Takana parinkymmenen vuoden nousuineen ja laskuineen. Molemmilla on ollut hyvät ja vähemmän hyvät aikansa, yhdessä on kuitenkin eletty ne läpi. Ei välttämättä ihan mallikirjan mukaisesti, mutta kuitenkin.
Vaan ei enää. Jokin aika sitten kävi ilmi, että miehellä on toinen nainen. Mies yritti kovasti pitää asian salassa, mutta kyllähän sitä vanha vaimo huomaa, kun mies onkin äkkiä rakastunut. Nyt en enää tunne tuota tyyppiä samaksi ihmiseksi, jonka kanssa olen nämä kaikki vuodet tässä elänyt.
Mies ei suostu puhumaan. Ei suhteestamme, ei siitä, mitä nyt tehdään. Ei tunteista, ei käytännön asioista, ei mistään. Jos puhe kääntyy mihinkään muuhun kuin päivän säähän ja hyvää päivää kirvesvarteen, mies napsauttaa suunsa kiinni ja lakkaa reagoimasta.
Suurin piirtein ainoat asiat, mitä olen miehestä saanut irti, ovat nämä: suhde toisen kanssa alkoi ihan vahingossa ja johtuu siitä, että meidän suhteessamme ei ole enää viime vuosina ollut läheisyyttä, jota hän nyt huomaa kaivanneensa.
Ok. Ymmärrän, että vahinkoja sattuu. Mutta sitä en ymmärrä, miksi mies äkkiä hakee tuota kaipaamaansa läheisyyttä liiton ulkopuolelta. Tämä meidän läheisyydenpuutteemme johtuu nimittäin erittäin suurelta osalta siitä, että mies itse ei sitä ole halunnut. Ei puhumista, pussaamista, sohvalla vierekkäin istumista, sylikkäin nukkumista, yhdessä tekemistä... ei mitään. Kaikki nämä ovat vähitellen hävinneet meiltä, koska mies on suhtautunut näihin yhä torjuvammin. Ja nyt hän sitten ilmoittaa kyynel silmässä, että sen toisen naisen luona on pakko viettää aikaa, koska siellä saa sitä, mitä tarvitsee.
Olen ollut tilanteessa todella rauhallinen ja ymmärtäväinen, mutta nyt ei kyllä enää ymmärrys riitä. Taatusti olen itsekin tehnyt virheitä tässä liitossa, mutta tämä on jo liikaa. Ei tässä siis auta kuin laittaa vanhat vuodet pussiin ja lähteä näin keski-iän kynnyksellä kokeilemaan, miltä itsenäinen elämä tuntuu.
Vaan ei enää. Jokin aika sitten kävi ilmi, että miehellä on toinen nainen. Mies yritti kovasti pitää asian salassa, mutta kyllähän sitä vanha vaimo huomaa, kun mies onkin äkkiä rakastunut. Nyt en enää tunne tuota tyyppiä samaksi ihmiseksi, jonka kanssa olen nämä kaikki vuodet tässä elänyt.
Mies ei suostu puhumaan. Ei suhteestamme, ei siitä, mitä nyt tehdään. Ei tunteista, ei käytännön asioista, ei mistään. Jos puhe kääntyy mihinkään muuhun kuin päivän säähän ja hyvää päivää kirvesvarteen, mies napsauttaa suunsa kiinni ja lakkaa reagoimasta.
Suurin piirtein ainoat asiat, mitä olen miehestä saanut irti, ovat nämä: suhde toisen kanssa alkoi ihan vahingossa ja johtuu siitä, että meidän suhteessamme ei ole enää viime vuosina ollut läheisyyttä, jota hän nyt huomaa kaivanneensa.
Ok. Ymmärrän, että vahinkoja sattuu. Mutta sitä en ymmärrä, miksi mies äkkiä hakee tuota kaipaamaansa läheisyyttä liiton ulkopuolelta. Tämä meidän läheisyydenpuutteemme johtuu nimittäin erittäin suurelta osalta siitä, että mies itse ei sitä ole halunnut. Ei puhumista, pussaamista, sohvalla vierekkäin istumista, sylikkäin nukkumista, yhdessä tekemistä... ei mitään. Kaikki nämä ovat vähitellen hävinneet meiltä, koska mies on suhtautunut näihin yhä torjuvammin. Ja nyt hän sitten ilmoittaa kyynel silmässä, että sen toisen naisen luona on pakko viettää aikaa, koska siellä saa sitä, mitä tarvitsee.
Olen ollut tilanteessa todella rauhallinen ja ymmärtäväinen, mutta nyt ei kyllä enää ymmärrys riitä. Taatusti olen itsekin tehnyt virheitä tässä liitossa, mutta tämä on jo liikaa. Ei tässä siis auta kuin laittaa vanhat vuodet pussiin ja lähteä näin keski-iän kynnyksellä kokeilemaan, miltä itsenäinen elämä tuntuu.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Onko oikein sanoa, että hienoa kun pystyt suhtautumaan asiaan näin aikuismaisesti tai ainakin kirjoituksestasi saa sen kuvan. Mielestäni miehesi on tehnyt todella pahan virheen ja tulee aivan taatusti katumaan sitä joskus, viimeistään sitten kun huuma uuden naisen kanssa ohi. Saanko kysyä, onko uskottomuutta ollut teillä aikaisemmin? jotenkin saisin sellaisen kuvan kirjoituksestasi rivien välistä.
