Tapasin miehen, johon rakastuin silmittömästi. Pitkästä aikaa tuntui siltä, että juttu voisi onnistua. Hän teki kaiken oikein ja olin onnellinen. Hänen erostaan ei ollut kulunut kuin puoli vuotta, mutta vakuutti minulle, että ero on lopullinen. Uskoin ja rakastin. Uuden vuoden aattona tuli tekstiviesti, että kaikki välillämme on ohi. Ei selitystä, ei mitään. Tuntui, että elämäni loppuu siihen. Pommitin epätoivoivoisilla tekstiviesteillä, kunnes hän erään kerran vastasi. Sen jälkeen olemme puhuneet puhelimessa melkein joka päivä ja tavanneet muutaman kerran. Selitys välirikkoon oli se, että hän palasi yhteen entisen kanssa eikä muka osaa itsekkään oikein selittää ja ymmärtää mitä tapahtui. Paikka kakkosnaisena olisi avoinna...
Rakastan edelleen ja tyydyn siihen, mitä saan. Puhelun joka arkipäivä, viikonloppuisin ei onnistu. Viimeisestä tapaamisesta on kulunut jo kolme viikkoa eikä tietoa seuraavasta. Mies sanoo välittävänsä. En ymmärrä, mitä hänen mielessään on. Jos hän haluaisi pelkän seksisuhteen, niin siihen tarkoitukseen kai pitäisi tavata. Mutta jostain syystä hän haluaa pitää minut elämässään. Mitä tämä tarkoittaa, en ymmärrä. Olen yrittänyt tavata muita, mutta miten voin, kun hän on aina mielessä? Ymmärtääkö joku???
Rakastan edelleen ja tyydyn siihen, mitä saan. Puhelun joka arkipäivä, viikonloppuisin ei onnistu. Viimeisestä tapaamisesta on kulunut jo kolme viikkoa eikä tietoa seuraavasta. Mies sanoo välittävänsä. En ymmärrä, mitä hänen mielessään on. Jos hän haluaisi pelkän seksisuhteen, niin siihen tarkoitukseen kai pitäisi tavata. Mutta jostain syystä hän haluaa pitää minut elämässään. Mitä tämä tarkoittaa, en ymmärrä. Olen yrittänyt tavata muita, mutta miten voin, kun hän on aina mielessä? Ymmärtääkö joku???
Vastaukset 23
Vanhimmat
Ilmeisesti hän haluaa sinut pitää ystävänä, sitten kun tulee ryppyjä rakkauteen olet käytettävissä...Olet hänen terapeuttinsa sitten :( Noin käy valitettavasti usein :(
vakipanoksi sut vaan haluaa. siltä vahvasti vaikuttaa.. tuskin syvempää kiinnostusta, hänhän jätti sinut noin törkeästikin ja on vielä toisen kanssa yhdessä!! järki käteen jos kunnioitat itseäsi, jätä tämä outo suhteesi tuohon mieheen ellet halua että sydämesi särkyy lisää!!
Aivan samaa mieltä, ansaitset olla jonkun ykkönen (ja ainoa). Suomi on täynnä yksinäisiä, sinunkaltaisistasi naisista haaveilevia miehiä, jotka tekisivät kaikkensa saadakseen rakkautesi. Anna jollekkin sellaiselle mahdollisuus tutustua sinuun, ja unohda se sinua halpamaisesti kohdellut heppu. Vaikuttaa ettei hän ansaitsisi olla kenenkään rakastama.
Oma järkeni kyllä kertoo, mitä pitäisi tehdä. Tunnen olevani hyväksikäytetty, vedätettävä, huono ja surkea roikkuja. Odotan viestiä, soittoa, mitä vaan että kuulisin hänestä. Samalla tiedän, että hän viettää aikaa naisensa kanssa ja soittaa kun voi ja kykenee ja haluaa. Mutta toivo pitää käynnissä. Jos hän kuitenkin huomaisi välittävänsä enemmän kuin siitä toisesta, ykkösestä. Jos hän kuitenkin haluaisi minut sen toisen tilalle. Tiedän, ettei näin käy, mutta jos kuitenkin....ja samalla rikon itseni kokonaan, jos vielä on jotain rikottavaa. Miten tästä pääsee eroon?
Unohda se mies, kakkosnaisena ei kannata olla, hyvä nainen arvosta ihtiäs etes sen verran! Minäki muka rakastin yhtä miestä, joka puhui mulle kaikkea paskaa ja yhtäkkiä se sanoi kaiken olleen valetta ja mun oli valittava oonko sen jalkavaimona vai erotaanko. Nyt ymmärrän että ei sellasesta ois tullu ku paha mieli, vaikka muka kuinka rakastin. Jos sinun rakkautes ei sille miehelle riitä, niin ei sitä kannata sille tuhlatakkaan. Jatka elämääsi ja unohda tollaset miehet, sullekkin on olemassa joku joka rakastaa vain sinua. Minäkin toivoin aikani, että se mies huomais rakastavansa mua, mutta turhaan. Ja nyt on parempi olla.
Toisaalta oletko ajatellut ottaa itsellesi miehen samoin kuin exäsi Tulisko sellainen kysymykseen? Seurustelisit niin kuin exäsi ja tapaisitte silti aina kun molemmille niin sopii?
Olen yrittänyt tavata muita ja unohtaa. Mutta minkä sille mahtaa, kun tunteet ei anna periksi. Välillä olen niin huonossa kunnossa, etten kykene mihinkään. Muutama kuukausi tässä on vierähtänyt ja päivät kuluvat odotellessa. Kun yritän puhua hänelle omasta olostani ja epätoivoissani saada huomiota ja ehkä tunnustusta välittämisestä tai ikävästä, niin vain hermostutan hänet. Välillä kiukuttelen ja välillä piruilen hänelle. En ole enää oma itseni. Tyydyn vähään ja toivon, että hän huomaa ja arvostaa minua. Tiedän kyllä sen olevan turhaa. Toivon, että aika tekee tehtävänsä ja jossain vaiheessa olen valmis rakastumaan uudelleen johonkin toiseen. Tällä hetkellä tuntuu tosi pahalta.
Nimenomaan noiden tunteitesi tähden sinun pitää unohtaa hänet. Ehkäpä tuossa tilanteessa pystyisit selväjärkisenä roikkumaan, mikäli tunteesi häntä kohtaan eivät olisi noin voimakkaat. Nyt vain hajotat itsesi.
Usko siis tunteitasi ja ymmärrä, että sinun tunteesi ovat se asia, jotka pakottavat sinut menemään eteenpäin ja jättämään hänet taakse. Sinun tunteesi ja käytännön tilanne eivät sovi yhteen. Anna tunteillesi periksi, hyväksy ne ja ymmärrä tilanteen mahdottomuus. Tunteesi eivät vaadi sinua jatkamaan vaan nimenomaan sitä, että otat etäisyyttä.
Huumeesta ei pääse eroon sillä, että välillä napsii muutaman pillerin ja odottaa riippuvuuden häviävän. Sinun pitää pysyä niistä pillereistä erossa kokonaan.
Kyllä se elämä sinua vie eteenpäin. Ei auta, vaikka kuinka räpiköisit vastaan. Ehkä kannattaa vaan hyväksyä asiat sellaisina kuin ne ovat, vaihtaa suuntaa ja alkaa kellua myötävirtaan. Siinä väsyy huomattavasti vähemmän kuin vastavirtaan uidessa. Päästä irti vaan. Olosi helpottuu varmasti, kunhan aikaa kuluu. Ja saattaapa löytyä se kumppanikin, joka on menossa samaan suuntaan kuin sinä.;)
Kysyit ymmärtäänkö joku.. Mä ymmärrän, vähän liiankin hyvin koska toi ois voinu olla yhtä hyvin mun kirjottama. Tiedän siis tasan kuinka raastava tilanne on ja toivon koko ajan että koko asian vois vaikka pyyhkiä pois kun ei muu tunnu auttavan..Paljon voimia sulle!
Kiitos samoin sulle! En ymmärrä miten ihmiset voivat kohdella toisiaan näin, varsinkin niitä, jotka välittävät. Itsekin toivon, etten koskaan olisi tätä miestä tavannut ja ettei koskaan mitään olisi välillämme tapahtunut. Tunnen itseni likaisksi ja halvaksi. Hän haluaa tavata huomenna päivällä ja todennäköisesti mennä sänkyyn. Olen niin kahden vaiheilla. Toisaalta haluaisin sanoa etten tule, mutta toisaalta kaikki minussa huutaa ikävää häntä kohtaan.
Sinun ikäväsi EI ole ikävää häntä kohtaan. Se on ikävää sitä illuusiota kohtaan, joka sinulla oli hänestä. Ymmärrätkö? Sinä rakensit päässäsi kuvan tuosta miehestä silloin kun "silmittömästi rakastuit" häneen. Sinä ET tuntenut häntä. Nyt sinulle on paljastanut, ettei mies ollutkaan tuon illuusion kaltainen ja sinä silti jatkat tuota rakkauttasi oman kuvitelmasi kanssa. Ja siinä sitten ihmettelet, miksi on niin vaikea olla.
No siksi tietenkin, etteivät nuo korviesi välissä kehitellyt kuviot mitenkään vastaa todellisuutta!
Ymmärrä nyt ensin, ettet sinä HÄNTÄ rakasta. Et vain tahdo päästää irti tuosta omasta, itsellesi tärkeästä illuusiosta. Se elävä, hengittävä mies on sitten erikseen... Kysy itseltäsi, tunnetko edes tuota kyseistä miestä sellaisena, kuin hän on. Tuollainen "silmittömästi rakastuminen" kun on ihan eri asia, kuin toisen ihmisen rakastaminen.
Prinssisi on sikopaimen. Avaa silmäsi.
Sivusta pitää todeta, että jos ihminen haluaa uskoa toisista hyvää, se ei tarkoita, että on sokea. Tai että sellaisen ihmisen rakkaus on jotenkin epäaidompaa. Jokaikinen ihminen (paitsi psykopaatit, joita on niin harvassa, että sellaista tuskin elämänsä aikana kohtaa ja sen kyllä tietää jos kohtaa) on sekä hyvä että paha. Jokainen valitsee itse, miten käyttäytyy ja muita kohtelee. Jokaisen sisällä on asioita, jotka ne joko näyttävät tai jättävät näyttämättä. Jokaisessa on paljon potentiaalia. Se, että elää elämänsä niin, että haluaa uskoa ihmisten potentiaaliin ja hyvään niissä, ei ole sokeutta. Joskus ihmiset eivät halua valita sitä hyvin kohtelua ja valitsevat toisen tien. Silloin sanoo itselleen, että yritin ja tämä ei ollut minua varten. Siitä ei tullut mitään muuta kuin pahaa. Laittaa asian taakseen ja jatkaa matkaa. Ei ole illuusioita.
On eri asia uskoa arvostaa niitä hyviä puolia joita ihmisestä löytyy, kuin rakentaa ne puolet omassa mielessään ja pitää niistä kiinni. Kuinka moni rakastuessaan tosiaan rakastuu siihen ihmiseen, joka on hänen edessään? Yleensä siinä käy niin, että sen positiivisen kuvan rakentaa omassa päässään ihan omien tarpeittensa pohjalta. Kun sitten todellisuus jossain vaiheessa astuu peliin huomaakin, ettei se toinen ollut sitä, mitä oli halunnut kuvitella. Tuolloin se vika ei ole edes siinä rakkauden kohteessa vaan siinä, että alusta asti on rakastunut siihen mitä haluaa nähdä, ei siihen, mitä nenän edestä löytyy.
Kyse ei mielestäni ole mistään "halu uskoa toisista hyvää" vs. psykopaatit vaan siitä, että tulisi koittaa nähdä toinen sinä ihmisenä, mikä hän on. Niin hyvine kuin huonoine puolineen. Jos ihmisen pyrkii näkemään sinä mitä hän on, ei tarvitse yrittää "uskoa toisista hyvää". Kyllä siinä näkee sen positiivisen ilman mitään uskoakin. Tuollaisissa päätäpahkaa rakastumisissa nyt vaan on se ongelma, ettei tuolloin ihminen näe sitä toista mitenkään realistisessa valossa. Mieluummin tulisin rakastetuksi omana paskana itsenäni kuin jonain ihanteena, jossa huonot puoleni koitetaan sivuuttaa sillä, että korostetaan jatkuvasti sitä hyvää. Ihmisessä tulee mukana sekä se paska että positiivinen.
Eli monesta olemme samaa mieltä. Siinä vaan pistän hanttiin, että pistetään ne omat suhdekoukerot sen ihanan rakkauden tunteen piikkiin. Silloin, kun se rakkaus iskee kuin salama taivaalta, tulee ottaa huomioon se, ettei sitä toista ihmistä vielä tunne. Rakkauden kohde ei tuppaa silloin olemaan se, miksi sen tahtoo kuvitella. Se todellinen rakkaus tulee sitten ajan kanssa jos on tullakseen ja vaatii sen, että toisen näkee realistisesti. Haavekuvaa kun rakastaa, iskee todellisuus naamaan märällä rätillä jossain vaiheessa.
Näitä suin päin rakastuvia löytyy lähipiiristä sekä mies- että naispuolisia ja aina tuntuu sama kaava toistuvan. Sitä kuvitellaan se toinen joksikin, joka sopii omiin tarpeisiin ja jonkin ajan kuluttua (voi jopa vierähtää muutama vuosi) alkaa se ihmettely, että "Miksi minusta tuntuu niin pahalle, vaikka niin kovasti rakastankin? Onkohan tämä nyt kuitenkaan sitten se minun unelmieni mies/nainen? " No ei tietenkään ole! Ihminen se on se toinenkin.
O.k. Ap:n prinssi oli alussa ihana mies, joka teki kaiken oikein. Tämä ihana mies sitten palasi exänsä kainaloon ja jätti ap:n tekstarilla. Nyt ap roikkuu miehessä, joka käy häntä välillä jyystämässä ja hermostuu, kun ap: kaipaa huomiota ja välittämistä. Kyllä se nyt vaan siltä vaikuttaa, ettei tuo mies ole sitä, mihin ap rakastui. Ellei sitten alusta alkaen yrittänyt hakeutua suhteeseen miehen kanssa, joka häntä satuttaa. Voisikohan aloittaa vaikka sillä, että lakkaisi itse satuttamasta itseään ja myöntäisi, ettei se mies olekaan se rakas, joka tekee kaiken oikein... Sitten realistisemmalla asenteella eteenpäin. Tunteet ovat tärkeitä, mutta pelkästään niiden mukaan on turha liihotella. Siinä helposti onnistuu valehtelemaan itselleen.
