ettei kehenkään mieheen voi oikeasti luottaa. Hän tietää omasta kokemuksestaan, miten alttiita useimmat miehet ovat pettämään ja miten taitavia valehtelemaan ja siksi hänelle on kasvanut suuri kynnys luottaa yhteenkään mieheen. Hän pelkää vakavissaan, että jonain päivänä hänestäkin tulisi se petetty vaimo. Aika kovan hinnan on ystäväni maksanut nuoruuden seikkailuistaan.
Minkä taakseen jättää
sen edestään löytää
511196
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 51
Vanhimmat
Minulla on kolme huonoa parisuhdetta takana. Ei pettämisiä, tai ainakaan sellaisia mistä pitäisi välittää. Muuten vain jäi kaikista niin paska fiilis, ettei ole vuosikausiin tehnyt mieli uutta suhdetta.
Useimmiten taitaa olla kyse vain huonoista suhteista, ei siitä että olisi siirtynyt kenenkään miehen haaremiin. Voi tuo uskottomuuskin pelottaa joitain, mutta minä en pidä sitä lainkaan pelottavimpana asiana.
Olenko minä siis maksanut kovan hinnan, kun olen aikoinani halunnut perustaa parisuhteen miehen kanssa? En. Elämää tämä vain on. Jos kaikkea alkaisi varomaan, ei koskaan eläisi, pelkäisi vain tulevaa.
kahden pitkän parisuhteen jälkeen mietin, tarvitsenko uutta miestä elämääni / uskallanko yrittää enää..?
Taustalla ei ole pettämistä ym, kumpikin mies on ollut vapaa suhteen alussa.
Salasuhteesta ei ole kokemuksia, mutta uskallan heittää epäillykseni, ettei sellaisesta jää sen ihmeellisempiä jälkiä ihmiseen kuin muustakaan paska fiiliksiin päättyneestä parisuhteesta.
Voisko olla niinkin, että tuon ystävän pelot johtuvatkin siitä, että hän pohjimmiltaan potee huonoa omaatuntoa noista nuoruuden jutuistaan ja siksi pelkää, että ne kostautuvat hänelle eli jonkunlainen usko karman lakiin tai muuta sellaista.
Mä olen kyllä jo 40 .. ja tuntuu, että varatun kanssa oleminen on pilannut elämäni.. En ikinä pysty luottamaan yhteenkään mieheen.. Suhteesta jo paljon aikaa, mutta se kesti 10 vuotta..nuoruus meni. Ja elämä.. Nyt oon yksin hurjaa tikittävän biologisen kelloni kanssa. Muistakaa, meillä on vain yksi elämä, eläkää se hyvin.
pari epäonnistunutta suhdetta takana..eli nainen petti mua...ei tunnu oikein luottamus naisiin palaavan.Ikää alkaa olla lähes 40v ja vauvakuume!!!!Saatte nauraa!
Ei kannata pitää rakkaanaan avioliitossa roikkuvaa miestä. Lähes 10 vuotta kului suuri osa turhaan.
Mitä jäi minulle. Työni vuoksi asun kohtalaisen pienessä kaupungissa. Minä virkanainen matkustin toisen kaupungin hotelleihin, joissa pienissä hotellihuoneissa, kopeissa vietettiin aikaa. Aamupalalla istuin eri pöydässä. Loppuvaiheessa mies tarkisti jälkeni heidän kesäasunnolta lähtiessä ja jos oli joku merkki muka jäänyt, haukkui minut pystyyn. Vaimo sai tietää. Mies mitätöi koko jutun.
Näissä pikku ympyröissä tunnetaan kaikki ja saan sitä merkkiä nyt kantaa otsallani. Jos menen vapaalla paikkakunnan ravintolaan, kaikki juntit ovat seuraa tyrkyttämässä. Nyt on mitta täysi, kun eilen illalla ainakin 60 vuotias punanaama änkäsi mukaan ja kun torjuin sanoi että on hän ennenkin huorissa käynyt.
Olen yli 45v, jään lapsettomaksi. Koulutuksellani on vaikeaa saada lähellekään näin hyvää virkaa muualta. Koko ajan tunne että ylenkatsotaan. Vaimo on huolehtinut mustamaalaamisesta. Mies ei tuntevinaan. Ja se jatkuu ja jatkuu.
miksi alistut tuollaiseen?! Vaimo on huolehtinut mustamaalaamisesta..???
Itse päädyin pitämään vastaavassa tilanteessa matalaa profiilia, mutta kun aloin kuulla "kyliltä" itseäni koskevia juttuja - eikä ollut epäselvää, mistä ovat peräisin - pidin huolen, että jutut loppuivat lyhyeen. Vaimon vahingoniloinen ilme kohdatessamme vaihtui varsin nopeasti sivuun käännettyyn katseeseen, kun samoja "väyliä" käyttäen laitoin liikkeelle sen toisen puolen tarinasta. Hän pitäköön ilomielin huoraavan aviomiehensä ja tiilitaloidyllinsä, mutta vastuu tapahtuneesta ei tosiaankaan ollut yksin minun.
tarina..miks oot alistunut tuollaiseen..? huorasihan se mieskin. Hän on yhtä lailla huoripukki, jos sua nimitellään huoraksi. Vaihda paikkakuntaa, jos mahdollista! Kymmenen vuotta sua piti, eikä ole tuntevinaan..sellasii pelkureita ja raukkoja ne pettäjämiehet ovat..kymmenen vuotta sua kusetti, peitteli kuumeisesti jälkiä,e ttei vaan käry kävisi..voi sentään tätä elämän menoa.
