Liikunta ja masennus?

Täälläkin yks himoliikkuja. Päivän saan pidettyä pahan olon pois liikunnalla ja aktiviteeteilla, mutta illat ja aamut kauheita. :S Joka aamu olen viimeajat käynyt taistelua sängystä nousemisen kanssa ja eipä paljon huvita kavereita nähdä. usko itteensä on nollissa ja muut asiat elämässä sekaisin, mutta liikun kuitenkin. Liikkuminen on kyllä tuonut superhyvää oloa ja ihana oikeesti rääkätä itteensä tuolla lenkkipolulla ja tuntea kunnon paranevan. Syvävenyttelyjumpista joissa on rentoutusosio on ollut myös paljon hyötyä ahdistuksen hoidossa. Eli jos vaan masentuneet jaksaa, kannattaa alkaa liikkumaan. : )

ex-rapakuntoinen kirjoitti:

Täälläkin yks himoliikkuja. Päivän saan pidettyä pahan olon pois liikunnalla ja aktiviteeteilla, mutta illat ja aamut kauheita. :S Joka aamu olen viimeajat käynyt taistelua sängystä nousemisen kanssa ja eipä paljon huvita kavereita nähdä. usko itteensä on nollissa ja muut asiat elämässä sekaisin, mutta liikun kuitenkin. Liikkuminen on kyllä tuonut superhyvää oloa ja ihana oikeesti rääkätä itteensä tuolla lenkkipolulla ja tuntea kunnon paranevan. Syvävenyttelyjumpista joissa on rentoutusosio on ollut myös paljon hyötyä ahdistuksen hoidossa. Eli jos vaan masentuneet jaksaa, kannattaa alkaa liikkumaan. : )

Lue lisää

Paitsi sitten, jos tilanne on kuten itselläni, että uupumus/masennus ja paniikkihäiriö oireilevat niin, ettei liikkuminen tuota nautintoa, vaan pahaa oloa. Tämä on todella ahdistavaa. Siitä huolimatta yritän joka päivä tehdä ainakin pienen lenkin, mahdollisista oireista välittämättä. Luulisi niiden jossain vaiheessa hellittävän!

Nyt kun tarkemmin ajattelen niin itsellänikin alamäen alkaminen ja liikuntaharrastuksen jääminen liittyivät yhteen. Ensin oli niin kiire ja stressi töiden takia, että liikkumaan ei ehtinyt. Lopulta ei myöskään enää jaksanut. Liikkumattomuudesta paino nousi ja tuli muutenkin itseinhoinen olo ja vieraantuminen omasta kehosta. Kun masennus viimein diagnosoitiin, liikunta oli jäänyt täysin.

Olen nyt viimein päässyt hoitoon. Psykiatrini (jota olen nähnyt nyt kaksi kertaa) on ensimmäinen tyyppi yli vuoden kestäneessä hoitoketjussa, joka muuten oikeasti "määräsi" minulle liikuntaa masennuksen itsehoitona. Eli siis kaiken muun lisäksi hän muistutti, että on tärkeää liikkua kolmisen kertaa viikossa - vaikka vain kävelyllä ja vaikka ei yhtään jaksaisi. Uskon, että asialla on oikeasti suuri merkitys ja nyt tajuan, että liikunta on ennen ollut minulle hyvin tärkeä hyvän olon tuottaja.

Ei olisi pahitteeksi jos muutkin lääkärit tästä asiasta kertoisivat/muistuttaisivat!

"Masennukseen varmaan sairastuu harvemmin nuori,htväkuntoinen,perusterve ihminen.
Useimmiten on taustalla jo muita sairauksia ja kremppaa siellä,täällä."

Minä olen 24-vuotias hyväkuntoinen, perusterve ihminen. En muista ikinä edes antibiootteja syöneeni mihinkään tautiin. Senkin vuoksi on niin vaikeaa hyväksyä sitä että mieli on ylikuormittunut eikä vain jaksa enää. Kun tarpeeksi tulee sontaa niskaan, niin kaatuu se vahvinkin ihminen.

