TAXIKUSKI

Käyttätymistapoja voisit opetella. Kaks mielisiä juttuja ei ole todellakaan kiva kuunella. Enään en tosin kyytiisi erehdy vaikka kuinka tarvisin kyytiä! Kai sitä luusisi noilla hinnoilla kuskin osaavan käyttäytyä.
223202
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Saman kokenut ja lisäksi taksikuski selitteli eteenpäin juttuja mitä puhuimme autossa. Enään en kolarin takseilla ajele!

Äänestä
  • Ainakin ylläksen suunnalla taksit tuntuu unohtaneen asiakaslähtöisen toiminnan ja asiakaspalvelun. Kuskit makaa kahden lukon takana Jounin Kauppakeskuksen kopilla ja turistit yrittää arvata miten saisi kuskin pihalla oleviin takseihin, yksikin etelän vieras arpoi pihalla, että onko täällä lapissa itsepalvelu taksi? Kuullun perusteella taksi pitää tilata ULAlta joka tosin maksaa. Onneksi Äkäslompolossa on muutama taksiyrittäjä, jotka haluaa palvella asiakkita olemalla siellä missä ihmisetkin on, eli ei kahden lukon takana. Lukon takana makaajat sitten kuulemma kiukuttelee näille palvelualttiille yrittäjille ja pyrkii haittaamaan heidän yritystoimintaansa sen sijaan että alkaisivat itsekin tekemään töitä.

    Äänestä

  • älä kuiten yleistä. Kuskia on monenkarvaisia,ei siihen hommaan moni lähde.

    Äänestä

  • Sivusta seuraaja kirjoitti:

    Ainakin ylläksen suunnalla taksit tuntuu unohtaneen asiakaslähtöisen toiminnan ja asiakaspalvelun. Kuskit makaa kahden lukon takana Jounin Kauppakeskuksen kopilla ja turistit yrittää arvata miten saisi kuskin pihalla oleviin takseihin, yksikin etelän vieras arpoi pihalla, että onko täällä lapissa itsepalvelu taksi? Kuullun perusteella taksi pitää tilata ULAlta joka tosin maksaa. Onneksi Äkäslompolossa on muutama taksiyrittäjä, jotka haluaa palvella asiakkita olemalla siellä missä ihmisetkin on, eli ei kahden lukon takana. Lukon takana makaajat sitten kuulemma kiukuttelee näille palvelualttiille yrittäjille ja pyrkii haittaamaan heidän yritystoimintaansa sen sijaan että alkaisivat itsekin tekemään töitä.

    Parasta taksipalvelua ikinä sain Lompolossa.
    Katja haki monesta paikasta kellonajasta riippumatta ja vei kotiin.
    Terveisiä ja paljon kiitoksia Katjalle!
    Toivottavasti vielä tavataan, ikävä sinne Ylläkselle...

    Äänestä

  • Etelän tyttö kirjoitti:

    No, sanontahan kuuluu että, kateus vie kalatkin vedestä niin on myös taxarien kohdalla. Taxarithan on ns.yhteinen yritys jossa toimii monta itsenäistä yrittäjää yhteisiä sääntöjä noudattaen jolloin toiminta on tasapuoleista ja toimivaa. Mutta kaikille tämä ei säännöistä huolimatta käy vaan tekevät niinkuin itse haluavat ja mitä haluavat mustamaalaten siten toisia taxeja. Ko.neidin kyytiin en lähtisi mistään hinnasta vaikka ilman veisi niin on rajua hänen ajotyylinsä ja käyttäytymisessä paljon parannettavaa.Ei ole ihmekkään kun ajetaan 24/7 niin milloin nukutaan???? Sama on myös erään toisen pariskunnan taxissa nainen niskuroi ja saa miehenkin mukaan. Olisi virkavallalle työtä kun valvoisi taxi kuskien työ-ja lepoaikoja ne ei täyty minkään kriteerin mukaan vaan niin kauan ajetaan kun silmät pysyy vähänkään auki. Tämäkö turvallista kyytiä sopiin kysyä!!!!

    Äänestä

  • Etelän tyttö kirjoitti:

    Parasta taksipalvelua ikinä sain Lompolossa.
    Katja haki monesta paikasta kellonajasta riippumatta ja vei kotiin.
    Terveisiä ja paljon kiitoksia Katjalle!
    Toivottavasti vielä tavataan, ikävä sinne Ylläkselle...

    Samat sanat. Poppi soi täysillä ja asenne kohillaan :)

    Äänestä

  • Sivusta seuraaja kirjoitti:

    Ainakin ylläksen suunnalla taksit tuntuu unohtaneen asiakaslähtöisen toiminnan ja asiakaspalvelun. Kuskit makaa kahden lukon takana Jounin Kauppakeskuksen kopilla ja turistit yrittää arvata miten saisi kuskin pihalla oleviin takseihin, yksikin etelän vieras arpoi pihalla, että onko täällä lapissa itsepalvelu taksi? Kuullun perusteella taksi pitää tilata ULAlta joka tosin maksaa. Onneksi Äkäslompolossa on muutama taksiyrittäjä, jotka haluaa palvella asiakkita olemalla siellä missä ihmisetkin on, eli ei kahden lukon takana. Lukon takana makaajat sitten kuulemma kiukuttelee näille palvelualttiille yrittäjille ja pyrkii haittaamaan heidän yritystoimintaansa sen sijaan että alkaisivat itsekin tekemään töitä.

