Olen seurustellut melkein kolme kuukautta ihanan miehen kanssa. Olin todella rakastunut kun aloitin ja rakastan ehkä häntä vieläkin. Miesystäväni oli epävarma alussa, haluaako olla mun kanssa vai ei. Nyt kuitenkin hän on jo jonkin aikaa ollut selvillä vesillä ja rakastaa minua. Tilanteen siis pitäisi olla hyvin, mutta viime viikolla koin voimakasta ahdistusta suhteeseemme liittyen. Ehkä se johtui siitä, että en ole uskaltanut antautua suhteeseen ja en ole ollut täysillä mukana, koska olen joutunut odottamaan miesystäväni jahkailua. Olemme keskustelleet asiasta ja se helpotti. Hän ymmärtää minua. Emme nää kovin usein välimatkasta johtuen. Erossa oleminen ahdistaa ajoittain ja nyt minua jännittää, miltä tuntuu nähdä seuraavan kerran. Vaikealta tuntuisi jättää hänet, koska hän on kaikin puolin ymmärtäväinen ja hellä jne. Onko ahdistus normaalia parisuhteessa jossain vaiheessa vai onko se merkki siitä, että suhde tulisi lopettaa? Miten pystyisin ottamaan tilanteen rennommin ja olla olematta ahdistunut? Olen kärsinyt aikaisemminkin ahdistuksesta (yksin ollessa) ja nyt osittain pelottaa jo eukäteen tuleeko ahdistus. Onko jollakin muulla ahdistusta parisuhteessa ilman erityistä syytä (väkivalta tms)? Ja mitä sen kanssa pitäisi tehdä?
Jatkaako vai ei
Krizzz
2979
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ei kannata jatkaa sellasta mikä tuottaa ahdistusta. Mulla on käynyt aikalailla samalla tavalla. Kun lopetin suhteen loppu ahistuksetkin. Jokin siellä sisällä sanoo ettei tämän kaverin kanssa hommat toimi.
Itse olin suhteen alussa se jahkaileva ahdistunut osapuoli joka halusi edetä hitaasti. Ja tuntui että tilannetta, ahdistusta pahensi juuri sekin että oli pitkä välimatka. Suhde oli kuitenkin minun ensimmäinen ja olen aina ollut sellaista helposti ahdistuvaa tyyppiä, pessimistinen ihminen enkä uskonut suhteen olevan kovin pitkä ja mietin kokoajan miten sen päättäisin jotta kaikki pääsisivät helpommalla, mutta kun en lopulta halunnut sittenkään päättää sitä suhdetta kun tunteet olivat niin valtavan vahvat ja ovat yhä, kun on kohta kulunut jo 1 vuosi. Ensimmäiset 4 kuukautta oli pahinta tunteiden vuoristorataa ja epävarmuutta, mutta siitä sitä sitten oppi vähitellen luottamaan toiseen, tunteisiinsa ja siihen että uskaltaa heittäytyä suhteeseen. :/ Alussa toisen näki ehkä 1 - 2 viikon välein ja siitä se sitten tiheni suhteen syvennyttyä...
mutta, jos et enää tunne sitä tunteenpaloa ja olet niin epävarma siitä, rakastatko häntä, noinkin lyhyen ajan kuin 3 kk päästä, jos tuntuu helpottavalta ajatukselta unohtaa seurustelu, niin kyllä luulisin omalta kannaltani sanoisin että ainakin itse lopettaisin suhteen. Jos jotakin tunteita vielä on niin voisi yrittää pelastaa tulanteen vielä jotenkin kehityskeskustelulla, järjestäisitte yhteistä aikaa ja selvittäisitte tilannetta rauhassa yhdessä ettekä pähkäilisi yksinänne.