Vaikea sanoa mitä tuossa tilanteessa voisi tehdä, lähteä vai jäädä ja koettaa saada asiat kuntoon. Uskon, että lähtisin koska itse en pettämistä salli missään muodossa.
Vaikea vaikea tilanne, tiedätkö kuka nainen on? voitko ottaa siihen yhteyttä? olisiko keskustelusta hänen kanssaan mitään hyötyä? (jos siihen kykenet asiallisesti) aikusia kumminkin olette, kaikki kolme.
Paljon jaksamista ja aurinkoista kevättä, kaikesta huolimatta.
Kiitoksia, kyllä tämä tietysti tästä vielä iloksi muuttuu, mutta paljon pitää vielä tehdä...
Minun tietääkseni uskottomuutta ei ole ollut ennen, ei ainakaan tällä tavalla ilmiselvästi. Ei sillä toisaalta ole enää väliäkään, koska tilanne on niin pitkällä, että mulle ei ole tässä kuviossa tilaa. En siis usko, että välimme enää korjaantuisivat, vaikka mies heti tänään palaisi uuden naisensa luota sitä pyytämään. Ja on se niinkin, että en pysy enää kovin kauan rauhallisena, jos vielä jään tähän. Siitäkin huolimatta, että miestä ei juuri kotona näy - tai ehkä juuri sen takia.
Toisen naisen tiedän, mutta en tunne. Ei minulla hänelle ole mitään sanottavaa. Jos asia ei selkene minun ja mieheni kesken, se ei selkene lainkaan.
Voi harmi, varmasti vaikea tilanne ja todella harmi, että pitkä liitto menee miehesi sekoilun takia. :( Niin, varmaan helpointa toipumisen kannalta kun alat selvitellä missä asut tulevaisuudessa ja käyt sen viimeisen keskustelun miehesi kanssa ennen eroa. Kyllä sen tuntee jos asioita ei enää saa korjattua. Tietenkin jos miehesi olisi esim. yhdesti pettänyt sinua niin ehkä ehkä ja vielä kerran ehkä voisi suhteella olla toivoa, mutta tuo tilanne niin samaa mieltä kuin sinä.
Tuskin miehesi uuden hoidon kanssa juttelu auttaa, tosin jos haluaisit saada jotain udeltua mitä miehesi ei tule kertomaan. Itse (jostain syystä) jos olisi pitkä liitto takana ja se nyt päättymässä juttelisin uuden naisen kanssa. Ottaisin selvää siitäkin tietääkö todella nainen mihin on sotkeentunut ja mitä pilannut, hakeeko hän hetken huumaa ja tietääkö mitä seurauksia tällä kaikella on ja tajusiko edes sitä kun aloitti miehesi kanssa pelehtimisen. Kumpi teki aloitteen jne. Ei sitten eron jälkeen tarvis miettiä kun asiat selvänä.
Koeta jaksaa.
Harmittaa ihan vietävästi, se on pakko sanoa. Olen omasta mielestäni antanut niin paljosta periksi, jotta suhde sujuisi, että miehen uusi nuoruus tuntuu pahalta pettymykseltä. Kun tuo edes olisi kotona sen verran, että saisimme erottua järkevästi! Nyt näyttää menevän niin, että minä pääsääntöisesti hoidan asiat, ja hän viettää aikansa uuden naisen luona.
Miehen uusi nainen on kuitenkin sen verran läheltä omaakin kaveripiiriä, että ennemmin tai myöhemmin tulen kyllä törmäämään häneen / heihin. Sittenpähän nähdään... Ei kyllä huvita jutella hänen kanssaan mistään. Mulle on aivan sama, kumpi on ollut aloitetta tekemässä, tai tietääkö nainen, mihin on lähtenyt. Kyllä hän sen sitten viimeistään huomaa, kun heidän suhteensa alkaa arkipäiväistyä ja mies palaa takaisin vanhoihin tapoihinsa sielläkin, ts. puhumattomuuteen ja vetäytyvyyteen. Hyvä tietysti, jos ei palaa, mutta noinkohan hän sitten olisi ottanut opikseen?
minullakin on pitkä liitto yli kolmekymmentä vuotta naimisissa kolmen vuoden kihlaus ja seurusteluaika.
jonkun vuoden olen aavistanut lukuisista kummallisista kotiinpaluu ajoista, oudoista matkoista minne millonkin.
