Jopas

vasemmistoliiton seireenit kovasti pahoillaan täällä Ylitorniolla puhuessaan paikallisen Vas-liiton vieraina, tämän Ylen pääjohtajan puolesta, kuinka hän oli joutunut koston uhriksi, kun ei häntä valittu uudelleen vanhaan tehtäväänsä, ja miten tämä varakas ja hyvätuloinen koulutettu kohtalaisen nuori kaveri nyt toimeen tulee, ja oltiin kovasti murheissaan hänen niin väärästä kohtelustaan, että ihan itketti. Eipä puhuttu mitään, kun vas-liiton mandaatilla istuva kunnan teknisen toimiston johtaja pikku klikkinsä lautakuntansa ja kuunteluoppilaidensa turvin antoi potkut täysin laittomalla tavalla Ainiovaaran koulun kolmelle siivoojaalle, v. 2008. Pitkän n.20 vuotta työuran yhtäkkinen loppuminen pikkuilmoitukseen, kun pomo tuo pääluottamusmiehen kanssa yhtenä aamuna peperilapulla ilmoituksen, ilman mitään ennakkotietoa potkuista näille ko. siivoojille. Normaalisti näin ei kyllä ruukata menetellä, olikohan tässä kyse jostain muusta, kuin säästöistä, ettei vain olis ollut kyse peräti ???????? No siivoojista ei kannattanut olla huolissaan, vas-liitossa eikä kepussa, he kun tuskin kovin varakkaita ovat eikä taida sitä minkäänlaista puoluekorttiakaan löytyä, ja siivoojien kohtelun kaikessa hiljaisuudessa siunasi heidän ammattiliittonsa Jhl:n paikallisosasto 749. Kunnanjohtaja ja moni muu oli paikallinen ns. vaikuttaja oli kokouksessa kuunteluoppilaana siunaamassa nämä ei niinkään lailliset siivoojien potkut.
1168
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ammattiliitto on juuri sellainen kuin jäsenistö. Ammattiosasto on sellainen kuin jäsenistö sen muodostaa. Luottamusmies noudattaa ammattiosastonsa tahtoa asioiden käsittelyssä. EDELLÄ KERROTULLA TAVALLA SEN PITÄISI TOIMIA. Mikäli näin ei ole toimittu, joku on ylittänyt toimivaltuutensa. Toki kepulandiassa kaikki on mahdollista

Äänestä

Kommentoi aloitusta


olivat kirjoitti:

vasemmistoliiton seireenit kovasti pahoillaan täällä Ylitorniolla puhuessaan paikallisen Vas-liiton vieraina, tämän Ylen pääjohtajan puolesta, kuinka hän oli joutunut koston uhriksi, kun ei häntä valittu uudelleen vanhaan tehtäväänsä, ja miten tämä varakas ja hyvätuloinen koulutettu kohtalaisen nuori kaveri nyt toimeen tulee, ja oltiin kovasti murheissaan hänen niin väärästä kohtelustaan, että ihan itketti. Eipä puhuttu mitään, kun vas-liiton mandaatilla istuva kunnan teknisen toimiston johtaja pikku klikkinsä lautakuntansa ja kuunteluoppilaidensa turvin antoi potkut täysin laittomalla tavalla Ainiovaaran koulun kolmelle siivoojaalle, v. 2008. Pitkän n.20 vuotta työuran yhtäkkinen loppuminen pikkuilmoitukseen, kun pomo tuo pääluottamusmiehen kanssa yhtenä aamuna peperilapulla ilmoituksen, ilman mitään ennakkotietoa potkuista näille ko. siivoojille. Normaalisti näin ei kyllä ruukata menetellä, olikohan tässä kyse jostain muusta, kuin säästöistä, ettei vain olis ollut kyse peräti ???????? No siivoojista ei kannattanut olla huolissaan, vas-liitossa eikä kepussa, he kun tuskin kovin varakkaita ovat eikä taida sitä minkäänlaista puoluekorttiakaan löytyä, ja siivoojien kohtelun kaikessa hiljaisuudessa siunasi heidän ammattiliittonsa Jhl:n paikallisosasto 749. Kunnanjohtaja ja moni muu oli paikallinen ns. vaikuttaja oli kokouksessa kuunteluoppilaana siunaamassa nämä ei niinkään lailliset siivoojien potkut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu