Olen eronnut joku tovi sitten ja ero vei oman aikansa toipua ja nyt ilmeisesti on kevättä rinnassa tai jotain, kun tuntuu, että jotain puuttuu elämästä. MUTTA ensimmäistä kertaa olen tilanteessa, että olen ns. sinkkuäiti. Olen seurannut lähipiirissäni menoa, jossa äidillä vaihtuu miehet aika tiuhaan ja lapset ovat hämmennyksissä, kun tietty setä ei enää tulekaan kylään jne.
Tätä en omille lapsilleni halua, vaan jollain keinoin olla varmemmalla pohjalla, ennenkuin heidän elämään uuden ihmisen tuon. Mutta miten tämä edes käytännössä onnistuu? Ja miten muilla on sujunut uuden seurustelukumppanin esittely lapsille? Omat lapseni ovat sen ikäisiä, että vaativat jo selitystä ja perusteluja.
Toki mitä enempi luen näitä nettikeskusteluja, totean, että sinkkuäideistä on aikamoiset ennakkoluulot, ( tai yksinhuoltajista, jollaiseksi en itse lukeudu, koska meillä on varsin toimiva yhteishuoltajuus :) ), joten voihan se olla, että tämä sinkkukausi kestääkin pitkään..
Tätä en omille lapsilleni halua, vaan jollain keinoin olla varmemmalla pohjalla, ennenkuin heidän elämään uuden ihmisen tuon. Mutta miten tämä edes käytännössä onnistuu? Ja miten muilla on sujunut uuden seurustelukumppanin esittely lapsille? Omat lapseni ovat sen ikäisiä, että vaativat jo selitystä ja perusteluja.
Toki mitä enempi luen näitä nettikeskusteluja, totean, että sinkkuäideistä on aikamoiset ennakkoluulot, ( tai yksinhuoltajista, jollaiseksi en itse lukeudu, koska meillä on varsin toimiva yhteishuoltajuus :) ), joten voihan se olla, että tämä sinkkukausi kestääkin pitkään..
Vastaukset 11
Vanhimmat
Alkuun uuden miehen kanssa tapasimme vain niin, ettei lapseni ollut paikalla eli oli omalla isällään. Kun sitten tuntui siltä, että suhteesta tulisi jotain vakavampaa, esittelin miehen lapselleni ja hän omansa minulle. Tämä sovittiin jo alkuun, ettei lapsia ns. sekoiteta kuvioihin, ennenkuin tiedämme mitä suhteesta tulee. Lapsien parasta ajateltiin ja juuri sitä, ettei lapsen tarvi ajatella, että mihin se setä katosi. Kaikki meni hyvin, vaikka alkuun hiukan ujosteltiin. Nykyään eletään normaalia perhe-elämää :)
"Olen eronnut joku tovi sitten ja ero vei oman aikansa toipua ja nyt ilmeisesti on kevättä rinnassa tai jotain, kun tuntuu, että jotain puuttuu elämästä. MUTTA ensimmäistä kertaa olen tilanteessa, että olen ns. sinkkuäiti. Olen seurannut lähipiirissäni menoa, jossa äidillä vaihtuu miehet aika tiuhaan ja lapset ovat hämmennyksissä, kun tietty setä ei enää tulekaan kylään jne."
Aivan varmasti on.
Miksi sinulla on "kevättä rinnassa"? Kaipaatko vain uutta rakkautta.
"Tätä en omille lapsilleni halua, vaan jollain keinoin olla varmemmalla pohjalla, ennenkuin heidän elämään uuden ihmisen tuon. Mutta miten tämä edes käytännössä onnistuu? Ja miten muilla on sujunut uuden seurustelukumppanin esittely lapsille? Omat lapseni ovat sen ikäisiä, että vaativat jo selitystä ja perusteluja."
Tämä on vaikea kysymys johon ei ole yksiselitteistä oikeaa vastausta. Riippuu niin paljon suhteesta ja miehestä sekä siitä mitä odotat suhteelta. Toisaalta nopea tutustuminen lapseen on eduksi koska siten näet miten mies reagoi lapseen, lapsi tähän setään ja sitten mieskin voi miettiä haluaako suhdetta kanssasi. Mutta sitten taas olisi hyvä jos tutustutte erikseen ennen lapseen tutustumista. Mutta kumpi on pahempi vaihtoehto, se että lapsi kyselee kun tietty setä ei enää tulekaan käymään vai se että se tietty setä tulee käymään mutta ei sopeudu lapseen?