38-vuotias eikä vielä lapsia.. alkaa olla naurut vähissä.. kiire om..
iässähän sinä vielä olet perhettä perustamaan. Tuttavamies eleli pitkään poikamiehenä, viritti sitten perhe-elämää yh-naisen kanssa. Muutama vuosi meni hyvin, sitten nainen lähti miehen kaverin matkaan. Sitä seurasi pari "pätkäsuhdetta", kunnes tuli se Iso Juttu: miehen sisko esitteli työkaverilleen ja skädäm, valmista tuli hetkessä! Pariskunta pamautti vihille alle vuodessa ensitapaamisesta ja nyt tällä 5-kymppisellä miehellä on vaimonsa kanssa kolme poikaa: 10-, 9-, ja 7-vuotiaat. Älä heitä kirvestäsi kaivoon!
kaiken lisäksi olen raitis ja savuton...ja se riittää, et naiset lähtee karkuun kun olen sellainen mies.
Olet vain 38 eli ei pitäisi olla mahdotonta tulla isäksi, paljon iäkkäämmätkin miehet tekevät lapsia. Toivottavasti vain löydät sinua arvostavan naisen. Toista se on mulla..nainen 40..
En naura , minä tein vielä 40 vuotiaana maailman ihanimman tytön mieheni kans. Uusioperheis joutuu tekemään nykyään "vanhana" lapset.
Ihan hyvä että me ihmiset mietimme omia ratkaisujamme. En tiedä miksi, mutta näistä tarinoista tulee mieleen se vanha (todella se alkuperäinen) sadunkerronnan perinne, ne toimivat ikään kuin varoituksina niistä ei niin hyvistä ratkaisuista.
Elämänkoulu on kovaa koulua. Ikävä kyllä tähän kouluun me saamme todella vähän valmiuksia (ohjeita, neuvoja tai edes tilaa miettiä), nykyään aina vain vähemmän. Nyt tarjotaan valmista sapluuna joka tuutista, että kun teet näin niin menestyt ja pääse ”halvemmalla” (ilman surua, murhetta tai tuskaa). Elämä ei kosketa sinua, olet kuin ”jumala”, hallitset täysin omaa elämääsi. On oma vikasi ellet noudata näitä ohjeita, ja et saa kokea tätä jatkuvaa ihanuutta.
Ihmisen elämään kuuluu valintojen teko. Ne valinnat eivät todellisuudessa ole helppoja, eikä niitä helpota yhtään se että aina on joku joka tulee lyömään sinua sillä, että ehkä et valinnutkaan niin kuin ”ohjeet” sanoivat. Elämässä nyt vain täytyy ottaa riskejä, sille ei voi mitään.
Aikoinaan mietin sellaista, että entä jos juuri minä en löydäkään sellaista miestä, joka haluaa elää kanssani, niin onko ihan pakko jäädä lapsettomaksi? Samoin sitä että miksi lapsia ei saa hankkia ennen kuin on tietynlainen yhteiskunnallinen ja taloudellinen asema? Eli oli pakko ratkaista olenko enemmin äiti kuin jonkun puoliso ja olenko ensin äiti ja sitten hankin koulutukset ja työuran? No, tätä päätöstähän ei voi purkaa – lapset ovat syntyneet, he siis ovat olemassa. On siis asioita joita ei voi muuttaa. Koulutus taas on asia jota voi muuttaa, opiskella voi aikuisenakin. Jos olisin valinnut toisin, olisin ottanut toisenlaisen riskin, eli ehkä jäänyt lapsettomaksi.
Se että me jäämme menneisyytemme vangeiksi on taas jokaisen persoonasta johtuva tulos. Jos haluaa jäädä kierimään kaikkeen siihen kiinni, mikä meni mokaan ja missä teki virheen, on ikävä kyllä se todellinen OMA valinta. On näet myös täysin mahdollista kääntää tuo vastoinkäyminen voitoksi.
Se tosin toisinaan vaatii lujaa työtä, koska ympärillä on aina näitä jotka nauttivat toisen epäonnistumista eivät sitten millään halua unohtaa yhtäkään virhettä mitä joku läheinen tekee. On vain opeteltava olemaan kuulematta heitä ja paras tapa on vältellä moisten seuraa. Harvoin he näet ovat itsekään mitenkään onnellisia ihmisiä.
Kun me maksamme kovan ”hinnan”, se tarkoittaa että olemme eläneet ja käyneet yhden luokan elämänkoulua eteenpäin.
Oi kuinka helpolta ratkaisusi tuntuvat, noin yleisellä tasolla.
Minulla on virka, jonka aikoinaan sain tällä koulutuksella. Mistään en vastaavaa saa. Ja jos minulla ei olisi sitä viran tuomaa suojaa, olisin tässä pikkukaupungissa jo syöty ulos, sen suhteeni vuoksi. Lisäksi minulla on täällä asunto maksettavana, jonka ostin juuri sen miehen painostuksesta että eivät naapurit niin seuraa. Ylihintaan ostin ja jos sitä myisin nyt saisin takkiini. Mies yllytti silloin, mutta penniäkään ei osallistunut kustannuksiin. Putkiremontti tulossa, kukaan ei osta edes alihintaan.
En jaksa enää koulunpenkille lähteä.