Pah, vastuutonta. "Vika ei edes ole siinä rakkauden kohteessa" Ei vai, jos se käyttäytyy huonosti. Niin, eihän se ainankaan kenenkään oma vika ole miten muita kohtelee. ...
Kaikki, mitä ihmisissä on, ei näy päälle päin suoraan. Silloin niihin asioihin on vain uskottava. Etenkin, jos ihmisistä ei näy päälle päin kuin huonoja luonteenpiirteitä.
Ei kukaan mitään huonoja puolia sivuuta, vaan yrittää uskoa, että kaikki toimivat paremmin ja kunnioittavammin tilanteissa, jotka ovat helppoja ja kun he ovat onnellisia. Laittaa siis tilanteiden piikkiin ts. sanoo itselleen "No ei se nyt voikaan kauhean kohteliaasti puhua, kun sen on niin paha mieli. Mutta jos tilanne olisi erilainen..." jne. Samalla tavalla kaikista ominaisuuksista. Hyvistäkin, että jos tilanne olisi onneton, niin sitten ne kuihtuu. Mutta eihän kukaan ajatuksissaan itselleen mitään onnetonta tilannetta rakentele. Ainakaan minä en rakenna.
Ihmiset itse valitsee iskeä märällä rätillä, ei mikään "suuri ja mahtava" todellisuus, koska ei kukaan laput silmillä kävele. Tai ole niin tyhmä, että kuvittelisi kaiken jotenkin päin ilman tarkkaa tietoa. Teen päätelmäni pitkään ja hartaasti.
Kiintymys ja riippuvaisuus tulee ajan kanssa, ei rakkaus. Sitä ei minkään ajan kanssa tule, jos ei ole ollut tullakseen. Kiintymyksestä puhuu kaikki psyk. kirjatkin, ei pidä sekoittaa rakkauteen.
Realistinen asenne on siis sellainen, jossa huonot ihmiset ovat huonoja ilman kehittymismahdollisuutta tai vastuuta teoistaan. Koska heillä ei ole mahdollisuutta toimia toisin, ovat vain huonoja piste, niin ei vastuutakaan vai.
Jokaikiselle ihmiselle elämä on jatkuva valintojen ja kasvamisen/taantumisen taistelu.
Kyllä minä rakastan poikaystävässäni ihan kaikkea. Sellaisiakin puolia, joista en muissa ihmisissä niin pidä ja myös sellaisia, joita en koskaan ole edes tullut ajatelleeksi. Ja sellaisiakin tunteita, että jos toinen on tuntenut olonsa maailman noloimmaksi, niin olen rakastanut vaan enemmän, koska silloin tarvii sitä. Ja pistänyt typerän myötähäpeän syrjään ja raahannut kädestä takaisin ja yrittänyt keventää tilanteen. Eikä se täytä jotain kuvitteellista ihannekriteerilistaa, jos sellaista olen koskaan edes tehnyt, vaan on kaikista oikeista ihmisistä se ihanin ja kultaisin. Ja kultaisuutta ei siis niin paljon ole silloin, jos maailma potkii päähän. Mutta tiedän aina, että se kultaisuus ja ihanuus on siellä alla ja pitää vaan lohduttaa, auttaa ja pitää huolta huonoina hetkinä, niin sitten ne taas paistavat sieltä esiin.
Tuskin ihmiset ovat noin typeriä miksi ne kuvittelet, tai sitten olet viettänyt liikaa aikaa poikkeuksellisen vähä-älyisten kanssa, jos kuva ihmisistä on tuollainen.
No enpähän nyt tunnista tuosta vastauksestasi sitä, mitä yritin selittää. Ilmeisesti kommunikaatio ei pelaa tai vaan olemme niin eri planeetoilla, että hahmotamme asiat ihan eri tavalla. Mielestäni me olemme monessakin asiassa samoilla linjoilla, mutta ilmeisesti sinä et näin jostain syystä koe.
Tottakai ihminen on vastuussa siitä mitä tekee. Koitan vain sanoa sitä, että myös se, joka pitää toisesta ihanteellista kuvaa yllä sen todellisuuden myöntämisen sijaan, on vastuussa tekemästään. En puhu tässä vain ap:sta vaan ihan yleisellä tasolla. Ja todellisuudella en viittaa mihinkään muuttomattomaan metafyysiseen konstruktioon jossa on vain hyviä tai pahoja ihmisiä vaan siihen, että kun katselemme tätä maailmaa omasta vinkkelistämme, pitäisi aina myös muistaa se, että kokemamme asiat ovat muuta, kuin "todellisuus". Ne ovat tulkintaa, jossa omat tarpeemme, tunteemme ja kokemamme asiat vaikuttavat siihen mitä edessämme näemme. Joskus se todellisuus voi paljastua joksikin aivan muuksi, kuin mitä olemme kuvitelleet.
