Olen tuntenut erään pojan nyt muutaman vuoden ja olemme nähneet lähes viikoittain. Ihastuin poikaan ensimmäisen kerran kun aloimme olemaan tiiviimmin tekemisissä, mutta poika oli tavattoman ujo, niin kuin myös allekirjoittanut, joten en uskaltanut tehdä tilanteen eteen mitään. Olin samaan aikaan ihastunut erääseen toiseen poikaan, jonka kanssa oli vähän säätöä, mutta ei mitään sen vakavampaa.
Tunteeni kaveriini hupenivat, kunnes vajaa vuosi myöhemmin ne heräsivät taas. Jälleen sama juttu ja ei siitä taaskaan mitään tullut. :D Tutustuin uuteen poikaan ja meillä synkkasi tosi hyvin. Elämäntilanteeni oli surkea ja kaipasin läheisyyttä, joten pitkän yrittämisen jälkeen tämä uusi poika suostui seurustelemaan kanssani. Vain muutamaa kuukautta myöhemmin kaverini alkoi seurustella tytön kanssa, josta oli jo pitkään pitänyt. Olin iloinen hänen puolestaan, mutta samalla surullinen. Minulla kuitenkin meni hyvin poikaystäväni (ensimmäiseni) kanssa, joten itsekkäät tuntemukset lähtivät pian pois.
Ei mennyt kuin reilu puoli vuotta, kun olin jo taas lääpälläni kaveriini, vaikka kumpikin seurusteli toisen kanssa. Kaverini ei kuitenkaan osoittanut mitään kiinnostusta, koska hän oli onnellinen omansa kanssa. Reilu puoli vuotta myöhemmin päätin pistää poikki oman poikaystäväni kanssa, sillä homma ei toiminut, päätöksellä ei kuitenkaan ollut mitään tekemistä kaverini kanssa. Tästä on siis nyt muutama kuukausi.
Kaverillani meni poikki unelmien tytönsä kanssa hiljattain ja koska hänen on hankala saada puhuttua asiasta muille, olen minä ainakin YRITTÄNYT tukea häntä. Hän on ollut hyvin maassa ja sanoin ja neuvoin olen yrittänyt häntä auttaa, haleja tai muuta poika ei edes halua, koska ei usko niiden auttavan. Auttaessani olen onnistunut jälleen kerran ihastumaan kyseiseen poikaan ja hän on tietoinen asiasta.
Poika on sanonut useaan otteeseen ettei ole minusta kiinnostunut, vaikka en ole edes yrittänyt saada häntä olemaan kanssani. Fiilikseni ovat varsin ristiriitaiset; ensinnäkin minusta tuntuu pahalta haluta poikaa joka on vasta toipumassa erosta, mutta toisaalta en halua luopua yrittämisestä. En tiedä miten saisin hänet kiinnostumaan minusta, sillä vaikka olemmekin tunteneet näin pitkään, minusta tuntuu kuin hänellä ei olisi minusta lainkaan todenmukaista kuvaa. Kaveriporukassa en ole koko ajan äänessä, mutta en sentään ole koko ajan hiljaakaan. Olen ollut todella ujo lapsena ja vielä yläasteella, mutta olen pikkuhiljaa päässyt ujoudestani eroon ja pystyn jo puhumaan tuntemattomien kanssa.
En tiedä mitä minun pitäisi tehdä, että en loukkaisi pojan tunteita, mutta onnistuisin silti saamaan hänet kiinnostumaan edes vähän minusta. Onko se paras tapa vain se kuuluisa HYMY ja muut eleet? Myönnän, etten hymyile aina ja kaikkialla - minulla kun on paha tapa näyttää vahvasti, jos jokin painaa minua tai olen ärsyyntynyt. Olen saanut kuulla tästä piirteestäni satikutia ja siksi olen pyrkinyt pääsemään siitä eroon, mutta ihmeitä ei toki hetkessä tehdä.
Olisiko itsensä avaaminen se kaikista paras keino? :) Hymy ja iloisuus?
Nautin kun saan olla tekemisissä pojan kanssa ja tämänkin on sanonut minulle, että minun kanssani on kivaa puhua, koska osaan puhua myös järkevästi ja pohtivasti, koska en ole peruspissistyttö jota kiinnostaa vain miehet, seksi, meikit ja ulkonäkö.