    Jos ei ole rahaa soittaa taksia niin miten on rahaa ajaa taksilla?? Kyllä ne kopilla makaavat taksi kuskit ovat palvelualttiimpia kuin ne jotka päivystävät hotellien edessä, Ainakin heidän kyydissä on paljon turvallisempi istua, kun niitten jotka heräävät joulukuun alussa ja laittavat nukkumaan vappuna. ULAlta kun olen tilannut taksin niin se tulee eikä meinaa tulla, ei koskaan ole menny liian pitkään mutta kun kerran erehdyin tilaamaan suoraan puhelimella niin kylläpä se kestikin, ensin sanottiin että menee 10min mutta kun soitin uudestaan 45min kuluttua niin taas luvattiin että tulee ihan heti. 1.5h odotin kunnes soitin ULAn kautta ja sillä taksilla ei mennyt kuin 5min. Kysyin sitten missähän se ensin tilaamani taksi on kun ei tullut niin kuski sanoi että näkyy olevan menossa leville. Sen jälkeen olen aina tilannut ULAlta taksin ja ei ole valittamista, joskus joudut jonottamaan puhelimessa mutta kun pääset läpi niin tiedät silloin että taksi tulee ja sovittuna aikana.

    Äänestä

tämä taksi suhari??minkälainen taksi???mies?nainen?nuori?vanha?oliko taksi kirkonkylältä,äkäslompolosta vai jostaki järvikylistä??tietääpä ittekki ettei astu sitten kyythiiin...

Äänestä
  • tietää, että osais tupata kyytiin siellä päin liikkuessaan...

    Äänestä

  • espoonnainen kirjoitti:

    tietää, että osais tupata kyytiin siellä päin liikkuessaan...

    -Akkaraukat nuinko olette mielikuvituksen vankeja.
    Ei sitä teidänkään haisevaa römppää ukot niin halua.

    Äänestä

  • Sipulisanni kirjoitti:

    -Akkaraukat nuinko olette mielikuvituksen vankeja.
    Ei sitä teidänkään haisevaa römppää ukot niin halua.

    murrettasi. Jostain perinneruoastako puhut? En ole täältä eväitä sinne rahdannut, tykkään teidän käristyksistä.
    Sen olen joka reissulla huomannut, että teikäläisten ukot ja etelän naiset on toimiva yhdistelmä.

    Äänestä

  • espoonnainen kirjoitti:

    murrettasi. Jostain perinneruoastako puhut? En ole täältä eväitä sinne rahdannut, tykkään teidän käristyksistä.
    Sen olen joka reissulla huomannut, että teikäläisten ukot ja etelän naiset on toimiva yhdistelmä.

    paksu kaveri, pervot puheet

    Äänestä

  • ____________U kirjoitti:

    paksu kaveri, pervot puheet

    paksu ei pääse p**** siks kova yritys

    Äänestä

  • n y t

    Äänestä

  • vema kirjoitti:

    n y t

    ja hevosella pääsee...

    Äänestä

  • Heppattaja kirjoitti:

    ja hevosella pääsee...

    se oma tumppu eiku tumputtaan enimmät painehet pois

    Äänestä

  • tumppu tuivero kirjoitti:

    se oma tumppu eiku tumputtaan enimmät painehet pois

    jooo etelän naiset tulee lappiin miesten haussa...ja oottaako omat ukot etelässä kotona... hävytöntä kyllä ja varsinki keski-ikäset naiset etelästä hiiiiirveitä kanoja.. :DDD

    Äänestä

  • miiiss kirjoitti:

    jooo etelän naiset tulee lappiin miesten haussa...ja oottaako omat ukot etelässä kotona... hävytöntä kyllä ja varsinki keski-ikäset naiset etelästä hiiiiirveitä kanoja.. :DDD

    Puhutko omasta kokemuksesta, vai oletko kade?! Etelään kun tuutte, niin jo kaukaa huomaa kuka on junttilasta. Muistakaa ottaa kamera mukaan jotta voitte ottaa kuvia sukulaisille metrosta!! Buuaahhaaa

    Äänestä

  • Se kana kirjoitti:

    Puhutko omasta kokemuksesta, vai oletko kade?! Etelään kun tuutte, niin jo kaukaa huomaa kuka on junttilasta. Muistakaa ottaa kamera mukaan jotta voitte ottaa kuvia sukulaisille metrosta!! Buuaahhaaa

    Ei se kuulle kulli oon sen parempi teijä äijillä kun eteläläisilläkään. Mitä niihin kanoihin tulee, niin olette kuule ihan samanlaisia. Antakaa ukoillennne pillua, niin ei tartte vierailta vongata!

    Äänestä

  • Se kana kirjoitti:

    Puhutko omasta kokemuksesta, vai oletko kade?! Etelään kun tuutte, niin jo kaukaa huomaa kuka on junttilasta. Muistakaa ottaa kamera mukaan jotta voitte ottaa kuvia sukulaisille metrosta!! Buuaahhaaa

    Siinä puhuu taas yksi hesan pelle, aina kun päättää lähteä maaseudun rauhaan niin ajelee vantaalle kahden pysähdyksen taktiikalla.

    Äänestä

Minä ainakin olen saanut tosi hyvää taxipalvelua tuolta Kolarin kylältä! =) Ei ole mitään moittimista! =) Terveisiä kaikille täältä Hesasta(:

Äänestä

kiitos,kyllä te etelän tytöt olette ihania

Äänestä

Kommentoi aloitusta

NaiNeN -62 kirjoitti:

Käyttätymistapoja voisit opetella. Kaks mielisiä juttuja ei ole todellakaan kiva kuunella. Enään en tosin kyytiisi erehdy vaikka kuinka tarvisin kyytiä! Kai sitä luusisi noilla hinnoilla kuskin osaavan käyttäytyä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu