Usein sanotaan, etteivät miehet ymmärrä naisia eivätkä naiset miehiä ja nyt minusta tuntuu että totta se on. Nyt minusta nimittäin tuntuu siltä että en ymmärrä miehiä.
Pari vuotta sitten olin tosi rakastunut yhteen miespuoliseen työkaveriini. Oikein tosi rakastunut. Olimme molemmat sinkkuja ja vapaita ja suunnilleen saman ikäisiä, hän muutaman vuoden vanhempi. Osoitin mielenkiintoni aika avoimesti, mutta hän ei millään lailla vastannut siihen. Oli pikemmin vaivaantunut ja vältteli minua. Ja syy ei ollut se, että hänellä olisi ollut tyttöystävä, koska tunnen hyvin tämän miehen hyvän kaverin ja hän sanoi, ettei sellaista ole. Silti en saanut mitään vastakaikua tunteilleni. No, tekihän se kipeää, mutta pakko se oli vaan hyväksyä. Hain sitten töistä vuoden opintovapaata. Osittain kehittääkseni itseäni, osittain päästäkseni kauas toivottomasta rakkaudesta. Jotenkin ajattelin, että ehkä jos en näe miestä pitkään aikaan, niin tunteet jäähtyvät ja pääsen pahimman yli.
Sattuneesta syystä tämä opintovapaa sitten venyi puoleentoista vuoteen ja teki tehtävänsä minun kohdallani. Sain lisää ammatillisia valmiuksia ja tunteet tuota työkaveria kohtaan laimenivat, kun emme tavanneet pitkään aikaan. Mutta kun sitten palasin töihin, huomasin jotain kummaa. Tämä ex-ihastukseni oli täysin kääntänyt kelkkansa. Hän alkoi suorastaan piirittää minua ja oli yhtäkkiä hirveän kiinnostunut minusta. Valitettavasti minun tunteeni eivät enää ole samoja kuin ennen, joten nyt vuorostaan minä olen se välinpitämätön osapuoli. Osamme ovat siis omituisesti vaihtuneet.
Ja nyt tässä sitten vaan ihmettelen, että miten ihmeessä tässä näin kävi ? Kun minä olin mieheen ihastunut ja suorastaan juoksin hänen perässään, ei mies ollut yhtään kiinnostunut. Mutta nyt kun en enää miehestä välitä, hän juokseekin minun perässäni. Outo juttu...vai ovatko miehet aina tällaisia ?
Pari vuotta sitten olin tosi rakastunut yhteen miespuoliseen työkaveriini. Oikein tosi rakastunut. Olimme molemmat sinkkuja ja vapaita ja suunnilleen saman ikäisiä, hän muutaman vuoden vanhempi. Osoitin mielenkiintoni aika avoimesti, mutta hän ei millään lailla vastannut siihen. Oli pikemmin vaivaantunut ja vältteli minua. Ja syy ei ollut se, että hänellä olisi ollut tyttöystävä, koska tunnen hyvin tämän miehen hyvän kaverin ja hän sanoi, ettei sellaista ole. Silti en saanut mitään vastakaikua tunteilleni. No, tekihän se kipeää, mutta pakko se oli vaan hyväksyä. Hain sitten töistä vuoden opintovapaata. Osittain kehittääkseni itseäni, osittain päästäkseni kauas toivottomasta rakkaudesta. Jotenkin ajattelin, että ehkä jos en näe miestä pitkään aikaan, niin tunteet jäähtyvät ja pääsen pahimman yli.
Sattuneesta syystä tämä opintovapaa sitten venyi puoleentoista vuoteen ja teki tehtävänsä minun kohdallani. Sain lisää ammatillisia valmiuksia ja tunteet tuota työkaveria kohtaan laimenivat, kun emme tavanneet pitkään aikaan. Mutta kun sitten palasin töihin, huomasin jotain kummaa. Tämä ex-ihastukseni oli täysin kääntänyt kelkkansa. Hän alkoi suorastaan piirittää minua ja oli yhtäkkiä hirveän kiinnostunut minusta. Valitettavasti minun tunteeni eivät enää ole samoja kuin ennen, joten nyt vuorostaan minä olen se välinpitämätön osapuoli. Osamme ovat siis omituisesti vaihtuneet.
Ja nyt tässä sitten vaan ihmettelen, että miten ihmeessä tässä näin kävi ? Kun minä olin mieheen ihastunut ja suorastaan juoksin hänen perässään, ei mies ollut yhtään kiinnostunut. Mutta nyt kun en enää miehestä välitä, hän juokseekin minun perässäni. Outo juttu...vai ovatko miehet aina tällaisia ?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Oli nähnyt sinun koulutustarpeesi.
Miehen mielestä et ennen lisäkoulutusta ollut kelvollinen miehelle, vaikka muuten olit OK.
Niin tai näin, en enää häntä huoli. Minulla on nyt omat kuvioni. Syyttäköön itseään, ettei takonut silloin kun rauta oli kuumaa.
Torjutuksitulleen naisen katkeruudella ei ole rajoja. Nyt tietysti väität, että vika oli sinun aloitteellisuudessasi, mikä pilasi miehen metsästysvietin ja uskot jatkossa passiivisuuteen. Miehellä kun ei ole naisten mielestä oikeutta muuttaa mieltään, kuten oikukkailla naisilla itsellään. ;-)
Joskus voi käydä niin että ihmisen arvon huomaa vasta kun hänet menettää. Sellasta sattuu niin miehille kuin naisillekin. Monihan jälkeenpäin katuu avioeroaankin.
No mites tollasen vois muutenkaan tulkita ?