Varsinaisesta erosta vasta muutama viikko, liian pitkään kyllä päätöstä pitkitettiin.
Ensin ihmettelin, että kappas eihän tämä tunnukkaan niin pahalle, mutta nyt olen huomannut, etten uskalla pysähtyä miettimään. Koko ajan pitää olla jotain tekemistä, muuta ajateltavaa.
Pelkään, etten kestäkään sitä surua, en jaksa jatkaa, jos jään "tuleen makaamaan".
Exään pakko olla käytännön asioista yhteydessä, kaipa sitä jonkinlaisina kavereina pysytään.
Satuttaa, että toisella jo uusi/a. Itse en tiedä sitäkään, että haluaisinko ketään rinnalleni, vai haluanko olla yksin.
Yksinäisyys iskee, kun lähes kaikilla ystävillä parisuhde, tuntuu, että olen maailman ainoa epäonnistuja.
Miksi juuri minun kanssa miehistä tulee pettäjiä, valehtelijoita? Miksi juuri minuun aina sattuu? Miksi siedän liikaa, vaikka muuten luulen olevani vahva ihminen?
Tiedostan kyllä, että jossain vaiheessa olisi nämä omatkin tunteet käsiteltävä, mutta mitä se itkukaan auttaa, tilanne on nyt tämä ja tästä eteenpäin, alas tai ylöspäin..
Sinne meni 4 vuotta elämästäni..
Ensin ihmettelin, että kappas eihän tämä tunnukkaan niin pahalle, mutta nyt olen huomannut, etten uskalla pysähtyä miettimään. Koko ajan pitää olla jotain tekemistä, muuta ajateltavaa.
Pelkään, etten kestäkään sitä surua, en jaksa jatkaa, jos jään "tuleen makaamaan".
Exään pakko olla käytännön asioista yhteydessä, kaipa sitä jonkinlaisina kavereina pysytään.
Satuttaa, että toisella jo uusi/a. Itse en tiedä sitäkään, että haluaisinko ketään rinnalleni, vai haluanko olla yksin.
Yksinäisyys iskee, kun lähes kaikilla ystävillä parisuhde, tuntuu, että olen maailman ainoa epäonnistuja.
Miksi juuri minun kanssa miehistä tulee pettäjiä, valehtelijoita? Miksi juuri minuun aina sattuu? Miksi siedän liikaa, vaikka muuten luulen olevani vahva ihminen?
Tiedostan kyllä, että jossain vaiheessa olisi nämä omatkin tunteet käsiteltävä, mutta mitä se itkukaan auttaa, tilanne on nyt tämä ja tästä eteenpäin, alas tai ylöspäin..
Sinne meni 4 vuotta elämästäni..
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hei, tilanteesi on tuttu minullekin. Ihmisen itsesuojelumekanismi toimii kaiketi niin, että ensin on kerättäfvä voimia jaksaakseen surra. Moni jatkaa menemistä, eikä koskaan pysähdy miettimään asioita ja mennyttä, toisen jäävät koukkuun ja surevat koko ajan eivätkä pääse irti. Minusta tuo sinun tilanteesi vaikuttaa olevan ihan ok tilanteen huomioon ottaen. Eli ihan ensiksi haluaa vain olla liikaa ajattelematta asiaa ja tekee hyperaktiivisena kaikkea muuta. hakee voimia ja etäisyyttä. Näin se pitää mennäkin mielestäni.
Itse olen käynyt läpi 3 avoeroa ja menettänyt (?) elämästäni toistakymmnetä vuotta, jos sen näin haluaa nähdä. Minä näen sen kylläkin elämänä itsessään ja elämän oppina. Yksinäsiyyttä ja ahdistusta, pelkoa ja omanarvontunnoin laskua on ollut yllinkllin. Mutta loppupeileissä olen aina ollut viisaampi seuraavassa suhteessa, itsenäisempi ja herkempi ymmärtämään elämääni ja erot ovat lisänneet myös suvaitsevaisuuttani. Kuinka raakile olisinkana ollut, ellei elämä olisi antanut välillä turpiinkin ja kovaa. Minua ei nyt myöskään alisteta ja kohdella väärin, sillä laitan nopeasti rajat. Mutta nyt olen ehjä, herkkä, vahva ja itsenäinen tarvittaessa. Ei tarvitse pelätä ettei kestäisi. Voinkin siis keskittyä olemaan ja elämään. Jos se on ollut kaikkien näiden erojen ja tuskan ja itkujen hinta, niin ihan hyvä.