Minulla on vanha äitini tässä kaupungissa hoidettavana. Jäisi täysin heitteille ilman apuani. Pelkään että joku kertoo hänellekin suhteestani. Minun osani on nyt olla mennä hartiat lysyssä kohti uusia vastoinkäymisiä. Mies oli alussa huomaavainen, viimeiset kuusi vuotta odotin kun tulisi käymään ja veisi johonkin. Esimerkiksi alistamisesta ja peittelystä oli että kesäasunnolla minun piti pestä sauna, että ritilässä ei näkyisi vaaleita hiuksia, vaimo on tumma. Olen kai sekoamassa, mutta tuntuu että jokaikinen tässä kaupungissa , ainakin ne kunnon ihmiset katsovat pitkään halveksien. On kai mahdoton ajatella että jonkun oltava tosiasioissa kiinni, väsyneenä ja pettyneenä. Mies on vihainen kiinnijoutumisestaan, tämä on totta, mutta hyvä kun ei sylkäise kadulla kun kohtaan. Vaimo jotenkin kuitenkin elegantti ja kohtelias, kun on työn vuoksi tavattava. Minä palvelen. Tehdä sitä ja tätä, ajatukset ei ole tosi maailmasta.
tuo itsesääli. Et ole sen huonompi ihminen kuin kukaan mukaan. Vähiten tuollaisen törpön varatun miehen takia, jonka kanssa suhteenne on jo päättynyt (sain ainakin sen kuvan ja ellei ole päättynyt, lopeta sekin). Elät omaa elämääsi, ole ylpeä siitä. Yleensä ihmiset kuvittelevat vain syyllisyydentunnosta, että heitä silmäillään pitkään ja pitkin nenän vartta.
Vaikka sinusta nyt tuntuisi, että olet työpaikkasi ja asuntosi vanki, niin ei välttämättä ole, olenkaan. Jokapuolella Suomea, jokaisen pikkukaupungin ja vähän isommankin kaupungin laitamilla on maaseutua. Maaseutu on täynnä miehiä. Myös miehiä, jotka vain asuvat maaseudulla ja kulkevat kaupungissa työssä. Pikkukaupungista toiseen on melko usein lyhyt matka. Tarkoitan siis, että olet vapaa liikkumaan sinnetänne - ei sinun ole pakko ihan jokahetki olla kotonasi eikä hoitaa aina vanhaa äitiäsikään.
Netti on myös oivallinen paikka tutustua ihmisiin. Tarvitset hyvän miehen lisäksi ystäviä. Kai jo olet liittynyt Facebookiin?
siltä kuin eläisit jossain menneillä vuosikymmenillä yksinäisyyteen ja häpeään tuomitun paheellisen naisen elämää..???
No, elämäsi jatkuu kurjana ja ahdistavana vaikka maailman tappiin saakka, kun olet kerran ottanut tuon luovuttajan roolin. Ei varmaan olisi huono juttu, että kävisit juttelemassa ajatuksistasi ammattiauttajalle, sen verran syvällä henk.kohtaisessa "suossasi" tarvot. En tarkoita, että sinulla vippaisi nupissa - mutta vaara pyörii, kun noita asioita itseksesi vatuloit! Mistäkö tiedän - no siitä, että itse hain apua vähän vastaavassa tilanteessa, ja puhuminen neutraalille ihmiselle tosiaan auttoi!
Olet alistunut ex-rakastajasi puolelta vaikka mihin..! Itse olisin sanonut, että pese saunasi, sinunhan se onkin! Ja tuo miehen vihastuminen kiinnijäämisestä... Voi jestas! No, kun alistuen otat kaiken paskan vastaan, sitä tulee riittämään. Maailma on kylmä paikka, aina vain kylmemmäksi käy - kilttien ihmisten on turha odottaa sympatioita.
Niin kuin tuossa joku kirjoitti, et sinä ole siinä asunnossasi vankina eikä äitiäsi heitteille jätetä, kunhan tarpeeksi selvästi ilmoitat, ettet ehdi omalta työltäsi häntä hoitaa 24/7.
No, elämä on täynnä valintoja ; jos olet päättänyt alistua nykyiseen kohtaloosi, se on sinun asiasi. Toisenlaistakin elämäsi voisi olla - ja tämäkin ajatus on kotoisin "tosi maailmasta".
Lukemani perusteella sain muutamia mielikuvia tilanteestasi.
Ensimmäiseksi ihmettelin että kuinka tuollaisella luonteella ja elämänasenteella olet onnistunutkin keplottelemaan itsesi rakastajattareksi? Sitenkö että mies on ollut etsimässä itselleen nukkea, jota saa hyppyyttää ja määräillä mielensä mukaan? Vai siten että sinä etsit itsellesi ympärille ihmisiä, jotka komentavat ja antavat sinulle näin ”turvallisuutta”? Ei tarvitse itse päättää eikä etenkään ottaa vastuuta omista päätöksistä (kun ei ole niitä tehnytkään).
Mikäli tuo kertomuksesi on totta, olet aika erikoinen tapaus.
Oletetaan että tuo on totta. Olet siis ottanut itsellesi nöyrän ja kiltin tytön roolin. Oliko niin että suhteenne alkoi koska mies niin käski? Kun ”muut” katsovat sinua, oletko aivan varma että he halveksivat sinua suhteestasi vai tuon ”hartiat lysyssä” (kiltin ja nöyrän) asenteen vuoksi? Mies ehkä nautti vain siitä että sai sinut nöyryytettyä (kaipasiko hän jotain kompensaatiota avioliittoonsa, eli vaimo on dominoiva) ja kun kyllästyi, jatkaa sitä samaa nyt etäämpää. Edelleen kiltisti lähdet mukaan hänen peliinsä.
