Mielenkiintoinen artikkeli vuodelta 1994

Hämärän rajoilta

J. P. Roosin ja Eeva Peltosen toimittama Miehen elämää -kirjoituskokoelma vuodelta 1994 on varsin antoisa ja kiintoisa kirja kauttaaltaan, mutta yksi artikkeli nousee sisällöltään ylitse muiden - ainakin mitä tulee tähän palstaan. Jorma Hänninen, Jyväskylän yliopiston sosiaalipolitiikan lehtori, kirjoittaa artikkelissaan "Seksitarinan pornografinen käsikirjoitus: minä sain, olen siis mies" tiukkaa asiaa, ja rivien välistä voi kuulla laasaslaisia kaikuja, vaikka ne eivät olekaan tekstin keskeisintä antia.

Artikkelissa käsitellään miesten kirjoittamien elämäkertojen tapaa käsitellä seksiä. Hänninen (laasaslaisten kaikujen ohella nimikin tuo mieleen erään toisen aihetta sivunneen!) jakaa seksitarinoiden miehet kolmeen tyyppiin: saamattomaan, machoon ja naistenmieheen. Saamattomasta miehestä voisi melkein lainata koko tekstin, mutta tekijänoikeudellisista ym. syistä valikoin:

"Saamattoman miehen kertomus muodostuu sarjasta epäonnistumisia seksuaalielämässä ja naissuhteissa. Tyydyttävät eroottiset kokemukset puuttuvat lähes tyystin, mutta juuri niitä mies kaipaisi. Hän haluaa haluamistaan, muttei "saa". Eroottisten kokemusten tavoittelu muuttuu vähitellen epätoivoiseksi, jopa väkivaltaisia muotoja (raiskauksen yritys) saavaksi väkisin yrittämiseksi. Kysymys ei kuitenkaan ole kontaktikyvyttömyydestä eikä naisseuran puutteesta."

Seuraa lainaus miehen kertomuksesta: "Minä olen leimautunut ns. ystävämieheksi. Minun on helppo herättää naisten pintapuolinen kiinnostus --"

"Ajan myötä naisen haluaminen kääntyy halveksunnaksi tai vihaksi, ja toistuvat epäonnistumiset myrkyttävät koko elämän. Millään muullakaan ei ole väliä. Lopputuloksena on luopuminen ja katkera eristäytyminen koko ajan pahenevaan, itsehalveksunnan sävyttämään olotilaan."

Tästä mainio esimerkki on viimeksi tänään päivittynyt Naiseton-blogi, jonka kirjoittaja vaikuttaa olevan tämän tien päässä: http://naiseton.blogspot.com/ (Sopii toivoa, ettei kirjoittaja ajaudu epätoivoiseen tekoon, mutta jos ajautuu, se sopisi tehdä manifestinomaisesti. Miten olisi vaikkapa "HINTA NAISTEN SEKSUAALISESTA ITSEMÄÄRÄÄMISOIKEUDESTA" -plakaatti kaulaan?)

"[S]uomalainen mies voi myöntää olevansa työtön tai köyhä, mutta rohkenee vain poikkeustilanteessa tunnustaa, ettei hänellä ole ainuttakaan ystävää."

"Ystävien puuttuminen mieltyy siis minuuden vajaukseksi, eikä tilanteesta voi syyttää valtiota, markkinoita, tuskin edes kovaa kohtaloa tai huonoa tuuria, se on pelkästään itsestä kiinni. Sama koskee menestystä naismaailmassa, eroottisilla markkinoilla toimii viehätysvoiman ja valloittamisen armoton laki. Seksuaaliseen epäonnistumiseen on mahdoton liittää sankaruutta, ei posiitivista eikä negatiivista niin kuin esimerkiksi rikollisuuteen tai juoppouteen eikä marttyyriutta niin kuin petetyksi tulemiseen rakkaudessa."