"Toki mitä enempi luen näitä nettikeskusteluja, totean, että sinkkuäideistä on aikamoiset ennakkoluulot, ( tai yksinhuoltajista, jollaiseksi en itse lukeudu, koska meillä on varsin toimiva yhteishuoltajuus :) )"
Sillä ei ole mitään merkitystä oletko yksinhuoltaja vai yhteishuoltaja. Sinulla on lapsi. Se vaikuttaa suhteeseen. Kysymys ei ole ennakkoluuloista vaan todellisuudesta. Se vaikuttaa suhteeseen ja sitähän sinä juuri mietit että miten se vaikuttaa lapseesi. Aivan samoin vieras lapsi vaikuttaa mieheen. Mies joutuu tutustumaan kahteen ihmiseen eikä vain yhteen suhteen vakavoituessa. Siihen ei ole kaikilla miehillä, varsinkaan lapsettomana halua.
Sinkkumiehenä etsin lapsettomia naisia ja ajatus lapsen jo hankkineeseen naiseen ovat ristiriitaiset. En usko että jaksaisin olla vieraan lapsen kanssa sekä suoraan sujahtaa "uusio perhe-elämään".
Vakavan suhteen löytäminen jossa kaikkien suhde toisiinsa toimii voi olla kiven takana. Lisäksi suosittelen että jos miehellä ei ole lapsia ennestään niin hankitte seuraavan lapsin varsin pian. Tällöin miehestä tulee osa tätä uutta perhettä teidän yhteisen lapsen kautta jolloin sinun edellinen lapsi ei ole enää suhteenne ylimääräinen kapula.
ihmiset osaa olla yksin tai lasten kanssa edes vähää aikaa? Hädintuskin ero entisestä niin uusi jo kuvioissa. Itse olen toista vuotta ollut lasten kanssa, eikä mitään hinkua ole tullut. Varsinkin jos pieniäkin lapsia on, niin turha siihen uutta miestä heti ottaa sekoittamaan, vaan rauhoittaa jonkin vuoden. Toisaalta trendi nykyään on se, että uusi on jo katsottuna kun entisestä ollaan eroamassa.
En missään vaiheessa kirjoittanut, että erosta ei olisi kuin vähän aikaa, kirjoitin, että tovi sitten ja tässä tapauksessa pari vuotta on mulle se tovi, koska suhde kesti kuitenkin toistakymmentä vuotta. Olen kasannut itseäni todella vaikean eron jälkeen, välillä vihannut maailmaa ja elämää ja miehiä ja kaikkea :D Eli todellakaan ei ole ollut edes mielessä uusi suhde, ennenkuin nyt. Eli ei tässä tosiaankaan ole vauhdista vaihdettu. Uutta miestä ei ole edes kuvioissa, en edes tiedä, löytyykö sellaista. MIetin paljon asioita ja tämä on nyt pohdituttanut paljonkin, koska ei minulla ole tällaisesta kokemusta.
t. aloittaja
kiitos ajatuksia herättävästä viestistäsi.
Kirjoitat, että suosittelet hankkimaan lapsen varsin pian. Minusta lasta ei lähdetä "hankkimaan" suhteen alkuvaiheissa, vaan sitten vasta, kun se todellakin on vakaalla pohjalla. Itse koen, että minun lapset on nyt "tehty". Perustelen sitä sillä, että minä en halua olla tilanteessa, jossa minulla on "kaksi sarjaa" lapsia ja toisia kiikutetaan toisell isille ja toisia toiselle isille ja on eri mummilat sun muut sukulaiset. Nyt on tasapaino sen suhteen.
Itse olen kovin rikkonaisesta perheestä lähtöisin, mikä varmasti vaikuttaa asioihin paljonkin. En sano, etteikö se voisi onnistuakin.
t. aloittaja
Sanoit että sinulla on kevättä rinnassa, mutta mitäs todella mietit sitten itse tästä miehestä? Onko se kolahtanut jotenkin sinussa oikeasti vai onko se sitä jonkin puuttumisen tunteen korjausta? Tämä uuden ihmisen ongelma seuraa sinua jokaikisessä uudessa suhteessa, onko hän sellainen että häneen luottaa voisit?
tapailut voi järjestää kun lapsi isällään tai esim. kaverilla. Välimatka tietysti voi haitata, silloin näkemiset venyy pitkiksikin ajoiksi. Minulla on myös miespuolisia ystäviä, jotka kahvittelevat meillä. Poika tietää että miesystävät eivät jää yöksi, joten he ovat vain ystäviä..Eikä kysele eikä ole kiinnostunut sen enempi..Ajan kuluessa voi sitten kertoa että suhde on syventynyt...Mun mielestäni ihan järkevä tutustumiskeino, jos muuten hankalaa..