Sanot töistäsi ” Mistään en vastaavaa saa”, mutta eikö oma elämäsi ole tärkeämpää? Mikä siinä työpaikassa on niin erinomaista, että pidät siitä kiinni oman elämäsi uhalla? Sekö että se on tuttua ja ”turvallista”? Ehkä et saa vastaavaa mutta uuden ja erilaisen, ehkä paremman. Sitä et voi tietää ellet kokeile!
Asunnon voit myydä tai laittaa vuokralle. Itse vuokraat uuden asunnon jostain muualta. Se että et saa sijoittamaasi rahaa takasin, on vain rahaa. Voit ottaa vuorotteluvapaata tai opintovapaata vaikka vuodeksi ja lähteä opiskelemaan. Vaikka ihan uutta ammattia tai jatkat ylempään tutkintoon. Pöllyytät vähän vanhoja asenteitasi ja ajatuksiasi.
Meistä moni on joutunut jättämään vanhempansa ”muiden armoille”. Mielestäni palvelut ovat pelanneet ihan hyvin. Jos ajattelet että olet ensin vaikka vuoden jossain ja katsot sitten kuinka jatkat, niin ero äidistä ei tunnu pahalta.
Mutta jos olet jo tuominnut itse itsesi, sinua on vaikea auttaa. Sinä sitten vain palvelet. Tunnetko ehkä sittenkin tuosta jotain tyydytystä?
"Kun me maksamme kovan ”hinnan”, se tarkoittaa että olemme eläneet ja käyneet yhden luokan elämänkoulua eteenpäin."
älä nyt vaan kehtaa väittää että ihmiset eivät tee idioottimaisia valintoja elämässään. kyllä tekevät.
kyllä on päivänselvää että muiden neuvoista, virheistä ja edesottamuksista voi useassa tapauksessa oppia itsekin ilman että tarttee tehdä samoja virheitä ja opetella kantapään kautta. sellaiselle joka ei ole koskaan kuullut, mitä kakkosena olemiseen kuuluu, voi tulla oikeastikin yllätyksenä ettei se onni siitä urkene.
No niin vaan keplottelin itseni rakastajattareksi, niin mikä ylevä sana.
Kiitos vastauksestasi, se sai minut hymyilemään pitkästä aikaa. Muutaman kirjoituksen perusteella olen luullut että olet aivan järkevä ja hienokin persoona. Mutta sinähän olet täysi pelle.
Suollat paatoksella ohjeita, joita et voisi itsekään täässä tilanteessa noudattaa. Omaishoitajan arjesta monisairaan tukena et tunnu tietävän mitään joten älä mestaroi sellaisessa asiassa. Jos haluat että omaistasi ei kuukausiin käytetä ulkoilemassa tai hänelle tuodaan ruokatarjotin ja viedään täytenä pois, eikä katsota onko siihen ollenkaan kajottu.
Vuorotteluvapaa sovitaan työnantajan kanssa samoin virkavapaat ja osapäivätyöt. Työpaikassasa voi niitä olla monta jonottamassa. pienten lasten vanhemmat ovat etusijalla. Olen ottanut selvää korvauksista,. olen ottanut selvää äidin hoitomahdollisuuksista. tasan tarkkaan tällä hetkellä se olis yksityinen hoitolaitos ja korvaukset sen mukaiset. Pieni eläke kattaisi vain pienen osan ja omaisuutta hänellä ei ole.
Lähes 10 vuotta olin kiltti tyttö miehelle, jota rakastin. Alussa silloin 10 vuotta sitten haaveilin yhteisestä lapsesta jota ei syntynyt koskaan. Mieskin lupaili minulle lasta kunhan kaikki tasaantuisi. Hänen tunteensa haalenivat ja kun asia selvisi vaimolle, minut mitätöitiin. Sen teki mies jota rakastin ja nyt sitä teet sinä nimimerkin takana kuin joku oraakkeli joka tiedät kaikki ja todellisuudessa et tiedä. Voit tietää näistä parisuhde asioista, mutta arjesta ainoana omaisena dementoituvan äidin kanssa et tiedä mitään. Heität neuvoja jotka käytännössä eivät pelitä. Kiitos muille kannanotoista, mutta tää on pelle.
vaikka vähänkirpeästi ilmaisikin. Ikävä kyllä tarina oli vähän feikinomainen. Aivan kuin joku jota mies on pettänyt, olisi sen kirjoittanut.
Tuon tosin jätit kertomatta että olet omaishoitaja. Ehkä siihenkin on ratkaisu olemassa. Oma äitini on myös monisairas mutta asuu kotona ja satojen kilometrien päässä minusta. Hänelle on järjestetty mahdollisimman hyvät palvelut kotiin.
Olen elänyt aika tavalla neuvojeni mukaan. Siksi uskalsin niitä ehdottaa. Olet vain hyvä esimerkki siitä, että muutoksen pelko on melkoinen. Ennemmin jäät tuleen makaamaan. ja voivottelet osaasi. Ehkä siis mietit tuota tarinaasi?
Se on eri asia että olet ollut luottavainen ja rakastanut tuota miestä. Siitä huolimatta että hän on kohdellut sinua huonosti ilmeisesti koko suhteenne ajan. Ja tuo suhteenne on ollut pitkä. Annat hänen edelleen kohdella itseäsi huonosti. Miksi?