Etenkin tämä jälkimmäinen sitaatti on todella mielenkiintoinen. Ensinnäkin tässä yliopistomies tunnustaa seksuaalimarkkinoiden olemassaolon ja niiden julmat lainalaisuudet, vuosia ennen Laasasta ja jopa niitä kuuluisia nyyssikeskusteluja, mistä kaikki alkoi. Toiseksi tässä esitetään eräänlainen selitys ATM-ilmiölle; vaikka syyllisten, sankaruuden ja marttyyrinkruunun löytäminen tilanteesta onkin Hännisen mukaan "mahdotonta", juuri tähän toivottomaan tehtävään ATM-projekti pyrkii - juuri siksi, että epäonnistumisen ottaminen täysin yksilön vastuulle olisi ja on psykologisesti totaalisen tuhoisaa.

Hänninen tarkastelee miesten kertomuksissa tapaa ymmärtää ja kokea ensimmäinen yhdyntä. Hän ottaa esille viisi seikkaa: ensimmäinen yhdyntä on 1) suoritus, josta 2) eivät nauti mies eikä 3) nainen, mutta vaikka se on 4) "suorituksena mitätön, on sen merkitys miehelle muutoin suunnaton ... [m]ies on seksuaalisen elämänsä käännekohdassa, hän on astunut ratkaisevan rajan yli". Ensimmäinen kerta merkitsee 5) "siirtymäriittiä miehuuteen ... vasta nyt voi pitää itseään varsinaisesti miehenä".

Nämä huomiot ovat peräisin suomalaisista elämäkertateksteistä, siis "vain" tapoja käsittää ja konstruoida miehinen seksuaalisuus. Tämä malli kuitenkin on arkikokemuksen perusteella varsin universaali tapa käsittää seksuaalinen kokeneisuus, joten kokemattoman miehen osana on sosiaalinen "toiseus", vaikka hän itse pitäisikin kyseistä mallia vain sosiaalisena konstruktiona. Niin kauan kuin muut eivät niin tee, seksuaalisen luuserin osa ei ole helppo. Kerropa keskimääräisessä miesporukassa olevasi yli 25 ja ensisuudelma kokematta, ja huomaa uskottavuutesi olevan mennyttä tästedes kaikissa muissakin asioissa - eihän sitä ennenkään poikasten juttuja ole todesta otettu. ATM:n vaihtoehdoiksi jää joko pysyä kaapissa, hyväksyä asemansa kulttuurissa molempien sukupuolien halveksimana ei-miehenä tai todistaa miehuutensa ei-uskonnollisesta kokemattomuudesta huolimatta erinäisin maskuliinisin äärimmäisin teoin.

4

916

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hämärän rajoilta

      Lopuksi vielä yksi enteellinen sitaatti artikkelista: "Naisen kauneus on pääomaa, jota hän käyttää eroottisilla markkinoilla, ja se on hänen keskeinen panoksensa modernissa, romanttiseen rakkauteen perustuvassa suhteessa tai naimakaupassa. Kun miehet sanovat naista kauniiksi, he tarkoittavat ymmärtääkseni sitä, että kysymyksessä on nainen, jolla on edullisena pidetyn ulkoisen olemuksen mukanaan tuomaa valtaa. Se antaa mahdollisuuden valita (nainen päättää viimekädessä) monien kilpailevien miesten joukosta. Valinnan osuminen kohdalle merkitsee korkeaa sijoitusta miehisessä hierarkiassa." Voisiko sitä enää selkeämmin tiivistää.

      • Naisasialuuseri

        mielenkiintoista tekstiä veliseni ja hyviä pointteja. Kiitokset näistä.

        Varsinkin tuo uskottavuusasia oli hyvä ja pitää täysin paikkansa. Itse annan aina ymmärtää olevani kokenut ja sitä kautta säilytän uskottavuuteni muissa asioissa.