Ei pidä paikkansa. En itse ehkä ole enää ns. nuori, mutta hyväkuntoinen ja perusterve aikuinen kylläkin. Terveystarkistuksissa ja -testeissä selvästi keskimäärin ikäisiäni paremmassa kunnossa olevaksi todettu. Se on juuri niin kuin "ehkä vielä joskus" tuossa sanoo, ei masennus todellakaan iske vain "kremppaisiin" ihmisiin, vaan sairastumisen takana on usein monen monta tekijää.

En myöskään koe aloitusta millään lailla syyllistäväksi. Päinvastoin, sInun kommenttisi puolestaan on kovin negatiivinen ja yleistävä. Jos joku kokee liikunnan olevan itselleen hyväksi, niin ei se ole keneltäkään muulta pois. Pääasia kai on, että jokainen löytäisi itse kullekin parhaiten sopivan keinon työstää masennustaan kotikonstein ja/tai lääkärin avulla. Tiedän myös varsin hyvin millaista on kun sitä ei vain jaksa (olen ollut pahiten masentunut silloin kun en ole pystynyt jostain syystä treenaamaan), mutta ei silloinkaan ole mitään aihetta tuntea siitä syyllisyyttä taikka katkeruutta muita kohtaan vaan on parempi keskittyä vain omaan toipumiseensa kaikessa rauhassa.

Itse olen harrastanut - ja haluan edelleenkin harrastaa - (hiki)liikuntaa siitä yksinkertaisesta syystä, että se on kivaa ja se tuo hyvän olon monella tapaa. Toivottavasti sinäkin saat yhtä lailla voimaa jostain sinulle iloa tuottavasta asiasta.

Tässä yksi kirjoitti:

Ei pidä paikkansa. En itse ehkä ole enää ns. nuori, mutta hyväkuntoinen ja perusterve aikuinen kylläkin. Terveystarkistuksissa ja -testeissä selvästi keskimäärin ikäisiäni paremmassa kunnossa olevaksi todettu. Se on juuri niin kuin "ehkä vielä joskus" tuossa sanoo, ei masennus todellakaan iske vain "kremppaisiin" ihmisiin, vaan sairastumisen takana on usein monen monta tekijää.

En myöskään koe aloitusta millään lailla syyllistäväksi. Päinvastoin, sInun kommenttisi puolestaan on kovin negatiivinen ja yleistävä. Jos joku kokee liikunnan olevan itselleen hyväksi, niin ei se ole keneltäkään muulta pois. Pääasia kai on, että jokainen löytäisi itse kullekin parhaiten sopivan keinon työstää masennustaan kotikonstein ja/tai lääkärin avulla. Tiedän myös varsin hyvin millaista on kun sitä ei vain jaksa (olen ollut pahiten masentunut silloin kun en ole pystynyt jostain syystä treenaamaan), mutta ei silloinkaan ole mitään aihetta tuntea siitä syyllisyyttä taikka katkeruutta muita kohtaan vaan on parempi keskittyä vain omaan toipumiseensa kaikessa rauhassa.

Itse olen harrastanut - ja haluan edelleenkin harrastaa - (hiki)liikuntaa siitä yksinkertaisesta syystä, että se on kivaa ja se tuo hyvän olon monella tapaa. Toivottavasti sinäkin saat yhtä lailla voimaa jostain sinulle iloa tuottavasta asiasta.

Lue lisää

Liikunta kyllä auttaa, mutta pakonomainen liikkuminen menee sitten pakko-oireiden puolella. Ahdistusta voi kyllä pyrkiä hallitsemaan liikunnan avulla, mutta jos se on pakonomaista, se ei lievitä masennusta. Tämä on minun kokemuksen.

Harrastan uimista 1-3 kertaa viikossa. Kun olin tosi ahdistunut kävelin 10-20 km lenkkejä.

Mutta ei se liikunta ole mikää taikasana masennuksen hoidossa.