Alankin pitämään puoleni. Katsotaan mitä jälkeä tulee. Tietty olen antanut kohdella itseäni huonosti. Huonoon käytökseen en ole vain itse alentunut.
Omaishoidosta et tajua tuon taivaallista. Huonokuntoista, monisairasta vanhusta ei hoideta monen sadan kilometrin päästä leukoja louskuttamalla. Resursit kuntapuolella ovat rajalliset ja köyhät eivät pysty yksityisiä palveluja pysty ostamaan.
Jatka vain eläkeläinen neuvojen antamista. Niitä tulee kaikille kuin apteekin hyllyltä. Kaikki hyvä ja hieno ei päde kuin itseesi. Piste.
Vaika olen suht nuori, olen haudannut jo 3 perheeni jäsentä. Tiedän tuosta omaishoidosta jotain... Meillä oli vaihtoehtona laitoshoito kunnalliselta puolelta, ja kaikki käyttivät lopulta sitä.
Ensin oli esimerkiksi tuettua kotona asumista, sitten dementiakoti ja lopuksi makuupaikka vanhustenkodilla viimeiset viikot-kuukaudet. Laadukasta kunnallista hoitoa saa jos haluaa, ja -OSAA VAATIA. Sulta kun näköjään löytyy tuota vihaakin, niin ärähdähän muutaman kerran oikeaan suuntaan siellä kunnan vastaaville. Kiristä, uhkaa ja vaadi. Kyllä se toimii. Kokemusta on. Äläkä anna periksi. Aina on vaihtoehtoja.
Tuo on totta, että kunnat ovat kusessa etenkin dementoituneiden vanhusten suhteen, ei ole resursseja, ei paikkoja eikä rahaa. Varmasti sanovat sinullekin ensimmäisenä, ettei voi mitään, sun täytyy nyt vaan hoitaa. Se on vale. Niiden kuuluu järkätä sun vanhukselle laadukasta hoitoa.
Ota selvää kuka vastaa mistäkin ja ala pommittamaan.
että sait vähän virtaa.
En tiedä omaishoidosta enkä halunnut puuttua siihen, koska se ollut keskustelun aiheena.
Ota yhteyttä kuntasi sosiaalitoimeen ja henkilöön joka vastaa vanhusten huollosta. Äidillesi on ehkä jo tehty palelutarvekartoitus, jota voi uusia tarpeen mukaan. Sehän on sinun kuitenkin tehtävä, sillä dementia on etenevä sairaus eikä hänen kotihoitonsa ole kovinkaan pitkään mahdollista, ellet sitten irtisanoudu työstäsi.
Kuten tuossa saitkin hyvän vastauksen, vaadi äläkä usko mitä sinulle sanotaan. Monella paikkakunnalla tätä menetelmää käytetään siksi, ettei ”kustannuksia” tulisi. Väitetään ettei paikkoja ole. Kummasti niitä kuitenkin löytyy kun laittaa kovan kovaa vastaan. Ensimmäisenä tutustu lakiin, joka Velvoittaa kunnan järjestämään tietyt palvelut. Voit ottaa tarvittaessa yhteyttä myös sosiaaliasiamieheen.
ai vai rähisemään virkailijoille. Olen kuitenkin aivan toisilla rinnalla. hyvät laulu on lautgetty
että oikeuksistaan pitää huolta. eikä sekään ole väärin että pitää toisen eduista huolta.
Mutta jos valitsee itse uhrautumisen (marttyyriuden), ei siitä pidä syyttää toisia! Eikö uhrautumine tehdä rakkaudesta? Siksi että se tuottaa iloa ja hyvää.
Mummomuori, joka joka asiaan ottaa kantaa. Nyt menit sellaiselle alueelle, josta et tiedä tuon taivaallista. Sinä voit ottaa kantaa kauko-omaisena ja niin viisaana kantaa. Ei ole mistään uhrautumisesta tai marttyyrimestä, niinkuin tökerösti ilmaisit, kysymys.
On vain vanhus , joka tarvitsee apua. Ja lähellä omainen, jonka on autettava, koska muita ei ole. Ja rakkaus siihen lähimmäiseen. Sitten on kurkku suorana näitä kaukana asuvia omaisia, jotka luulevat, että jonkin puhelinsoiton jälkeen he ovat säikäytelleet ja järjestäneet omaisen hoidon.
Sitten, kun hautajaiset tulee. Tullaan ja puhutaan hienosti valmiiksi kirjoitettuja muistopuheita. Perkele. Ja se loppuun asti hoitava omainen on kuin tyhjää. Jopa epäillään, onko vienyt jotain mummon tavaroita.
Olen itse kokenut tämän. Perunkirjoituksissa juuri tämmöinen mummonmuori kaltaine omaine sanoi: Mun osuuteni voi viedä kaatopaikalle. Niin mikä on osuus muistoista 1/6 ja kuka siivoaa pesän ilmaiseksi ja arvioi mikä osuus tämän hienohelman mene kaatopaikalle. Ja muut. Pitäisikö siivota ja pakata valmiiksi osuus.