Kun toiseen ihmiseen tutustuu, me emme näe tuota toista realistisesti. Ymmärtääkseni olet samaa mieltä? Siinä, että näkee ne toisen hyvät puolet ja niihin uskoo, ei ole mitään pahaa. Ongelmia tulee nimenomaan siinä vaiheessa, kun niitä huonoja puolia putkahtaa esiin ja ne koittaa kieltää siihen hyvään uskoen. Ne kun eivät katoa sillä, että ne pyyhkii maton alle. Niiden kanssa pitää elää. Ja usko pois, sellaisia ihmisiä löytyy jotka eivät näin tee, nimenomaan siihen vedoten, että he tahtovat uskoa kaikista hyvää. Siihen kun vielä lisätään tuo suuri ja mahtava rakkaus tuppaa käymään niin, että onnettomana kituutellaan suhteessa, josta ei loppujenlopuksi jää käteen muuta kuin paha olo ja ryvettynyt itsetunto.
Minä miellän rakkauden muuna kuin rakastumisen tunteena. Minulle se on nimenomaan tuota kiintymystä ja lämpöä, joka on jäljellä vielä silloinkin, kun se kutina katoaa ja sen toisen kykenee näkemään niine paskoineen kaikkineen. Riippuvaisuutta en oikein osaa tuohon tosin liittää. Ehkäpä tuolla sanalla on korvissani sen verran paha kaiku. Tulee lähinnä mieleen tukehtumisen tunne ja kyvyttömyys kuvitella elämäänsä ilman toista. Itse en kaipaa mitään symbioosia suhteissani.
Minä nyt kirjoittelin ihan omasta näkökulmastani ja niiden asioiden perusteella, mihin olen ympäristössäni kiinnittänyt huomiota. Noita elämänsä rakkauksiin törmäileviä kun on tullut katseltua ja kuunneltua enemmänkin kuin tarpeeksi. Sinun suhteestasi poikaystävääsi en käsittääkseni ole sanonut halaistua sanaakaan, joten en oikein ymmärrä, mistä moinen vihamielinen purkaus on lähtöisin.
Noh. Minä tässä jatkan matkaani tyhmän ihmisen tyhmässä todellisuudessani vähä-älyisten piirittämänä. Hyvä, että sinulla menee paremmin. ;)
En todellakaan ole missään asiassa kanssasi samoilla linjoilla enkä allekirjoita mitään niistä väitteistäsi, tai ajattele muista ihmisistä niin.
Lähtökohtasi vaikuttavat sellaisilta, että sinua ei ole nähty sinuna ja olet siitä katkerahko ja sen perusteella et itse näe muita ihmisiä. Ajattelet ja luokittelet kaikki sellaisiksi, että kukaan ei rakasta oikeaa ihmistä, vaan kuvitelmaa. Vaikka se ei ole totta. On se varmaan raskasta jos ei tule rakastetuksi omana virheellisenä itsenä tai että tietää rakkauden päättyvän jos se tulisi esiin. En sitä sano ettei olisi vaikeaa, varmasti raskasta. Mutta seura muokkaa ihmisiä ja itsehän noilla kommenteillasi haluat kanssa nähdä muut sellaisina kun ne eivät välttämättä todellakaan ole. Haluat vain yleistää kaikki ihmiset tuollaiseksi. Ja yleistäminen ei muuten kerro kauhean positiivisia asioita henkilön älykkyydestä :)
Minä en pysty käsittämään, että ihmiset pitäisivät ihanteellista kuvaa yllä ollenkaan. En ainakaan tee niin. Tarkoitat siis, että virheelliseksi tietämäänsä ihmistä ei voi rakastaa silmittömästi jne. Pidät mittarina sitä, että rakkautta pitäisi olla vähemmän, jotta se on aitoa. :D? Iloisuuttakaan siinä ei saisi olla, muuten se on sokeaa. Vain harmaa ja tylsä rakkaus on aitoa :D
Paras sitten mennä heti sanomaan lumikasassa leikkiville lapsille, että älkää olko noin kauhean iloisia siitä lumesta. Senkin typerykset! Ettekö te sokeat tajua, että kohta se sulaa pois!
Mutta ei niitä taitaisi paljon se kiinnostaa. Kun ne itse tietää, että ne sopeutuu siihenkin, kun se lumi sulaa pois eikä tarvi synkistellä nyt.
Huonot puolet näkyy ja hyväksytään ihmisistä ihan samalla tavalla kuin hyvät. Mutta kaikkea ei voi vetää huonojen puolien alle. Esim. kissan kiduttaminen tai rattijuopumus tai pahoinpitely tuskin ovat kenenkään huonoja puolia. Monet asiat ovat sellaisia, että niistä on vastuu ihmisellä itsellään eikä niitä tarvitse hyväksyä "huonoina puolina". Piirteet, jotka aiheuttaa ne, voi hyväksyä tiettyyn rajaan asti, mutta tekoja ei tarvi hyväksyä jonkun "huonoiksi puoliksi".
