Kuinka kauan ero on jäänyt vaivaamaan? En tarkoita sitä suurta heti eron jälkeistä tuskaa, vaan sellaista pidemmän ajan jälkeenkin mieltä jäytävää tunnetta. Elämä on uomissaan ja asiat uudessa järjestyksessä. Silti se kauan siten otettu vielä vaivaa.
Asian kanssa voi elää, eikä tämä suuri murhe ole. Mukavampi olisi ilman tätäkin pientä murhetta kuitenkin olla. Jatkuuko tämä hautaan saakka?
Asian kanssa voi elää, eikä tämä suuri murhe ole. Mukavampi olisi ilman tätäkin pientä murhetta kuitenkin olla. Jatkuuko tämä hautaan saakka?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Itse olen eronnut liki vuosi sitten. Käsittelen eroa edelleen, MUTTA
en katkeruudella tai vihalla. Tarkoitukseni on oppia itsestäni ja erosta
enemmän, jotta en samoja virheitä toistaisi uudessa siis ehkä tulevassa
suhteessa. Hankin kirjan 'Jälleenrakennus' ja pyrin käymään asioita
läpi, jotta voisin olla oma ehjä itseni - yksin tai kaksin.
Olen myös halukas selvittämään itselleni, miksi olin juuri tämän (ex)miehen
itselleni valinnut. Minkälaisen miehen ehkä haluaisin nyt. Minkälainen olin ja
minkälainen olen. Mielenkiintoinen matka omaan itseeni, eikä se tunnu edes pahalta =).
Mistä vois valita miehen/naisen...Eri mausteilla..! Elämä ois helppoa..? On hyvä käydä läpi syntyjä syviä,mutta ratkennekko nuo silti, ihminen toimii aika pitkälle tunteen varassa.Ja kun ihastuu ja rakastuu ne huonot ominaisuudet tulee ilmi vasta myöhemmin.
Ja vaikka osan voisi eliminoida pois.. Ei elämää voi ennakoida. Kaikkea voi tapahtua, ei ole elämän piirustuksia joiden mukaan vois elää täysin..suuntaviittoja kyllä. Elämä on outoa ja kumallista. Yksin ei ole hyvä mutta onko yhdessäkään. Ja kasvamista sitä se on erehtymistä,anteeksi antamista,pyytämistä elämä tekee nöyräksi tai katkeraksi.
Itse halauaisin olla mieluummin nöyrä kuin katkera,vaikka lunta tupaan tuleekin..
Ja kyllä se erontuska helpottaa,aika on kai aika yksilöllinen itse havahduin siihen vasta kun jäin täysin yksin,
lapsi muutti pois. Siihen asti olin vain helpottunut,että pääsin eroon eksästä.
Ja yksin olen edelleen vaikka toista kaipaa ja läheisyyttä ja kaikkea normaalia kanssakäymistä,, fiksuja rehellisiä miehiä vain ei tunnu löytyvän.
Ei miniullakaan ole mitään katkeruuden tai vihan tunteita exää kohtaan. Omasta erostani on kulunut jo muutama vuosi. elämäni on mainiolla mallilla. Silti aina välillä nousee sellaisia ajatuksia mieleen, että minkälaiseksi elämä olisi muodostunut, jos avioliitto olisi jatkunut. Meillä oli hieno ehjä perhe. Koimme paljon yhdessä kaikki neljä. Muistot ovat erittäin lämpimiä ja mukavia. Tottakai oli vaikeampiakin kausia, ei kai sitä muuten olisi erottu.
Elämä on hienoa nytkin. Silti, näin vuosienkin jälkeen, ero toisinaan vaivaa. Ymmärrän hyvin ihmisiä, jotka sanovat, että ovat jättäneet kaiken taakseen ja ovat vain hyvillään, että pääsivät exästä eroon. Sellaisiakin puolisoita on varmasti paljon.
mitenkään vaivaa, mutta tehtyä ei saa tekemättömäksi, ja kaikki jää elämästä tuonne "kiintolevylle".Sitä sanotaan elämäksi ,enkä olis silti mitään muuttanu, jos saisin elää uudestaan kaikki.
Takaisin ,tekisin kaiken toisin. Tällä järjellä ja kokemuksella. Mutta silloin oli niin naivi ja tietämätön. Uskoi hyvää ihmisistä,koska oli ennen kohdeltu hyvin. mutta siperia opettaa... Mutta katkera en silti haluaisi olla ja toivossa ..pienessä sellaisessa elän ,että sais vielä elää sitä hyvääkin aikaa kanssa rakkaimman,kun hänet nyt ensin löytäis..:) yhdessä.