Näissä jutuissa jonkin huoruus jää toisijaiseksi asiaksi. Mutta summasummarum, sinä mummonmuori , älä todellakaan neuvo tätä:totta totta ja totta ihmistä. Hän tietää asiasta pikkuisen enemmän kuin sinä kauko-"OMAISHOITAJA"
on oma valinta, siihen ei voi velvoittaa ketään. Kunnat sen sijaan ovat velvoitettuja ottamaan vanhuksista vastuu.
täysin oikeassa. Vaikka vanhemmat ovat velvollisia huolehtimaan lapsistaan, ei heidän silti tarvitse olla 24/7 paikalla lapsiaan hoitamassa, elleivät jostain syystä voi tai halua. Vanhemmat huolehtivat lapsistaan esim. hakemalla heille päivähoitopaikan molempien mennessä työelämään. Lastenhoitaja järjestetään iltaisin, jos on sellaisia menoja tai harrastuksia, joihin lasta ei voi ottaa mukaan.
Lapsilla ei ole koskaan velvollisuutta huolehtia vanhemmistaan. Kun vanhus ei enää yksin pärjää kotona, kunnan vanhustenpalvelut pitää kutsua paikalle. Tässä mielessä onkin helpotus, ellei asu samalla paikkakunnalla kuin iäkkäät vanhempansa. Apua järjestyy paljon nopeammin.
minulla on vanha täti (olen tätini lähiomainen, muuta sukua hänellä ei ole), joka asui muutaman sadan metrin päässä kodistamme. Hän meni todella huonoon kuntoon, joutui sairaalaan, josta hänet kotiutettiin sillä ehdolla, että sairaanhoitaja kävi kaksi kertaa päivässä häntä katsomassa. Mietin riittikö se. Pari tuntia päivässä oli ruhtinaallista kotipalvelua, mutta ilman hoitoa ja valvovaa silmää hän oli 22 tuntia päivässä.
Pelkoni ei ollut turha, sillä heti viikon päästä sairaanhoitaja löysi hänet kaatuneena lattialle. Sairaalassa hän sai vielä sydäninfarktin, hänen toinen puolensa halvaantui. Monien vaiheiden, lääkeiden ja ihmeiden kautta hän toipui - lääkäreidenkin ihmeeksi. Kun on terve, ei voi olla sairaalassa! Häntä alettiin jälleen kotiuttamaan. Sanoin sosiaalihoitajalle, ettei hän missään nimessä enää pärjää yksin kotona, vaan hänelle on saatava laitospaikka. Laitospaikkoja ei kuulemma ollut.
Hän kävi vanhusten palvelutalossa kokeilemassa itsenäistä asumista "koeyksiössä", josta hänet seuraavana päivänä siirrettiin takaisin sairaalaan. Palvelutalossa oli yöpäivystys vain hätätapauksia varten eikä siellä ollut ollenkaan öisin paikalla henkilökuntaa. Päivystäjän tätini hälytti paikalle kolme kertaa yössä, koska ei yksin uskaltanut mennä vessaan. Tämän jälkeen hän odotteli sairaalassa vapautuvaa 24h palvelutalopaikkaa - ja sai sen kolmen kuukauden sisällä.
Silti kukaan ei kertaakaan ehdottanut, että olisin jäänyt tätini omaishoitajaksi, vaikka lähiomainen olenkin. Lisäksi minusta on vanhukselle turvallisempaa olla hoidossa, jossa on ihmisiä lähellä aivan koko ajan. Omaishoitaja ei voi olla aina läsnä.
Sori, olen eri mieltä ,kuin kylmänkiskoinen Leila ,vanhustenhoidosta. Toki vanhus entisenä veronmaksajana on oikeutettu hoitoon, mutta omaisena en kyllä katsoisi asiaa noin yksioikoisesti. Tiedän ja tunnen ihmisiä, jotka jättävät lähes kokonaan käynnit vanhuksen luona, kun hänet on " saatu" laitokseen. Minusta vanhuksen kannalta on hyvä, jos laitoksella ja omaisella tai omaisilla olisi hyvä yhteistyö. Olisihan se vanhuksenkin kannalta tärkeää päästä esim. vierailulle sukulaisten luo. Saada muutakin virikkeitä kuin laitoksessa.
Senverran olen tehnyt vanhusten kanssa aikoinaan töitä, että tunnen hyvin tämän Tukholman tyttö syndrooman. Hän tulee kerran vuodessa käymään ja silloin saa huutia koko kunnan vanhushoito ja se paikkakunnalla oleva tytär ei ole osannut järjestää mitään.
Tiedän myös vanhuksia, joita Leila-omainen käy sangen harvoin katsomassa. Joulutähti ei korvaa käyntituokiota, seurustelua, ulkoiluttamista. Ainoa lämmin käsi on sen kunnan kotihoitajan käsi, joka valitettavan usein on niin niin kiireinen ja stressaantunut paljosta työstä, vaikka parasta yrittääkin. En sano, että omaisen pitää hoitaa vanhus. Se olisi jonnekin syytinkiajalle paluuta. Mutta ei pidä hylätä satojen kilometrien päähän. Usein vanhus on auttanut perhettä lasten ollessa pieniä hyvinkin aktiivisesti.
Ja tiedättekö, aktiiviset omaiset järjestävät vanhukselle hoitopaikan omalta kotipaikkakunnalta. Se ei ole enää kuntaan sidottu. ja vanhuksiakin voi viedä päivähoitoon.
vaikka uskottomuuspalsta onkin. Ei ainakaan toista samaa mustasukkaisten naisten toinen toistaan haukkumista. Tämä voisi olla hyväm keskustelunaihe pidempäänkin jollakin asiallisemmalla palstalla. Suku on paras tai jokin muu sellainen.
Et sinäkään vain tiedä, kuinka todellisuudessa teen, et edes syitä miksi näin teen!