Minulla on liian vahvat tunteet, että se rakastumisen tunne mihinkään häviäisi jos kaikki on hyvin, niin sori nyt en oikein allekirjoita, että ihmisiä ei näe siinä tunteessa. Kiintymys ja lämpö on kiintymystä ja lämpöä. Rakkaus on ihan eri asia. Ilmeisesti se sitten on sen verran harvinaisempaa, kun ihmisethän melkein aivopestään ajattelemaan kiintymystä rakkautena. Ja ydinperhehän on yhteiskunnalle kannattavin, niin en yhtään ihmettele miksi aivopestään.
Rakkaus on myös sitä lämpöä ja kiintymystä, mutta ei pelkkä kiintymys ole rakkautta.
Minun korvissani sillä on hyvä kaiku. Samoin sanalla symbioosi. Symbioosissa on niin hyvä olla, että kestän ihan hyvin senkin ajatuksen, että en pärjäisi ilman poikaystävääni. Murehdin sitä sitten, jos niin käy. Eikä tukehduta, siinähän sen vapauden vasta tuntee.
Ei se nyt mikään vihamielinen purkaus ollut. Otin ihmisten luokittelusi itseeni, koska menen tunteideni mukaan. Ja kun en jaksa käyttää aikaani murjottamiseen siitä, että kun kaikki ihmiset eivät ole täydellisiä, niin siitähän voi jopa saada kuvan, että eläisin illuusioissa :)
Niin, juuri tuota samaa kuuntelen joka päivä, että kun argumentit alkaa loppua, niin sanat hienonevat :)
Ja sanon aina, että ei se sisältö parane, vaikka siihen pari sivistyssanaa tunkeekin. Konsensusta ei tod saavutettu. Niinkuniinku.
No ilmeisesti tämä keskustelu on turhaa. Mielestäni tulkitset kirjoittamani niin omalta kannaltasi, ettei juttuni sinulle vain aukea. Liekö sitten kyse tuosta, että menet niin tunteitesi mukaan.
"Ajattelet ja luokittelet kaikki sellaisiksi, että kukaan ei rakasta oikeaa ihmistä, vaan kuvitelmaa."
En sanonut näin. Totta hemmetissä sitä toista voi rakastaa, mutta sitä toista ei koskaan tunne/näe 100%. Se toinen on meistä erillinen ihminen. En ymmärrä, miten tuo estäisi rakkauden. Se että me emme näe ympäristöämme objektiivisesti, ei mitenkään tarkoita sitä, etteikö tunteitamme tai niiden kohteita olisi olemassa. En ymmärrä, mikä siinä asiassa voi olla niin hirvittävää, että hahmotamme ympäristömme erilaisten "filttereiden" läpi. Eiköhän sinun "tunteella menevänä" ihmisenä pitäisi olla tuosta asiasta hyvin tietoinen. Sinähän olet lukenut minunkin tekstini niin noiden omien filttereittesi läpi, etten edes ymmärrä, mistä olet nuo juttusi repäissyt. Noita asioita joihin vastailet kun en todellakaan löydä teksteistäni tai itsestäni. Olisikohan tässä nimenmaan käynyt niin, että sinun sisäiset tarpeesi, tunteesi ja kokemuksesi estäisivät sinua kirjoittamaani ymmärtämästä? Reagoit subjektiivisesti ja siinä jää paljon lukematta ja ymmärtämättä. Olet jo etukäteen lyönyt lukkoon sen, mitä minä sinulle edustan ja vedät sen perusteella johtopäätöksiä siitä, mitä ajattelen. Sinä siis päätät korviesi välissä sen, mikä minä olen ja kaikki mitä kirjoitan näyttäytyy sinulle sen värittämänä. Kyse EI kuitenkaan ole minusta vaan siitä, mitä sinun sisälläsi liikkuu ja mitä sinä edustat. Sinähän et todellisuudessa tiedä minusta mitään. Tämä on se sama ilmiö, josta koittanut puhua. Selvensikö tämä asiaa?