Ja tuosta muistoista,kyllähän sitä muistaa vieläkin kun ajaa vaikka tietyn paikan ohi, mitä siellä tehtii silloin... tai millanen fiilis jäi.. Muistot on ja pysyy kokoelämän. Niin hyvät kuin huonot.
Minulla pahin ohitse, mutta asia on vahvasti alitajunnassa. Vaikka arkielämässä ei asia paina, niin esim. unissa ex-vaimo palaa kuvioihin, ja lähinnä juuri sen minulle "traumaattisen" erovaiheen asioiden kanssa.
Kai se riippuu siitä millanen ero oli. Mulla kaikki tuli ihan puskasta ja vuoden jälkeen kun olin jo melkeen jaloillani sain kuulla, että kaikki mitä exäni kerran kertoi eron syyksi oli valetta ja hänellä itsellään menee ilmeisesti elämä hyvin, perheen on hankkinut vaikkei vielä meidän erotessa sitä todellakaan halunnut. Takana meillä oli toisaalta pitkään kestäneet lapsettomuushoidot joten taisi olla mies vaan niin heikko, että meni sieltä mistä aita oli matalin. Nyt alkaa olemaan kaksi vuotta erosta ja tuntuu vieläkin vähän epätoivoiselta, paha kolmenkympin kriisi painaa päälle ja uutta suhdetta ei ole näkyvissä. Enpä toisaalta tyytyisikään ihan keneen vaan, ehkä yksinkin voi löytää jonkun tasapainon tähän elämään jos ei onnea...
Aiemmalla kirjoittajalle sanon, että "kierroksella" onkin hyvä olla tyytymättä kehen tahansa. Itse erosin samoihin aikoihin ja tein heti päätöksen, että rima on korkealla enkä tyydy sen alta menemään. Mieluummin yksin kuin yhdessä ihmisen kanssa, joka on kompromissi. Jos joku oikea joskus kävelee vastaan, niin tervetuloa. En kuitenkaan lähde sitä oikeaa etsimään baareista. Voin toki tyydyttää omia seksuaalisia haluja yhdenkin illan suhteen kanssa, mutta saman katon alle muutan vain riman ylittävän ihmisen kanssa.
Ero tuntuu edelleen pahalta, varsinkin kun on lapsia. Itse päätin lähteä ja kannan asiaan liittyvät seuraukset. Elämä on kuitenkin arvokas ja omaa hyvinvointia on pakko vaalia. On naivia sanoa, että niin sitä ihmiset katsovat vain omaan peiliin. On kuitenkin niin, että paskaa oloa ei voi kantaa liian pitkään. Se vaikuttaa kaikkeen ja jopa oma elämä on siinä kyseessä. Eronneet ovat ottaneet itseään niskasta kiinni ja haluavat itse pitää lankoja käsissään. Paskassa suhteessa elävät eivät ole sitä (vielä) uskaltaneet tehdä. Ero sattuu aivan tajuttomasti ja eräs sen kokenut ystävä sanoi ennen eroa, että se tulee viemään vuosia ja sittenkin se sattuu. Minulla takana 2,5 v ja kyllä se sattuu. Välillä tulee mieleen, että oliko ratkaisu oikea. Tunne on aivan normaali, eikä sitä voi välttää. Minua auttaa se, kun muistelee avioliiton aikaisia typeriä riitoja, joita saattoi tulla todella tyhmistä asioista. Jos toista ei osaa arvostaa, niin sitä ei ehkä tule oppimaan koskaan ja miksi katsella sellaista tilannetta? Sattuu, mutta ratkaisu on ollut aivan oikea. Mieluummin onneton yksin kuin onneton toisen ihmisen kanssa yhdessä.
Minulla on 3 v erosta, josta vaimo siis lähti. Yhdessä olimme 20 v. Välillä menee aikoja, jolloin ei murehdi, mutta aika-ajoin tietyt paikat, ajankohdat jne tuo hyvät muistot mieleen. Seurustelen nyt uuden naisen kanssa, mutta muistoja, hyviä sellaisia ei hänkään voi pois minulta saada. Ex oli elämäni rakkaus, mutta munasin sen. Elin omaa napaa tuojottaen ja en osannut arvostaa exää, vaikka nyt kun katsoo taaksepäin, niin minulla oli aivan loistava ex. Niin se vaan näköjään on, että vasta, kun jonkun menettää, niin huomaa miten tärkeä hän oli.
Vaikka rakastan uutta naistani, niin silti vanha suhde silloin tällöin kaivertaa mieltä. En varmasti ole oikeudenmukainen uutta kohtaan näillä muistelmillani, mutta kun asialle ei mitään voi. Toivon, että tämä
asia unohtuu tulevaisuudessa minulla kuin sinullakin. On vaan ajateltava eteenpäin.