      • Naisasialuuseri
        Naisasialuuseri kirjoitti:

        mielenkiintoista tekstiä veliseni ja hyviä pointteja. Kiitokset näistä.

        Varsinkin tuo uskottavuusasia oli hyvä ja pitää täysin paikkansa. Itse annan aina ymmärtää olevani kokenut ja sitä kautta säilytän uskottavuuteni muissa asioissa.

        ATM-blogi tuo"naiseton"


    • Mies pohjolasta

      Kiitos teksteistä.

      En ole ATM mutta aihe kiinnostaa koska kavereita on ollut joille "saaminen on ongelma".
      Kuitenkin kaikille miehille joitakin poikkeuksia lukuunottamatta "saaminen on ongelma".
      Eikä pelkästään "saaminen" vaan naisen saaminen suhteeseen ja pysymään suhteessa.
      Itselle ongelma on ollut "sopivan" tai "oikean" löytäminen, koska niitä on lopulta aika harvassa. Jossakin vaiheessa pelkkä seksi tai edes välittävä nainen ei riitä. Ymmärrän hyvin kuitenkin miltä tuntuu jos ei saa seksiä tai voi vain haaveilla yhdessäolosta noin muutenkin naisen kanssa.

      Te valotatte vain yhtä puolta keskustelusta, ehkäpä että seurustelukokemuksenne ovat vähäisiä tai sellaisia ei ole lainkaan?

      Nykyajan ihmissuhteet kauttaaltaan ovat aika karmeita. Monesti esimerkiksi ns. "pelimiehet" ja naisten kaatajat eivät tiedä näistä mitään tai sitten ovat hyvin perillä, jonka takia eivät halua sitoutua.

      Mutta hyvät veikot, miksette lopettaisi huorittelua/lutkittelua sekä ihan asiallisesti perehtyisi asiaan kuten tässä oli tehty? Ymmärrän ettei se paranna tilannetta ja kuvittelette että "annatte takaisin" kun huorittelette naisia, muttei se taida vaikuttaa mihinkään.

      Mielestäni ATM-projekti on tuhoon tuomittu sen takia että se pyrkii vähän kuin samalla hyväksymään masennuksen, selittämään mistä masennuksen aiheutuu ja lopulta sanomaan ettei voi muuta kuin tappaa itsensä jotta masennus loppuu.

      Voisi hyvinkin olla että tällainen sivuprojekti olisi vivahde suuremmassa "uusi mies-projektissa" jossa noustaan vastaamaan ei naisten esittämiin vaatimuksiin vaan haasteisiin, jota kautta valta tunne-elämässä, parisuhteissa sekä sinkkumarkkinoilla jakaantuisi tasaisemmin. Nykyisellään se taitaa olla naisten käsissä hyvin pitkälti jolloin he toteuttavat usein jopa itselleen tuhoisasti aika perverssiä parinvalintaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      142
      8015
    2. Kaipaisin nyt kosketusta

      jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.
      Ikävä
      32
      3170
    3. Imaami kysyy, miksi pojat uivat ilman valvontaa

      Kalajoen särkät ovat usean kilometrin pituiset. Siellä on kylttejä, joissa varoitetaan rannan vaaroista. Siellä ei ole
      Maailman menoa
      390
      2267
    4. Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia

      Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-20172942
      Maailman menoa
      284
      1790
    5. Kerrostaloihin ilmalämpöpumput

      Ulkomailla näkee paljon ilmalämpöpumppuja kerrostalojen ulkoseinissä. Mikä estää taloyhtiötä hankkimasta niitä asuntoih
      Sinkut
      152
      1661
    6. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      21
      1501
    7. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      16
      1271
    8. Sokea "ystävälle"

      Oletko oikeasti noin sokea?
      Ikävä
      100
      1249
    9. En ymmärrä käytöstäsi

      Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek
      Ikävä
      137
      1166
    10. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      18
      1142
    Aihe