Aika moni aloittaa tällaisella otsikolla ja se kai sopii parhaiten tähän mitä olen sanomassa.
Olin todella pitkään ja toisaalta olen edelleenkin, ihastunut erääseen poikaan joka on kaverini. Poika on varattu ja olimme kavereita pitkään, mutta pojan käytös viestitti muuta. Pitkään kidutin itseäni tämän pojan kaverina kun olin varma ettei hän edes tykkää musta. Kunnes poika paljasti olevansa kiinnostunut. "Tapailtiin" aika usein ja pojalla tuntui olevan vaikeaa suhteessaan ja jättikin tämän tyttönsä kerran, mutta palasivat heti yhteen. Mä olen satuttanut itseäni tässä jutussa niin monet kerrat mutta koskaan en ota opikseni. Paitsi nyt päälle vuoden jälkeen on sellainen olo että "nyt riittää". Jotenkin ärsyttää että satuin "sopivasti" paikalle kun pojalla meni suhteessaan huonosti ja muhun oli sitten helppo ihastua ja nykyään pojalla menee suhteessaan näköjään loistavasti. Ärsyttää kuinka poika aina valitti suhteestaan ja kuulosti siltä että se oli parhaat päivänsä nähnyt ja nyt homma on kääntynyt toisin päin. Vaikka mulla on tullut sellainen olo että "nyt riittää ton miehen perään haikailu", niin en tunnu siltikään pääsevän tästä eroon. Tuntuu että olisin pääsemässä yli kun taas toisaalta tuntuu että olen edelleen ihastunut. Tässä vähän aikaa sitten sain lievän paniikkikohtauksen kun näin tämän pojan ja hänen tyttöystävänsä kaupassa. Kauppa ei ole mikään kovin iso ja he tulivat kaukana vastaan, mutta eivät onneksi nähneet mua. Lähdin äkkiä "pakoon" koska en halunnut törmätä heihih. En tiedä mitä vaikeaa siinä olisi ollut jos olisin törmännyt ja moikannut. Mut vaan valtasi sellai pakokauhun tunne ja koko kroppa vaan tärisi. Kerroin tosta paosta parille kaverille ja sille vähän naureskelivat. Jotenkin hävettää, ihan naurettavaa että olen lähtenyt pakoon. Tunnen itseni jotenkin hirveän säälittäväksi ja huonoksi paskaksi. Onko kellään muulla tullut tollasia ahdistavia tilanteita/tunteita eteen? Mietin vaan että kuin naurettava olen..
Olin todella pitkään ja toisaalta olen edelleenkin, ihastunut erääseen poikaan joka on kaverini. Poika on varattu ja olimme kavereita pitkään, mutta pojan käytös viestitti muuta. Pitkään kidutin itseäni tämän pojan kaverina kun olin varma ettei hän edes tykkää musta. Kunnes poika paljasti olevansa kiinnostunut. "Tapailtiin" aika usein ja pojalla tuntui olevan vaikeaa suhteessaan ja jättikin tämän tyttönsä kerran, mutta palasivat heti yhteen. Mä olen satuttanut itseäni tässä jutussa niin monet kerrat mutta koskaan en ota opikseni. Paitsi nyt päälle vuoden jälkeen on sellainen olo että "nyt riittää". Jotenkin ärsyttää että satuin "sopivasti" paikalle kun pojalla meni suhteessaan huonosti ja muhun oli sitten helppo ihastua ja nykyään pojalla menee suhteessaan näköjään loistavasti. Ärsyttää kuinka poika aina valitti suhteestaan ja kuulosti siltä että se oli parhaat päivänsä nähnyt ja nyt homma on kääntynyt toisin päin. Vaikka mulla on tullut sellainen olo että "nyt riittää ton miehen perään haikailu", niin en tunnu siltikään pääsevän tästä eroon. Tuntuu että olisin pääsemässä yli kun taas toisaalta tuntuu että olen edelleen ihastunut. Tässä vähän aikaa sitten sain lievän paniikkikohtauksen kun näin tämän pojan ja hänen tyttöystävänsä kaupassa. Kauppa ei ole mikään kovin iso ja he tulivat kaukana vastaan, mutta eivät onneksi nähneet mua. Lähdin äkkiä "pakoon" koska en halunnut törmätä heihih. En tiedä mitä vaikeaa siinä olisi ollut jos olisin törmännyt ja moikannut. Mut vaan valtasi sellai pakokauhun tunne ja koko kroppa vaan tärisi. Kerroin tosta paosta parille kaverille ja sille vähän naureskelivat. Jotenkin hävettää, ihan naurettavaa että olen lähtenyt pakoon. Tunnen itseni jotenkin hirveän säälittäväksi ja huonoksi paskaksi. Onko kellään muulla tullut tollasia ahdistavia tilanteita/tunteita eteen? Mietin vaan että kuin naurettava olen..