ärtyisä mielialan muutokset, kehuskelu kyllä toiset naiset osaa kaiken paremmin.minua aina arvostellut.
suhde toiseen naiseen lähipiiristä, nainen myös myös näyttänyt tunteensa häpeilemättä.
en tiedä montako vuotta ovat olleet seksisuhteessa? kyllä ilmitulo satutti kun satun olemaan uskollista tyyppiä.viidenkympin villityshän siinä on meneillään.mies on tällä hetkellä enemmän ylimielisempi.
mieheni käytös muuttui syksyllä hyvin poikamaiseksi niinkuin vastarakastuneella nuorella miehellä.
läheisyys minuun oli välillä kylmää ja etäistä, toisinaan olin kovassakin syleilyssä.
puhumaan hän ei asioista suostu, ei ole mitään puhuttavaa hän ilmaisee.
vapaasti hän on saanut viettää iltoja ja öitä kaveriporukassa, en ole kahlinnut häntä mitenkään.
minun pitämistä ystävistä ei ole saanut tulla usein käyviä perhevieraita, mutta se oma suku kylläkin.
en tiedä kuinka etenemme, minusta hän pitää kiinni siksi olen hoitanut kaikki asiat. mieheni on asioiden hoitamisessa todella tumpelo, kuin myös nykyinen naisystävä.
elämää ydessä olemme eläneet hänen ehdoillaan, mieheni elää jossain unelmamaailmassa ikuinen haaveilija.
kotimme hajottaminen on todella kova prosessi, minä kun satun olemaan koti-ihminen ja lapsetkin haluaisivat meidän yhteiselomme jatkuvan.lapsistamme toinen on perheellinen, toinen seurustelee.
minun isäni oli paljon rakennusaikana auttamassa, mieheni ei osaa muuta kuin arvostella.
mieheni moraali on mielestäni alhaista tasoa, kuinmyös käytös.
Puhumattomuutta on kyllä vaikea ymmärtää, kun suhde on ilmiselvästi kriisissä. Mitäköhän mies kuvittelee sillä saavuttavansa, kun ei suostu keskusteluun?
Mä huomaan myös olevani suhteessa jonkinlaisena yleisenä asiainhoitajana. Nähtävästi tässä pitää vielä erokin hoitaa itse, pääsee sitten mies jälkeenpäin moittimaan, että oli väärin erottukin... Kunhan tästä pääsen irti ja omaan rauhaani, en kyllä enää ota mitään murhetta miehen tekemisistä tai tekemättä jättämisistä.
Jaksamista!
Mies ehkä yrittää puhumattomuudella varoa sanomasta mitään ratkaisevaa. Näissä tilanteissa monesti pettäjän mielessä käy, että jos vaan voisi kokeilla miten tässä uudessa suhteessa käy ja pitää tuota vanhaa tuossa rinnalla. Ja sitten jos se uusi suhde ei otakaan tuulta alleen, niin sitten kuulet ne tuhannet selittelyt ja silloin ei ouhumisesta tule loppua.
En tiedä onko teillä lapsia tms. Mutta ehdottaisin, että muutat nyt heti pois. Vuokralle tai ystävän tykö tai ihan minne vaan. Siinä käy niin, että mies herää tähän asiaan vasta sitten. Ja sen jälkeen on sinun vallassasi mitä haluat. Voit lähteä rauhassa rakentamaan suhdetta uudelleen, tai sitten huomaat että ei se enää sinua kiinnostakaan. Tai sitten jos mies jatkaa uutta suhdettaan, niin sinä olet kuitenkin jo päässyt eteenpäin, etkä ole jäänyt odottelemaan mitä mies lopulta tekee.
Ota siis ohjat omiin käsiisi. Voit sillä ravistaa tapahtumaa, nopeuttaa prosessia - on se liikkeellä mihin tahansa. Sillä, että jäät odottelemaan, haluat vastauksia ja ehkä jopa haluaisit pitää miehestä kiinni (jotka kaikki ovat ihan ymmärrettäviä haluja), et lopulta voita mitään. Ota rohkeasti se pesäero heti. Se ei tarkoita vielä kuitenkaan mitään peruuttamatonta (ja jos mies näin uhkailee, niin silloin hänellä on vielä suuri halu pitää sinut itsellään, mutta onnistuu se sitten eri osoitteistakin.) VOIMIA!
Kieltämättä tulee se tunne, että mies kokeilee nyt siipiään, ja minä olen tässä tuttuna ja turvallisena odottamassa, miten käy. On kyllä vaikea kuvitella, että hän tekisi sen ihan tieten tahtoen - reiluus on minusta aina ollut hänen luonteenpiirteensä. On helppo huomata, että mieskin on itselleen oudossa ja uudessa tilanteessa, eikä oikein osaa toimia.