Se ettei uskalla tehdä päätöksiä, on vallan toinen juttu. Muistan erään sukulaisen jolla jäi oma elämä syrjään kun uhrautui äitinsä hoitoon. Kun äiti kuoli, oli jäljellä vain rankka katkeruus – kun kukaan ei antanutkaan siitä ”palkintoa”.
Vaikka olen kaukana, käyn säännöllisesti katsomassa äitiä, joka jäi kesällä leskeksi. Oli isäni vieressä hänen viimeisillä hetkillään. Hoidin hautajaiset ym. Vanhukset eivät vain ole koiria, joita muutellaan paikasta toiseen. Hänkin on ihminen jonka tahtoa tulee kunnioittaa. Jos äiti ei muuta, eikä halua vielä laitokseen, hänelle järjestetään se paras mahdollinen apu, mikä on saatavilla. Kolme vuotta olen puhunut mahdollisuudesta muuttaa lähemmäksi minua. Vanhuksia vain pelottaa uudet ihmiset ja uusi ympäristö, äiti viihtyy omassa kodissaan. Miksi siis kiusata häntä?
Kun kyse on vanhuksesta joka alkaa todella olla vaativa hoidettava, ei häntä voi hoitaa jos käy töissä. Vielä äitini ei ole, mutta kun hän on, silloin hänen on saatava se hoito, mikä hänelle kuuluu. Onneksi nykyään on mahdollisuus, sen lisäksi käyn tekemässä paljonkin hommia ja hoidan hänen asioitaan.
Kyllä minulle moni romantikko on sanonut että minun tulisi irtisanoutua työstäni ja lähteä hoitamaan äitiäni. Ikävä kyllä se olisi kylmää kyytiä. Täysin tulottomana en voisi kustantaa edes sitä hyvää mitä nyt, joutuisin elämään äitini rahoilla. Sekö olisi hieno juttu?
Juu ja kyllä minä olen se, joka pesän ”siivoaa” ja hoitaa kaiken. Kun miettii sitä että olen asunut yli 30 vuotta muualla, niin miksi nyt siitä pitäisi tuntea syyllisyyttä? Ei siis koskaan saa muuttaa vanhemmistaan kauaksi ja unohtaa mahdolliset lapset ja puoliso, ja alkaa omaishoitajaksi? Hei… yrittäkäähän laittaa asiat järjestykseen.
Taisipa osua ja upota. Mummonmuorille kerrankin kipeä paikka. Se koira äläh...jne.
Takanani on nyt kolme itkuun päättynyttä suhdetta, vanhin varatun kanssa ja kaksi uudempaa vapaiden miesten kanssa.
Traumat eivät ole tulleet varatusta miehestä. Asennoiduin heti alunperin niin, että suhde loppuu. Minua kohdeltiin hyvin ja tiedän olleeni tärkeä miehelle, vaikkakin se kakkonen.
Sen sijaan näillä vapailla miehillä oli valinnan mahdollisuus, koska sitä ykköstä ei ollut. Mutta kun mies on ollut kauan vapaana, mies ei enää osaa olla suhteessa. Varatty mies sen sijaan osaa.
Traumat tulevat normaalitapauksissa suhteista kuin suhteista ja pahemmat ne voivat todellakin olla vapaista miehistä kuin varatuista miehistä.
tuo: "Mutta kun mies on ollut kauan vapaana, mies ei enää osaa olla suhteessa. Varattu mies sen sijaan osaa."
Yritin seurustella reilun viisi vuotta vapailla markkinoilla olleen lapsettoman miehen kanssa, ei siitä mitään tullut. "Miljoona viisi" miehelle tärkeämpää asiaa tuli väliin, loppujen lopuksi hänen käsityksensä seurustelusta oli tarpeidensa tyydyttäminen kanssani kerran-pari perjantai- tai lauantai-iltana. Hänen elämässään ei ollut tilaa parisuhteelle.
Suhteeni perheelliseen mieheen oli erilainen: leppoisaa yhdessäoloa, pitkiä keskusteluja takkatulen ääressä, naisenkin tarpeet huomioonottavaa seksiä. Kummallista, että miehellä, jolla oli "valmis elämä", oli paljon enemmän aikaa ja annettavaa minulle kuin tuolla vapaalla miehellä!
Mihin se ihana varattu mies katosi?
tulit kysyneeksi... Ei kadonnut mihinkään. Tänäänkin oli yhtä ihana kuin on ollut tämän nelisen vuotta.
Tällä hetkellä on jotain varatun ja vapaan väliltä, koska ero on vireillä ja oma asunto haussa.
"Hän tietää omasta kokemuksestaan, miten alttiita useimmat miehet ovat pettämään ja miten taitavia valehtelemaan"
no sattuneesta syystä hänellä ei ole kokemusta luotettavista miehistä.
"Hän pelkää vakavissaan, että jonain päivänä hänestäkin tulisi se petetty vaimo. Aika kovan hinnan on ystäväni maksanut nuoruuden seikkailuistaan."
Niin, nyt tällä naisella on realistinen kuva miehistä, varsinkin niistä hänen makuunsa olevista miehistä. Täydellinen 100% luottamus olisikin täyttä typeryyttä ja naiiviutta.
Joten naisen pitäisi olla hyvin tyytyväinen, mitä tulee terveen epäluottamuksen omaksumiseen. Eri asia on se, että miksi nainen, joka ennemmin tai myöhemmin haluaa lapsia ja parisuhteen, satsaa varattuihin miehiin – tämä valinta kuulostaa, lievästi ilmaistuna, hmmm, öööh, vähintäänkin ajattelemattomalta.