Kaikki vinkit on sallittuja!
(ja juu tiedän ettei ketään voi pakottaa ihastumaan mutta haluan yrittää ;) )
Tunteeni kaveriini hupenivat, kunnes vajaa vuosi myöhemmin ne heräsivät taas. Jälleen sama juttu ja ei siitä taaskaan mitään tullut. :D Tutustuin uuteen poikaan ja meillä synkkasi tosi hyvin. Elämäntilanteeni oli surkea ja kaipasin läheisyyttä, joten pitkän yrittämisen jälkeen tämä uusi poika suostui seurustelemaan kanssani. Vain muutamaa kuukautta myöhemmin kaverini alkoi seurustella tytön kanssa, josta oli jo pitkään pitänyt. Olin iloinen hänen puolestaan, mutta samalla surullinen. Minulla kuitenkin meni hyvin poikaystäväni (ensimmäiseni) kanssa, joten itsekkäät tuntemukset lähtivät pian pois.
Ei mennyt kuin reilu puoli vuotta, kun olin jo taas lääpälläni kaveriini, vaikka kumpikin seurusteli toisen kanssa. Kaverini ei kuitenkaan osoittanut mitään kiinnostusta, koska hän oli onnellinen omansa kanssa. Reilu puoli vuotta myöhemmin päätin pistää poikki oman poikaystäväni kanssa, sillä homma ei toiminut, päätöksellä ei kuitenkaan ollut mitään tekemistä kaverini kanssa. Tästä on siis nyt muutama kuukausi.
Kaverillani meni poikki unelmien tytönsä kanssa hiljattain ja koska hänen on hankala saada puhuttua asiasta muille, olen minä ainakin YRITTÄNYT tukea häntä. Hän on ollut hyvin maassa ja sanoin ja neuvoin olen yrittänyt häntä auttaa, haleja tai muuta poika ei edes halua, koska ei usko niiden auttavan. Auttaessani olen onnistunut jälleen kerran ihastumaan kyseiseen poikaan ja hän on tietoinen asiasta.
Poika on sanonut useaan otteeseen ettei ole minusta kiinnostunut, vaikka en ole edes yrittänyt saada häntä olemaan kanssani. Fiilikseni ovat varsin ristiriitaiset; ensinnäkin minusta tuntuu pahalta haluta poikaa joka on vasta toipumassa erosta, mutta toisaalta en halua luopua yrittämisestä. En tiedä miten saisin hänet kiinnostumaan minusta, sillä vaikka olemmekin tunteneet näin pitkään, minusta tuntuu kuin hänellä ei olisi minusta lainkaan todenmukaista kuvaa. Kaveriporukassa en ole koko ajan äänessä, mutta en sentään ole koko ajan hiljaakaan. Olen ollut todella ujo lapsena ja vielä yläasteella, mutta olen pikkuhiljaa päässyt ujoudestani eroon ja pystyn jo puhumaan tuntemattomien kanssa.
En tiedä mitä minun pitäisi tehdä, että en loukkaisi pojan tunteita, mutta onnistuisin silti saamaan hänet kiinnostumaan edes vähän minusta. Onko se paras tapa vain se kuuluisa HYMY ja muut eleet? Myönnän, etten hymyile aina ja kaikkialla - minulla kun on paha tapa näyttää vahvasti, jos jokin painaa minua tai olen ärsyyntynyt. Olen saanut kuulla tästä piirteestäni satikutia ja siksi olen pyrkinyt pääsemään siitä eroon, mutta ihmeitä ei toki hetkessä tehdä.
Olisiko itsensä avaaminen se kaikista paras keino? :) Hymy ja iloisuus?
Nautin kun saan olla tekemisissä pojan kanssa ja tämänkin on sanonut minulle, että minun kanssani on kivaa puhua, koska osaan puhua myös järkevästi ja pohtivasti, koska en ole peruspissistyttö jota kiinnostaa vain miehet, seksi, meikit ja ulkonäkö.
Kaikki vinkit on sallittuja!
(ja juu tiedän ettei ketään voi pakottaa ihastumaan mutta haluan yrittää ;) )
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tuollainen on noloa.