Mä olen eronnut vajaa vuosi sitten, siitä liitosta on kolme tytärtä, jotka asuvat mun kanssa. Talven aikana on ollut kaikenlaista säätöä, mutta näistä lapset eivät tietenkään ole tienneet mitään. Mulla oli vino pino hienoja periaatteita, että uudella miehellä pitää itsellään ehdottomasti olla lapsia ja seurustelun on pitänyt kestää monta kuukautta ja olla vakavaa ennenkuin esittelen miehen lapsille, koska ajatus siitä, että aikuiset vaihtuvat vauhdilla lasten elämässä, ei tuntunut yhtään hyvältä. No, elämässähän ei kaikki aina mene käsikirjoituksen mukaan... Niinpä munkin elämään astui itseäni pari vuotta nuorempi lapseton mies, joka oli välittömästi valmis ottamaan "koko paketin", eli minut ja kolme kohtalaisen nuorta (ja suuritöistä) lasta. Alkuun tietysti epäilin, että voiko tää olla tottakaan, mutta mies on kyllä osoittautunut sanojensa mittaiseksi. Seurustelu ei ollut oikeastaan edes alkanut, kun hän yhtenä iltana ilmestyi ovelleni ja tietysti juuri sinä iltana lapset eivät olleet millään suostuneet nukahtamaan, eli olivat hereillä kun hän tuli ja näin ollen näkivät hänet, vahingossa. Mutta jostain syystä se sitten loppupeleissä haitannutkaan mua, eikä lapsiakaan. Viime yön mies sitten nukkui ensimmäisen kerran mun sängyssä ja 2-vuotias nuorimmaiseni meidän keskellä... :) Hyvin oli kuulemma nukuttanut, kun pikkuiseni oli pitänyt hänen kädestä kiinni. En mä tätä näin ollut suunnitellut, mutta jotenkin vaan palaset ovat loksahdelleen paikoilleen ja tässä sitä ollaan. Mies on kyllä todellinen luonnonlahjakkuus lasten kanssa, vaikkei hänellä juurikaan omakohtaista kokemusta ole lapsista, niin siitä huolimatta hän vaan käveli sisälle meidän arkeen ja otti oman paikkansa lasten ja lemmikkieläinten seassa. Oikeesti, voitteko kuvitella, se tulee ilalla kylään, vetäsee lapsille iltapalat pöytään, pyyhkii siinä sivussa kaatuneet maidot ja vuotavat nenät, vastailee pikkuvanhan esikoisen kysymyksiin hämmentymättä, ja me ollaan kaikki neljä naista aivan myytyjä. Siitä miehestä mä kyllä pidän kiinni, on se niin hillitön helmi.
Mäkin luulin eron jälkeen, että kuka sitä nyt tämmöistä vanhaa ja rupsahtanutta akkaa enää koskaan huolii, kun "vaivoina" on vielä kolme lastakin, joista nuorin vielä vaipoissa... Mut näköjään semmoisiakin miehiä on olemassa. Ja kaikki ei välttämättä olekaan hankalaa ja työlästä, vaan voi myös sujua kuin itsestään. Älkääkä nyt sanoko, että kyllä se arki vielä astuu tuohonkin suhteeseen... Astuuhan se, sehän on selvää, mutta kylläpä mä taidan olla valmis tekemään mitä tahansa, jotta saan tän homman toimimaan. Toimii, jos toimii, ja jos ei, niin sitten ei, mutta kyllä tässä alkaa olla kaikki palaset kasassa, että kannattaa ainakin yrittää.
Sinun tarinasi osoittaa, että kaikki on mahdollista.
Tulipa hyvä mieli tekstistäsi, vaikkei liity mitenkään omaan elämäntilanteeseeni, mutta mahtava lukea tuollaisesta onnenpotkaisusta. Onnea teille! :)
lukea tuo. Kyllä se vaan todistaa kaikille, ettei toivoa kannata koskaan heittää menemään.:)