Vastaukset 4
Vanhimmat
pidä turhaan itseäsi naurettavana :)
On minullakin ollut elämässä pakenemistilanteita esim juuri kaupassa :D Kun on voimakkaasti ihastunut niin se laittaa kyllä koko ihmisen sekaisin ja kaikki pyörii sen ihastuksen ympärillä. Ja sydän pomppaa kurkkuun kun sen näkee yllättäen. Ja kroppa tutisee jne. Ja tottavie sitä saattaa haluta paeta joskus... Ja tuntee myös häpeää. Varsinkin jos se seurustelee toisen kanssa.
Mutta et sinä ole säälittävä etkä naurettava. On vaan ihailtavaa, että olet niin aidosti ja vahvasti ihastunut. Itsetuntoon kolahtaa kun ihastus valitsee jonkun toisen.. Silti et tiedä mitä tapahtuu tulevaisuudessa. Ole ihan rauhassa häneen ihastunut äläkä häpeä sitä vaikka seurusteleekin toisen kanssa. Kunhan et mene heidän väliinsä. Se voisi rikkoa kaveruutenne. Kyllä se tunne lakkaa. Vaikka et uskoisi.
"Kiva" kuulla että jollekkin muullekkin on sattunut tolleen :D Jotenkin hävetti ja tuntuu että ei olis pitänyt kertoa tosta kavereille jos ne pitää mua nyt ihan tyhmänä :D Nojoo.. Se kyllä oikeasti pistää sekaisin, tää on ensimmäinen kerta kun olen ollut sillee OIKEASTI kunnolla ihastunut, vaikka ikäkin lähentelee jo 20 ikävuotta. Ja tosiaan on sellainen häpeän tunne kun itse olen vielä ihastunut ja poika tuskin enää on.. Tuntuu vaan niin raskaalta olla ihastunut kun homma ei voi edetä mihinkään. Olen kyllä toisaalta tyytyväinen että ollaan edes kavereita, mutta välillä se tuntuu niin turhauttavalta kun ei saa sitten kuitenkaan koskea :D Ja en tosiaan koskaan voisi mennä kenenkään suhteen väliin. Olin alusta asti varuillani ja ehkä hieman epäileväinen, koska en voinut ymmärtää miten poika voi olla niin flirtti ja halusi aina nähdä mua, vaikka seurustelee. Sit muutamien kuukausien päästä tuli ilmi että hän onkin kiinnostunut musta. Ja siis edelleen ollaan tän pojan kanssa väleissä ja nähdään silloin kun keretään. Ja se on AINA tää poika joka ehdottaa näkemistä ja tekstailee mulle jne. Ärsyttää kun toisaalta poika tuntuu olevan "mustasukkainen" musta jos käydään yhdessä baarissa. Hänen käytöksensä muuttuu heti siihen suuntaan ja se jotenkin paistaa pojasta läpi. Tekemisien ja sanomisiensa mukaan siis. En osaa enää kirjoittaa järkevästi :D Pidän ainoana toivonani sitä että löydän uuden kohteen johon ihastua, mutta niin ei ole vieläkään käynyt. En vaan löydä ketään jonka kanssa "klikkaisi" samalla lailla kuin tämän kaveri poikani kanssa. Huohh, ehkä joku päivä.
Kyllä joku päivä tärppää. Niitä on saman ongelman omaavia naisia muitakin ja vielä 25vuoden odottelunkin jälkeen tunne on sama, että joku päivä se ottaa mut vaimokseen. Siinähän ei oikein pysty muita suhteita kunnolla solmimaan eikä ole tarvekkaan kun ei niille ole mitään annettavaakaan kun se oikea vaan valtaa mielen.
Poika käytti sua vain hyväkseen saadakseen toisen tytön mustasukkaiseksi. Ei semmoiseen paskiaiseen kannata olla ihastunut.