Itse vain en välttämättä halua olla se äitihahmo, joka rakastaa poikaparkaa, tapahtui mitä hyvänsä. Aika moneen asiaan olen sopeutunut, mutta tähän en. Jos asiat menevät hyvin, muutan jo maaliskuussa pois. Mitä sen jälkeen tapahtuu, se jää nähtäväksi.
minä pitkässä liitossa ollut, huomasin yllätyksekseni mieheni pyykit olikin piilotettu varastoon.
olen sanonut miehelleni että älä tuo niitä alusvaatteita ja pyykkejäsi pestäväkseni.
mieheni on tarpeeksi jo lisännyt henkistä kestävyyttäni, oli nöyryyttävää laittaa alusvaatteet pesukoneeseen
ihmettelen ettei 51 vuotias nykyinen avovaimo pesekkään sitä pyykkiä.
tunnen sen naisen arvasinkin ei se pyykeistä välitä, ravintolat ja juhliminen on parempi vaihtoehto.
olen aina huolehtinut sukat, paidat sun muut vaatteet valmiiksi käteen.
mieheni on ostanut usein vaatteita, nyt löytyi selitys. tiedän ostoksista hoidan "perheemme raha-asiat."
nyt sen näkee ettei se uusi olekkaan niin hyvä kun kehutaan.
Ei varmasti tee tahallaan niin kuin sanoit. Mutta nämä asiat ovat niin monimutkaisia. Uuteen hyppääminen on vaan vaikeaa. Ja ehkä se ruoho ei näytäkään vihreämmältä aidan toisella puolella. Mutta jos sinä sen sallit, niin joudut ehkä odottamaan pitkäänkin ja sitten vielä pettymään. Mies kulkee jo eteenpäin ja sinä olet vielä prosessin alussa. Siksi ota se oma juttu nyt. Kun lähdet, niin miehesikin herää todellisuuteen.
Meillä kyllä loppui pyykkipalvelu saman tien, kun selvisi, että mies viettää aikaansa toisen luona. Koneeseen saatan vielä jotain miehen vaatteita laittaa, jos se ei tule omistani täyteen, mutta puhtaat olen jättänyt silittämättä ja viikkaamatta miehen sängylle. Jotain rajaa sentään!
Lähteminen tuntuu tosi, tosi vaikealta, mutta se tässä on juuri tehtävä. Olen nyt tässä kulkenut ympäri tätä yhteistä kotiamme, muistellut sitä, kun tätä yhdessä laitettiin kuntoon ja suunniteltiin jo seuraavaakin remonttia... Rahani saan tästä varmasti pois, mutta kun mukana menee niin paljon muutakin.
Mies ei haluaisi lähteä tästä, ja oli pitkään myös minun lähtöäni vastaan. Minusta hän on meistä kahdesta se, jolla on matka vasta alussa. Vaikka hänellä onkin uusi rakkaus, hän ei ole oikein edes ajatuksena uskaltanut irrottautua vanhasta elämästään. Minä taas olen, ainakin ajatuksissani. Ihan pian lienee aika siirtää ajatukset käytäntöön, vaikka se onkin surullista ja ... vielä kerran surullista.
Se on surullista. Ja tiedän että se vaatii niin paljon. On helppo sanoa täältä että lähde. Mutta se on parasta mitä voit tehdä nyt. Mietitäänpä mitä siitä voi seurata:
1. Sinä lähdet ja miehesi tajuaa mitä on menettämässä. Hänen on pakko tehdä päätöksensä heti, koska sinä et häntä odota kotona. Et annan hänelle sitä viidenkympin villitystä ja odota josko se rauhottuisi. Jos miehesi ei haluakaan päästää sinua ja ilmaisee sen. Silloin sinulla on vapaus tehdä päätös voitko antaa anteeksi ja jatkaa avioliittoa. Tai sitten huomaat että sinä et enää häntä haluakaan.
2. Sinä lähdet ja miehesi jatkaa tätä stoista suhdetta. Silloin sinä olet lähtenyt NYT. Et ole jäänyt roikkumaan ja toivomaan jos miehesi tulisikin takaisin. Olet saanut aloittaa jo tunteiden läpikäymisen ja siinä vaiheessa kun selviää että eroatte, olet jo pitkällä eroprosessissa, eikä se enää tunnu niin pahalta kuin jos olisit koko ajan odottanut kotona. Olet ehkä jo huomannut, että nautit uudesta elämäntilanteesta. Jolloin asiat ovatkin hyvin.
Lähtemällä sinä pidät langat käsissäsi. Voit aina palata, mutta et myöhemmin lähteä näin pää pystyssä.
Tänne jäämällä mikään ei muutu ainakaan paremmaksi. Miehen käytös on niin piittaamatonta, ajattelematonta ja tempoilevaa, että jos jään, hetken päästä vihaan häntä todella. Hän itse ei tunnu näkevän omassa toiminnassaan mitään vikaa.
Yritän palata parin viikon kuluttua kertomaan, miten asiat ovat järjestyneet. Nyt näyttää siltä, että on syytä siirtyä nettipalstalta elävään elämään tekemään niitä päätöksiä ja muutoksia. Kiitoksia kaikille keskusteluista!
en ole vielä päässyt samaan pisteeseen.
kiitokset sinulle marjakerttu! olet tulevan onnellisen elämäsi todella ansainnut!
" ..meidän suhteessamme ei ole enää viime vuosina ollut läheisyyttä, jota hän nyt huomaa kaivanneensa."
Niinpä, tuossa tärkein sana on "nyt". Elämä menee melko usein niin, että ensin toinen kaipaa jotain - eikä toinen perusta siitä tuon taivaallista. Kun aikaa on kulunut, ja toinen on tottunut olemaan kaipaamatta sitä jotain, niin toinenpa alkaakin kaivata sitä.