"Minä en pysty käsittämään, että ihmiset pitäisivät ihanteellista kuvaa yllä ollenkaan. En ainakaan tee niin. Tarkoitat siis, että virheelliseksi tietämäänsä ihmistä ei voi rakastaa silmittömästi jne. Pidät mittarina sitä, että rakkautta pitäisi olla vähemmän, jotta se on aitoa. :D? Iloisuuttakaan siinä ei saisi olla, muuten se on sokeaa. Vain harmaa ja tylsä rakkaus on aitoa :D"
Ja mistäköhän ihmeestä tuonkin vetäisit? Siinä, mistä puhun, ei kyse edes ole pelkästään mistään ihanteellisesti kuvasta vaan siitä, miten me hahmotamme sen, mitä on ympärillämme. Se, mikä meissä itsessämme jo on (tunteet, aiemmat kokemukset, tapamme määritellä ja arvottaa asioita jne), värittää kokemuksiamme ja havaintojamme. Silloin, kun ihminen suinpäin rakastuu toiseen jota hän ei tunne, hän rakentaa omassa päässään sen kuvan tuosta toisesta ihmisesta niiden omien tarpeidensa pohjalta. Siihen todelliseen ihmiseen sen kuvan takana tutustuu vasta myöhemmin. Nuo silmittömät rakkaudet ja tylsyydet ja harmaudet olet taas vetäissyt ihan omasta hatustasi. Jaatko sinä todellakin tunteet ja järjen noin mustavalkoisesti kahteen lootaan? Tunteet=hyvä, iloisuus Järki/ajatukset= paha, tylsyys, ilottomuus. Jos jotain asiaa suostuu ajattelemaan järjellään tunteista tulee harmaita ja elämästä ilotonta? Niinkö? Minä en tuollaista jakoa tee. Minun tunteeni kun eivät muutu harmaiksi eikä se ilokaan elämästä katoa sillä, että asioita miettii. Ehkei sinunkaan kannattaisi moista pelätä. Ei ne tunteet ajattelemalla häviä.
"Monet asiat ovat sellaisia, että niistä on vastuu ihmisellä itsellään eikä niitä tarvitse hyväksyä "huonoina puolina". Piirteet, jotka aiheuttaa ne, voi hyväksyä tiettyyn rajaan asti, mutta tekoja ei tarvi hyväksyä jonkun "huonoiksi puoliksi".
Mitäköhän tekemistä näillä kissan tapoilla nyt sitten on minkään kanssa, mitä olen sanonut? Minä EN ole missään vaiheessa kieltänyt ihmisten vastuuta. En myöskään ole väittänyt, että kaikki pitää sietää. Kun puhun asioiden hyväksymisestä, lähinnä siihen, että pyrkii välttämään itsensä kusetusta. Kun ei lakaise asioita maton alle vaan hyväksyy sen, mitä nenän edestä löytyy, voi helpommin sitten tehdä ne ratkaisut mitä tekee, sen sijaan että koittaa pitää pystyssä korttitaloa.
"Niin, juuri tuota samaa kuuntelen joka päivä, että kun argumentit alkaa loppua, niin sanat hienonevat :)
Ja sanon aina, että ei se sisältö parane, vaikka siihen pari sivistyssanaa tunkeekin. Konsensusta ei tod saavutettu. Niinkuniinku."
Täh?
Homma nyt vain näyttää olevan niin, että sinä joko tahallasi tai tahattomasti haluat ymmärtää sanomani väärin. Kehoittaisin kuitenkin, että yrittäisit olla laittamatta sanoja toisten suuhun. Se kun on piirre, joka ihmisillä usein nostaa niskakarvat pystyyn. Voisit myös miettiä tuota yleistämistä omalla kohdallasi. Vaikutat hyvin mustavalkoiselta ihmiseltä ja moinen saattaa aiheuttaa ongelmia siinä vaiheessa, kun ihmiset eivät jaksa enää laittaa totuuksiasi tunteittesi piikkiin. Voit rauhassa jäädä tänne provoilemaan. En jaksa enää napata koukuun kiinni. Siitä kuitenkin pisteet, että onnistuit saamaan minut näinkin pitkiä pätkiä kirjoittelemaan. Yleensä kun moiseen ei ole kärsivällisyyttä.
Mene sinä tunteella. Minä menen kahvinkeittoon.
Ei mun nyt suututtaa ollut tarkoitus. Ihan kepeään sävyyn, kieli vähän poskella tässä aivoja lepuuttaakseni kirjoitin.
Jos onnistuit noin turhautumaan, niin kannattaa miettiä miltä kannalta itse mietit.
En minä mitään sanoja suuhusi laittanut, käytin vaan vähän pitkälle menevää deduktiivista päättelyä ja huvikseni mietin, mitä johtopäätöksiä väitteistäsi pitäisi tehdä.
Se, että en ole samaa mieltä, ei tarkoita etteikö juttu auennut.
Enää ei aukea, väität jo omia väitteitäsi vastaan. Sinähän niistä filttereiden kamaluudesta puhuit.
Ainut johtopäätös, jonka sinusta vedin, oli että etsit illuusioista puhumalla ja ihmisiä lokeroimalla tapaa paeta vastuuta omasta huonosta käytöksestä. Muuta syytä en keksinyt ensimmäiseen viestiisi. Enempää en silti olettanut :)
En minä niin sanonut, järjellisesti ajateltuna ei kannata murehtia lumen sulamisesta, koska keksin muuta tekemistä sitten. Jaksan sanoa itselleni, että kyllä tästä lumettomasta kesästä selviän. Eli ei murehdi/masennu asioiden huonoista puolista, koska tietää kestävänsä ne. On hyväksynyt, että elämä on ylämäkeä ja alamäkeä, niin voi olla iloinen ilman turhia murheita. Eli ne asiat on jo mietitty ja hyväksytty.