Sitähän se juuri on. Ajattelemattomuutta. Nuori nainen on otettu, kun varattu mies kiinnittää häneen huomiota ja tuntee itsensä erittäin halutuksi, kun jopa varattuakin kiinnostaa. Ja ehkä tällainen salainen suhde jopa kutkuttaa naisen seikkailunhalua ja jännityksenkaipuuta. Siis vähän aikaa. Mutta sitten myöhemmässä vaiheessa nainen alkaa ajatella, että voi kääk, entä jos minuakin petetään joskus samalla tavalla ? Entä jos minullekin valehdellaan niin kuin tuo mies valehtelee vaimolleen ? Apuuva...
Vanhempi mies käyttää nuorta naista hyväkseen. Nuori on vielä niin naivi ettei ymmärrä missä mennään. Ja loukkaa itsensä.
No, mislsä arvelet ko. nuoren naisen luulleen menevänsä?
Kun vanhempi mies vedättää, laittaa parastaan häntäheikkinä ja pelimiehenä, kokematon voi tosiaankin uskoa kaikki valheet, lupaukset ja rakkaudentunnustukset. Nainen voi luulla löytäneensä jotain aitoa ja rakastuu.
Sitten selviääkin totuus: Miehellä on vaimo. Mies ei aiokaan erota, vaikka vaimon olemassaolon selvittyä niin vakuuttikin. Oletkin ollut miehelle vain kaunis kiinteä pano, pelkkä hyväksikäytettävä kroppa ja itsetunnonkohotin. Mitäs luulet, tuntuuko hyvältä?
Noin voi käydä toki vanhemmille ja kokeneemmillekin. Nuorille valitettavasti useammin, kun elämänkokemusta ei vielä ole.
Aloittaja kertoo, että ensimmäinen oli lähinnä seksisuhde ja toisessa oli tunteitakin mukana. Mistään valehtelusta kakkoselle ei aloittaja kertonut, ykköstä toki petettiin ja vedätettiin.
Pitää myös ottaa huomioon se tosiasia, että valehtelun avulla saavutettu hyöty ei kohota itsetuntoa juuri siksi, että se perustuu valheeseen; muita etuja valehtelulla voi kyllä saavuttaa.
ei ole kuunnellut riittävästi sisintään eikä luota itseensä. Siksi ei luota miehiinkään.
Elämä on täynnä valintoja. Biologinen kello tosin lakkaa tikittämästä, löytyy miestä tai ei. Ellei koskaan saa omia lapsia, niin sitten voi saada miehekseen isän lapsineen. Yksi ystäväni vuosien takaa etsi aikoinaan uljasta ritaria saapuvaksi valkoisella ratsullaan. Neljänkympin korvilla hän oli aivan varma, ettei ikinä koskaan löytäisi ketään. Kunnes tapasi Hänet, leskimiehen, jolla oli kolme teini-ikäistä lasta. Ikävä kyllä ystäväni sairastui pari vuotta häiden jälkeen samaan vakavaan sairauteen, johon miehensä vaimo oli kuollut.
Vaikka vielä kolmekymppisenäkin saattaa luulla, että elämä jatkuu loputtomiin, niin ei se kuitenkaan jatku. Siksi kannattaa ottaa riskejä, etenkin ihmissuhteissa - koska ne tuovat mitä suurimmassa määrin sisältöä elämään. Kenelläkään ei ole kristallipalloa, josta voisi katsoa mitä huominen tuo. KUKAAN ei tiedä, onko hänen puolisonsa uskoton päivä häiden jälkeen - tai 30 vuoden päästä. Ei sitä kannata pelätä ja etukäteen surra.
Riskit kannattaa suhteuttaa mahdollisesti saavutettavaan hyötyyn.
"KUKAAN ei tiedä, onko hänen puolisonsa uskoton päivä häiden jälkeen - tai 30 vuoden päästä. Ei sitä kannata pelätä ja etukäteen surra."
Ei voi tietää, mutta ei se arpapeliäkään ole: toiset ovat alttiimpia kuin toiset ja varsinkin toiset parisuhteet ovat alttiimpia kuin toiset. Kannattaa alkaa parisuhteeseen vain, jos keskinäiset kemiat ovat huippuluokkaa; silloin suhde voi kestää pitkään, koska alkuroihu on voimakas yhteinen, yhdistävä muisto.
Olen yksin taas mieheni on omilla retkillään, tiedän naisen sen lutkan.
Haudeuden yö heillä taas edessä ravintolan jälkeen, naisen luo "sitä oikeaa rakkautta".
Koskeehan se taas syvältä, toivomukseni että elämä rankaisisi todella kovasti.
Milloinka omatunto alkaa kolkuttaa kumpaakin? Toivon että silloin koskisi ja todella paljon!!!
Mikä se on? Ei sellaista pettureilla ole! Jollei heti ensimmäisellä kerralla ole kolkutellut, ei se sitä myöhemminkään tee.
Miksi katsot tuollaista menoa?
Aika moni on sitä mieltä, että kahden aikuisen välinen vastuullinen seksi on iloinen asia, joka ei kuulu kolmansille osapuolille - heitä ei sen pitäisi harmittaa.
toi sun pointtis tullut julki. No keskity omaan elämääsi niin kaikki pääsee helpommalla.