Tuossa tilanteessa ei ole enää kovin paljoa tehtävissä. Katsele touhua vielä vähän aikaa ja laita ero vireille, ellei mitään todella käänteentekevää tapahdu. Ihan joskushan keski-iänkriisi on vain keski-iänkriisi - se menee ohi, kun esim. tässä tapauksessa mies huomaakin, ettei enää tarvitse läheisyyttä vaan sinua ja läheisyyttä kanssasi. Mutta silloin voi olla sinun puoleltasi jo aivan liian myöhäistä. Ajoitus on aina kaiken a ja o.
Että osaakin olla kehno ajoitus... Mutta kyllähän homma menee nyt niin, että meidän suhde tällaisenaan on katsottava päättyneeksi ja meidän on suunnattava eri teille. Jos mies sitten joskus huomaa kaipaavansa... No, se jää nähtäväksi, mutta ihan lähiaikoina en varmasti olisi kovin suopea sentyyppisille pyrkimyksille.
Jännää kyllä, että minusta tuo miehen puhumattomuus on huomattavasti pahempi asia kuin se, että hänellä on toinen nainen. Ymmärrän tuon ikäkriisin ja sen, että kun mun suhteeni tuo läheisyydestä kieltäytyminen on mennyt niin pitkälle, sitä on helpompi hakea muualta, ikään kuin puhtaalta pöydältä. Sitä en ymmärrä, että mies ei nyt sitten halua käsitellä millään tavalla sitä, mitä meille on tapahtumassa - tai edes sitä, miten hän haluaisi käytännön asioita nyt hoitaa. Se on tavattoman loukkaavaa.
Meillä on ilmeisesti kaksoisolennot miehenä. Pitkä liitto takana, mies paljon matkatöissä ja paljon muita menoja, en ollut mustasukkainen enkä epäileväinen. Elämä kävi varmaan liian arkipäiväiseksi, hellyys ja läheisyys, mitä olisin tarjonnut, ei kiinnostanut ja jos seksiä oli, niin pikasellainen ja sitten selin nukkumaan. Minä olen jatkuvassa hellyyden ja läheisyyden puutteessa.
Mutta kuten sanoit, kyllä sitä omansa tuntee ja tuli selville toinen nainen.
Hän oli nuoruuden tuttava, jonka nyt oli tavannut uudelleen.
Erittäin ärsyttävää ja loukkaavaa on että mies ei suostu puhumaan asiasta mitään. Olen ytittänyt puhua rauhallisesti, olen joskus menettänyt malttini ja huutanut ja raivonnut, mutta mies on kuin minua ei oliskaan.
Minä otin yhteyttä tähän naiseen, mutta tulos oli sama kuin miehen kanssa. Tapasin hänet ulkona parkkipaikalla ja itse olin rauhallinen, tarkoitukseni oli asiallisesti keskustella, olihan meillä tavallaan yhteinen mies, mutta hän vain juoksi kiireesti autoonsa, sanoi mennessään, ettei puutu meidän asioihimme ja ajoi kivet sinkoillen pois paikalta.
Olen joskus sanonut miehelle, että jos hän puhuis minun kanssa vaikka 10% siitä ajasta, mitä hän puhuu rakastajattarensa kanssa, meillä voisi olla aivan toinen tilanne. Miehen puhelinlaskut ovat nimittäin melkoisia, viimeinen jonka näin: 78 h puheluita ja 800 viestiä kuukaudessa.
Meillä on tilanne vielä ihan levällään, tiedän, että se olen minä, jonka on tehtävä päätös, mies elää haaveissaan. Päätöksen teko ja sen toteuttaminen vaatii voimia, nyt tuntuu että kaikkea on vähän liikaa, huolehdin myös osaksi iäkkäistä vanhemmistani. Tähän saakka on yrittänyt vain selvitä arjesta ja mennyt siitä mistä aita on matalin, mutta mitä sitten jos voimat jonain päivänä loppuu.
Kuinka pitkään olet ollut tuossa tilanteessa? Itselläni nimittäin tuntuu, että jo muutama kuukausi alkaa olla liikaa. Tuntuu myös siltä, että mitä pitempään olen miehen kanssa, sitä enemmän tällainen elämä syö voimia, joita tarvitsisin päätöksen tekemiseen ja muutoksen läpiviemiseen. Ehkä olisi parasta vain hankkiutua tästä tilanteesta pois ja katsella sitten, miltä tulevaisuus näyttää.
Ihan liian kauan olen tilannetta katsellut. Jokainenhan meistä on erilainen ja käsittelee ja kestää asioita eritavalla. Omalla kohdallani myös muut ongelmat, eivät ainoastaan nämä miehen ja minun väliset, syövät voimia. Onneksi minulla on pari hyvää ystävää ja aikuiset fiksut lapset, jotka pitävät kiinni elämässä ja muistuttavat, että huumorin kukkaa ei saa jättää kastelematta, muuten sitä katkeroituu, ja se ei ainakaan omaa oloa auta.