Ei kukaan mistään korttitalon pystyssä pitämisestä ole puhunut. Elämänsä kun saa ihan onnellisesti elää niinkin, että päättää luottaa ihmisiin, uskoa ja toivoa hyvää tietäen että toisinkin voi käydä. Se on sitten ihmisten oma valinta miten kohtelevat. Jos eivät päätä kohdella hyvin, niin hyväksyn sen ja jatkan matkaa. Jokaisella on omanelämänsä suhteen langat käsissään ja sitä kautta langat siitä miten muita kohtelee.
Olen antanut vakiprovoilijan manttelin jo eteenpäin, sori.
Ei kannatakaan tuota harrastusta jatkaa, pitäydy vaan lyhkäisissä "Vitun tyhmä lehmä!"-kommenteissa :)
Senhän mä jo sanoinkin, että yhteisymmärrystä ei ole enkä minä sitä tuntemattoman ihmisen kanssa viitsi hellyyttäni vääntää.
Tukehdu pullaan, muisk.
asiaa. Paljastavinta tuossa ap:n ensimmäisessä viestissä on se, että hän kirjoittaa miehen "tehneen kaiken oikein". Hän ei siis koskaan ihastunut mieheen itseensä, vaan siihen tapaan miten tämä kohteli häntä ja sai hänet tuntemaan. Se on hyvin yleistä ja moni suhde kaatuukiin siihen, että ei ihastuta siihen toiseen, vaan itseensä.
on että taisin rakastua haavekuvaan. Tapasimme viime perjantaina muutaman tunnin ajan. Hän vei ajelulle ja harrastimme seksiä hänen autossaan. Tunsin itseni halvaksi ja likaiseksi. On niin vaikeaa päästää irti siitä haavekuvasta, jonka on toisesta luonut. Erostani on kulunut yli kolme vuotta ja näiden vuosien aikana olen yrittänyt monta kertaa, liian monta kertaa. Kelpaan yleensä sänkyyn, mutta muuhun sitten en. Olen mielestäni ihan hyvännäköinen, omillani toimeen tuleva, opiskellut ja hyvässä työssä. Toisaalta olen vahva nainen ja toisaalta hyvin hauras ja helposti haavoittuva. En tiedä sitten yritänkö liikaa.
Viikonloppuna tämän miehen naiselle oli lähettänyt joku toinen nainen tekstiviestejä ja kertonut miehen pettävän. Seurauksena oli, että mies maanantaina ilmoitti epäilevänsä minua ja ettei halua enää olla yhteydessä minuun. Se sattui. Miten ihminen, josta olen välittänyt näin paljon voi edes ajatalla minusta noin. Kertoo siitä, että olen ollut ajanvietettä ja ehkä itsetunnon nostaja. Kertoo myös siitä, että kysessä on pettäjätyyppinen mies. Tiedän nämä kaikki, mutta silti jos hän kutsuisi niin lähtisin hänen luokseen saman tien.
Päästä jo irti. Ei tuollainen mies ole sinua varten. Olet antanut itsesi ja mitä olet saanut vastineeksi? Et mitään, pahaa mieltä korkeintaan. Miksi kiusaat itseäsi? Ymmärrän, että tunteesi ovat vahvoja, mutta kannattaako itsensä uhrata tuollaiselle miehelle. Hän ei arvosta, rakasta tai ilmeisesti ole edes kiinnostunut sinusta. Usko, että sinuakin varten on parempi mies olemassa.
Mitä, jos hän tulisi luoksesi, voisitko luottaa häneen? Tuskinpa, jo olet vähänkin järkevä. Itse edustan miesnäkökulmaa ja olen kokenut saman kohtalon kuin sinä. Kokemuksesta tiedän, miten pahalta tuollainen kohtelu tuntuu. Ansaitset parempaa. Pettäjät eivät koskaan kykene tekemään ketään onnelliseksi. Eivät ole sitä itsekään.
Voimia sinulle. Muista, että sinulla on taito ja kyky rakastaa, mikä ei häviä minnekään. Pystyt rakastumaan uudestaan ja lopullisesti onnelliseen suhteeseen. Ei ole sinun vikasi jos toinen käyttäytyy väärin ja tunteettomasti. Uskoisin, että vast edes tunnistat vastaavan, juuri eronneen miestyypin ja kerran näppisi polttaneena pysyt heistä erossa. Älä ole laastaria toiselle ihmiselle, vaan laastia oikealle suhteelle.
Mutta älä jää roikkumaan. Ei, juu, vaarinhousut. Ja kuka kärsii? Vain ja ainoastaan sinä! Olet hätävara.