Mika toivon sinulle ja rakkaimmillesi voimia selviytyä tapahtuneesta. Sinun tulisi tietää, että todella moni suomalainen on antanut sinulle ja muille asianosaisille anteeksi.
Tietysti teko ei ollut
kunnioitettava, mutta kunnioitan Sinua ihmisenä, persoonana. Niin moni ihminen, jolla on ollut kunnia tavata Sinut henkilökohtaisesti on kertonut kuinka ihana ja lämmin ihminen olet. Monella arvostelijallasi on todella pitkä matka samaan... On ollut ikävä huomata kuinka media teitä kohtelee ja tuomitsee, ihan tavalliset ihmiset ovat anteeksi jo antaneet, ainoastaan media tulkitsee asiaa toisin.
Sanomalehti Ilkassa oli tänään 7/2 osastossa "suoraa puhetta" hyvä kirjoitus aiheesta, nimellä kirjoitettuna.. kellä on mahdollisuus ko. lehti lukea suosittelen. Se oli kypsää ja pohdittua tekstiä. Kumpa ihmisiltä löytyisi enemmän ymmärrystä! - Mika vaikka olet tehnyt päätöksen poistua kilpaladuilta, me odotamme sinua. Jollet palaa koetellaan jo minunkin ymmärryksen äärirajoja... Ihmiset asettukaa hiihtäjien asemaan ja koittakaa ymmärtää.. Iloisemman kevään auringonsäteitä odotellen..

Vastaukset 2
Vanhimmat
Mikalle!
Nähdäkseen sateenkaaren on ensin kestettävä sadetta!
Jaksa Mika! Olet aina sydänmessäni ja ajatuksissani, siellä missä ovat kaiki muutkin hyvät ihmiset!
mitä ymmärrystä tässä tarvitaan.
Jos hiihtäjät ovat rehellisiä...he voivat haastaa valmentajat oikeuteen samoin kuin hiihtoliiton johdon.
Näinhän tehtiin Räsäs-jutussakin!
No mitä sitten pajastuisi...kehotan miettimään!