Terveesti itsekäs pitaisi jokaisen olla, minut on varmaan kasvatettu vähän liian kiltiksi.
Toivon sinulle rohkeutta ja voimia.
Voimaa ja rohkeutta myös sinulle, ja sitkeyttä. Ystävät ja läheiset ovat tärkeitä, ja heistä olen minäkin kiitollinen.
Itse lienen myös usein liiallisen kiltti, mutta ehkä tästä vähitellen oppii pois. Sehän ei tarkoita sitä, että ryhtyisi itsekkääksi, riittää että pääsee sellaiseen normaaliin tilaan. Haluan kyllä tulevaisuudessakin olla kiltti, mutta terveellä tavalla... Niin, juuri näin! Miks turhaan pyrkiä terveeseen itsekkyyteen, kun voi pyrkiä terveeseen kilttiyteen :)
Tämä ketju on pitkään aikaan asiallisin ja surullisin, mitä olen lukenut. Meitä on niin monta kumppania, puolisoa, vaimoa, jotka olemme vuosia odottaneet katsetta, keskustelua, hellyyttä.
Olemmeko olleet vääriä alunalkaen? Itse en hyvää aikaa enää mieleeni saa...siitä alusta on niin kauan. Enää en pysty. Liikaa valheita, välinpitämättömyyttä, niin minusta kuin lapsistakin.
Yrtin sitkeästi, hellitellä, lähennellä...keskustella. minä en riittänyt, tuli toinen joka osasi kuunnella, kysellä, ihastella.
Nyt mieheni haluaa jatkaa, minun kanssani. suukottelee, silittelee sanoo Rakkaakseen, mutta liikaa valheita on välissä, en vaan enää jaksa, tunne on kadonnut.
Ps. Tätä yrittämistä on nyt jatkunut viimeisen kiinni jäämisen jälkeen kolme vuotta, olemme yrittäneet. Kannattiko?
mies luulee pääsevänsä pakoon asioita, kun niistä ei puhuta. Asiaa ei ole olemassa, ellei siitä puhuta. Vaikea paikka varmaan miehellesikin. Mies saattaa myös luulla, että suutut aivan mahdottomasti, sinusta tulee kostonenkeli tms. jos hän uskaltautuu avaamaan suunsa. Oikeasti hän voisi yllättyä, kun puhumisesta tulisi molemmille parempi olo.
Älä silti suotta puhumattomuudesta loukkaannu. Se on osa joidenkin ihmisten perusluontoa - eivätkä he tarkoita sillä mitään pahaa.
Puhumattomuudesta on vaikea olla loukkaantumatta. En enää odota, että puhuisimme suhteesta. Käytännön asioista olisi kuitenkin ihan pakko pystyä sopimaan. Miten ihmeessä saamme esimerkiksi asunnon myytyä, jos mies ei suostu yhtään keskustelemaan asiasta? Ymmärrän tuskan, mutta tuo menee jo naurettavan puolelle...
Kumma, miten rohkeus riittää kyllä uuden suhteen rakentamiseen, mutta ei asuntokaupoista puhumiseen. Tietysti juuri asunnon myyminen on hyvin konkreettinen osoitus siitä, että vanha suhde lakkaa olemasta. Tekemällä passiivista vastarintaa mies ilmeisesti pitää auki mahdollisuutta palata kotiin, jos uusi juttu ei sujukaan. Eikä siis tosiaan välttämättä tee tätä kierouttaan ja suunnitelmallisesti, vaan ihan sen takia, ettei osaa toimia tällaisessa tilanteessa.
kannatti, tiedät, että olet tehnyt parhaasi, yrittänyt kaikkesi. Ei tarvitse sitten joskus miettiä, että miksi luovutin helposti, mitä jos... Nyt kun olet antanut kaikkesi, niin vastaus on valmiina. Ja jos nyt päädytte eroon, niin siltikin olen sitä mieltä, että kannatti yrittää. Ihminen oppii, viisastuu ja näitä oppeja voi ammentaa,noudattaa seuraavassa suhteessa. Hyvä asia on puida vanha suhde loppuun. Niinhän sinä olet tehnyt, se on hyvä asia, minusta. Tavalla tai toisella uusi lehti on käännettävä.
Ihan oon minäkin kokenut saman. Syyskuussa ukko tapasi toisen muijan. Jäi kiinne 4 viikon jälkeen, oli 2 1/5 kuukautta bänät ja aloitti nyt uudelleen. Tarvitsi lämpöä ja läheisyyttä, ymmärrystä. Asiasta ei ole mitään puhumista, kun siinä asiassa ei ole mitään mikä kuuluisi minulle. Meidän suhde on ihan hyvä, kun minä en tappelisi koko ajan siitä naisesta, hänen mielestään. Olen käynyt syvällä ja syvälle sattuu. Miettinyt mitä teen. Tällä hetkellä oon päättänyt katsoa mitä tuleman pitää. Voimia se vaatii.
Helpottaa suuresti kun pyrin ajattelemaan, että ukko on sairas päästään ja niin on se toinenkin osapuoli. Ukon touhut on jo pidemmän aikaa vaikuttaneet narsistisilta. Jotenkin mä vielä säälin sitä, erossa se jää hyvin heikoille. Suurin pelkoni taitaa olla se, että jos tulis takaisin, kuinka pystyis oleen niin kylmä, että ei ottais takaisin. Kuinka paljon meitä onkaan tässä samassa tilanteessa? Tuntuu tosi järkyttävälle. Voimia ja tsemppiä kaikille kohtalotovereille. Nämä pettäjät ja niiden rakkaat, ei kai tiedä, että tahalliset synnit joutuu sovittamaan täällä maan päällä eläissään ja vielä kuoltuaankin. Niin sanoo "isokirja".
"yritä olla loukkaantumatta". Kiva neuvo, jota itsellänikin oli vaikea toteuttaa erotessani exästä :D. Loukkaantuminen, ärsyyntyminen, viha, raivo,.. siis ihan kaikkien kielteisten ja miksei myönteistenkin tunteiden liiallinen ilmaisu tuossa tilanteessa on kuitenkin haitallista. Mies ei hoida asioita ainakaan paremmin, jos ilmaiset suuttumusta tai olet loukkaantunut. Siksi onkin niin pirun raskasta olla eroamassa, mikäli toinen ei tee elettäkään siihen suuntaan. Kun itse haluaisi asiat järjestykseen, selviksi ja kumppani ei suostu puhumaan, niin se kysyy kärsivällisyyttä, kärsivällisyyttä ja kärsivällisyyttä. Ainoa ajatus mikä luo toivoa ja helpottaa on ajatus, että vielä jonain päivänä on vapaa, asiat selvitetty.
Vinkki: sinun täytyy toimia kun mies ei toimi eikä edes suostu puhumaan. Mikäli olette naimisissa, asiat hoituvat melko pitkälle lakiteitse.
Yritän pitää pääni kylmänä ja sydämeni lämpimänä, ja ryhdyn toimimaan.
Miten te sitten pitkissä liitoissa elelevät rouvat olette niiiiiiiiiiin sokeita? netti pullistelee tylsissä liitoissa olevia miehiä jotka kaipailee "piristystä" tylsään elämään. Herranjumala, valintaa löytyy.
Munkin ystävätär ylpeänä kertoo,että heidän liitto kestänyt jo 20 vuotta..hyvä mies, ei dokaa ja maksaa vuokran..mitä nyt pitää muita naisia ja kotiin tuo pyykit...akka vielä pesee ne..
Meillä tuli se pettäminen sitten ilmoille 20v. yhteisen taipaleen jälkeen, halusin erota, mies jatkaa.Heteken yritimmä, muuten voinut vaan antaa anteeksi, että ihminen jonka kanssa olin niinkin pitkän taipaleen tätä elämää kulkenut, on voinut toista ihmistä samalla koskettaa ym. Luottamus vain oli mennyt, enkä olisi sitä koskaan pysynyt anteeksi antamaan. Lapset olivat kouluikäisiä ja pelotti suunnattomasti lähteä heidän kanssaan uuteen elämään, irti siitä tutusta ja "turvallisesta". Mutta lähdin ja kun nyt aikaakin on kulunut olen huomannut ettei se ollutkaan niin kamalaa, elämä jatkuu. Ja nykyään voisin sanoa olevani onnelllinen,onnellisempi kuin koskaan ennen. Myöskin olen tyytyväinen itseeni huomatessani pärjänneeni hyvin ja että minulla on oma elämä. Rakkaudenkin olen löytänyt aikuisen sellaisen, elämä tuntuu nyt hyvältä. Kaikesta selviää ja niitä voimiakin löytyy, kun on pakko. Tämä elämä on kasvamisen paikka.Voimia sinulle, uskon että selviät ajatuksesi ovat ainakin niin rauhalliset, vaikka tiedän omasta kokemuksesta, että pinnan alla kuohuu, mutta tunteet ovat sallittuja isoissa asioissa niiden avulla selviää kun ne käsittelee.
Se nyt pitää vielä sanoa, että sokea en ole ollut. Miehen suhteen alkamisen ja kehittymisen olen huomannut alusta asti. Kun toisen kanssa on ollut pitkään, huomaa helposti muutokset. Erilaiset kotiintuloajat, parfyymin tuoksut, ylimääräiset parranajot ja huonot selitykset. Senkin, kun postista alkaa tipahdella ruskeisiin kirjekuoriin pakattuja ulkomaanlähetyksiä, joissa ei hienovaraisesti ole lainkaan mainittu lähettäjää...
Lakkasin olemasta ylpeä tästä miehestä ja suhteestamme sinä päivänä, kun huomasin merkit. Siihen saakka olin pystynyt luottamaan ja uskomaan. Minun mieheni, tuleva eksäni, on aina ollut kunnon mies. Häneen voi luottaa, hän ei järjestä elämään epävarmuutta ja jännitystä, tekee työnsä, maksaa laskunsa ja osaa ottaa rennostikin. Samantyyppinen kuin minä.
Ja nyt en välillä tunne häntä lainkaan. Äkillinen rakastuminen tuntuu muuttaneen miehen ihan täysin. Jos hän on kaikki nämä vuodet vain teeskennellyt mukavaa ja kunnollista, se on mennyt täydestä niin minuun kuin kaikkiin läheisiimmekin.
Lupasin tulla vielä kertomaan, miten asiat ovat edenneet. Nyt lienee sopiva hetki siihen.
Aloitusta kirjoittaessani olin siis jo muutamia kuukausia katsellut miehen uuden suhteen kehittymistä ja miehen muuttumista. Kirjoittaessani olin jo oikeastaan päätökseni tehnyt, mutta sen todeksi uskominen oli vielä vaikeaa. Kirjoittamisesta ja ystäville puhumisesta olikin se apu, että suunnitelma muuttui nopeassa tahdissa todeksi.
Kun siis näytti siltä, että mies on ihan kokonaan keskittymässä toiseen suhteeseen, mutta ei halua lopettaa meidän suhdettamme, minun tehtäväkseni jäi lähteä pois. Vuokrasin asunnon, keräsin kamani ja lähdin. Ihan sovussa sinänsä, olemme pystyneet keskustelemaan käytännön asioista, mutta suhteesta mies ei edelleenkään halua puhua. Olkoon siis puhumatta, tai puhukoon uudelle naiselleen.
Mielenrauhani palasi melkein sillä hetkellä, kun jätin kodin taakseni. Surullistahan se oli, ja kestää varmasti kauan, ennen kuin löydän toisen, yhtä kodiksi tuntemani paikan itselleni. Tärkeämpää on kuitenkin se, että olen nyt omillani ja irti siitä omituisesta tilanteesta, joka kodissamme vallitsi viime kuukaudet. Mies voi nyt vapaasti toteuttaa itseään ilman, että minun pitää olla sitä katsomassa ja arvailemassa, mitä puhumattomuuden taakse milläkin kertaa kätkeytyy.
Herää kysymys, olisiko pitänyt lähteä aikaisemmin. Olen sitä mieltä, että ei. Pitkän suhteen päättäminen ja kodista lähteminen olivat niin isoja asioita, että niitä ei voinut noin vain tehdä. Jos olisin pakannut tavarani heti, saattaisin hyvinkin haikailla takaisin. Nyt asia on minun osaltani lopullisesti päätetty ja pääsen siis ihan oikeasti jatkamaan omaa elämääni. Loppuun käsitelty tämä ei tietysti ole vielä pitkään aikaan, mutta mikäpä sitä tässä nyt on omassa rauhassaan käsitellessä. Suren niin kauan kuin suremista riittää, mutta ei se estä minua jo katselemasta eteenpäinkin.
Olet jo päässyt etenemään, harkitsevasti ja rauhallisesti mikä onkin pitkän liiton jälkeen parasta.
Muutitko väliaikaisesti vuokralle, ja asioiden lopullisesti selkiydyttyä omaan asuntoon.
Onko sinulla pitkä matka sinne vanhaan kotiisi?
Olet käsitellyt asioitasi harkiten sen huomaa viestistäsi, olet jopa onnellisempi olenko väärässä?
Minulla on tämä asioiden käsittelyvaihe sisälläni, aikamoisia mullistuksia koen päivittäin.
Ei ole helppoa kun kaikki on vielä selvittämättä, mieheni ei halua puhua pitää minua "pudistuksessa"
Harkitsevasti, kyllä; rauhallisesti, suurimman osan aikaa. Pinnan alla on kyllä ollut melkoista myrskyä, mutta en ole halunnut ryhtyä riitelemään tms. Pari kertaa tuli sanottua aika pahasti, eli suoraan, mutta eipä ne munkaan hermot sentään ihan mitä tahansa kestä.
Vuokra-asunto on tässä kohtaa hyvä ratkaisu, ei tarvitse jäädä odottelemaan kodin myyntiä ja ihmettelemään miehen käytöstä. Välimatkaa ei ole paljon, mutta riittävästi - ei ole vaaraa, että törmäisin esim. ruokakaupassa yllättäen mieheen ja hänen uuteen naiseensa. Ihan alkuun olin vankasti sitä mieltä, että haluan jäädä kotiin, tapahtui mitä tapahtui. Sitten kuitenkin tapahtui niin paljon, että lähteminen olikin äkkiä se järkevämpi vaihtoehto. Mullistuksia siis tapahtui...
Minulla ja meillä suuri osa asioista jäi selvittämättä, sellaiset asiat kuin että mikä meidän suhteessa meni pieleen, mikä siinä taas oli niin hyvää, että pysyimme yhdessä noinkin pitkään, mitä ajatuksia tämä uusi suhde oikeastaan kummassakin aiheutti, miten haluamme jatkaa tästä eteenpäin. Jossain vaiheessa totesin, että mies ei suostu puhumaan näistä, lakkasin edes yrittämästä ja koetan tyytyä siihen, mitä itse pystyn näistä oivaltamaan.